Maailman Sivu (Kumppani 5/1998 - Erja-Outi Heino) Mosambikissa ekoturismi on suosittu sana. Siinä lukee tulevaisuus. Eteläisen Afrikan matkailulehdet julkaisevat ennusteita, joiden mukaan turistit lisääntyvät seudulla nopeammin kuin kanit häkissä. Ja juuri ekoturistien arvellaan olevan alalajeista hedelmällisimpiä.Mosambik: Tervetuloa TURISTI
Ekoturismin tiellä on Mosambikissa vielä monta kuoppaa, mutta pioneerit ovat jo liikkeellä nelivetoineen. Yksi heistä on amerikkalaismiljonääri Blanchard.
Sylvia soitti yhtenä päivänä yllättäen.
Oli kulunut monta kuukautta siitä kun olimme tavanneet Maputon elefanttireservaatissa. Sylvia ja hänen ystävänsä Carmen oli helppo muistaa. He, jos ketkä, olivat aitoja ekoturisteja. Lintukirjoineen ja kiikareineen he tarkkailivat ehtymättömällä innostuksella kaikkea liikkuvaa ja sitäkin, mikä ei liiku. Edes puskan miljoonat himokkaat moskiitot eivät ahdistaneet naisia, koska heillä oli mukanaan supertehokasta sveitsiläistä hyttyssuihketta.
Sylvia ja Carmen olivat suunnitelleet matkaansa hartaasti. He halusivat päästä perusmatkailijaa syvemmälle Afrikkaan. Vähän vaivaa ja nykyaikaista viestintää se edellytti, mutta he onnistuivat järjestämään itselleen nelipäiväisen eräopaskurssin eteläafrikkalaisessa luonnonpuistossa. Kurssi maksoi vähän alle neljä tuhatta markkaa. Sen jälkeen naiset vuokrasivat leveärenkaisen nelivedon ja lähtivät soveltamaan teoriaa käytäntöön. Sillä tiellä kohtasimme.
Carmen on lääketehtaan myyntijohtaja ja Sylvia saman firman laboratoriopäällikkö. He olivat kyllästyneitä eurooppalaisen liikemaailman paineisiin ja haaveilivat muuttavansa Afrikkaan. Afrikkalainen luonto oli lumonnut heidät. Mutta kotona Zürichissa odottivat työ ja vastuu, sinne oli palaaminen.
Sylvian ilmaantuminen muutaman kuukauden päästä takaisin Mosambikiin oli odottamatonta. Hänellä oli suunnitelma, josta hän halusi keskustella. Hän harkitsi liittyvänsä Blanchardin ekoturismiprojektiin ja rakentavansa oman pienen leirinsä elefanttireservaatin reunalle.
Aie kuulosti miedosti sanottuna rohkealta. Sylvia selitti, mitä oli tapahtunut: Hän oli reservaatissa lomaillessaan tavannut myös Blanchard-projektin vetäjän Howard Geachin. Puskan lumoama Sylvia oli maalannut afrikkalaista unelmaansa ja rakennellut yhteisöpohjaista ekoleiriä tukevasti ilmaan. Hän ei oikeastaan uskonut, että Geach ottaisi hänet tosissaan. Muutaman kuukauden päästä Geach kuitenkin soitti Sveitsiin ja kysyi, olisiko Sylvia halukas hankkeeseen.
Blanchard-projekti tarvitsi jotakuta puhkaisemaan patin. Kaikki junnasi paikallaan ja syynä olivat ainakin näennäisesti elefantit. Blanchard oli aloittanut reservaatin kehittämisen rakentamalla sähköaitaa reservaatin ja kyläyhteisöjen väliin. Elefantit eivät piitanneet aidasta vaan marssivat päättäväisesti sen yli kyläläisten peltotilkuille. Ihmiset olivat nälkäisiä, vihaisia ja syyttivät Blanchardia. Ei auttanut selittää, että ennen seudulla ei ollut aitaa ollenkaan.
Sylvian ekoleiri valittiin toiseksi kahdesta pilottihankkeesta, joilla väestön vastarinta yritetään sulattaa. Tarkoituksena on osoittaa, että Blanchard on valmis yhteistyöhön yhteisöjen kanssa ja että seudun väestö voi tosiaan hyötyä tulevasta turismista.
Toimintaa!
- Nyt on aika saada vähän actionia! Richard Fair napauttaa.
Fair enough. Blanchard-projektin käynnistyminen on toden totta kestänyt.
Marraskuussa 1996 Mosambikin hallitus myönsi James Ulysseus Blanchard III:n käyttöön 236.000 hehtaarin maa-alan. Blanchardin valtakunta kattaa koko Maputon elefanttireservaatin lähiympäristöineen. Se tarkoittaa leveää suikaletta Intian valtameren rantaviivaa pääkaupungin ja Etelä-Afrikan välistä. Lisäksi teksasilaismiljonäärin kehitettäväksi taattiin osa ainutlaatuisesta Inhacan saaresta. Turismin kannalta suotuisampaa läänitystä ei Mosambikista löydy.
Blanchard lupasi 800 miljoonan dollarin (lähes 4,5 miljardin markan) arvosta sijoituksia. Tuhansien työpaikkojen lisäksi pakettiin kuului kyläyhteisöjen kehittämishankkeita.
Kahdessa vuodessa on tapahtunut kovin vähän. Kiistanalainen aita on rakennettu ja salametsästäjiä jahdattu. Eteläafrikkalainen Fair on elefanttireservaatin toistaiseksi ainoa blanchardilainen matkailuyrittäjä. Hänellä on pieni leiri, joka majoittaa kymmenkunta turistia kerrallaan. Sekin on ollut suuren osan vuodesta suljettuna, kun Fair on yrittänyt työläästi puskea Blanchardin muita hankkeita eteenpäin.
Syyskuun puolivälissä Fair hehkui uutta toiveikkuutta. Blanchard Mozambique Enterprizes (BME) oli antanut aikaansaamattomille konsulteille kenkää ja herra Blanchardia itseään odotettiin helikopterivisiitille. Sitä paitsi upporikas, luontomyönteinen amerikkalaisnainen oli hiljattain luvannut hankkeeseen 40 miljoonaa dollaria.
Fairista tuntui, että kohta alkaa tapahtua.
Rahan valuma-alue
Imeytyykö ulkomainen raha elefanttireservaatin tai ylipäänsä Mosambikin maaperään?
Mosambikilaisten tähänastiset kokemukset luonnonläheisestä turismista eivät ole kaksisia. Elefanttireservaatissa ja pitkin rannikkoa lomailevat niin sanotut banaanituristit. He ovat eteläafrikkalaisia retkeilijöitä, jotka leiriytyvät omissa teltoissaan ja tuovat jyhkeissä ajoneuvoissaan kaiken tarvitsemansa, kaiken muun, paitsi banaanit.
Toisen tyypin ekoturisteja lienevät sellaiset, jotka lentävät Euroopasta, Yhdysvalloista tai Kauko-Idästä osallistuakseen ohjatuille safareille. Suuria, enimmäkseen ulkomaalaisvetoisia ekoturismihankkeita on vireillä pitkin keskistä ja pohjoista Mosambikia. Käytännön kokemusta niistä ei vielä ole, joten lainataan naapurista:
- Turistit maksavat pakettinsa jo kotimaassa, jonne valtaosa rahoista jää. Kohdemaahan heruvista rahoista suuri osa menee safariyrittäjälle, joka on yleensä ulkomaalainen. Hän taas kotiuttaa voitot maan rajojen ulkopuolelle.
Jose Negrão, maakysymyksiin erikoistunut tutkija Eduardo Mondlanen yliopistosta, käyttää esimerkkinä zimbabwelaista turismia. Zimbabwe on Etelä-Afrikan ohella seudun kehittynein matkailumaa, mutta paikallisväestölle siitä kehityksestä on ollut lopulta varsin vähän iloa.
- Koko turismielinkeinon ydinongelma on, että se välineellistää paikallisväestön. Sen etuja ei huomioida hankkeita suunniteltaessa, Negrão arvostelee.
Eteläafrikkalaista luonnonsuojelusäätiötä Mosambikissa edustava Antonio Reina on katsellut läheltä Bazaruton saariryhmän turismia. Se on perinteistä luksuslomailua, jossa matkailijoita lennätetään Intian valtameren saarille.
Viime vuonna Bazarutolla aloitettiin vaatimaton kokeilu: turisteilta kerättiin vapaaehtoinen muutaman kymmenen markan maksu yöpymistä kohden. Vuoden aikana kertyneet rahat jaettiin paikallisväestölle, joka kansankokouksessa päätti, mihin ne käytetään. Yksi saari päätti rakentaa rahalla koulun, toinen päätyi jakamaan rahat asukkaiden kesken, tilaamaan niillä jokaiselle säkillisen maissia ja hyvän, eteläafrikkalaisen täkin.
- Emme ole ihmisten holhoojia, heidän on saatava itse päättää, mihin rahansa käyttävät, Antonio Reina kommentoi.
Hän epäilee, ettei turismista kovin nopeasti kehkeydy Mosambikin talouden pelastajaa. Kehnot liikenneyhteydet ovat paha rajoitus.
Elefanttireservaattia Reina pitää turismin kannalta suotuisana alueena kasvillisuuden ja eläimistön runsauden ja väestön vähyyden vuoksi. Maatalouteen seutu soveltuu huonosti. Petoeläimiä reservaatissa ei hippoja lukuunottamatta ole, mutta kunhan paikallisväestö on sopeutunut ajatukseen, pedot on tarkoitus tuottaa paikalle. Matkailija odottaa näkevänsä niitä Afrikassa.
Afrikkalainen elämys
Jeeppi hytkyi halki reservaatin, istuimme katolla ja Sylvia kertoi kohtaamisestaan leijonan kanssa. Se sattui Sabin luonnonpuistossa, eräopaskurssin aikana. Viiden hengen ryhmä oli patikkaretkellä ja näki leijonan noin kolmenkymmenen metrin päässä.
Adrenaliini huuhteli häntä päälaesta päkiöihin, mitään niin voimakasta tunnetta hän ei ollut koskaan kokenut. Ruumis eli ylikierroksilla vielä pitkään sen jälkeen, kun vaara oli ohi ja ryhmä oli hitaasti perääntynyt paikalta. Opas selitti, että leijonalla on tietty suoja-alueensa, eikä se normaalitilanteessa hyökkää ihmisen kimppuun, jollei tämä tunkeile.
Kesken Sylvian kertomuksen rengasta vasten tömähti. Vuohi, kömpelö ja keskenkasvuinen, jäi laahaamaan jalkaansa. Mosambikilainen etiketti olisi edellyttänyt pysähtymään ja korvaamaan rampautuneen vuohen omistajalleen, mutta portugalilainen eräopas vilkaisi taustapeiliä -"pystyyn jäi" - ja jatkoi matkaansa. Reservaatissa eletään puoliksi ulkomailla.
Kilometrin päässä opas pysäytti auton ja poimi muovipussin maasta. Matkailijoiden mielestä muovi ei sovi afrikkalaiseen luontoon.
--------------
- Tässä näin, tässä kuvassa kaksi elefanttia ui lähellä palmurantaa. Missä ne elefantit ovat, minä haluan tähän kuvaan....
Howard G. Geach, Blanchard-projektin vetäjä poukkii etusormellaan moniväristä matkailuesitettä ja matkii keskiarvoturistia. Hän tietää, mitä matkailubisnes menestyäkseen tarvitsee. Se tarvitsee ne kaksi elefanttia uimassa lähellä rantaa. Sen pitää täyttää unelma Afrikasta.
Turisti ei matkusta mihinkään tiettyyn maahan, hänen päämääränsä on eteläinen Afrikka. Hänen kymmeneen päiväänsä saisi mielellään mahtua sekä rantaa että safaria. Niitä molempia elefanttireservaatilla on tarjota.
Ekoturismi? Oh, please, pitäkööt australialaiset omansa. Vielä lupia hakiessaan BME puhui ekoturismista, mutta nyt termi on passé. Se ei soinnu kovin hyvin viiden tähden hotelliin ja lomaosakkeisiin, jollaisia alueelle muun muassa suunnitellaan. Geach kilauttaa jäitä viskilasissaan ja esitelmöi afrikkalaisesta turismista. Takana on pitkä työpäivä, mutta Geachin dynamo pyörii.
Geach kuvailee elefanttireservaatin ihmeellistä kasvistoa: yli 2 500 kasvia, joista 250 esiintyy vain elefanttireservaatissa. Ne ovat kaiken elämän perusta ja tulevaisuudessa aivan huikea luontaislääkinnän lähde!
Vaan eipä upota hetteikköihin; idealismi on kaunista, turismibisnes vielä kauniimpaa. Se naittaa onnelliseen avioliittoon luonnonsuojelun ja korkean teknologian. Geach on sitä mieltä, että viidessä vuodessa matkailu kasvaa maailman suurimmaksi teollisuudenalaksi ja siinä on Afrikan tilaisuus.
Turismi tarvitsee uusia trendejä. Ensi vuonna jenkkimatkailija "hoitaa" Afrikan, sitä seuraavana kenties jo Alaskan. Mutta yhtä hyvin hän saattaa palata Afrikkaan, monet palaavat, tietää Geach.
- Et voi tilata Afrikkaa postimyynnistä. Afrikkalaisessa safarissa on jotakin hyvin henkistä, spirituaalinen elementti, jollaista itse en ole kokenut missään muualla.
Henkisyys ei tarkoita, että turisti olisi valmis "hyppimään vanteiden läpi" eli näkemään kohtuuttomasti vaivaa. Unelmien kaupasta on kyse, ja sillä alalla kilpailu on armotonta. Unelmien on oltava helposti saatavilla ja aamiaisten tultava ajallaan. Muussa tapauksessa ne hankitaan muualta.
Geach kehuu, että "puolet Euroopan nuorista kuninkaallisista" kerta kaikkiaan huumantui afrikkalaisesta safarileiristä, jossa he asuivat yksinkertaisissa oloissa ja osallistuivat ruuanlaittoon. Oppaiden ammattitaito oli tietenkin ratkaisevaa. Nuoret prinssit eivät olleet koskaan kokeneet vastaavaa.
- Korkea voittomarginaali, vähän väkeä, isot rahat, Geach viuhuttelee kuvitteellista luottokorttia kuvitteellisen lukulaitteen läpi. Yksityisyys on yhä halutumpi tuote, siitä maksetaan.
Mutta Geach ei ole suppea mies, hänellä on toinenkin suosikkiyhtälö: - Pieni voittomarginaali, paljon väkeä, isot rahat!
Elefanttireservaattia aiotaan rakentaa paitsi eliitille, myös kolmen tähden turisteille. Hän vakuuttaa, että kolmen tähden tuote voi olla aivan korkealaatuinen. Ne ylimmät tähdet annetaan unelman kultareunuksesta, siitä, että voi yön pimeydessä kulkea yksityiselle majalleen kynttiläkujassa. Esimerkiksi. Sellaisesta lapsiperheet eivät välitä maksaa.
- Ihmisten on tunnettava, että he saavat vastinetta rahalleen. Se sääntö pätee sekä kahdensadan että tuhannen dollarin yöpyjiin.
Blanchard-projekti sai nykyisen hahmonsa kaksi ja puoli vuotta sitten. Keskustelut Mosambikin hallituksen kanssa veivät vuoden, ja projekti sai perusvaltuutuksensa marraskuussa 1996. Sen jälkeinen aika on mennyt suunnitteluun. Luvatuista 800 miljoonasta dollarista reservaattiin on tähän mennessä sijoitettu neljä: - Ne ovat Jim Blanchardin omia rahoja. Hän on ottanut suuren riskin ja sijoittanut neljä miljoonaa omaa taalaansa toteuttaakseen unelmansa. Muut sijoittajat odottavat takeita, Geach sanoo.
Laajasti määriteltynä Blanchardin unelma lienee vapaa markkinatalous. Takavuosina hän tuki oikeistolaista sissiliike Renamoa eli Mosambikin sisällissotaa.
BME yrittää päästä puistosta vastaavien mosambikilaisviranomaisten kanssa sopimukseen yhteisestä hallinnoinnista. Blanchardin väki otti käytännön varaslähdön ja vaatetti puistovahdit jo syyskuussa uusiin Blanchard-univormuihin. Maksaja haluaa sananvaltaa.
Geach on varma siitä, että ongelmat yhteisöjen kanssa setvitään puhumalla. Tähänastisessa keskustelussa on ollut tietyt ymmärrettävät puutteensa: - Paikallisilla ihmisillä on vettä nenään asti. On vaikea saada heidät ymmärtämään, että joku maksaa 30.000 dollaria safarista. Mutta turismi tarjoaa heillekin mahdollisuuden päästä irti kädestä suuhun -tilanteesta.
Geach tähdentää turismin työvoimavaltaisuutta: mikään muu teollisuudenala ei luo yhtä paljon työpaikkoja. Hänen perustelunsa ovat kovin länsimaisia, ja muistan matutuinelaisen kansakoulunopettajan tulkinnan: "Mosambikilaisesta on mukava, kun on paljon vapaata maata, jota ei käytetä mihinkään".
© Muista tekijänoikeudet