Internet Latinalaisessa Amerikassa

Maailman Sivu (Studia Latinoamericana -luento 31.03.1998 - Jouni Pirttijärvi) Suomesta käsin katsottuna voi näyttää, että Latinalainen Amerikka olisi hyvin esillä Internetissä. Yleisellä tasolla tämä pitääkin paikkansa. Esimerkiksi Afrikkaan verrattuna Latinalainen Amerikka on kokonaisuudessaan huomattavasti laajemmin verkottunut.

Maanosaan eksynyt satunnainen surffailija löytää monenlaista tietoa ja saattaa suorastaan hukkua palvelujen ja sivujen runsauteen. Verkosta löytyvät esimerkiksi useimpien maiden hallitukset, tärkeimmät yritykset, merkittävimmät tiedotusvälineet, matkailupalvelut ja monenlaista kulttuuritarjontaa. Tarjolla on myös sissiliikkeiden, poliittisten puolueiden ja kansalaisjärjestöjen kotisivuja.

Toinen kysymys on tietenkin se, miten tämä tieto ja kaikki muukin Internetistä löytyvä informaatio on saatavilla Latinalaisesta Amerikasta käsin. Millaiset mahdollisuudet maanosan tavallisilla asukkailla on hyödyntää Internet-palveluita? Tässä suhteessa tilanne on useassa suhteessa paljon heikompi, mutta siitä enemmän artikkelin lopussa.

Tarkasteltaessa Internetin yhteiskunnallista ja kulttuurillista merkitystä on syytä pitää mielessä ainakin seuraavat kysymykset:


Latinalainen Amerikka verkon pauloissa

Internetin vapaan ja melko anarkistisen luonteen takia verkon kasvun tarkka tilaistointi on hieman ongelmallista. Kautta 90-luvun Internet-tilastot ovat keskimäärin kaksinkertaistuneet vuosittain. Internetia koskevat tilastot voidaan jakaa karkeasti kahteen pääkategoriaan: palvelujen tarjonta ja näiden palvelujen käyttäjät.

Yksi tärkeimmistä Internet-palvelimiin liittyvistä tilastoista on vuosittain tammikuussa julkaistava Internet Domain Survey http://www.nw.com/zone/WWW/, joskin tänä vuonna tilasto tehtiin myös viime heinäkuussa. Palvelintilastot (domains / hosts) eivät sinänsä tarjoa tietoa käyttäjien määrästä, vaan lähinnä Internet-palvelujen tarjonnan volyymista. Ne antavat kuitenkin tiettyjä suuntaviivoja maiden välisistä eroista verkottumisen suhteen.

Yleisesti ottaen palvelinten määrä korreloi pitkälti maan väkiluvun ja teknis-taloudellisen potentiaalin kanssa, vaikka esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa Internet-tarjonta on toistaiseksi melko vaatimatonta maiden kokoon ja väkilukuun suhteutettuna. Lisäksi monilla mailla voi olla suhteellisesti paljon enemmän tarjontaa (palvelimia) kuin aktiivisia käyttäjiä.

Internet-palvelujen tarjonnan kasvu ollut lähes eksponentiaalista ja heinäkuun 1998 Internet Domain Surveyn mukaan maailmassa oli lähes yli 36 miljoona palvelinta (hosts). Kaavio 1: Internet-palvelimien maailmanlaajuinen kasvu

Valtaosa maailman Internet-palvelimista sijaitsee Yhdysvalloissa, joka hallitsee myös sisällön ja käyttäjien määrässä. Yleiset com-, net-, edu-, org-, net-loppuiset osoitteet eivät sinänsä paljasta isäntämaata, mutta näistäkin valtaosa on yhdysvaltalaisia palveluita.

Latinalaisen Amerikan kohdalla eniten palvelimia maanosan suurimmassa maassa Brasialiassa (163.890 hosts). Seuraavaksi eniten palvelimia löytyy Meksikosta (83.949) ja Argentiinasta (57.532). Yli 10.000 palvelimeen yltävät myös Chile, Uruguay ja Kolumbia. Katso tarkemmin kaavio 2: Internet-palvelimet Latinalaisessa Amerikassa

Internet-tilastot näyttävät kuitenkin varsin erilaisilta kun verrataan palvelinten määrää suhteessa väkilukuun. YK:n kehitysohjelman UNDP:n alainen Sustainable Development Networking Programme (SDNP) on laatinut selvityksiä kehitysmaiden telekommunikaatiopalvelujan tilanteesta. Vaikka artikkeli käsitteleekin Internetia, kannattaa toisaalta muistaa, että lähes kaikkialla radio on se "sähköinen" joukkotiedotusväline, joka saavuttaa suurimmat kansanjoukot.

SDNP:n raportin Hemispheric Sustainable Development Network (1997) mukaan Latinalaisen Amerikan verkottuneimmat maat (Internet hosts per 100 habitants) ovat Antigua ja Barbados (lähes 0,3 ), Bahama-saaret (yli 0,2), Chile (yli 0,1), Costa Rica (0,1).

Sen sijaan eräissä maissa, jotka sinänsä johtavat palvelinten määrässä, väkilukuun suhteutettuna tarjonta jää kuitenkin matalaksi: Brasilia 0,05; Argentiina (lähes 0,04) sekä Meksiko (hieman yli 0,03). Vertailukohtana mainittakoon, että esimerkiksi Yhdysvalloissa on suunnilleen 3,5 Internet-hostia 100 asukasta kohden.

Edellä olevat tiedot perustuvat tosin vuoden 1997 tilastoihin ja ovat epäilemättä muuttuneet monin tavoin vuoden kuluessa. SDNP:n raportti löytyy osoitteesta: http://www.sdnp.undp.org/sdsummit/hni/hni1/templateb.htm .

Muutaman kuukauden takaisten arvioiden arvioiden mukaan Internetin kasvu olisi tällä hetkellä kaikkein nopeinta juuri Latinalaisessa Amerikassa. Ainakin tarjonnan suhteen tämä lieneekin mahdollista. Latinalaisen Amerikan kehityspankin mukaan tammikuussa 1996 noin 50.000 latinalaisamerikkalaisella yrityksellä tai organisaatiolla oli oma
WWW-palvelin. Vuotta myöhemmin eli tammikuussa 1997 luku oli kolminkertaistunut noin 150.000:een ja parhaillaan luku lähestyy 400.000:n rajaa (Internet Domain Survey).

Kuinka paljon Latinalaisesta Amerikasta löytyy sitten internetin käyttäjiä? Verrattuna palvelinten tilastoimiseen käyttäjien määrän arvioiminen on hieman epäluotettavampaa. Zona Latinan kyselyselvityksen "Los Medios y Mercados en Latinoamérica" mukaan jo vuoden 1996 lopulla Latinalaisessa Amerikassa olisi ollut noin 7 miljoonalla henkilöllä
Interneti-yhteys kotoa tai työ- tai opiskelupaikalta käsin. Selvityksen arviot lienevät yläkanttiin.

Sillä parin tuoreemman selvityksen mukaan (Star Media, heinäkuu 1997 sekä Nazca S&S, marraskuu 1997) Internet käyttäjien määrä vaihtelisi noin 5,5 - 7 miljoonan välillä. Maakohtaisesti eniten käyttäjiä löytyy Brasiliasta (yli miljoona), Meksiko (noin 370.000), Chile (200.000), Argentiina (170.000) ja Kolumbia (120.000). Näistä tilastoista
yksityiskohtaisemmin kaaviossa 3.


Miksi verkko tökkii?

Onko Latinalainen Amerikka siis saavuttamassa vähitellen esimerkiksi suomalaisen verkottumistason? SDNP raportin mukaan (lokakuu 97) verrattuna vuoteen 1996 tietoteknikan kehittämisen kohdalla kuilu Latinalaisen Amerikan ja teollisuusmaiden välillä ei ole suinkaan kaventunut vaan ehkä jopa lisääntynyt: SDNP käyttää tilanteesta ilmaisua
information capability gap.

Tilannetta heikentää taloudellisten ja teknisten resurssien puute. Käytettävissä olevat laitteet ja ohjelmat ovat usein vanhentuneita. Vaikka kehitysmaat toki edistyvätkin tietotekniikan alalla, niillä on suuria vaikeuksia pysyä vaikeus pysyä teollisuusmaiden mukana atk-laitteiston ja tietoliikennealan kiihkeässä varustelukilvassa.

Teknisten resurssien ohella kehitysmahdollisuuksia rajoittaa myös yleinen tietotaidon puute. Toistaiseksi Latinalaisessa Amerikassa on melko vähän tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen perusteet hallitsevia ihmisiä. Paikalliset korkeakoulut eivät tuota riittävästi asiantuntijoita kasvavan tietoliikennesektorin palvelukseen. Tämä ongelma ei tosin rajoitu ainoastaan Latinalaiseen Amerikkaan, valittavathan suomalaisetkin atk-alan jätit samaa puutetta.

Internetin käyttöä hidastavat myös puhelin- ja tietoliikenneverkoston ongelmat kuten riittämätön kattavuus ja teknisesti heikko kunto. Lisäksi Latinalaisella Amerikalla on vähän suoria tietoliikenneyhteyksiä muualle kuin Pohjois-Amerikkaan. Joidenkin arvioiden mukaan noin 50 % Latinalaisen Amerikan maiden välisistä kansainvälisistä
puhelinyhteyksistä kulkee Yhdysvaltojen kautta. Internet-liikenne puolestaan tapahtuu lähes kokonaisuudessaan yhdysvaltalaisten verkkojen kautta.

Vaikka valtionyritysten yksityistämistä voi monessa tilanteessa kritisoida, niin Latinalaisen Amerikan kehityspankin mukaan niissä maissa, joissa valtiolliset teleyhtiöt on onnistuneesti yksityistetty, puhelin- ja tietoliikennepalvelujen määrä, taso ja luotettavuus on kasvanut. Vapaamman kilpailun myötä myös hinnat ovat alkaneet laskea, vaikka toisaalta eräissä maissa yksityistämisenkin jälkeen on säilynyt monopoliaseman omaavia yhtiöitä.

Lisäksi Latinalaisessa Amerikassa kuten muuallakin kehitysmaissa Internet-yhteydet ovat huomattavasti kalliimpia kuin teollisuusmaissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Suomessa yksityisasiakas voi alle 20 dollarilla eli vajaalla sadalla markalla kuukaudessa käyttää Internetiä rajattomasti. Lisäksi suurelle osalle käyttö on jopa täysin ilmaista
työ- tai opiskelupaikan kautta. Sen sijaan Latinalaisen Amerikan suurkaupungeissa pelkästään 20 tunnin Internet-käyttö saattaa maksaa jopa 20 - 300 dollaria.

Kustannuksia nostaa entisestään tietoliikenneyhteyksien hitaus ja laitteistojen vanhakantaisuus. Lisäksi tietokoneet ovat suhteellisesti kalliimpia kuin teollisuusmaissa, vaikka hintataso on nopeasti laskemassa myös kehitysmaissakin. Edelleenkin tietokoneen hinta voi monissa maissa olla monikertainen keskimääräiseen vuotuiseen bruttopalkkaan verrattuna.

Toisaalta pelkkä tietokoneen käyttökin on edelleen vain harvojen herkkua. Kun Yhdysvalloissa noin kolmasosalla väestöstä on mahdollisuus päästä tietokoneen ääreen, Latinalaisessa Amerikassa vain noin 3 prosentilla on samanlainen etuoikeus.


Please, choose the language!

Varsinkin Latinalaisen Amerikan kohdalla yksi keskeinen ongelma Internetin käytön leviämisessä liittyy kielikysymykseen. Enemmän kuin missään muualla ehkä juuri Internetin alueella englanninkieli on saavuttanut suurimman ylivallan. Joidenkin arvoiden mukaan yli 90 prosenttia Internetin tarjoamasta tiedosta on englanninkielistä ja
tästäkin valtaosa on sisällöltään lähinnä viihdettä ja bisnestä. Esimerkiksi espanjankielistä aineistoa on vain pari prosenttia koko Internet-tarjonnasta.

Kalee Sprague, Kalifornian yliopistosta analysoi esseessään "Latin America's Information Revolution: Myth into Reality" vuonna 1994, että Internetin kohdallakin tulee jatkumaa sama Yhdysvaltojen tekninen ja sisällöllinen hallinta kuin muiden tiedotusvälineiden kohdalla jo aiemmin (radio, TV, uutistoimistot). Vaikka Spraguen esittämä analyysi
on ehkä hieman vainoharhainen, hänen tarjoamansa visio saattaa toteutua ainakin osittain.

Microsoftin pääjohtaja Bill Gates julisti pari vuotta sitten Meksikossa: "Uudet tietoliikenneteknologiat tekevät maailman entistä pienemmäksi. Internet voi olla olla se väline, joka sulkee kuilun rikkaiden ja
köyhien maiden välillä. Tämän vuosisadan suurin kulttuurillinen ilmiö television nousun jälkeen on Internet. Sen dramaattisen vaikutuksen näemme 20 vuoden kuluessa, kun uuteen tekniikkaan kasvanut sukupolvi ilmaisee itseään"

Ilkeämielinen voisi kärjistää Gatesin lausunnon seuraavasti: Internet poistaa eriarvoisuuden ja ratkaisee maailman ongelmat? Bill Gatesin ajattelu kuvastaakin monessa mielestä perinteistä teknologista kehitysuskoa, jonka mukaan teollisuusmaiden innovaatiot voivat poistaa eriarvoisuuden ja ratkaista kehitysmaidenkin ongelmat.

Toisaalta monen aiemmankin vallankumouksellisena pidetyn keksinnön kohdalla on nähty, etteivät ne ole ratkaisseet ihmiskunnan suuria ongelmia. Hyvistä toiveista huolimatta myös Internet saattaa lopultakin jäädä lähinnä teollisuusmaiden ihmisten ja kehitysmaiden pienen eliitin välineeksi.

Meksikolainen tiedotustutkija Raúl Trejo onkin huomattavasti kriittisempi verkottumisen suhteen: "Internetin myötä emme ole nykyaikaisempia emmekä ratkaise maidemme poliittisia ongelmia. Internetissä ei kohdata todellisuutta. Näemme ainoastaan joitakin heijastuksia. Todellisuus on paljon monimutkaisempi ja tavoittamattomampi kuin miltä se näyttää.


Edistääkö Internet demokratiaa?

Pohdittaessa Internetin roolia tietoteknisen aspektin ohella on välttämätöntä käsitellä oleellista myös Internetin sisältöä ja yhteiskunnallista roolia. Suomalainen atk-spesialisti Petteri Järvinen huomautti taannoin, että sisällön ongelma koskee jopa Suomea. Vaikka Suomi kuuluu tietoteknisen osaamisen ja Internetin levinneisyyden
suhteen maailman kärkimaihin, Järvisen mukaan sisällön tarjonnassa olemme lähempänä kehitysmaita.

Myös kehitysmaiden kohdalla oleellinen kysymys on, miten ne pääsevät osallistumaan tiedon tuottamiseen globaaleihin verkoihin. Tähän saakkahan valtaosa Internetin tarjoamasta kehitysmaita koskevasta tiedosta tuotettu teollisuusmaissa. Asetelma on kuitenkin hiljalleen muuttumassa kehitysmaiden verkottumisen ja oman tiedontuottamisen myötä, vaikka suhteellisesti kehitysmaiden verkkotuotanto jää edellenkin rikkaiden maiden alati kasvavan "informaatiotulvan" alle.

Yhdysvaltalaisen armeijaa lähellä olevan Rand Corporationin tutkija Christopher Kedzie esitti pari vuotta sitten, että tilastollisesti Internetin käyttäjien määrä eri maissa korreloisi suoraan demokraattisuuden asteen kanssa. Kedzien väitteellä demokratian ja Internetin suhteesta on tiettyä todellisuuspohjaa, vaikka toisaalta voisi huomauttaa, että käyttäjien määrä korreloi ehkä enemmänkin maiden taloudellis-teknisen kehityksen kuin suoranaisen demokraattisuusasteen kanssa.

Christopher Kedzien mielestä esimerkiksi Yhdysvaltojen tulisi kuitenkin tarkistaa kehitysapunsa prioriteetteja ja tukea enemmän tietoliikennehankkeita perinteisten taloudellisten kehityshankkeiden rinnalla

Toistaiseksi Latinalaisen Amerikan hallitukset ovat kiinnittäneet melko vähän huomiota Internetin "popularisoimiseen" eli palvelujen saattamiseksi kansalaisten ulottuville. Tämä koskee osittain myös hallitusten oma tiedotustoimintaa. Hallituksen eivät toimi aina erityisen avoimesti. Taustalla vaikuttaa vanhakantainen ajattelu, jonka mukaan tieto ei yleensä ole julkista vaan hallituksen omaisuutta.

Toisaalta tiedon ja tietoverkkoyhteyksien panttaamisessa ei ole välttämättä kysymys suoranaisesta sensuurista. Latinalaisessa Amerikassa hallituksen puuttuneet huomattavasti vähemmän Internetin sisältöön kuin muutamat Aasian maat, joista voisi mainita esimerkiksi Kiinan, Indonesian ja Singaporen. Viime kädessä kysymys on ihmisten oikeudesta tietoon ja tiedonvälittämiseen.

Muutamat kansainväliset kansalaisjärjestöt ovat tukeneet jo pitkään kehitysmaiden kansalaisten ja järjestöjen mukaantuloa Internetiin. Näistä kannattaa mainita kaksi suurinta katto-organisaatiota: One World http://www.oneworld.org sekä IGC-APC (Institute for Global Communications, http://www.igc.apc.org ja Association for Progressive Communication, http://www.apc.org/), joiden kautta sadat kehitysmaissa toimivat järjestöt ja kansalaisaktivistit ovat päässeet hyödyntämään tietoverkkojen mahdollisuuksia toiminnassaan.

Latinalaisen Amerikan suhteen voi mainita pari laajaa tietotekniikkaan liittyvää kehityshanketta. Latinalaisen Amerikan Kehityspankin IADB:n (http://www.iadb.org) laaja Informatics 2000 Initiative painottuu pitkälti teknisten resurssien kehittämiseen ja infrastruktuurin rakentamiseen, mutta toisaalta siinäkin on tavoitteena palvelujen saattaminen mahdollisimman monien ulottuville.

Edellä jo mainittu UNDP:n alainen Sustainable Development Networking Programme (SDNP), joka pyrkii kehittämään tietoliikennepalveluja kehitysmaissa tarjoamalla teknisiä resursseja ja koulutusta, painottaa edellistä enemmän kehityspoliittista "tieto kuuluu kaikille" -näkökulmaa. Viime keväänä Suomessa vierailleen SDNP:n johtajan Chuck
Lankesterin mukaan tavoitteena on kehittää tiedonvälitysyhteyksiä, jotka tukevat kestävää kehitystä ja mahdollistavat avoimen ja läpinäkyvän tiedontuotannon, joka palvelee mahdollisimman laajoja kansankerroksia.

Lankesterin mukaan joidenkin hallitusten on ollut vaikea hyväksyä ajatusta Internetin avoimuudesta, mutta käytännössä kaikki yhteistyöhankkeisiin osallistuneet maat ovat lopulta suostuneet myös kansalaisjärjestöjen mukaantuloon. Latinalaisessa Amerikassa SDNP:n ohjelmia on toteutettu muun muassa Boliviassa, Meksikossa, Costa Ricassa ja Nicaraguassa.

Internet voi edistää demokratiaa erityisesti silloin kun se tarjoaa sensuroimattoman tiedonvälityskanavan "virallisesta totuudesta" poikkeaville näkökulmille. Maissa joissa lehdistö, radio ja televisio ovat ovat joko suoraan tai epäsuorasti hallituksen ja liike-elämän kontrolloimia Internet voi olla käytännössä ainoa merkittävä vaihtoehtoinen tiedotusfoorumi. Erityisesti sen merkitys korostuu kansainvälistä julkisuutta vaativissa tapauksissa kuten ihmisoikeustyössä.

Latinalaisessa Amerikassa epäilemättä tunnetuin esimerkki Internetin vastarintakäytöstä ovat Meksikon zapatistikapinalliset. Chiapasin sademetsissä zapatistikapinallisten julkilausumat ja uutiset alueen tapahtumista ovat levinneet maailmalle reaaliajassa meksikolaisten ja yhdysvaltalaisten aktivistien välityksellä muodostaen. Internetin kautta välitetty tieto on muodostanut tehokkaan vastavoiman hallituksen tarjoamalle näkökulmalle.


Sähköpostia slummista

Mutta voiko Internetistä olla todella hyötyä Rio de Janeiron favelassa elävälle yksinhuoltajanaiselle tai Guatemalan syrjäseudulla asuvalle lukutaidottomalle intiaanille? Paraneeko heidän elämänlaatunsa globaalin verkottumisen myötä?

Useimmissa tapauksissa välitön vastaus on epäilemättä kielteinen vielä pitkälle ensi vuosituhannellekin. Mutta Latinalaisen Amerikan kohdallakin löytyy entistä enemmän esimerkkejä että Internet - jopa pelkkä yksinkertainen sähköpostiyhteyskin - voi palvella myös köyhien ihmisten kehitystarpeita ja parantaa heidän elinolosuhteitaan.

Entistä useammin Internetin käyttö kytkeytyy esimerkiksi ruohonjuuritason kehitysyhteistyöprojekteihin. Tällöin se voi palvella paitsi ulospäin suuntautuvaa tiedottamista myös projektin tarvitsemaa tiedonhankintaa. Parhaimmillaan tarvittava ja ajankohtainen tieto voi löytyä verkon kautta huomattavasti nopeammin ja vaivattomammin kuin perinteisten kanavien kautta.

Kehitysmaiden näkökulmasta tämän informaation hyödynnettävyyteen liittyy tietysti kielikysymyksen ohella "käyttäjäystävällisyys" eli se että Internetistä löytyvä aineiston lukeminen onnistuu myös vanhemmilla laitteilla ja ohjelmilla sekä hitaammilla verkkoyhteyksillä. Lisäksi Internetin kautta saatavan tiedon luotettavuuden suhteen tarvitaan usein myös riittävää lähdekritiikkiä.

Yhden esimerkin Internetin hyödystä ruohonjuuritasolla tarjoaa perulaisen maanviljelysosuuskunnan tapaus. Cuzcon lähellä sijaitseva 50 hengen osuuskunta myi tuotantoaan paikallisille markkinoille ansaiten näin vaivaiset 113 dollaria kuukaudessa. Tässä tilanteessa paikallinen pappi etsi Perun tieteellisen verkon eli RCP:n kautta kansainvälisiä
maataloustuotteiden välittäjiä ja löysi lopulta yhdysvaltalaisen yrityksen, joka oli kiinnostunut markkinoimaan biologisesti viljeltyjä erikoistuotteita. Osuukunta alkoikin jatkossa myydä tuotteitaan suoraan Yhdysvaltoihin ja sai nostettua kuukausiansionsa 1300 dollarin tuntumaan.

Eläkeikää lähestyvä maailmanparantaja Lankester esittäköön vielä näkökulmansa: "Tietysti Internet on elitismiä, me kaikki olemme eliittiä. Kansainväliset avustusjärjestötkin käyttävät 10 kertaa enemmän rahaa omiin informaatiopalveluihinsa kuin kehitysmaiden tietopalveluihin. Mutta miksi Internet pitäisi jättää vain rikkaiden ja vahvojen vaikutusvälineeksi? Kaikille pitää turvata mahdollisuus tietoon, jotta he näkevät mikä on hyvä ja mikä huonoa ja tekevät sitten päätöksensä."


Muita lähteitä ja lisätietoa:

University of Texas, Latin American Network Information Center (LANIC): Network & Information Services
http://lanic.utexas.edu/la/region/networking/

Zona Latina: The Internet in Latin America
http://www.zonalatina.com/Internet.htm

Panos-instituutin raportti: Internet and the South: Superhighway or Dirt-track? http://www.oneworld.org/panos/briefing/internet.htm

Jason Wehling: The Third Wave Revolution: Netwars and Activists Power on the Net http://www.teleport.com/~jwehling/OtherNetwars.html

Harry M. Cleaver: "Zapatistas in Cyberspace"
http://www.eco.utexas.edu/Homepages/Faculty/Cleaver/zapsincyber.html

Jouni Pirttijärvi: Zapatistit - uudenlainen kapinaliike? Kosmopolis 3/95.

- - - - - - - - -

Artikkeli perustuu Studia Latinoamericana -luentoon 31.3.1998 ja sen on
julkaistu Iberoamerikkalaisen keskuksen verkkojulkaisussa Revista
Xamanissa, 9/98 syyskuu: http://www.helsinki.fi/hum/ibero/xaman/


© Muista tekijänoikeudet