Maailman Sivu (Maaseudun Tulevaisuus - 01.06.2000 - Katri Simonen) Vihreä vallankumous, joka alkoi 1950-luvulla, on tullut tiensä päähän Intiassa. Ulkoisia tuotantopanoksia lisäämällä ei satotasoja voida enää nostaa. Maa on menettämässä hedelmällisyytensä, arviolta miljoona hehtaaria peltomaata on jo muuttunut käyttökelvottomaksi.
| Ainoa mahdollisuus Intian
lisätä ruoantuotantoa on kuivilla, köyhillä, sateista riippuvaisilla alueilla.
Keinoksi monikansalliset yhtiöt tarjoavat geenimuuntelua ja kansalaisjärjestöt
luonnonmukaista viljelyä. Tässä artikkelissa tarkastellaan luomu-vaihtoehtoa. LEISA eli Low External Input and Sustainable Agriculture tarkoittaa vähäisillä ulkoisilla tuotantopanoksilla aikaansaatua kestävää maataloutta. LEISA-verkosto perustettiin tasan kymmenen vuotta sitten ja siihen kuuluu 82 kansalaisjärjestöä Tamil Nadun osavaltiossa Etelä-Intiassa. Suurin osa näistä järjestöistä on alunperin tehnyt ja tekee edelleen sosiaalista kehitystyötä kylien köyhien parissa. Uusi työmuoto, ekologisen viljelyn edistäminen, on lähtenyt liikkeelle olosuhteiden pakosta. Järjestöjen työntekijät ovat itsekin joutuneet opettelemaan uusia asioita voidakseen neuvoa kyläläisiä, sillä moderni viljely on Intiassakin varsin perusteellisesti syrjäyttänyt perinteisen kestävän maanviljelyn ja hävittänyt vanhat tiedot ja taidot. Perinteinen viljely on leimattu takapajuiseksi, tehottomaksi ja taikauskoiseksi. Intiassa viljeltiin ennen ainakin 20 000 eri riisilajiketta ja 15 000 papulajiketta, nyt viljellään harvoja kaupallisia lajikkeita. Alkuperäisten, paikallisiin olosuhteisiin täydellisesti sopeutuneiden riisilajien täyden kirjon löytää enää Filippiineiltä, IRRIn eli Kansainvälisen riisintutkimuslaitoksen siemenpankista tai Hyderabadista, jossa on papupankki, eikä siemeniä sieltä saa köyhien viljelijöiden käyttöön. |
Intian hallitus ei ole huolissaan ruokaturvasta Maailman Sivu (Maaseudun Tulevaisuus - 01.06.2000 - Katri Simonen) Vaikuttaa siltä, että Intian hallitus ei ole enää (toisin kuin ennen) lainkaan huolissaan ruokaturvakysymyksistä. Ne aiotaan ratkaista yksinkertaisesti turvautumalla kansainväliseen kauppaan. Intian hallitus aikoo vuoteen 2 002 mennessä poistaa kaikki tuonnin määrärajoitukset, myös ruokatuonnin. OECD-maista alkaa maahan tulla voimakkaasti subventoitua vehnää, riisiä, palkokasveja ja öljykasveja, vaikka jälkimmäiset ovat etenkin kuivien alueiden marginaalisten viljelijöiden ainoa toimeentulokeino. Intian hallitus antaa suostumuksensa myös sille, että parhaat viljelymaat ovat muussa kuin ruokaviljaviljelyssä. Esim. Punjabin ja Haryanin osavlatioiden hedelmällisimmillä alueilla monikansalliset yhtiöt kasvattavat nyt karkeita viljoja Seagram-viskin valmistukseen, tai viljaa ja lihaa ranskalaiselle lemmikkiruokafirmalle Royal Canardille, tai voimakkaasti myrkyin kasvatettuja leikkokukkia Hollantiin ja perunaa ja tomaatteja pikaruokaketjuille. Lisäksi hallitus on helpottanut maan muuttumista kauppatavaraksi. Niinpä monet kasvuvoimansa menettäneiden peltojensa kanssa velkakierteeseen ajatuneet pienviljelijät myyvät maansa pilkkahintaan suuryhtiöille tonttimaaksi ja muuttavat kaupunkeihin. |
Siinä missä me puhumme luonnonmukaisesta viljelystä, intialaiset puhuvat "orgaanisesta viljelystä". Se tarkoittaa tradition katkeamisen jälkeen uudestaan ja tietoisesti alettua viljelyä. Se perustuu tavallaan suljettuun kiertoon, tai ketjuun tai kehään, jossa kaikki osat palvelevat tai ruokkivat toisiaan. Sama kuin noidankehä mutta myönteisesti!
Kiertokulku on katkennut
Vielä tämän vuosisadan alkupuolella Intiassa oli suuria metsiä, ja lehmät laidunsivat metsässä. Metsän ravinteet ne kuljettivat lantana pellolle. Pelto puski aikanaan ravinteet ulos viljana, ihminen korjasi viljan, mutta maahan ei jäänyt sadonkorjuun jäljiltä ravinnevajausta, kuten nykyään. Korsia ei poltettu pois. Nykyään niiden polttaminen aiheuttaa valtavan ravinteiden menetyksen. Ennen korret kynnettiin maahan tai lehmät söivät ne ja silläkin lailla ravinteet taas palautuivat maaperään.
Metsät sitoivat sateet ja juuret pidättivät pohjavettä lähellä maanpintaa kuin jättiläismäinen sienikerros. Metsän suojassa viihtyivät linnut ja hyönteiset, ja kaikenlaisten lajien runsaus piti aisoissa yhden lajin yllättävät runsastumiset.
Perinteisessä systeemissä, jossa viljeltiin yhdeksää eri viljalajia, ei ollut tuholaisongelmia. Nykyään tuhohyönteiset aiheuttavat veden puutteen ohella Intian maatalouden suurimman ongelman.
Entä satomäärät? LEISA-verkoston koordinaattori Oswald Quintal kertoi heidän vuodenvaihteessa 1997-98 järjestämästään, kuukauden kestäneestä Seed Padyatrasta eli siemenmarssista. Marssin aikana he keräsivät temppeleiden seinäkirjoituksia. Niistä kävi ilmi, että joka vuosi kuningas palkitsi parhaat maanviljelijät ja otti heidän siemeniään temppelin viljapankkiin. Keskimääräiset sadot olivat 3-3,5 tonnia hehtaarilta ja parhaat 7,5 tonnia.
Nykyään Intian keskimääräinen riisisato on 2,8 tonnia hehtaarilta, mutta enää entistä luonnonvarapohjaa ja sen varassa toimivaa kiertokulkua ei ole.
Siksi LEISAn työntekijät sanoivatkin, että nykyisen noidankehän - yhä enemmän ja kalliimpia tuotantopanoksia mutta yhä epävarmemmat tulokset - kääntäminen toiseen suuntaan ja luonnonvarapohjan uudelleen rakentaminen vaativat hyvin pitkäjänteistä työtä. Pienin askelin suureen muutokseen, kuten he sanovat. Tällä hetkellä kokonaan luonnonmukaisiin menetelmiin siirtyneitä viljelijöitä on LEISAn piirissä 1 700. Verkoston "Pasunthalir"-lehteä lukee tai sen lukemista kuuntelee noin 10 000 ihmistä. Verkoston järjestämiin tapahtumiin osallistuu 100 - 200 000 ihmistä.
Maaperä on rakennettava uudestaan
Luonnonvarojen hupeneminen tarkoittaa humuskerroksen ohentumista: 50 vuodessa maata on kulunut pois 15-30 senttiä. Se tarkoittaa myös tärkeimmän lannoitusaineen eli karjanlannan vähenemistä koska karjaa on entistä vähemmän ja koska laitumia ja rehua karjalle on entistä vähemmän. Intian pyhät lehmät ovat käymässä vähiin!
Luonnonvarojen hupeneminen tarkoittaa myös veden vähenemistä. Monsuuni epäonnistuu nykyään noin joka kolmas vuosi, ilmasto on muuttunut. Pohjavedet ovat uponneet syvälle - jopa 200-300 metriin - ja lähellä rannikkoa vesi on suolaista. Epävarmuudesta on tullut Intiassa pysyvää..
Kuten siellä sanottiin: LEISAn tarkoitus on auttaa ihmisiä pysymään hengissä katastrofivuotenakin, ettei tarvitse tehdä itsemurhaa. - Viljelijöiden itsemurhat ovat tulleet tavallisemmiksi Intiassa. Esimerkiksi vuonna 1997 Andra Pradeshin osavaltiossa 300 puuvillanviljelijää teki itsemurhaan tuhohyönteisten pilattua kolmen peräkkäisen vuoden sadot.
On siis tehostettava vedenkäyttöä. Paras keino on maaperän, humuskerroksen, uudelleen rakentaminen, sillä eihän vähästäkään sadevedestä ole mitään hyötyä, jos se valuu samantien pois. Jo 1 gramma maata sitoo 20 grammaa vettä. Kannetaan vain kärsivällisesti kaikki vaatimattomat risutkin, lehdet, hedelmien kuoret, jätteet ym. kompostiin muuttumaan mullaksi, LEISAn neuvojat opettavat. Ja istutetaan puita.
Sitten, kun on hiukkasen multaa ja siinä vähän kosteutta ja jokin siemen itämässä - silloin on huolehdittava siitä, että kosteus ei haihdu aurinkoon. Eli uuden maan alku katetaan huolellisesti esimerkiksi kuivilla lehdillä.
Neuvojat kehottavat myös valitsemaan vähän vettä vaativia lajikkeita kuten hirssi- tai alkuperäisiä riisilajikkeita. Ne maistuvatkin hyviltä ja pitävät nälkää kauemmin loitolla. Monet selittivät minulle, että perinteinen riisi on vahvaa ja pitää nälkää seitsemän tuntia. Se myös säilyy pilaantumatta ja hyvältä tuoksuvana kaksi päivää. Hybridiriisi aiheuttaa mahanpuruja, pitää nälkää vain neljä tuntia ja pilaantuu vuorokaudessa,
Village Community Development Society eli VCDS-järjestö on yksi verkoston johtavista kansalaisjärjestöistä. Se etsii ja toimittaa siemeniä alueen viljelijöille. Sillä on myös oma malli- tai koetila Tindivanamin kaupungin lähellä Vellakulamissa, jossa kokeillaan eri menetelmiä, ja samalla saadaan siemeniä toisille jaettavaksi. On puhuttu VCDS:n "siemenpankista", mutta kuten järjestön johtaja Kousalya sanoi, eivät ne siemenet ehdi missään "pankissa" olla, ne jaetaan samantien eteenpäin, köyhille viljelijöille.
Oma apu ja hyvä organisoituminen
LEISAn laajeneminen on ollut verkkaista luonnonvarapohjan puuttumisen takia ja siksi, että kemikaaleja ja kaupallisia siemeniä on paljon helpommin saatavilla. Toisaalta viime vuosina lannoitteiden kallistuminen on lisännyt kiinnostusta orgaaniseen viljelyyn. Myös tietoa ja ekologista tietoisuutta alkaa jo olla.
Tällä hetkellä tavoitteena on orgaaniseen viljelyyn ryhtyvien parempi organisoituminen ja tulosten dokumentoiminen. Intiassa kaikki ei ole vielä numeroina papereilla kuten meillä!
Ideana on, että viljelijät muodostavat 20 hengen sangameja. Heistä viisi on maattomia(!) ja he voivat esimerkiksi alkaa pitää karjaa ja myydä lantaa tai vuokrata kyntöhärkiä toisille.
Maata omistavista aina viisi kerrallaan alkaa kokeilla yhtä menetelmää. Mielenkiintoisia uusia (tai vanhoja) orgaanisia viljelymenetelmiä on runsaasti. Yleisen neem-puun lehdistä ja lehmän ureasta viljelijä voi itse valmistaa tehokasta hyönteistorjunta-ainetta. Tai pellon typpilannoituksen voi kemikaalien sijasta tehdä kylvämällä maahan sesbania-kasvia ja sitten kyntämällä kasvuston maan sisään kompostoitumaan.
Sitten tulokset dokumentoidaan ja niitä vertaillaan. On tärkeä saada myös tieteellistä näyttöä.
Sitten otetaan kokeiltavaksi uusi keino. Jne.
Jäsenet maksavat sangamille joka kuukausi jäsenmaksua. Näin saadaan vähitellen kokoon oma lainarahasto. Siitä voi prosentin parin kuukausikorolla saada lainaa vaikkapa oman lehmän ostamiseksi. (Intiassa lainakorot voivat olla vuodessa 80-120 prosenttia.) Sangamin puitteissa myös järjestetään "lukupiirejä", joissa neuvojan johdolla kerran kuussa keskustellaan uusista menetelmistä ja omista kokemuksista.
Parin vuoden kuluttua sangam on velvollinen auttamaan alkuun uuden sangamin.
Tärkeätä on viljelijöiden oma-aloitteisuus ja osallistuminen alusta alkaen ja kaikilla tasoilla, rahoista kritiikkiin asti. Tämä on Intiassa uutta ja radikaalia, sillä Intiassa viljelijöiden puolesta on aina tiedetty, mikä on heille parhaaksi. Vihreä vallankumous, eukalyptusistutukset, geenimanipuloidut lajikkeet, siirtyminen teollisuuteen tai palveluihin, maan myyminen tai ryhtyminen monikansallisten yritysten sopimusviljelijäksi .... aina sen mukaan, mitä korkealla hallitustasolla on hyväksi nähty.
LEISAssa lähtökohtana on maanviljelijän oma kokeilunhalu ja selviytyminen yhä ankarammiksi muuttuvissa olosuhteissa.
Suomessa Kehitysmaayhdistys Pääskyt tukee Village Community Development Society -järjestön orgaanisen viljelyn hanketta ja toimintaa LEISA-verkostossa.
*Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Hän vieraili Intiassa alkuvuonna 2000.
© Muista tekijänoikeudet