Kastiin perustuva syrjintä kiellettiin Intian perustuslaissa 50 vuotta sitten. Käytännössä kastilaitos, jolla on takanaan 3 000 vuotta, on edelleen voimassa. Onpa se 1980-luvulta lähtien uudestaan voimistunutkin.
Maailman Sivu (Aamulehti 15.05.2000 - Katri Simonen*) "Lauleskelin huvikseni opiskelija-asuntolassamme ja nojasin kättäni pöytään. Pöydällä oli toisen opiskelijan kansio. Hän otti kansion ja pesi sen", Raj Kumar, atk-insinööri kertoo.
N.M.Prasad, koneinsinööri, oli juuri mennyt naimisiin ja kutsunut työtoverinsa luokseen. Juhlat onnistuivat, yksi ja toinen vieraista esitti nuorelle parille toivomuksen nähdä heidät pian omassa kodissaan.
"Sitten tein virheen. Tein erään hakemuksen, siinä kysyttiin kastia ja työtoverini saivat sen tietoonsa. Yksikään ei kutsunut meitä kylään."
Maatalousministeriössä siementen laatutarkkailuosaston johtajana toimiva tohtori C. Shanmugam paimensi lapsena lehmiä ja paikkasi kenkiä. Hän meni kouluun koska siellä, poikkeuksellisesti, sai ruokaa. Hänestä tuli kylänsä ensimmäinen akateeminen dalit.
"Alaiseni pelkäävät minua, mutta kun menen kotikylääni, en saa käyttää kenkiä enkä pitkiä housuja, en edes pitkää hametta, dotia, vaan se on käärittävä lyhyeksi niin että jalat näkyvät!"
Koolla Intian sosiaalitieteiden instituutissa, Delhissä, on parikymmentä kastittomien ali dalitien älymystön edustajaa. He kokoontuvat säännöllisesti yhteen pohtimaan, mitä on tehtävissä Intian kehityksen pahimman esteen ja yhteiskunnallisen vääryyden, kastirasismin, poistamiseksi.
Syntymästään saastainen
Kastilaitoksen todellisuutta on ulkomaalaisen vaikea edes käsittää. "Maailman suurimmassa demokratiassa", niin kuin Intiasta sanotaan, neljäsosaa koko väestöstä, 250 miljoonaa ihmistä, pidetään synnynnäisesti ja parantumattomasti alempiarvoisina, saastaisina.
Tosin enää dalitien korviin ei kaadeta sulaa lyijyä, etteivät he kuulisi pyhiä tekstejä, eikä kieltä lävistetä naulalla, ettei heidän äänensä likaisi pyhiä rukouksia. Eikä heidän tarvitse lakaista jälkiään ja asua pimeässä, etteivät heidän jalanjälkensä tai varjonsakaan sattuisi paremman ihmisen tielle. Ei enää.
Mutta joulukuussa 1997 parisataa yläkastista murhasi 61 dalitia. Se oli rangaistus siitä, että nämä olivat puineet viljaa kastiviljelijöiden tantereella. Tapaus ei ole ainoa dalitien joukkomurha 1990-luvulla.
Lehdissä on tavan takaa pikku-uutisia eri kasteihin kuuluvista rakastavaisista, jotka ovat paenneet yhteisöstään, koska sukulaiset eivät epäsäätyistä suhdetta siedä. Usein seuraa jatkouutinen: sukulaiset hirttivät rakastavaiset.
Kuvaavaa maailman suurimmalle demokratialle on myös se, että aina jos kastittomien etenemismahdollisuuksia pyritään kohentamaan, puhkeaa käsittämättömän rajuja mielenosoituksia. Vuonna 1979 yli sata yläkastista opiskelijaa poltti itsensä elävältä, kun "takapajuisille ryhmille" varattuja opiskelu- ja työpaikkakiintiöitä oltiin nostamassa.
Nykyinen, vuodesta 1998 vallassa ollut äärihindulainen BJP-puolue ei ole sekään dalitien tilannetta parantanut, päinvastoin.
Uskonnon vaihtaminen
Dalitit ovat etsineet ulospääsyä kohtalostaan kääntymällä pois hindulaisuudesta. Suurin osa Intian kristityistä, muslimeista ja buddhalaisista onkin (entisiä) daliteja.
BJP:n fasistisen propagandan mukaan arjalainen hindulaisuus on Intian ainoa oikea uskonto ja kastit ilmentävät ikuista järjestystä. Muslimit ja kristityt ovat tunkeilijoita. Siksi dalititkaan eivät saisi vaihtaa uskontoa.
Viime aikoina kristittyjen ja muslimien vainoaminen Intiassa on taas yleistynyt. Kirkkoja ja moskeijoja on poltettu, poliiseja lähetetty kuulustelemaan niitä, jotka aikovat kääntyä kristityiksi. Intian perinteisesti uskonnollisesti suvaitsevainen ilmapiiri on muuttunut vaarallisesti.
Toinen asia sitten on, että dalitien asema ei ole juuri parantunut uskontoa vaihtamalla, koska kastihierarkia on tarttunut hindulaisuudesta muihinkin uskontoihin. Kirkossa dalitit eivät ole saaneet tulla sisään pääovista, eivätkä istua penkeillä, eikä heitä ole nimitetty kirkon johtopaikoille.
Vasta aivan viime aikoina voimakkaasti kehittynyt dalit-teologia on muuttamassa tilannetta.
Korkeakulttuurista orjiksi
Kastilaitoksen juuret ovat historian alkuhämärissä ja dalitien vieläkin kauempana. Ilmeisesti dalitit polveutuvat Indusjoen laakson sivilisaatiosta. He olivat maanviljelijöitä ja asuivat hyvin järjestyneissä kaupungeissa.
Sitten pohjoisesta tuli arjalaisia paimentolaisia, jotka tuhosivat Indusjoen korkeakulttuurin. He loivat uudet valtasuhteet, jotka vahvistettiin sanskritinkielisissä pyhissä teksteissä.
Yhteiskunnan ylimmän kerroksen, varnan eli värin, muodostivat papit eli bramiinit, toisen ksatriat eli sotilaat ja kolmannen vaishiat eli kauppiaat ja maanviljelijät. Neljänteen varnaan, sudriin, jäivät palvelijat. - Nämä neljä varnaa olivat perusta, jolle sittemmin koko monituhantiseksi, jättiläismäiseksi portaikoksi tai lokerikoksi paisunut kastihierarkia on rakentunut.
Varnojen ja tavallaan koko hindulaisuuden ja inhimillisen olemassaolon ulkopuolelle jäivät synnynnäisesti saastaisiksi määritellyt alkuperäiset asukkaat, koskettamattomat eli kastittomat sekä asemaltaan yhtä olemattomat heimokansalaiset.
Nykyäänkin kastittomat asuvat maaseudulla erillisissä dalit-kylissään. Heillä ei ole menemistä kastihindun kotiin, kaivolle eikä temppeliin, tuskin samaan teetupaankaan. Ja yhteinen ateriointi on ehdoton tabu, usein jopa yliopistotasolla, huippukoulutettujenkin ihmisten kesken, jos toinen on "likainen dalit".
Miten on mahdollista, että dalitit eivät ole nousseet kapinaan tätä primitiivistä rasismia vastaan?
Apartheid joka ei näy
Vaikka dalitit, 170 miljoonaa, ja heimokansat, 80 miljoonaa, muodostavat neljänneksen Intian miljardisesta väestöstä, ongelma on siinä, että he ovat köyhiä, huonosti koulutettuja ja vailla johtajaa..
He ovat hajallaan, koska ihmiset ovat perinteisesti samaistuneet vain omaan sukuyhteisöönsä joka on samalla kasti. Kasti sanelee työn, tavat, jumalat, usein kielenkin. Intia on todellakin miljoonista mosaiikeista tehty!
Daliteilla on ollut vain yksi vahva johtaja ja hänkin kuoli jo vuonna 1956. Hän oli Intian perustuslain kirjoittaja, tohtori Ambedkar.
Brittivallan ja itsenäisyystaistelun aikana Ambedkar vaati daliteille itsehallinto-oikeutta, koska hän piti daliteja omana, erillisenä kansakuntana.
Itsenäisyystaistelun johtoon noussut Gandhi oli eri mieltä. Dalitit eivät missään tapauksessa saaneet erota hindulaisuudesta. Sen sijaan heidän, näiden harijanien eli Jumalan lasten, asemaa piti parantaa; kastittomuus ja kastisyrjintä olivat Gandhinkin mielestä pahasta, hindulaisuutta piti reformoida.
Kastijärjestelmä sinänsä oli hänestä kuitenkin hyvä - ja siksi Gandhi ei ole dalitien sankari.
Gandhi ryhtyi näkemyksensä puolesta nälkälakkoon. Ambedkarin oli taivuttava kompromisiin. Dalitit eivät saaneet itsehallintoa, korvaukseksi heille annettiin kiintiöitä hallintoelimissä ja koulujärjestelmässä, jotta he voivat alkaa nousta pohjalta parempiin asemiin yhteiskunnassa.
Ambedkar kirjoitti kiintiöt perustuslakiin vuonna 1950. Samalla hän varoitti, että mikäli itsenäisyys ja demokratia eivät tarkoita myös sosiaalista ja taloudellista tasa-arvoa, edessä voi olla luokkasota. Itse hän pettyi hindulaisuuden uudistumiseen niin syvästi, että kääntyi ennen kuolemaansa buddhalaisuuteen.
Luokkasotaa ei Intiassa ole tullut. Köyhyys on kasvanut, monet toiveet ja kehitysunelmat romahtaneet. Kiintiöt ovat toteutuneet osittain, lähinnä alimmilla tasoilla.
"Kastilaitos on osa yhteiskuntamme rasistista perusrakennetta ja ihmisten psyykeä. Kasti sortaa ja jakaa, se estää sosiaalisen läpinäkyvyyden, veljeyden ja solidaarisuuden. Kastilaitos on jäädyttänyt intialaisen yhteiskunnan", N.M.Prasad sanoo.
"Eikä Intian apartheid näy muulle maailmalle, toisin kuin Etelä-Afrikassa."
*Kirjoittaja vieraili Intiassa alkuvuonna 2000.
Kirjallisuutta:
© Muista tekijänoikeudet