Intia:
Sosiaalimerkit eivät estä lapsityövoiman käyttöä
Vain henkinen maailmankatsomus voi vapauttaa lapsityöläiset

Maailman Sivu (Lapsen Maailma 2/1999 - Katri Simonen) Vaikka ihmisiä on koolla puolesta sadasta maasta, Swami Agnivesh erottuu joukosta täysoranssilla vaatetuksellaan ja tietäväisen hymyilevällä tyyneydellään. Hän on intialainen sadhu, pyhä mies tai munkki, "swami", joka on luopunut omaisuudestaan ja sukulaissuhteistaan ja tekee työtä orjuuden kaltaisessa työssä olevien aikuisten ja lasten vapauttamiseksi.

Heitä on noin 60 ihmistä eri puolilla Intiaa. Swami on johtaja perustamassaan Orjatyövoiman vapautusrintama -järjestössä, Bandhua Mukti Morchassa. Heillä on pieni toimisto keskellä Delhiä, huone, jonka he ovat Swamin mukaan vain vallanneet, eivätkä edes maksa siitä vuokraa.

Työntekijät eivät saa palkkaa, mutta munkit kerjäävät ruokansa, ja kolmella säkillä viljaa intialainen sadhu elää jo pitkään. Lisäksi BMM saa vähän tukea kansainväliseltä työjärjestöltä ILOlta sekä joitakin pieniltä kansalaisjärjestöiltä, mm. 12 koulun ylläpitämiseen.

Järjestön menettelytavat ovat mutkattomat. Jos BMM:n työntekijät "haistavat" jossain laittomuutta, he pukeutuvat huomaamattomiin valepukuihin (ei oranssiin!) ja alkavat identifioida orjatyöläisiä. Nimilistojen kanssa he menevät sitten työnantajien puheille. Jos/kun näillä ei ole koskaan aikaa ja lopulta he kiiistävät kaiken, he marssivat viranomaisten luo, missä sama toistuu. Lopulta he vievät asian oikeuteen.

"Olemme onnistuneet 17 vuoden aikana vapauttamaan noin 170 000 ihmistä, joista puolet on lapsia, mutta se ei ole paljon. Koko maassa on noin 65 miljoonaa lapsityöläistä", Swami Agnivesh sanoo. Hän luonnehtii BMMtä pieneksi poliittiseksi painostusryhmäksi, joka pitää lapsityövoimakysymystä herkeämättä esillä ja tekee aloitteita sen suhteen.

Työkykyä tupakka-sitruunasekoituksella

Hänellä on mukanaan lehtileikkeitä intialaisista sanomalehdistä. Yksi niistä on heinäkuulta 1998. Siinä kerrotaan, että BMM järjesti iskun Uttar Pradeshin osavaltion mattokutomoalueelle ja vapautti 40 lapsityöläistä. Suurin osa lapsista oli puolitoista vuotta sitten houkuteltu sinne toisesta osavaltiosta, Biharista, valheellisilla lupauksilla.

Lapset työskentelivät aamukuudesta iltayhdeksään, välissä oli kaksi lyhyttä ruokataukoa. Palkkaa ei maksettu. Jotta he olisivat jaksaneet paremmin, omistaja antoi heille eräänlaista tupakasta ja sitruunasta tehtyä piristettä, "surtia". Kaksi kuukautta aikaisemmin 10-vuotias Narad-niminen poika oli ripustettu neempuuhun ja häntä piestiin rangaistukseksi liian hitaasta tahdista.

Toisessa lehtileikkeessä on kuva, jossa vapautetuista lapsista neljä yhdessä Swami Agniveshin kanssa ovat tiedotustilaisuudessa Delhissä. Tilaisuudessa Swami sanoo, että iskulla haluttiin osoittaa, että puheet lapsityövoiman käytön lopettamisesta mattoteollisuudessa eivät pidä paikkaansa. Intiassa edelleen noin 300 000 lasta työskentelee mattokutomoissa, epäinhimillisissä olosuhteissa.

"Vaputetut lapset olivat erään Rugmark-säätiön johtajan työllistämiä. Rugmark-merkki on takuu siitä, että valmistuksessa ei ole käytetty lapsityövoimaa. Merkki on aivan tehoton. Joka toinen kuukausi vapautamme lapsia Rugmark-kutomoista", Swami sanoo.

Kolmas lehtileike on elokuulta 1998, tällä kertaa Swami johtaa 51 entisen lapsityöläisen nälkälakkomielensoitusta Delhissä. "Haluamme käydä koulua" ja "Maamme on vapaa, mutta me olemme orjia", sanovat lapset.

Eräs heistä on 13-vuotias Manju. Hänet vapautettiin Korkeimman Oikeuden päätöksellä jo joulukuussa 1996, mutta vieläkään hän ei ole voinut aloittaa koulua. Intiassa on kyllä säädetty, että työnantaja, joka käyttää lapsityövoimaa, joutuu maksamaan sakkoja ja maksamaan lapsen koulunkäyntikuluja, mutta tähän mennessä Manju enempää kuin kukaan muukaan vapautettu lapsi ei ole saanut pennin pyörylää. Intiassa laki ja lain noudattaminen ovat kaksi eri asiaa.

Neljäs lehtileike on uutistoimisto Reuterin tekemä haastattelu Swamista. Siinä hän toteaa, että kerta toisensa jälkeen Intian hallitukset ovat luvanneet lopettaa lapsiorjuuden, mutta tilanne on nyt vielä huonompi kuin viitisen vuotta sitten. 40 prosenttia 5-14-vuotiasta lapsista eli noin 130 miljoonaa intialaista ei käy koulua. Noin puolet heistä - 65 miljoonaa - tekee työtä: kutoo mattoja, hioo korukiviä, valmistaa tuli- ja suitsuketikkuja, työskentelee kivimurskaamoissa tai tiilitehtailla jne.

"Rehellisyyden nimessä minun on sanottava, ettei minulla ole selvää näkemystä siitä, kuinka ja miten lapsityövoimatilanne voisi parantua", Swami totesi Reuterille.

       
Vankilassa ja ministerinä

Niin munkki kuin onkin, Swami Agnivesh on erittäin perillä maallisen maailman asioista. Ennen munkiksi ryhtymistään hän opetti lakia ja kauppatieteitä Kalkutan yliopistossa sekä toimi juristina.

Vuonna 1968 hän päätti ryhtyä munkiksi. Siihen johtavan kahden vuoden valmistautumisajan hän vietti - paljain jaloin, vähin ruuin - maaseudulla ja tutustui ensimmäistä kertaa elämässään maaseudun köyhyyteen ja ymmärsi sen syyt. Hänestä tuli poliittinen aktivisti ja hän ryhtyi organisoimaan kivityöläisiä, maanviljelijöitä ja opiskelijoita.

Vuonna 1976 hänet valittiin parlamenttiin ja hänestä tuli erään osavaltion opetusministeri. Samoihin aikoihin pääministeri Indira Gandhi julisti maahan poikkeustilan ja vangitutti kymmeniätuhansia ihmisoikeuksien puolesta taistelevia ihmisiä. Myös Agnivesh vangittiin.

"Olin vankilassa 14 kuukautta. Se oli minulle suurenmoinen mahdollisuus perusteellisesti tutustua Gandhin teoksiin. Minua inspiroi hänen sanomansa: köyhistä köyhin on kaiken kehityksen mitta."

Kun hallitus vain jatkoi kansalaisten pidätyksiä ja ampui mielenosoittajia, vapauteen taas päässyt Swami erosi protestiksi ministerinvirastaan ja alkoi entistä määrätietoisemmin tehdä työtä kurjissa oloissa työskentelevien aikuisten ja - Gandhin innoittamana - nyt myös lasten puolesta.

Tästä ei hänen entinen pääministerinsä pitänyt ja Swami vietiin taas kuulusteluihin, kuukausimääriksi.

"Kun asia tuli lehtiin, minusta tuli hyvin tunnettu eli loppu hyvin, kaikki hyvin", Swami nauraa.

Vuonna 1981 hän perusti Orjatyövoiman vapautusrintaman ja jo parin vuoden päästä alkoi tapahtua. BMM vei orjatyövoima-asian Korkeimpaan Oikeuteen, ja vuonna 1983 se asettui tukemaan lapsityövoiman käytön lopettamista. Intiaan syntyi eräänlainen tuomareista, lakimiehistä ja toimittajista koostuva liittoutuma asian puolesta.

Samana vuonna myös YK:hon perustettiin lapsityövoimaa käsittelevä työryhmä. Swami matkusti useana vuonna peräkkäin Euroopan ja Aasian maissa asiasta puhumassa.

Vuonna 1993 YK:n yleiskokous perusti säätiön tai rahaston orjuuden nykymuotojen lopettamiseksi,  UN Trust Fund on Contemporary Forms of Slavery. Swami Agnivesh on sen puheenjohtaja ja hänellä on toimisto Genevessäkin.

"YK:n rahatilanne on huono. Olen monena vuonna pyytänyt rahaa mm. Ihmisoikeuskomission pohjoismaisilta jäseniltä - Pohjoismaitahan pidetään näissä asioissa parhaina - mutta mitään rahaa ei ole tullut."


Materialismi luo köyhyyttä

Tänä vuonna kansalaisjärjestöt ympäri maailmaa organisoivat suuren Global March Against Child Labour -tapahtuman eri puolilla maailmaa. ILOlla on noin 40 maassa 700 lapsityövoiman käytön lopettamiseen tehtäävää IPEC-ohjelmaa, joita Suomikin rahoittaa. ILO myös valmistelee lapsityövoiman räikeimpiä muotoja koskevaa yleissopimusta, jonka on määrä valmistua kesällä 1999. Lisäksi on ruvettu puhumaan "sosiaalimerkeistä", joita myönnettäisiin sellaisille kolmannen maailman vientituotteille, joiden valmistamisessa ei ole käytetty lapsityövoimaa.

Merkeistä tunnetuin on Rugmark.

Monet ylinkansalliset yhtiöt ovat myös oma-aloitteisesti alkaneet laatia toiminnalleen eettisiä ohjeita ja ainakin jollain lailla pyrkiä kontrolloimaan alihankkijoidensa työolosuhteita. Hollannissa alkoi vuonna 1989 kuluttajaliike Clean Clothes, joka pyrkii aktiivisesti selvittämään tekstiiliteollisuuden tuotanto-olosuhteita. Jne.

Swami Agnivesh pitää näitä liikkeitä ja pyrkimyksiä pinnallisina ja katsoo, että ne viime kädessä hyödyttävät vain teollisuusmaita itseään:  jos lapsityövoimaehtoja - joita ei kuitenkaan noudateta - sovellettaisiin johdonmukaisesti, suunnilleen kaikki vienti Etelästä tyrehtyisi, hän sanoo. Ennen kaikkea sosiaalikriteerit antavat hyvän omantunnon, ja kuluttamista voi hyvällä omallatunnolla jatkaa.

Sitä paitsi vain viitisen prosenttia maailman 250-400 miljoonasta lapsityöläisestä toimii vientialoilla.

Agniveshin mukaan kaiken pahan alku ja juuri on materialistinen maailmankatsomus, joka on vieraannuttanut ihmisen Jumalasta. Hän korostaa, ettei tarkoita minkään tietyn uskonnon Jumalaa vaan universaalia henkeä, joka ei ole vain rikkaiden ja menestyneiden puolella. Hänen mukaansa globalisaation vastavoimaksi tarvitaan universaalia henkisyyttä, joka ylittää  uskontojen väliset pinnalliset eroavuudet ja palauttaa ihmisen oikeaan suhteeseen itseensä, toisiin ihmisiin ja muuhun luontoon nähden.

Materialismi on alkanut levitä myös Intiaan sitä mukaa kun maa vuonna 1991 avasi ovensa talouden liberalisoimiselle.  Intiassa on aina ollut köyhyyttä, mutta Swamin mukaan ennen ihmisillä oli sentään kykyä tuntea myötätuntoa toisiaan kohtaan ja elää köyhinäkin arvokkaasti. Materialistinen maailmankatsomus - ahneus, kaikkien keskinäinen kilpailu - eivät jätä sijaa myötätunnolle.

On vahinko, ettei ole aikaa jutella Swami Agniveshin kanssa enempää. Se joka tapauksessa on ilmeistä, että lapsityövoimakysymys näyttää Intiasta - jossa ne lapset ovat - katsottuna aivan toiselta kuin täältä. Myös menettelytavoissa on suuria eroja.

- - - - - - - - - - - - -

Maailma-talkoot

Swami Agnivesh kävi Suomessa syyskuussa 1998. Hän osallistui Espoon Hansaaressa pidettyyn Kolmannen maailman -yhteys konferenssiin, johon oli eri puolilta maailmaa saapunut ruohonjuuritason kansalaisjärjestöjen ja -liikkeiden edustajia, tutkijoita ja joitakin poliitikkojakin, yli sata henkeä. Viiden päivän ajan he pitivät Maailma-talkoita pohtien, miten ihmiset ja yhteisöt voivat säilyä hengissä ja elävinä kaikkialle tunkeutuvan markkinatalouden ja yhtiövallan eli globaalin talouden paineiden keskellä.

Seminaarin suomalainen järjestäjä oli Kepa eli Kehitysyhteistyön palvelukeskus, jonka jäsen myös Lastensuojelun Keskusliitto on.

© Muista tekijänoikeudet