Indonesian metsistä sellua maailmalle

Maailman Sivu (Suomen Kuvalehti 03.04.1998 - Katri Himma) Suomen kiivainta metsäsotaa käydään nyt Sumatran trooppisissa metsissä Indonesiassa. Ympäristöjärjestöjen mielestä on skandaali, että UPM-Kymmene ottaa kumppanikseen yhtiön, joka kaataa trooppista metsää sellukattilaan ja polkee paikallisten ihmisten oikeuksia. UPM:n indonesialainen kumppani April vakuuttaa, että se on parantanut tapansa ja tekee kaikkensa löytääkseen kestävän metsänkäsittelyn.

Tukahduttavan kuumalla hakuuaukemalla on hiljaista. Metsurit ovat jo siirtyneet etäämmäs tekemään uutta aukkoa tuuhean metsän kylkeen. Kolme Valmetin metsäkonetta nostelee puunrunkoja traktorin lavalle ja kuljettaa ne metsätien varteen suureen tukkikassaan. Muutaman kymmenen kilometrin päässä odottaa Riaun sellukattila. Se tarvitsee 400 kuorma-autollista puuta joka päivä tuottaakseen budjetoidun määrän sellua.

April yhtiön metsäsektorin päällikkö Douglas Benton ei edes väitä, että selluksi hakataan vain vähäarvoista joutometsää tai ruovikkoa - niin kuin yhtiön papereissa ja kalvoissa vakuutetaan. Tukkirekat täyttyvät eri ikäisistä puista: osa on nuorta hentoa runkoa, osa hyvinkin järeää, halkaisijaltaan toista metriä paksua tukkia.

"Tästä metsästä on aiemmin viety vain yksittäisiä arvopuita. Ennen meitä tämä metsä kuului poliisien yhdistykselle, joka hankki lisävaroja myymällä arvokkaimmat puut", sanoo Benton.

April yhtymällä on Sumatralla Riaussa lupa hakata 280 000 hehtaaria trooppista metsää. Alue vastaa Ilomantsin kunnan koko maapinta-alaa. 80 000 hehtaaria säästetään jokivarsien ja rinteiden suojaksi sekä paikallisten asukkaiden käyttöön. Loput avohakataan.

Auringon kuivattamia oksia ja puunrunkoja lojuu maassa tasaisen harmaana peittona hakatulla aukealla. Muutama kuollut puu on jätetty pystyyn. Hakkualueen reunalla, tukkipinon varjossa istuu joukko naisia, lapsia ja miehiä viettämässä lepohetkeä keskipäivän kuumuudessa. Kun viimeinenkin tukkikuorma on lähtenyt sellutehtaalle, heidän tehtävänsä on istuttaa maahan nuoria akasia-puun taimia.

Istuttajat ovat hiljaisia ja ilmeisen haluttomia juttusille. Patistelun jälkeen he kertoavat saavansa päivän työstä 6 000 rupiaa (reilu kolme markkaa), he asuvat lähistöllä yhtiön asuntolassa. Ei, lapset eivät käy koulua. Miksi, sitä he eivät halua kertoa.

Douglas Benton kiirehtii selittämään, ennen kuin ehdin edes kysyä.

"Me emme käytä lapsityövoimaa. Täytyy osoittaa olevansa 18-vuotias ennen kuin meille pääsee töihin", korostaa Benton. Hän kertoo, että kyseinen perhe on muuttanut toiselta saarelta eikä halua lähettää lapsiaan lähellä olevaan kouluun, koska uskonto on eri.

April palkkaa mieluummin muualta tulevia työntekijöitä.

"Muualta tulevat ovat yksinkertaisesti paljon kovempia tekemään töitä kuin paikalliset asukkaat. Paikallisista on myös vaikea löytää ammattitaitoista väkeä."

Riaun tehtailla ja metsissä on töissä kaikkiaan noin 5 000 ihmistä. Johto on lähes kokonaan länsimaalaisten, lähinnä ruotsalaisten käsissä.

Hinku Aasian markkinoille

UPM-Kymmenen hinkua Indonesian metsiin on liiketaloudellisesti helppo ymmärtää. Kun Yhdysvalloissa kulutetaan paperia 52 kiloa ja Euroopassa 22 kiloa henkeä kohti, niin aasialainen käyttää vasta neljä kiloa.

"Markkinat ovat todella lupaavat ja kysyntä paperista on tulevaisuudessa valtava", sanoo Riaun sellun toimitusjohtaja Jan Olof Svensson.

April ilmoittaa ylpeänä tuottavansa maailman halvinta sellua. Hakkuuoikeuksia sademetsään saa käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi, työvoima on Aasian halvinta ja energia saadaan omasta sellutuotannosta.

Jokaisesta hakatusta puukuutiosta April maksaa kaksi dollaria Indonesian hallituksen metsitysrahastoon. Muita veroja ja maksuja siirtyy valtion kassaan yhtiöltä noin 10 miljoonaa dollaria vuodessa.

Riaun sellutehtaalla tuotetaan nyt 700 000 tonnia sellua vuodessa. Tuotanto halutaan nostaa kahteen miljoonaan tonniin pian vuosituhannen jälkeen. Se tekisi Aprilista ylivoimaisesti suurimman selluntuottajan Indonesiassa.

UPM-Kymmenen ja Aprilin yhteistyö tulee keskittymään paperiin. Ensimmäinen Aprilin paperikone käynnistyy huhtikuussa Riaun tehtailla. Toista konetta rakennetaan nyt UPM:n rahoilla Kiinaan ja kolmas kone, joka tulee Riauhun, on vasta suunnitteilla. Varsinainen ristiinomistus Aprilin ja UPM:n välillä totetuu vasta kun kaikki kolme konetta ovat käynnissä. Tämä tapahtuu aikaisintaan 1999.

Suomalaiset ovat kuitenkin olleet vahvasti läsnä Riaussa jo kauan. Tehdas on rakennettu Jaakko Pöyry yhtiön suunnitelmien mukaan, ja niin sellulinja kuin paperikone ovat valtaosin suomalaista teknologiaa. Suomalaisille metalliyhtiöille April on merkinnyt seitsemän miljardin markan laitetoimituksia.

April herännyt ympäristöasioihin

Suomalaisten ympäristöjärjestöjen mielestä Aprilin toiminta on täysin kestämättömällä pohjalla.

"Yhtiö hakkaa biodiversiteeltään rikasta sademetsää ja istuttaa tilalle puupeltoa. Se anastaa kyläläisiltä maat antamatta näille mitään valinnanvapautta. Korvaukset maasta ovat riittämättömiä ja tulevat myöhässä. Alueen alkuperäiskansojen elintapa on uhattuna", luettelee Thomas Wallgren, Suomen akatemian tutkija ja Suomen luonnonsuojeluliiton edustaja.

"UPM on ensimmäinen läntinen metsäyhtiö, joka lähtee mukaan hakkaamaan Indonesian sademetsiä selluksi. Meidän mielestä tämä on vaarallinen ennakkotapaus. Kristillisen etiikan mukaan ihmisen ei pidä tehdä väärin edes silloin kun se on taloudellisesti kannattavaa. Siksi meidän mielestä UPM:n pitää vetäytyä hankkeesta. "

Ympäristöjärjestöjen reaktiota osattiin UPM:ssä odottaa. Aprilin ja UPM:n alkuperäisessä sopimuksessa oli klausuuli, joka takasi UPM:lle oikeuden vetäytyä hankkeesta, jos siitä seuraisi UPM:n imagolle kielteistä julkisuutta.

Riaun sellu- ja paperitehtaan johto myöntää auliisti, että ympäristöasiat eivät tosiaankaan olleet heille aiemmin erityisen tärkeitä, mutta nyt kun UPM kerran vaatii muutosta, he kyllä ovat valmiita siihen.

Heidän vaihtoehtonsa ovat vähissä. April tarvitsee UPM:n rahaa.

"Vasta kun kävin Euroopassa keskustelemassa kansalaisjärjestöjen kanssa, ymmärsin, miten tärkeinä näitä asioita siellä pidetään. UPM työntää meitä nyt tässä asiassa selvästi eteenpäin", sanoo yhtiön metsädivisionan johtaja Canesio Munoz.

April on nyt tehnyt ensimmäisen ympäristöohjelmansa ja hakkuiden ulkopuolelle jätettävistä suoja-alueista on tarkat säännöt. Ulkopuolinen ympäristökonsulttifirma palkattiin tekemään seikkaperäinen selvitys metsien ja istutusten todellisesta tilasta. Selvitys on luvattu julkistaa lähiviikkoina.

Epävirallisessa keskustelussa Aprilin työntekijä sanoo suoraan, että ympäristöjärjestöjen räksyttämisellä on ollut suuri merkitys yhtiön asenteisiin. Se että järjestöt vetoavat suoraan yrityksen asiakkaisiin, toimii.

"Markkinat on se kieli, mitä täällä ymmärretään. "

UPM-Kymmenen hienopaperiyksikön johtaja Pehr-Eric Pått on vakuuttunut siitä, että UPM:n mukaantulo hyödyttää Indonesian ympäristöä. Yhtiön vetäytyminen ei merkitsisi Indonesian metsien säästymistä, vaan päin vastoin entistä holtittomampaa metsien käyttöä.

"Me teemme Indonesiassa kokonaan uutta ympäristöpolitiikkaa. Kun metsäteollisuutta kehitetään systemaattisesti, se tuo työtä ja metsille syntyy arvo. Silloin ei ole enää mieltä tuhota metsiä", perustelee Pått.

"On selvä, että metsän diversiteetti kärsii kun trooppisen metsän tilalle istutetaan puupeltoa, mutta on parempi viljellä puupeltoa pienellä alueella kuin vaarantaa diversitetti kaikkialla. Kyse on siitä, miten turvata biodiversiteetti pitkällä aikavälillä", sanoo Pått.

Ihmepuu akasia

April on laskenut menestyksensä yhden puun varaan. Akasia ei ole alkuperäinen laji Sumatralla, mutta se on osoittautunut tropiikin oloissa lähes satumaiseksi kasvajaksi: pituutta voi tulla jopa 1,8 senttiä vuorokaudessa. Neljän vuoden iässä se on jo yli 18 metriä korkea. Hakkuuvalmista sellupuuta akasiasta tulee kuudessa, seitsemässä vuodessa.

Akasia kasvaa hyvinkin karussa maassa, ja palkokasvina se tuottaa itse tarvitsemansa typen - eli se jopa parantaa tropiikin ohutta pintamaakerrosta.

Tähän mennessä April on istuttanut 52 000 hehtaaria akasiapeltoa, ja tänä vuonna istutetaan 33 000 hehtaaria lisää. Laskelmien mukaan koko käytössä oleva hakkuualue on kaadettu ja istutettu akaasialla vuoteen 2004 mennessä. Sen jälkeen ei trooppista metsää enää pitäisi kaatua, vaan oma akasia riittää koko sellutuotantoon.

Aprilin sellutuotanto on laskettu sen varaan, että valmis akasiametsä tuottaa 30 kuutiometriä puuta hehtaarilta vuodessa. (Tavallinen suomalaismetsä tuottaa neljä kuutiota vuodessa hehtaarilta.)

Ainoa ongelma on se, että akasiaa on kasvatettu Indonesiassa vasta yhden sukupolven ajan eikä kukaan siten tiedä, kuinka laji käyttäytyy, kun sitä hakataan ja kasvatetaan kerta toisensa jälkeen.

Jakartassa toimivan kansainvälisen metsäntutkimuskeskuksen CIFORin varajohtaja Neil Byron suhtautuu Aprilin tuottavuuslaskelmia epäillen.

"Parhailla alueilla akasian tuotto voi yltää 30 kuutioon hehtaarilta vuodessa, mutta on hyvin epätodennäköistä että pitkällä aikavälillä kyetään tällaiseen tuottoon. Arvelen että todellinen tuotto jää jonnekin 15 ja 20 kuution väliin", sanoo Byron.

CIFOR on arvostettu metsäntutkimuslaitos, jonka kanssa April suunnittelee parhaillaan yhteistyötä biodiversiteetin säilyttämiseksi.

Byronin mukaan yksikään metsäyhtiö ei ole Indonesiassa toistaiseksi viljellyt niin paljon metsää, että se riittäisi tulevaisuudessa tyydyttämään suunniteltujen sellutehtaiden tarpeen. Ja miksi viljelisi, kun uusia konsessioita saa liki ilmaiseksi.

Keskeinen kysymys on, mitä tapahtuu, jos yhtiön akasiametsät eivät tuotakaan riittävästi puuta. Neil Byron ei usko, että Indonesian hallitus jättäisi yhtiötä pulaan, sillä niin hallituksella kuin metsäyhtiöillä on sama tavoite: tehdä Indonesiasta maailman suurin selluntuottaja.

"Uskon, että hallitus antaisi uusia hakkuualueita."

April on itse asiassa jo hakenut uutta, 300 000 hehtaarin hakkuulupaa Irian Jayalta. Metsäministeriön mukaan he myös hyvin todennäköisesti saavat sen.

Kenen maa, kenen metsät

Delikin kylän asukkaat eivät pidä Aprilista. Tyynellä säällä sellun haju roikkuu kylän yllä, mutta sekään ei harmita kyläläisiä niin paljon kuin maasta syntynyt riita. Yksi Aprilin hakkuualueista ulottuu kylän maille, ja kun yhtiö alkoi syksyllä rakentaa metsätietä kylän maiden läpi, delikiläiset hermostuivat, sillä neuvottelut kompensaatioista olivat kesken. Kyläläiset estivät tietyön. Yhtiö kutsui aseistetut poliisit apuun. Syntyi käsirysyä, ja kyläpäällikön palkkaama lakimies vangittiin kahdeksi kuukaudeksi.

"Yritykset tulevat meidän kylän maille papereittensa kanssa ja sanovat, että meillä on nyt lupa hakata nämä metsät. Nämä maat ovat kuuluneet meidän kylällemme sukupolvien ajan, mutta ei meillä ole mitään papereita niistä", sanoo Delikin kylän päällikön avustaja, joka ei halua nimeään julki.

Indonesian perustuslaki sanoo, että maa, metsät ja luonnonvarat kuuluvat valtiolle, ja valtion tulee hyödyntää niitä maan asukkaiden hyväksi. Sen rinnalla on kuitenkin perinteinen laki, joka antaa alueen asukkaille oikeuden maahan. Kirjoitettu ja kirjoittamattomaton laki menevät pahasti ristiin. Valtio jakaa hakkuuoikeuksia metsäyhtiöille, ja jos alueella sattuu elämään ihmisiä, viranomaiset jättävät asian lähinnä yhtiön murheeksi. Tavallinen käytäntö on ollut se, että ihmiset on tylysti häädetty alueilta.

Nyt Delikin kylän kiistelty metsätie on rakennettu, mutta sen eteen on kasattu massiivinen tiesulku joka estää muita kuin yhtiön miehiä käyttämästä sitä. Osa kyläläisistä hyväksyi yhtiön kompensaatiotarjouksen, osa ei.

Aprilin johto myöntää, että heillä on ongelmia hakkuualueiden maanomistusoikeuksista, mutta vakuuttaa, että ketään ei häädetä ilman kompensaatioita.

Metsäpäällikkö Bentson sanoo, että aiemmin yhtiö oli hanakampi kutsumaan poliisit paikalle.

"Tämä linja muuttui sen jälkeen kun poliisi alkoi käyttää voimaa."

"Me viemme riita-asiat viranomaisille, mutta he vastaavat yleensä, että teidän murhe. Aniharvoin nämä tilanteet kuitenkaan kärjistyvät yhteenotoiksi. Me emme enää lähde riitelemään asioista vaan annamme mieluummin periksi" , vakuuttaa Munoz.

Hyväksi kompromissiksi on osoittautunut sopimus, jossa asukkat saavat pitää käyttöoikeuden ja sitoutuvat kasvattamaan alueella öljypalmua. Yhtiö lupaa ostaa täysikasvuiset puut, ja asukkaat saavat säännöllistä tuloa.

Aprilin mukaan korvausperusteet maanlunastukselle ovat selkeät. Jos hakkuualueella on alkuperäiskansoja, maahan ei kosketa vaan se vaihdetaan. Jos alueella on istutuksia tai rakennuksia, ne korvataan, mutta maasta ei makseta mitään, sillä se ei kuulu asukkaille.

Munozin mukaan ongelmana ovat maakeinottelijat. Kun tieto hakkuoikeuksien myöntämisestä kiirii, paikalle ilmestyy ulkopuolisia keinottelijoita, jotka väittävät maata omakseen. Heille ei makseta mitään.

Munozin mukaan kaikki tietävät, keitä ulkopuoliset keinottelijat ovat. Kansalaisjärjestöt puolestaan sanovat, että asukkaiden leimaaminen keinottelijoiksi on yhtiöille tyypillinen ja halpa tapa ratkaista ongelma.

Viralliset metsät kaukana oikeista

Toisin kuin lännessä usein ajatellaan, Indonesian sademetsiä ei suinkaan hakata sumeilematta ja mielivaltaisesti. Niin Aprilin ja UPM-Kymmenen johto kuin Indonesian metsäministeriö korostavat, että hallituksella on tarkat suunnitelmat metsämaan käytöstä.

Vuoteen 2000 mennessä maan 142 miljoonaa metsähehtaria jaetaan seuraavasti: 30 miljoonaa muunnetaan ruuantuotantoon, 48 miljoonaa hehtaaria suojellaan osittain tai kokonaan ja 64 miljoonaa hehtaaria käytetään tuotantoon. Puupelloiksi on varattu 1,7 miljoonaa hehtaaria - se on vain noin prosentti maan pysyvästä metsäalasta.

Suunnitelma merkitsee sitä, että Indonesia suojelee metsistään jopa kolmanneksen, kun esimerkiksi Suomessa metsistä on suojeltu vain 6,6 prosenttia.

Metsäsuunnitelman ainoa ongelma on, että se on täydellinen kupla, sanoo CIFORin Neil Byron. Hänen mukaan Indonesian metsäala oli 142 miljoonaa hehtaaria joskus vuosikymmeniä sitten. Todellinen pinta-ala on nyt lähempänä 80-82 miljoonaa hehtaaria, ja tästäkin merkittävä osa on käytännössä katsoen jo puutonta.

"Virallisesti Indonesiassa hakataan vuodessa 40 miljoonaa kuutiometriä puuta. Todellisuudessa laittomia hakkuita tehdään vähintäänkin yhtä paljon. Jokaisessa luonnonpuistossa hakataan - ja useimmiten hakkaajia ovat armeijan, poliisin tai metsäosaston omat miehet", sanoo Neil Byron.

Metsäministeriöllä on - tai oli - myös metsitysrahasto, jonka tarkoitus on huolehtia, että hakatut metsät istutetaan uudestaan. Jokaisen metsäyhtiön on maksettava rahastoon kaksi dollaria jokaiselta hakkaamaltaan puukuutiolta.

Metsitysrahoja on kuitenkin käytetty kaikkeen muuhun kuin metsittämiseen. Siitä on rahoitettu mm. varapresidentti Habibin kansallinen lentokonehanke sekä Suharton pojan Tommyn autotehdashanke. Nyt metsitysrahasto on siirretty pois metsäministeriöltä suoraan valtiovarainministeriön alaisuuteen, joten metsittäminen tuskin ainakaan nopeutuu.

"Kun koko järjestelmä on läpeensä korruptoitunut, ei metsäpolitiikkakaan voi olla uskottavaa."

Byron näkee Indonesian metsätaloudessa myös myönteisiä muutoksia. 80-luvulle asti metsien hakkuuoikeudet olivat Suharton henkilökohtaisia lahjoja tutuille, entisille politiikoille ja kenraaleille.

"Nyt suuri osa näistä cowboysta on jättänyt alan ja myynyt hakkuuoikeutensa pois. Jäljellä ovat armeija ja joukko vakavasti otettavia metsäyhtiöitä, joiden voisi olettaa suhtautuvat vakavasti myös metsiin. "

Jopa edellisen hallituksen metsäministeri asetti kyseenalaiseksi nykyisen politiikan.

"Hän ihmetteli kerran ääneen sitä epäsuhtaa, että hän voi kyllä myöntää 300 000 hehtaarin hakkuuoikeuden suuryhtiölle, mutta hän ei pysty antamaan 3 hehtaarin metsätilkkua maattomalle perheelle. Silloin jotain on pielessä."

UPM-Kymmenen tuloon Indonesiaan Byron suhtautuu varovaisen myönteisesti. Hän uskoo, että UPM voi halutessaan vaikuttaa koko Indonesian metsäpolitiikkaan.

"Lännessä on kovin helppo sanoa, että Indonesiassa kaikki on niin huonosti ettei tänne pidä tulla, ja UPM on nyt kiistattanut ottanut imagoriskin. Kansainvälinen yhtiö on kansainvälisesti vastuullinen teoistaan. Sille ei voi riittää, että se sanoo noudattavansa Indonesian hallituksen määräyksiä. Kansainvälisten yhtiöiden täytyy luoda uusia parhaita käytäntöjä ja osoittaa, että niitä myös noudatetaan", korostaa Byron.

"Jos UPM määrätietoisesti vaatii, että paikallisten ihmisten tarpeet on otettava paremmin huomioon ja että hakkuissa ja istutuksissa noudatetaan tiukasti ohjeita, eivät muutkaan voi enää alittaa rimaa sieltä, missä se on matalin. Hyvä ja kestävä metsäpolitiikka on vahvin mahdollinen kilpailuvaltti markkinoilla."

© Muista tekijänoikeudet