Päivästä toiseen lapset saalistavat raunioista metalliromua. Sitä Kabulissa riittää yllin kyllin viisi vuotta kestäneen kranaatinheitin- ja tykistötulituksen jäljiltä.

Puoli Kabulia möyhentyi maan tasalle, kun vahvasti aseistetut islamilaiset ryhmittymät alkoivat taistella keskenään vallasta venäläisten miehitysjoukkojen vetäydyttyä Afganistanista. Ääri-islamilainen Taliban-liike on pitänyt Kabulin herruutta vuodesta 1996, mutta tunnelma on yhä kuin piiritetyssä kaupungissa eikä raunioita ole korjattu. Sota Talibanin ja sen vastustajien välillä jatkuu.

Laaja ja vahvasti miinoitettu ei-kenenkään-maa alkaa vain 25 kilometriä pohjoiseen Kabulista. Monista raunioiden romunkerääjistä tuleekin Afganistanin jo yli 20 vuotta jatkuneen sodan uhreja ennen kuin he oppivat lukemaan. He joko astuvat miinaan tai saavat jonkun muun räjähteen laukeamaan.

Näitä onnettomuuksia Kabulissa sattuu päivittäin kahdesta kolmeen. Ne tapahtuvat usein strategisesti tärkeillä kukkuloilla ja kentillä, joiden miinoitusta Taliban ei ole halunnut purkaa ja jossa on paljon arvokasta kerättävää.

"Pojista noin puolet sanoo nähneensä miinan ennen räjähdystä, miehistä vain aniharva. Se osoittaa, että pojat ovat vakain aikomuksin liikkeellä. Suurin osa heistä ei ole tutustunut miinojen vaaroista kertoviin varoituksiin lainkaan", sanoo Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n miina-asiantuntija Nicolas Muller Kabulissa.

ICRC järjestää miinojen vaaroista kertovia kursseja kylissä ja kaupunginosissa.

"Ongelma on, että kurssit voivat kääntyä itseään vastaan. Sotaromua saalistavat pikkupojat voivat niiden jälkeen pitää itseään miina-asiantuntijoina ja vain innostua lisää", Muller pohtii. Mutta pojilla ei ole valinnanvaraa. Ankeassa Kabulissa ei ole palkkatöitä juuri lainkaan, eikä taloustukea sotatuhojen korjaamiseen tule mistään.

Ulkomaailma hylkii Talibanin jyrkkää hallintoa, joka on sulkenut naiset kouluista ja työelämästä ja pakottanut heidät kokovartalokaapuun ja liikkumaan mies saattajanaan. Musiikki, televisio, valokuvaus ja kaikkinainen ilonpito ovat pannassa. Julkiset teloitukset ovat myös palanneet.

Koska naiset on ajettu nurkkaan, koululaitos romahdustilassa ja monen perheen miespuolinen elättäjä kuollut, työtä tekevien lasten määrä Kabulissa on kansalaisjärjestö Asianan mukaan kaksinkertaistunut yli 50000:een vuodesta 1996. Määrää kasvattaa myös kansainvälinen sarto, jonka kohteeksi Afganistan joutui kieltäydyttyään luovuttamasta Yhdysvaltojen terroristina etsimää Osama bin Ladenia.

Afganistanissa on 50000 miinojen takia amputoitua ja 250000 sotainvalidia. Koska Taliban on rajoittanut jyrkästi naisten liikkumatilaa, viime vuosien uhrit ovat pääasiassa miespuolisia.

"Kolme neljäsosaa uhreista on silti siviilejä, vain suurten taistelujen jälkeen sotilaat muodostavat enemmistön tulijoista", sanoo ICRC:n ortopedistä keskusta Kabulissa johtava Alberto Cairo.

Afganistanissa on miinoja kaikkialla ja kaiken muotoisia, eri arvioista riippuen 6–10 miljoonaa. Niitä ovat kylväneet kasapäin Neuvostoliiton miehitysjoukot ilmasta käsin, sekä kaikki Neuvostoliittoa ja toisiaan vastaan taistelleet muslimisissien ryhmittymät.

Miinoja saattoi ostaa vaivatta Kabulin basaareista, ennen kuin Taliban kielsi aseiden julkisen kantamisen.

Vaikka päätiet ja Kabulin ydinkeskusta on suunnilleen raivattu, onnettomuuksia sattuu niin laidun- ja viljelymailla, vuoristossa, tienvarsilla ja asuinalueilla.

Myös maanviljelijät ovat suojanneet miinoilla peltojaan ja kylät yhteisalueitaan.

"Raivaus on hidasta, koska maasto on täynnä metalliromua ja -sirpaleita. Kaikkia tätä tavaraa on pidettävä mahdollisina miinoina. Vastikään 30 mieheltä kesti kaksi kuukautta raivata 200 x 500 metrin tasainen esikaupunkialue puhtaaksi. Alueelta löytyi lopulta 20000 metallinsirpaletta ja vain 14 miinaa", kuvaa Muller.

Shayista, 16, menetti oikean jalkansa viisi vuotta sitten leikkiessään kotitalonsa pihalla Kabulissa. Miinaräjähdyksessä vaurioitui myös tytön vasen jalka, joka on sittemmin parantunut. Proteesin Shayiasta sai vuotta myöhemmin. Silloin hän huomasi, ettei jalanmenetys välttämättä merkitse elämän tuhoutumista. Nyt hän istuu ICRC:n ortopedisen keskuksen luokassa opiskellen fysioterapeutiksi. Taliban on pakon edessä perumassa ankarimpia säännöksiään, ja Punainen Risti kouluttaa ja palkkaa muutamien muiden järjestöjen tavoin taas uusia naistyöntekijöitä.

Ansioilla on merkitystä Shayistalle, jonka perheeseen kuuluu yksitoista jäsentä. Palkka ei silti merkitse kaikkea.

"Haluan tehdä jotain muiden vammautuneiden hyväksi. Heidän on saatava oivaltaa, että heillä on sittenkin mahdollisuuksia", nuori nainen sanoo päättäväisesti. Shingol Sargal istuu tyynenä kuntoutuskeskuksen penkillä, kun terapeutti hieroo hänen jalantynkäänsä. Entinen lammaspaimen on tullut hakemaan uutta tekojalkaa.

"Astuin miinaan viisi vuotta sitten niityllä. Proteesin sain vasta kolme vuotta sitten. Kabuliin ei aiemmin päässyt taistelujen takia. Lammaspaimeneksi minusta ei enää ole. Haluaisin opetella vaikka puusepäksi, mutta olenkohan liian vanha kun en osaa edes lukea", noin 25-vuotias Shingol miettii.

ICRC:n proteesipaja Kabulissa on tehnyt viidessä vuodessa 20000 proteesia sotavammaisille ja saman verran kävelytukia muille liikuntavammaisille. Eräs sodan julmista ympyröistä sulkeutuu proteesipajalla, missä itsekin amputoitu afgaani työstää tuhottujen neuvostopanssarien pyörien kumiosista tekojalkojen joustavia niveliä ja kantapäitä.

Cairo myöntää avoimesti, että ICRC:n ortopedisessä keskuksessa harjoitetaan "myönteistä syrjintää".

"Kaikki työntekijät ovat amputoituja. On tärkeää osoittaa, että amputoidut voivat olla työssään aivan yhtä päteviä kuin muutkin, joskus pätevämpiäkin. Afganistanissa on kenen hyvänsä erittäin vaikea saada töitä, ja vammaisena ongelma moninkertaistuu. Saapuvat potilaat taas näkevät omin silmin, ettei heidän elämänsä suinkaan ole pilalla ja ohi."

Cairo tähdentääkin, ettei kuntoutus tarkoita vain uuden jalan antamista, yhtä tärkeää on antaa päämäärä tulevalle elämälle. Kuntoutukseen kuuluu kävelyn opettelun lisäksi tulevan toimeentulon suunnittelu.

Toistaiseksi 350 potilasta on saanut pienluottoja ICRC:ltä. Luoton saaneet alkavat usein myyntikärryjen varasssa liikkuviksi katukauppiaiksi, ompelijoiksi, matonkutojiksi tai räätäleiksi. Keskus on viiden vuoden ajan tehnyt liikuntatukia myös muille kuin sotavammaisille.

"Afganistanissa on suunnaton määrä heitteille jääneitä polion uhreja ja muita halvaantuneita. Heidät olisi mahdollista kuntouttaa, jos he saisivat tukivälineitä, opastusta ja kuntoutusta. Oli nöyryttävää, ettemme aiemmin pystyneet auttamaan heitä lainkaan. Ovathan hekin sodan uhreja: rokotuskampanjat ja kuntoutusohjelmat ovat monilla taistelujen koettelemilla alueilla olleet jäissä vuosikausia", Cairo sanoo.