Maailman Sivu (Ihmisoikeusraportti 4-2001 - Tuula Sakaranaho*) Usein ajatellaan, että ihmisoikeudet ovat "länsimainen keksintö". Ajatuksia ihmisoikeuksista on kuitenkin esiintynyt jo muinaisessa hindulaisuudessa ja myös islamissa. Nykyaikana kaikki maailmanuskonnot joutuvat tavalla tai toisella ottamaan kantaa maailmanlaajuisiin haasteisiin, joita asettavat feminismi, ihmisoikeudet ja ympäristöliikkeet. Uskonnot ovat alati uudistuvaa perinnettä, jossa vanhoja opetuksia tulkitaan uusista tilanteista käsin. Näin tapahtuu myös islamissa.
Monta muslimia, monta tulkintaa
Islam syntyi 600-luvulla Arabian niemimaalla, kun Profeetta Muhammed alkoi saarnata saamiensa näkyjen pohjalta, että oli vain yksi Jumala, jota ihmisten tuli palvoa. Islam levisi hyvin nopeasti Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään ja Aasiaan. Nykyään sen kannattajia, muslimeja, on jo yli miljardi. Maantieteellisesti islam kattaa lukuisia maita Marokosta Indonesiaan niin, että suurimmat muslimiväestöt ovat nykyään Aasiassa eivätkä suinkaan Lähi-idässä, kuten tiedostusvälineiden pohjalta saattaisi luulla. Itä-Eurooppaa asuttavat vanhat muslimiväestöt, jotka muuttivat Euroopan puolelle jo osmanien vallan aikana, joka päättyi 1920-luvulla. Länsi-Euroopan muslimiväestö alkoi kasvaa vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun Saksa, Britannia ja Ranska alkoivat tuottaa työvoimaa Turkista ja entisistä alustamaista. Tällä hetkellä muslimeja arvioidaan olevan Euroopassa noin 30 miljoonaa.
Lähes kaikki muslimimaat ovat allekirjoittaneet YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen vuodelta 1948 ja osa myös vuoden 1966 Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen sekä Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen.
Tämän lisäksi jotkin muslimitahot ovat myös tuottaneet omia, islamilaisia ihmisoikeusjulistuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi Pariisissa vuonna 1981 annettu Yleismaailmallinen islamilainen ihmisoikeusjulistus, Kuwaitissa pidetyn islamilaisen ihmisoikeusseminaarin dokumentti Ihmisoikeudet islamissa vuodelta 1980, arabikansoja koskeva julistus vuodelta 1986, Teheranissa vuonna 1987 pidetyn Islamilaisen ajattelun konferenssin ihmisoikeuksia koskevat johtopäätökset ja suositukset sekä Kairon julistus ihmisoikeuksista islamissa vuodelta 1990.
Erillisten islamilaisten ihmisoikeusjulistusten tavoitteena on ollut kehittää ihmisoikeusajattelua, joka pohjaa islamin kanoniseen lakiin, šariaan. Šaria ei ole suinkaan yksi lakikirja, vaan se koostuu eri aikoina kirjoitetusta juridisesta kirjallisuudesta. Sen tärkeimmät lähteet ovat Koraani ja profeetan menettelytapa eli sunna, joka on sisällytetty laajoihin perimätietokokoelmiin. Silloin kun Koraani tai profeetan sunna eivät tarjoa riittäviä toimintaohjeita, voidaan käyttää päättelyä, jossa etsitään Koraanista tai sunnasta ongelmatapausta vastaava tilanne. Neljäs lähde on yhdenmukainen mielipide, sillä muslimien yksimielisyyden ajatellaan olevan tae oikeasta päätöksestä. Lain lähteenä voi toimia myös vapaa kehittely, jonka tulee kuitenkin olla tiukasti sidoksissa Koraaniin ja profeetan sunnaan. Šarian avulla islamilainen yhteisö voi löytää menettelytapoja tietyssä ajassa ja paikassa toimivien yhteiskuntien käyttöön.
Šariaa voidaan tarkastella kahdessa osassa. Ensinnäkin se käsittelee uskonnollisia velvollisuuksia eli rukousta, almujen antoa, paastoa ja pyhiinvaellusta. Toiseksi se käsittää lainopillisia ja poliittisia määräyksiä, joihin kuuluvat henkilö- ja perhelait sekä kauppaa ja omistusta koskevat lait. Määräykset kattavat myös rikosasiat ja sanelevat muun muassa vierasuskoisten aseman. Nykyisin šaria-lakituvissa ratkotaan lähinnä avioliittoon, avioeroon ja perintöön liittyviä tapauksia eli keskitytään pitkälle yksityisen elämänpiirin kysymyksiin.
Muslimimaat eroavat toisistaan siinä, millainen asema šarialla on niiden lainsäädännössä. Nykyään islamilainen laki toimii pääasiallisena valtiollisena ohjenuorana vain Iranissa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa ja Pakistanissa. Pohjois-Afrikan maissa toimivat rinnakkain sekä islamilainen että maallinen lainsäädäntö, mutta Turkissa omaksuttiin 1920-luvulla täysin länsimainen lainsäädäntö. Esimerkiksi Turkissa on myös ihmisoikeusryhmiä, jotka toimivat puhtaasti sekulaarilta pohjalta. Niiden tavoitteena on saavuttaa ajattelun- ja omantunnon vapaus riippumatta siitä, minkä uskonnon tai ideologian edustajasta on kyse. Nämä ihmisoikeusryhmät ovat kansalaisjärjestöjä, joiden toimintaa usein vaikeuttaa valtion nuiva suhtautuminen niiden ajamiin sosiaalisiin ja poliittisiin oikeuksiin.
Islamista ponnistavat muslimiajattelijat taas usein korostavat, että YK:n kansainväliset ihmisoikeudet muotoiltiin tietyssä länsimaisessa historiallisessa tilanteessa ja kritisoivat niiden taustalla olevia sekularistisia oletuksia. Ihmisoikeudet voi perustella myös uskonnolla, kuten muslimiajattelijat osoittavat.
Koraani: "Ihmisoikeuksien Magna Carta"
Muslimille Koraani on "ihmisoikeuksien Magna Carta", josta on löydettävissä ihmisille kuuluvat perusoikeudet. Näihin luetaan muun muassa oikeus elämään, oikeudenmukaisuuteen ja vapauteen. Ihmisoikeuksia ei pidetä ihmisen keksintönä vaan niiden alkuperä ja olemus löytyy Koraanista, joka sisältää Jumalan ikuisen sanoman ja johdatuksen ihmiskunnalle. Ihmisoikeudet ovat jumalallisen luomisen tulosta samalla tavoin kuin ensimmäisen ihmisen luominen. Siksi ihmisoikeuksien rikkominen tuhoaa sitä mikä tekee ihmisestä ihmisen.
Ihmisoikeuksien perustelut nousevat siten islamiin kytkeytyneestä uskonnollisesta antropologiasta ja asioiden "luonnollisesta järjestyksestä", jossa kaiken takana on jumalallinen suunnitelma. Juuri jumalallinen alkuperä tekee ihmisoikeuksista universaaleja ja antaa niille luonnonoikeudellisen perustan. Koska ihmisoikeudet ovat Jumalan antamia, ihmisen tehtävä ei ole korjata tai muuttaa niitä vaan pelkästään saattaa ne voimaan. Islam nähdään luonnollisena uskontona ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja toteuttaminen ihmisten uskonnollisena velvollisuutena. Näin ihmisoikeuksien edistäminen samastuu muslimien uskonnollisiin perusvelvollisuuksiin, joita ovat usko yhteen Jumalaan, rukous viidesti päivässä, kuukauden paasto kerran vuodessa, pyhiinvaellus Mekkaan ja almujen anto vähäosaisille. Lyhyesti muslimin velvollisuus on palvella Jumalaa, huolehtia vähäosaista ja edistää maailman rauhaa.
Ihmisoikeuksien soveltaminen eri kulttuureihin
Länsimaissa toimii muslimiajattelijoita, jotka sitoutuvat islamiin ja hyväksyvät kansainvälisten ihmisoikeuksien sisällön mutta näkevät ongelmia niiden toteuttamisessa. He korostavat, että ihmisoikeuksien yleismaailmallinen toteutuminen edellyttää niiden sopeuttamista eri kulttuureihin. He siis yhtäältä sitoutuvat kansainvälisten ihmisoikeuksien yleismaailmallisuuteen mutta toisaalta ottavat huomioon kulttuurien väliset erot. Perusteet ihmisoikeuksien käytännön toteuttamiselle täytyy heidän mukaansa löytää paikallisista kulttuureista.
Nämä muslimiajattelijat eivät siis kritisoi kansainvälisten ihmisoikeusjulistusten sisältöä vaan niiden soveltamista. Heille sisältö voi olla olemukseltaan "uskonnollista" vaikka se on ilmaistu "sekulaarein" termein. Silloin kun ihmisoikeusjulistuksia lähdetään soveltamaan maailmanlaajuisesti sekularismi saattaa osoittautua ongelmalliseksi, koska se ei ole universaalisti hyväksytty. Jotta ihmisoikeudet hyväksyttäisiin ja niitä pidettäisiin tärkeänä maailmanlaajuisesti, ne olisi voitava asettaa myös uskonnolliseen viitekehykseen. Ehkä tietynlaista "paradigman muutosta" on jo tapahtumassa. Esimerkiksi YK:n väestö- ja kehityskonferenssissa Kairossa 1994 ja kansalaisjärjestöjen konferenssissa Pekingissä 1995 mainittiin tärkeinä tekijöinä "uskonto, etiikka ja kulttuuri".
Kulttuurien välissä sovittelevat muslimit ovat ikään kuin sillan rakentajia länsimaiden ja islamilaisen maailman välillä. Esimerkkinä voi mainita Sudanista lähtöisin olevan Abdullahi An-Na‘imin, joka tällä hetkellä toimii lakitieteen professorina Yhdysvalloissa ja myös Yhdysvalloissa professorina työskentelevän intialaissyntyisen filosofin ja uskonnontutkijan Riffat Hassanin, joka tulkitsee islamia feministisestä näkökulmasta käsin. Molemmat ovat kuuluisia tutkijoita ja aktivisteja, jotka vahvasti osallistuvat länsimaiseen ihmisoikeuskeskusteluun ja -toimintaan. Heidän näkemyksensä islamista ovat esimerkkinä siitä, kuinka nykyajan muslimiajattelijat arvioivat kriittisesti omaa uskonnollista perinnettään ja samalla hyödyntävät sitä yhteiskunnallisen muutoksen välineenä.
Lopuksi
Islamin piiristä nousevaa ihmisoikeusajattelua voidaan pitää yhtenä esimerkkinä kulttuurisidonnaisista ihmisoikeuskäsityksistä. Siksi se haastaa kysymään - aasialaisten tai afrikkalaisten ihmisoikeuskäsitysten ohella - kuinka pitkälle on sitouduttava maailmanlaajuiseen ihmisoikeuskäsitykseen, jossa ei huomioida eri maiden ja maanosien välisiä kulttuurisia eroja. Tämän lisäksi pohdittavaksi jää myös kysymys siitä, miten kansainvälisessä ihmisoikeusajattelussa voitaisiin tunnustaa uskonnon merkitys nimenomaan ihmisoikeuksien kulttuurisena perusteluna.
*Tuula Sakaranaho työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa
© Muista tekijänoikeudet