Somalian ja Etiopian konfliktien puhjettua peräkkäisinä vuosina (1991 ja 1992) tuhannet ihmiset hakivat turvapaikkaa Keniasta. Vuonna 1992 maa huolehti 420 000 pakolaisesta. Tällä hetkellä Keniassa asuu yli 200 000 pakolaista. Pohjois-Somalian/Somalimaan tilanteen rauhoittuminen sekä Etiopian konfliktin ratkaisu ovat helpottaneet tuhansien ihmisten paluumuuttoa. Tosin Etiopian ja Eritrean välinen sota on aiheuttanut uuden pakolaisaallon, mikä ei ole tosin kohdistunut Keniaan. Kenia on vastaanottanut pakolaisia myös Sudanista ja Ugandasta. Epävakaudet Sudanissa ja Etelä-Somaliassa jatkuvat, mutta Somalian rauhanneuvottelut herättävät toiveita rauhasta ja tuhansien ihmisten kotiinpaluusta.

Lensin UNHCR:n 12-paikkaisella pienkoneella Dadaabiin Itä-Keniaan kesäkuun lopulla. Olin Saksan ulkoministeriön rahoittaman järjestön GTZ:n (Deutsche Gesellschaft für Technische Zusammenarbeit) vieraana Dadaabin pakolaisleireillä. GTZ toteuttaa pääasiallisesti UNHCR:n ympäristöprojekteja Kenian pakolaisleireillä.

Dadaab sijaitsee hyvin kuivalla tai puolikuivalla alueella noin 50 kilometriä Somalian rajalta. Lämpötila saattaa hipoa 40 astetta. Alueella on niukasti kasvillisuutta ja sademäärät ovat vähäisiä. Lentokoneesta katsottuna alue näytti karulta ja paikoittain lähes aavikoituneelta. Dadaabissa on kolme pakolaisleiriä; Ifo, Dagahaley ja Hagadera. Noin 50 neliökilometrin alueella asuu yhteensä noin 120 000 pakolaista (kesäkuu 2000). Paikallisen väestön määrä on 15 000 (kesäkuu 2000). Leirit syntyivät 1990-luvun alussa, jolloin Siad Barren hallitus kaatui ja Somaliaan puhkesi täysimittainen sota. Jotkut pakolaiset ovat asuneet leireillä lähes kymmenen vuotta. Somalipakolaisten lisäksi leireillä on myös etiopialaisia ja sudanilaisia sekä pieni määrä eritrealaisia ja ugandalaisia.

Dadaabin alueen paikallinen kenialainen väestö koostuu etnisesti pääasiassa somaleista. Heistä suurin osa on paimentolaisia kuten valtaosa pakolaisistakin. Osa somalipakolaisista on kuitenkin somalibantuja Etelä-Somalian jokilaaksoista. Heidän pääasiallinen elinkeinonsa on maanviljely. Somalibantut elävät hyvin eri tavoin verrattuna somalipaimentolaisiin, ja heidän on ollut helpompi sopeutua pysyvään elämäntapaan kuin paimentolaisten. Somalibantut ovat tottuneet rakentamaan pysyviä asumuksia, kun taas paimentolaiset asuvat eräänlaisissa majoissa, tukuleissa. Perinteinen tukul on helppo purkaa ja ottaa mukaan kamelin selkään siirryttäessä paikasta toiseen.

UNHCR:N ympäristölliset periaatteet

1990-luvulta lähtien UNHCR on pyrkinyt vähentämään ja kontrolloimaan pakolaiskriisien negatiivisia vaikutuksia ympäristöön sisällyttämällä ympäristökysymykset kiinteästi sen pakolaisohjelmiin. Eräiden Keniassa haastattelemieni asiantuntijoiden mukaan UNHCR:n tärkeät rahoittajamaat kuten Ruotsi, Saksa ja Japani ovat painostaneet voimakkaasti, että ympäristö pitäisi huomioida entistä paremmin pakolaisoperaatioissa. UNHCR:n pääasiallisena tehtävänä on tarjota suojaa pakolaisille. Ympäristöstä huolehtiminen on kuitenkin tärkeä osa suojelua, koska pakolaiset ovat riippuvaisia elinympäristöstään.

UNHCR pyrkii huomioimaan ympäristön sen operaatioiden kaikissa vaiheissa. Sen politiikkaa ohjaavat neljä ympäristöllistä perusperiaatetta: ennaltaehkäisy, kokonaisvaltainen lähestyminen, kustannustehokkuus ja paikallinen osallistuminen. Ennaltaehkäisyllä viitataan siihen, että ympäristöasioihin kiinnitetään huomiota jo operaatioiden alkuvaiheessa. Kokonaisvaltaisella lähestymistavalla tarkoitetaan puolestaan sitä, että ympäristöasiat ovat integroituna kaikilla merkittävillä sektoreilla kuten metsänhoito, maanviljelys, asuminen, vedenkäyttö, terveydenhuolto ja koulutus.

Pakolaisten tarpeet vaihtelevat riippuen tilanteesta ja paikasta. Huomioitavat ympäristölliset seikat riippuvat myös siitä, onko kyseessä hätätilanne, pysyvien leirien ylläpitäminen ja huolto vai kestävien ratkaisujen etsiminen (pakolaisten paluumuutto, asettuminen paikalliseen yhteisöön tai siirtyminen kolmanteen maahan). Joitakin leirejä on jouduttu perustamaan tai niitä on syntynyt ympäristöllisesti herkille alueille kuten kansallispuistoihin. Vahinkoja on pyritty välttämään erilaisilla toimenpiteillä, koska leirien pystyttämisellä on pitkäkestoisia vaikutuksia ympäristöön.

Yksinkertaisilla ja käytännöllisillä ratkaisuilla pakolaisoperaation alkuvaiheessa voidaan säästää merkittäviä rahasummia, joita saatetaan tarvita myöhemmin ympäristön "kunnostamisessa". UNHCR pyrkii minimoimaan negatiivisia pitkäaikaisvaikutuksia, joita pakolaisvirrat aiheuttavat ympäristölle. Järkevä leirien suunnittelu ja hallinto ovat ensisijaisen tärkeitä. Ympäristövaikutukset pyritään huomioimaan esimerkiksi teiden, viemärijärjestelmän, asumusten ja muiden rakennusten rakentamisessa. Eräät haastattelemani asiantuntijat kuitenkin kritisoivat, että ympäristöön kiinnitetään liian vähän huomiota pakolaisoperaatioissa.

Pakolaisvirtojen syntyessä ja katastrofitilanteissa ympäristöseikat jäävät toissijalle ajan sekä resurssien puutteen vuoksi. Ensisijalla ovat suojan, ruoan, veden, vaatetuksen tarjoaminen sekä terveydenhoidosta ja puhtaudesta huolehtiminen. Leirien sijainnin määrittelyssä pakolaisia vastaanottavalla maalla on painava sana, ja UNHCR ei voi avustaa ilman vastaanottavan maan lupaa. Eräät asiantuntijat sanoivat, että voimakkaammalla kansainvälisellä painostuksella voitaisiin kuitenkin vaikuttaa leirien sijaintiin. Ympäristöeksperttejä tulisi ottaa mukaan suunnitteluun jo operaatioiden alkuvaiheessa, jotta pakolaisten negatiiviset vaikutukset ympäristöön pystyttäisiin minimoimaan.

Pakolaisvirtojen vaikutus ympäristöön

Pakolaisten aiheuttamien ympäristöllisten vahinkojen laajuudesta on vaikea saada tarkkaa kuvaa. Ympäristön rappiotilan näkyvin todiste on ilmeisintä maissa, jotka ovat pitkään olleet turvapaikanhakijoita vastaanottavia yhteiskuntia tai joiden sisällä liikkuu valtavia pakolaisvirtoja kuten Kenia, Pakistan ja Sudan. Suurin huoli ympäristöstä syntyy hätätilanteissa sekä pakolaisohjelman huolenpitovaiheessa ja leirien ylläpitämisvaiheessa.

Pakolaisvirrat aiheuttavat paineita ja rasitusta ympäristölle mm. liiallisen väestön keskittymisenä tietylle alueelle. Äkillisillä tuhansien ihmisten muuttoliikkeillä tai pitkäaikaisten leirien pystyttämisellä on yleensä vakavia vaikutuksia paikalliseen ympäristöön ja yhteisöjen hyvinvointiin. UNHCR:n erityisenä huolena on pakolaisten vaikutus uusiutuviin luonnonvaroihin, joiden tuhoutumisella saattaa olla pitkäkestoiset vaikutukset ekosysteemiin ja siten myös ihmisten hyvinvointiin. Metsien tuho ja rappiotila, maaperän eroosio sekä veden saastuminen ovat vakavia ongelmia pakolaisoperaatioissa. Monilla pakolaisleireillä puut kaadetaan asumusten rakentamiseksi ja oksat kerätään polttopuiksi sekä puuhiileksi. Äärimmäisessä tapauksessa jopa puiden juuret kaivetaan pois polttopuiksi tai pohjakasvillisuus raivataan, jotta maata voidaan viljellä.

Valtavien pakolaisryhmien aiheuttama ympäristöön kohdistuva rasitus vaikuttaa myös sosiaalisiin suhteisiin. Pakolaisvirtojen vaikutus ympäristöön saattaa esimerkiksi luoda vihamielisyyttä pakolaisten ja paikallisen yhteisön välille. Luonnonvaroja kuten polttopuita tai vettä voi olla niukasti, ja silloin ihmiset kilpailevat näistä luonnonvaroista. Äärimmäisissä tapauksissa jotkut maat saattavat kieltäytyä pakolaisten vastaanottamisesta, koska he pelkäävät pakolaisten mahdollista negatiivista vaikutusta ympäristöön.

UNHCR:N ympäristöpolitiikkaa

UNHCR on tukenut ympäristöön liittyviä projekteja 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Kilpailu niukoista luonnonvaroista on UNHCR:n välitön huoli. UNHCR on vastannut näihin huoliin tukemalla rakenteellisia ja politiikan linjausten muutoksia, jotka edistävät kestävää kehitystä pakolaisten avustamisohjelmassa. Vuonna 1993 UNHCR:n päätoimistoon Geneveen perustettiin ympäristöasioita koordinoiva toimisto. Vuonna 1994 valmisteltiin ympäristöpolitiikan linjauksia (Interim Guidelines on Environment). Seuraavana vuonna hyväksyttiin uusi ympäristöpolitiikka ja julkaistiin UNHCR:n ympäristölliset ohjeet (UNHCR Environmental Guidelines).

Periaatteiden lausuminen ja ympäristöä käsittelevän materiaalin tuottaminen ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa, vaikka ympäristön merkityksen korostaminen ylipäätään on tärkeää. UNHCR:n ympäristöpolitiikan tavoitteet on luotu, mutta todellista kuvaa sen toimivuudesta ja tuloksellisuudesta on vaikea saada. Ympäristöasiat on integroitu hyvin eri tavoin pakolaisohjelmiin riippuen maanosasta ja valtiosta. Asiantuntijahaastatteluista kävi myös ilmi, että YK:n alaisissa järjestöissä institutionaalinen muisti toimii heikohkosti. Toisin sanoen esim. UNHCR:n työntekijöiden vaihtuessa usein aikaisemmista operaatioista opittua ympäristötietoutta ei pystytä hyödyntämään. Lisäksi tiedonvaihto olisi tarpeellista eri maiden välillä. Siten epäonnistumisista ja onnistumisista eri pakolaisoperaatioissa voitaisiin ottaa mallia.

Muut YK:n alaiset järjestöt sekä kansalliset ja kansainväliset hallituksista riippumattomat kansalaisjärjestöt tekevät yhteistyötä UNHCR:n kanssa. Yhteistyökumppaneilla on merkittävä rooli ympäristöasioiden suunnittelussa ja hallinnassa. UNHCR:llä on tärkeä rooli kestävien ratkaisujen luomisessa, mutta sen työ edellyttää kuitenkin joustavaa yhteistyötä eri tahojen kanssa. UNHCR:llä ei välttämättä ole tarvittavaa asiantuntemusta ympäristöasioissa, joten sen tulisi kääntyä ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöjen puoleen.

Vihervyöhykkeitä ja aurinkopaneeleja

Leireillä huolena on luonnonvarojen kulutus, jota pyritään minimoimaan tai ainakin pitämään normaalilla tasolla. Puuta tarvitaan yleensä poltettavaksi ja rakennustarvikkeiksi pakolaisleireillä. Tosi asiassa esimerkiksi Dadaabin alueella asuu yksinkertaisesti liian paljon ihmisiä, joten esimerkiksi pakolaisille joudutaan jakamaan polttopuita säännöllisesti. Muutoin pakolaiset hakisivat polttopuunsa leirien ympäröiviltä alueilta. UNHCR pyrkii ehkäisemään ympäristöongelmien syntymistä ympäristösuunnittelulla, edistämällä energian säästämistä, lisäämällä metsänistutusta ja kouluttamalla pakolaisia.

Kun Dadaabin leireistä Ifo perustettiin syyskuussa 1991, alueen kasvillisuus päätettiin raivata pois. Tämä oli monien ympäristöasiantuntijoiden mielestä virhe. Aluetta on enää vaikea jälkeenpäin saattaa tilaan, jossa se oli ennen pakolaisten saapumista. Dadaabin leirien suurimpana ongelmana onkin alueen kasvillisuuden häviäminen. Siten leirien ympärille on kasvatettu eräänlaisia vihervyöhykkeitä (greenbelts). Vyöhykkeiden kasvillisuutta suojellaan tarkkaan. Niistä huolehtivat omat "vartijat", jotka on valittu pakolaisväestöstä. Vihervyöhykkeillä ei saa laiduntaa eikä kerätä poltto- tai rakennuspuita. Leirien taimitarhoilla työskentelevät pakolaiset istuttavat erilaisia siemeniä. Taimenia istutetaan vihervyöhykkeille, pakolaisasumuksiin sekä myyntiin. Uusia lajikkeita, jotka saattaisivat menestyä kuivalla alueella, testataan koko ajan. Pakolaisleirin koulu on saanut myös oman kasvimaan. Koululaisten opettelevat näin huolehtimaan ympäristöstään, koska ympäristökasvatus kuuluu opetusohjelmaan.

UNHCR näkee tärkeänä paikallisen osallistumisen. Pakolaisten ja paikallisten yhteisöjen tulisi osallistua ympäristöllisten toimintojen suunnitteluun ja toteuttamiseen kuten puiden istutus ja energiaa säästävien uunien suunnittelu. Pakolaisten osallistuminen edesauttaa projektien onnistumista, kestävyyttä ja tehokkuutta suhteessa kustannuksiin. Dadaabin pakolaisleireillä pakolaiset ja paikalliset osallistuvat eri tavoin ympäristöprojekteihin. Tavoitteena on, että kaikki oppisivat käyttämään luonnonvaroja kestävällä tavalla. Tieto ja ymmärrys ympäristöasioita kohtaan auttaa ihmisiä huolehtimaan paremmin ympäristöstään.

Tutustuin Dadaabissa projektiin, jossa pakolaisnaisille opetetaan, kuinka he voivat itse valmistaa energiaa säästävän uunin. GTZ on ensinnäkin kouluttanut ryhmän naisia, jotka kulkevat pareittain leirien kotitalouksissa opettamassa uunin valmistusta. Koulutetut naiset opettavat puolestaan oman alueensa naisia. Dadaabin leirillä on kehitelty uunien lisäksi erilaisia aurinkokeittimiä ja -paneeleja. Aurinkokeittimet ovat melko hitaita, joten niiden käyttö on jäänyt vähäiseksi. Ruoan lämpimänä pitämiseen auringosta lämpönsä ottava säilytysastia on käytössä erityisesti ramadanin (paastokuukausi) aikana. Ruoka voidaan valmistaa etukäteen, ja se säilyy lämpimänä aurinkoenergian avulla.

Paluu - mitä sen jälkeen?

Kun pakolaiset palaavat kotimaahansa Dadaabista, leirit suljetaan. Siinä vaiheessa olisi tärkeää pyrkiä saattamaan alueet alkuperäiseen ympäristölliseen tilaan ympäristö, vaikka se onkin usein lähes mahdotonta.

Afrikan sarven alueella on syntynyt viime vuosikymmeninä useita konflikteja, jotka ovat aiheuttaneet valtavia muuttovirtoja. Konfliktit, köyhyys, pakolaisuus ja ympäristöongelmat liittyvät monimutkaisella, mutta kiinteällä tavalla yhteen. Mielestäni pakolaisvirtojen aiheuttamiin ympäristöongelmiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Pakolaisvirrat aiheuttavat merkittäviä ympäristöongelmia, ja toisaalta ihmiset joutuvat pakenemaan ympäristöongelmien seurauksena. Tosin ympäristöongelmista aiheutuva muuttoliike ei ole kansainvälisten sopimusten mukaisesti pakolaisuutta. Vakavat ympäristöongelmat saattavat kuitenkin omalta osaltaan edistää ja selittää konfliktien syntyä tietyllä alueella.

Lähteet:

Refugees and the Environment - Caring for the Future 1997. UNHCR Environment Unit and Public Information Section. UNHCR, Geneva. Päivitetty 14.10.1998. Otettu 26.10.1999.
URL: http://www.unhcr.ch/issues/environ/refande.htm

UNHCR Global Appeal - The Environment. UNHCR, Geneva. Päivitetty 15.7.1999. Otettu 26.10.1999.
URL: http://www.unhcr.ch/fdrs/ga99/environ.htm

UNHCR Environmental Guidelines 1996 . UNHCR, Geneva.