Afrikka: Pakolaisuus on osa globalisaatiota

Maailman Sivu (Pakolainen 3-1999 - Marja-Leena Suvanto)  Afrikan pakolaisuus laskee. Afrikalle annettu kansainvälinen apu hiipuu. Uuden vuosituhannen alkaessa Afrikalle ja sen pakolaisongelmalle asetetaan tiukkoja vaatimuksia. Afrikka nousee vihdoinkin jaloilleen.

Tarua vai totta?

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n juuri ilmestyneet tilastot kertovat, että maailman pakolaiskriisit ovat hellittämässä. Järjestön ilmoituksen mukaan sen vastuulla olevien pakolaisten, paluumuuttajien, turvapaikanhakijoiden ja kotimaansa sisäisessä maanpaossa olevien ihmisten määrä on laskenut vuoden 1997 lopusta vuoden 1999 alkuun 4 prosenttia. Tämän vuoden alussa pakolaisia olikin 21 miljoonaa. Miljoona vähemmän kuin vuosi sitten.

Suurin muutos on tapahtunut Afrikassa. Pakolaisia on siellä nyt 15 prosenttia vähemmän. Valtaosa tästä viidestätoista prosentista on paluumuuttajia, joita vuoden 1997 lopussa oli 2,2 miljoonaa. Nyt heitä on 1.2 miljoonaa. Lasku on lähes 40 prosenttia.Afrikan pakolaisuuden sisäinen rakennemuutos kertoo karusti, että samanaikaisesti kun paluumuuttovirrat ovat kuivumassa, mantereen turvapaikanhakijoiden määrät ovat nousseet 70 prosenttia.

UNHCR:n julkaisemaa pakolaistilastoa voidaan ainakin Afrikassa  tulkita kahdella vastakkaisella tavalla. Joko Afrikan pakolaisuus vihdoin hellittää tai se alueellistuu ja vaikeutuu entisestään.

Ihmisoikeudet kaupallistuneet

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n johtaja Sadako Ogata kirjoitti heinäkuussa Herald Tribunessa: ”Riippumatta siitä, onko Afrikan konflikteihin odotettavissa poliittisia ratkaisuja vai ei, YK:n pakolaisjärjestöt ja myös muut humanitaariset järjestöt jatkavat pakolaisten suojelua ja taistelua heidän ihmisoikeuksiensa  ja elämänsä pelastamiseksi”.

Viime vuosina suhtautuminen Afrikan ongelmiin on kuitenkin muuttunut, ja myös UNHCR haluaa työntää enemmän vastuuta Afrikan omille harteille. Kolumnissaan Ogata jatkaa: ” Vain Afrikan johtajat voivat rauhoittaa alueensa. Länsimaiden päätöksentekijät tukevat demokraattisia ratkaisuja poliittisella ja taloudellisella  tuella.”

Myös Sadako Ogatan mielestä Afrikka on nyt tienhaarassa. Jos maanosaa kuristava väkivallan ja kärsimyksen kierre halutaan katkaista, sen on katsottava itseään peiliin ja valittava oma tiensä.

Yk:n pakolaisjärjestön kanta on ymmärrettävä. Sen asema maailman pakolaisten  suojelussa on nyt pahemmassa puristuksessa kuin ehkä koskaan aiemmin. Pakolaisten ja varsinkin kotimaansa sisäisessä maanpaossa olevien ihmisten määrä on suuri ja valtioiden sisäinen väkivalta kasvava. Väkivallan kirjoa on vaikea, jopa mahdoton arvioida. Samanaikaisesti länsimaiden halukkuus auttaa ja ottaa vastaan pakolaisia on laantunut ja taloudelliset markkinat säätelevät maailmaa. UNHCR hakee paikkaansa valtioiden politiikan ja ihmisten hädän välissä. Ihmisoikeudet ovat osa kansainvälistä kauppaa.

Englantilaisen juristin Guy Goodwin-Gillin mielestä UNHCR on paikkaa hakiessaan lipsunut tehtävistään. Samalla kun Goodwin-Gill perää koko YK:n uudistamista, hän ruotii syitä UNHCR:n työn epäonnistumiseen. "Pakolaisjärjestö on kasvanut liian paljon liian nopeasti. UNHCR:n tulee palata perustehtäväänsä, pakolaisten lailliseen suojeluun ja kantaa selvempi vastuu ihmisoikeuksien kunnioittamisesta Sen tulee jakaa tehtäviään."

Voivatko länsimaat hylätä Afrikan?

Afrikan pakolaisuus on osa maailman muuttoliikettä. Se uhkaa maailman vakautta ja turvallisuutta kuten Balkan. 90-luvulla länsimaiden asennemuutokset ovat saavuttaneet myös Afrikan päättäjät, eikä sielläkään naapurinmaiden pakolaisia enää haluta ottaa vastaan. Sadoistatuhansista turvapaikanhakijoista on tullut laittomia siirtolaisia, joilla ei ole työ- tai oleskelulupia ja jotka eivät voi palata kotimaihinsa. Afrikan päättäjät ovatkin jo tiivistäneet yhteistyötään löytääkseen rauhanomaisia ratkaisuja mantereensa ongelmiin.  Etelä-Afrikan aloitteesta on Angolan, Sudanin ja suurten järvien väkivaltaan haettu loppua. Silti yhä uudet Afrikan pakolaiset lähtevät vuosien pakomatkalle. Leiristä tulee koti, jonka vaatimattoman elämän he jakavat seuraavien tulijoiden kanssa. Afrikassa kasvaa väestö, jolla ei ole kotimaata tai kansalaisuutta, ja joka syntyy ja kuolee pakolaisuudessa.

Afrikan tiivistäessä omaa yhteistyötään on muun maailman mielenkiinto sitä kohtaan laantunut. Afrikkalaiset johtajat ovatkin nyt näreissään siitä, että maailman poliittinen, sosiaalinen, sotilaallinen ja taloudellinen apu kaadetaan Balkanille ja että Afrikka saa vain muruja Balkanin apuun verrattuna.  Afrikan Yhtenäisjärjestön OAU:n vuosikokouksessa afrikkalaiset johtajat jopa syyttivät lahjoittajamaita rasistisesta kohtelusta.

Pakolaisuus on osa globalisaatiota

Globalisaatio murtaa elämäämme syvältä ja ristiriitaisesti. Se liittyy kaikkeen urheilukengän ja tietokoneen välillä, myös pakolaisuuteen.

Samalla pakolaisuus muovaa globalisaatiota. Uusi, globaali maailmankuva ja sen uudet arvot kasvattavat ja rajoittavat ihmisten vapaaehtoista siirtolaisuutta mutta myös pakkomuuttoa eli pakolaisuutta. Tällä hetkellä 120 miljoonaa ihmistä maailmassa elää siirtolaisena, heistä 21 miljoonaa vasten tahtoaan.

Kun pakolaisuus miellettiin osaksi maailman muuttovirtoja, Afrikan pakolaiset joutuivat kansainvälisen humanitaarisen avustustyön suurremonttiin. Pakolaisuutta, joka on aina ollut osa ihmiskunnan kasvua, tulkitaan nyt ihmiskunnan taloudellisen kehityksen kautta eli työvoiman kysynnän ja tarjonnan lain mukaan. Ihmisoikeuksia vaaditaan puolustettavan pakolaisuutta tuottavissa maissa, mutta pakolaisten oikeutta saada suojaa länsimaista tulkitaan tiukasti. Niin avustavien länsimaiden kuin myös pakolaisuutta tuottavien maiden asenteet on helppo ymmärtää. Ihmisten halukkuus, valmiudet ja myös oikeudet paeta väkivaltaa ovat kasvaneet. Satojen tuhansien pakolaisten sijoittaminen kolmansiin maihin ei kuitenkaan poista ongelmaa, vaan saattaa jopa syventää sitä.

Pakolaisuuden perussyytä, väkivaltaa, ei myöskään voida poistaa yksittäisillä sotilaallisilla tai sosiaalisilla toimilla, vaan se vaatii kaikkien  tietoista vastuunottoa ja -jakoa. Nykyaikainen tiedonvälitys varmistaa, että olemme, osana jokapäiväistä elämäämme, julmuuksien silminnäkijöinä. Se ei kuitenkaan anna meille välineitä raakuuksien lopettamiseen.

Totta

Pakolaisuus ei enää elä irrallaan muun maailman sykkeestä, vaan hengittää siitä. Väkivallassa elävien ihmisten määrä ja avun tarve ovat niin suuria, ettei niitä enää ratkaista pelkällä humanitaarisella avulla. “Sotien ja väkivallan ennaltaehkäisy on ainoa toimiva keino lievittää ihmisten kärsimyksiä”, sanovat poliittiset päättäjät. Kansalaisjärjestöt lisäävät: ennaltaehkäisyn on oltava valtioiden välistä kumppanuutta, taloudellisen ja poliittisen tasa-arvon luomista valtioiden välille.

Maailman köyhimmät maat ovat edelleen Afrikassa. Nälkä, kuivuus ja Aids pahentavat sotien seuraamuksia. 1990-luvun alku, kylmän sodan päättyminen, merkitsi Afrikalle vapautta mutta myös yksinäisyyttä sen kamppailussa sotien ja ihmisten kärsimysten kanssa. Vuonna 1996 Afrikan 53 valtiosta neljässätoista oli sisällissota ja  puolet maailman sotien uhreista on Afrikassa. Väkivalta ei ole hävinnyt maailmasta. Toisen maailmansodan jälkeen viisi miljoonaa ihmistä on kuollut sotien vuoksi.

Totta. Afrikka nousee jaloilleen mutta ei yksin.

 © Muista tekijänoikeudet