Miksi Turkin kurdit eivät saa apua?

Maailman Sivu (Pakolainen 2-1999 - Kristiina Koivunen*) Samaan aikaan kun Bosnian ja Kosovon pakolaisten avustamisesta huolehditaan YK:n ja Naton voimin Turkin kolme miljoonaa kurdipakolaista on jätetty täysin oman onnensa nojaan.

Kosovon tilannetta ja Naton pommituksia seurattiin Suomenkin televisiossa ylimääräisissä uutislähetyksissä, joissa toistettiin sitä, että luotettavien tietojen saaminen Jugoslaviasta on mahdotonta, koska kaikki ulkomaalaiset toimittajat on karkoitettu. Turkin kurdialue suljettiin ulkomaalaisilta PKK:n johtajan Abdullah Öcalanin pidätyksen jälkeen helmikuussa, ulkomaalaisten liikkumista siellä oli rajoitettu jo aikaisemmin, joten sieltäkään ei saada luotettavia tietoja, mutta tämä ei tunnu kiinnostavan ketään.

Suomenkin Punainen Risti kerää tukea Kosovon pakolaisille ylimääräisellä keräyksellä - sen sijaan Punaisen Ristin järjestöt eri maissa eivät ole reagoineet mitenkään siihen, että Turkin Punainen Puolikuu estää humanitaarisen avun toimittamisen poltetuista kylistä paenneille kurdeille. Virallisesti he eivät edes ole pakolaisia (refugees) vaan sisäisesti pakkosiirrettyjä ihmisiä (internally displaced persons).

Turkki estää kansainvälisen avun

En toki tarkoita, etteivätkö kosovolaiset tarvitsisi kaikkea sitä apua, mitä heille pystytään toimittamaan. Mutta en ymmärrä miksi kurdilasten annetaan kuolla samaan aikaan kun maailma ponnistelee Kosovon lasten auttamiseksi. Suurin osa Turkin näkymättömän kurdisodan uhreista on lapsia. Kaakkois-Turkin terveystilanne on meidän vuosikymmenellämme vajonnut köyhimpien Afrikan maiden tasolle ilman että yksikään järjestö tai muu taho - kurdien omat järjestöt mukaan lukien - olisi kiinnostunut asiasta.

On mahdotonta saada tarkkoja, luotettavia tietoja siitä, miten kolmen miljoonan ihmisen pako kotikylistään kaupunkien slummeihin näkyy ihmisten terveydessä. Turkki, tilastotieteen ja tilastojen luvattu maa, on käytännössä lopettanut poikkeustila-alueen väestökirjanpidon 1990-luvulla. Se on estänyt kansainvälisiä avustusjärjestöjä, kuten Punaista Ristiä ja Lääkärit ilman rajoja -järjestöä, tekemästä mitään terveyskartoituksia kurdialueella tai suurkaupunkien slummeissa.

Käytän tutkimuslähteinäni mm. Turkin lääkäriliiton ja vapaan terveydenhoitoalan ammattiliiton Saglik Senin raportteja, ja alueella käyneiden ulkomaalaisten ryhmien matkaraportteja. Niistä ei saa täsmällisiä tietoja, mutta niiden antama kuva on yhdensuuntainen: kaikki sairaudet, joista tietoja on saatavilla, ovat lisääntyneet.

Erityisesti lasten sairastavuus ja kuolleisuus on lisääntynyt, lapset ovat altteimpia saamaan tarttuvia tauteja, koska heidän vastustuskykynsä ei aliravitsemuksen takia ole kehittynyt normaaliksi.

Malaria, tuberkuloosi, kolera, keuhkokuume

Kaakkois-Turkista sairaustietoja lukiessa syntyy mielikuva pikemminkin trooppisesta Afrikasta kuin maasta, joka on virallisesti osa Eurooppaa ja läntisen puolustusliiton jäsen. Yleisimmät lasten kuolinsyyt ovat ripuli, keuhkokuume ja tuhkarokko - lapsi, jolla on tarpeeksi ruokaa ja vaatteita ja perusrokotukset kunnossa, ei sairastu näihin tauteihin. Tai jos sairastuu, niiden hoitaminen oikeilla lääkkeillä on yksinkertaista.

Alueen muita sairauksia, jotka vähenivät nopeasti viime vuosikymmenellä, mutta jotka ovat jälleen yleistyneet, ovat mm. tuberkuloosi, trakooma, b-hepatiitti ja kurkkumätä. Saglik Senin mukaan kurdikylissä on ollut useana kesänä koleraepidemioita, joita Turkin viranomaiset eivät ole ilmoittaneet YK:n terveysjärjestölle WHO:lle kansainvälisestä ilmoitusvelvollisuudesta huolimatta.

WHO:n tavoitteena on, että isorokon jälkeen seuraava sairaus, joka tuhotaan maailmasta, on polio. Erityisen hyvin tämä kampanja on edennyt WHO:n Euroopan lohkossa, johon kuuluu 51 maata Euroopasta ja sen lähialueilta. WHO:n tavoite oli polion hävittäminen tältä alueelta vuoteen 1998 mennessä.

Tavoite näytettiinkin saavutettavan, kunnes Turkki lähetti kurdialueelta kansainvälisiin laboratorioihin analysoitavaksi kuuden poliopotilaan näytteet vuoden 1997 lopussa. Kun näytteitä oli toimitettu vielä 13 lisää viime lokakuuhun mennessä WHO organisoi kampanjan, jonka tavoitteena oli rokottaa 2,3 miljoonaa kurdilasta poliota vastaan Turkissa, Irakissa, Iranissa ja Syyriassa.

Malarian torjunta on lopetettu

Turkissa on terveysministeriön alaisuudessa Malaria-instituutti, joka on useiden vuosikymmenten ajan pyrkinyt torjumaan malariaa, joka 1980-luvulla saatiinkin melko hyvin hallintaan massiivisilla kampanjoilla, toisaalta jakamalla malaria-endeemisillä alueilla kiniiniä estolääkityksenä, toisaalta myrkyttämällä soita, joissa malariahyttyset ovat eläneet.

Viime vuosina malaria on kuitenkin levinnyt jälleen rajähdysmäisesti, vuonna 1995 Turkissa rekisteröitiin 82 000 malariatapausta, jotka kaikki olivat kurdialueella, ainakaan WHO:n mukaan Turkissa ei ole malariaa muualla. Suuri osa tapauksista jää myös rekisteröimättä, koska silloinkin kun potilailla on varaa mennä lääkäriin, monien mielestä on turhaa maksaa moninkertainen kallis maksu lääkärille, jos koko perhe sairastaa samaa sairautta. Riittää kun yksi käy lääkärissä ja tuo lääkkeet kaikille.

Kun malaria yleistyi Turkissa 1970-luvulla, myös sen torjuntaa tehostettiin samaan tahtiin. 1990-luvulla ei ole käynyt näin. Saglik Senin jäsenet kurdialueen pikkukaupungeista ovat raportoineet, etteivät he ole saaneet lainkaan myrkkyjä malariasoiden tuhoamiseen. Myös kiniini on poistettu monen pikkukaupungin apteekeista, koska viranomaiset ovat pelänneet että kyläläiset toimittavat sitä myös PKK:n sisseille.

Malariatapauksia oli Turkissa suunnilleen sama määrä vuosina 1978 ja 1995 (yli 80 000 rekisteröityä tapausta), mutta kun 1978 malarian ehkäisylääkitystä jaettiin yli kahdeksalle miljoonalle ihmiselle, vuonna 1995 sitä annettiin vain vajaalle 250 000 ihmiselle, eli malarian ehkäisy oli kolme prosenttia siitä mitä se oli vastaavanlaisessa tilanteessa 1970-luvulla.

Loiset pahentavat aliravitsemusta

Malaria, jota Kurdistanissa sairastetaan, ei ole sen tappavaa muotoa, mutta loiseläinten sitoutuminen veren punasoluihin lisää anemiaa ja toistuvat malariakohtaukset heikentävät ihmisten yleiskuntoa. Monet muut sairaudet vaikuttavat samalla lailla. esimerkiksi suolistoloiset, joista Kurdistanissa yleisiä ovat mm. giardia ja ameeba, lisäävät aliravitsemuksen vaikutuksia.

Luvut, joita eri tutkimuksissa annetaan ihmisten terveystilasta, ovat karmeaa luettavaa. Turkin lääkäriliiton vuonna 1994 tekemän tutkimuksen mukaan yli 60%:sta Kaakkois-Turkin suurimman kaupungin Diyarbakirin lasten ulostenäytteistä löydettiin loisia, joista tavallisin oli giardia. Massiiviset väestön pakkosiirrot alkoivat vuonna 1992, joten tuon tutkimuksen tekemisen jälkeen tilanne on vielä pahentunut. Olen löytänyt tutkimusraportteja, joissa jopa yli 90%:lla tutkituista lapsista on löydetty loisia. Turkin lääkäriliiton raportin mukaan vuonna 1994 kolmasosa Diyarbakirissa asuvista alle kuusivuotiaista lapsista oli alle normaalimittaisia, ja 85% kaikista lapsista ja 90% raskaana olevista naisista kärsi anemiasta. Myös Turkin terveysministeriön alaisuudessa tehdyn tutkimuksen (Turkish Demographic and Health Survey, 1993) mukaan kolmannes Itä-Turkissa asuvista lapsista oli alle normaalipituuden, kun vastaava luku Länsi-Turkissa on kymmenen prosenttia. Tässä tutkimuksessa kurdiprovinsseja koskevat tiedot on sekoitettu maan itäosien turkkilaisten provinssien tietoihin, mikä on yleinen käytäntö turkkilaisessa tutkimuksessa ja hallinnossa.

Kurdilapsia ei rokoteta

Lapsikuolleisuutta pidetään kansainvälisesti luotettavana mittarina eri maiden oloja vertailtaessa. Suomihan on pitkään ylpeillyt maailman alhaisimmalla imeväiskuolleisuudella, joka on 5/1000. Listan toisesta päästä löytyy Afganistan, jossa vastaava luku on 156/1000. Joka neljäs afgaanilapsi kuolee ennen kuin ehtii täyttää viisi vuotta.

Kurdilastenkin tilannetta voisi arvioida kuolleisuuslukujen avulla, mutta ongelma on se, ettei näitä lukuja ole saatavilla. Ainoat arviot, joita eri yhteyksissä olen nähnyt, koskevat Diyarbakirin kaupunkia, jossa on aina Dersimin ohella ollut Kurdistanin paras terveystilanne, lukuja ei ole saatavilla edes Diyarbakirin maaseudulta. Sekä Turkin lääkäriliiton, ammattiliitto Saglik Senin että joidenkin kansainvälisten arvioiden taso asettuu lukuihin 90/1000 kuolleisuus ikäryhmässä 0-1 vuotta ja 120/1000 ikäryhmässä 0-5 vuotta. Molemmat luvut ovat noin kaksinkertaisia Turkin keskiarvoihin verrattuna, mutta ero turkkilaisten ja kurdialueiden välillä on tätä suurempi, koska kurdialueen korkeat kuolleisuusluvut tietenkin nostavat maan keskiarvoa.

Esimerkiksi maailman köyhimpiin maihin kuuluvassa, jatkuvista luonnonkatastrofeista kärsineessä Bangladeshissa vastaavat luvut ovat 80/1000 ja 104/1000. Kaakkois-Turkin lapsikuolleisuusluvut ylittäviä lukuja löytyy maailmalta lähinnä vain muista sotaa käyvistä maista. Näihin tilastoihin voi tutustua WHO:n vuosikirjoissa.

Lapsikuolleisuutta on lisännyt Kurdistanissa aliravitsemuksen ja huonon hygienian lisäksi rokotusohjelmien romahtaminen, joka ikään kuin sattumalta on tapahtunut samaan aikaan kuin kylien tyhjentäminen alkoi. Maaseudun terveysasemista suuri osa on suljettu tai otettu sotilaskäyttöön, tarkkoja lukuja en ole löytänyt, mutta esimerkiksi Diyarbakirin provinssin terveysasemista noin 90% on suljettu. Samaan aikaan kun WHO tukee maailmanlaajuisesti rokotusten tehostamista EPI-ohjelmalla (Expanded Programme on Immunization), Kaakkois-Turkissa terveydenhoitajat joutuvat anomaan Poikkeustila-alueen kuvernööriltä luvan matkustaa maaseudulle rokottamaan. Jos lupa annetaan, he joutuvat liikkumaan sotilassaattuessa.

Monet kurdinaiset välttävät kaikkea asiointia turkkilaisen terveydenhuollon kanssa, koska he pelkäävät moniin asioihin kuuluvan sivutoimenpiteenä steriloinnin. Kommunikoinnin ollessa vaikeaa - hoitajat puhuvat turkkia ja asiakkaat kurdia - terveydenhoitajat yrittävät hälventää rokotuksia kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja, mutta he tietävät itsekin, että rokotteet, joita he käyttävät, ovat usein vanhentuneita tai pilaantuneet kylmäsäilytyksen aikana sähkökatkojen takia.

*Kirjoittaja viimeistelee Turkin kurdialueen terveystilannetta käsittelevää lisensiaattityötä Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella.

© Muista tekijänoikeudet