Burma: Sisällissota opettaa raiskaamaan
Maailman Sivu (Pakolainen 1-1999 - Marja-Leena Suvanto) Viime vuoden puolella julkaistu raportti "Raiskauskoulu" (School of Rape, Earthrights International) paljasti Burman sisällissodassa seksuaalisen väkivallan julmuuden sekä sen uhreilleen aiheuttamat henkiset ja fyysiset vammat. Raiskaus on juntan mielestä tehokas tapa puhdistaa maan väestöä. Armeijaan värvätyt nuoret miehet opetetaan ja pakotetaan naisten nöyryyttämiseen. Varsinkin etnisistä vähemmistöistä tulevat naiset joutuvat armeijan raiskaamiksi.
Earthrings International järjestö arvioi, että 1.3 miljoonaa naista ja alaikäistä tyttöä, jotka ovat hakeneet turvaa pakolaisleireiltä tai jotka ovat maan sisäisessä paossa ovat vaarassa joutua armeijan raiskaamiksi. Tarkkoja lukuja seksuaalisesta väkivallasta on vaikea saada. Alistavassa aasialaisessa kulttuurissa naiset häpeilevät ja pelkäävät kertoa väkivaltaisista kokemuksistaan. Vaikenemisesta huolimatta on voitu arvioida, että kymmenet tuhannet naiset ovat jo joutuneet raiskatuiksi.
Arvioiden mukaan miljoona burmalaista on paossa kotimaansa sisällä. Heistä 80 prosenttia on naisia ja lapsia. Heistä taas 60 prosenttia on naisia tai tyttöjä, jotka joutuvat pakenemaan valtion armeijaa pelastaakseen henkensä tai välttyäkseen seksuaaliselta väkivallalta.
Se on näin helppo sivuuttaa ja jättää vaille huomiota, sanoo Betsy Apple, School of Rape - raportin kirjoittajana.
Burmassa on 20 eri vähemmistöä. Suurimmassa raiskatuksi tulemisen vaarassa ovat juuri etnisten vähemmistöjen naiset.
Monet burmalaiset etniset vähemmistöt ovat allekirjoittaneet rauhansopimuksen juntan kanssa mutta sisäiset taistelut eivät ole hellittäneet. Armeija taistelee edelleen useaa vähemmistöä vastaan. Karen-, Shan- ja Chin-vähemmistöjen naiset joutuvat toistuvasti hallituksen Peace and Developmen Councilin (SPDC) rautaiseen puristukseen sen vahvistaessaan otettaan maan sisällä. Earthrights Internationalin mukaan raiskaukset tapahtuvat varsin erilaisissa olosuhteissa. Mutta tavallista on, että armeija ja SPDC saapuessaan etniseen kylään jakaa naiset keskenään ja raiskaa heidät usein perheensä, lastensa ja aviopuolisonsa sekä sukunsa nähden. Monet naiset pakotetaan orjatyöhön rakennuksille ja tietyömaille tai heidät pakotetaan kantajiksi, jolloin heitä on helppo käyttää hyväkseen.
Raiskaukseen päätyy myös tuttavuus etnisen armeijan, poliittisen opposition tai opiskelijaryhmittymän kanssa. Sotilaiden kanssa solmitut pakkoavioliitot ovat yleisiä.
"50 vuotta sitten Geneven sopimus tuomitsi raiskaukset lainvastaisiksi. Tämä ei ole hillinnyt Burman naisiin kohdistuneita loukkauksia. Armeija raiskaa burmalaisia ja heidän etnisten vähemmistöjensä naisia järjestelmällisesti", sanoo tiibetissä maanpaossa elävän opiskelijaryhmän, All Burmese Students Democratic Frontin edustaja.
"Raiskausten yleisyys ja maailmanlaajuisuus on saanut ne näyttämään jotenkin luonnollisilta", sanoo Apple.
Applen mukaan vallitseva käsitys, jonka mukaan miesten seksuaalinen vietti ja yleensä seksuaalisuus on osa miehisyyttä, on johtanut siihen, että raiskausta pidetään väistämättömänä joskus jopa välttämättömänä sodan aseena, eikä siitä tämän vuoksi ole edes tarpeellista puhua. Lisäksi raiskausta pidetään seksuuaalisena ongelmana ei niinkään väkivaltana.
Apple sanoo, että sodassa tapahtuvien raiskausten todellinen ymmärrys edellyttää ongelman alkuperän ja juurien tutkimista. Burman tapauksessa tämä tarkoittaa että armeijan edustajien elämä, heidän taustansa ja kokemuksensa selvitetään. Raportissa käykin ilmi, että moni raiskaaja on yhtä traumaattisten kokemusten uuvuttama kuin heidän raiskaamansa naiset.
300 000 miehen vahvuisen Burman armeijan enemmistön uskotaan olevan alle 18 vuotiaita. Nuorille miehille ei makseta palkkaa, heillä ei ole mahdollista saada terveydenhoitopalveluja tai mitään muitakaan perushyvinvoinnin edellytyksiä. Heidät on usein värvätty pakolla armeijan leipiin ja burmalaisen armeijan arkipäivään kuuluu väkivalta ja kidutus. Tämä taas kannustaa ja jatkaa raiskaamisen kulttuuria. Raportin mukaan tiedossa on, että armeija tietoisesti aivopesee sotilaitaan vakuuttaakseen sotilaille, että burmalainen veri ja perimä on parasta mitä maassa voi olla ja että vähemmistönaisen raiskaus on keino jatkaa etnistä puhdistusta ja puhdasta burmalaista perimää. Armeijaan liittyneet eivät myöskään saa pitää yhteyttä armeijan ulkopuolella eläviin sukulaisiinsa. Armeijan käymässä sodassa raiskaus on paitsi etninen puhdistus myös kosto vastapuolella.
Vastarintaliikkeen armeijan ei tiedetä käyttävän naisia hyväkseen vallatessaan alueita Burman armeijalta mutta myös sitä pidetään varsin miehisenä, eikä se ole kiinnittänyt huomiota pakolaisnaisten asemaan ja -oikeuksiin. Burman vastarintaliikkeen johdossa on vain muutama nainen. Myös vähemmistöjen sotilaiden ja johtajien tiedetään vähättelevän naisiin kohdistunutta väkivaltaa.
Tiibetissä toimivan vastarintaliikkeen edustajat ovat kuitenkin varmoja, etteivät raiskaukset ja seksuaalinen vaino ole lannistaneet burmalaisia naisia.
"Etnisten vähemmistöjen naisten raiskaukset ovat ilmiselviä. Kuten myös se, ettei monikaan raiskattu halua kertoa kokemuksistaan. Mutta poliittinen tietoisuus Burman tilanteesta kasvaa ja sen myötä myös naisten rohkeus taistella oikeuksiensa puolesta."
© Muista tekijänoikeudet