Ahdinko Filippiineillä jatkuu

Maailman Sivu (Pakolainen 2-1998 - Aurora A.Parong*) Presidentti Ramosin hallituskausi lähenee loppuaan. Uuden hallituksen on määrä aloittaa kesäkuussa toukokuun vaalien jälkeen. "Filippiinit 2000-ohjelma" oli Ramosin hallituksen lippulaiva. Ohjelma lupasi Filippiineille parempaa elämää. Lupausten lumoissa useiden maiden hallitukset tukivat Ramosin ohjelmaa, varsinkin taloudellisen nousukauden aikana vuonna 1996 ennen valuutan heikkenemistä 1997.

Tavallisten ihmisten elämää on tämän kuusivuotiskauden aikana (vuodesta 1992 lähtien) leimannut kurjuus ja jatkuvat ihmisoikeusloukkaukset - ei rauha ja hyvinvointi. Ramosin hallitus jättää perinnöksi yhä vuolaana virtaavat sisäiset muuttovirrat. Sisäinen pakolaisuus, jota esiintyy huolestuttavan paljon, johtuu hallituksen ja poliisin sekä yksityisarmeijoiden toimeenpanemista pakkohäädöistä, jotka on naamioitu kehityksen edistämistoimenpiteiksi sekä tehoiskuista aseistautunutta oppositiota vastaan.

Kapinallisia vastaan suunnatut toimet, erityisesti Moron Islamilaista vapautusrintamaa (Moro Islamic Liberation Front) ja kansallista demokraattista rintamaa (National Democratic Front) vastaan, ovat käytännössä olleet Huey ja MG 520 helikopteri - sekä OV-10 pommikone-hyökkäyksiä. Hyökkäykset ovat kylväneet hävitystä sekä tuhonneet omaisuutta varsinkin Morojen keskuudessa Mindanaossa Etelä-Filippiineillä. Näin on huolimatta hallituksen ja Islamilaisen vapautusrintaman vuonna 1996 sovusta sekä käynnissä olevista rauhanneuvotteluista Islamilaisen vapautusrintaman ja Kansallisen demokraattisen rintaman edustajien kanssa. Rintamien edustajat ovat vaatineet radikaalia muutosta hallituksen harjoittamaan politiikkaan ja Filippiinien talousrakenteisiin.

Sisäisten pakolaisten kärsimykset kasaantuvat

Kesäkuun 1992 ja joulukuun 1997 välisenä aikana sisäisessä pakolaisuudessa oli 48 253 perhettä, arvioi Filippiinien merkittävin ihmisoikeusjärjestö, Task Force Detainees of the Philippines..Suurin osa pakolaisista on kotoisin Mindanaon alueelta. 13144 perhettä evakuoitiin vuoden 1997 aikana. Sisäisessä pakolaisuudessa eläviä auttava järjestö tuki samana vuonna 24 154 perhettä. Sotatoimet eivät ainoastaan aja perheitä kodeistaan vaan osapuolten välisissä tulitaisteluissa on myös kuollut ja loukkaantunut suunnaton määrä siviilejä. Esimerkiksi tammikuussa 1997 hallituksen ja Islamilaisen vapautusrintaman välisissä kahakoissa kuoli neljä ihmistä, jotka olivat rukoilemassa moskeijassa, Baldonissa.

Monet maan sisäisistä pakolaisista sairastuvat puutteellisen ruuan, korjaamatta jääneen sadon ja huonojen väliaikaisasuntojen vuoksi. Lapset ja vanhukset kärsivät luonnollisesti eniten.

Teollistuminen tallaa kansalaiset

Hallitus on ajanut Filippiinit 2000 -ohjelman avulla maan nopeaa teollistumista. Sen seurauksena tuhannet ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kotiseuduiltaan. Pakkohäädöt koskettavat eniten kaupungeissa asuvaa köyhälistöä, joka asuttaa tyhjilleen jääneitä yksityisiä tai julkisia maa-alueita. Nyt heidän asuntonsa on tuhottu edistyksen nimissä. Myös maanviljelijät ja alkuperäisasukkaat on pakkohäädetty asuinsijoiltaan huolimatta heidän esittämistään maavaatimuksista ja siitä, että heidän esi-isänsä ovat asuttaneet alueita ikimuistoisista ajoista lähtien.

Asuntoja on viime vuosien aikana hävitetty kiihtyvällä vauhdilla hallituksen infrastruktuuriprojektien, kauppa - ja vapaa-ajankeskusten pystyttämisen sekä ulkomaisten yritysten perustamisen tieltä. Yksistään Metro Manilassa 432 450 perhettä, eli 1/3 koko kaupungin väestöstä, on vaarassa menettää asuntonsa. Poliittisten vankien erikoisosasto dokumentoi yhteensä 161 "saneeraustoimenpidettä" vuosina 1992-1997. Niiden seurauksena 269 206 ihmistä jäi kodittomaksi, kun 16 175 asuntoa jyrättiin maan tasalle.

Usein rakennusten tuhoamiseen liittyvät myös pahoinpitelyt, laittomat pidätykset ja säilöönotot, jopa summittaiset teloitukset. Filippiinien laki kaupunkiasuntojen kehittämisestä (UHCA) edellyttää riittäviä nauvotteluja ja 30 päivän irtisanomisaikaa. Asukkaille on lain mukaan osoitettava uusi asuinpaikka ennen kuin heidän asuntonsa tuhotaan. Laissa edellytetään myös määrittelyä siitä, mitä hävittäminen käytännössä tarkoittaa. Lakia rikotaan lähes poikkeuksetta.

Maaseutua kehitetään ihmisten kustannuksella

Jonathan Manamy, Metro Manilan köyhälistön esitaistelija ammuttiin kuoliaaksi, kun hän johti asukkaita massiivisten tuho-operaatioiden estämiseksi. Viikkoja jatkuneiden ponnistelun jälkeen ihmisten sallittiin palata koteihinsa. "Kyseenalainen voitto. On muistettava, että tämä on vain pisara meressä, varsinkin kun nykyinen hallinto on leimannut kaupungeissa asuvat köyhät Filippiinien vuoden 2000 "loistavan kaupunkikuvan "häpeätahraksi.", kertoo yksi häädetyistä.

Laajamittaiset maankäyttöoperaatiot ovat ajaneet kotiseuduiltaan sekä maanviljelijöitä että alkuperäiskansoja. Maanviljelyksen uudistusosaston (DAR) mukaan 40 742 hehtaaria viljelysmaata on muutettu turistikohteiksi tai teollisuusmaaksi tammikuun 1995 ja maaliskuun 1996 välisenä aikana. Kaivosten etsintä sekä kaivostoiminta ovat myös pakottaneet alkuperäiskansat ja pienet kaivosyrittäjät lähtemään kotiseuduiltaan.

Yksi tärkeä maansisäiseen pakolaisuuteen vaikuttava tekijä on se, ettei rikoksista ole seurannut mitään rangaistusta. Aquinon hallituksen kapinallisten kukistamistoimet ja järjestyksenvalvojien operaatiot ajoivat 1,2 miljoonaa filippiiniläistä kodeistaan. Yhtäkään tuon aikaisten ihmisoikeusloukkausten toimeenpanijoista ei ole tuotu oikeuteen vastaamaan teoistaan. Tuhannet Metro Manilassa asuvat köyhät menettivät kotinsa, perheenjäsenensä ja joutuivat pidätetyiksi. Tuhopartioihin kuuluneita ei ole rangaistu.

Ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat

Tuhannet pakolaiset pakenivat Leytestä Kaakkois-Filippiineiltä vuonna 1987 presidentti Aquinon näennäisdemokraattisen hallitusta, heti sen jälkeen kun diktaattori Marcos oli kansojen kapinassa syösty vallasta. Tänään moni ei pidätyksen tai tappamisen pelosta ole vieläkään uskaltanut palata kotiinsa. He ovat yrittäneet asettua asumaan muualle maahan. Arviolta 2000 on jäänyt Metro Manilaan. Syylliset kulkevat yhä vapaalla jalalla, osa on hallituksessa ja jotkut ovat jopa saaneet ylennyksen - samaan aikaan pakolaisten ahdinko jatkuu.

Valtaosa pakolaisista elää ala-arvoisissa asunnoissa ja on työttömänä. Neljä kuukautta sitten hallitus tuhosi Manilaan jääneen Leytestä kotoisin olevan pakolaisen asumuksen. Pakolainen jäi perheineen taivasalle, eikä heillä ollut mitään tietoa mihin suunnistaa. Koska hän yhä pelkää kotiseudulle paluuta, ei sinne muuttaminen ole vaihtoehto. "Meillä oli silloin parempi elämä, omistimme maan mitä viljelimme, meillä oli hyvää ruokaa ja kun saimme rahaa, pystyimme maksamaan velkamme. Kykenimme myös auttamaan evakuoituja ystäviämme. Joskus emme voineet auttaa, koska meilläkään ei ollut mitään", hän kertoo.

Haastattelin muutamia viikkoja sitten 11 vuotta sitten Leytestä paennutta naista. Hän oli mukana opettajien ja vanhempien järjestössä kotiseudullaan, mutta joutui pakenemaan kesäkuussa 1987, kun sotilaat julistivat järjestön laittomaksi. Kun nainen etsi turvapaikkaa Manilan yliopistosta marraskuussa 1987, vangittiin siellä olleet pakolaiset. Heitä syytettiin kapinaan kiihottamisesta. Naisen aviomies oli vangittuna vuoteen 1993 asti, ja näin hän joutui huolehtimaan yksin kolmesta pojastaan ja samalla taistelemaan miehensä vapauttamisen puolesta. Pariskunta on kouluttanut poikansa oppikouluun asti - muuhun ei ole varaa.

Maan sisäiset pakolaiset ovat usein kotinsa menettämisen lisäksi joutuneet erilaisten ihmisoikeusloukkausten kohteeksi. Heitä on kidutettu, pidetty laittomasti vangittuna, he eivät ole saaneet riittävästi ruokaa eikä heillä ole ollut mitään mahdollisuuksia koulutukseen tai säälliseen työhön. Maassa oleva oikeus on venyvä käsite: pakolaiset kohtaavat valtavia vaikeuksia uutta elämää aloittaessaan. Useiden maiden hallitukset, myös YK, ovat tunnustaneet maan sisäisten pakolaisten olemassaolon. Silti on tehtävä vielä paljon ennenkuin Filippiineillä elävien sisäisten pakolaisten ahdinko helpottaa. Tuoreen YK:n sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuuristen oikeuksien komitean (CESCR) pakkohäätämistä käsittelevän ohjesäännön mukaan hallituksella on velvollisuus, sekä lainsäädännöllisesti että muilla keinoin, estää pakkohäätöjä. Ohjesääntö sisältää myös mahdollisuuden rangaista pakkohäätöön osallistuvia hallituksia / yksittäisiä henkilöitä tai organisaatioita.

* Kirjoittaja on lääketieteen tohtori ja Filippiinien merkittävimmän ihmisoikeusjärjestön pääsihteeri (Task Force Detainees of the Philippines).

Käännös: Hanna Talasniemi

© Muista tekijänoikeudet