Naispakolaiset miesten maailmassa

Maailman Sivu (Pakolainen 1-1998 - Marja-Leena Suvanto) Sodan ja väkivallan maailma on miesten. Naiset paikkaavat väkivallan haavat ja kokoavat elämän rippeet. Miksei naisia kuunnella jo ennen sotaa?

Juutalaisten joukkomurhista ja toisen maailmansodan mainingeista syntyi pakolaisten suojelun peruskivi, Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaissopimus, joka hyväksyttiin vuonna 1951. Lähes 140 maata on allekirjoittanut Geneven pakolaissopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan.

Pakolaissopimuksen uskottiin tehoavan aspiriinin tavoin. Siitä muovattiin tehokas lääke tilapäiseen särkyyn. Aspiriinin ja pakolaissopimuksen nykyiset ongelmat ovat yhtäläiset: ne eivät enää pure. Erikoisen kipeästi sopimuksen puutteet kohtelevat naisia ja nuoria tyttöjä, joita pakolaisista on yli puolet. Pakolaissopimuksen mukaan henkilö, jolla on perusteltua syytä pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden poliittisen mielipiteen tai tiettyyn sosiaaliseen ryhmään kuulumisen vuoksi on pakolainen. Sopimus ei tee eroa sukupuolten välillä.

Kypsään keski-ikään ehtinyt pakolaissopimus kaipaa uudistuksia. Perustaltaan se on yhä toimiva ja tarjoaa ensiavun vainotuille sekä toimii hallitusten omanatuntona. Syntyneet ongelmat ovatkin lähinnä tulkinnallisia: omatunto ja ensiapu ajautuvat entistä useammin eri teille.

Toisen maailmansodan jälkeen pakolaisten määrä on kymmenkertaistunut, pakolaisuus monisyistynyt ja levinnyt tavallisen kansan pariin. Väkivalta on kietoutunut maiden sisään, sen lonkerot työntyvät syvälle yhteiskuntaan ja vetävät aiempaa useamman siviilin, naisen ja lapsen mukaansa.

Maailman lähes 25 miljoonasta pakolaisesta ja maan sisäisestä pakolaisesta yli puolet on naisia ja tyttöjä. Nais- ja lapsipakolaisten määrän ei odoteta laskevan lähitulevaisuudessa sillä kylmän sodan jälkeinen väkivalta ahdistaa eniten maita. joissa lapsikuolleisuus on korkea, naisten odotusajan terveydelliset vaarat ovat suuret, joissa on alhainen keskimääräinen elinikä ja korkea lukutaidottomuus sekä jyrkkä elintason lasku ja naisten yhteiskunnallinen asema on huono. Naiset, joilla ei ole poliittista tai taloudellista valtaa, joutuvat hyväksikäytetyiksi. Vain valveutuneet pakolaisnaiset kykenevät jättämään kotimaansa ja hakemaan kansainvälistä suojelua. Väkivaltaan alistuvien naisten lukumäärää ei kukaan tiedä. Maailmassa on miljoonia naisia, jotka eivät edes itse tiedä tulleensa kaltoinkohdelluiksi ja tarvitsevansa kansainvälistä suojelua. Näitä naisia eivät mitkään kansainväliset sopimukset tavoita.

Aitoja kaadettava varoen

Maailma hätkähti Bosnia Herzegovinan naisten raiskauksia ja naisilla pelatun pelin julmuutta. Entisen Jugoslavian tapahtumat eivät olleet Euroopalle vieraita mutta niiden kautta maailman naisten hätä tuli jälleen pelottavan lähelle. Toisen maailmansodan varjo oli laskeutua Eurooppaan.

Raiskauksia ja muuta sukupuolista väkivaltaa , naisten ja kotien nöyryyttämistä on ollut aina. Dokumentit Hitlerin keskitysleirien naisista tai historian kertomukset nuoria tyttöjä saaliikseen kaappaavista sotilaista lienevät tuttuja kaikille. Naisten ja miesten, jopa tyttöjen ja poikien, paon aikaiset kokemukset eroavat. Pakolaisleireillä asuvista naisista ja tytöistä jopa 80 prosenttia on raiskattu.

Raiskauksen filosofia on aina sama. Raiskattu nainen on haavoittuva ja voimaton. Väkivalta ja mahdollinen raskaus tuhoavat naisen, perheen, yhteisön ja kulttuurin. Raiskauksessa on kyse myös sukupuolten välisestä vallanjaosta.

Seksuaalisen väkivallan seuraukset ulottuvat syvemmälle kuin raiskattuun naiseen. Siksi myös raiskauksen ehkäisyn ja hoidon on saavutettava koko yhteisö. Pakolaisnaisten aseman muutokset koskettavat aina koko perhettä.

Länsimaissa naisten itsenäistyminen on ajautumassa toiseen ääripäähän. Tutkijat ovat yhä enemmän huolissaan miesten syrjäytymisestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Miehisen maailman horjumista selitetään heidän heikentyneellä asemallaan perheessä ja suvussa, jonka uskotaan johtuvan naisten yhteiskunnallisen aseman parantumisesta.

Monissa pakolaisleireissä miesten asema on jo pakoon lähdettäessä muuttunut rajusti. Miesten turvattomuutta lisää leirielämän rajallisuus. Siksi sukupuolten ja -polvien välisiä raja-aitoja on kaadettava kulttuuria ja perherakenteita kunnioittaen.

Vallan uusjako käynnistynyt

Nykyään naiset osaavat hakea turvapaikkaa myös itseensä kohdistuneen vainon perusteella. He tunnustavat naiseutensa. Naisen vainon syyt ovat moninaisemmat, vaikeasti todistettavat ja henkilökohtaiset. Siksi kansainvälisten lakien suoja jää monen naispakolaisen ulottumattomiin.

Jo 80-luvulla ihmisoikeusjärjestöt ovat korostaneet pakolaisnaisen suojelun puutteita. Vaikka heitä on kuunneltu ovat tulokset edelleen laihoja. Itseasiassa monissa konflikteja käyvissä maissa naiset ovat yllättäen joutuneet sysätyiksi keskelle väkivaltaa. Heitä käytetään sotien suojakilpinä, etnisten sotien välineinä ja miehisen vallan kanavana. Naisten oman tietoisuuden vahvistuminen ja sen seurauksena poliittisen vallan kasvaminen on monimutkaistanut pakolaisnaisten asemaa.

Orastava vallankasvu on nostanut naiset poliittisen päätöksenteon polttopisteeseen. Burmalainen Aun San Suu Kyi, kurdistanin Leyla Zana tai guatemalalainen Rigoberta Menchu ovat pakottaneet kansainvälisen yhteisön puuttumaan pakolaisnaisen asemaan. Myös kansainvälisissä pakolaisjärjestöissä naisten ääni kuuluu. UNHCR:n johtaja, japanilainen Sadago Ogata on toistuvasti puuttunut naispakolaisten asemaan sekä pakolaisuutta tuottavissa kehitysmaissa että turvapaikkoja myöntävissä länsimaissa.

Virinneen naiskeskustelun myötä sukupuolinen vaino tunnustetaan aiempaa yleisemmin. Monet hallitukset, esimerkiksi Yhdysvallat ja Kanada, ovat jo halukkaita huomioimaan naiseuteen kohdistuneet loukkaukset syyksi myöntää turvapaikka.

Afrikassa on myös onnea

Monet kansalaisjärjestöt tekevät työtä samanaikaisesti kehitysmaiden ja länsimaiden naisten keskellä. Silti henkinen matka Afrikasta Eurooppaan on vielä pitkä. Mielikuvat Afrikasta ovat sotaisia, kurjuuden ja nälän kyllästämiä. Afrikkalainen elämä on kuitenkin, puutteesta huolimatta, jopa pakolaisleireillä myös täyttä elämää.

On valitettavaa, ettei pakolaisnaisen arkinen elämä herätä yleistä mielenkiintoa. Länsimaisessa lehdistössä kirjoitetaan harvoin vanhenevan pakolaisnaisen onnesta, pakolaistyötä tekevien naisten saavutuksista tai siitä kuinka valtaosa leirien naisista elää täysinäistä elämää ja kokee naiseuden ja äitiyden onnen.

Silti naisten työtaakka leireillä on kohtuuton. Paon aikana naiset ovat usein yksin vastuussa perheestään. Perheen ja usein koko suvun hyvinvointi riippuu naisen fyysisestä ja myös psyykkisestä terveydestä.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan naisten koulutus on oma-aloitteisen ja itsenäisen toimeentulon perusta sekä samalla myös avain ahdistavien kokemusten hoitoon. Naisten leirielämä helpottuu, jos heille suodaan mahdollisuus itsensä kehittämiseen. Koulutus lisää tasa-arvoa. Vielä nyt, vaikka suurin osa pakolaisista on naisia, tekevät miehet valtaosan pakolaisia koskevista päätöksistä ja on selvää, ettei naisten elämä helpotu ilman miehistä tukea.

Kulttuurin muutokset vaativat koko yhteisön hyväksynnän. Naiset siirtävät kulttuurin sukupolvelta toiselle ja mahdollisesti myös uuteen kotimaahansa. Heillä on mukanaan elämänhistoria, joka auttaa sopeutumaan uuteen yhteiskuntaan. Naispakolaistyö on työtä perheen kanssa.

© Muista tekijänoikeudet