Bernhard Welte

Maljan pohjan pimeydessä
näkyy valon olemattomuus.
Pimeästi hohtava jumaluus.
Se on: olemattomuuden valo.

Kirjassaan Olemattomuuden valo saksalainen uskonnonfilosofi Bernhard Welte (1906–1983) tarkastelee merkityksellisen ja täyden elämän, olemisen, ongelmaa maailmassa, jossa uskonnolla ja uskonnollisuudella tuntuu olevan hyvin pieni sija. Hänen kohteensa on uskonnollinen kokemus; mikä se on, minkälainen se on, ja onko se edelleen olemassa. Hän ei tee empiiristä tutkimusta psykologisesta ilmiöstä, vaan tarkastelee uskonnollista kokemusta fenomenologisesti: minkälainen tuo kokemus on, ja miten se jäsentää ihmisen elämää? Tarkastelun näkökulma on merkityksellisyyttä elämäänsä kaipaavan ihmisen itsensä, nykyisessä historioallisessa tilanteessa.

Kuten Mikko Yrjönsuuri jälkisanoissaan "Bernhard Welte, Martin Heidegger ja olemisen avoimuus" toteaa, Inhimilliseen olemiseemme kuuluu siis avoimuus sille, että oleminen itse puhuttelee meitä. Mutta niin kuin kristillinen traditio on aina opettanut, oleminen ja olemattomuus ovat vain käsikkäin kulkeva metafyysinen oppositio. Erottelu on purettavissa, ja Jumala on sen yläpuolella. Nykyisessä maallistuneessa maailmassa kristillisen dogmatiikan lupaamaan taivaaseen ei uskota, ja kuoleman takana häämöttää olemattomuus. Mutta sikäli kuin oma oleminen suhteutetaan tuohon olemattomuuteen, tai yksinkertaisemmin sanottuna Jumalan olemattomuuteen, rakennetaan yhä olemista suhteessa Jumalaan. Uskovaisuus toteutuu siis nihilistisessä, ateistisessa ja arvottomassa maailmassa käännetyin termein, mutta yhtä lailla uskonnollisuutena kuin aina ennenkin.

Suomentaneet Terhi Kiiskinen ja Teemu Sippo. Jälkisanat Mikko Yrjönsuuri.