TYNNYRITARINA
2004, ISBN 951-825-020-0, kl 84.2, lankanidottu, 197 s., 23 e Tilaa
Satiirin ja ironian mestarin tuorein suomennos, maailmankirjallisuuden klassikko, jota ei aiemmin ole suomennettu kokonaisuudessaan.
Jonathan Swift (1667–1745) tunnetaan parhaiten Gulliverin retkien kirjoittajana, mutta valtaosa hänen kirjallisesta työstään koostuu erilaisista kantaaottavista pamfleteista, joissa hän paljastaa armotta ihmisluonnon heikkouden ja raadollisuuden. Tynnyritarina herätti jo aikalaislukijoissa hämmennystä ja ihastusta, jopa vihastusta: kerrotaan, että kuningatar Anna kieltäytyi nimittämästä Swiftiä korkeaan kirkolliseen virkaan Englannissa, koska katsoi tämän satiirissaan pilkanneen protestanttista valtauskontoa – vaikkakin Swift itse pyrki pikemminkin puolustamaan anglikaanista kirkkoa.
Punaisena lankana Tynnyritarinan läpi juokseekin uskonnollinen allegoria, jossa Swift sivaltelee satiirinsa piiskalla katolisuutta, uskonnollista kiihkomielisyyttä yleisemmin sekä kirkollista korruptiota. Tynnyritarina on myös häikäisevä moniääninen tutkielma ihmisluonnosta, järjestä ja hulluudesta. Swift parodioi 1600- ja 1700-luvun ajatuksia ja tyylejä, ja lopputulos kiehtoo yhä: vielä 300 vuotta tekstin ilmestymisen jälkeen lukija vuoroin häikäistyy, vuoroin nauraa kippurassa hänen osuvalle, kielellisesti virtuaalimaiselle pisteliäisyydelleen.
Jyrki Vainosen taidokas suomennos säilyttää Swiftin tyylin ja muokkaa sen oivaltavasti modernia lukijaa varten.
Englanninkielinen alkuteos A Tale of a Tub.
Teoksesta sanottua:
“Tynnyritarina, jota myös Swift itse piti parhaimpana teoksenaan, kuuluu – – englanninkielisen kirjallisuuden ehdottomiin klassikoihin, ja suomennos todistanee viimein kirjailijan arvon nimenomaan säälimättömänä kirjallisena humoristina ja veitsenterävänä aikalaiskriitikkona. – – Vaikka Tynnyritarinan poikkeamien ja vapaan rönsyilyn tarkoitus onkin liioittelemalla esittää antiikin muotokielestä piittaamattomien tekstien älyttömyys, kirjoittajan tyylitaju ei petä missään vaiheessa. Ironista onkin, että modernistiseksi pilaksi tarkoitettu kirjoitus on kuitenkin rakenteeltaan niin harkittu, että 1900-luvun kriteereillä teos kuuluu modernin kirjallisuuden esihistoriaan. – – Nokkela ja viattomalta vaikuttava vallanpitäjien ja inhimillisten paheiden piikittely on Swiftille kuitenkin tärkeämpää kuin lukijan naurattaminen pelkillä rivouksilla. Swiftin tekstistä voidaankin huomata, että hän oli huumorissaan aina leimallisesti satiirikko, jonka tarkoitus oli saattaa uskonnon, tieteen ja politiikan harjoittajat naurunalaisiksi osoittamalla näiden ajattelun typeryydet ja moraalinen selkärangattomuus. Missään vaiheessa hän ei esitä rahvasta, heidän tapojaan tai kouluttamattomuuttaan naurettavassa valossa. Tämän helpon kohteen sijaan kirjoittaja hyökkää sinne, missä on odotettavissa myös suurin kritiikki. – – Ja vaikka nykylukija ei Swiftin näkemyksiin yhtyisikään, kirjoittajan taitoa piruilla tämä ei himmennä. ” – Teemu Ojanne, Kiiltomato.net