Immanuel Kantia (1724–1804) sanotaan usein modernin filosofian perustajaksi. Hän pyrki ajattelussaan sovittamaan yhteen saksalaisen koulumetafysiikan ja brittiläisen empirismin, ja avasi tietä sekä saksalaiselle idealismille että myöhemmälle analyyttiselle filosofialle.

Kantin pääteokset ovat hänen kolme niin sanottua "kritiikkiään". Puhtaan järjen kritiikki kartoittaa tietoteorian, Arvostelukyvyn kritiikki estetiikan perusteita. Moraalifilosofiansa pääpiirteet Kant muotoili Tapojen metafysiikan perustuksissa ja Käytännöllisen järjen kritiikissä. Teoksissa oli kumouksellista Kantin tapa ajatella hyvän ja velvollisuuden välistä suhdetta. Kun aiemmin velvollisuudet oli johdettu jostain ennalta ilmoitetusta hyvästä, Kantille hyvää oli ainostaan se, minkä ihmisen vapauteen perustuva velvollisuus määräsi.

Myöhäistuotannossaan Kant konkretisoi velvollisuusetiikkaansa soveltamalla moraalifilofiaansa poliittisiin, juridisiin ja teologisiin kysymyksiin. Yksi hänen kiehtovimmista kirjoituksistaan käsittelee "radikaalia pahaa", ihmisen mahdollisuutta toimia vastoin velvollisuuttaan. Jos sekä velvollisuuden omaksuminen että sen vastustaminen perustuvat ihmisen kykyyn tehdä vapaita valintoja, mikä oikeastaan erottaa ne toisistaan? Kantin kysymyksenasettelun ehdottomuus ennakoi monessa suhteessa 1900-luvun eksistentialismia ja psykoanalyysia.

IMMANUEL KANTIN TEKSTEJÄ LOKI-KIRJOILTA:

Radikaali paha 2004