Oliko Antigonen rikos oikeutettu? Oliko tämä antiikin traaginen sankaritar "oikeassaolemisessaan" oikein toiminut rikollinen? Onko oikein toimia lain vastaisesti mutta oikeudenmukaisesti? Tuleeko lain perustua oikeuteen? Kohtaavatko laki ja oikeudenmukaisuus oikeassa oikeudessa? Mitä oikeus todella on? Kiteyttäen koko väitöskirjan yhteen kysymykseen: onko oikeus?

Modernissa, oikeuspositivismiin perustuvassa oikeusteoriassa - ylipäätänsä oikeudellisessa toiminnassa ja ajattelussa - kysymys oikeudesta on joko suljettu ulos tai marginalisoitu moraalifilosofiaan, etiikkaan tai teologiaan. Oikeuden kokemus modernissa oikeudessa on tämän seurauksena vähentynyt legalismiksi ilman oikeudenmukaisuutta. Oikeudesta on tullut instrumentaalisten työkalujen välineistö legaaliselle, sosiaaliselle ja poliittiselle ohjaukselle. Tämä on johtanut siihen, että oikeuden kysymys on unohtunut täysin modernissa oikeassaolemisen tavassa. Jos vielä valistuksen perinnettä jatkanut oikeusvaltio muisti oikeuden kysymyksen edellyttäessään lain perustuslainmukaisuutta ja korostaessaan oikeusvaltiollisia periaatteita, niin Euroopan Unionin myötä laki on entisestään erkaantunut oikeudesta, jota ei muuta miksikään sen puitteissa korostetut ihmisoikeudet.

Tästä tilanteesta liikkeelle lähtevä Oikeuden käynti pohtii sitä, onko oikeus vielä mahdollista tavoittaa siinä vetäytymisessä, joka leimaa sitä tänään. Tämän väitöskirja tekee palaamalla eurooppaoikeuden alkuperään, kreikkalaiseen oikeuteen. Siten Oikeuden käynti herättää uudelleen maailmassa olemisemme kannalta olennaista ja perustavaa oikeuden kysymystä palaamalla antiikin Kreikassa avautuvaan ja ilmenevään oikeuteen eli dikêen. Keskustelussa kreikkalaisen oikeuden ajattelun ja runouden kanssa kirja avaa myös ajattelun ja runouden tapahtumapaikan, joka on kaupunkivaltio eli polis. Antiikin kreikkalaisten tavalle olla ja elää yhdessä toisten kanssa kaupunkivaltiossa oli perustavaa kysymys oikeassaolemisesta. Erityisesti Perikleen demokratiassa Ateenan viisikymmenvuotisen rauhan aikana vuosina 479-429 eaa. ateenalainen tragedia asetti oikeuden kysymyksen uudestaan radikaalilla tavalla. Sofokleen tragedia Antigone paljastuu kirjassa oikeuden perustavaksi sanomiseksi, jonka takia siinä keskitytään kyseisen tragedian luentaan. Oikeuden käynti ilmentääkin oikeuden hetkeä tragediassa ja tragedian hetkeä oikeudessa.

Kreikkalaisen kaupunkivaltion, tragedian ja oikeuden luomisen jäljittämisen kautta kirja edelleen avaa oikeaa oikeutta ja sen merkitystä modernille tavalle olla maailmassa. Kohtaaminen kreikkalaisen ajattelun kanssa mahdollistaa nimittäin sellaisen oikeuden olennaisen ajattelemisen ja kysymisen, joka ei palaudu pelkästään säädännäiseen oikeuteen ja oikeudellisiin käytäntöihin. Toisaalta se ei myöskään merkitse paluuta teologiseen tai rationaaliseen luonnonoikeuteen universaaleina, muuttumattomina ja pysyvinä oikeus- ja moraalinormeina. Oikeuden fundamentaaliontologisella tasolla kreikkalaisen oikeusajattelun kohdannut Oikeuden käynti palauttaa mieliin ja mielekkääksi olemisoikeuden ja ihmisen perustavan suhteen siihen. Näin ollen paluu antiikkiin oman aikamme kulttuurin alkuperänä mahdollistaa eurooppalaisen oikeuden mahdollisuuksien uuden ymmärryksen.

Oikeuden käynti saattaa lopulta oikean oikeuden käsitteessä yhteen, joskaan ei toisiinsa palautuvina, lain ja oikeudenmukaisuuden. Sofokleen Antigonessa - ja sen luennassa erityisesti Friedrich Hölderlinin, Martin Heideggerin, Jacques Lacanin ja Jacques Derridan kanssa - paljastuu lopulta kenen laki tekee oikeuden.

Lokakuu 2000, nidottu, 521 s., ISBN 952-9646- 92-5, kl 11, 32 e