KUN LUULET OLEVASI YKSIN
2004, nidottu, 72 s., ISBN 951-825-024-3, kl 82.2, 17 e Tilaa
“Olen nuollut pajupuun vartta ja tehnyt siitä huilun, jossa jumala vaeltaa. Silmäni tulvan ennettä täynnä, puhkaistut, niiden päällä koneet kulkevat. Vetäydyn kuin pilvi taivaalle hiljaisena ja ylväänä. Aurinko on enää harmaa läikkä, turhaan lämmittävä viltti, sen alla muurahaiset kuolevat.”
Rita Dahlin esikoisrunokokoelma Kun luulet olevasi yksin tarttuu etsimisen teemaan uusin, yllättävin, väliin rajuinkin kuvin. Peili on sokea, huone pimeä, mutta jokin astuu kynnyksen yli, sisään kasvaa hedelmänsä ravistava omenapuu sekä portaat, joita astuttuaan ei ole paluuta takaisin...
Rita Dahl (s. 1971) on vantaalainen toimittaja ja Neliö-kulttuurilehden päätoimittaja.
Runokokoelmasta sanottua:
“Alkuvoiman ja hetken valaistumisen kaipuu ja sen oivaltaminen tulee Rita Dahlin runoissa selvästi esille. Hän kuvaa minää maailmassa, elämässä ja kuolemassa osana luontoa. Kaikkea tätä hallitsee elämänvoima, jota ei saa sammutetuksi, vaikka veturinkuljettaja äkillisesti kuolee. Kiskojen kalke, päivien kolke jatkuu, mutta raide ei koskaan pysy samana.” – Anitta Oertel, Iisalmen Sanomat 17.10.2004
“Dahl pyrkii usein kuvaamaan joitakin merkityksellisiä pieniä hetkiä ja niiden herättämiä tunnelmia. Silloin kun ihminen luulee olevansa yksin, jokin (ajatus tai ihminen) 'astuu kynnyksen yli' ja häiritsee, liikauttaa, eikä yksilön kokemus maailmasta ole enää täysin samanlainen.” – Outi Oja, Kiiltomato 22.11.2004
“Tämä runokokoelma on hyvin mielenkiintoinen. Se on kypsää, hiottua tekstiä, jossa kielikuvat ovat omanlaisiaan... Runoilija etsii näissä runoissa sisimmästään käsin itseään, toista ihmistä ja maailmaa... Dahlin runot ovat raikkaita ja ilmavia. Ne kuvaavat erikoisin ja vaikuttavin kielikuvin kertojan sisimpiä tuntoja ja toiveita. Runoissa minäkertoja on yksin maailmassa tarkkailijana ja kokijana. Maailma on omalla tavallaan pelkistetty ja autio, vaikka siinä ovatkin läsnä kertojan huone, luonto ja kaupungin miljöökin... Rita Dahl on kirjoittanut varteenotettavan esikoisrunokokoelman.” – Terhikki Linnainmaa, Satakunnan Kansa 24.11.2004
“Harva esikoisrunoilija ilmaisee itseään keskeislyriikan keinoin. Rita Dahl on kuitenkin näin tehnyt. 1971 syntynyt Dahl ei ole iältäänkään ihan keskivertodebytantti. Joskus runoilijan nuoruus tarkoittaa, että kokoelmaan ahdetaan röykkiöittäin mitä erilaisimpia aineksia ja säkeitä, vaikkei sanottavaa olisikaan. Dahlin Kun luulet olevasi yksin -kokoelma ei pursuile eikä ironisoi ylenpalttisesti... Viimeisen osaston runot antavat yleensä kolme, enimmillään viisi säettä. Ulkomaailman vastaanottaminen alkaa. Nimeltä mainittu Chagall toimii inspiraation lähteenä surrealistisella ja
absurdille otteelle, leijuville säkeille ja irrallisille sanoille. Naapuriin voi tutustua jos vaikka leikkii imurikauppiasta, ja viereisen oven voi avata 'välinpitämätön kartanonrouva. / Vallihautaa ei voi ylittää.' Ripaus huumoria virkistää.” – Siru Kainulainen, Turun Sanomat 21.12.2004
“Rita Dahlin runoesikoinen miellyttää ensi rivistä lähtien. Tämä esikoinen ei ole mikään onnenkantamoinen, vaan pitkällisen kypsyttelyn tulos... Dahlin pienimuotoisissa runoissa on lähes sakraalista vaikenemista. Runot ovat samanaikaisesti läsnä ja kaukana. Kokoelmassa puhuvat eniten rivien välit, se miten lukija hahmottaa runojen kautta omaa todellisuuttaan. Elämäntuska ja huutava kipuilu eivät ele runojen ulkoisia tunnusmerkkejä. Runo puhuu hiljaa ja avarasti, alakulosta nousee toivo: 'kevät on aina uusi, toista katsomalla uusi, / maan yllä seilaan tunteen aallokossa / kävelen
keveästi kuin pilvet, / katuun puhkeava rakastettu silmä.'” – Seppo Järvinen, Keskisuomalainen 16.3.2005
“Dahlin lyriikka ei ole millään lailla päällekäyvää, ennemminkin lukijaa kärsivällisesti odottavaa. Ironia loistaa poissaolollaan, mikä on nykyään ihan virkistävää. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mihin suuntaan runoilijan seuraavat säkeet kallistuvat. 'Sillä maailma on, ihme, on avattava / silmät, / tartuttava lähimpään, luovuttava omistaan, rynnättävä / päin.'” – Niina Hakalahti, Aamulehti 14.4.2005
“Runojen minä tutkailee ja tekee matkaa, kokee, tuntee ja joskus vähän epäröikin, mutta yhtä kaikki: etsimisen teema avaa yllättäviäkin näkökulmia ja runokuvia... Rita Dahlin runot on osaavasti kirjoitettu, kokonaisuus mietitty vähäsärmäiseksi, kuin taiten lanattu kenttä, jota tuulessa heilahteleva valo paikoin häikäisee. Runoilijan reviirillä elämä tapahtuu varjossa, valossa ja mielen sisässä... Runojen sortimentti ja paikoin haaveellisesti huokaavat sanat ovat toimivassa liitossa keskenään niin, että runon maailman kokee luovana ja sen kuvien läpi näkee uusin
silmin.” – Jussi Rusko, Kirjo 1/2005
“Kaikki teoksen runot ovat hyvin impressionistisia, kuin luonnoksia tietystä hetkestä tai tunnelmasta. Parhaiten ne toimivat juuri hetken
vaikutelmina, joista löytää tietyn tunnelman, vaikka eivät välttämättä sanokaan lukijalle mitään järisyttävää. Jotkut Dahlin runot ovat myös välähdyksenomaisia näkyjä, hieman Edith Södergranin tyyliin: "Olen nuollut pajupuun vartta ja tehnyt siitä huilun, jossa jumala vaeltaa. Silmäni ovat tulvan ennettä täynnä, puhkaistut, niiden päällä koneet kulkevat." Dahlin runojen puhuja on hetkien, sisäisten ja ulkoisten vaikutelmien kokija ja välittäjä.” – Anne Puustinen Tuli&Savu 1/2005