Emile Michel Cioran syntyi idyllisessä, nykyisen Romanian alueella olevassa pikkukaupungissa v. 1911, ortodoksisen papin poikana. Hänen lapsuutensa oli onnellinen, mutta jo 10-vuoden iässä kaikki muuttui: hänet lähettiin asumaan saksalaiseen perheeseen, suurempaan kaupunkiin. Poika sai oppia saksan kielen, ja hänen oma perheensä seurasi häntä kolme vuotta myöhemmin, kun isä nimitettiin kaupungin arkkipiispaksi. Siitä huolimatta trauma oli paha, Cioran kärsi nuoruudessaan sitkeästä unettomuudesta, hän hylkäsi rakkaan viulunsa ja kehitti sen sijaan lähes sairaalloisen kiinnostuksen uskontoon, josta väitteli niin isänsä kuin muidenkin pappejen kanssa. Lopulta hän menetti uskonsa kokonaan.
Vuonna 1928 Cioran aloitti filosofian opintonsa Bukarestin yliopistossa. 1930-luvun taitteen Bukarest oli kuuma kulttuurinen ja poliittinen keskus, siellä syntyi mm. Criterion-ryhmä, johon myös Cioran liittyi. Ryhmä koostui nuoren polven intellektuelleista, jotka vaativat kulttuurivallankumousta. Criterion-aikoina hän tutustui Mircea Eliadeen ja Eugene Ionescoon, joista tuli hänen elinikäisiä ystäviään ja kanssamaanpakolaisia.
Kirjoittajana Ciorania voi pitää Kierkegaardin, Nietzschen ja Wittgensteinin seuraajana, mutta hän kulkee omaan suuntaansa. 1930-luvulla hän julkaisi romaniaksi filosofista estetiikkaa, jossa jo käsitteli keskeisiä teemojaan: kärsimystä, yksinäisyyttä, unettomuutta, merkityksettömyyttä, uskontoa – ironialla höystettynä. Ensimmäisen kirjansa myötä hänelle myönnettiin stipendi, jonka turvin hän saattoi lähteä Berliiniin opiskelemaan. Ennen Cioranin lähtöä hänen äitinsä sanoi, että jos olisi tiennyt pojastaan tulevan näin onnettoman, hän olisi tehnyt abortin. 1937 Cioran matkusti edelleen stipendiaattina Pariisiin, jonne myös jäi. Hän elätti itsensä kääntäjänä ja kustantamoiden lukijana, ja taisteli unettomuutta vastaan pyöräillen itsensä näännyksiin. Kääntäessään Mallarmeta romaniaksi hän koki, että ranska oli paljon romaniaa ilmaisuvoimaisempi kieli ja otti sen itsekin käyttöön. Cioranin ensimmäinen ranskankielinen teos Précis de décomposition ilmestyi 1949. Ranskaksi hän kirjoitti kaikkiaan kymmenkunta filosofis-aforistis-esseististä teosta.
Kun Katkeruuden syllogismeja (Syllogismes de l’amertume) 1952 ilmestyi, se ei kiinnittänyt suurtakaan huomiota. Ranskan henkistä ilmapiiriä hallitsi silloin Sartren eksistentialismi, ja vaikka Cioran oli arvostettu Pariisin kirjallisissa piireissä ja tunsi henkilökohtaisesti monia eksistentialisteja, surrealisteja ja absurdin teatterin perustajia, hän suhtautui skeptisesti kaikkiin ideologioihin ja filosofioihin eikä siis saavuttanut mainetta suuren yleisön parissa. Kirjallinen läpimurto Katkeruuden syllogismeista tuli vasta 1970-luvun alussa, jolloin siitä otettiin toinen painos. Opiskelijat nostivat Cioranin elämän ja kuoleman arvoitusten filosofiksi. Nyt ilmestynyt suomennos perustuu teoksen 1980 uudistettuun laitokseen.
Cioran oli skeptikko, joka karttoi julkisuutta, ja yhden kirjallisuuspalkinnon vastaanotettuaan hän kieltäytyi niistäkin. Vuonna 1987 Cioran jätti kirjoittamisen lopullisesti, kyllästyttyään “parjaamaan universumia ja jumalaa”, joskin hän julkaisi yhä haastatteluja. 1990-luvun puolivälissä hän sairastui Alzheimerin tautiin, juuri kun hänen kotimaansa oli kommunismin romahduttua alkanut löytää hänen tekstinsä. 1995 Cioran kuoli Alzheimerin tautiin, tuohon liian voimakkaaseen kirkkauteen.
E. M. CIORANIN TEKSTEJÄ LOKI-KIRJOILTA: