FASACJO
Finnish Afro-Cuban Jazz Orchestra
Naxos Jazz, 2000
86056-2

Jere Laukkasen johtaman Finnish Afro-Cuban Jazz Orchestran levytys (Naxos Jazz 86056-2) on todiste siitä, että latin groove on maailmanlaajuista. Suomen parhaiden jazzmuusikoiden avustuksella Jere Laukkanen tekee uuttaa luovaa jazzmusiikkia kuubalaisilla rytmeillä.

Sävellyksissä yhdistyvät pohjoinen jazz sekä lattarirytmit uudella ja mielenkiintoisella tavalla. Kahdeksasta kappaleesta Laukkanen on säveltänyt kuusi. Sovitukset ovat teknisesti taitavia ja tuoreita ja solistit pääsevät loistamaan omissa osuuksissaan. Orkesterin voisikin olettaa olevan kotoisin mieluummin karibialta kuin Itämeren rannalta. Levyllä on myös muiden säveltäjien teoksia, kuten Jaco Pastorius?Teen Town ja Dizzy Gillespien & Chano Pozon Manteca.

Levyllä esiintyy suomalaisia "Naxosartisteja", kuten Lenni-Kalle Taipale ja Pekka Pylkkänen sekä muita merkittäviä muusikoita esim. tuubisti Mikko Mustonen, pasunisti Mikael Lángbacka, kitaristi Markku Martikainen, trumpetistit Teemu Mattsson ja Tero Saarti, ja huilisti Yoel Terry.

Pancho Amat
"De San Antonio a Maisí"
Resistencia, 2001 (San Isidro Labrador, 19. 28005 Madrid)
RESCD104

Tres kitaran uudistaja Pancho Amat on tehnyt erinomaisen CD:n, joka sisältää periaatteesa perinteistä son-musiikkia, mutta uusin maustein ryyditettynä. Albumilla on klassikoita sekä myös uusia sävellyksiä Amatilta. Hän käsittelee tresiä ja quatroa täysin suvereenisti ja uskomattoman melodisesti. Soitossa yhdistyy hienolla tavalla nueva trovan ja sonin tyylit.
Kitarasoundit on monesta kuubalaisesta son-bändin äänitteestä poiketen todella hyvät. Mukaan on haalittu monenlaista solisia kuten William Baloy ja Silvio Rodriguez tunnetuimmasta päästä. Periaatteessa melkein joka raidalle on vieraileva solisti. Ryhmän varsinainen sonero, William Borrego ei kyllä jää yhtään jälkeen vierailijoista ainakaan perinteisessä sonero-tyylissä.
Muutenkin koko ryhmän soitto on erinomaista ja svengaavaa.
Amatin uudet omat sävellykset ovat levyn parasta antia, mikä ei aina ole uusien son-levyjen kohdalla itsestäänselvyys. Osasyynä on tietysti erinomaiset sovitukset, jotka tuovat traditionaaliseen son-tyyliin sopivaa vaihtelua.
Levy on perinteisemmän kuubalaisen musiikin ystäville ehdoton tutustumisen kohde joskin levyä on ollut hieman vaikea löytää, mutta kannattaa kysyä.

Teksti, Juhani Lampuoti

Sierra Maestra
"Rumbero Soy"
Riverboat Records, 2002
TUG CD1027

Kuuban tunnetuimpia son-yhtyeitä edustava Sierra Maestra on jälleen laskenut markkinoille uuden CDn 25-vuotistaipaleensa kunniaksi. Tällä kertaa on pyritty hakemaan jotain modernia ja sähköistä lisää perinteiseen son-musiikkiin. Tätä modernia puolta edustanee lähinnä levyn tuottaja Chris Birkett:n sähkökitarointi useammalla raidalla. Yhdistelmä sinänsä on mielenkiintoinen, mutta jokainen voi itse kuunneella ja päättää pitääkö Birkett:n kitaroinnista vai ei.

Levylle on myös otettu vierailevia muusikoita, kuten Marc Ribbot, Ibrahim Ferrer, Omara Portuondo. Muuten toteutus on kokolailla perinteistä Sierra Maestraa, joka on tullut tutuksi jo Juan de Marcos Gonzalesin johdettua perinteikästä orkesteria. Laulusaundissa on oma "Sierra Maestra"-soundi, jota muut kuubalaiset bändit eivät ole edes yrittäneet matkia. Oma varsin kuuluva osa soundia on solisti José Antonio Rodríguezin omintakeinen vibrato. Yhtyeellä on kohtalaisen uusi trumpetisti Oslén Ceballo Brian, joka kiinnitti huomiota myös taannoisella Savoy-teatterin keikalla Helsingissä. Soundi on taatun kuubalainen ja ylärekisteri ei tunnu tuottavan minkäänlaisia vaikeuksia. Rytmiikka ei myöskään ole koskaan hakusalla. Melko tuore tresero Emilio Ramos ei myöskään tuota pettymystä. Soitto on erinomaisen svengaavaa ja tyylitietoista.

Omaa tuotantoa yhtye esittelee melko vähän, vaikka kyseessä on 25-vuotis juhlalevy. Kyllä tietysti hyvillä klassikoillakin saa kunnon levyn aikaiseksi jos pääpaino on omissa sovituksissa ja hyvässä yhteissoitossa. Sovituksissa ei turhaan pitäydytä kokoonpanon asettamissa rajoissa, vaan eri soitinten mm. trumpetin tuplauksia käytetään surutta isomman bändin vaikutelman aikaansaamiseksi.

Teksti, Juhani Lampuoti

Son Baloy
"Family affair"
RealRhythm Records, 2002
RR 50109

Felix Baloy
"Baila Mi Son"
Virgin Records, España, 2000
7243 8 50609 22

Baloyn perhe on päättänyt näyttää koko kapasiteetillaan, mistä kuubalaisessa sonissa on oikeasti kysymys. Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin sonin voisi sanoa olevan nimenomaan laulajan, soneron musiikkia. Muut ovat "vain" tukemassa soneroa, jotta tämä parhaiten onnistuisi osuudessaan. Ilman kunnon soneroa ei voi saada aikaan kunnollista sonia.

Tällä levyllä esiintyvät solistit William, Felix jr ja Felix Baloy edustavat ehdottomasti omana osanaan Kuuban parasta soneroantia tällä hetkellä. Baloyn nimi ei vahingossa ole joutunut Cuban All Starsin tai Buena Vista Social Clubin levyille. Esimerkiksi William Baloyn hienosti tulkitsemassa bolerossa Canaria, tierra de mis raizes soi koko kuubalaisen boleron syvä lataus, missä voi kuulla vaikutteita vaikka legendaarisen Beny Morén tulkinnoista.

Kokoonpano on varsin perinteinen conjunto pääosin kahdella trumpetilla sekä pasuunalla. Sovitukset pysyttelevät myös hyvin perinteisellä kuubalaisella linjalla, joka on tullut tutuksi kuubalaisista conjuntoista jo 60-70-luvulta lähtien. Bändi ei esitä mitään hiuksianostattavaa yhteissoitossa tai sovituksissa, mutta kuten tuli mainittua, kyseessä sonerojen levy ja siinä ominaisuudessa se on erinomainen. Kuubasta tulee toinen toistaan korkeatasoisempia timba-yhtyeitä, mutta niillä ei yleensä ole tarjota vastaavaa laulajakapasiteettia kuin tällä levyllä.
Hienoa, että kuubalainen sonerismi on vielä arvossaan.

Felix Baloy on tehnyt myös oman soololevyn, Baila Mi Son, missä hän esittelee niin uutta kuin vanhempaa kuubalaisen musiikin tuotantoa. Levyn on tuottanut Juan de Marcos Gonzales. Soundit ja sovitukset on tuttua tavaraa jo Afro Cuban All Stars -levyiltä. Yleisilme on melko moderni, vaikka lähtökohta on traditionaalinen son. Levystä ei ole sen enempää valittamista. Homma toimii ja rytmit svengaa, kun on oikea laulaja keulilla. Ainoa outo juttu on basson miksaus. Se on nimittäin miksattu niin matalille taajuksille, että vasta kunnon subwoofer saa alaäänet esiin. Vaatimattomammista kotistereoista basso kuullostaa hieman liian ohuelta.

Teksti: Juhani Lampuoti

Klimax
"Oye Como Va" 2000
Eurotropical
8431588900529

"Klimax&friends"
Cuba Chevere, 2002
08-0502

Klimax jatkaa selkeää kehittyvää linjaansa, eli jokainen uusi levy tuntuu olevan edeltäjäänsä parempi. Oye Como Va -levy ei paljon jätä kritiikille sijaa. Bändin yhteissoitto on sillä tasolla, että on vaikea kuvitella, miten sen saa siitä vielä paremmaksi. Tietysti studiossa on mahdollista tehdä jos jonkinlaista kikkaa, jolla saa "siivottua" epätasaisuudet maton alle. Todennäköisempää kuubalaiset muusikot tuntien on kuitenkin se, että he vain yksinkertaisesti ovat niin hyviä. Sovitukset ovat varsin kekseliäitä, eikä levyllä suuremmin sorruta mihinkään helppoihin ja viihdyttäviin ratkaisuihin.

Harmoniat ja rytmiikka kyllä asettavat myös kuuntelijalle kohtalaisia vaatimuksia. Levyn hienoudet eivät välttämättä aukea tanssilattialla tai perjantaisiivouksen taustamusiikkina. Sovitukset on ladattu täyteen asiaa ja niinsanottua tyhjää komppia ei juuri esiinny. Jos haluaa esitellä sukulaistädin 70-vuotispäivillä kuubalaisen musiikin hienouksia, niin kannattaa ehkä kuitenkin valita jotain hieman miedompaa.

Jos levyltä jotain puutetta on pakko hakea, niin ehkä todella valovoimaista solistia ei tunnu löytyvän. Muut levyn ominaisuudet kyllä sitten mukavasti korvaavatkin tämän puutteen. Manolito Simonét:n (Manolito y su Trabuco) ohella Gerardo Piloto on epäilemättä tämän hetken merkittävimpiä musiikin vaikuttajia Kuubassa ja hänen tekemisiään on syytä seurata, mikäli kuubalaisen musiikin kehitys kiinnostaa.

"Kilmax&friends" edustaa kokolailla täysveristä latin jazz-osastoa. Mukaan on otettu mm. Chucho Valdés (piano), German Velázco (soprano sax), José Luis Quintana (timbales), Julito Padrón (trumpet) sekä pitkä lista muita alan muusikoita. Säveltäjinä on Piloton lisäksi muita Klimaxin jäseniä sekä yksi vierailija. Klimax antaa Piloton johdolla vakuuttavan näytön latin jazz osaamisessa, mikä ei suurempia epäilyjä ole herättänytkään, jos on kuunnellut heidän aikaisempia levytyksiään. Niissä jazz on nivoutunut tyylikkäästi timbaan ja hyvään tanssimeininkiin. Tällä levyllä Piloto yhdistelee jazz-, timba- ja afroteemoja sujuvasti toisiinsa kuitenkin jazzin ollessa se pääpaino. Soittotaitoa ei tarvinne paljon kommentoida, sitä riittää. Tiukimmissakin käänteissä yhteissoitto on erinomaista, balladit kulkevat kauniisti.

Musiikillisesta puolesta ei voi sanoa kuin että se on nautittavaa. Jazzin eri tyylejä ja suuntauksia tarkemmin tuntematta on ehkä parempi ettei esitä mitään syvälle luotaavia arvioita levyn jazzillista ansioista. Sen verran voi sanoa että freetä se ei ole eikä amerikkalaista mainstreem kopiointia. Perkussiopuolella ollaan fraseerauksessa ja kompeissa myöskin melko kaukana esim. eurooppalaisesta nykyjazzista jos se nyt mitään selventää. Toisaalta musiikin kuuntelussa tulee muistaa, että kokemus on aina ehdottoman subjektiivinen eli kaikesta voi nauttia jos siltä tuntuu riippumatta siitä tunteeko tyylit vai ei. Henkilökohtainen jazzmieltymykseni on nimenomaan jazz yhdistettynä kuubalaisiin rytmeihin. Yhdistelmä antaa mielestäni sopivasti ryhtiä jazzfraseeraukseen. Mutta kuka mistäkin pitää.

Mutta löytyyhän sieltä yksi häiritsevä kohta. Jostain syystä sähkökitarasoolo yhdellä raidalla on soitettu syntikalla. Ei voi kuin kysyä, että miksi?. Muuten arvio 10+.

Teksti: Juhani Lampuoti

Juan-Carlos Formell
"Las Calles del Paraiso"
EMI Latin, 2002
H2 7243 5 39860 25

"In my mind there is a movie about a day and a night in the city of Havana. It is a day that begins with carnival on the Malecon, and continues as I walk and wind through all the neighborhoods I used to know. These songs are the soundtrack of that imaginary movie. I came together with some of my friends from Cuba who, like me, now live elsewhere, to capture the sounds, feelings and ambience of the day into night into morning again."

Juan Carlos Formell kuullostaa erehdyttävästi Los Van Vanin johtajalta, Juan Formell:lta. Kyseessä ei kylläkään ole kuubalaisen salsan ja timban mestari vaan hänen USAn puolella asustava kitaristipoikansa, syntyjään(1964) kuubalainen hänkin. Eli läheltä liippaa.

Jos ostaa levyn salsafanaatikon asenteella, saattaa kokea jonkinlaisen pettymyksen, sillä salsan kanssa levyllä ei ole paljoakaan tekemistä. Kuubalainen musiikki ylipäätään on esillä enemmän espanjan kielessä ja congarummuissa kuin itse kappaleissa ja soundeissa. Levyä on toisaalta vaikea verrata muihinkaan kuulemiini kuubalaista musiikkia sivuaviin levyihin, sillä kokonaisuus on sen verran omaperäinen. Jossain mielessä soundeissa on hauettu Buena Vista Social Club-henkeä. Toisaalta soinnutus ja melodiat ovat lähempänä nykyistä brasilialaista laulumusiikkia, samalla tavoin pehmeitä aina laulutyyliä myöten. Kyllä levyllä kuuluu välillä myös aivan selkeää salsaakin, mutta vähemmistönä.

Levyllä on todennäköisesti kohtalaisen hyvät markkinat maailmanmusiikin joukossa, sillä siihen on hyvällä maulla saatu yhdistettyä nykyisten musiikkitrendien piirteitä ilman että olisi sorruttu halpaan yleisön kalasteluun. Tämäkin levy on pakko nähdä siitä näkökulmasta, miten kuubalainen musiikki sulautuu, omaksuu ja antaa vaikutteita muille. Sen, jonka mielestä salsa on liian päällekäyvää musiikkia, kannattaa tutustua tähän levyyn. Tämän parissa voi varmasti rentoutua ilman, että timbalesit ja trumpetit tuntuvat puhaltavan muutakin kuin pölyt pois kuuloelimistä.

Noin kitaristin näkökulmasta levyn soitto ei herätä sen ihmeellisempiä värinöitä. Sujuvaa soittoa, muttei sen enempää. Levyllä kuullaan "tavallista" kuusikielistä ilman sen kummempia kikkailuja. Pakko kyllä sanoa, että joku Pancho Amat tres-kitaroineen sijaitsee aivan eri planeetalla.

drums: Jimmy Branly (NG la Banda, Isaac Delgado Cuarto Espacio)
Horacio "el negro" Hernandez (Rubalcava, Santana)
Dafnis Prieto (Columna B)

conga: Wickly Nogueras (NG la Banda, Arturo Sandoval, Roberto Faz)

bass: Carlitos Puerto (Caravana Cubana, Chucho Valdes)
Juan-Carlos Formell (Emiliano Salvador, Ray Barretto)

vocal & guitar: Juan-Carlos Formell (Grammy 2000 nominee)

Yosvany Terry: saxophone
Brian Lynch: trumpet
Lewis Kahn: violin
Zachary Richard, accordian
Tommy Moran, pedal steel

P18
"Electropica"
Tabata Tour/Virgin France, 2002
724381 21372 8

P18 tuorein julkaisu on mielenkiintoinen sekoitus eri musiikin tyylilajeja. Sitä on tuotettu sekä Kuubassa että Ranskassa. Mukaan on kuubalaisten rytmien kanssa sotkettu funk-, tekno-, house- rap-, ambient-ja jazzvaikutteita. Levyn peruspulssi on lähinnä teknobiittiä reippaine bassokorostuksineen. Muu materiaali kuitenkin poikkeaa melko radikaalisti esim. keskiverto teknoklubituotannosta. Oikeiden soittimien käyttö tietysti ensimmäisenä pistää korvaan. Lisäksi kuubalainen yoruba- ja rumbaperinne tulee myös vahvasti esille rytmeissä, teksteissä ja melodioissa. Kun päälle laitetaan vielä Miles Davis -tyyppistä trumpettia, on melko erikoinen vaikutelma taattu. Musiikillisia ja etenkin soundillisia lainauksia viljellään laajasti. Kokoajan taustalla vaikuttavat kuubalaisrytmit takaavat kudoksen monipuolisuuden. Tässä mielessä levy poikkeaa edukseen mielestäni kovin yksioikoisesta tekno- tai housemusiikista. Levyn tarkempikin kuunteleminen palkitsee mielenkiintoisilla yksityiskohdilla. Kokonaisuus on tuotettu harkitusti kaupallista puolta unohtamatta eli levy on tarkoitettu myyntiin eikä keräilykappaleeksi.

Tämäntyyppinen tuote antaa kuubalaisesta musiikista kyllä melko erilaisen kuvan, kuin perinteinen Kuuba-tuotanto. Länsimaisen ajattelun mukaan levy on mukana ajan hermolla ainakin jos mittarina pitää moderneja soundeja ja perusbiittiä. Toinen asia tietysti on se, onko tämäntyyppinen fuusio pidemmän päälle kuuntelun kestävää vai jääkö se muodin muuttuessa levyhyllyyn pölyttymään. Vaikka en itse kuulukaan nykyisen "valtavirtaklubimusiikin" ystäviin, niin tätä levyä kyllä kuuntelisi mielellään klubitunnelmissa. Jos vertailukohtaa pitää löytää niin levy on kaikkea sitä mitä Darude ei ole.

Olohuoneen sohvalla yksin kuunnellessa tämäntyyppinen meno saattaisi hieman puuduttaa, mutta kuten sanottu levy onkin selkeästi suunnattu tanssiklubiympäristöön. Toisaalta makuja on niin monia, että jonkun mielestä tämä on varmasti aivan loistavaa rentoutusmusaa työpäivän päätteeksi rommikolan painikkeena. Sitäpaitsi toisella kuuntelulla levystä tuntui jo saavan enemmän irti.

teksti: Juhani Lampuoti

El Ultimo Paraíso, La Habana, Cuba
Winter&Winter, 2001
910064-2

"Cuadernos de la Habana" on miniatyyrigalleria, matkapäiväkirja Havannasta. Viiden CD:n paketti, jonka kokosi italialainen kirjailia ja maalari Mario Luis Malfatti. Hän keräsi matkamuistoja, kuten kuka tahansa turisti - laskuja, kuitteja, konserttilippuja, erilaisia merkkejä ja olutlasin alustoja - ja sovitti ne osaksi maalauksiaan, jotka hän teki vanhojen ruokakuponkien päälle. Sen jälkeen hän työskenteli tuottajien kanssa saadakseen päiväkirjalleen sopivan taustan.

Tästä syntyi kaunis, unenomainen äänimaisema, joka sisältää kaikkea mahdollista Havannan yöstä ja päivästä: saapuminen keskusasemalle, kadun äänet, aamiainen hotellilla, kotimusisointia jne. Musiikki ja äänimaisema kulkee havainnoijan mukana, kuuntelija seuraa Mafalttia hänen matkallaan.

El Ultimo Paraiso-levylle Mafaltti on valinnut suosikkinsa tästä viiden CD:n paketista. Levyn kansi ja sisälehdet ovatkin jo yksistään ostamisen arvoinen taideteos. Levyllä esiintyy mm. Dúo Engima, Trío Enserie, Dúo Cachibache, Trío Tesis. Äänitykset on toteutettu live-periaatteella eli vain autenttisia esityksiä ilman studiotekniikan helpotuksia. Taustalla kuuluu koko katujen ja eri tilojen äänimaisema, joka varsinkin kuulokkeilla kuunnellessa vie kuulijan keskelle Havannaa ja sen tunnelmia. Esiintyjät ovat erinomaista tasoa. Tyylillisesti musiikki edustaa enimmäkseen täällä vähemmän markkinoitua "pehmeää" boleroa pienellä kokoonpanolla esitettynä. Mukana on myös perinteistä sonia, kuten Son de la Loma ja Olvido. Lisäksi on vaikutteita sekä Brasiliasta että muualta Etelä-Amerikasta. Kaikki on taattua akustista musiikkia, missä kuubalainen musiikki ehkä parhaiten osoittaa vahvuutensa. Kitara on merkittävässä roolissa lähes kaikissa kappaleissa. Kitaristille onkin mielenkiintoista kuunnella eri tyylejä ja monipuolista kitarantekniikan soveltamista.

Perinteisen kuubalaisen musiikin markkinat ovat Buena Vista Social Clubin myötä avautuneet uudelle ja laajemmalle yleisölle. Jossain mielessä ne myös helposti menevät tukkoon suuren tarjonnan edessä. Tälle levylle kyllä toivoisi vielä löytyvän markkinarakoa, sillä itsekin Kuubassa käyneenä se toi elävästi mieleen parhaat muistot matkalta eli hyvän musiikin ja spontaanin musisoinnin eri tilanteissa. Lisäksi esiintyvät ryhmät edustavat mielenkiintoista ja vähemmän kuultua puolta kuubalaisessa musiikissa. Tälläkin levyllä kuulee kuubalaisen musiikin kyvyn sulauttaa aineksia eri musiikkityyleistä.

Nojatuolimatkailijan halpa tapa päästä käymään Karibialla ja nauttia sen tunnelmista.

Septeto Nacional Ignacio Piñeiro
"Soneros de Cuba"
RealRhythm, 1998
RR 59806

"Mas Cuba Libres"
Network Medien GmbH, 1999
7 85965 10152 7

Septeto Nacional jatkaa parilla viimeisellä levyllään perinteikästä taivaltaan kuubalaisen sonin parissa. "Soneros de Cuba" edustaa perinteistä septeto-linjaa eli kokoonpanona tres-kitara, kitara, trumpetti, bongot, basso, maracas, clave ja laulu. Soitto ja laulu on kauttaaltaan tyylikästä ja soitinten intonaatiokin on saatu kohdalleen. Yleensähän ainakin kuubalainen tres on takuuvarmasti epävireessä. Kuubalaisia tresejä noin luonnossa kuultuani olenkin taipuvainen uskomaan, että levytyksissä käytetään jonkinmoista auto tune- ohjelmaa virheiden korjailuun. Sinänsä ihan järkevää. (Esim. taannoisella Septeto Nacionalin keikalla Martinus-salissa Vantaalla yhtyeen tresero halusi soittaa allekirjoittaneen tresillä, kun oma oli niin epävireinen.)
Sonerot soivat komeasti Eugenio Rodriguezin laulamana. Tresero Enrique Collazo edustaa selkeästi uuden polven parhaimmistoa, vaikkei nyt ihan poikanen enää olekaan. Soolot ja kompit istuvat takuuvarmasti ja mukana on mukavasti modrenia harmonia-ajattelua. Trumpeteista tuntuu melkein turhalta sanoa mitään, sillä huonoja trumpetisteja ei kuubalaisilla son-levyillä juuri kuule kuten ei tälläkään. Parille viimeiselle raidalle on mukaan otettu piano, congat, timbales ja toinen trumpetti eli conjunto-kokoonpano. Hyvin toimii näinkin.

"Mas Cuba Libre" edustaakin enemmän tällaista vierailijoilla täydennettyä septetoa. Mukana on Pío Leyva (laulu), Tata Güines (congat), Guillermo Gonzales Camejo "Rubalcaba" (piano), Pancho Amat (tres), Bertha Portuondo ja Caridad Cuervo (laulu). Varsinainen septeto-materiaali on vähemmistönä, mutta sonista ei ole tingitty. Mukana on parasta vääntöä conjuntopuolelta esim. Lili Martinezin Sazonando. "Rubalcaban" pianosoolot esim kappaleessa "La mulata del cha cha cha" ovat kuulemisen arvoisia. Niissä tulee hyvin esille pianon käsittely kuubalaisen sonin parissa. Konstailematonta mutta oivaltavaa.
Ohjelmiston kokonaisuus on ehkä hieman ripeämmän guarachan ja rumban puolella. Mielenkiintoista komppipuolella on kahden tresin ja pianon yhtäaikainen käyttö joissain raidoissa. Antaa melko muhevan soundin olematta sekava. Lyömäsoitinpuoli kuten congat ja bongot on sitten jäänyt hieman taka-alalle varmaankin juuri siksi, että kielisoittimet ja piano vievät jo aika paljon tilaa. Äänitys poikkeaa melko paljon "Soneros de Cuba"-levystä. Kaikua on käytetty melko reilulla kädellä. Luurikuuntelussa antaa miellyttävän tilantunnun, mutta kaiutinkuuntelussa saattaa hieman häiritä.

"Las Nuevas Estrellas de Areito"
EGREM, 2001
CD0456

Manuel Simonet (Manolito y su Trabuco) on koonnut "uudet Areiton tähdet" -nimisen albumin, joka jatkaa vanhojen Estrellas de Areito -levyjen linjaa nyt kuitenkin EGREM -levymerkillä. Simonet on levyn tuottaja, musiikillinen johtaja ja sovittaja. Levylle on tehty tämänhetken kuubalaista musiikkia säveltäjäniminä esim. Adalberto Alvarez, José Luis Cortés, Paulito Fernández Gallo ja César Pedroso. Mukana on kunnianosoituksena vanhoja tekijöitä kohtaan kappaleita kuten Camarera del Amor ja Tres Lindas Cubanas, tietenkin tuoreina sovituksina.

Simonet pettää harvoin odotuksia eikä niin käy tälläkään kertaa. Musiikki on viimeisenpäälle hyvin sovitettua ja soitettua. Mukana on muusikoita Manolito y su Trabuco-bändistä sekä muita soittajien parhaimmistoon kuuluvia vierailijoita, kuten Cotó; tres, German Velazco; sax jne. Levyllä tuskin on yhtään edes keskitason esitystä vaan meno on täysipainoista alusta loppuun. Miksaus on kyllä täysin vailla huomautuksia. Jos tästä nyt vielä paranee, niin sitten ei voi enää keikoille lähteä. Livenä ei nimittäin tämäntyyppistä musiikkia ole mahdollista soittaa studiosoundeilla. Kaukana takana on ajat ainakin teknisesti, jolloin kuubassa äänitetyltä levyltä ei hääppöisiä voinut soundipuolella odottaa. Myös musiikillisesti kuubalaiset pystyvät osoittamaan oman ylivertaisuutensa tällä musiikin saralla kerta toisensa jälkeen. Ei tahdo löytyä vastusta muista tämän musiikkikultuurin maista.
Jos on tykännyt Manoliton levyistä, niin tämä on takuuostos vähille rahoille.

teksti: Juhani Lampuoti

Sonora Ponceña
"Aniversario 45 Live" TuplaCD
BMG, 2000
74321 81167-2

Aina kun siirtyy kuuntelemaan salsaa, joka on tehty muualla, kuin Kuubassa, joutuu hieman asennoitumaan uudelleen siihen, mitä kuulee. Äkkiseltään voisi kuvitella, että samat rytmit ja melodiat, että miksikäs se siitä muuttuu. Kuitenkin varsinkin amerikkalainen salsa sekä esim. Puerto Ricon salsa poikkeaa melko paljon etenkin nykyisestä Kuuban tuotannosta. Onnistuin kuulemaan Sonora Ponceñan konsertin New Yorkin Copacabanassa vuonna 2000 eli samana vuonna, kun tämä live -äänitys tuplajuhlalevykin on tehty. Äänitys on kuitenkin Amfiteatro Tito Puente:sta Puerto Ricossa. Konsertti oli mielenkiintoinen, sillä yhtyeellä oli ohjelmistossa myös kuubalaisia säveltäjänimiä, kuten Arsenio Rodriguez. Tuolloin kuultiin esim. salsaversiot kappaleista Hachero Pa´un Palo ja Fuego en el 23(löytyy myös levyltä). Yhtyeellä oli neljä erinomaista soneroa kuten esim Conjunto Chappottinilla. Meno vaan poikkesi melko lailla esim. Chappotinin versioista. Mukana oli myös ulkokuubalaisessa salsabändissä poikkeava tres-kitara.
Konsertissa huomasi myös että täällä onkin ison maailman meininki, kun johtaja kurvaa keikkapaikalle korttelin mittaisella limusiinilla ja muu bändi keikkabussilla. Muutenkaan vaatimattomuus ei selvästikään ollut kaunista sikäläisessä salsakulttuurissa. Klubillekin oli turha yrittää sisään farkuissa tai lenkkareissa, siitä piti muutama lähinnä Kummisetä-filmistä tuttu ladonoven kokoinen ulosheittäjä huolen. Muutenkin köyhät pidetään kotona ja janoisina 25$ lipun ja 15$ juomahinnoilla.

Puerto Ricon salsa on jollain tavalla suoraviivaisempaa ja agressiivisempaa verrattuna kuubalaiseen. Timbalesit ja etenkin kellot ovat kompissa määräävässä asemassa. Sen kuulee kyllä helposti tämänkin levyn miksauksessa. Itse koen jollain tapaa miellyttävämmäksi kuubalaisen tavan miksata, mutta se on tietysti makuasia.
Mutta komppi kulkee kerta kaikkiaan vastaansanomattomasti. Välillä herää epäilys, että onko kaikki tehty live-äänityksinä. Sen verran tarkkaa on vaikka breikkien soitto tiukimmissakin raidoissa. Toisaalta myös livemeininki kuuluu rentona ja elävänä yhteissoittona. Tämä levy on melko puhdas esimerkki salsasta eli jos haluaa kuulla eron vaikka kuubalaisen enemmän son-pohjaisen salsan välillä, voi vaikka kaivaa Son14 tuotoksia levyhyllystä ja vertailla laulu- ja puhallinfraseerauksia. Myös sovitustavassa on eroavuuksia.
Levylle on kutsuttu joukko vierailevia laulajia, joista joku olisi voinut jäädä kutsumattakin. Suurin osa on ehdottamasti hyviä, mutta muutama pätkä herättää hieman kummastusta. No live-äänitys on tietysti aina oma maailmansa. Vastineeksi kuullaan myös melkoisia virtuoosisuorituksia niin laulu, kuin soittopuolellakin.
Sonora Ponceñan johtaja "Papo" Lucca on erinomainen pianisti ja sovittaja. Pianokuviot ovat mielenkiintoisia ja vaihtelevia kuten sovitukset. Soittajat myös selkeästi alan huippuja. Levylle on taltioitu ehdottoman hyvää tanssimusiikkia vaativaankin makuun. Kyllä pojat on selvästi harjoitelleetkin 45 vuotta.

teksti: Juhani Lampuoti

Papa Noel & Papi Oviedo
"Bana Congo"
Tumi records, 2002
TUMI 107

Tälle levylle on pistetty soittamaan yhdessä pari legendaarista kitaristia Papa Noel Congosta sekä Papi Oviedo Kuubasta. Yhdistelmä on sinänsä varsin herkullinen, sillä tulevathan kuubalaisen musiikin juuret Afrikasta. Kitaransoitto sen sijaan ei ole se selkein yhdistävä tekijä. Mutta kuten arvata saattaa niin näiden kitaristien ja soittotyylien yhdistäminen ei ole mahdoton tehtävä. Afrikkalainen tyyli on rytmisesti ja harmonisesti pehmeämpää kuin kuubalaisen tresin terävämmät linjat. Levyn kappaleissa yhdistellään afrikkalaista ja kuubalaista perinnettä niin kappaleiden rakenteessa, kuin melodioissa ja rytmeissäkin. Laulamassa on myös sekä kuubalaisia että afrikkalaisia artisteja.

Osa kappaleista on kuitenkin melko puhtaasti kuubalaisia eli afrikkalaiset vaikutteet ovat melko taka-alalla. Johtunee paljolti siitä, että suurin osa muusikoista on kuubalaisia. Se, että lähdetään tekemään fuusiota oman musiikin juurilta eri suuntaaan lähteneen musiikin kanssa, on mielenkiitoinen idea. Lopputuloksesta voi sanoa että meininki on pehmeämpää kuin jossain mielessä agressiivisemmassa puhtaassa sonissa. Joissakin kappaleissa on myöskin selviä calypso-vaikutteita. Melko paljon saa Papa Noel myös tyytyä soittamaan komppikitaraa taustalla. Loppuvaikutelmaksi kyllä jää, että kuubalaiset ovat onnistuneet irrottamaan osin samoista lähtökohdista monipuolisempaa musiikkia (voi kyllä olla myös levyn tuottajasta kiinni). Kitaristina herättää jonkinasteista kummeksuntaa, että Noelin kitara on äänitetty suoraan linjasta akustisen kitaran omalla mikillä, jolloin soundi ei kovin suuriin korkeuksiin kohoa. Afrikkalainen soundimaku voi kyllä tietysti poiketa paljonkin täkäläisestä, mene ja tiedä.

Raul Mannola Quintet: "Aurora Clara"
Rockadillo Records, 2002
ZENCD 2076

Africando All Stars
"Betece"
Syllart Productions, 2000
3 252411 708854

Arficando on tehnyt lukuisia salsalevyjä, joissa yhdistyy kuubalainen ja afrikkalainen musiikki. "Betece" levyllä kuulee jossain määrin melodian lisäksi myös harmonioissa afrikkalaisia vaikutteita. Komppi on kuitenkin selkeää salsaa ja mukana onkin muita kuin afrikkalaisia nimenomaan kompissa ja puhaltimissa, mutta myös sooloissa ja kuoroissa. Puhallinsektiot, piano ja komppi tuo lähinnä mieleen New York salsan tai Puerto Ricon salsan. Tässä lienee osansa myös sovituksilla. Tres soundikin on lähempänä Puerto Ricon cuatroa.

Afrikankielisistä teksteistä huolimatta kuorosoundi on osassa kappaleista hyvin salsatyylin mukainen johtuen myöskin lattarilaulajista . Solisti sen sijaan pitäytyy äänenmuodostuksessa ja fraseerauksessa afrikkalaisessa perinnössä. Joku raita on vedetty kyllä myös espanjaksi salsasolistein.

Afrikan puolelta vaikutteet ovat mm. Senegalista, Gambiasta ja Congosta. Tunnetummasta päästä mukana on laulamassa mm. Salif Keita. Vaihtelua perussalsaan kaipaavalle levy on oiva valinta. Se on tuotettu huolella eli ei kuullosta miltään autotalliäänitykseltä ja soitto täyttää kaikki salsakriteerit.

Demo: Miye Na We (Real Audio)
Africando: "Betece"

Farafina
"Kanou"
Intuition, 2001
7 50447 32062 8

Burkina Fasosta tuleva yhtye Farafina soittaa perinteiseen Länsi-Afrikkalaiseen griot-musiikkiin pohjautuvaa musiikkia. Yhtyeen perusti balafonin mestari Mahama Konate 80-luvun alkupuolella. Sen jälkeen on tapahtunut soittajiston nuorennus, mutta yhtyeen perinteet ovat säilyneet. Sävellykset kuvastavat kriittisesti sekä myös toiveikkaasti nykypäivän Afrikkaa.

Soittimina on balafon, kora, huilu, djembe, tama ja bara. Mukaan on otettu myös modernimpia soittimia, kuten sähkökitara ja koskettimet. Laulu on tietysti lyömäsoitinten ja rytmien ohella merkittävässä asemassa. Tällä levyllä solistiosuuksista huolehtii pääosin naislaulaja Fatoumata Dembele, jolla on aivan erinomainen ääni. Muut muusikot ovat miehiä, jotka ovat myös soittimiensa ehdottomia virtuooseja.

Soundimaailma on vaikkapa kuubalaiseen lyömäsoitinmusiikkiin verrattuna pehmeämpi. Harmoniat ovat varsin minimalistisia ja hypnoottisia. Kompleksisuus syntyy enemmän rytmin ja melodian varioinneissa afrikkalaiseen tapaan. Äänitys on erinomaista laatua ja soittimet pääsevät oikeuksiinsa. Mm kielisoittimet yläsävelineen soivat erittäin kauniisti. Muutoinkin kokonaisuus kuullostaa erittäin kiehtovalta. Pysyy varmasti pitkään levyhyllyn kuuntelulistassa.

Maraca
"Tremenda Rumba"
Warner Jazz France, 2002
0927 45226 2

Maraca , Orlando Valle, esittelee uudella levyllään Tremenda Rumba kuubalaisen musiikin kirjoa Danzónista Timbaan ja latinjazziin. Iso osa sävellyksistä on Vallen omaa käsialaa, mutta mukaan on mahtunut joku Trad-osastoltakin. Onnistuin kuulemaan yhtyettä Porijazzeissa -02 ja show oli kyllä parasta mitä täällä on nähty ja kuultu. Levyn kuuntelu ei tuo tunnelmaa aivan samalle tasolle, mutta se ei välttämättä ole levy vika. On nimittäin aina huikeaa kuulla, että kuubalainen bändi soittaa livenä vähintään yhtä hyvin kuin levyllä. Livenä se tekee vain suuremman vaikutuksen. Levylle kun voi hieroa soittoa vaikka kuinka paljon.

Huilistinahan Maraca on varsinainen elämys. Se kuuluu kyllä myös tällä levyllä varsinkin danzón-numerossa. Sävellyksinä salsanumerot eivät välttämättä kohoa mitenkään erityisesti esille. Sinänsä hyviä tanssinumeroita, mutta joita kyllä löytyy muiltakin levyiltä. Olisin mielelläni kuunnellut enemmän nimenomaan Maracan huilismiin painottuvia kappaleita. Ehkäpä Warner Jazzin mielestä on pitänyt saada jotain vähän myyvempää mukaan kuin danzonia ja cha cha chata. Joku toinen kuuntelee sitten ehkä toisin painotuksin

Musiikki on kuitenkin erinomaisesti soitettua ja kestää kyllä useammankin kuuntelukerran. Kappaleet ovat sopivan vaihtelevia, eikä yhteen tyyliin ehdi puutua. Conganumero Cuba en Carnaval pääsee mielestäni lähimmäksi hyvää live-tunnelmaa nimenomaan svengin puolesta.

Yuri Buenaventura
"Vagabundo"
Mercury, 2003
0 44007 70222 2
Buenaventuran uusi levy sisältää latinalaista musiikkia laajemmassa mittakaavassa eli mukana on muitakin tyylejä, kuin vain salsa. Tyylillisesti Buenaventura liikkuu Kuuban, Argentiinan, Kolumbian ja Puerto Ricon maisemissa. Tangoihin tulee mukavasti Pariisin kultturinen aspekti ranskan kielen myötä. Muusikot hoitavat osuutensa ammatitaidolla. Etenkin jäi mieleen muutama cuatro-soolo kappaleelta Coqui. Myös kuoro-osuudet ovat huomattavan hyvin työstettyjä. Äänitysjälki on myös miellyttävän selkeää ja hyvin miksattua. Sovitukset ovat tyylillisesti jokseenkin Puerto Ricon ja Kuuban välimaastosta, sinänsä erittäin taidokkaita. Ainostaan jokunen tango-kappaleen sovitus aiheutti hieman liikettä kulmakarvoissa. Jos on kuunnellut jonkun verran argentiinalaisen tangon parhaita esityksiä, niin tämän levyn kappaleet eivät tule ensimmäisinä listalla mieleen. Tai sitten pitäisi asennoitua ehkä eri pohjalta.
Toinen syy arveluihin on ehkä Buenaventuran äänimateriaali, joka mielestäni toimii parhaiten salsa-tyylissä. Tangoihin kaipaisi hieman dramaattisempaa otetta.
Sinänsä tällainen eri tyylien yhdistäminen samalle levylle on rohkea ja omaperäinen veto ja tervetullutta vaihtelua levymarkkinoille. Yhden laulajan venyminen näinkin eri tyyleihin vain on melkoinen haaste. Kukin voi kuunnella levyn ja muodostaa sitten mielipiteensä. Itse pidin eniten salsaosioista.
Buenaventuraa on verrattu Ruben Blades:in sekä Silvio Rodriguez:in eikä täysin suotta. Musiikillinen laaja-alaisuus sekä jossain määrin yhteiskunnalliset tekstit antavat selvän vertailupohjan.
Teksti: Juhani Lampuoti

Yuri Buenaventura, Vagabundo
Demokuuntelut

Pedrito Calvo
"Vengo con la Justicia"
Envidia, 2002
8 429087 070508
Tämä on Pedrito Calvon toinen CD sen jälkeen, kun hän jätti Los VanVan:in. Jossain vaiheessahan kuuluisan yhtyeen laulajat tai muusikot yleensä haluavat kokeilla soolouraa eikä tämä ole ihan huono yritys sillä saralla. Kappaleet ovat osittain tuttua vanhaa VanVan-materiaalia, mutta onpa levyllä jopa joku Calvon omakin kappale. Jos on pitänyt erityisesti Calvon laulusta Los VanVanissa, niin tämäkin CD kyllä kelpaa. Sinänsä esim. VanVanin kappaleisiin ei tällä levytyksellä tule mitään uutta, jos ei siksi lasketa viulujen puuttumista tai trumpetteja puhallinsektiossa. Bändin poljento ja soundit sovituksineen ovat kyllä ehtaa kuubalaista sanan hyvässä merkityksessä. Viimeistelyssä on ehkä pientä toivomisen varaa. Esim. muutamassa kappaleessa kuoro-osuudet ovat jäänet luvattoman epävireisiksi (vaikka epävireisyys on ollut kuubalaisen musiikin tavaramerkki pitkään).
Paljon liikutaan ns. keskivertosalsan merkeissä eli ei mitään hämmästyttävän uutta sen enempää sovituksissa kuin kappalevalinnoissakaan. Mutta menee kuunneltavana ja tanssittavana musiikkina oikein hyvin. Tyyli ei ole modernia timbaa muttei myöskään perus-sonia vaan jotain siltä väliltä. Samoilla linjoilla mielestäni Sierra Maestra on onnistunut hieman paremmin esim. "Salsa"-elokuvan taustoissa.
Calvon laulusoundi on persoonallisen käheä ja savuinen, vaikka kansitekstin mukaan hän ei polta eikä juo, vaan käyttää vähän vapaa-aikansa urheiluun ja naisiin. Ensimmäistä väitettä on kuubalaisesta muusikosta vaikea uskoa, viimeistä ei niinkään. Karsimaattinen persoona joka tapauksessa.
Teksti Juhani Lampuoti

Levy: Specialist Eronen, Laivurinrinne 2, HKi.
Vengo con la Justicia