| Asiakirjat |

Työkansan yhteistyöllä yhteiskuntapolitiikan muutokseen - tie markkinavoimien mielivallasta kansanvaltaan (1997)

Sisältö:

• Johdanto
  *Maailma tänään - Sääntelypolitiikka on vaihtunut markkinavoimien yksinvallaksi *Suomi ei ole hyvinvointiyhteiskunta *Työväenliikkeen taisteluvoima on synnyttänyt hyvinvointia *Sääntelypolitiikka ei tuonut lopullista ratkaisua työkansan ongelmiin *Kapitalismin kriisi nosti monetarismin *Monetarismi on markkinavoimien yksinvaltaa
• NYKYISEN YHTEISKUNTAPOLITIIKAN TYYPILLISIMMÄT PIIRTEET
  *Kansan elintason alentaminen on muodostunut yrityksille kilpailulliseksi tekijäksi *EMU ja EU määräävät Suomenkin yhteiskuntapolitiikan sisällön *Johtopäätöksiä: *Politiikan sisältönä on kilpailun esteiden poistaminen *On käynnissä maailman uudelleenjako ja militarisoiminen *Nykyisen yhteiskuntapolitiikan raamit eivät anna mahdollisuuksia sen muuttamiseen. *Muutos synnytetään yhteiskunnan valtarakenteista riippumattoman joukkoliikkeen voimalla.
• SOSIAALIDEMOKRAATTIEN JOHTAMA TYÖVÄENLIIKE ON VOIMATON
  *"Vasemmistolainen" työväenliike tukee monetarismia
• MUUTOS ON MAHDOLLINEN-TARVITAAN UUSI TYÖVÄENLIIKE
  *KTP esittää yhteistyötä *Onko vaihtoehto mahdollinen?

TYÖKANSAN YHTEISTYÖLLÄ YHTEISKUNTAPOLITIIKAN MUUTOKSEEN - tie markkinavoimien mielivallasta kansanvaltaan

Maailma tänään - Sääntelypolitiikka on vaihtunut markkinavoimien yksinvallaksi

Suomi ei ole hyvinvointiyhteiskunta

Yhteiskunnassa ainoastaan työ luo uutta arvoa ja pääomaa. Kaikki rikkaus ja vauraus kuten esim: pellot, tiet, sillat, talot, kaupungit, voimalaitokset, satamat, rautatiet, ovat syntyneet työtätekevän ihmisen työn tuloksena.

Yhteiskunnassa työn tuotteet ja työstä syntyvä vauraus eivät kuitenkaan automaattisesti siirry työn tekijöille. Työtätekevät ihmiset ovat aina joutuneet taistelemaan palkkansa, sosiaaliturvansa ja kaikkien perusoikeuksiensa puolesta työnantajia ja omistajia vastaan. Osuutensa tuottamastaan arvosta työntekijät ovat saaneet vain järjestäytymällä yhteiseen taisteluun työnantajia vastaan. Tämä taistelu on synnyttänyt maailmaan työväenliikkeen. Kapitalismiin perustuva markkinatalous ei ole koskaan vapaa-ehtoisesti tuottanut kansalle hyvinvointia, vaan sen on työväenliike toiminnallaan hankkinut.

Huolimatta siitä, että nykyinen tekniikka ja suuriin mittoihin kohonnut työn tuottavuus luovat potentiaaliset toimeentulon mahdollisuudet kaikille ihmisille, löytyy kaikkialla kurjuutta ja hätää. Suuri osa maailman ihmisiä elää toimeentulominimin alapuolella. Suomen palkansaajien joukossa elää tällä hetkellä yli 400 000 työkykyistä ihmistä ilman työtä. Suuri osa ihmisiä elää pätkätöiden varassa ns. epätyypillisissä työsuhteissa ja suurin osa työtätekevää kansaa elää jatkuvassa epävarmuudessa.

Yhteiskuntaa, jossa valtaosa ihmisiä ei uskalla suunnitella tulevaisuuttaan, jossa ihmiset pelkäävät alinomaa työpaikkansa menettämistä, jossa ihmiset pakotetaan elämään toimeentulominimin alapuolella ja jossa ihmisiä pelottelun avulla pakotetaan alistumaan kiristyvään työtahtiin ja työehtojen heikentämiseen, ei voida pitää enää hyvinvointiyhteiskuntana.

Työväenliikkeen taisteluvoima on synnyttänyt hyvinvointia

Poliittiseen sanastoomme on kuitenkin jäänyt sellainen käsite kuin hyvinvointiyhteiskunta. Sillä tarkoitetaan sodan jälkeisinä vuosikymmeninä elettyä aikaa, jolloin harjoitettiin ns. markkinatalouden sääntelyyn perustuvaa talouspolitiikkaa, minkä turvin yhteiskunnallista tuotantoa kyettiin jakamaan oikeudenmukaisemmalla tavalla. Näinä vuosikymmeninä, jolloin tätä porvarillista sääntelypolitiikkaa tai toiselta nimeltään keynesiläistä talouspolitiikkaa harjoitettiin, kehitettiin mm. terveydenhuoltoa, koululaitosta, sosiaali- ja perusturvaa, kunnallisia palveluita ja yleensä julkista sektoria. Valtion omistus suurissa tuotantolaitoksissa muodosti teollisuuden rungon. Yhteiskunnassa tuotettua arvoa jaettiin kehittämällä näitä hyvinvoinnin kannalta tärkeitä julkisen sektorin alueita. Työn tuottavuuden kohoaminen vähensi työpaikkoja teollisuudesta, mutta hyvinvoinnin kasvu merkitsi työpaikkojen lisääntymistä näillä uusilla alueilla. Tämä voidaan ymmärtää hyvin normaaliksi kehitykseksi, koska työn tuottavuuden kohoaminen merkitsee pidempää koulutusta, parempaa terveyttä ja yleensä toimivampaa yhteiskuntaa. Näinä vuosikymmeninä synnytettiin se yhteiskunnallinen tila, jota esim. Pohjoismaissa kutsuttiin hyvinvointivaltioksi.

On kuitenkin välttämätöntä ymmärtää, että talouselämä teollistuneissa länsimaissa ei omaksunut tätä sääntelyyn perustuvaa talouspolitiikkaa vapaa-ehtoisesti, vaan se oli pakotettu siihen. Tämä pakko muodostui kansainvälisen työväenliikkeen etenemisestä ja kasvaneesta voimasta. Toisen maailmansodan tuloksena muodostuivat sosialistiset valtiot. Talouselämä näissä maissa alkoi edistyä suotuisasti. Kolmannen maailman maat aloittivat irtaantumisen siirtomaaherruudesta muuttuneen maailmantilanteen turvin. Sosialistinen kehitys voitti Vietnamissa, Kuubassa ja muissa kolmannen maailman maissa. Talouselämän johdon oli pakko antaa periksi myös teollistuneissa länsimaissa ja kiinnittää huomiota oikeudenmukaisempaan tulonjakoon ja yleisen hyvinvoinnin kehittämiseen. Voidaan sanoa, että näinä vuosikymmeninä jokaisessa neuvottelupöydässä, missä käsiteltiin työntekijöiden ja työnantajien keskinäisiä asioita, istui myös yksi näkymätön osapuoli. Tämä näkymätön voima oli koko kansainvälinen työväenliike, joka muodostui sosialismia rakentavista valtioista, kolmannen maailman vapautusliikkeistä sekä teollistuneiden länsimaiden työväenliikkeistä.

Sääntelypolitiikka ei tuonut lopullista ratkaisua työkansan ongelmiin

On tarpeen mainita, että näinä vuosina kapitalistista markkinataloutta säännönmukaisesti vaivaavat ylituotantokriisit ja talouden lamakaudet eivät harjoitetun talouden sääntelypolitiikan vuoksi päässeet ryöstäytymään rajuiksi kriiseiksi. Myös kansainväliset konfliktit kyettiin ehkäisemään. Toisaalta on nähtävä, että pääomanomistajille tämä politiikka oli taktista perääntymistä, johon he joutuivat pakon edessä. Yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta vallastaan he eivät kuitenkaan milloinkaan luopuneet. Teollisesti kehittyneissä kapitalistimaissa, kuten esim: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja muissa Euroopan maissa tätä politiikkaa toteutettiin pääosin sosiaalidemokraattien ja maltillisten porvarien muodostamien hallitusten toimesta. Mutta aina on muistettava, että kaikkialla tämän politiikan taustavoimana oli koko kansainvälinen sosialismiin suuntautuva työväenliike.

Tässä tilanteessa monet erehtyivät kuvittelemaan yhteiskunnan muuttuneen pysyvästi. Niinpä 50-70-luvuilla talouden kehityksen edetessä suotuisasti monet poliitikot, joita löytyi sosiaalidemokraattien ja porvarien riveistä, esittivät yhteiskunnassa tapahtuneen pysyvän muutoksen. He sanoivat, että nyt voidaan kaikki työntekijöiden ja kapitalistien keskinäiset ristiriidat selvittää neuvotteluteitse ja että on siirrytty luokkataistelun ajasta neuvotteluaikakauteen. Näin ei kuitenkaan asia ollut, kuten monet jo silloin totesivat. Harjoitettu keynesiläinen talouspolitiikka ainoastaan hidasti puhtaalle markkinatalouskapitalismille tyypillisten ylituotantokriisien puhkeamista. Aika teki työtään ja lopuksi sääntelykapitalisminkin oloissa toimivat kapitalismin taloudelliset lainomaisuudet kriisiyttivät talouselämää. Ensimmäinen vaikea talouskriisi toisen maailmansodan jälkeen oli 70-luvun öljykriisi. Tämän jälkeen seurasi muita vaikeita pula-aikoja, joista viimeinen oli 90-luvun alun pula, jonka jälkimaininkeja vieläkin elämme.

Kapitalismin kriisi nosti monetarismin

On hyvin tärkeää nähdä, mitä johtopäätöksiä tästä on tehtävä. Silloinen politiikka kykeni hidastamaan ja vaimentamaan kapitalismin kriisiytymistä. Se kykeni luomaan oikeudenmukaisempaa tulonjakoa ja kehittämään tätä kautta hyvinvointia, mutta vain määrättyyn rajaan saakka, kunnes kapitalistiselle markkinataloudelle tyypilliset pula-ilmiöt nousivat esiin 70-80-luvuilla.

Nämä 70-80-luvun talouskriisit merkitsivät tappiota porvarilliselle sääntelypolitiikalle. Kansa ei suinkaan ymmärtänyt lamailmiöitä itse kapitalismin lainomaisiksi talouspoliittisiksi seurauksiksi, vaan mielsi ne silloista talouspolitiikkaa harjoittavien hallitusten epäonnistumisiksi. Eikä suinkaan ollut sattumaa se, että samaan ajankohtaan osui yleismaailmallinen uusoikeistolainen ryhtiliike, joka kävi taloudelliseen, poliittiseen ja ideologiseen vastaiskuun sosialismia ja koko kansainvälistä työväenliikettä vastaan. Tämä reaganismiksi ja thatcherismiksi kutsuttu liike pyrki palauttamaan aloitteen monopolikapitalismille, mikä merkitsi keynesiläisen talouspolitiikan korvaamista uusoikeistolaisella monetarismilla eli uusliberalismilla. Tässä se onnistui. Talouspulien seurauksena kansa etsi vaihtoehtoa ja äänesti valtaan nykyistä uusliberalismia eli monetarismia harjoittavat reaganilaiset hallitukset. Esimerkiksi Suomessa jo Sorsan hallitus aloitti nykyisen monetaristisen talouspolitiikan.

Monetarismi on markkinavoimien yksinvaltaa

Monetarismin eli uusoikeistolaisuuden tyypillisiä piirteitä inflaation eliminoimiseksi on korkotason pitäminen korkealla. Tulonjakoa muutetaan esimerkiksi verotuksen ja palkkapolitiikan avulla pääomatulojen hyväksi. Suomessa suoritettiin marginaaliverouudistus, jolla lisättiin palkansaajien verorasitusta. Samalla lievennettiin pääomatulojen verotusta, joiden osuus valtion verotuloista oli aiemmin lähes 50 % niin, että niiden osuus valtion verotuloista tänään on alle 10 %. Pääomapiirien tuloja on kasvatettu lainsäädännöllisesti ja budjettipolitiikan avulla. Uusoikeistolainen talouspolitiikka on merkinnyt yhteiskunnallisen sääntelyn lopettamista sekä sosiaali-, työttömyys- yms. turvan alasajoa. Sen avulla pyritään mahdollisimman laajaan yhteiskunnallisen sektorin yksityistämiseen ja liikelaitostamiseen. Esimerkkeinä ovat mm. rakennushallituksen kiinteistönhoito, Neste, Tielaitos, Posti ja TELE, Valmet, Valtionrautatiet, Rautaruukki jne., joiden yksityistäminen lähentelee rikollista toimintaa. Kaikki tämä on johtanut Suomessa ja muissa markkinatalousmaissa laajaan palvelujen heikkenemiseen ja työttömyyteen, mikä tälläkin hetkellä maassamme ylittää 400 000. Tuotannon kasvusta huolimatta yhteiskunnallinen kriisi syvenee edelleen, työtätekevien elintaso heikkenee ja julkinen velka kasvaa. Kaikissa markkinatalousmaissa monetarismi on aiheuttanut tiukan budjettipolitiikan. Lipposen hallitus on leikannut kovalla kädellä julkisia menoja. Hallitusohjelmiensa mukaan Lipposen hallituskauden päättyessä (1999) ns. menopaineita purkamalla ja suorilla leikkauksilla vuosittaisia julkisia menoja on vähennetty yhteensä noin 50 miljardilla markalla mukaan lukien Ahon hallituksen tilapäisten leikkausten jatkaminen. Se on kaikki pois tavallisen kansan elintasosta. Tänään pyritään työehtojen heikentämiseen ja työehtosopimusten yleissitovuuden poistamiseen. Kahdeksan tunnin työaikalaki on käytännössä mitätöity kiristämällä työtahtia ja teettämällä palkattomia ylitöitä. Se kurjuus, joka vähenee työttömyystilastoista, siirtyy ns. epätyypillisiin työsuhteisiin, jotka muuttuvat hiljalleen yleisimmiksi työsuhteiksi.

Monetaristinen taloudenhoito on markkinavoimien totaalista yksinvaltaa. Se vahvistaa kapitalistisen markkinatalouden lamakausia eikä tuotannon ja kaupan ajoittaisesta kasvusta huolimatta kansan asemassa tapahdu pysyvää parantumista. Talouden noususta huolimatta laman seuraukset ovat jääneet yhteiskunnan pysyväksi olotilaksi.

alkuun

NYKYISEN YHTEISKUNTAPOLITIIKAN TYYPILLISIMMÄT PIIRTEET

Kansan elintason alentaminen on muodostunut yrityksille kilpailulliseksi tekijäksi

Kapitalistisen markkinatalouden hallitsemattomalle kehitykselle tyypilliset talouspulat syntyvät tänäänkin tavaroiden ja palveluiden suhteellisen liikatuotannon seurauksena. Kapitalistit pyrkivät rationalisoimaan tuotantoaan laskeakseen tuotantokustannuksiaan alle keskimääräisen yhteiskunnallisen tason, jolloin yritykset kykenevät keräämään väliaikaisesti ylimääräistä voittoa. Tämä tehdään mm. kehittämällä teknologiaa ja automaatiota eli lisäämällä ns. pysyvää pääomaa. Tästä seuraa, että kaikkien yrittäjien on seurattava mukana automaation kehityksessä. Näin tapahtuu pääomien nopeaa kasautumista, minkä seurauksena kapitalistien voiton suhde sijoitettuun kokonaispääomaan laskee. Tätä mm. Marx tarkoitti puhuessaan voiton suhdeluvun laskutendenssin laista. Tätä vastaan kapitalistit taistelevat lisäämällä työtahtia ja alentamalla työvoimakustannuksia sekä ajamalla hävinneet kilpailijat ulos markkinoilta. Näitä tavoitteita toteuttaa nykyinen talouspolitiikka. Pääomapiirien voitot ovat viime vuosina koostuneet huomattavilta osin juuri näin hankitusta tuloksesta.

Kansan aleneva kulutuskyky ei riitä ostamaan kapitalistien kiihtyvässä tahdissa markkinoille tuottamia tuotteita eikä palveluja. Tästä seuraa vastaisuudessakin jatkuvat talouspulat. Kun pääomaa ei kannata sijoittaa laman vallitessa tuotantoon, on sitä pääomaliikkeiden vapautuessa sijoitettu maailmanlaajuiseen keinotteluun. Räjähdysmäisesti kasvanut keinottelu ja siitä seuraava omaisuuksien uusjako on nykyisille lamakausille tyypillinen piirre. Vapaat pääomanliikkeet ovat lisänneet räjähdysmäisesti keinottelua maapallon eri alueiden välillä eivätkä ne enää seuraa reaalitalouden ilmiöitä. Tämä lisää viime kädessä työtätekevien riistoa. Nykyiset lamakaudet poikkeavatkin aiemmista siten, että kiinteän päääoman osuus kokonaispääomasta on kasvanut niin suureksi, että suurillakaan investoinneilla nykyiseen teollisuustuotantoon ei luoda uusia työpaikkoja. Niinpä kansan elintason alentaminen on muodostunut kapitalisteille pysyväksi kilpailulliseksi tekijäksi. Uusia työpaikkoja syntyy, kun investoidaan esimerkiksi kokonaan uusille tuotannon aloille, kotimarkkinateollisuuteen, infrastruktuuriin (mm. kulkuväylät, vesi- ja viemäriverkostot, pohjavesien, ilman- ja luonnon suojaamiseen) asuntoihin, palvelu- ja hoitolaitoksiin. Monetaristisen ja uusliberalistisen talouspolitiikan vallitessa kapitalismilla ei ole tahtoa eikä kykyä purkaa nykyistä kriisiä.

EMU ja EU määräävät Suomenkin yhteiskuntapolitiikan sisällön

Maassamme virallisetkin työttömyysluvut ovat itsepintaisesti pysytelleet 400 000 yläpuolella. Virallisten työttömyyslukujen alentuessa ovat ns. epätyypilliset työsuhteet käyneet yhä yleisemmiksi. Jo nyt lähes puolitoista miljoonaa palkkatyöläistä on ajettu pysyvään epävarmuuteen, jossa elämä on sidottu työttömyyteen ja epätyypillisten työsuhteiden jatkuvaan kiertoon. Tällä hetkellä (1996) tälle joukolle kertyy vuosittain työkuukausia 12 kuukauden sijasta vain noin 7 kuukautta. Se merkitsee elintason jatkuvaa huonontumista. Eikä tähän ole parannusta näköpiirissä. Päinvastoin. Näyttää selvältä, että työttömyyden ja lyhytaikaisten työsuhteiden kierto kiihtyy ja palkkatyöläisten valtaosalla vuosittainen työssäoloaika lyhenee. Samalla se merkitsee tulevien eläkeoikeuksien radikaalia heikentymistä

Valtionvelka lähentelee vuosikymmenen lopulla 500 miljardia. Kuitenkin yksityissektorin bruttovoitot v. 1995 olivat n. 210 miljardia, mikä oli lähes sama määrä, kuin koko kansantalouden palkkasumma. Laman jälkeen on jo ylitetty tuotannossa vuoden 1990 taso. Samaan tuotantoon kuin v. 1990 ylletään nyt 400 000 henkilöä pienemmällä työvoimalla. Viennin määrä on nyt 1,5 kertainen lamaaedeltävän vuoden 1990 vientiin verrattuna. Osakkeenomistajien osakesijoitusten arvo on nyt 300 miljardia mk suurempi kuin kasinotalouden pyöriessä kuumimmillaan vuosina 1989-1990. Jokainen työtön maksaa yhteiskunnalle työttömyysturvamenoja ja menetettyjä verotuloja keskimäärin 100 000 mk/vuosi verrattuna siihen, että hän olisi työssä. Siitä huolimatta työttömyysmenoihin verraten yhteiskunnan suorat ja piilotuet elinkeinoelämälle ovat nousseet 1970-luvun tasosta ilman pankkitukia noin 1,5 kertaisiksi. EU-jäsenyys velkaannuttaa Suomen valtiota vuoteen 2000 mennessä lähes 10 miljardia/vuosi. Hornettien hankkiminen ja niiden käyttö tulevat maksamaan lähivuosina n. 30-35 miljardia.

Nämä luvut osoittavat, että yhteiskunnassa on rahaa, mutta se käytetään EU-jäsenyyden sekä suuryritysten kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamiseen. Yhteiskunnan tuen lisäksi yrittäjien suurten voittojen sallitaan palvella ainoastaan heidän kilpailukykynsä vahvistamista. EU:n rahaliiton EMU:n lähentymisehdot määräävät, että julkinen velka tulee rajoittaa 60 %.iin kansantulosta ja valtiontalouden alijäämä eli velan kasvunopeus voi olla ainoastaan 3 % kansantulosta. Siksi viimeaikaiset hallitukset ovat leikanneet sosiaaliturvaa ja muita julkisia menoja. Lisäksi näiden lähentymisehtojen täyttämiseksi ja yksityisomistuksen lisäämiseksi valtio on myymällä yksityistänyt yrityksiään. EMU:n ohjeet estävät tehokkaasti työttömyyden todellisen vähentämisen.

Johtopäätöksiä:

Vuosituhannen vaihteen maailmanlaajuisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan keskeinen sisältö on pääomien omistuksen nopea keskittyminen - monopolisoituminen. Pääomien keskittyminen on maailmanlaajuinen prosessi, joka kulkee kohti tilannetta, jossa muutama sata maailmanlaajuista suuryritystä voi päättää koko maailmantaloudesta. Tämän prosessin kehitystä valvoo ja edesauttaa Maailman Kauppajärjestö (WTO). Tämä on prosessi, joka lopulta johtaa nykyisen näennäisenkin demokratian lopulliseen tuhoon.

Euroopassa on vain harvoja yrityksiä, joilla on jo nyt todellista merkitystä maailman pääomakeskittymien parissa. Suurin voima on Euroopan ulkopuolella. Lisätäkseen voimaansa eurooppalaisten suuryritysten oli saatava kasvuunsa vauhtia. Euroopan Talousalue (ETA) eli 370 miljoonan ihmisen sisämarkkinat antavat eurooppalaisille suuryrityksille hyvät mahdollisuudet, mutta se ei vielä riitä. Kasvun varmistamiseksi tarvittiin vielä Euroopan Unioni (EU), mutta sekään ei riitä. Suuryritysten kasvun ja pääomien keskittymisen takaamiseksi tarvitaan vielä Euroopan talous- ja rahaliitto (EMU) ja sitä varten kaiken demokraattisen valvonnan ulottumattomissa oleva Euroopan Keskuspankki (EKP).

Tämä kehitys vie kohti kansallisvaltioiden itsenäisyyden täydellistä loppua ja yhden liittovaltion - Euroopan Yhdysvaltojen - syntymiseen. Se johtaa kohti liittovaltiota, jonka suuryritysten omistajien suojana ovat sekä NATO että sen omat ase- ja poliisivoimat. Se johtaa kohti liittovaltiota, jonka suojissa suuromistajat voivat kasata pääomia, joilla olisi ajan kuluessa maailmanlaajuista merkitystä.

Euroopan liittovaltiokehityksen (EU ja EMU), monopolisoitumisen ja monetaristisen talouspolitiikan tuhoisien seurauksien välttämiseksi ne on murrettava. Erilaiset historian perinnöt, kulttuurit ja elämän olosuhteet vaativat, että on palattava itsenäisten kansallisvaltioiden tasa-arvoiseen yhteistoimintaan. Sitä varten on rakennettava yhteisen edun ymmärtävä ja sen puolesta aktiivisesti toimiva kansanliike, joka pystyy kasvavana voimana muuttamaan kehityksen suuntaa ja sen myös tekee.

Politiikan sisältönä on kilpailun esteiden poistaminen

EU:n yksi keskeinen tehtävä on poistaa niitä taloudellisen kilpailun rajoituksia, jotka estävät EU:n suuryrityksiä menestymästä kansainvälisessä taistelussa maailman uudelleenjaosta. EMU luodaan, koska se on tehokkain tapa käyttää tuotannon tekijöitä, pääomia, raaka-aineita ja työtä kapitalistisessa tavaratuotannossa. Tuotannon tehokas järjestäminen edellyttää "kitkatekijöiden" poistamista. Näitä ovat erilaiset valuutat, työehdot, palkat, raaka-aineiden hinnat yms. EMU:sta eteenpäin ei enää ratkaise kansallinen etu ja paikallisväestön hyvinvointi. "Reformistinen sosiaalidemokraattien johtama työväenliike" on mennyt vipuun. Se hyväksyy työvoiman tehokkaan riistämisen, kunhan sen omaa olemassaoloa ei uhata.

On käynnissä maailman uudelleenjako ja militarisoiminen

Markkinatalouskapitalismi on suurissa vaikeuksissa. Teollistuneissa kapitalistimaissa on vaikeata automaation vuoksi luoda uusia työpaikkoja. Voittojen turvaaminen väestön elintasoa alentamalla kohtaa myös vaikeuksia. Tästä johtuen ylikansallinen suurpääoma käy tänään taistelua maailman markkinoiden, raaka-aineiden ja työvoiman uudelleenjaosta. Kansainvälisen kapitalismin sijoitukset kehitysmaihin merkitsevät kolmannen maailman uudentyyppistä taloudellista alistamista. Pääomapiirit, kansainvälinen valuuttarahasto yms. määräävät eri maiden yhteiskuntapolitiikan sisällön, mikä tekee näistä maista uuskolonialistisia. Euroopan, USA:n ja Japanin pääoma käy taistelua entisten sosialististen maiden raaka-aineista, energiasta, työvoimasta, markkinoista ja sijoituksista. On käynnissä maailman uudelleenjako, minkä tuloksena kansainvälinen pääoma pyrkii ottamaan hallintaansa Venäjän, Itäisen Euroopan ja monien kolmannen maailman maan taloudelliset resurssit. Tämä prosessi käynnistää ja ylläpitää tänäänkin lukuisia paikallisia sotia ja yhteenottoja.

Sama maailman taloudellisten resurssien uudelleenjako on käynnistänyt pääomapiirien blokkiutumisen etupiireiksi, joista hyviä esimerkkejä ovat EU, NAFTA sekä Japani. Mutta samalla pääomapiirit turvaavat sijoituksensa sotilaallisesti. Tästä esimerkkinä EU, jonka taloudellisten sijoitusten turvaksi on sen piirissä meneillään ennenkuulumaton militarisointi. Tämä merkitsee kaikkien EU:n jäsenmaiden ja osittain EU:iin kuulumattomienkin maiden armeijoiden sulauttamista yhdeksi NATO:n komentamaksi armeijaksi. Samalla se merkitsee jäsenmaiden puolustusbudjettien kasvattamista. Suomessa se näkyy mm. Pariisin rauhansopimuksen kieltämien aseellista toimintaa harjoittavien suojeluskuntajärjestöjen henkiinherättämisenä. EU varustautuu siksi, koska pääomapiirien merkittävät sijoitukset kohdistuvat Venäjälle. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että sijoittajat EU:n piiristä ottavat omistukseensa yrityksiä Venäjällä ja Itäisessä Euroopassa. EU:n pääomapiireille tämä muodostaa suuren riskin. Huolimatta siitä, että Venäjän nykyinen johto hyväksyy EU:n politiikan, niin ei ole varmaa, että Venäjän kansa tulee hyväksymään vieraiden isännöintiä omassa maassaan. Varustautuminen on seurausta siitä, että olemme astuneet aikaan, jossa maailman taloudelliset resurssit ovat uudelleenjaon kohteena.

Nykyisen yhteiskuntapolitiikan raamit eivät anna mahdollisuuksia sen muuttamiseen. Muutos synnytetään yhteiskunnan valtarakenteista riippumattoman joukkoliikkeen voimalla.

Nykyinen yhteiskunnallinen tilanne toimii pääoman taloudellisten lakien ehdoilla. Kaiken perustana on pääoman kasaantuminen ja taloudellinen kasvu. Nykyinen tilanne voi säilyä vakaana ja kasvu-uralla vain, jos pääoman kasvu turvataan. Jatkuva kasvu on kuitenkin mahdoton. Hallitukset, joissa ovat edustettuina "sosiaalidemokraatit ja muut vasemmistopuolueet" porvareiden ohella, ovat muuttuneet tässä mielessä nykyisen politiikan vangeiksi. Säilyttääkseen aloitteen käsissään ne joutuvat toteuttamaan politiikkaa, mikä turvaa pääoman kasvun, voitot ja kasaamisen. Tässä ne toteuttavat politiikkaa, jossa eri maiden työtätekevät asetetaan toisiaan vastaan. Työtätekeviä vaaditaan kilpailun nimissä luopumaan palkastaan, sosiaaliturvastaan ja elintasostaan, jolloin eri maiden työläiset luopuessaan omien kapitalistiensa hyväksi oikeuksistaan pakottavat muiden maiden työläisiä tekemään samalla tavalla. Kriisitilanteissa hallitukset hakevat pääomalle kasvua omaisuuksien uudelleenjaosta ja tehostetusta riistosta. Nykyinen talousoppi, monetarismi ei sisällä itsessään mahdollisuuksia tämän muuttamiseen. Muutos siihen on tuotava systeemin ulkopuolelta.

alkuun

SOSIAALIDEMOKRAATTIEN JOHTAMA TYÖVÄENLIIKE ON VOIMATON

"Vasemmistolainen" työväenliike tukee monetarismia

Ruotsissa ja Suomessa ay-liikkeen johto tukee EMU-jäsenyyttä. Vasemmistolaiset hallitukset tehtailevat kansaa rasittavia säästöbudjetteja. Sama ilmiö näkyy muuallakin Euroopassa. Miksi? Syyt löytyvät lähihistoriasta. 70- 80 luvuilla kapitalismin talouspulien tuloksena uusoikeistolainen ryhtiliike onnistui syrjäyttämään porvarillisen sääntelypolitiikan ja heikentämään ratkaisevasti koko kansainvälistä työväenliikettä. Mitä teki perinteinen työväenliike? On muistettava, että samalla kun sääntelypolitiikka oli tulosta kansainvälisen työväenliikkeen voimasta, kokivat pääomapiirit sen omakseen. Sen puitteissa hallitusvastuuta kantavat demarit ja muu vasemmisto sidottiin osaksi porvarillista yhteiskuntaa. Sosiaalidemokraatit, ammattiyhdistysliikkeen johto, osuuskauppaliike, osa ns. kansandemokraattista vasemmistoa yms. (puoluetuki vapautti taloudellisesti ja poliittisesti puolueen johdon jäsenistöstä riippuvasta rahoituksesta ja politiikasta) olivat jo integroituneet silloiseen yhteiskuntaan taloudellisesti, poliittisesti ja rakenteellisesti. Ne eivät voineet jättää sitä, koska ne kuuluivat osana siihen. Ne olivat laskeneet tulevaisuutensa ns. neuvottelupolitiikkaan. Niiden ainoa mahdollisuus oli säilyttää asemansa ja asettua tukemaan monetaristista talouspolitiikkaa. Säilyttääkseen asemansa ja pitääkseen aloitteen yhteiskunnassa itsellään niiden tuli esittää kaikki oikeistolaisimmat esitykset ennen konservatiivista porvaristoa. Tästä syystä Ruotsin sosiaalidemokraatit joutuivat toteamaan, että he eivät voi enää tähdätä hyvinvointiyhteiskuntaan, mutta ehkä kuitenkin 70 %:een hyvinvointiyhteiskuntaan. Suomessa sosiaalidemokraatit ja heitä lähellä olevat piirit pitivät tavoitteenaan "hyvinvointiyhteiskunnan perusteiden" säilyttämistä. Samasta syystä sosiaalidemokraatit ovat kyenneet suruttomasti tehtailemaan työkansaan kohdistuvia leikkausohjelmia. Samasta syystä monet vasemmistolaiset perustelevat muuttunutta linjaansa väitteellä, että informaatioyhteiskunta on syrjäyttänyt teollisuusyhteiskunnan ja siitä syystä mikään ei ole enää kuten ennen jne. Eli, koska nykyinen talouspolitiikka on vienyt mahdollisuuden toteuttaa hyvinvointiyhteiskuntaa, tähtäävät niin demarit, vasemmistoliittolaiset kuin SAK:n johtokin tuntemattomaan EU:iin ja EMU:n löytääkseen sieltä jotain. He vain eivät tajua tai eivät välitä siitä, että EU on luonut itselleen raamit, joiden puitteissa ei voi harjoittaa minkäänlaista sääntelyä.

alkuun

MUUTOS ON MAHDOLLINEN-TARVITAAN UUSI TYÖVÄENLIIKE

Vaihtoehtoisen yhteiskuntapolitiikan toteuttamiseksi on välttämätöntä työtätekevien väestökerrosten yhteistyö. Tätä yhteistyötä voidaan tässä vaiheessa kutsua nimellä "Uusi työväenliike". Tälle on vankka perustelu ja sosiaalinen tilaus. SDP ja Vasemmistoliitto sekä ay-liikkeen johto ovat mukautuneet asemansa vuoksi porvariston uusoikeistolaiseen politiikkaan. Tämä työväenliikkeen johto haluaa säilyttää asemansa yhteiskunnassa eikä siksi ryhdy voimakkaaseen työnantajien vastaiseen etutaisteluun. Siksi he mukautuvat porvarien politiikkaan eli kannattavat kapitalismia. Nykyiseen yhteiskuntapolitiikkaan ei sisälly mahdollisuutta muutokseen. Siksi näistä työväenliikkeen osista ei ole enää yhteiskuntapolitiikan suunnan muuttajiksi. Siksi tarvitsemme työväenliikkeen, jolla ei ole minkäänlaista yhteiskunnallista asemaa kapitalismissa menetettävänään. Siksi puhumme, että tämän liikkeen on oltava uusi. Sen muodostavat ne ihmiset, joilla ei ole mitään asemaa menetettävänään nyky-yhteiskunnassa, missä kansanvastaista politiikkaa on toteutettu. Uuden liikkeen kantava voima on kapitalismin vastaisuus. Vain silloin se voi nähdä, että politiikkaa voidaan muuttaa ainoastaan käymällä käsiksi kapitalistien etuihin. Jos aiotaan luoda pysyvä kansan etujen mukainen vaihtoehto, se vaatii reformipolitiikan muuttamista kapitalistien valtaa eliminoivaksi. Tätä tarkoittaa, että vaihtoehto nykyiselle politiikalle voidaan tuoda vain yhteiskunnan virallisten rakenteiden ulkopuolelta.

KTP esittää yhteistyötä

Nykyisestä politiikasta hyötyy vain suurpääoma, yhteiskunnan eliitti sekä uusi euroeliitti puolueiden ja ay-liikkeen johto mukaanlukien. Se on syrjäyttänyt yhteiskunnasta täysin toisarvoiseen asemaan monia suuria väestöryhmiä kuten nuoret, opiskelijat, suuren osan viljelijäväestöstä, pitkäaikaistyöttömät ja eläkeläiset. Nykyajan työväenluokan (niin aputyöläiset kuin korkeasti koulutetut ammattilaiset ja toimihenkilötkin) valtaenemmistö on jo ajettu epätyypillisiin osa-aika, pätkätöihin, koulutukseen liittyvään palkattomaan työharjoitteluun, toistuvaan työttömyyteen sekä työhön, josta saatu korvaus alittaa minimipalkan. KTP esittää kaikille kansalaispiireille yhteistä toimintaa nykyisen yhteiskuntapolitiikan muuttamiseksi. Vaihtoehdon toteuttamiseksi on välttämätöntä aloittaa työtäätekevien väestökerrosten yhteistyö.

Arviomme mukaan kansan keskuudesta löytyy voimia, jotka ovat yksimielisiä siitä perusasiasta, että nykyinen yhteiskuntapolitiikka tulee korvata kansan etujen mukaisella politiikalla. Olemme myös sitä mieltä, että tämä on ainoa keino muuttaa politiikkaa kansan etujen mukaiseksi ja estää edessä oleva katastrofi, joka seuraa nykyistä menoa. Kutsumme tähän yhteistyöhön mitä erilaisimmat muutosta haluavat voimat mm. työläiset ja toimihenkilöt, työttömät, viljelijät, eläkeläiset, opiskelijat, nuoret jne ja kaikkia näitä edustavat järjestöt. Yhteistyö tulee perustua kaikkien siihen osallistuvien yksimielisyyteen ja tasa-arvoon. Huomattava osa työtätekevää kansaa seuraa tänään passiivisena asioiden kulkua. Yhteistyön ensimmäisenä tehtävänä on herättää kansa valvomaan oikeuksiaan. Tässä mielessä esitämme aloitettavaksi keskustelun sellaisen yhteisen tavoite-ohjelman ja toimintamuotojen löytämiseksi, minkä sisältönä on nykyisen kansanvastaisen politiikan muuttaminen, pääomapiirien aseman heikentäminen ja kansanvallan palauttaminen. KTP esittää keskustelun piiriin seuraavia tavoitteita.

1) Täystyöllisyys ja riittävä perusturva tulee olla talous- ja yhteiskuntapolitiikan päätavoite.

2) On irtaannuttava monopolien etuja palvelevasta EU-jäsenyydestä ja estettävä Suomen liittyminen EU:n rahaliiton EMU:n jäseneksi.

3) Suuret pääomat ja niiden vapaat liikkeet on saatettava yhteiskunnalliseen kontrolliin monopolisoitumisen estämiseksi. Samalla on turvattava pienten työvoimavaltaisten yritysten toimintamahdollisuudet. Viennille on asetettava vientivero ja vientitulot tulee palauttaa Suomeen.

4) Suomen on irtaannuttava kaikista suunnitelmistakin liittyö NATO:n jäseneksi. On estettävä yhteiskunnan militarisoituminen. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että lakkautetaan kaikki sotilaalliseen toimintaan suuntautuvat puolustusvoimien ulkopuoliset järjestöt.

5) Suuret liikepankit, vakuutuslaitokset ja lääketehtaat tulee ottaa yhteiskunnan haltuun.

6) Pankkituki on maksettava takaisin. Puoluetukijärjestelmä on purettava.

7) Yhteiskunnan omaisuuden, toimintojen ja valtion yritysten yksityistäminen on lopetettava. Sitävastoin on kehitettävä valtion ja kuntien yrityksiä turvaamaan alueellinen tuotantorakenne ja työllisyys markkinatalouden häiriöistä riippumatta.

8) On korotettava pieniä ja keskisuuria palkkoja, eläkkeitä ja on kevennettävä pieni- ja keskisuurten tulojen verotusta siirtämällä verotuksen painopistettä pienituloisilta omaisuustuloihin sekä pääomavaltaisiin suuryrityksiin ja automaatioon.Perusturvan tulee olla vähintään 4 500 mk/kuukaudessa verottomana henkilöä kohti. Viime vuosina päätetyt sosiaaliturvan heikennykset tulee peruuttaa.

9) Yhteiskunnan toimesta on kehitettävä sosiaaliturvaa niin, että se antaa perustoimeentulon niille, jotka eivät voi sitä saada ansiotulojensa perusteella.

10) On kehitettävä terveydenhuoltoa. Jokaista 10 000 asukasta kohden tulee rakentaa hyvintoimiva terveysasema.

11) On kehitettävä lasten kunnallista päivähoitoa. Jokaiselle lapselle tulee turvata kunnallinen päivähoitopaikka.

12) On kehitettävä kohtuuhintaisia yhteiskunnallisia palveluita kaikille kansalaisille. Se merkitsee koulutuksen, terveydenhuollon, postin, pankin, tietoliikenteen sekä julkisen liikenteen yms. palveluiden ja kehittämisen turvaamiseksi.

13) Yhteiskunnan on turvattava kaikille tarvitseville kohtuuhintainen asunto.

14) Viljelijäväestön asema on turvattava. Elintarvikkeiden häiriötön tuotanto ja maatalouden omavaraisuus on turvattava.

15) On lyhennettävä työaikaa välittömästi 35 tuntiin viikossa ansiotasoa alentamatta. On lailla turvattava, että normaalit työsuhteet ovat palkkatyön perusmuoto ja antavat työntekijälle ansaitun eläketurvan. Työttömyysturvan peruspäivärahaa tulee nostaa 200 mk:aan ja sitoa indeksiin.

16) Suomen tulee pitää kiinni kansainvälisistä velvoitteistaan ympäristön suojelemiseksi ja esittää aktiivista roolia ympäristökysymysten ratkaisemisessa.

17) Yhteiskunnan toimesta on kehitettävä ja tuettava kansallista kulttuuria niin henkisen kuin fyysisenkin harrastetoiminnan osalta. Työväen aatteellinen kulttuuritoiminta on elvytettävä antamalla sen käyttöön ilmaisia toimitiloja ja -välineitä sekä tarkoitusta varten koulutettuja ohjaajia.

Käsityksemme mukaan yhteinen toiminta ei merkitse sitä, että yhteistyökumppanit luopuvat omasta toiminnastaan ja periaatteistaan. Se merkitsee ainoastaan sitä, että yhdistämme voimamme yhteisen päämäärän, kansan etujen mukaisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan puolesta. On etsittävä yhteistyön muotoja. Ensimmäinen tavoite on löytää yhteisiä tavoitteita, joiden puolesta tehdään työtä sekä yhdessä että oman toiminnan puitteissa. Yhteistyön muotoja voi olla monia kuten esim: Yhteiset asiakirjat ja tavoiteohjelmat, yhteisten mielenosoitusten ja kampanjoiden järjestämiset sekä yhteisten joukkojärjestöjen luominen. Loppukädessä tämän toiminnan tulee johtaa yhteiseen suureen joukkoliikkeeseen, joka pakottaa nykyisen eliitin luopumaan kansanvastaisesta politiikastaan.

Onko vaihtoehto mahdollinen?

Nykyisessä yhteiskunnassa valtamedia ylläpitää käsitystä, että kansan vaatimia uudistuksia ja politiikan suunnan muutosta ei ole mahdollista toteuttaa. Väitetään, ettei siihen ole varaa. Näin asia ei kuitenkaan ole. Rahaa muutokseen on olemassa. Kysymys on vain siitä, kuinka se yhteiskunnassa jaetaan. Politiikan suunta on täysin riippuvainen siitä kyetäänkö löytämään vastavoima nykyiselle menolle. Kokemuksia on siitä, että toisenlainen politiikka on mahdollista. Olemme todenneet, että vain työ luo uuden arvon. Vuoden 1980 jälkeen teollisuuden tuotanto on yli kaksinkertaistunut jokaista teollisuustyöntekijää kohden. Myös lamaaedeltävään vuoteen 1990 verrattuna on tuotanto työntekijää kohden kasvanut lähes 50 %. Työn tuottavuuden kohoaminen ei kuitenkaan vastoin monien käsitystä merkitse työn loppumista. Samassa suhteessa kuin työn tuottavuuden kohoaminen vähentää työpaikkoja teollisuudessa tulee työpaikkojen määrän lisääntyä muualla. Tämä johtuu siitä, että korkeampi työn tuottavuus vaatii enemmän opiskelua, parempaa terveyttä, parempaa ympäristöä ja viihtyvyyttä yms. Näin tapahtuikin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä.

Nyt monetarismin kaudella on käynyt niin, että leikkausten ja säästöjen nimissä yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeät työt on jätetty tekemättä tai lisätään hiostusta. Juuri tämä näkyy sinä yhteiskunnallisena pahoinvointina, minkä konkreettisia ilmauksia ovat työttömyys, yleinen taloudellinen ja sosiaalinen turvattomuus jne. Yhteiskunnassa tuotettu arvo riippumatta siitä, miten se tuotetaan, on aina se yhteiskunnallinen tuotto, jolla koko yhteiskunnan on elettävä. Uusi yhteiskuntapolitiikka voi merkitä vain sitä, että yhteiskunnan tulonjako jaetaan uudella tavalla. Yhteiskunnallisen työn tulokset tulee ottaa koko yhteiskunnan palvelukseen. Tämä tapahtuu kehittämällä uudelleen terveydenhuoltoa, sosiaaliturvaa, opetusta, tutkimusta, liikennettä, ympäristöä yms. Näille aloille palkataan uutta väkeä. Ihmiset saavat työtä, yhteiskuntaelämä toimii ja kaikki voivat paremmin. Kyse on vain siitä, miten saamme rakennettua sellaisen yhteiskunnallisen liikkeen, joka toteuttaa muutoksen. Oletko sinä mukana tämän muutoksen toteuttamiseksi?

Tämä on KTP:n esitys yhteistoiminnan aloittamiseksi ja sen liikkeen organisoimiseksi, joka toteuttaa todellisen yhteiskunnallisen muutoksen. Kehotamme kaikkia niitä, jotka haluavat muutosta maamme politiikkaan ja jotka kantavat huolta Suomen työkansan tulevaisuudesta, pohtimaan yhteisiä tavoitteita. Tämä on ainoa mahdollisuus tarttua kehityksen kulkuun joutumatta todella ajopuun heiteltäväksi. Tehkäämme se yhdessä.

alkuun

| Asiakirjat |