LOPETTAA sivun ja siirryt ETUSIVULLE LOPETTAA sivun ja siirryt Ajankohtaista SIVULLE LOPETTAA sivun ja siirryt edustajisto SIVULLE




 Periaateohjelma
 Kannanotot
 Asiakirjat
 Työkansan Sanomat
 Lähiradio 100,3 MHz
 Opintoaineisto
 Linkit
 English pages

Työkansan Sanomat

Kirjoituksia

***

 

alkuun

Raamisopimus tallasi jäsenistön tavoitteet: Metallin valtuusto alistui ostovoiman romahduttamiseen ( 12 /2011)

  Metalliliiton valtuusto taipui - pienestä vastaan pyristelemisestä huolimatta - jäsenistönsä ansiotason laskun. Ilman äänestystä se hyväksyi aikaisemmin hylkäämänsä ja nyt sovittelijan esittämän teknologiateollisuuden työehtosopimuksen. Nekin valtuuston jäsenet, jotka arvostelivat ostovoimaa jyrkästi laskevaa neuvottelutulosta, eivät esittäneet sitä äänestykseen.

  Kentällä tällainen valtuutettujen kiemurtelu nähdään luovimisena ja vastuun pakoiluna. Metalliliiton tiedotteen mukaan "kolmelle sopimusta arvostelleelle valtuutetulle jätettiin kuitenkin mahdollisuus jättää eriävä mielipiteensä valtuuston päätökseen". Metallin Vaikuttajat, metallin vasemmiston ja sitoutumattomien ryhmä, joka mainostaa toimintaansa "Se on meistä kiinni"-logolla, hyväksyi siis vaitonaisuudella jäsenistön elintason pudotuksen..

  Metallin kamppailun epäonnistuminen oli sinetöity jo siinä vaiheessa kun vasemmistolla vahvistetun Kataisen hallituksen, kapitalistien EK:n ja ay-liikkeen johdon sopima ns. raamisopimus tuli hyväksytyksi kaikissa keskusjärjestöissä. Metallin valtuusto hyväksyi luvuin 34-18 raamisopimuksen työehtosopimusneuvottelujensa pohjaksi. Samalla se hyväksyi raamisopimuksen liittyvän palkankorotusten ylätason, joka on 4,3 prosenttia 25 kuukauden pituisessa sopimuksessa sekä 150:n euron erillinen kertakorvaus, joka ei tule palkkaan.

  Jäsenistö odotti kamppailuun kunnon tavoitteita Metallin valtuuston hylättyä 20. lokakuuta keskusjärjestöjen raamisopimukseen perustuvan neuvottelutuloksen, oli liiton johto pakotettu käynnistämään lakkotaistelun paremman sopimuksen puolesta. Oikeistolainen Kataisen hallitus toimi nopeasti lakon lopettamiseksi ja vetosi neuvottelujen jatkamiseksi välittömästi. Poikkeuksellisen nopeasti se aiheuttikin sovittelutoiminnan, jonka seurauksena lakko lopetettiin.

  Lakkoon, joka kesti neljä päivää, lähteneet jäsenet olettivat, että liitto irtaantuu ahdistavasta raamisopimuksesta, sekä asettaa kamppailulle kunnon tavoitteet. Se ei kuitenkaan ollut liittojohdon tarkoitus. Johto "neuvotteli" sovittelutuloksen samanlaiseksi kuin aikaisemmin valtuuston hylkäämä neuvottelutulos. Muutoksena tuli ainoastaan paikallisen sopimuksen osalta ns. perälauta, jossa korotukset jaetaan yleiskorotuksena kaikille, jos niistä ei paikallisesti päästä sopimukseen. Prosenttipohjaiset korotukset kasvattavat edelleen palkkaeroja, metalliliiton päinvastaisista liittokokouslinjauksista huolimatta. Raamisopimuksessa kiistakysymyksenä pidetty työntekijän kolmen päivän kouluttautumisoikeus siirrettiin huolettomasti tuleviin työryhmiin. Ostovoima laskee.

  Metallin valtuuston 24. lokakuuta hyväksymä sovittelijan esitys laskee jyrkästi ostovoimaa. Inflaatio on neljän prosentin luokkaa ja jyrkässä nousussa. Valtuusto oli hyväksyessään siitä tietoinen. Samalla se kuitenkin naulasi muiden liittojen sopimusneuvottelut kulkemaan entistä tiukempaan samalla ostovoiman jyrkän laskun linjalla.

  Metallin jäsenien roiman ostovoiman laskun vastakohtana kapitalisteille on luvattu verohelpotuksia ja muuta taloudellista tukea. Sosialidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset tukijoineen, ylhäältä alas asti - hallituksesta liittojen hallintoihin - ovat sitoutuneet kapitalismin pelastamiseen ja ovat vyöryttämässä kapitalismin talous- ja rahakriisin seuraukset työväenluokan maksettavaksi elintason yleisellä laskemisella.

  Tuki raamisopimuksen rajojen ylitystä hakeville liitoille Lopullisesti raamisopimukseen sisältyvät asiat selviävät 24. marraskuuta, kun hallitus arvioi, onko riittävä määrä liittoja tehnyt sopimuksensa siltä pohjalta.

  Useat liitot neuvottelevat parhaillaan raamisopimuksen rajoissa työ- ja palkkaehdoistaan. Työpaikoilla ja ammattiosastoissa on syytä varautua tukemaan jäsenistönsä elinehtoja puolustavien liittojen kamppailua raamisopimuksen rajojen ylittävistä palkankorotuksista

alkuun

Kaivos- ja kaivannaisteollisuus kansallistettava - koko talouspolitiikkaan muutos ( 8 /2011)

  Vaikka kaivosala on strategisesti tärkeä toimiala Suomessa on yksityistettäessä ja EU- jäsenyydenseurauksena Suomen valtio luopunut omistuksistaan kaivosalalla 1980 - 1990 luvulla. Tällä hetkellä Suomessa toimii runsaat 40 kaivosta tai kaivoshanketta, joista Talvivaaran nikkeliä lukuun ottamatta kaikki yhtiöt ovat ulkomaalaisomistuksessa.

  Ulkomaalaisyritysten kiinnostus on lisääntynyt, koska Suomesta on löydetty malmeja, jotka Euroopan unionikin on määritellyt poikkeuksellisen tärkeiksi ja jopa kriittisiksi raaka-aineiksi.

  Kaivosalan liikevaihdon arvioidaan kasvavan Suomessa vuoden 2010 vajaasta miljardista eurosta 2,5 miljardiin euroon vuoteen 2015 mennessä.

  Kullan kaivamisesta on tullut erittäin merkittävä osa kaivosalaa. Kaikkiaan Suomessa toimii kuusi kultakaivosta, joista suurin Kittilän Suurkuusikossa. Pampalon kaivoksen aloitettua helmikuussa toimintansa Ilomantsissa on Suomi noussut Euroopan suurimmaksi kullan tuottajaksi. Pampalon kaivos tuottaa noin 1000 kiloa kultaa vuodessa ja työllistää yli 70 työntekijää.Suomen koko kultatuotanto on nyt noin 7000 kiloa vuodessa, mutta Raahen Laivakankaan käynnistyessä ensi syksynä on vuosituotanto jo yli 10000 kiloa. Kullan hinta on noussut viime vuosina ja on nyt 32000 euroa kilo.

Loppu ryöväämiselle

  Suomen maaperä, kansallisomaisuus on parhaillaan kansainvälisen kaivos- ja kaivannaisteollisuuden ryöväyksen kohteena. Hyväksynnän tälle toiminalle ovat antaneet Euroopan Unionin jäsenyyttä puolustava puoluevalta ja kaikki oikeistopolitiikan kannattajat. Heille pääomapiirien valta ja luonnon ryövääminen voittojen kasaamiseksi on tärkeämpää kuin kansanvalta ja Suomen talouden kehittäminen kansan hyvinvoinnin kasvattamiseksi.

  Ohjelmassaan " KTP:n tavoitteet talouspolitiikan suunnan muuttamiseksi" Kommunistinen Työväenpuolue esittää keskeiset tavoitteet talouspolitiikkaan, jolla varmistetaan kansantalouden kehittyminen ilman jäsenmaksuja, lainoja ja takauksia Euroopan Unionille. Siksi KTP esittää:

* Suurien maa- ja metsäomaisuuksien sekä kaivos- ja kaivannaisteollisuuden kansallistamista. Koko energiatuotannon ja energian jakelun kansallistamista. Tämä tarkoittaa käytännössä sähkön- ja lämmöntuotannon, vesivoimavarojen, öljynjalostuksen ja muun polttoainetuotannon ottamista takaisin valtion omistukseen.

* Raskaan metalli- ja kemianteollisuuden kansallistamista. Tätä vaatii jo maamme omavaraisuuden turvaaminen niin teollisessa kuin maatalouden tuotannossakin.

* Tele- ja muiden tietoliikenneyhteyksien kansallistamista. Näin turvataan sekä yksityisten kansalaisten, että koko yhteiskunnan toimivuus suuryhtiöiden kriisejä ja kaappauksia vastaan.

* Maamme valtionyhtiöitä tulee vahvistaa ja luoda niille hyvät toimintamahdollisuudet laajentumiseen sekä perustaa uusille toimialoille yrityksiä.

* Posti, valtion rahalaitokset ja monet valtion yritykset ovat keskeisessä asemassa yhteiskunnan vakauteen vaikuttamassa. Valtion ja kuntien yhtiöiden myyntiä yksityisille ei voi hyväksyä missään muodossa.

* Kansallisen omaisuuden yksityistäminen ja yhtiöittäminen tulee peruuttaa ja palauttaa kansalliseksi omaisuudeksi

alkuun

(1/2011 19.1.)
Ay-liikkeeseen työväenpolitiikkaa työväen ehdoilla


  Vasemmistoliitto on lakkauttanut Rakennusliitossa ryhmätoimintansa. Liiton sd- ja vas-ryhmät osallistuvat liiton liittokokousvaaliin ilman poliittisia tunnuksia, yhdessä vaaliliitossa. Puheenjohtaja Matti Harjunniemi (vas) on ilmoittanut vetäytyvänsä myös SAK:n hallituksen (vas)-ryhmästä. Hänen mukaansa kyse ei ole luopumisesta, vaan "syvällisemmästä vasemmistolaisesta ammattiyhdistysajattelusta".
Sosialidemokraatit sen sijaan ilmoittavat voimistavansa ryhmätoimintaa. Sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton saumaton yhteistyö on aiheuttanut nykyisen ay-liikkeen alennustilan, jossa jäsenistön tavoitteet on haudattu valtakunnallisen puoluepolitiikan välikappaleeksi. Siinä mielessä Rakennusliitonkaan ryhmien yhdistyminen ei juuri muuta tilannetta jäsenistön kannalta kuin huonompaan suuntaan - sosialidemokraattisen puolueen valta-aseman vahvistamiseen. Tämä johtaa kapitalistien suurempaan vaikutusvaltaan ja työväestön työ- ja palkkaehtojen heikentymiseen.

  Puoluepolitiikka on eri asia kuin työväenpolitiikka. Onkin aiheellista muistaa, että ammatillisen- ja poliittisen työväenliikkeen yhteistyöllä on saavutettu paljon parannuksia mm. työlainsäädännön vaikutuksen kautta. Vahingollinen asia on se, jos työväenpolitiikan nimissä sitoudutaan puolueiden politiikkaan, joka ei vastaa ay-jäsenistön odotuksia. Järjestäytyneen ay-liikkeen olemassaolon ajan on liikkeen elinvoimana ollut luokkataistelunäkökohta ja joukkokamppailun järjestäminen työväenluokan etujen ajamiseksi. Ongelmana säilyy edelleen se, miten palauttaa nämä sd- ja (vas)-johtajien hämärtämät työväenliikkeen periaatteet.

  Joukkoliikkeen käytöstä on luovuttu keskusjärjestötasoilla, kuten SAK:ssa, ja samaa ay-liikkeen turmion tietä sd- ja vas-ryhmät ovat nyt vahvistamassa ammattiliittoihin, riippumatta siitä toimivatko ne niissä omissa ryhmissään tai yhdessä ryhmässä. Ay-liikettä ajetaan porvaripolitiikan järjestöksi ja työväenliikkeen periaatteet on myyty. Irtisanomisten ja lomautusten kurimuksessa valitettavan moni ay-liikkeen jäsen kysyy, että mitä tekee jäsenkortilla - siihen mahdollisesti sisältyvä hieno sirukorttikaan kun ei jäsentä puolusta.

  Yhä suurempien liittokokonaisuuksien rakentelu johtaa reformistisen ay-politiikan vahvistumiseen ja periaatteettomaan virastoajatteluun; johtajat ovat tietävinään mikä on työläisille parasta ja realistista edunvalvontaa. Tätä sanomaa välitetään turvallisesti ay-toimistoissa tukevien lihapatojen äärellä. Näennäinen puoluepolitiikasta luopumisen snoppailu ei nyt auta ay-liikettä. Sdp- ja (vas)-liiton periaatteettomuuden tilalle on ay-liikkeeseen saatava työväenpolitiikkaa, työväen ehdoilla, ja nostettava joukkovoiman käyttö kunniaan.

alkuun

Perussuomalaiset käänsivät takkinsa

  Eduskunta hyväksyi valtion ensi vuoden talousarviokäsittelyn yhteydessä 36 miljoonan euron puoluetuen. Päätös oli yksimielinen. Eduskuntapuolueille jaettua rahatukea aikaisemmin vastustaneet perussuomalaiset käänsivät nyt takkinsa ja istuivat kiltisti korruptioveneeseen yhdessä vanhojen puolueiden kanssa.

  Vaikka perussuomalaiset ovat viime vuosina moittineet puoluetukiaisia ja vaatineet niiden leikkaamista, ovat tukirahat kelvanneet puolueelle siinä kuin muillekin. Sama seteliselkärankaisuus ja herrojen tavoille taipuminen näkyy myös perussuomalaisten muussa toiminnassa.

  Eduskuntapuolueet saavat varsinaisen puoluetuen lisäksi viestintätukea ja rahaa avustavan henkilökunnan palkkaamiseen. Ensi vuonna tukiin uppoaa verovaroja yhteensä noin 50 miljoonaa euroa.

 

alkuun

USA ja EU pelastavat suurpääomaa - tappiot työväestön maksettavaksi!

  Yhdysvalloista vuoden 2007 syksyllä alkanut ja koko kapitalistiseen maailmaan levinnyt rahakriisi sekä sen aiheuttama talouslama eivät osoita mitään hellittämisen merkkejä. Päinvastoin näyttää siltä, että kapitalistisen järjestelmän vakauttaminen ei onnistu ja sen romahtaminen on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin.

  Rahakriisit, taantumat ja lamat ovat jo vuosikymmeniä jatkuneen kapitalismin yleisen kriisin säännöllisesti toistuvia, sekasortoisia vaiheita. Niiden aikana suuria pääomia, tuotantoa ja omaisuuksia kasataan, keskitetään ja jaetaan uusiin käsiin. Kriisin ja sekasorron oloissavanha totuus, voitot ovat yksityisiä ja tappiot yhteisiä, paljastuu räikeimmillään kaikkien työtätekevien nähtäville ja kuultavaksi.

  Nyt lähes kolme vuotta talouden elvytyksen varjolla jatkunut rahan pumppaaminen pankeille, vakuutusyhtiöille ja muille keinottelijoille merkitsee valtavaa tulonsiirtoa työväenluokalta omistavalle luokalle. Tuhansien miljardien dollareiden ja eurojen kaappaaminen ei koske vain läntisten teollisuusmaiden työläisiä. Se kurjistaa entisestään myös kehitysmaiden riistettyä ja nälkäänäkevää väestöä.

Velkaelvytys on pääomien pelastamista

  Yhdysvaltain ja sen keskuspankin FEDin uusin, noin 600 miljardin dollarin rahansiirto pankeille ja suurpääomalle kertoo kaiken kapitalismin nykytilasta. Ulkomainen velkaraha ei enää riitä ja siitä maksettava korko käy liian kalliiksi. Pääomia ja järjestelmää yritetään pelastaa laajamittaiselta tuholta painamalla uutta rahaa. Liittovaltion rahamylly pyörii, pankit saavat dollarinsa, roskalainat ja tappiot kasaantuvat valtion kassaan. Ja lopulta amerikkalainen työläinen ja veronmaksaja maksaa laskun palkka- ja elinolojen heikentymisenä, työttömyytenä ja asunnottomuutena.

  Se mitä tapahtuu Yhdysvalloissa, tapahtuu myös Euroopassa ja EU:ssa. Sama suurpääoman valta ja oikeistopolitiikka jyräävät kansoja mantereelta toiselle. Euroopassa rahakriisi ja talouden lama iskivät ensiksi Kreikkaan. Nyt ovat vuorossa Irlanti, Portugali ja Espanja. Jo aikaisemmin keinottelijoiden ja oikeistovoimien vapaa mellastus ajoi Islannin ja Latvian lähes vararikkoon.

  Kreikan tapauksessa maan valtaeliitti, EU ja sen keskuspankki EKP toteuttivat Yhdysvalloista kopioitua politiikkaa. Suuret eurooppalaiset pankit, sijoittajat ja paikallinen pääoma pelastettiin rahoittamalla kymmenillä miljardeilla euroilla niiden roskalainojen ja tappioiden nollaamista. Kreikan työväestön osana on elää jatkossa pienemmillä palkkatuloilla, eläkkeillä ja äärimmilleen leikatun sosiaali- ja terveydenhuollon kurimuksessa.

  Jo nyt on selvää, että suurpääoman etuja ajava EU toteuttaa Kreikan mallia myös Irlannissa sekä muissa rahakriisiin ja talouslamaan ajetuissa jäsenmaissaan. Maksumieheksi joutuu myös suomalainen työläinen ja veronmaksaja. Maksamme yhtä aikaa niin kotimaisen kuin ulkomaisenkin suurpääoman ja keinottelun aiheuttamia laskuja.

Kapitalismi ajautuu kriisistä toiseen

  Pääomalla ei ole nykykapitalismissa isänmaata, eikä suuryrityksillä mitään yhteiskuntavastuuta. Niiden ainut tavoite on mahdollisimman suuren voiton tuottaminen omistajilleen. Vaikka voitot ovat kasvaneet, voittotaso on laskenut ja osakkeenomistajille jää näin suhteessa vähemmän jaettavaa. Tämä voiton suhdeluvun laskutendenssi, alati kasaantuva pääoma ja rahamarkkinoiden anarkismi ovat avanneet tien kaikenlaiselle pankki-, pörssi- ja sijoituskeinottelulle.

  Kapitalismin yleisen kriisin ja toistuvien talouslamojen tuhojen korjaaminen velkaelvytyksellä synnyttää kuitenkin uusia kriisejä. Samalla omistavan luokan ja valtaeliitin, johon myös suurin osa vasemmistopuolueista ja ay-liikkeen johtoa kuuluu, keinovalikoima kriisin voittamiseksi käy yhä pienemmäksi.

  Työtätekevien ja köyhtyvän kansanosan kannalta on toisarvoista, kuka pyörittää kapitalismissa järjestelmän velkapumppua ja takaa kenenkin lainoja. Eikä sekään ole ratkaisevaa, minkä keskuspankin kassan kautta työläisten työn tulokset kipataan suurpääoman rahaholveihin. Nyt on tärkeintä torjua työehtojen heikennykset, eläkeiän nostot ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon suunnitellut rajut leikkaukset.

  Nykyisestä ja jo nurkan takana vaanivasta uudesta kapitalistisen talouden kriisistä selviytymiseksi on vain yksi keino, kapitalismista sosialismiin siirtyminen.

alkuun

Köyhyys on poistettavissa (29.8.2010)

  Suomessakin suurin köyhyyden aiheuttaja on jatkuva joukkotyöttömyys, missä työtätekeviltä on riistetty oikeus elantonsa hankkimiseen. Työ- ja elinkeinoministeriön heinäkuun työllisyyskatsauksen mukaan te-toimistoissa oli kuun lopussa 514 600 työnhakijaa, joista 74 300 oli yleisillä työmarkkinoilla eli työssä olevia. Loput 440 300 olivat laajan työttömyyden määritelmän mukaisesti työttömiä. Kun lukuun lisätään ryhmälomautetut sekä eri syistä työvoiman ulkopuolelle ja karenssiin sysätyt työttömät, on työttömien määrä Suomessa puoli miljoonaa.

  Tuoreimpien Kelan selvitysten mukaan Suomessa on noin miljoona ihmistä, jotka elävät EU:n uuden köyhyysmääritelmän alittavilla tuloilla. Köyhissä kotitalouksissa asuu 150 000 lasta. Tilanne on häpeällinen. Kapitalismin pönkittämiseen alistuneissa puolueissa, eduskunnassa ja hallituksessa tämä ei herätä kuitenkaan minkäänlaista todellista toimintaa edes köyhyyden lieventämiseksi.

  Työttömyys- ja toimeentuloturvan reaaliarvot jäävät koko ajan jälkeen hintojen ja maksujen noustessa. Hyvin ei mene työssä olevillakaan. Tuloerot yhteiskunnassa ovat kasvaneet. Esimerkiksi Helsingissä kaikista toimeentulotuen saajista jo yli kymmenen prosenttia on palkkatyöläisiä. Sama huono kehitys jäytää kohta koko maata. Tästä on vastuussa myös ammattiyhdistysliikkeen kapitalisteja myötäilevä johto, joka on siirtynyt palkkataistelun sijasta kapitalismin puolustamiseen.

  Yksi köyhyyden ilmentymä on se. että velkaantuminen lisääntyy hälyttävästi. Se näkyy niin julkisessa kuin yksityisessä velanotossa. Sadat tuhannet suomalaiset ovat ulosotossa ja maksuhäiriölistoilla. Valtion ja kuntien velanotto on sekin tullut tiensä päähän. Valtionvelka nousee ensi vuonna 85 miljardiin. Velan korot ja hoitokulut ovat jo noin 2 miljardia euroa. Velalla hankitaan mm. kalliita ja tarpeettomia asejärjestelmiä. Samanaikaisesti köyhyys syrjäyttää ja murentaa ihmisarvoisen elämän perusteita.

  Huonoimmassa asemassa ovat pitkän päivätyön tehneet eläkeläiset ja muut pienellä tuloilla elävät. Pienten eläkkeiden tasoon ei ole lähes 20 vuoteen tullut ostovoiman turvaavia korotuksia. Sosiaaliturvan ja toimeentulotuen "uudistukset" ovat käytännössä pienentäneet tukien reaaliarvoja, riippumatta hallitusten kokoonpanosta. Liikenteen, asumisen, ruuan, terveydenhoidon ja muiden välttämättömien elinkustannusten hinnat ovat nousseet kohtuuttomuuksiin. Välillisen verotuksen kiristyminen pahentaa edelleen tilannetta. Sen sijaan suuryrityksille ja kapitalisteille jaetaan monenlaisia helpotuksia: pääoma- ja yritysverotusta on alennettu, varallisuusvero poistettu ja vapautettu työnantajat kokonaan niille aikaisemmin kuuluneista kansaneläkemaksuista.

  Kapitalistisessa luokkayhteiskunnassa maksatetaan nyt häpeilemättä työttömillä, eläkeläisillä ja muilla vähävaraisilla kapitalistien ja keinottelijoiden tukeminen. Se on syynä köyhyyden jatkuvaan lisääntymiseen. Köyhyys ja epätasa-arvo johtuvat kapitalismin riistoluonteesta. Ne poistuvat kapitalismin kumoutuessa ja sosialismiin siirryttäessä.

  Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on pyytänyt Suomen poliittisilta puolueilta syyskuun loppuun mennessä esityksiä köyhyyden poistamiseksi. Kampanja on osa Euroopan unionin vuoden 2010 köyhyyden poistamiskampanjaa. KTP vastaakin THL:lle, että Suomen ase- ja sotilasmenot on ajettava alas ja säästyneet varat käytettävä köyhyyden poistamiseen. Ase- ja sotilasmenot ovat Suomelle täysin tarpeettomia menoja. Säästyneillä miljardeilla voidaan merkittävästi lieventää kapitalismin aiheuttamaa köyhyyttä.

  Tämän lisäksi arvonlisävero tulee poistaa elintarvikkeilta, asunnoilta ja joukkoliikenteestä. Työantajien kansaneläkemaksu, varallisuusvero sekä suurien perintöjen ja myyntivoittojen verotus on palautettava. Yhtiö - ja pääomaverokantaa korotettava ja suurien tulojen verotusta on kiristettävä.

  Suomalaisten köyhyys on lisääntynyt vuoden 1995 jälkeen, koko EU:ssa olo ajan. EU ohjaa ja rahastaa kansallista varallisuuttamme ja työtämme suurpääoman, teollisuuskapitalistien ja sijoituskeinottelijoiden ja rikkaiden hyväksi. Suomen on irtaannuttava EU:sta.

Kommunistinen Työväenpuolue
Keskusneuvosto 29.8.2010

alkuun

Leninin syntymästä 140 vuotta
Lenin vallankumouksen voimana
V. I. Lenin 22.4.1870 - 21.1.1924

  Eräs ihmiskunnan historian nerokkaimmista yhteiskunnallisen kehityksen tuntijoista, Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen, sekä Sosialistisen Neuvostovaltion perustaja, maailman työtätekevien asian puoltaja, johtaja ja opettaja Vladimir Uljanov (Lenin) syntyi Sibirskissä (Uljanovskissa) opettajan, koulun johtajan perheeseen. Lenin vietti lapsuus- ja nuoruusvuosiaan Povolzhessa, jossa hän joutui näkemään tavallisten työläisten, kaupunkilaisen köyhälistön ja talonpoikien elämän toivottomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden. Hän ymmärsi jo nuorena, miten venäläisten työtätekevien lisäksi sorrettiin myös maan muita kansallisuuksia, kuten tshuvasheja, mordvalaisija, tataareja ym. Nuoruusvuosinaan hän joutui myös kosketukseen kansanjoukkojen tyytymättömyyden ja suuttumuksen kanssa. Työväenluokan ja kansojen sorto herätti hänessä syvää pahennusta. Hän ryhtyi jo varsin nuorena pohtimaan ympärillään olevaa elämää. Hän oli ahkera lukija ja jo varsin nuorena tutustui Venäjän kirjallisuuden parhaimpiin teoksiin. Sen ajan vallankumouksellisten demokraattien aatokset johdattivat hänet hiljakseen vallassa olevan tsaarivallan kumousajatukseen. Etenkin keväällä 1887, kun Leninin vanhin narodnik - veli Aleksander Uljanov teloitettiin Schlisselburgin linnassa, koska oli osallistunut tsaari Alexander III murhan suunnitteluun. Veljen saama teloitustuomio jätti oman leimansa Leniniin, koska siitä lähtien hän päätti kulkea toista tietä vallassa olevaa Venäjän itsevaltiutta vastaan.

  Vuonna 1887 Lenin päätti lukion palkittuna ja lähti lukemaan lakitiedettä Kazanin yliopistoon, mutta kävikin niin, että samana vuonna joulukuussa hänet vangittiin osallistumisesta ylioppilasaktiivien tsaarivallan vastaiseen kumoustoimintaan ja hänet karkotettiin Kazanin kuvernementin Kokushkinon kylään. Näin nuori 17 vuotias Lenin joutui ensimmäisen kerran yhteentörmäykseen tsaarismin itsevaltiuden kanssa ja sai vallankumouskasteensa. Seuraavana vuonna Lenin sai luvan palata Kazaniin, muttei yliopistoon. Kazanissa hän liittyi N. E. Fedosejevin perustamaan marxilaiseen opintoryhmään ja onnistui pääsemään tutkimaan K. Marxin ja F. Engelsin teoksia. Siitä lähtien voidaan sanoa hänestä tulleen vakaumuksellinen marxilainen.

  Siihen aikaan vallankumouksellisen sivistyneistön, sekä työläisten keskuudessa oli hallitsevana narodnikkien omaksuma poliittinen näkökanta. Koska heille oli tuntemattomia yhteiskunnan kehityksen lait ja koska heidän mielestään Venäjän kapitalismi oli satunnainen ja ohimenevä ilmiö. Tästä johtuen he eivät pystyneet tunnistamaan, että työväenluokan rooli yhteiskunnassa on sekä ensisijainen, että tärkein yksinvallan kumoamisliikkeessä. Heidän käsityksensä mukaan siirtyminen uuteen yhteiskuntajärjestelmään eli sosialismiin tulee tapahtumaan Venäjällä talonpoikaisyhteisön kautta.

Historian kulku noudattaa yhteiskunnan taloudellisen kehityksen objektiivisia lakeja

  Vuonna 1861 maaorjuuden lakkauttamisen myötä teollinen kapitalismi oli lähtenyt Venäjällä melko rajusti kasvamaan; rakennettiin tehtaita, rautateitä, kaupungit kasvoivat ja samaan tahtiin voimistuivat tehtaissa sekä riisto, että mielivalta. Vastapainoksi tälle työläiset ryhtyivät vastarintaan ja perustivat Venäjällä ensimmäiset työväenliitot, kuten "Etelä-Venäjän työväenliitto (1875) sekä Pohjois-Venäjän työväenliitto"(1878). Samoihin aikoihin Venäjän työväenluokan vallankumoukselliseen toimintaan ja kehitykseen vaikuttivat lisäksi myös Länsi-Euroopan työväenluokan vallankumousliikkeen tapahtumat. Vuonna 1883 ulkomailla syntyi jo ensimmäinen Venäjän marxilainen opintoryhmä "Työn vapauttaminen" G. Plehanovin johdolla ja sen vaikutus levisi myös Venäjälle. Vuonna 1889 Lenin muutti Samaraan, jossa hän perusti ensimmäisen marxilaisen kerhon ja jo keväällä 1891 hän suoritti menestyksellä Pietarin yliopiston lakitutkinnon. Tämän jälkeen hän ryhtyi tutkimaan Venäjän teollista asemaa ja keväällä 1893 ilmestyi häneltä ensimmäinen säilynyt kirjoitus "Uuden teollisen kehityksen merkitys talonpoikaisväestön elämässä". Elokuussa samana vuonna Lenin siirtyi marxilaisena Pietariin ja seuraavana vuonna ilmestyi hänen tunnettu kirjoituksensa "Keitä ovat 'kansan ystävät' ja miten he taistelevat sosialidemokraatteja vastaan", jossa hän varsin selkeästi ruotii narodnikkilaisuutta, arvosteli heidän katsomuksiaan ja käsitystä yhteiskunnan teollisesta kehityksestä, sekä siitä peräisin olevaa heidän poliittista toimintaohjelmaa. Narodnikkilaisille yhteiskunnan lainalaisen kehityksen käsite oli vieras. Heidän mielestään yhteiskunnan lainalaista kehitystä voidaan vapaasti ohjata kulkemaan yksilöiden tahdon mukaan. Lenin kumosi narodnikkien subjektiivisia ja idealististisia virheellisiä käsityksiä yhteiskunnan kehityksestä nojaten Marxin ja Engelsin käsityksiin ja hän päinvastoin toi esille materialistisen näkemyksen yhteiskunnan kehityksessä. Lenin tahtoi täten osoittaa, että historian kulku noudattaa yhteiskunnan taloudellisen kehityksen objektiivisia lakeja, ja ihmisten tietoisuus määräytyy yhteiskunnan aineellisen olotilan lähtökohdista. Päinvastoin kuin subjektivistit, jotka kielsivät kansanjoukkojen osuuden historiassa, Lenin osoitti, että juuri kansat luovat historian ja, että erilliset yksilöt voivat kyllä olla johtamassa näiden luokkien toimintaa, mutta se taistelu määräytyy vallitsevan yhteiskunnan kehitysasteen mukaan. Hän nosti näkyviin työväenluokan aseman yhteiskunnassa, minkä mukaan työväenluokka liitossa talonpoikien ym. riistettyjen kanssa pystyy eliminoimaan tsarismin vallan ja myös koko Venäjän porvariston luokkavallan. Samalla Lenin toi esille sen, että vain työväenluokka yhtenäisenä ja marxilaisen puolueen johdolla pystyy vallan siirron kautta rakentamaan uuden luokattoman yhteiskuntajärjestelmän vailla riistoa ja sortoa.

Marxilaisuus tieteenä on sidottu työväenluokkaan ja yhteiskunnan uudistamiseen

  Tammikuussa vuonna 1895 Lenin matkusti Pietarin marxilaisryhmän toimeksiannosta ulkomaille luomaan yhteyden "Työn vapauden" ryhmään ja neuvottelemaan työväen painotuotteiden julkaisemisesta. Kotimaahan hän palasi syyskuun 7 päivänä ja ryhtyi keräämään yhteen Pietarissa toimivia työväenyhdistyksiä "Taisteluliittoon työväenluokan vapauttamiseksi", joka oli eräs tärkeä askel kohti työväenluokan oman puolueen perustamista.

  Helmikuussa 1897 tsaarin Venäjä vangitsi hänet uudelleen ja karkotti kolmeksi vuodeksi itäiseen Siperiaan. Sinä aikana hän ehti kirjoittaa yli 30 tuotetta, mm. "Perintö, josta tahdomme luopua?", "Venäjän sosialidemokraattien vastalause", "Puolueemme ohjelman luonnos" sekä hänen tunnettu teos "Kapitalismin kehitys Venäjällä", joiden ajatukset sisällytettiin myöhemmin puolueen ohjelmaan ja toimintaan. Niissä ilmenee marxilaisen tieteen koko ajatus, että ilman vallankumouksellista teoriaa ei voi olla vallankumouksellista liikettä. Useita Leninin kirjoituksia julkaistiin ulkomailla, kuten Genevessä, ja ne kuljetettiin salaa Venäjälle, jossa ne levitettiin ympäri maan. Niissä kirjoituksissa Lenin mm. kehotti marxilaisia materialisteja tuomaan rohkeasti esiin kapitalistisen yhteiskunnan ristiriitoja sekä totesi, että tulee päättäväisesti asettua rintarinnan taistelevan työväenluokan kanssa yhteiskunnan muutoksen puolesta. Hän toi esiin myös sen, että aatteen päämäärän ja puolueen tulee olla sidoksissa tieteeseen, kuten myös filosofiaan. Arvostellessaan narodnikkeja hän samalla kumosi "legaalimarxilaisten" sekä liberaali-porvariston näkemykset. Hän osoitti, että näiden perusnäkemys suhteessa kapitalismiin sisältää porvarillisen "puolueettomuuden". Kun taas marxilaisuus tieteenä on sidottu työväenluokkaan ja yhteiskunnan uudistumiseen.

  Niihin aikoihin Lenin pohti paljon myös sitä, minkälaisen tulee työväenluokan puolueen olla. Yhdessä työväenliikkeen aktiivien kanssa hän myös käsitteli työläisten kerhoissa kysymyksiä, jotka koskettivat Venäjän taloutta ja poliittista elämää. Samoin hän jatkoi edelleen tehdastyöläisten työolosuhteiden tutkimista. Hänellä oli sellainen näkökanta, ettei riitä, kun kurssitetaan vain aktiivijäseniä, vaan tulee myös lähteä viemään yhteiskunnan tietoutta laajoihin työtätekeviin joukkoihin. Leninin johdolla tapahtui sellainenkin suuri historiallinen tapahtuma, että ryhdyttiin suorittamaan laajamittaista yhteiskunnallista valistustyötä joukkojen parissa.

  Ollessaan tuhansia kilometriä syrjässä karkotettuna työväenliikkeen keskuksista Lenin seurasi myös Länsi-Euroopan työväenliikkeen kehitystä. F. Engelsin kuoleman jälkeen lännen puolueiden opportunistit, kuten saksalainen sosialidemokraatti Bernstein, ryhtyivät avoimesti arvostelemaan Marxia ja marxismia ja ujuttamaan porvarillisia näkökantoja työväenliikkeeseen. Leninissä se herätti voimakasta vastarintaa, ja hän oli hämmästynyt, kun Bernstein ei saanut enempää vastustusta Saksassa. Myöskään ei Plehanov Venäjällä vastustanut Bernsteinin revisionistisia näkemyksiä, joten hän näki revisionismissa "ekonomistien" katsantokantoja, koska bernsteiniläiset vieroksuivat työväenluokan poliittista taistelua sekä kielsivät työväenluokan johtavan roolin vanhan kapitalistisen riistojärjestelmän kumoamisessa.

Iskra lehden ilmestyminen vahvisti puoluetta sen johtaessa työväenluokkaa

  Leninille lännen ekonomistien näkemykset olivat tuttuja, koska he olivat johtavia opportunisteja myös Venäjällä. Kun Leninin käteen joutui 1899 ekonomistien Manifestin "Credo"-uskontunnustus, hän välittömästi yhdessä muiden 17 karkotetun johtavan sosialidemokraatin kanssa yhteisessä tapaamisessa hyväksyi "Venäjän sosialidemokraattien vastalauseen" ekonomisteille, koska nämä olivat päättäneet luopua marxismista, itsenäisestä työväenluokan poliittisesta puolueesta ja pyrkivät liittämään työväenluokan porvariston jatkeeksi taistelussa tsarismia vastaan. Tämä vastalause levisi marxilaisten keskuuteen ja sai osakseen suurta kannatusta taistelussa "ekonomistien" näkökantoja vastaan Venäjällä.

  Siperian karkotuksen aikana Lenin jo suunnitteli Venäjälle yhtenäistä, työväenluokan oman poliittisen maanalaisen lehden julkaisua, jonka tehtäväksi tuli saattaa sosialidemokraatit yhtenäiselle marxilaiselle linjalle. Koska työväenlehden julkaiseminen Venäjällä oli mahdottomuus, niin hän vuonna 1900 palattuaan karkotuksesta päätti siirtyä ulkomaille, josta sitten tulikin hänen ensimmäinen todellinen maastamuuttonsa. Puolueen perustaminen Venäjällä tapahtui aikaan, jolloin kapitalismi oli siirtymässä uuteen imperialismin vaiheeseen, jolloin kapitalismin ristiriidat alkoivat kärjistyä entisestään ja sen mukana myös luokkien vastakohdat varsinkin Venäjällä. Imperialismin alkukaudella tärkeimmäksi tehtäväksi tuli myös marxilaisen lehden aikaansaanti.

  Joulukuussa 1900 ilmestyikin Iskra-lehden No.1. Lehden ilmestyminen oli tärkeä tapahtuma, joka vahvisti puoluetta sen johtaessa työväenluokkaa uuden yhteiskuntajärjestelmän luomisessa. Tehtävä oli varsin raskas ja vaikea vapautta vailla olevassa epädemokraattisessa yksinvaltiaan maassa. Sen ohella Lenin joutui toisaalta myös käymään kovaa taistelua kaikenkaltaisia työväenluokan vihollisaineksia vastaan, pettureita ja oman edun tavoittelijoita vastaan. Heitä oli enemmän kuin tarpeeksi. Vuoden 1901 toukokuussa Iskran numerossa n:o 4 ilmestyi Leninin kirjoitus "Mistä tulee aloittaa" puolueen perustaminen, josta myöhemmin tuli osa hänen teostaan "Mitä on tehtävä?". Tässä kirjoituksessa Lenin toi esille, mikä on oleva työväenluokan poliittisen lehden merkitys. Lehden tulee olla sekä hyvä joukkotiedotusväline ja valistaja, että myös joukkojen poliittinen organisaattori, sekä puolueen tärkein tiedotusväline.

  Työväenluokan yritys kumota tsaarin yksinvalta 1905 ei onnistunut. Myöhemmin 1907 Lontoossa kokoontui Venäjän Sosialidemokraattisen työväenpuolueen 5. edustajakokous. Siinä kokouksessa avauspuheenvuoron piti Lenin, ja siinä hän analysoi puolueen suhtautumista eri porvarillisiin puolueisiin, kuten mustasotnialaisiin, lokakuulaisiin, kadetteihin ja esserreihin sekä lisäksi menshevikkeihin ja heidän luokkayhteiskunnan sovittelunäkemyksiä. Kokous hyväksyi yksimielisesti bolshevikkien marxilaisen linjan. Sillä oli valtava merkitys Venäjän työväenluokalle.

  Kesällä 1907 Tsaarin hallitus suoritti "3.6.1907 " päivätyn kaappauksen: duuman toinen kamari hajotettiin ja käyttöön otettiin uusi vaalilaki, joka rajoitti työläisten ja talonpoikien äänioikeutta.

Leninin motto: muuttakaamme imperialistinen sota taisteluksi porvaristoa vastaan

  Lenin teki ensimmäisen arvion ja analyyttisen yhteenvedon 1905 vallankumouksen tappiosta. Joulukuussa 1907 puolue lähetti Leninin ulkomaille, jossa hän tutki ja kirjoitti ajankohtaisia artikkeleita puolueelle ja sen lehdelle. Vuoden 1905 taantumusvuosien jälkeen Lenin jatkoi ulkomailla ollessaan taistelua marxismista luopujia vastaan, sekä puolueen maanalaisen toiminnan lujittamista. Lenin piti vuoden1905 vallankumousta suurena oppituntina työväenluokalle, sen jatkotaistelulle oikeuksiensa puolesta. Samoin hän käsitteli ja arvioi vuosia 1908 - 1911 teoksissaan, kirjoituksissaan ja puheissaan, mm. sosialistien kansainvälisessä kokouksessa, arvostellen varsin kriittisesti mm. Kautskya ym. työväenluokan luopureita ja heidän opportunistista toimintaansa. Taantumusvuosina vain Leniniä kannattaneiden puolue pysyi uskollisena marxismille toiminnassaan. Niinä aikoina Lenin julkaisi useita käytännön toimintaa koskevia sekä teoreettisia teoksia, joissa hän puolusti tieteelliseltä pohjalta marxismia, sen teoriaa sekä arvioi tärkeäksi työväenluokan käytännön toiminnan eli taistelun.

  Työväenliikkeen uuden nousukauden vuosina marxilainen bolshevikkipuolue johti taistelua 8-tuntisen työpäivän puolesta, sekä suurten maanomistajien maiden kansallistamista. Vuonna 1912 Lenin siirtyi Pariisista Krakovaan ja ryhtyi päätoimittamaan "Pravda"-lehteä, joka oli alkanut ilmestyä pietarilaisten työläisten aloitteesta sinä vuonna. Sieltä käsin hänen onnistui seurata ja johtaa toimintaa Venäjällä, jopa korjaten joitakin maanmiestensä poliittisia tekoja. Häneltä tuli päivittäin kirjoituksia ja tukea työväen taistelulle, sekä työläiset keräsivät rahaa puolueelle ja sen uudelle lehdelle. Ne olivat sen ajan jäsenmaksuja omalle puolueelle. Kaikessa toiminnassa näkyi puolueen lehden ja työväenluokan välinen tiivis yhteistyö. Bolshevikkien saama kannatus tuntui ja näkyi kaikkialla. Kun sosialidemokraatit pääsivät 4. duumaan, niin Lenin joutui vielä aktiivisemmin osallistumaan yhteiskunnan toimintaan. Hän mm. kirjoitti edustajille puheita, antoi neuvoja ja tapasi edustajia aina kun se oli mahdollista.

  Ensimmäisen maailmansodan alkuvuonna 1914 Itävallan poliisi vangitsi Leninin Novo Targessa. Vapauduttuaan hän palasi Sveitsiin, jossa hän jatkoi oleskeluansa vuoden 1917 maaliskuuhun asti. Sinä aikana yltiöisänmaalliset 2 Internationaalin johtajat ja työväen asian luopiot olivat jo jättäneet aatteensa. Lenin jatkoi edelleen kirjoittamista. Hän julisti maailmansodan epäoikeudenmukaiseksi imperialistiseksi ryöstösodaksi, jossa kärsimään joutuvat kansat ja niiden luomat aineelliset ja kulttuurilliset arvot. Lenin loi seuraavan moton: muuttakaamme imperialistinen sota kansalaissodaksi, työläisten taisteluksi porvaristoa vastaan. Hän paljasti sosialisti-isänmaallisten, keskitienkulkijoiden, kuten Kautskyn, Trotskin ym. teot, joissa sanat ovat marxismista, mutta teot pettureiden. Näinä vuosina Lenin käsitteli kirjoituksissaan myös sotia, mitkä ovat sen syyt ja seuraukset.

Kaikki valta Neuvostoille

  Leninin ja hänen johtamansa puolueen toiminnan ansiosta työläiset ja talonpojat armeijan vaatteisiin pukeutuneina kaatoivat tsaarin itsevaltiuden porvarillis-demokraattisen vallankumouksen avulla helmikuussa 1917. Sinä aikana Venäjälle syntyi eräänlainen kaksoisvalta: toisaalta porvarien väliaikainen hallitus, sekä toisaalta vallankumouksen voimistuessa työläisten ja talonpoikien edustajien neuvostot. Lenin siirtyi 27.3.1917 Sveitsistä kotimaahan ja saapui Pietariin 3.4.1917. Tämä oli ratkaisevaa niin puolueelle kuin koko vallankumoukselle. Huhtikuun 4. päivänä1917 hän piti Tavritsheskin linnassa puheen, joka sisälsi teesin proletariaatin tehtävistä vallankumouksessa. Siinä tärkeässä teesissä Lenin esitti suunnitelman 'porvarillisen demokraattisen vallankumouksen' muuttamisesta sosialistiseksi vallankumoukseksi ja teki näin uuden tieteellisen avauksen: "neuvostosta voi tulla paras proletariaatin diktatuurin muoto", josta kehittyi sitten se tunnettu lause "Kaikki valta neuvostoille". Se oli tärkeä tekijä toteutettaessa samana syksynä Lokakuun Sosialistinen vallankumous. Astuttuaan Neuvostovaltion johtoon Lenin alkoi suunnitella nuorelle neuvostotasavallalle eri hallintamuotoja ja tapoja. Pankit, rautatiet ja suuret teollisuuslaitokset kansallistettiin. Kaikkiin valtion elimiin tuli jossakin muodossa Leninin puumerkki. Hänen ehdotuksesta perustettiin Korkein Kansantalouden Neuvosto ja Moskovasta tuli pääkaupunki. Ainoa varsinainen uhka oli 1. maailmansodan jatkuminen. Kun siitä oli päästy eroon, alkoi uusi imperialismin suunnasta tuleva länsivaltioiden uhka! Yhdysvallat Aasian itärajalla, Englanti pohjoisessa Murmanskissa, Saksa länsirajalla ja Ranska etelässä Krimillä. Silloin Lenin nosti esiin tunnuksen: "Kaikki rintamaa varten", joka sai työläisten ja talonpoikien kannatuksen niin Venäjällä kuin myös kautta maailman. Kärsittyään rintamilla jatkuvia tappioita vastavallankumoukselliset voimat ryhtyivät suunnittelemaan salaliittoa nuorta neuvostovaltiota, hallitusta ja sen johtajaa Leniniä vastaan. Elokuun 30. päivänä 1918 esserräläinen naisterroristi ampui omiensa yllyttämänä Leniniä. Haavoittuneen Leninin luja terveys kesti ja hän pääsi melko pian palaamaan takaisin työhönsä.

Leninin esityksestä 3. internationaali

  Näissä vaikeissa sodan, nälän ja hävitysten oloissa Neuvostoliiton hallitus Leninin johdolla suoriutui myös selustassa ilmenneistä vaikeista tehtävistä. Tehtaat ja valtion laitokset saatiin toimimaan. Armeijalle saatiin toimitetuksi tarvikkeita ja teollisuuskeskusten asukkaat saivat elintarvikkeensa. Leninin teoriat saivat vahvistuksensa vallankumouksen käytännön kokemuksista. Loka-marraskuussa 1918 Lenin kirjoitti kirjan "Proletariaatin vallankumous ja renegaatti Kautsky". Siinä hän kuvasi Kautskyn ylistämän porvariston demokratian, ja asetti työväenluokan demokratian eli Neuvostot sen rinnalle, joka merkitsi demokratiaa kaikille työtätekeville kansallisuudesta riippumatta. Tammikuussa 1919 Lenin kääntyi Euroopan ja Amerikan työläisten puoleen ja vetosi heihin, että perustettaisiin 3. internationaali. Maaliskuun 2. päivänä 1919 Moskovaan kokoontui sen ensimmäinen kongressi. Siinä Lenin puhui sekä porvarillisesta demokratiasta, että proletariaatin diktatuurista, ja perusteli teeseissään, miksi proletariaatin diktatuuri on välttämätön ja miksi vain sen kautta ihmiskunta voi kulkea kohti kommunismia.

  Saksan tappion jälkeen Englanti, Yhdysvallat ja Ranska keskittivät voimansa Neuvostoliittoa vastaan. Sen oli osannut Lenin jo ennustaa, minkä vuoksi hän vetosi omaan kansaansa terävöittämään valppautta kaikilla rintamilla, eikä vain maan ulkorajoilla. Kansa vastasi puolueen kutsuun talkootyöllä. Liitto työväenluokan ja talonpoikien välillä lujittui. Syntyi väliaikainen Nep - Uusi talouspolitiikka, jolla oli myös kansainvälistä merkitystä Neuvostoliitolle sen alkuvuosina. Neuvostoliiton alkuvuosien historiasta löytyy Lenin kaikissa sen ajan kirjoissa. Ne ovat ideologisia, aatteellisia, filosofisia ja luonnon tieteitä koskevia.

Leninin teot elävät ikuisesti ihmiskunnan historiassa

  Leninistä oli tärkeää saada koko kansa, niin puolueen jäsenet kuin sitoutumattomat, miehet ja naiset mukaan ohjaamaan valtiota, saada oikeat henkilöt oikeisiin paikkoihin. Saada aikaan tekoja eikä vain lupauksia. Paljon muutoksia piti saada aikaan myös ihmisten käyttäytymisessä ja luonteessa. Lenin ehti joka paikkaan, tapasi ihmisiä, keskusteli heidän kanssa, nosti esille ammattitaidon, koulutuksen, kirjoitti ihmisille kirjeitä. Kulttuurin vaikutus ihmisten luonteenpiirteisiin oli myös hänelle tärkeä. Hänen mielestä tiedemiehille tuli antaa kaikkialla mahdollisuudet palvella kansaansa. Vallankumouksen kehityksen kaikkina vuosina hän piti myös tärkeänä kansojen välisen ystävyyden lujittamista, neuvostotasavaltojen kehittämistä ja niiden yhteistyön lujittamista. Lenin jatkoi sairaanakin edelleen kirjallista työtään vuonna 1923. Hän kirjoitti kansallisuuskysymyksistä, osuustoiminnasta, Venäjän vallankumouksesta, sosialistisen teollisuuden ja talouden kehittämisestä, maan sähköistämisen tärkeydestä, maatalouden osuustoiminnan kehittämisestä ja kulttuurista. Näitä kirjoituksia löytyy hänen kootuista teoksistaan, suomenkielelläkin. Sairas Lenin siirtyi toukokuussa 1923 Gorkiin lähelle Moskovaa. Seuraavana vuonna 24.1.1924 klo 18.30 Lenin sulki viimeisen kerran silmänsä ja hänet haudattiin neuvostokansan saattamana Moskovan Punaisen torin mausoleumiin. Leninin kuoleman jälkeen neljän kuukauden aikana puolueeseen liittyi 250.000 uutta jäsentä. Leninin kuoleman jälkeen puolue valitsi Leninin oppilaan toveri J.V. Stalinin jatkamaan Leninin työtä Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen keskuskomitean johtajana. Tänään kansojen kunnioittama Lenin lepää Moskovan Punaisen torin mausoleumissa muistuttamassa maailman kansoja menneistä taisteluista ja voitoista. Totuutta ja menneisyyttä ei voida poistaa ihmiskunnan historiasta. Ne elävät ikuisesti ihmiskunnan historiassa, niin myös Leninin teot.

alkuun

Hyvä päätös hallitukselta: Sähköisen äänestämisen kehittämisestä luovutaan

Hallitus päätti 13 tammikuuta haudata lopullisesti äänestyspaikalla tapahtuvan sähköisen äänestyksen kehittämisen. Kokeiluhankeen kustannuksiksi vuosilta 2005 - 2008 muodostui yli 1.6 miljoonaa euroa.Oikeusministeri Tuija Brax totesi, ettei sähköisestä järjestelmästä ollut mitään hyötyä. Kansainvälisten kokemusten perusteella päätetään, mikäli jatketaan sähköisen äänestyksen kehittämistä perinteisen äänestyksen rinnalla. Todennäköinen kehityssuunta on silloin äänestäminen internetissä.Kokeiluhankkeen aikana Oikeusministeriö pyysi useilta tahoilta lausuntoja sähköisestä äänestämisestä. Lausunnon antajista kaikki muut puolueet hyväksyivät ehdotuksen, ainoastaan Kommunistinen Työväenpuolue ja Vihreä Liitto eivät ehdotusta kannattaneet. Järjestöistä ehdotusta sähköisestä äänestämisestä vastusti Electronic Frontier Finland ry.

Vaikka tekniikan kehitys sähköisen äänestämisen mahdollistaisikin niin ihmetystä herättää puolueiden antama laaja kannatus sähköiselle äänestämiselle. Voidaankin kysyä, miksi lähidemokratiaa ei kannateta puolueissa ja miksi puolueet eivät puolusta vaalien demokraattista valvontaa. Nykyinen vaalijärjestelmä vaalipäivän järjestelyjen osalta on juuri lähidemokratian toteuttamista, johon voi osallistua laaja joukko alueen poliittisesti aktiivisia ihmisiä. Kysymys on myös vaalien demokraattisen valvonnan säilyttämisestä, joka vaalipäivänä nyt vaalilautakunnissa toteutuu.Sähköisessä äänestämisessä vaalilautakunnalla ei olisi juuri mitään asemaa eikä merkitystä, puhumattakaan siitä, että äänestäminen suoritettaisiin internetin välityksellä. On myös syytä pitää kiinni siitä periaatteesta, että peruskoulun käytyään jokainen voi laskea äänestysalueen tai vaalipiirin äänet ja niiden jakautumisen eri ryhmille, jos hän niissä tehtävissä mukana on. Sähköinen äänestys toteutetaan teknisesti monimutkaisten järjestelyjen kautta, jota ei kukaan pysty demokraattisesti valvomaan. Sähköisessä äänestämisessä vaalin tulos jääkin aina arvailuksi ja viime kädessä vallassa olevien käsiin.

Nykyisen vaalijärjestelmän heikoimpia puolia on demokraattisen valvonnan puute ennakkoon äänestämisen käytännössä. Siihen tarvitaan vaalilain muutos. Sitä ennen on parasta äänestää vaalipäivänä.Suhteellisuuden ja poliittisen uudistumisen parantamiseksi eduskuntavaaleissa on KTP esittänyt eduskunnan 200 paikasta 10 paikkaa varattavaksi niille puolueille ja valitsijayhdistyksille, jotka vaalissa vaalipiireistä eivät saaneet yhtään kansanedustajan paikkaa. Kyseessä olevat 10 paikkaa jaettaisiin koko maassa saadun äänimäärän suhteellisuuden mukaan. Valitsijayhdistyksen tulisi olla ainakin kahdessa vaalipiirissä samanniminen päästäkseen mukaan paikkojen jakoon.

Hannu Harju
KTP:n puheenjohtaja

alkuun

Asiakirjojen todistus Talvisodasta 1939 - 40

Talvisodan loppumisesta tulee 13.3.2010 kuluneeksi 70 vuotta. On jälleen syytä tuoda esiin Mauri Ryömän tutkimus Talvisodan syistä. Tutkimus on julkaistu alkuaan marraskuussa 1954. Alkuperäisessä tutkimuksessa oli mukana laaja aineisto virallisten asiakirjojen kopioita, jotka eivät ole mukana tässä nyt julkaistavassa kirjoituksessa. Kysymys talvisodasta, sen syttymisen syistä, Suomen silloisen poliittisen johdon politiikasta ja Neuvostoliiton roolista toisessa maailmansodassa on edelleenkin mitä ajankohtaisin asia. Totuus näistä asioista on kerrottava, koska vääristely jatkuu edelleen. Lääketieteen lisensiaatti Mauri Ryömä (1911 - 1958) toimi 1930-luvulla Sosialidemokraattisen puolueen vasemmistosiivessä ja oli SDP:n kansanedustajana 1936 - 1937. Sodan aikana hän joutui olemaan vankilassa. Rauhan koittaessa hän vuodesta 1944 toimi SKDL:ssä ja SKP:ssä ollen SKDL:n kansanedustajana ja Työkansan Sanomien päätoimittajana vuodesta 1944 lähtien.

Mikä johti siihen, että Suomi 15 syksyllä 1939 - joutui onnettoman sodan jalkoihin?

Tätä kysymystä ei toistaiseksi ole läheskään riittävästi valaistu. Siitä osaltaan johtuu, että eräitä väärinkäsityksiä vieläkin saattaa esiintyä. Niiden poistaminen on sekä hyödyllistä että välttämätöntä.

Toisen maailmansodan jälkeen Englannissa, Ranskassa, Neuvostolii­tossa, Yhdysvalloissa ja muualla julkaistut diplomaattiset asiakirjat, historialliset tutkielmat ja poliittisten johtohenki­löiden muistelmateokset antavat mahdollisuuden väärinkäsitysten täydelliseen poistamiseen sekä historiallisten tosiasioiden luotettavaan selvittämiseen.

Sodan syttymiseen johti ensiksikin se, että Saksan voimakas aseistaminen ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehtiin mahdolli­seksi ja että tätä aseistamista edistettiin vielä Hitlerin vallankaappauksen jälkeenkin, vaikka Hitler-Saksan hyökkäyssuun­nitelmat yleisesti tunnettiin.

Saksan aseistamisen rahoittajina ja Hitlerin hyökkäyssuunnitelmi­en avustajina toimivat varsinkin eräät Yhdysvaltain pankki- ja teollisuusmiehet, joista mainittakoon Arthur Vandenberg, Herbert Hoover, Henry Ford, veljekset John Foster ja Allen Dulles, William Bullitt, Randolph Hearst, William Kundsen ym. Näistä ensinmainittu, senaattori Vandenberg, osallistui San Franciscossa marraskuun 23 p:nä 1937 pidettyyn salaiseen neuvottelukokoukseen, jossa Hitlerin henkilökohtaisina edustajina olivat mukana von Tippelskirch ja von Killinger. Tässä kokouksessa senaattori Vandenberg lausui käsityksenään, että Yhdysvaltain ulkopolitiikan tulisi pyrkiä tukemaan Hitleriä yhteisessä taistelussa Neuvosto­liittoa vastaan.

Saksan aseistaminen ja Natsi-Saksan rahoittaminen kahden maailmansodan välisenä aikana on ensimmäinen niistä tekijöistä, jotka johtivat siihen, että uusi sota pääsi syttymään ja että Suomikin syksyllä 1939 joutui sodan jalkoihin.

Sodan syttymiseen johti toiseksi se, että Englannin ja Ranskan silloiset hallituspiirit torjuivat Neuvostoliiton ehdotukset kollektiivisen (yhteis-) turvallisuusjärjestelmän pystyttämises­tä, järjestelmän, jonka avulla Englanti, Ranska, Neuvostoliitto ja muut Euroopan valtiot olisivat yhteisvoimin voineet panna sulun Hitler-Saksan suunnittelemalle hyökkäyssodalle. Kollektii­visen turvallisuusjärjestelmän torjuminen avasi Hitler-Saksalle tien toisen maailmansodan sytyttämiseen.

Vuosina 1933-39, välittömästi Hitlerin vallankaappauksesta lähtien Neuvostoliitto työskenteli kansainvälisessä aseista­riisumiskomissiossa, Kansainliitossa ja muualla hellittämättömäs­ti yhteistoiminnan aikaansaamiseksi uuden sodan uhkaa vastaan.

Englannin ja Ranskan hallituspiirit sitävastoin rohkaisivat hyökkäyksen valmistelijoita solmimalla v. 1933 Saksan ja Italian kanssa "sopimuksen yhteisymmärryksestä ja yhteistoiminnasta".

Vuonna 1934 ne löivät uuden kiilan kollektiivisen turvallisuuden rintamaan edesauttamalla hyökkäämättömyyssopimuksen solmimista Saksan ja Puolan välillä.

Vuosina 1935 ja 1936 länsivaltojen hallitukset antoivat Italian ja Saksan fasistihallituksille vapaat kädet hyökätä Abessiniaan ja Espanjaan.

Vuoden 1938 maaliskuun alussa Englannin hallitus antoi Hitler-Saksalle luvan Itävallan miehittämiseen.

Vihdoin syyskuun 29 p:nä 1938 Englannin ja Ranskan hallitusten edustajat allekirjoittivat Hitlerin ja Mussolinin kanssa surullisen kuuluisan Münchenin-sopimuksen, jolla Tshekkoslovakia luovutettiin Saksalle. Samassa yhteydessä Englannin pääministeri Chamberlain allekirjoitti Hitlerin kanssa Englannin ja Saksan välisen hyökkäämättömyysjulistuksen. Joulukuun 6 p:nä 1938 ulkoministerit Bonnet ja Ribbentrop allekirjoittivat myös Ranskan ja Saksan välisen hyökkäämättömyysjulistuksen.

Kaikki edellä luetellut länsivaltojen toimenpiteet, joiden tarkoituksena oli auttaa Hitler-Saksaa hyökkäyksen valmistelussa Neuvostoliittoa vastaan ja ehkäistä kollektiivisen turvallisuus­järjestelmän aikaansaaminen, helpottivat toisen maailmansodan sytyttämistä.

Tämä kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän torjuminen, joka huipentui Münchenin-sopimukseen, on toinen niistä tekijöistä, jotka johtivat siihen, että uusi sota pääsi syttymään ja että Suomikin syksyllä 1939 joutui sodan jalkoihin.

Sodan syttymiseen johti lopuksi kenraali Mannerheimin ja Suomen muiden taantumuksellisimpien johtomiesten turmiollinen politiik­ka, jonka päämääränä oli vuoden 1918 alkaen ollut aseellinen hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan ja joka sittemmin tuli palvele­maan Hitler-Saksan sodanvalmisteluja ja valloitussotaa.

Englannin hallituksen toimesta julkaistut diplomaattiset asiakirjat osoittavat, että varsinkin kenraali Mannerheim ja kokoomuspuolueen eräät johtohenkilöt syyllistyivät kahden maailmansodan välisenä aika useihin valtio- ja maanpetoksellisiin tekoihin maamme rauhaa ja valtiollista itsenäisyyttä vastaan. Vuoden 1946 helmikuun 9 p:nä ranskalainen aikakauslehti "France-Illustarion" julkaisi asiakirjoja, joiden mukaan Suomen äärimmäi­nen oikeisto oli jo v. 1935 solminut Hitler-Saksan kanssa kiinteän liittosopimuksen: Siinä oli Saksalle myönnetty oikeus sijoittaa sodan syttyessä joukkojaan Suomen alueelle; Hitler puolestaan oli luvannut Suomelle Neuvosto-Karjalan.

Maamme oikeistolaisten vallanpitäjien taukoamattoman yhteistyön taantumuksellisen Saksan kanssa todisti kokoomuspuolueen pitkäaikainen johtomies, jumaluusopin professori Paavo Virkkunen eduskunnassa vielä aselevon kynnyksellä, syyskuun 2 p:nä 1944: "Me olemme koko itsenäisyytemme ajan, kuluneen neljännesvuosisa­dan historian myrskyisissä oloissa, kulkeneet Saksan vanavedes­sä."

Maamme hallitsevien oikeistopiirien liittoutuminen Hitler-Saksan kanssa ja asennoituminen kollektiivisen turvallisuuden pyrkimystä vastaan sai kansainvälistä kantavuutta varsinkin vuonna 1939 ja antoi lopuksi sysäyksen ns. talvisodan syttymiseen.

Toisen maailmansodan aatto 1939

Vaikka lännen vallanpitäjät olivat vuosina 1933-38 kerta kerran jälkeen torjuneet Neuvostoliiton ehdotukset yhteisen turvalli­suusjärjestelmän pystyttämiseksi Saksan valmisteleman hyökkäyksen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä suorastaan yllyttäneet Saksaa hyökkäyssodan aloittamiseen, niin Neuvostoliitto jatkoi vielä v. 1939 ponnistuksia yhteistoiminnan aikaansaamiseksi Saksan hyökkäystä vastaan.

Keskeisimpien kysymysten joukkoon tuli tässä vaiheessa kuulumaan seuraavaa:

Jätetäänkö Hitler-Saksalle avoin tie hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan Baltian-maiden ja Suomen kautta;- vai hyväksytäänkö Neuvostoliiton ehdotukset tämän avoimen hyökkäystien sulkemisesta.

Edellinen vaihtoehto tarkoitti sodan sytyttämistä, mainittujen pienten maiden työntämistä sodan jalkoihin ja niiden valtiollisen riippumattomuuden tuhoamista.

Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoitti Euroopan rauhan turvaamista, Suomen ja Baltian-maiden pelastamista sodan koettelemuksilta sekä niiden valtiollisen riippumattomuuden vahvistamista.

Maamme silloinen puolustusministeri (1937-1940) Juho Niukkanen tunnustaan eräitä olennaisia tosiasioita muistelmissaan:

"Neuvostolähetystön virkailija Jartsevin vv. 1938-39 täällä käymät tukikohta- ja avunantosopimusneuvottelut, Neuvostoliiton erikoisvaltuutetun Steinin v. 1939 käymät samansisältöiset neuvottelut samoin kuin hänen ja Neuvostoliiton Helsingin-lähettilään Derevjanskin Neuvostoliiton lähetystössä pidetyillä ns. "kaveriaamiaisilla" keväällä 1939 minulle ja ministeri Hannulalle esittämät perustelut Neuvostoliiton tukikohtaehdotuk­sille osoittivat Neuvostoliiton edellyttävän, että juuri Saksa valmisteli hyökkäystä Neuvostoliiton kimppuun. Käsitystä, että Saksa varustautui hyökkäystä varten myös Venäjälle, olivat omansa vahvistamaan tiedot Saksan armeijan valtavasta motorisoinnista, Hitlerin ja Saksan muiden johtajien pitämät, Neuvostoliittoon kohdistetut ja tulikiven katkua suitsevat puheet samoin kuin Saksan taholta tehdyt yritykset päästä liittoon Englannin kanssa ja saada vapaat kädet toiminnalle itää vastaan."

Oli päivän selvää, että Hitler valmisteli hyökkäystä Neuvosto­liittoa vastaan ja otti näissä valmisteluissa huomioon myös Suomen, joka lähes koko itsenäisyysaikansa oli kulkenut Saksan vanavedessä.

Sekä Englanti ja Ranska että myöskin Baltian-maat ja Suomi joutuivat määrittelemään kantansa mainittuihin kahteen vaihtoeh­toon.

Kaikkien näiden maiden hallitsevat oikeistopiirit asettuivat edellisen, Saksan hyökkäystä ja sodan sytyttämistä suosivan vaihtoehdon kannalle. Ne torjuivat Neuvostoliiton ehdotukset yhteistoiminnasta Saksan hyökkäystä vastaan.

Göringin "välimies" Wenner-Gren ja hänen tehtävänsä

Saksan salaisena asiamiehenä niissä hyökkäyksen valmisteluissa, joista ent. puolustusministeri Niukkanen mainitsee muistelmis­saan, työskenteli tunnettu ruotsalais-amerikkalainen teollisuus­mies tri Axel Wenner-Gren, "Herman Göringin välimies (mediator) venäläissuomalaisen sodan aikana". Tri Wenner-Grenin tehtäviin kuului käydä Saksan puolesta neuvotteluja Englannin hallituksen kanssa ja ns. "pohjoismaisen yhteistyön" avulla yllyttää Suomea myötäilemään Saksan hyökkäyspolitiikkaa. Kesäkuun 5 pnä 1939 Wenner-Gren toimitti Englannin pääministeri Chamberlainille yhteistoimintaa koskevan muistion, jonka hän toukokuun 25 pnä oli saanut Hitlerin lähimmältä mieheltä, pääsotarikollinen Hermann Göringiltä. Kesäkuun 6 pnä Chamberlain vastaanotti Wenner-Grenin, jolla oli Ruotsin kruununprinssin suosituskirje, ja neuvotteli tämän kanssa Saksan ja Englannin yhteisymmärryksen edellytyksis­tä. Kesäkuun 7 pnä pääministeri Chamberlain julisti Englannin parlamentin alahuoneessa, että oli mahdotonta tyrkyttää takuita valtioille, jotka eivät sitä halunneet, mikä merkitsi julkista kehoitusta Baltian-maille ja Suomelle kieltäytyä yhteistyöstä Neuvostoliiton kanssa Saksan hyökkäyksen uhkaa vastaan.

Kesäkuun 18 pnä 1939 Englannin kotijoukkojen ylipäällikkö kenraali Walter Kirke saapui silloisen ulko- ja vt. puolustusmi­nisteri Eljas Erkon kutsumana Suomeen viiden päivän vierailulle. Vierailunsa aikana kenraali Kirke suoritti "tarkastusmatkan Viipurin alueelle" ja neuvotteli kenraali Mannerheimin kanssa Neuvostoliiton ehdotuksista, jotka tarkoittivat yhteistyötä Saksan hyökkäyssuunnitelmia vastaan. Näissä neuvotteluissa Mannerheim lausui käsityksenään, että jos Neuvostoliiton ehdotukset hyväksyttäisiin, niin se tulisi vaatimaan sananvaltaa Suomen puolustussuunnitelmien laatimisessa, mitä "Suomi tieten­kään ei voisi sietää". Ministeri Erkon tarjoamilla juhlapäivälli­sillä pitämässään puheessa kenraali Kirke viittasi Neuvostoliiton ehdotuksiin ja antoi tunnustuksensa Suomen vallanpitäjien asenteelle.

Kenraali Halderin vierailu Suomessa

Kesäkuun 29 pnä 1939 Hitler-Saksan yleisesikunnan päällikkö kenraali Halder, joka oli muutamaa päivää aikaisemmin "tarkasta­nut" myös Baltian-maat, vuorostaan saapui ulko- ja vt. puolustus­ministeri Erkon vieraaksi ja vastaanotti pääministeri Cajanderil­ta Suomen Valkoisen Ruusun suurristin. Saman päivän iltana ministeri Erkko tarjosi valtioneuvoston juhlahuoneistossa päivälliset saksalaisen vieraan kunniaksi ja lausui tälle pitämässään puheessa:

"Saksan kunniakkaan armeijan edustajana, armeijan, jonka erinomaisia ominaisuuksia ihailemme, lausun teidät, herra kenraali, sydämellisesti tervetulleeksi. Muistelemme niitä suuria palveluksia, joita Saksa meille vaikeimpina kohtalon hetkinämme teki. Näiden palvelusten merkitys on saanut parhaimman ilmauksen­sa siten, että suurin osa korkeimmista saapuvillaolevista upseereistamme on saanut sotilaallisen kasvatuksensa Saksan armeijassa."

"Myöskin kuluneiden vaikeiden vuosien jälkeen Saksan puolustus­voimat ovat osoittaneet meitä kohtaan erinomaista suopeutta, jolle me olemme panneet suuren arvon."

"...Euroopan tilanne ei millään tavalla ole vakautunut. Tulevai­suus on hämärän peitossa ja monessa valtiossa vallitsee levoton ja hermostunut mieliala tulevaisuuteen nähden. Mitä Suomeen tulee, tahdon vain vakuuttaa Teille, että me täällä levottomista huhuista huolimatta suhtaudumme tulevaisuuteen päättäväisin ja rauhallisin mielin".

Näihin sanoihin vastasi kenraali Halder:

"...Suomen... armeijaan meitä saksalaisia sotilaita yhdistävät toveruuden ja perinteiden siteet. Tämän toveruuden syventäminen ja näiden perinteiden vaaliminen on näiden päivien oleellinen tehtävä, päivien, jotka saan viettää suomalaisten toverien seurassa."

"Te, Herra Ministeri, olette viitannut tulevaisuutta verhoavaan hämärään. Sellaisessa hämärässä on omakohtainen selvyys ja luja tahto sekä päättäväisyys ainoa valo, joka ohjaa oikeaan.

"...emme vain me saksalaiset sotilaat, mutta myöskin koko Saksan kansan suhtautuu tämän kannan omaksumiseen mitä myötämielisim­min..."

"...huomattavia sotilaallisia ominaisuuksia omaava puolustusystä­vällinen kansa ja määrätietoinen johto luovat sen aseen, jota hallitus selväpiirteisen tahtonsa toteuttamiseksi tarvitsee. Ymmärrän sen vuoksi, että Suomi nojaten tähän lujaan tahtoon sekä suureen puolustusvalmiuteen katsoo yhtä rauhallisesti tulevaisuu­ten kuin Saksan kansakin.

Hitleriläinen kenraali W. Erfurth selittää muistelmateoksessaan hirtehishumoristisesti, että Halderin vierailun tarkoituksena oli ainoastaan vaalia "ensimmäisen maailmansodan aikana syntynyttä suomalais-saksalaista aseveljeyttä (vapaaehtoinen suomalainen jääkäripataljoona Saksassa ja Saksan apu Suomelle "kansalaisso­dan" aikana 1918)"

Kesäkuun 30 pnä kenraali Halder matkusti Karjalan kannakselle tarkastamaan linnoituslaitteita ja seuraamaan tykistöammuntoja, ja seuraavana aamuna matka jatkui Kemiin ja Rovaniemelle.

Hallitus kieltäytyy yhteistyöstä Saksan hyökkäystä vastaan

Heinäkuun 14 pnä 1939 Englannin ulkoministeri Halifax vastaanotti Suomen lähettiläs Gripenbergin ja viittasi pääministeri Chamber­lainin parlamentin alahuoneessa 10.7.1939 esittämään uuteen lausuntoon, jonka mukaan Englanti halusi säilyttää Baltianmaiden ja Suomen "puolueettomuuden". Tämäkin lausunto tarkoitti sitä, että Gripenberg luovutti Halifaxille muistion, jossa Suomen hallitus ilmoitti kieltäytyvänsä yhteistyöstä Saksan hyökkäystä vastaan ja tulevansa kohtelemaan "hyökkääjänä" jokaista valtiota, joka pyrkisi antamaan apua Saksan hyökkäyksen torjumisessa.

Elokuun 11-12 pnä 1939 toimeenpantiin Karjalan kannaksella kenraali Mannerheimin johdolla suuret taisteluharjoitukset. Niiden yhteydessä puolustusministeri Niukkanen otti Ruotsin puolustusministeri Sköldin kanssa puheeksi Ruotsin osallistumisen "mahdolliseen Venäjän ja Suomen väliseen sotaan."

Tri C.O. Frietsch huomauttaa edellä mainittujen tapahtumien johdosta hienon ironisesti: "Voi olla, etteivät venäläiset oikein käsittäneet senkaltaisia seikkoja kuin linnoitustöitä Karjalan kannaksella, ulkomaalaisten upseerien vierailuja Leningradin melkein mielenosoituksellisessa läheisyydessä, taisteluharjoituksia jne. täysipainoisiksi ilmaisuiksi Suomen rauhantahdosta.

Suomen hallitsevat oikeistopiirit omaksuivat vuoden 1939 neuvottelujen tässä vaiheessa lännen vallanpitäjien ja Wenner-Grenin kaltaisten "välimiesten" toivoman torjuvan kannan Neuvostoliiton ehdotuksiin, joiden jopa Englannin nykyinen vanhoillinen pääministeri Winston Churchill silloin tunnusti vastaavan kaikkien rauhantahtoisten valtioiden elinetuja.

Siten mainitut oikeistopiirit myötäilivät Hitler-Saksan hyökkäyk­sen valmisteluja ja uuden sodan sytyttämistä.

Neuvostoliiton ja Suomen neuvottelut

oden 1939 syksyyn mennessä sekä Englannin ja Ranskan että Baltian-maiden ja Suomen hallitsevat oikeistopiirit olivat antaneet selvästi ymmärtää, että niiden tarkoituksena oli auttaa Hitler-Saksaa sodan aloittamisessa ja hyökkäyksessä Neuvostoliit­toa vastaan Baltian-maiden ja Suomen kautta.

Tällaisella menettelyllään mainitut oikeistopiirit asettivat Neuvostoliiton ratkaistavaksi kysymyksen:

Mitä oli näissä olosuhteissa tehtävät Neuvostoliiton puolustami­seksi Hitler-Saksan hyökkäystä vastaan, hitleriläisen raakalais­vallan nujertamiseksi ja sodan lopettamiseksi mahdollisimman nopeasti sekä Euroopan kansojen pelastamiseksi hitlerismin ikeestä.

Ratkaistessaan tätä kysymystä Neuvostoliitto näki välttämättömäksi ensiksikin suostua Saksan ehdotukseen hyökkäämättömyyssopimuk­sen solmimisesta. Tämä sopimus, joka allekirjoitettiin elokuun 23 pnä 1939, antoi Neuvostoliitolle vielä 22 kuukauden ajan varustautua edellä mainittujen tehtävien menestykselliseen suorittamiseen.

Toiseksi Neuvostoliitto syyskuun loppupuolella 1939 heikensi Saksan hyökkäysasemia pelastamalla Puolan itäisen osan saksalai­selta miehitykseltä: ottamalla haltuunsa Länsi-Ukrainan ja läntisen Valko-Venäjän sekä ryhtymällä rakentamaan puolustuslin­jaa näiden alueiden länsirajalle.

Kolmanneksi Neuvostoliitto muutamia päiviä tämän jälkeen edelleen heikensi Saksan hyökkäysasemia solmimalla Baltian-maiden kanssa sopimukset keskinäisestä avunannosta.

Neljänneksi Neuvostoliitto ryhtyi toimenpiteisiin sulkeakseen sen avoimen hyökkäysreitin, jonka Suomen alueet tarjosivat Saksan hyökkäykselle varsinkin Leningradin väestö- ja teollisuuskeskusta vastaan. Tässä tarkoituksessa Neuvostoliitto lokakuun 5 pnä 1939 ehdotti Suomen hallitukselle neuvotteluja tällaisista toimenpi­teistä.

Englannin pääministeri Churchill tunnusti Neuvostolii­ton ehdotuksen oikeutuksen toteamalla Baltian-maiden kanssa syksyllä solmittujen sopimusten johdosta:

"Siten Neuvostoliiton sotavoimat olivat nopeasti pystyttäneet esteen Saksan mahdollisille pyrkimyksille sekä Leningradiin etelästä johtavalla tiellä että toisella puolella Suomenlahtea. Ainoastaan tie Suomen kautta jäi avoimeksi."

Mutta juuri tätä Suomen kautta kulkevaa reittiä pidettiinkin edullisimpana. Englantilainen "Times"-lehti totesi jo 17.4.1919: "Jos katsomme karttaa, havaitsemme, että Pietarin pääsee parhaiten Baltiasta ja että lyhin ja vaivattomin tie kulkee Suomen kautta, jonka rajat ovat vain kolmenkymmenen mailin päässä Venäjän pääkaupungista. Suomi on Pietarin ja Pietari Moskovan avain."

Erkko ja Tanner "neuvottelevat"

Millä tavoin maamme silloinen hallitus, jonka vaikutusvaltaisim­pia jäseniä olivat ulkoministeri Erkko ja valtiovarainministeri Tanner, suhtautui Neuvostoliiton lokakuun 5 pnä tekemään ehdotukseen, joka kohdistui Suomen alueen kautta tulevaa Hitler-Saksan hyökkäyksen uhkaa vastaan?

Käytettävissä olevat diplomaattiset asiakirjat, itse tapahtumain kulusta puhumattakaan, tekevät oikeutta Neuvostoliiton tiedonan­totoimiston v. 1948 julkaisemalle yhteenvedolle.

"Neuvostoliiton hallitus tiesi hyvin, että Suomen johtavien piirien fasistiset ainekset, jotka olivat kiinteässä yhteydessä hitleriläisiin ja joilla oli suuri vaikutusvalta Suomen armeijas­sa, pyrkivät kaappaamaan Leningradin. Sitä seikkaa, että Hitlerin armeijan yleisesikunnan päällikkö Halder kävi jo kesällä vuonna 1939 Suomessa antamassa ohjeita Suomen armeijan korkeimmille johtajille, ei voitu pitää sattumana. Oli vaikea epäillä, etteivätkö Suomen johtavat piirit olleet liitossa hitleriläisten kanssa, etteivätkö he aikoneet tehdä Suomesta hyökkäystukikohtaa Hitler-Saksan hyökkäykselle Neuvostoliiton kimppuun."

"...kaikki Neuvostoliiton yritykset päästä yhteisymmärrykseen Suomen hallituksen kanssa molempien maiden välisten suhteiden parantamiseksi olivat tuloksettomia."

"Suomen hallitus hylkäsi toisen toisensa jälkeen kaikki Neuvosto­liiton ehdotukset, joiden tarkoituksena oli taata Neuvostoliiton ja samalla Leningradin turvallisuus, siitä huolimatta, että Neuvostoliitto oli valmis tyydyttämään Suomen oikeutetut vaatimukset."

"Näillä ja muilla samantapaisilla vihamielisillä teoilla ja provokatioilla Neuvostoliiton-Suomen rajalla Suomi pani alulle sodan Neuvostoliittoa vastaan."

Vaikka Yhdysvalloissa julkaistu asiakirjakokoelma Saksan ulkopolitiikasta on kokoonpantu tarkoituksella antaa Neuvostolii­ton pyrkimyksistä harhaanjohtava ja epäedullinen kuva, niin sekään ei voi olla todistamatta, että maamme vallanpitäjien suhtautuminen Neuvostoliiton ehdottamiin neuvotteluihin palveli ensi sijassa Hitler-Saksan hyökkäyspolitiikan etuja. Tällainen suhtautuminen ei voinut olla johtamatta neuvottelujen katkeami­seen ja sodan puhkeamiseen.

Kun Neuvostoliiton ehdotus oli jätetty Suomen lähettiläälle Moskovassa lokakuun 5 päivän iltana, niin jo seuraavana päivänä Saksan täkäläinen lähettiläs Wipert von Blücher saattoi "erittäin kiireellisessä" sähkeessä tiedottaa Saksan ulkoministeriölle seuraavaa:

"Ulkoministeri ilmoitti minulle erittäin luottamuksellisesti, että Molotov oli eilen sanonut Suomen ministerille Moskovassa, että, ottaen huomioon sodan johdosta syntyneen tilanteen, Venäjän hallitus haluaisi vaihtaa mielipiteitä poliittisista kysymyksistä Suomen hallituksen kanssa. Venäjän hallitus toivoo, että ulkoministeri tai joku muu Suomen hallituksen täysivaltainen edustaja saapuisi Moskovaan mahdollisimman pian."

"Ulkoministeri korosti, että jos Venäjä miehittäisi Ahvenanmaan tai jonkun tärkeän suomalaisen tukikohdan (harbor) [anlegeplatz], Baltian strateginen tilanne muuttuisi perusteellisesti Saksan vahingoksi. Hän vihjaisi hienovaraisesti haluavansa tietää, tulisiko Suomi saamaan mitään tukea Saksalta Venäjän esittäessä kohtuuttomia vaatimuksia..."

Tästä sähkeestä käy ilmi, että ministeri Erkko, joka julkisuudes­sa esiintyi "ehdottoman puolueettomuuden" kannattajana, aloitti neuvottelut Saksan hyökkäyksen torjumiseksi vihjaisemalla "erittäin luottamuksellisesti" ja "hienovaraisesti" Saksan lähettiläälle, että Saksan tulisi pyrkiä ehkäisemään sen hyökkäysvalmistelujen torjumista tarkoittavat toimenpiteet.

Silloinen puolustusministeri Niukkanen selostaa maamme vallanpi­täjien neuvottelutapojen toista puolta:

"Yleisesikunnassa ja valtioneuvoston ulkoasiainvaliokunnassa katsottiinkin tilanne sellaiseksi, että oli ryhdyttävä varmistus­toimenpiteisiin... Niinpä pantiinkin 6.10.1939 aikaisemmin selostettu aluejärjestelmän mukainen liikekannallepanokoneisto käyntiin. Rauhanajan armeijan - joka oli vahvistettu jo siten, että 21.8. kotiutetut asevelvolliset oli 15.9. kutsuttu takaisin palvelukseen... - käskettiin siirtyä sodan ajan kokoonpanoon ja lähetettiin Kannakselle... Käkisalmen, Salmin, Lieksan ja Joensuun sotilaspiirien joukot kutsuttiin ylimääräisiin kertaus­harjoituksiin. Näillä käskyillä kokoontui neljässä vuorokaudessa n. 50.000 miestä." "Samana päivänä lähtikin Turun, Keski-Suomen ja Karjalan sotilasläänien reserviläisille henkilökohtainen käsky, jossa heidät kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituk­siin. Muutaman vuorokauden kuluessa olivat siten kokoontuneet ensimmäiset varsinaiset liikekannalepannut reserviläisdivisi­oonat, yksi Länsi- ja toinen Itä-Kannakselle sekä kolmas Laatokan pohjoispuolelle. Aluejärjestelmän mukainen liikekannalle­panokoneisto oli toiminut nopeasti, äänettömästi ja täsmällises­ti."

Maamme vallanpitäjien harrastama ns. voimapolitiikka palveli Hitlerin hyökkäyssuunnitelmia ja teki mahdottomaksi ystävällisen yhteistyön Neuvostoliiton kanssa hyökkäyksen uhkaa vastaan.

Diplomaattista toimintaa

Edellä mainittujen "hienovaraisten vihjausten" ja "varmistustoi­menpiteiden" jälkeen hallitus lokakuun 9 päivän iltana lähetti valtioneuvos J.K. Paasikiven Moskovaan ottamaan selvää Neuvosto­liiton ehdotuksista, mutta varustamatta häntä kuitenkaan asianmukaisilla neuvotteluvaltuuksilla.

Samalla lokakuun 9 päivälle on päivätty Saksan ulkoministeriön valtiosihteerin, vapaaherra Ernst von Weizsächerin allekirjoitta­ma muistio, jonka mukaan:

"Ruotsin ministeri kävi tänään luonani kertoen minulle, että Baltian alueella syntyisi erittäin vakava tilanne, jos Venäjä esittäisi Suomelle vaatimuksia... Ministeri halusi saattaa edellä sanotun tietooni ottaen huomioon Ruotsin ja Suomen väliset suhteet. Ei tulisi unohtaa, että Suomessa päinvastoin kuin Virossa ja Latviassa pitivät valtaa vahvat ja pontevat (vigorous) voimat...

Seuraavan, lokakuun 10 päivän iltana von Blücher lähetti Saksan ulkoministeriölle Helsingistä mm. seuraavat kaksi "erittäin kiireellistä" tiedonantoa:

"Ulkoministeri jätti minulle seuraavalla tavalla muotoillun kysymyksen: 'Pidättyykö Saksa häiritsemästä Ruotsia, jos Ruotsi tulisi Suomen avuksi sotilaallisesti?'..."

Varsin valaisevat on Saksan ulkoministeriön neuvosmies Walther Hewel'n laatima muistio "ruotsalaisen tutkimusmatkailija Sven Hedinin vierailusta Führerin luona lokakuun 16 pnä 1939". Hedin, joka kuului Hitlerin henkilökohtaisiin ystäviin, työskenteli toisen maailmansodan aikana Saksan tiedustelulaitoksen hyväksi. Muistio kertoo:

Sven Hedinin arveli, että Ruotsi joutuisi pian auttamaan Suomea, ja pelkäsi, että Ruotsi täten joutuisi vastakkain Saksan kanssa... Sven Hedinin kysyessä, eikö Führer voisi auttaa Ruotsia, tämä sanoi, että hän ei hyökkäisi Ruotsin selkään..."

"Hyvästellessään Hedin kysyi vielä kerran, mitä Saksalla oli sanottavana Ruotsille, jos tämä joutuisi vaikeuksiin Suomen takia: 'Antaako Saksa Ruotsille siunauksensa tässä taistelussa?' Führer vastasi: 'Me emme hyökkää Ruotsin selkään'."

Lokakuun 18 pnä 1939 alkoi Tukholmassa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan valtionpäämiesten ja ulkoministerien yhteinen konferenssi.

Konferenssin kulissientakaisiin järjestäjiin kuului aikaisemmin mainittu Göringin "välimies" Axel Wenner-Gren.

Sven Hedin ehätti parahiksi Tukholmaan saattaakseen tietoon, että Hitler ei aio "hyökätä Ruotsin selkään", jos se "joutuu auttamaan Suomea".

Englantilainen oikeistolehti "Daily Mail" oli edellisenä päivänä (17.10.1939) antanut konferenssille evästyksensä:

"Jos presidentti Kallio voi saada muodolliset takeet sotilaalli­sesta, moraalisesta ja rahallisesta avusta, Suomi tulee pitämään hyvin puolensa."

Tukholman konferenssi ei ylenkatsonut englantilaista evästystä eikä tuottanut pettymystä Hitlerin ja Göringin "välimiehille".

Erkko ja Tanner "pitivät puolensa" Neuvostoliiton ja Suomen välisissä neuvotteluissa niin hyvin, että sota alkoi marraskuun 30 pnä ja päättyi Moskovan rauhaan maaliskuun 12 pnä 1940.

Maamme hallitsevat oikeistopiirit, joiden torjuva suhtautuminen Neuvostoliiton ehdotuksiin syksyllä 1939 palveli Hitler-Saksan hyökkäyspolitiikan etuja, perustelivat tätä suhtautumistaan väittämällä puolustavansa Suomen itsenäisyyttä ja riippumatto­muutta. Tämä merkitsi väitettä, että Neuvostoliiton ehdotukset muka kohdistuivat maamme itsenäisyyttä ja riippumattomuutta vastaan.

Tällaiset väitteet ovat jyrkässä ristiriidassa totuuden kanssa. Neuvostoliiton toimenpiteet tarkoittivat Hitler-Saksan hyökkäyk­sen torjumista, hitlerismin murskaamista ja Suomen kuten muidenkin Euroopan maiden itsenäisyyden pelastamista. Johdonmu­kainen suomalainen isänmaanystävä ei voi olla hyväksymättä Neuvostoliiton toimenpiteitä hitlerismin murskaamiseksi.

Hitler-Saksan hyökkäyssuunnitelmat sitävastoin tähtäsivät Suomen kuten muidenkin Euroopan maiden itsenäisyyden ja riippumattomuu­den hävittämiseen, näiden maiden muodostamiseen Saksan alusmaik­si. Avustaessaan Hitlerin hyökkäyspolitiikkaa Suomen taantumuk­selliset vallanpitäjät avustivat pyrkimystä maamme riippumatto­muuden hävittämiseen. Näiden vallanpitäjien menettely, joka johti sotaan Neuvostoliittoa vastaan, ansaitsee siis ankaran tuomion.

Ns. talvisota 1939-1940

Edellä selostetut tosiasiat kumoavat tarinan, että Mannerheimin ja Tannerin johtamat piirit olisivat ns. talvisodassa taistelleet Hitler-Saksan valtapyrkimyksiä vastaan, Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden puolesta. Todellisuudessa mainitut piirit taistelivat Hitlerin valtapyrkimysten puolesta, maamme itsenäi­syyden ja riippumattomuuden turvaamista vastaan.

Asiakirja-aineisto vahvistaa nämä toteamukset.

Lähettiläs von Blücherin raporteissa Saksan ulkoministeriölle sodan syttymisen jälkeen toistuu lakkaamatta valitus, että Neuvostoliitto vaarantaa Saksan tärkeitä etuja, etenkin kuparin, molybdenin ja nikkelin saantia Suomesta.

Joulukuun 7 pnä 1939 von Blücher osoittaa valituksensa henkilö­kohtaisesti vapaaherra von Weizsäckerille ja selittää seikkape­räisesti, mitä Neuvostoliiton toimenpiteet merkitsivät Saksan sodankäynnin kannalta:

"...meille merkitsee sitä, että Suomi lakkaa olemasta eräiden sellaisten raaka-aineiden hankkija, jotka ovat sotaa varten erittäin tärkeitä - kupari, molybdeni sekä myöhemmin mahdollises­ti nikkeli ja rauta - ja myöskin eläinkunnasta saatavat elintar­vikkeet, varsinkin Pohjoisen Jäämeren kala..."

"Yhteenvetona haluaisin sanoa, että Venäjä, jolla ei ole mitään menetettävänä Suomessa tai muualla Pohjolassa, suorittaa nykyisen linjansa kustannukset Saksan taskusta. Venäjän toimenpide tulee Saksalle maksamaan.1. Laivaliikenteen halvaantuminen Suomen kanssa;2. Kaupankäynnin pysähtyminen Suomen kanssa;3. Koko saksalaisen asutuksen evakuoimisen ja niiden saavutusten poisheittäminen, jotka saksalaiset ovat luoneet vuosikymmenien työllä;4. Vaaran, että koko Itämeren kauppa halvaantuu..."

Mussolinin ulkoministerin, kreivi Cianon päiväkirja sisältää seuraavan merkinnän joulukuun 8 päivältä 1939:

"Vastaanotan Suomen ministerin, joka kiittää minua maalleen annetusta moraalisesta avusta sekä pyytää aseita ja mahdollisesti spesialisteja. Meidän taholtamme ei ole mitään aseiden lähettä­mistä vastaan; muutamia lentokoneita on jo lähetetty. Tämä on kuitenkin mahdollista ainoastaan niin kauan kuin Saksa sallii kuljetuksen. Mutta kuinka kauan Saksa tulee vielä suostumaan? Ministeri vastaa, että se puoli asiasta on järjestyksessä, ja uskoo minulle, että Saksa itsekin on toimittanut aseita Suomelle, luovuttaen tälle määrättyjä varastoja, varsinkin puolalaisesta sotasaaliista."

Fasistisen Italian yhteistyö Suomen hallitsevien oikeistopiirien kanssa todistetaan edelleen saman päiväkirjan merkinnöissä tammikuun 2 ja 15 päiviltä 1940:

"Suostutan Ducen sallimaan vapaaehtoisten lähettämisen Suomeen, missä tarvitaan taistelulentäjiä ja tykistömiehiä. Huomenna sovin asiasta Suomen ministerin kanssa."

"Asetan ulkoministeriöön erityisen toimiston Suomea varten. Tämän toimiston tehtävänä on yhdensuuntaistaa kaikki poliittiset, taloudelliset ja sotilaalliset ponnistuksemme tämän Baltian kansakunnan hyväksi. Uskon sen kapteeni Bechille."

Ulkoministeri Tannerin tamperelainen äänenkannattaja "Kansan Lehti" esitti pääkirjoituksessaan 24.1.40 kiitoksensa Italian fasistihallitukselle:

"Neuvostoliiton bolshevistinen propaganda on Suomen tapahtumien yhteydessä viime viikkoina suunnannut rumputulensa... viimeksi myös Italiaan, koska Mussolini on näyttänyt omaksuvan päättävän kannan kommunismia vastaan... Italian johdonmukainen pysyminen vanhassa kommunisminvastaisessa asenteessaan ärsyttää tietenkin Kremlin itsevaltiasta... Suomi on Pohjolan lukkona neuvostovaltaa vastaan, Italian johtama valtaryhmitys kaakon vartijana, länsivaltojen ja Turkin liitto salmien sekä Etu-Aasian suojana, Japani vartioimassa kaukoitää.

Nämä ns. vapaan maailman silloiset ääripiirteet osoittavat havainnollisesti, millaisten etujen puolesta maamme vallanpitäjät kävivät talvisotaansa.

Amerikkalaisen senaattori Vandenbergin joulukuun 8 pnä 1939 esittämä vaatimus, että Yhdysvaltain olisi katkaistava diplomaat­tiset suhteensa Neuvostoliittoon, osoitti hänen johdonmukaisesti noudattavan aikaisemmin mainitussa neuvottelukokouksessa 23.11.37 edustamaansa hitleriläistä linjaa.

Valtioneuvoston istuntojen pöytäkirjoista ja muista lähteistä käy ilmi, että maamme useat oikeistojohtajat suhtautuivat talvella 1940 myötämielisesti pyrkimyksiin, jotka tähtäsivät Hitler-Saksan ja länsivaltojen sotatoimien yhdistämiseen Neuvostoliittoa vastaan. Näiden pyrkimysten menestyminen olisi epäilemättä aiheuttanut Suomen täydellisen raunioitumisen ja todennäköisesti pitkittänyt toista maailmansotaa jopa vuosilla. Ruotsin silloinen ulkoministeri Günther kertoo muistiinpanoissaan keskustelustaan Pariisista saapuneen Ruotsin pääkonsuli Nordlingin kanssa maaliskuun 2 pnä 1940:

"Nordling ilmoitti, että Ranskan hallitus nyt olisi valmis lähettämään joukkoja Suomeen, ensi kädessä 50.000 miestä, jotka lähetettäisiin Narvikin kautta. Näiden joukkojen lähettäminen sisältyisi yleiseen hyökkäyssuunnitelmaan Neuvostoliittoa vastaan, suunnitelmaan, joka maaliskuun 15 päivästä alkaen pannaan käyntiin Bakua vastaan ja jo sitä ennen Suomen kautta."

Tämän "yleisen hyökkäyssuunnitelman" pohjoisen osan toteuttamista varten Englannin ja Ranskan taantumusaineksilla oli Helsingissä "erikoislähettiläinään" kenraali Ling ja eversti Ganeval, jotka ylläpitivät kosketusta Mannerheimiin, Rytiin ja Tanneriin. Neuvostoarmeijan läpimurto Kannaksella ja sitä seurannut rauhansopimus tekivät tämän mielettömän suunnitelman toteuttami­sen mahdottomaksi.

Hitlerin "ensimmäinen kierros"

Neuvostohallituksen kaukonäköinen politiikka esti Saksaa tällä kertaa toimeenpanemasta avointa sotilaallista interventiota Suomeen, kuten oli tapahtunut v. 1918. Hitler ja kumppanit olivat kuitenkin täysin selvillä siitä, että Suomen taantumus taisteli talvisodassa heidän etujensa puolesta.

Edellä on jo ollut puhetta Hitler-Saksan myötävaikutuksesta Suomen sotaan Neuvostoliittoa vastaan vuosina 1939-1940.

Ei ole yllättävää, että kreivi von der Goltz, joka v. 1918 johti Saksan interventiojoukkoja Suomessa, syksyllä 1939 kiiruhti vakuuttamaan Mannerheimille solidaarisuuttaan.

Hitlerin ulkoministeri Ribbentrop kertoo muistelmissaan:

"Tässä selkkauksessa monien saksalaisten, Hitler mukaan luettuna, myötätunto on suomalaisten puolella. Tämä oli inhimillisesti ymmärrettävää, ja muistaen ensimmäisen maailmansodan aikaista asetoveruutta minäkään en evännyt suomalaisilta myötätuntoani tässä sodassa..."

Äskettäin on väitetty, että Hitler käydessään 4.6.42 Mannerheimia tervehtimässä esitti tälle valittelunsa:

"...valitan kovin, ettemme me - Jumala olkoon Suomen kansalle armollinen - voineet ensimmäisellä "kierroksella" auttaa. Mutta se ei ollut mahdollista."

Silloinen puolustusministeri Niukkanen on kyllin rehellinen tunnustaakseen, että Suomen talvisota Neuvostoliittoa vastaan palveli Hitler-Saksan hyökkäyspolitiikan etuja. Hän huomauttaa, että Saksan taholta "kehotettiin Ruotsia antamaan Suomelle kaikkea mahdollista apua", ja väittää:

"Tunnettua oli, että ainakin Saksan sotilasjohdon ehdoton myötätunto oli koko ajan Suomen puolella. Se toivoi Suomen vastarinnan olevan senkin vuoksi mahdollisimman lujaa, että venäläiset joutuisivat paljastamaan uusia sodankäyntimenetelmi­ään, koska se oli tietoinen siitä, että Saksan ja Neuvostoliiton aseellinen yhteentörmäys ei ollut vältettävissä."

"...Saksa olisi mielellään nähnyt Ruotsin ja länsivaltojen avustavan meitä tehokkaasti ja siten liittyvän rinnallemme sotaan Neuvostoliittoa vastaan... Saksalle ei voinut ollut mikään niin toivottavaa kuin se, että Englanti olisi asennoitunut Neuvosto­liittoa vastaan."

Se, että Suomen taantumus talvisodassa palveli natsilaisen diktatuurin etuja, kumoaa Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ja SAK:n johtomiesten julistuk­sessaan 4.12.39 esittämän väitteen, että he olisivat taistelleet "maan itsemääräämisoikeuden, demokratian ja rauhan puolesta". Yhtä kaukana maamme itsemääräämisoikeuden, demokratian ja rauhan eduista oli sekin, että Sosialidemokraattinen puoluetoimikunta, "neuvoteltuaan asiasta myöskin Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton työvaliokunnan kanssa", helmikuun 15 pnä 1940 solmi yhteistyösopimuksen fasistisen suojeluskuntajärjestön kanssa ja sopimukseen liittyvässä julkilausumassaan ilmoitti, että "puoluetoimikunta ei katso enää olevan olemassa esteitä sosiali­demokraattisesti ajattelevan työväen liittymisel­le suojeluskuntiin".

Hallituspiirien mielialat ja suunnitelmat talvisodan viimeisinä päivinä, jolloin rauhan solmiminen oli käynyt väistämättömäksi, kuvastuvat eräistä lausunnoista valtioneuvoston istunnossa maaliskuun 9 p:nä 1940 klo 22.

Söderhjelm: "Minusta olisi helpompaa mennä tähän, jos oltaisiin vakuutettuja siitä, että kaikki pitävät tätä välirauhana ja ovat valmiit varustautumaan sen hetken varalta, jolloin raja palaute­taan."

Tanner: "Ajatus on sellainen, mutta sitä ei saa esittää. Luulen, että jokainen ajattelee, että jos tulee otollinen hetki, valloitetaan menetetty alue takaisin."

Taistelu Suomen itsenäisyydestä

itler-Saksan ja Suomen sotilaspiirit tunnustivat "jatkosodan" aikana avoimesti, että ns. talvisota Neuvostoliittoa vastaan 1939-1940 oli esinäytös Saksan hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan 1941-1944. Saksalainen yliluutnantti George Soldan ilmoittaa nojaavansa Suomen armeijan päämajan käsityksiin lausuessaan helmikuussa 1943 erään talvisotaa koskevan propagan­dateoksen johdannossa:

"Tällä hetkellä on lupa luonnehtia Suomen sankaritaistelu talvella 1939/40 sen valtavan kamppailun esinäytökseksi, jota me edelleen käymme. Se on muodostunut suorastaan osaksi omaa taisteluamme.

Jos Saksan ja Suomen taantumukselliset vallanpitäjät olisivat menestyneet sodankäynnissään vuosina 1939-1944, niin Suomi olisi menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä ja liitetty Saksan valtakuntaan. Tämä päämäärä vahvistettiin Hitlerin päämajassa 16.7.41 käydyssä neuvottelussa, jota koskeva muistio kertoo:

"Suomalaiset halusivat Itä-Karjalan, mutta Saksa ottaa Kuolan niemimaan siellä olevien suurten nikkelikaivosten takia.Suomen liittämistä (annexation) liittovaltioksi olisi valmisteltava varovaisesti. Suomalaiset haluavat Leningradin aluetta; Führer hävittää Leningradin maan tasalle ja luovuttaa sen sitten suomalaisille."

Taistelu Saksan ja Suomen hallitsevien oikeistopiirien sodankäyn­tiä vastaan vuosina 1939-1944 oli taistelua Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden puolesta. Suomalaisten isänmaanystävien velvollisuutena oli osallistua tähän taisteluun kaikella voimallaan.

Neuvostoliiton viisas politiikka toisen maailmansodan edellä ja aikana loi edellytykset Hitler-Saksan hyökkäyksen torjumiselle, hitleriläisen sotakoneiston nujertamiselle ja Suomen kuten muidenkin Euroopan maiden itsenäisyyden pelastamiselle.

Suomalaisten isänmaanystävien velvollisuutena oli tukea Neuvosto­liiton toimenpiteitä hitlerismin murskaamiseksi ja Suomen kuten muiden Euroopan maiden itsenäisyyden pelastamiseksi.

alkuun

Vantaalla romutetaan porvarisopimuksella kuntapalveluja

Vantaalla kilpistyy röyhkeästi valtapuolueiden EU-politiikan konsensus. Siellä heiluu poliittinen ruoska, jonka iskuista kaikkein vähävaraisimmat kuntalaiset tulevat saamaan tuntuvimmat iskut. Vantaan valtuustoryhmät Vasemmistoliitto, SDP, Vihreät, Keskusta, Kristillisdemokraatit, Rkp ja Kokoomus solmivat Vantaalla koko valtuustokautta koskevan sopimuksen, jolla kunnallisten palvelujen tarjontaa supistetaan, yksityistämistä viedään eteenpäin ja veroja korotetaan.

Sopimus pitää sisällään merkittäviä avauksia kunnallisten palvelujen ja toimintojen heikentämiseksi ja niiden yksityistämiseksi. Sopimuksella voimistetaan työtätekevien riistoa, lisätään ihmisten sosiaalista ja terveydellistä epätasa-arvoa ja kavennetaan kunnallista demokratiaa.

Sopimuksen mukaan kaupungin työntekijöitä tullaan vähentämään vuosittain ja säästösyihin vedoten vaaditaan työntekijöitä pitämään palkattomia vapaita tai muuntamaan lomarahoja vapaisiin. Sopimuksessa otetaan askel tasaveron laajentamisen suuntaan korottamalla kunnallisveroa 0,5 % ja kiinteistöveroa 0,1 %. Terveysasemia lakkautetaan niin, että nykyisten kahdeksan sijaan toimintaa jatkettaisiin ainoastaan Tikkurilassa, Myyrmäessä ja Peijaksen sairaalan yhteydessä. Sosiaali- ja terveystoimessa lisätään erilaisten palvelusetelien käyttöä. Ateria- ja siivouspalvelut on tarkoitus yhtiöittää ja kaupunki luopuu omasta korjausrakentamisestaan asteittain.Kaupungin kiinteistöt on tarkoitus rahastoida ja siihen toivotaan saatavan mukaan ulkopuolisia sijoittajia. Kaupungin omaa toimitilaa on tarkoitus vähentää 5 % ja myydä tarpeettomat tilat. Myynnissä on myös tuhat yksittäistä asuntoa eri puolilla kaupunkia. Koulutilojen käyttöä tiivistetään, joka on johtamassa joissakin kouluissa oppilaat aamu- ja iltavuoroihin.

Vantaan valtuustopuolueiden porvarillisesta konsensus politiikasta antaa erittäin havainnollisen kuvan sekin, miten Vantaa on kohdellut 7 000 omaishoitajaa. Kaupunki irtisanoi nykyisten omaishoitajien tekemät sopimukset ja teetätti uudet sopimukset, joissa omaishoitajat sitoutuvat jatkamaan työtään pienemmillä palkkioilla syyskuun alusta alkaen. Palkkioiden alennus on 7 - 11 % , kun samalla myös omaishoidon tuen saannin kriteereitä tiukennettiin.

Kommunistisen Työväenpuolueen Vantaan kaupunkijärjestö ei hyväksy synnytettyä sopimusta, jolla on tarkoitus karsia kunnallisia lähipalveluja, yksityistää kaupungin omaisuutta ja suistaa työttömyyteen ja toimeentulon heikennyksiin tuhansia vantaalaisia. KTP on jo vuosia vaatinut perusterveydenhuollon lähipalvelujen saatavuuden takaamiseksi jokaiselle 8 000 asukkaan alueelle kunnallista, käyttäjilleen maksutonta terveysasemaa.

Vantaalla hyväksytty porvarisopimuksen toteuttaminen on torjuttava. Yksi tapa kaataa se on sopimuksen tehneiden puolueiden valtuutettujen painostaminen.

alkuun

Sosdem ja Vasemmistoliitto hyväksyivät törkeän ala-arvoisen 3-vuotisen työehtosopimuksen

10/2009 Pohjanoteeraus!

Metalliliiton sosialidemokraattinen ja vasemmistoliittolainen johto sekä niiden valtuustoryhmät hyväksyivät törkeän ala-arvoisen 3-vuotisen työehtosopimuksen metallin ja teknologiateollisuuden välille. Sopimus on ay-liikkeen täydellinen antautuminen kapitalisteille. Kapitalismin lamaa maksatetaan röyhkeästi metallityöläisillä. Sopimus tulee käytännössä laskemaan palkkatasoa ja lisää edelleen metallin työpaikkojen vastustamaa paikallistan sopimista.

Lokakuun alussa alkavan ja syyskuussa 2012 päättyvän sopimuksen palkankorotuksen taso on kustannusvaikutukseltaan vain 0,5 %, mutta sitäkään kapitalistien ei ole pakko maksaa. Sopimuksessa todetaan: "Jos yrityksen taloudellinen tilanne, tilauskanta tai työllisyys on poikkeuksellisen heikko, on yrityksessä mahdollisuus sopia, ettei korotusta makseta, se maksetaan osittain tai että se siirretään myöhempään ajankohtaan". Metallin, niin kuin muillakin työpaikoilla joissa kapitalistit ovat irtisanoneet ja lomauttaneet, tuon sopimusehdon käyttö on jokseenkin varmaa; isäntä sanelee.

Vuosien 2010 ja 2011 palkantarkistuksista neuvotellaan sopimuksen mukaan erikseen. Näiden "Neuvottelujen perusteena ovat arviot sopimuksen tavoitteiden toteutumisesta sekä talouden ja työllisyyden näkymät". Kapitalistien asenne on sellainen, että "tarkistuksissa" niissä ei ole odotettavissa työntekijöille edes muruja.

Metallikourat paikallisen sopimisen puristuksessa

Käsittämättömältä tuntuu myös se, että huolimatta metallin liittokokouksen päinvastaisesta linjauksesta, sopimuksessa laajennetaan työpaikkojen vastustamaa palkkojen paikallista sopimusta edelleen.

Metallin puheenjohtaja Riku Aalto kehuu sopimuksen olevan historiallinen. Näin varmasti onkin. Sotien jälkeen ei ole saatu ay-liikettä, monenlaisista ay-johtajien ja kapitalistien veivauksista huolimatta, sidottua näin pitkään ja ala-arvoiseen miinus-sopimukseen.

Metallin valtuustossa kikkailua - ei edes äänestystä

Jo viime keväällä alkaneet tapahtumat osoittavat, että kapitalisteilla on ollut jo pitkään suunnitelma omien tavoitteidensa mukaisen "tupon" läpiviennistä. Maan hallitus on siinä mukana. Päämääränä on ay-liikkeen sitominen metallin kaltaisiin sopimuksiin, joilla kapitalistit röyhkeästi varmistavat voittojensa säilymisen työntekijöiden elintason laskemisen kustannuksella. Toteuttajaksi on valittu Metalliliitto. Kapitalistien ja maan hallituksen onnistumisen kannalta ensiarvoista tässä on ollut se, että metallin päänavausta voidaan markkinoida yksimieliseksi.

Metallin valtuuston sd- ja vasemmistoryhmä oli pohjustettu kuuliaiseksi sopimukselle.

Metallin valtuusto ei äänestänyt sopimuksen hyväksymisestä. Ihmetystä herättää se, että metallin valtuuston vasemmistoryhmässä kaksi valtuutettua jätti ainoastaan eriävän mielipiteen sopimuksen hyväksymiseen. Ilmeisesti oli sovittu, että näin paineita sai purkaa, mutta sopimuksen äänestykseen päästämistä ei sallittu. Nämä kaksi valtuutettua olisivat halutessaan saaneet sopimuksen äänestykseen jolloin kaikki valtuutetut olisivat aidosti joutuneet määrittelemään kantansa sopimukseen. Lopputuloksena olisi voinut olla äänestyslukemat, joilla tökeröä sopimusta ei olisi voinut markkinoida muille aloille. Tällainen äänestämättömyydellä kikkailu on valitettava esimerkki siitä, miten ay-liikkeeseen valuu yhä näkyvämmin ylätason politiikan rappiosta tuttu pelin politiikka.

Kapitalistien "tupo"

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n, ammatillisten Keskusjärjestöjen ja ammattiliittojen johdon puheet ovat metallin sopimusta ylistäviä ja tarkoituksena on sopimuksen vyöryttäminen myös muille sopimusaloille. Metallityöväen liiton puheenjohtaja Riku Aallon toteamus elokuun lopussa KU:ssa onkin paljastava: "Nyt taitaa kuitenkin olla niin, että Metalliliiton sopimuksen syntyessä on samalla syntymässä yhdessä muiden teollisuuden ammattiliittojen kanssa valmisteltu tupon kaltainen kokonaisuus". Ja SAK:n Lauri Lyly otsikoi tiedotteensa metallin sopimusratkaisusta sanoin: "Vastuullista toimintaa ja avuksi muille aloille". Työpaikoilla ihmetelläänkin, että onkohan SAK:n puheenjohtaja tosiaan lukenut metallin sopimusta vai jotain muuta paperia.

Ay-liikkeen tila kriittinen

Ay-liikkeen johto pönkittää avoimesti kriisissä olevaa kapitalismia. Johtoon on metallin tapauksessa luettava myös sen johdossa olevat kentän edustajat; liiton hallituksen ja valtuuston jäsenet. He ovat häpeillen hiljaa, eivätkä ole näkevinään mihin ay-liikettä ollaan viemässä.

Ay-liikkeen tila on kriittinen, se potee vakavaa uskottavuuskriisiä siitä, kenen puolella se on. Vakavaan tautiin ei tepsi kuin kovat lääkkeet. Ennen kuin tuskallinen hoito alkaa, on vielä pieni hetki aikaa ryhdistäytyä ja ehkä välttää tuskallinen hoito. Tosin suurta katumusta on ay-johdolta turha odottaa. Kehitys osoittaa lähestyttävän hetkeä, jossa kapitalisteille mieleisiä sopimuksia kirjoitteleva periaatteeton ay-johto sitä tukevine "hallintoelimineen" saa todeta jäsenistön äänestäneen jaloillaan. Silloin johdon on jo myöhäistä itkeä jäsenistön perään.

Hannu Tuominen

alkuun

(TKS 8/2009)
Sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton eliitin hanke vallankaappauksesta ay-liikkeessä päättyi kesäkuun alussa mahalaskuun.

Viiden SAK-laisen ammattiliiton johdon jo neljä vuotta valmistelema teollisuuden suurliittohanke kaatui viime metreillä Metalliliiton ja Kemianliiton irtaantumiseen. Sähköliitto irtaantui hankkeesta jo toukokuussa. Nyt suurliittohanke on virallisesti haudattu.

Tiukasti ay-huippujohdon valmistelussa olleen hankkeen alamäki alkoi joulukuussa 2007 Kemianliiton valtuuston kokouksessa, jossa kommunistien ryhmä sai ajetuksi läpi päätöksen jäsenäänestyksen järjestämisestä suurliittoon liittymisestä. Sen jälkeen muidenkin ammattiliittojen oli järjestettävä jonkinasteinen jäsenkäsittely. Jäsenäänestysten historiallisen alhaiset osallistujaprosentit osoittivat, että jäsenistön enemmistö ei kannata suurliittoa. Tämä paine johtikin hankkeen hylkäämiseen kalkkiviivoilla.

Ay-johtajat katkerina

Suurliittohankkeen näkyvimmät ajajat, metallin puheenjohtaja Riku Aalto ja kemian puheenjohtaja Timo Vallittu, syyttelevät nyt jäsenistöä ja toisiaan sekä purkavat kannanotoillaan katkeruuttaan hankkeen romuttumisesta. Olisihan hanke toteutuessaan varmistanut sosialidemokraateille ehdottoman ylivallan ay-liikkeessä. Suurliiton johtajien paikatkin oli jo pitkälle valmisteltu ja jaettu.

Myös vasemmistoliittolainen ay-johto on aktiivisesti tukenut suurliittohanketta ja paimentanut ryhmiään hankkeen takuumieheksi. SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola (vas) totesi vielä tammikuussa, että "TEAM on myönteinen asia". Kemian liittosihteeri Hannu Siltala (vas) arvostelee myös harvinaisen voimakkaasti hankkeen kaatajia. Hän näki asian ajamisessa tehtyjä virheitä mm. siinä, että "hankkeesta ei tehty poliittisia sopimuksia eri ryhmien välillä". Hänkin olisi siis ollut sivuuttamassa jäsenistön vastustuksen sopimalla asian ryhmien välisellä sopimuksella!

Porvarimedia kauhistelee TEAMin kaatumista

TEAM-suurliittohankkeen kaatuminen loppumetreillä on isku oikeistolaiselle ay-liikkeen johdolle, sen tuloeroja kasvattaneelle tulopolitiikalle ja sitoutumiselle kapitalismin pelastamiseen. Ei olekaan ihme, että porvarimedia on kauhistellut ay-johdon epäonnistunutta vallankaappausta ja vaatinut edes jonkinlaista "koordinaatiota" palkankorotusvaatimuksiin.

Suurliittohankkeen kaatuminen on myös osoitus jäsenistön paineesta, jolla voidaan vaikuttaa. TEAM-liittojen turhan rahanpolton ja tuhansien turhien työtuntien jälkeen on nyt viimeinkin aloitettava todellinen ammattiliittojen yhteistyö ja keskinäisen solidaarisuuden rakentaminen. Vain sen avulla on mahdollisuus korjata kapitalismin laman seurauksia. Tämä edellyttää selkeitä jäsenistöstä lähteviä tavoitteita ja erityisesti tekoja niiden puolesta. Ei solidaarisuus vaadi byrokraattisia suurliittoja, vaan työväenhenkistä taistelua ja joukkotoimintaa.

alkuun

Suurliitot eivät ratkaise ay-liikkeen alennustilaa

Ay-liikkeen jäsenten luottamus liikkeen kykyyn ja tahtoon puolustaa jäsentensä työ- ja palkkaehtoja on romahtanut. Syynä on se, että sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton toimesta ay-liikettä käytettiin vuosikausia häikäilemättömästi hyväksi työväestön sitomiseksi Lipposen 1995-2003 hallitusten politiikkaan, jossa työväestön ja vähävaraisten elämisen mahdollisuuksia kavennettiin ja vastaavasti kapitalisteille syydettiin vero- ja muita etuuksia. Työväestö maksaa tästä kovaa hintaa nytkin, kun Vanhasen-Kataisen hallituksen jatkaa tätä samaa politiikkaa ja ay-liike on johtajiensa vanki.

Ay-liikkeen johto yrittää päästä jäsentensä epäluottamuksen aiheuttamasta kiusallisesta ongelmasta rakentelemalla suuria liittokokonaisuuksia, joissa jäsenten vaatimukset toiminnan terävöittämisestä kilpistyvät monimutkaisen byrokratian sokkeloihin.

Yhtenä byrokratiahankkeena on SAK-laisten teollisuuden liittojen suurliittohanke TEAM, joka ei jäseniä kiinnosta. Niissä ammattiliitoissa, joissa on asiasta pidetty jonkinasteista äänestystä, vain neljännes vaivautui niihin osallistumaan. Liukaskieliset ay-johtajatkaan eivät pysty vakuuttelemaan, että suurliittohankkeella olisi jäsenistön tuki. Siitä huolimatta sen projektihallitus kuitenkin kertoo, että hanke etenee suunnitellulla tavalla, uusi liitto aloittaisi vuoden 2010 alussa. On selvää, että ylätasolla käynnistetty, yli 300 000 jäsenen suurliittohanke monimutkaisine organisaatioineen vähentää ay-liikkeen jäsenistön päätösvaltaa omista asioistaan. Samalla se paaluttaa sosialidemokraattien ehdottoman ylivallan uudessa liittokokonaisuudessa, vasemmistoliittolaisille tarjotaan muutamia murusia vallankaappauksen kuuliaisesta seuraamisesta.

Suurliittoja on ylätasolla perusteltu mm. ay-liikkeen voiman lisääntymisenä. Ne eivät kuitenkaan ratkaise ay-liikkeen hampaattomuuden ongelmaa, joukkovoimaa on ay-liikkeessä nytkin; SAK:ssa sanotaan olevan miljoona jäsentä. Hampaattomuuden perusongelmana on sosialidemokraattisen ja vasemmistoliittolaisen ay-johdon haluttomuus asettaa jäsenten eduista lähteviä tavoitteita ja tukeutua niiden ajamisessa jäsenistön voimaan; johto on siirtynyt jäsenten edunvalvonnasta kapitalismin puolustamiseen. Se ei voi olla ay-liikkeen tehtävä.

Ay-liikkeellä on olemassaolon oikeutus vain, mikäli se puolustaa jäsentensä etuja - kaikissa olosuhteissa. Toiminnan painopisteen pitää olla muualla kuin organisaatiokaavioilla näpertelyssä. Valtavat irtisanomiset ja lomautukset, jotka aiheuttavat sadoille tuhansille elämisen epävarmuutta, ovat työväestöllä jokapäiväistä kurjuutta. Työttömiksi ajetut joutuvat odottamaan vähäisiäkin työttömyyskorvauksia kuukausia - vaikka itse ovat työssä ollessaan niitä jo maksaneet. Monilla työpaikoilla on jouduttu alistumaan palkkojen alentamiseen. Työväestön hädän rinnalla syydetään kuitenkin kapitalisteille vastikkeetonta rahaa, jota ne käyttävät sumeilematta keinotteluun ja kapitalismiin kuuluvaan kilpailijoiden nujertamiseen. Tällaisessa tilanteessa ay-johdon hiljaisuus on anteeksi antamatonta.

Nykyiseen kapitalismin kriisiin liittyy siis jo pitkään muhinut ay-liikkeen kriisi. Mikäli ay-johto ei tee irtiottoa kapitalistien nöyristelystä, on ay-liikkeellä edessään näivettyminen ja organisaatioiden romahtaminen. Siinä eivät suurliitot auta.

Työpaikoilla on nostettava esille tunnus: Irti kapitalisteista!

alkuun

EU-vaalin boikotoiminen on kansanvallan puolustamista

Kesäkuussa pidettävät EU:n parlamenttivaalit ovat saaneet mukaansa kaikki muut puolueet paitsi Kommunistisen Työväenpuolueen. KTP kehottaa puolustamaan kansanvaltaa ja boikotoimaan vaaliin osallistumista.Kapitalistisen yhteiskunnan koko valtapoliittinen järjestelmä lähtee siitä, että vaaliuurnille tulisi saada äänioikeutetuista yli 50 %. Viime vaaleissa äänioikeuttaan käytti 41% ja sitä edellisissä vaaleissa vuonna 1999 31,4%. Tämä on tavattomasti harmittanut porvaristoa ja sen tukijoita. EU-mepit eivät olekaan istuneet EU-parlamentissa äänioikeutettujen enemmistön tuella vaan kansan pienen vähemmistön valitsemina. Tilannetta on yritetty parantaa jakamalla tiedotusrahaa vaaleissa avokätisesti kaikille vaaleihin osallistuville puolueille ja voimistamalla vaalin tiedotusta.

Mikä yhdistää EU-vaaliin osallistuvia puolueita

Kaikki eduskuntapuolueet ovat Suomen EU-jäsenyyden puolustajia. Perussuomalaiset ovat julkikuvaansa pyrkineet kiillottamaan EU-kriittisyydellä, mutta ovat sitoutuneet EU:ssa mukana olemiseen. He kauppaavat EU:n olemassaoloa ja sen vaali- ja hallinto-organisaatiota kansalle asettamalla ehdokkaat vaaliin ja keräämällä EU:lle näin lisää kannattajia.Kaikki eduskunnan ulkopuolella olevat puolueet, jotka vaaliin asettavat ehdokkaat ovat näennäisestä EU- kriittisyydestään huolimatta samalla asialla kuin Perussuomalaiset. Ne hyväksyttävät suomalaisille Euroopan Unionia. Miksi ne hyväksyttävät suomalaisille EU:ta?Siksi, että ne antavat tuen kapitalismin imperialistisen kauden ilmentymälle, kapitalismin Eurooppalaiselle imperialistiselle keskukselle. Tällä keskuksella ei ole mitään muuta tehtävää kuin ajaa suurpääoman pääomapiirien etuja sen osallistuessa maailman uudelleen jakoon yhdistämällä Euroopassa poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen voima. Hitlerin johdolla Saksa toteutti saman 1930-luvun lopulta alkaen. Silloin se tapahtui yhden valtion voimatoimin. Saksa valloitti keskeiset eurooppalaiset valtiot ja käytti päätäntävaltaa valloittamiensa maiden kaiken raaka-aine ja teollisuustuotannon hyödyntämiseksi Saksan tarkoitusperien mukaisesti. Lähes koko Euroopan taloudellisten resurssien ollessa Saksan käytössä se hyökkäsi vuonna 1941 Neuvostoliittoon. Kysymyksessä oli silloinkin kapitalistisen talouden voiman yhteen kokoaminen, tosin avoimesti voimatoimin. Nyt EU:n puitteissa sama tehdään kansoja hämäten, peitellysti. EU:lla ei ole mitään yhteyttä eikä pyrkimystä esitettyyn kauniiseen ajatukseen, että se muuttaisi Euroopan kansojen Euroopaksi. Suomea, Ruotsia, Itävaltaa ja Irlantia lukuun ottamatta kaikki muut EU-maat ovat Naton jäseniä. Ja nämä ulkopuolisetkin maat ovat vahvasti Naton liittolaisia.

On aika kansallistamiselle ja sosialistiselle suunnalle

Vasemmistolaisuus on tarkoittanut asettumista työväenluokan etujen puolustajaksi. Selkeimmin tämän tehtävän ovat omakseen ottaneet sosialismiin pyrkivät puolueet ja järjestöt. Kommunistiset puolueet ovat olleet aina ratkaisevassa asemassa tehdessään selvitystyötä työväenluokan keskuudessa.Kapitalismin nykyisen maailmanlaajuisen kriisin kourissa tahtomattaan kamppailevat työläiset ovat nyt valintatilanteessa. He tarvitsevat selkeää suunnan näyttämistä. Suunta ei voi olla EU-organisaation hyväksyttäminen työläisillä vaan sen vastustaminen. Ainoa mahdollisuus työväenluokalle on kapitalistisen talouden kansallistaminen ja sosialismiin suuntautuminen. Vain tällä poliittisella suunnalla voidaan irrottautua kapitalistisen talouden aiheuttamista kärsimyksistä työväenluokalle. Siksi on välttämätöntä taistella Suomen Euroopan Unionin jäsenyyttä vastaan, puolustettava kansan demokraattisia oikeuksia, jotka EU on polkenut ja siksi myös boikotoitava EU-vaalia.

Hannu Harju KTP:n puheenjohtaja

alkuun

Kansantaloustiede ja luokkataistelu.

Lisäarvon laki

Karl Marx osoitti kapitalistisen yhteiskunnan olemuksen ja sisäisen kehityksen lainmukaisuudet sekä porvariston ja työväenluokan luokkavastakohdat ja siitä seuraavat luokkataistelut. Ne voivat muuttua tieteellisen ja teknillisen kehityksen, mutta myös työväenluokan aktiivisuuden ja tietoisen toiminnan voimasta.

Suomen työväenluokan historia kertoo luokkataistelujen erilaisista vaiheista. Merkittävää osaa sinä esittää myös porvariston yhteiskunnallinen yhtenäinen voima tai hajanaisuus. Kokemuksesta laajat työtätekevät joukot ovat historian kulussa tunteneet porvariston valmiuden käyttää väkivaltaa turvatakseen "oikeutensa" ostaa työvoimaa asettamillaan ehdoilla. Aina kun työväenluokka uhkaa tätä "oikeutta" pyrkiessään toteuttamaan omat oikeutensa ja määrittelee ehtonsa, joilla on valmis myymään työvoimansa suostumatta alistumaan porvariston asettamiin ehtoihin, astuvat päiväjärjestykseen porvariston voimakeinot. Eli "oikeus" oikeutta vastaan.

Nämä sovittamattomat vastakohtaisuudet syntyvät ja perustuvat tuotantovälineiden yksityiskapitalistiseen omistusoikeuteen ja kaiken työn kattavaan, yhteiskunnalliseen työhön. Yhteiskunnallisen työn osuuden merkityksen kasvu ilmenee nykyisin siinä, miten riippuvaisia ollaan kansainvälisesti yhteistyössä tuotetuista tuotteista, raaka-aineista, tieteellis-teknillisten keksintöjen hyödyntämisestä, jne.

Miljardien ihmisten riippuvaisuun toisistaan kasvattaa tuotantovälineiden yksityisomistukseen perustuvan omistuksen ja yhteiskunnallisen työn ristiriitaa. Siksi voidaan sanoa, että maailmaa raastavat kapitalismin kriisit eivät ole poistettavissa tuhansienkaan miljardien tai biljoonien elvytyspaketeilla, joilla nyt yritetään rauhoitella ja uskotella työläisille, että kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän pelastaminen ja historian jatkaminen on ihmisyhteiskunnan korkein jalo tehtävä. Näin ei ole, sillä nykyisellä tavalla jatkamalla oven takana odottaa jo maailman työväenluokkaa uhkaava seuraava imperialistisen kapitalismin entistä syvempi ja mahdollisesti entistä väkivaltaisempi vaihe. Tämä mahdollisesti jo seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Tämän ristiriitaisen tilanteen ratkaiseminen historiallisessa kulussa on nyt ajankohtainen.

Kapitalistisen talousjärjestelmän lainmukaisuudet ovat kehittyneet niin, että niistä on muodostunut este yhteiskunnalliselle, tieteelliselle ja taloudelliselle kehitykselle. Perustana pysähtyneisyyden tilaan on se, että kapitalistinen talousjärjestelmä perustuu työväenluokan riistoon.

Lisäarvoteoriassa on osoitettu, että pääoman olemassaolo ja kasvu perustuu työväenluokan riistoon, se on vain siten mahdollista. Näin pääomat, ja työväenluokan riistosta peräisin oleva lisäarvo, ovat erottomasti sitoutuneet toisiinsa. Tässä myös syy miksi työväenluokka ei pysty lopettamaan riistoa kapitalistisen yhteiskunnan vallitessa. Lisäarvoteorian tärkeä johtopäätös onkin, että kapitalistiseen omistusoikeuteen perustuva tuotantovälineiden hyödyntäminen ja työvoiman riisto on kumottava. Lisäksi se osoittaa, että kapitalistisen järjestelmän syrjäyttäminen, on mahdollista ja välttämätöntä, että järjestelmä on historialliseen aikaan sitoutunut, eikä ole yhteiskunnallisen tuotantojärjestelmän historiallisen kauden viimeinen huippu. Tieteellisesti todistettu lisäarvoteoria onkin Marxin taloudellisten teorioiden "kulmakivi". Tässä on porvarillisen maailmankatsomuksen omaksuneiden, ja myös niiden työväenpuolueiden nimellä toimivien puolueiden ja ammattiyhdistysten suurin virhe, niiden hyökätessä Marxin teorian keskeistä johtopäätöstä, lisäarvoteoriaa, vastaan. Jos sallitaan työväenluokan riisto, niin jatketaan työn ja pääoman välistä sovittamatonta ristiriitaa, mikä tulee kärjistymään ja johtaa riiston ja sorron lisääntymiseen.

On tarvetta perustella esimerkillä millaiseen tilanteeseen on jouduttu Suomen työväenluokan ja työtätekevien väestön osien etuja ajatellen, kun työläisten keskeiset järjestöt ovat luopuneet lisäarvoteoriasta. Sosialidemokraattinen Puolue, Suomen Kommunistinen Puolue (uusi), Vasemmistoliitto, Suomen Työväenpuolue ja SAK:n liitot, ovat suositelleet jäsenilleen liittymistä Euroopan unioniin. Kesäkuussa edessä olevaan EU:n teatterivaaliin nämä puolueet ovat asettaneet ehdokkaansa. Heillä ei ole mitään mahdollisuutta tehdä EU:sta työväenluokan etuja puolustavaa liittoutumaa. EU-organisaatio on Euroopan suuryritysten perustama, ja sen tavoitteina on mm. jatkaa työväenluokan riisto-oikeuttaan. Tämän "oikeuden" varmistamiseksi EU:n jäsenmaista suurin osa on jo mm. Naton jäsenmaana. Vain viisi EU:n jäsenmaata ei ole vielä liittynyt sotilasliitto Natoon.

Miksi mainitut järjestöt ovat niin innokkaita osallistumaan EU:n vaaliin?

Poliittinen syy on siinä, että jäsenmaiden kansalaisten keskuudessa EU-liittovaltio ja perustuslaki ei kovasta painostuksesta ja rahan käytöstä huolimatta, ole onnistunut vakuuttamaan ihmisiä. Jopa Tsekissä 70 % kansalaisista vastustaa jäsenyyttä. Suomessa EU:n kannattajat ovat huolissaan siitä, että osallistumisprosentti vaaleissa jää alhaiseksi. Siksi ne nyt tekevät työtä äänimäärän nostamiseksi yli 50 prosentin. Sen jälkeen tullaan väittämään, että Suomen kansan enemmistö on liittovaltion ja Naton kannalla. Kaikille ehdokkaita asettaneille puolueille jaetaan lisäksi miljoonia euroja "vaalityötä" varten. Kansanedustaja Soinin kainalossa vilkkuu ketunhäntä, jos hän asettuu tässä tilanteessa ehdokkaaksi.

Sen lisäksi, että sotilasliitot ja sotatoimet saastuttavat eniten maailmaa, ne käyttävät arvokkaita luonnonrikkauksia tuhoamiseen ja työväenluokan riistoon perustuvaa kapitalistista yhteiskuntajärjestelmää puolustaessaan. Vahingollista Suomen kansalle on se, että kaikki puhuvat luonnonsuojelusta, mutta eivät huomaa, että toiminta sotavarustelua ja sotilaallisia toimia vastaan olisi parasta luonnonsuojelua ja rauhantyötä. EU on sotilaallinen organisaatio. Siksi KTP sanoo ei EU:lle ja Natolle.

Kapitalistisen tuotannon tavoite ei ole erilaisten tavaroiden,(käyttöarvojen) tuottaminen vaan arvonlisäysprosessi. Työvoiman käyttöarvo ilmenee elävässä työssä, jota työläinen kuluttaa työssään. Työläisen luoma arvotuote on suurempi kuin työvoimatavaran arvo (palkka). Työmäärä, johon rajoittuu työvoiman arvo, ei suinkaan aseta rajaa sille työmäärälle, jonka hänen työvoimansa voi suorittaa. Siksi kapitalistin etu, saadakseen lisäarvon (voiton) suuremmaksi, on pidentää työväestön työaikaa. Siihen kelpaa päivittäinen, viikoittainen tai elinaikainen työajan pidentäminen.

Nykyinen tekniikan ja tieteiden kehitys on merkittävästi vähentänyt myös työvoimatavaran arvoa. On olemassa aloja, joissa työvoimatavaran osuus tuotannossa on vain muutama prosentti. Mutta koska työläisen työ on ainoa mikä tuottaa tuotannossa lisäarvoa, niin jokainen lisätunti työpäivään, työviikkoon, vapaapäivien vähentämiseen tai eläkkeelle siirtymisiän nostamiseen tuottaa lisää voittoa. On jopa huvittavaa seurata miten miljoonia euroja saavat "eläkeläiset" pitävät huolta siitä, että he voivat siirtyä vanhuuseläkkeelle jo kuusikymppisinä. Näitä etujahan jaetaan nyt eduskunnassa, EU:ssa, valtion yrityksissä, jopa ammattiliitoissa: kaikille niille, jotka toimivat työväenluokan työajan pidentämiseksi, eli lisäarvon (voiton) suurentamiseksi. Tästä vallitsee herttainen yksimielisyys eduskunnassa, ammattiliitoissa, eläkeyhtiöissä ja useissa puolueissa.

Kokonaistyöpäivä on aina pitempi, kuin työntekijän työvoiman uudistamiseen tarvittava työaika. Kapitalistisen riiston ja lisäarvon muodostamisen edellytys sisältyy siihen, että työaika jakaantuu välttämättömään työaikaan ja lisätyöaikaan. Lisäarvon alkulähteenä on siis lisätyö eli palkkatyöläisen lisätyöaika. Tällä ajalla tehdyt yhteiskunnallisesti välttämättömät tuotteet omistaa kapitalisti. Hän riistää työläistä. Riiston kohteena on työväenluokka kautta maailman. Voimme vain kuvitella millaisissa valtavissa tähtitieteellisissä numeroissa mitataan lisäarvon voittoja maailmassa. Tätä voi sanoa maailman suurimmaksi ryöstöksi.

Todettakoon vielä kerran: Pääoman kasvun avain on työvoiman arvon ja käyttöarvon ero. Lisäarvoa ei synny kiertokulussa vaan tuotannossa. Pankit, osakeyhtiöt osakemarkkinoilla, kiinteistökeinottelijat, kauppa jne. pelaavat niillä lisäarvoilla, joita työväenluokka työllään tuottaa. Ikävä kyllä kapitalistisen yleisen kriisin aikana yritetään jälleen kriisin varjolla siirtää taloudellisen pulan seuraukset työväenluokan kustannettavaksi. Ne miljardit eurot, jotka valtio nyt lainaa ovat kansan maksettava. Kuitenkin seuraava kriisi tulee paljon ennen kuin nyt muodostunut velka on maksettu. Lastenlapsemme maksavat vielä nyt muodostuvaa lainaa.

Lisäarvoteorian ohjeet olisi ainoa ratkaisu tulevaisuuttamme ajatellen. Yhteiskunnallisen työn ja yksityisomistuksen syvä ristiriita on poistettava. Vain siten poistuvat taloudelliset ja yhteiskunnalliset kriisit.

Markka
- JATKUU

alkuun

- JATKO

Marx ja Engels eivät suinkaan keksineet luokkien olemassaoloa ja siitä seuraavia, jatkuvia luokkataisteluja. Porvarilliset historiankirjoittajat ja taloustieteilijät ovat jo kauan ennen heitä kuvanneet luokkien keskeisen taistelun historiaa. Suomessa kommunistit astuivat luokkataistelun kuvaan mukaan puolueena vasta vuonna 1918. Kommunistisen puolueen Manifesti oli jo ilmestynyt ja Suomen Sosialidemokraattinen Työväenpuolue toimi jo 1800-luvun lopulla.

Tärkeintä on se, mitä uutta Marx ja Engels toivat kansantaloustieteeseen ja luokkataistelun historiaan. Marx sanoi:

1."Todistin, että luokkien olemassaolo on yhteydessä vain tuotannon tiettyyn historialliseen kehitysvaiheiseen;

2. – että luokkataistelu johtaa ehdottomasti proletariaatin diktatuuriin;

3. - että tämä diktatuuri itse on vain siirtymistä kaikkien luokkien hävittämiseen ja luokattomaan yhteiskuntaan" (Kommunistisen puolueen manifesti).

Myös porvarilliset taloustieteilijät törmäsivät porvariston ja proletariaatin luokkasuhteen taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen olemukseen, mutta heidän luokkarajoittuneisuutensa aiheutti sen, että he näkivät kapitalistisen tavaratuotannon luonnollisena tuotantosuhteena, eivätkä yhteiskunnallisena suhteena. Tähän luokkarajoitteiseen käsitykseen porvarilliset tutkijat, talousasiantuntijat, professorit ja poliitikot perustavat käsityksensä ja väitteensä. Samaan rajoittuneeseen tilaan nojautuvat eriasteiset sosialidemokraattiset ja sosialistiset puolueet sekä ammattiyhdistysliike. Ne näkevät tänäänkin luokkavastakkaisuuden juuret pelkästään moraalin eivätkä talouden alueella. Siksi ne tulevat tänäänkin johtopäätökseen, että tämä vastakkaisuus voidaan poistaa kapitalistisen tuotantotavan perustalla.

Tässä syy miksi kapitalistit, heidän tiedemiehensä ja -naisensa, erilaiset tiedottajat ja politiikan edustajat esiintyvät työväenluokan vallankumouksellisen roolin tunnustamista vastaan. He väittävät, että työväenluokalla ei ole vallankumouksellista osuutta, koska se on sulautunut kapitalistiseen järjestelmään. Sanotaan, että kapitalistinen yhteiskunta on lakannut olemasta riistoyhteiskunta. Se on muuttunut "kansan kapitalismiksi" ja että näin on syntynyt "sosiaalinen kumppanuus". Kapitalistinen yhteiskunta on muuttunut "moderniksi teollisuusyhteiskunnaksi", jossa määräävät teknilliset johtajat, teknokraatit. Tässä yhteiskunnassa ei määrää kapitalistinen yrittäjä, ei myöskään työväenluokka.

Viime vuosikymmenien aikana maamme ammattiyhdistysliike ja suurin osa työväenpuolueista ovat toimineet edellä kuvatulla tavalla. Näin on aiheutettu työväenluokalle ja vähävaraisille kansalaisille merkittäviä taloudellisia ja demokraattisia menetyksiä ja toisaalta lahjoitettu satoja miljardeja kansalaisten työllään tuottamia rikkauksia kapitalisteille. Nyt jo on tullut esille satojen miljardien luokkaa olevat varallisuuksien menetykset, joiden maksumiehenä on työväenluokka.

Tällä alistamispolitiikalla aiheutetaan kapitalistisen yleisen kriisin varjolla lisää kustannuksia kansalaisille. Esimerkkinä siitä häikäilemättömyydestä olkoon se, millä varallisuutta siirretään taloudellisille keinottelijoille ja kapitalistien eduksi koituvat eläkekannanotot, joita ovat antaneet hallituksen edustajat ja toisaalta myös ammattiyhdistysliike sekä eduskuntapuolueet. Yksikään taho edellä mainituista ei ole avoimesti, ilman "ketunhäntää", puhunut pientä eläkettä saavien eläkeläisten puolesta. Kaikki ovat antaneet tukensa perusasialle, eläkeiän korottamiseksi jopa kolmella vuodella! Todellisuudessa tärkein asia on jäänyt sanomatta: Se, että tieteellinen ja teknillinen kehitys on jo vuosikymmenien ajan avannut portit kokonaistyöajan lyhentämiselle, koska työvoiman aiheuttamat tuotantokustannukset ovat merkittävästi alentuneet vuosikymmenten ajan. Numeroilla voi asian todeta seuraavasti. Suomessa työn tuottavuuden kasvu on ollut n. 3-4 % vuodessa. Kaikissa tupo-sopimuksissa tämä osa on jäänyt kapitalistien hyödyksi. Miksi on näin, tupo-sopimusten laatijat?

Eläkeläisistä puheen ollen on syytä todeta, että ensi kertaa olemme kuulleet, että eläkekassamme on keventynyt 22 miljardilla eurolla. Tämäkin ennakkotieto on varmaan alakantissa, puhumattakaan niistä sadoista miljardeista, joita kansamme työn tuloksista on viety kansainvälisten suurhuijareiden käsiin. Tässä ovat eduskunnan ja hallituksen vakuuttavat puheet menneiltä vuosilta, nyt sanotaan, että "ei ole varallisuutta korottaa eläkkeitä".

Koko tähänastinen yhteiskunnan historia on ollut luokkien ja luokkataistelun historiaa. Vapaa ja orja, patriisi ja plebeiji, paroni ja maaorja, ammattikuntamestari ja kisälli; sortaja ja sorrettu ovat historian kautta aina olleet toistensa vastakohtia. Ne ovat käyneet jatkuvaa luokkasotaa, niiden lopputuloksena on tapahtunut yhteiskunnan vallankumouksellinen uudistaminen.

Näin tapahtui porvariston, kapitalistien valtaantulo. Se on tieteellinen osoitus siitä, että luokat ovat sidottuja tiettyihin yhteiskunnallisiin tuotantotapoihin. Kapitalismissa porvaristo ja proletariaatti ovat sovittamattomasti ristiriidassa keskenään, joka osoittaa myös sen, että kapitalistisen tuotantotavan ja omistussuhteiden hävittäminen avaa tien luokattomaan yhteiskuntaan.

Luokkavastakkaisuus porvariston ja proletariaatin kesken saa kärjekkään ilmauksensa lisäarvonlain ja pääomien kasaantumisen yleisen lain vaikutuksesta. Kapitalistisen yleisen pulan seurauksena juuri nyt kapitalistinen järjestelmä kokee pitkän harppauksen pääomien keskittymisen ja kasaantumisen suuntaa. Samalla se luo edellytyksiä lisäarvon kasvattamiseen työläisten kustannuksella. Kapitalisti työvoiman ostajana pitää kiinni "oikeudestaan" ja pyrkii tekemään työpäivästä niin pitkän kuin mahdollista. Yleistä kapitalistista talouspulaa hyödyntäen hallituksemme toteuttaa kapitalistien vaatimuksia ja yrittää pidentää työaikaa nostamalla eläkkeelle pääsyn ikärajaa ja heikentämällä työttömien ja eläkeläisten sekä pientuloisten toimeentuloa, nostamalla hintoja heikentämällä yhteiskunnallisia palveluja jne.

Kuitenkin työvoimatavaran erikoinen luonne rajaa sen kuluttamista ostajan toimesta. Työläinen työvoiman myyjänä pitää kiinni oikeudestaan rajata työpäivän pituutta ja koko elämänsä aikaista työaikaa. Tälle tavoitteelle on tieteellinen ja teknillinen kehitys luonnut taloudelliset edellytykset. Tässä on kuitenkin luokkaristiriidan perusta, eli oikeus oikeutta vastaan. Yhtäläisten oikeuksien yhteentörmäyksen ratkaisee voima.

Ilman luokkataistelua kapitalistien työläisiin kohdistuva riisto muodostuisi niin rajuksi, että itse kapitalistisen järjestelmän olemassaolo vaarantuisi. Työläisten luokkataistelusta tulee siis sekä tuotantovoimien ja kapitalististen tuotantosuhteiden että työväenluokan itsensä kehityksen liikevoima. Nykyinen ammattiyhdistysliike ei näe omaa paikkaansa tässä kehityksessä.

Pääomien kasaantumisen laki johtaa tuotantovoimien jättiläismäiseen kehitykseen, mutta samalla tuotannon yhteiskunnallisen luonteen aste nousee korkealle tasolle. Se johtaa proletariaatin joukkomittaiseen kokemukseen, tiedon kasvuun ja keskittymiseen, joka johtaa vallankumouksellisen luonteen vahvistumiseen. Marx esitti, että päiväjärjestykseen on tullut "pakkoluovuttajien pakkoluovuttaminen". Kapitalismin imperialistisen vaiheen erittelyllä on osoitettu sen taloudellinen perusta, vapaan kilpailukapitalismin kehittyminen monopolistiseksi kapitalismiksi. Samalla luokkataistelu on myös saavuttanut proletaarisen vallankumouksen aikakauden.

Markka
- JATKUU

alkuun

- JATKO
Suomen ja koko kapitalistisen maailman talousjärjestys on jälleen ajautunut talouskriisiin. Palkkatyötä tekevät kansalaiset kohtaavat sen suurena tulevaisuutta ja nykyhetkeä pimentävänä tapahtumana. Tiedämme kokemuksesta, että talouspulan rasitukset kohdistetaan työväenluokkaan ja muihin vähävaraisiin väestöryhmiin, mutta talouspulan todellisiin syihin ja tekijöihin ei tartuta.

Tällä kertaa kansalaisten vero-euroja tullaan Suomessa käyttämään miljardeja euroja. Viimekerralla 1990- luvulla, talouskriisin nimissä käytettiin suorana valtion tukena ainakin 50 miljardia markkaa, josta takaisin on saatu muutama miljoona. Nyt ollaan siirtämässä suoraa valtion tukea miljardeja euroja niille, jotka jo ovat hyötyneet viime vuosina keinottelulla miljardeja. Toisaalta kevennetään edelleen suuren rahan osuutta yhteiskunnallisista menoista. Malliesimerkki olkoot ns. työmarkkinajärjestöjen esitys vapauttaa yritystoiminta 800 miljoonan euron summalla kansaneläkemaksuista. Siis huomioikaa, mukana on ammattiyhdistysliike ja sosialidemokraatit. Eikä vasemmistoliittokaan eriävää mielipidettä ole esittänyt. Näitä esimerkkejä löytyy paljon.

Tämänsuuntaiset väitteet ja toimet perustuvat ajatukseen, että pääoman ja työn edut olisivat yhteiset. Niin kauan kun palkkatyöläinen pysyy palkkatyöläisenä, hänen kohtalonsa riippuu pääomasta. Siinä onkin työläisen ja kapitalistin etujen paljon esitetty yhtenäisyys. Työläinen tuhoutuu ellei pääoma pidä häntä työssä. Pääoma tuhoutuu ellei se riistä työvoimaa, ja riistääkseen työvoimaa pääoman täytyy ostaa sitä. Työläisen täytyy saada vapaasti hallita työkykyään, jotta hän voisi myydä työvoimaansa kapitalistille. Hän voi esiintyä myyjänä sillä edellytyksellä, että hän on palkkatyöläisenä vapaa, "vapautettu" tuotantovälineiden omistuksesta, ja vapaa henkilökohtaisesti.

Tiedämme, että nykyinen talouskriisi ei ole ainutkertainen tapahtuma, vaan kapitalistisen järjestelmän talouden lainmukaisuudet ja sen sisäiset ristiriidat aiheuttavat säännönmukaisen pysähtyneisyyden tilan. Siksi talouspulat seuraavat toisiaan, niiden väliajat lyhenevät, ja pulat syvenevät sitä mukaa kun tieteellinen ja teknillinen tietämys kehittyy. Toisaalta se keskittää tuotannon yhä suurempiin yksikköihin. Ei ole enää harvinaista, että imperialistisen kauden aikana kansainvälisten yhtiöiden palkkatyöläisten määrä nousee satoihin tuhansiin, ehkä pian ylitetään jopa miljooniin henkilöihin määrät.

Tästä keskittymisestä oli seurauksena myös kaksi maailmansotaa. Niissä imperialistiset sotaliitot pyrkivät jakamaan maapallon luonnonrikkauksia uudelleen. Tämäkin mahdollisuus on otettava huomioon, koska kaikki kapitalistiset maat aseistautuvat entistä voimakkaammilla uusilla aseilla ja muodostavat sotilaallisia liittoutumia taloudellisesta kriisistä huolimatta. Näin muun muassa Suomi tekee.

USA:n entinen ulkoministeri ilmaisi pyrkimyksensä sanomalla: emme voi sallia, että jollakin maalla on yksin suuret luonnonrikkaudet. Ei liene epäilyä siitä, että hän tarkoitti Venäjää. Öljysodat osoittavat miten herkästi luonnonrikkaudet johtavat hintakeinotteluihin pörssissä, sotiin ja talouspuliin imperialistisen kapitalismin aikana.

Kapitalistisen järjestelmän johtajat, heidän tukijat, tiedemiehet ja tiedostustoiminta näkevät kuitenkin kapitalistisen talousjärjestelmän ainoana vaihtoehtona. Heidän mielestään tässä asiassa on saavutettu lopullinen kehityksen kulku. Onko evoluutio todella voinut pysähtyä? Tätä pysähtyneisyyden tilaa, ovat puolustaneet tunnetut tiedemiehet ja heitä on Nobeleilla palkittu. Se ei kuitenkaan ole talouskriisejä poistanut.

Lähes kaksisataa vuotta sitten esitettiin kapitalistisen talousjärjestelmän kehityksen tilanne ja tieteellinen tutkimus sen edelleen kehityksen väistämättömyydestä. Tämän tutkimuksen mukaan kehitys jatkuu. Tieltä on poistettava ristiriidat, jotka sisältyvät kapitalistiseen tuotantoprosessiin. Näin tapahtui orjajärjestelmässä ja feodalismissa, aatelisten hallitsemissa yhteiskunnissa. Porvarillinen talouden vallankumous toi muutoksen ja "vapautti" talonpojat maistaan ja käsityöläiset työvälineistään. Syntyi ns. vapaa työläinen.

Suomessa yritetään koko ajan väittää, että taloudellinen kriisi on tullut Amerikasta, tai jostain muualta, mutta ei Suomesta. Totuus on kuitenkin, että Suomessa joka päivä, niin kuin kautta kapitalistisen maailman, taotaan jatkuvasti suhteellista liikatuotantopulaa. Sen vallitessa ovat varastot tavaroita täynnä. Niiden tarvitsijoita on myös kaikkialla, mutta heillä ei ole varallisuutta ostaa tavaroita. Samalla tavaroiden omistaja vähentää tuotantoa. Kasvaa työttömyys, ostajia tulee yhä vähemmän. Suhteellinen liikatuotantopula pysäyttää kapitalistisen yhteiskunnan toiminnallisuuden.

Pahimmassa tapauksessa ongelmia pyritään ratkaisemaan sodalla. Käytännössä useimmiten lamaa torjutaan kuitenkin työtätekevien kustannuksella. Siksi valtiot ottavat lainoja, keräävät veroja ja veroluonteisia maksuja ja vähentävät teollisuuden ja niiden omistajien veroja. Näin vähitellen siirretään taloudellista rasitusta tulevillekin työläissukupolville. Näitä maamme hallitus teki juuri päätöksen.

Lisäksi on havaittava, että varoja, joita jaetaan talouden elvyttämiseksi, tullaan käyttämään pääasiassa kapitalistisen tuotannon keskittämiseen. Tässä kapitalististen yritysten omaisuuksien keskinäisessä taistelussa voittavat ne, joille on kertynyt varallisuutta, jota ne voivat käyttää suurten omaisuuksien ostamiseen pilkkahintaan laman jatkuessa.

Edellä kuvattu murheiden laakso on seurausta siitä, että kapitalistinen talousjärjestelmä sisältää tuhansien, miljoonien, työläisten yhteiskunnallisen työn tuloksen Tämän työn tuloksena ovat ne konkreettiset tuotteet, jotka tässä toiminnassa ovat yhteisvoimin syntyneet. Mutta kaikki tuotteet, jotka sisältävät myös lisäarvon, ovatkin yksityisten yritysten omistuksessa. Tästä syntyy se perusongelma, joka on poistettava. Vain sen toteuttamisen kautta voidaan poistaa liikatuotantopulat ja siirtyä yhteiskunnallisen suunnitelmallisen talousjärjestelmän kehittämiseen. Siksi yksityisomistus on kapitalistisen talousjärjestelmän perusongelma, mikä on poistettava ennen kuin maailman taloudellinen toiminta vapautetaan kehityksen tielle.

Kapitalistisilta markkinoilta löytyy tuotantoon liittyvät raaka-aineet, tarvittavat koneet ja lisäaineet, myös tarvittavat tuotantotilat. Kaikki nämä tavarat on ostettava markkinahintaan. Mutta, myös myytävä samaan markkinahintaan. Ei synny lisäarvoa, ei voittoa. Markkinoilta on siksi löydettävä tavara, mikä tuottaa uusia tavaroita ja käyttöarvoja, yhdistää toiminnalla tavaroista uusia tavaroita, jotka markkinoilla ovat arvoltaan suuremmat kuin ostettaessa. Tämä tavara on palkattu työvoima. Se on tavara, joka hyödyntämisensä aikana tuo lisäarvoa. Tämä tavara on ihmisen työvoima.

Kokonaistyöpäivä on pitempi kuin työvoiman uusintamiseen tarvittava työaika. Tämä on kapitalistisen riiston ja lisäarvon synnyn välttämätön edellytys. Se on ostettu työvoimatavaran markkinahinnalla. Se tuottaa ns. käyttöarvoja ja lisäarvoa, jonka tuotteen omistaja myy markkinoilla ja saa voittoa, eli lisäarvoa, jonka työväenluokka on tuottanut. Mitä halvemmalla markkinoilta löytyy työvoimatavaraa, sitä suurempi on sen tuottama lisäarvo, jota voidaan sanoa kauniisti maksamattomaksi palkaksi. Mutta todellisuudessa se on lailliseksi muutettu rosvousoikeus. Se on maailman suurin varkaus. Mutta se on myös kapitalistisen yhteiskunnan suurin este työtätekevien kansalaisten hyvinvoinnille ja tulevaisuudelle, ja vain siksi on poistettava yksityisomistus yhteiskunnallisella työllä tuotettuihin tavaroihin. Näin poistuu kapitalistisen talous järjestelmän kriisit. Mitään muuta ratkaisua ei ole.

Nykyisen kaltaisia toimia talouskriisien poistamiseksi on tehty jo vuosisadan ajan säännönmukaisesti noin kymmenen vuoden väliajoin. Kuitenkin ilman tulosta. Lisäarvosta puhuttaessa on aina muistettava, että lisäarvoa ei tuota pankkitoiminta, ei pörssitoiminta, ei sijoitustoiminta tai muu keinottelu. Niissä peleissä vain pelataan työväenluokan tuottamalla lisäarvolla. Teoria työväenluokan merkityksestä lisäarvon tuottamisessa ja sen riistämisessä kapitalistisen omistajan yksityisomistukseen osoittaa kapitalistisen tuotantotavan historiallisen luonteen ja se merkitsee, että kapitalismin syrjäyttäminen on mahdollista. Imperialistisen kapitalismin edelleen keskittyminen ja talouspulien voimistuminen tekee lisäarvoteoriasta ajankohtaisen, koska työn ja pääoman välinen sovittamaton ristiriita on edelleen kärjistynyt.

Kun arvioimme tätä työväenluokan tuottamaa lisäarvoa maailman mitassa, päädymme tähtitieteellisiin summiin, koska yhden työläisen tuottama lisäarvo voi olla hyvin moninkertainen palkkaan verrattuna. Tieteellinen ja tuotantovälineiden teknillinen kehitys on lisännyt lisäarvoa, mutta toisaalta elämään tarvittavan palkan määrää ei ole vastaavasti korotettu.

Tiedämme, että esimerkiksi Suomessa tupojen aikana keskimäärin 3-4 % vuosittain jäi työn tuottavuuden kasvusta lisäarvona keinottelijoiden käsiin. EU:n myötä suomalaisten työläisten tuottamaa lisäarvoa ei ole käytetty Suomessa, vaan keinottelijat saivat käyttää niitä vapaasti ulkomaisiin sijoituksiin. Tilastoja on vaikea saada, mutta 1995 ulkomaisiin sijoituksiin oli viety noin 16 miljardia euroa, mutta vuonna 2005 jo noin 360 miljardia euroa.

Mikä on tänään ulkomaisten sijoitusten määrä. Ne eivät ole ainakaan pienentyneet. Viikoittain on viime aikoina suomalaista teollisuutta siirretty pois maasta. Lisäksi on syytä todeta, että emme tiedä miten paljon 130 miljardin euron eläkekassoista on sijoitettu ulkomaille. Miten paljon niistä on nyt puhallettu maailman tuuliin?

Lisäksi on muistettava, että miljardien osingonjaot ovat maksamattomista palkoista syntyneet, puhumattakaan satojen miljoonien kultaisista kädenpuristuksista. Eli kysymys kuuluukin, miksi näitä varoja ei ole käytetty oman maamme kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi?

Onko perusteltua syytä sille, että eläkeläisistä valtaosa saa kuukaudessa noin 500 euroa eläkettä, vaikka eläkekassoissa on 130 miljardia euroa, eli lähes viisi kertaa valtion koko vuosibudjetti? Tuhannen euron eläke kuukaudessa voisi olla paikallaan. Nyt kuitenkin eläkekassojen varoja käytetään pankkien ja teollisuuslaitosten pelastamiseen. Onko perusteltua syytä sille, että merkittävä osa palkoista on vain kahta puolta tuhatta euroa kuukaudessa? Virallisissa tutkimuksissa lasketaan veronalennuksia 3000:n euron kuukausipalkoista. Olisi aika korottaa palkkoja ja työttömyysturvaa. Tässä ehdotuksia, joilla olisi merkitystä vähävaraisille perheille.

Talouden lainmukaisuudet murtavat kapitalistiset talouspulien syyt. Se on evoluutiota tässä asiassa. Merkittävänä tekijänä siinä on työväenluokka, koska ei ole jotain keskiluokkaa olemassa, vaan kaikkien tuotantovälineistä vapautettujen henkilöiden etu on työväenluokan toiminnassa. Niin voidaan sanoa, että valtaosa maailman kansoista on muutoksen voimaa.

Paikalleen pysähtyneisyyttä puolustavien joukko on pieni kapitalistien etuoikeutettujen ryhmä. Mutta sillä on vahva valtiokoneisto, armeija ja poliisijoukot sekä kaiken kattava tiedotusmafia. Se ei ole vielä rohjennut päästää ainuttakaan edistyksen edustajaa valtakunnallisiin tiedotusvälineisiin. Näin kokoomuspuolueella on 14 % kannatuksella valta miljardisummilla vahvistaa pysähtyneisyyden tilaa Suomessa. Tätä vallitsevaa tilannetta kokoomuksen ministerit käyttävät suuromistajien eduksi, avaamalla lisää portteja valtion ja kuntien taloudellisten toimintojen siirtämiseksi yksityiseen omistukseen. Samalla nuorten opiskelijoiden 1960-1970 luvulla saavuttamia demokraattisia oikeuksia rajoitetaan ja pyritään yliopistojen johto siirtämään ulkopuolisille taloudellisille voimille.

Yksityisomistuksen poistaminen yhteiskunnallisen työn piiristä ei ole yksin muutosvoimien tahto. Siihen johtavat myös kapitalistisen talouden lainmukaisuudet..

Markka


Ahtisaaren järkyttävä julistus

Työkansan sanomat 14/2008 17.12.2008  

MYÖS JUTUN ALLA ON ARTIKKELI

Työkansan Sanomat julkaisee Jugoslavian Uuden Kommunistisen Puolueen syyskuussa hyväksymän julkilausuman tarkoituksella tuoda esiin sen poliittisen työn tulos, jota Martti Ahtisaari on ollut luomassa ja joka luetaan yhdeksi perusteeksi, kun hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto:

Jugoslavian Uusi Kommunistinen Puolue (JUKP) tuomitsee ankarasti YK:n erikoislähettilään Martti Ahtisaaren järkyttävän julistuksen Kosovosta ja Metohiasta, jonka mukaan "Serbian kansa on syyllinen ja sen tulee hyvittää historiallisten virheiden aiheuttama hinta".

Tämä YK:n erikoislähettilään väite on räikeä ja tarkoitushakuinen provokaatio, jonka avulla herätetään levottomuutta pyrittäessä ratkaisemaan Kosovon ja Metohian tuleva asema. Jugoslavian Uusi Kommunistinen Puolue on alusta lähtien vastustanut jokaista ja kaikkia neuvotteluja Kosovon ollessa Naton miehityksen alaisena. Ahtisaaren lausuma osoittaa läntisen imperialismin käyttäytyvän kuin miehittäjä Kosovossa ja Metohiassa ja "neuvotteluprosessi" on eräs paljaista verukkeista laillistaakseen miehityksen täydellisesti.

Ahtisaaren keskusteluissa tekemät huomautukset käydyistä neuvotteluista Serbialaisen osapuolen kanssa ovat täysin sietämättömiä, sekä töykeitä. Historia tuntee vain yhden ihmisen, jonka väite on ollut yhtä vakuuttava. Hän oli Adolf Hitler, joka tuomitsi juutalaiskansan syylliseksi "kaikesta".

Me muistamme hyvin Martti Ahtisaaren "Nobel-rauhan lähetystehtävän" vuonna 1999, kun hän täysin hävitetyn Belgradin ja Serbian kesken "ota tai jätä" -perustalta pakotti Serbian hallituksen allekirjoittamaan Kumanovon sopimuksen, jonka perusteella Kosovo ja Metohia miehitettiin ja muutettiin Naton suurimmaksi sotilaalliseksi tukikohdaksi.

Koko kansaa ei voida syyttää jonkun joukon suorittamista rikoksista. - Leningradin piirityksen aikana Suomen koko Karjalassa ollut armeija yhteensä 300 000 sotilasta, osallistui siihen taisteluun. Siinä piirityksessä kuoli yli miljoona Leningradilaista. Tarkoittaako se, että koko Suomen kansa on syyllinen murhaan? Ahtisaaren mukaan - kyllä.

Kosovossa ja Metohiassa ei suoritettu yhtään hyökkäystä "Suur-Serbian" tai Jugoslavian armeijan puolelta, koska perustuslain mukaan se oli velvollinen puolustamaan omaa aluettaan. Jugoslavian armeija ei tunkeutunut Irakiin eikä Afganistaniin, se vain puolusti omia alueitaan. Ikävä kyllä, tässä rikottiin Geneven kokouksen päätöksiä, minkä johdosta yksittäisiä Jugoslavian federaation sotilaita ja poliiseja joutui tuomittaviksi. Yksittäisten henkilöiden tai pienempien ryhmien rikokset eivät oikeuta syyttämään koko kansaa.

Konfliktien laajenemista Kosovossa ja Metohiassa vuosina 1998-1999 johdettiin selvästi lännen imperialistien taholta, joiden päämääränä oli miehittää tämä osa Balkanista, muuttaakseen alue harjoituskentäksi. Naton miehitys Kosovossa ja Metohiassa ei laisinkaan palvellut rauhaa eikä hyvinvoinnin kasvua, vaan on täydellisesti mitätöinyt aikaisemmat tulokset, jotka saavutettiin viiden ja puolen vuosikymmenen aikana, jolloin Kosovo omin ponnistuksin ja koko Jugoslavian tuella saavutti menestystä kaikilla aloilla. Kosovon asukkaista 73% on tänään työttöminä ja kaikki talouden alat ovat Naton miehittäjien hallussa, jotka vapaasti mielensä mukaan niittävät itselleen kaikki etuudet, jotka sai aikaisemmin Kosovon ja Metohian kansat viimeisten 55 vuoden aikana. Kosovosta on tullut maailman terrorismin, mustan pörssin ja mafian pesäpaikka.

On varsin selvää, ettei nykyinen miehityksen tila vastaa Kosovossa asuvan kansan todellisia tarpeita eikä heidän pysyviä etujaan. Sen pystyy hyväksymään vain yksin, Naton ekspansionistit.

Eräiden kansainvälisten "rauhan" toimeenpanoelimien poliittinen tavoite "hajota ja hallitse" -periaatetta hyväksi käyttäen johtaa vain kriisien syvenemiseen. Kuitenkin niiden tavoitteena on edelleen vallata itselleen jatkossa lisää Balkanin alueita. On täysin tekopyhää luulla, että imperialistinen porvarijärjestelmä Belgradissa antaisi anteeksi Ahtisaarelle hänen tahdittomat teot. Serbian hallitus käyttää tekaistua isänmaallisuutta harhauttaessaan Serbian kansaa. Täten Serbian hallitus osoittaa myös poliittista lyhytnäköisyyttä. Mikäli Ahtisaari pyytäisi anteeksi, jota vähiten odotetaan, niin Kosovon Serbiasta erottamisen toimintaperiaate ja lännen imperialismi, jonka suurlähettiläänä Ahtisaari on toiminut, ei tule muuttumaan vaan miehityksen täydellinen laillistaminen jatkuu.

Mikäli Serbian hallitus olisi todella isänmaallinen, se selvästi osoittaisi, että Kosovo ja Metohia ovat miehitettyjä alueita ja vaatisi kaikkien miehitysjoukkojen poistumista alueelta. Meille Jugoslavian Uudessa Kommunistisessa Puolueessa on selvää, että mitään sen kaltaista ei ole odotettavissa tämän tai minkään muun imperialistisen porvarihallituksen aikana.

alkuun

ALAPUOLELLA JUTTU SAMASTA NUMEROSTA !

Kapitalismin arkea - työttömyys ja köyhyys lisääntyvät päivä päivältä

Suomessa on sosiaali- ja terveysministeriön tilastojen mukaan yli 600 000 virallisen köyhyysrajan alapuolella elävää ihmistä. Heistä kolmannes on koko ikänsä ahertaneita eläkeläisiä. Sosiaalituen varassa sinnittelee 340 000 kaikkein köyhintä. Työ- ja elinkeinoministeriön lokakuun työllisyyskatsaus kertoo puolestaan, että maassamme oli kuun lopussa laajan työttömyyden luvuilla mitattuna 350 000 työtä vailla olevaa.

Tässä on se ankea todellisuus, jota päivä päivältä etenevä kapitalistisen talouden kriisi voi vain pahentaa. Vanhasen porvarihallitus, eduskuntapuolueet ja jäsenistönsä hylännyt ay-liikkeen johto yrittävätkin kaikin keinoin salata jo puhjennutta talouden lamaa. Omistava luokka ja valtaeliitti kun pelkäävät kuollakseen vihaisten joukkojen voimaa ja katujen kansanvaltaa.

Yhdysvalloista alkanut ja nyt jo kaikkiin läntisiin teollisuusmaihin levinnyt rahakriisi on muuttunut talouden alamäeksi, jota suurpääoma ja sitä tukevat hallitukset yrittävät pysäyttää veronmaksajien rahoilla ja työttömyyden lisäämisellä. Samalla kapitalismia palvelevat ekonomistit ja ennustajat vakuuttavat kuin yhdestä suusta, että nousu on edessä jo parin vuoden päästä ja kapitalismi osoittaa elinvoimaisuutensa.

Niin se ei kuitenkaan mene. Tämän vuoden taloustieteen Nobel-palkinnon saanut Paul Krugman varoittaa, että nykymenolla koko maailma voi vajota kymmenen vuoden talouskriisiin. Krugmanin mukaan näkyvissä on jo merkkejä, että jotkut Euroopan laita-alueet voivat ajautua ennen kokemattomaan kriisiin. Se järkyttäisi koko kapitalismin perustaa.

Nobelisti Krugmanin kuvaama talouden kriisi tekee tuhojaan nyt Suomessakin. YT-neuvottelut, pakkolomat ja irtisanomiset ovat tuhansille työntekijöille jokapäiväistä postia. Lomautuksia ja irtisanomisia on tehty noin 3 000 yrityksessä. Tämän vuoden loppuun mennessä YT-neuvottelujen piinaan joutuu yli 70 000 työtekijää. Määrä on lähes kolme kertaa viime vuotta suurempi.

Paljon mainostettu työvoimapula on kääntynyt hetkessä työn pulaksi. Vihreiden työministeri Kronbergin puheet ensi vuoden työttömien määrän kasvusta "vain 10 000:lla" ovat tietämättömän höpinää. Suomen Pankin pääjohtaja Liikasen arviot 40 000 uudesta työttömästä ovat nekin reilusti alakantissa. Luotettavin ennuste on, että kilometritehtaalle ajetaan lisää 100 000 työläistä. Näin ensi vuonna olisi laajan työttömyyden luvuilla 450 000 työtä vailla olevaa.

Kapitalistisen talouden kriisi ei suista köyhyyteen vain teollisuuden työntekijöitä, toimihenkilöitä, palvelualojen työväestöä ja eläkeläisiä. Kriisi kuristaa myös suurta joukkoa pienyrittäjiä ja maaseudun viljelijöitä. Kapitalismi on kansan suuren enemmistön vihollinen.

Viime kuukausina kapitalismin ja sen talouden kritiikkiä on esitetty niin vasemmalta kuin oikealtakin. Pelkkä kapitalismin kritiikin lisääminen ei kuitenkaan johda muuhun kuin kapitalismin pelastamisen reformeihin. Nyt tarvitaan selkeä kansallistamisen ohjelma ja vaihtoehto kapitalismille. Sosialismi on vaihtoehto, johon kuuluu erottamattomasti suunnitelmatalous, yhteiskunnallinen vastuu sekä työvoiman ja luonnon riiston lopettaminen.

Kommunistinen Työväenpuolue on esittänyt kapitalismista irtaantumista ja sen kumoamista. Puolue kutsuu kaikkia työväenluokan voimia kapitalismin vastaiseen taisteluun päämääränä sosialismi ja rauha. Kannanotto kansallistamisesta ja sosialistisesta politiikasta:

Kannanotto kansallistamisesta Kapitalismi ja rahavalta ovat osoittaneet käytännössä, että niillä ei ole mitään yhteiskuntavastuuta eikä todellista huolta työväenluokan toimeentulosta ja tulevaisuudesta. Kapitalismissa pääomien ja tuotantovälineiden omistajien ainut tavoite on omien voittojen kasvattaminen, uusien teollisuusalojen valtaaminen ja markkinaosuuksien kasvattaminen. Kaikki tapahtuu riistämällä yhä kiihtyvällä vauhdilla työvoimaa, luonnonvaroja ja ympäristöä. Suomalainen pääoma ja maassamme toimivat suuryhtiöt ovat omalta osaltaan mukana tässä kapitalistisessa ryöstössä. Kapitalismista irtaantuminen edellyttää sosialistisia ratkaisuja. Yhteiskunnallista sääntelyä ja valtiollista omistusta on lisättävä jo senkin vuoksi, että ihmisten oikeus työhön turvattaisiin ja että oikeudenmukainen tulonjako voitaisiin toteuttaa. Luonnonvarojen järkevä ja kestävä käyttö sekä ympäristön todellinen suojelu vaativat myös suunnitelmataloutta nykyisen ryöstökapitalismin tilalle. Kapitalismi ja suurpääoman vallankäyttö on korvattava työväenluokan etuihin perustuvalla kansanvallalla ja uudella sosialistisella politiikalla. Tämä suuri muutos vaatii toteutuakseen luonnonvarojen, perusteollisuuden ja tietoliikenneyhteyksien yhteiskunnallista omistusta. Siksi me kommunistit esitämme - Suurien maa- ja metsäomaisuuksien, kaivos- ja kaivannaisteollisuuden kansallistamista, energiatuotannon kansallistamista, sekä energian jakelun kansallistamista. Tämä tarkoittaa käytännössä sähkön- ja lämmöntuotannon, vesivoimavarojen, öljynjalostuksen ja muun polttoainetuotannon ottamista takaisin valtion omistukseen, sekä raskaan metalli- ja kemianteollisuuden kansallistamista. Tätä vaatii jo maamme omavaraisuuden turvaaminen niin teollisessa, kuin maatalouden tuotannossakin. Tele-, ja muiden tietoliikenneyhteyksien kansallistamisella turvataan sekä yksityisten kansalaisten, että koko yhteiskunnan toimivuus suuryhtiöiden kriisejä ja kaappauksia vastaan. Kansanvallan ja uuden sosialistisen politiikan perusta on kulutuksen ja tuotannon tasapainossa, luonnonvarojen säästössä ja ympäristön suojelussa. Sillä katkaistaan keinottelu ja turvataan yhteiskunnan kriisitön kehitys. Samalla uusi politiikka rakentuu rauhan puolustamiselle ja yhteiskunnalliselle oikeudenmukaiselle tulonjaolle.

alkuun

Ahtisaari aloitti uuden Nato-kampanjan.
Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa

Poliittisin perustein Nobelin rauhanpalkinnon saanut presidentti Martti Ahtisaari ei aikaillut aloittaessaan uuden vyörytyksen Suomen liittämiseksi sotilasliitto Natoon. Ahtisaaren Nato-into tuli täysin selväksi viime lauantain Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa, jossa hän oli haastateltavana.


Ahtisaaren mukaan rauhanturvaamisessa saadaan Naton kautta parhaat tulokset. Lausunto on todella hämmästyttävä ja piittaamaton. Natohan sotii parhaillaankin USA:n joukoissa Afganistanissa, Irakissa ja aseistaa sotaintoisia hallituksia kaikilla mantereilla.


Ahtisaaren Nato-kanta on toki linjassa hänen aikaisemman USA-mieleisen toimintansa kanssa. Ruotsalainen rauhantutkija Jan Öberg pitikin Ahtisaaren Nobel-palkintoa skandaalina. Hänen mukaansa Ahtisaari on länsimaiden edun ajaja, joka on suosinut kansainvälisen lain vastaisia ja sotilaallisia ratkaisuja konflikteissa.

alkuun

Länsi palkitsee asiamiehensä.
Työkansan Sanomat 11/2008 13.10.2008


Nyt jos koskaan on kysyttävä, mikä yhdistää Nobelin rauhanpalkinnon lisäksi presidentti Martti Ahtisaarta. Yhdysvaltain entistä ulkoministeriä Henry Kissingeriä ja jo manan majoille siirtynyttä Israelin pääministeriä Menachem Beginiä? No, kaikki ovat tietenkin miehiä, mutta se ei ole oikea vastaus. Edellä mainitut herrat ovat sotien synnyttäjiä ja lännen palkitsemia imperialismin asiamiehiä. Palveluksistaan ja "tunnustuksena työstään kansainvälisenä rauhanneuvottelijana ja ansioistaan rauhan, vapauden ja demokratian luomisessa" kaikki kolme ovat saaneet Yhdysvaltain hallituksen myöntämän korkean kunniakirjan.

Ahtisaaren suitsutuksen allekirjoittaja on itse presidentti Bushin kuoleman enkeli, ulkoministeri Condoleezza Rice. Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistaa. Mutta nyt on muistettava, vaikka pahaa tekee. Kissinger oli presidentti Nixonin rikollisten "putkimiesten" päällikkö ja CIA:n aivot. Siis varsinainen sotien ja vallankaappausten suunnittelija ja toteuttaja.

Kissingerin kädet ovat tahraantuneet pysyvästi Vietnamin sodan ja Etelä-Amerikan kansojen veressä. Kissingerin rötöslista oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta "komitea" palkitsi hänet vuonna 1973 Nobelilla. Begin oli sionistisen Irgun terrorijärjestön perustaja ja johtaja. Irgun teki Palestiinassa terroritekoja yhdessä maanalaisen Stern-järjestön kanssa. Begin toimi pääministerinä, kun Israelin sotajoukot hyökkäsivät vuonna 1982 Libanoniin ja valloittivat sen pääkaupungin Beirutin. Sodan synkin yksittäinen julmuus oli Sabran ja Shatilan pakolaisleirien verilöyly, jossa tapettiin tuhansia palestiinalaisia. "Komitea" oli vain neljä vuotta aikaisemmin kruunannut Beginin Nobelin rauhanpalkinnolla.

Ahtisaari istui presidentin virassa ja toimi myös EU:n puheenjohtajana, kun sotilasliitto Nato aloitti vuonna 1999 YK:n peruskirjan ja kansainvälisten lakien vastaiset kuukausia kestäneet Jugoslavian pommitukset ja maan talouden tuhoamisen. Jugoslavian kohtalosta ja Naton laajentumisesta itäiseen Eurooppaan oli sovittu Helsingissä jo kaksi vuotta aikaisemmin Ahtisaaren isännöimässä Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin tapaamisessa.

Ahtisaaren "rauhantekoihin" kuuluvat myös Afganistanin ja Irakin sotien hyväksyminen, USA:n miehityspolitiikan avoin tukeminen ja Suomen kampeaminen imperialististen sotien osalliseksi.

Ahtisaaren kotimaiseksi lähetystehtäväksi onkin annettu Suomen Nato-jäsenyyden tyrkyttäminen ja "yhteisen transatlanttisen kodin asian puolustaminen". Näillä ansioilla tuore nobelisti Ahtisaari vakuutti "komitean" ja kuittasi muhkean miljoonatilin.

Eikä siinä vielä kaikki. Kiihkeimmät porvarit vaativat jo Ahtisaarelle patsasta Helsingin keskustaan. Kannatetaan. Mannerheimin selän taakse, siihen ratsastajapatsaan satulaan, mahtuu toki vielä toinenkin rauhanmies miekkoineen.

Rauno Lintunen

alkuun

Ay-johto mukana varallisuusveron poistossa

Tulopoliittinen ratkaisu vuosiksi 2005-2007 oli työntekijöille eräs tupokauden pohjanoteerauksista. Hyväksymällä täysin alimitoitetut palkankorotukset sisältävän Tupon SAK:n sosialidemokraattiset ja vasemmistoliittolaiset johtajat varmistivat kapitalistien voittojen jyrkän nousun. Ennätysvoitot näkyvät mm. yrityksien jakamien osinkojen historiallisen suurissa määrissä. Kaiken lisäksi tupoon sisältyi sopimus varallisuusveron poistosta, joka on ökyrikkaille tarjottimella ojennettu jättipotti. Työläisille tupo-kausi oli reaaliansioiden jyrkkää laskua ja työttömyyden kurimusta.

Kemianliiton puheenjohtaja Timo Vallittu (sd) myönsikin vappupuheessaan vuosi sitten Joensuussa, että tupon 2005-2007 "palkankorotukset mitoitettiin alakanttiin". Myös sopimuksen loppuosan lähes puolentoista vuoden mittainen korotukseton aika oli "taloudelliseen tilanteeseen nähden selvästi väärin mitoitettu". Vallittu ja liittosihteeri Seppo Wikström (vas) eivät kuitenkaan aikaisemmista virheistään pelästyneet: Kemianliitto toimi viime kesänä päänavaajana nykyisiin liittokohtaisiin sopimuksiin, joissa palkkapuolella on sama tilanne. Tämänkin "mitoitusvirheen" hyväksymisessä liiton johdon päätökset olivat yksimielisiä, jäsenäänestyksiä ei edes ajateltu. Sopimuksen palkankorotukset ovat jo kadonneet mittaviin elinkustannusten korotuksiin ja lisää korotuksia on tulossa. Lisäksi sopimuskausi on lähes kolmevuotinen ja prosenttikorotukset kasvattavat palkkaeroja.

Sosialidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset, niin ay- kuin puoluetasollakin, sitoutuivat nollatupossa 2005-2007 varallisuusveron poistoon vuoden 2006 alusta. He väittävät, että tupossa ei ollut mitään tällaisia yhteenkoplauksia. Luetun ymmärtäminen ei ole ay-johdon vahvimpia puolia. Tupo-sopimuksessa - joka on siis ay-liikkeen, työnantajien ja hallituksen kolmikantainen sopimus - on selkeästi hallituksen osuudessa todettu, että "Varallisuusverosta luovutaan vuonna 2006".

EU-virkamies Olavi Ala-Nissilä (kepu) todistaa nyt kirjassaan Elämä on joukkueurheilua, että varallisuusveron poistaminen oli marraskuussa 2004 työnantajien ehto tupon hyväksymiseen. Uutispäivä Demarin 15.4. pääkirjoituksessa ollaankin hermostuneita paljastuksesta ja vähätellään varallisuusveron poiston merkitystä. Sen mukaan kyseessä oli "melko pienimuotoisen veron poistaminen". Asiaa ei kuitenkaan uskalleta kiistää: "Usean puolueen yhteishallituksissa päätökset syntyvät aina jonkinlaisina kompromisseina. On hyvin ilmeistä, että syksyn 2004 tuloratkaisua ei olisi syntynyt ilman varallisuusveron poistoa", puolustelee Demari.

Tällaiset ökyrikkaille ja suuryrityksille osoitetut verohelpotukset ovat tulleet yhteiskunnalle kalliiksi. Vuonna 2005 yritysverokantaa kevennettiin yritys- ja pääomaveron muutoksen yhteydessä 550 miljoonalla eurolla, johon sisältyi varallisuusveron keventäminen 50 miljoonalla eurolla. Aikaisemmin varallisuusverotuotto oli noin 130 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2006 varallisuusvero poistettiin siis kokonaan.

Kapitalisteille ja hyväosaisille annetut verohelpotukset kertautuvat tietenkin joka vuosi. Lähes kolmevuotisen tupokauden 2005-2007 aikana on yritys- ja pääomaveron alentaminen ja varallisuusveron poisto antanut heille noin kaksi miljardia euroa puhdasta rahaa! Kelpaa siinä kilistellä samppanjalaseja. Samaan aikaan kymmeniä tuhansia komennusmiehiä uhkaillaan useiden tuhansien eurojen jälkiveroilla ja ulosotoilla heille määrätyistä aiheettomista päivärahojen jälkiverotuksista.

Nyt on menossa suuri puhallus kapitalistien eduksi jossa työläiset ovat altavastaajina. Rahastuksen lisäksi kapitalistit tuhoavat työpaikkoja ja siirtävät tuotantoa ulkomaille. Uutiset irtisanomisista ja lomautuksista ovat jokapäiväisiä. Ammatillisen ja poliittisen työväenliikkeen johdon ala-arvoinen ja edesvastuuton käyttäytyminen, suostuminen tupohuijauksiin ja vastaaviin palkkojen "mitoitusvirheisiin", on tuhoamassa ay-liikkeen saavutukset ja aiheuttamassa jäsenistön kaikkoamisen. Ay-liikkeen jäsenistön on tehtävä loppu tällaisesta käyttäytymisestä.

Hannu Tuominen

pääluottamusmies

alkuun

Työkansan Sanomat 5/2008

Perusterveydenhuoltoon ja päivähoitoon jättikorotuksia

Porvarihallitus ja eduskunta ajavat kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin korotuksia, jotka merkitsevät lapsiperheille, sairaille, eläkeläisille, työttömille ja muille vähävaraisille entistäkin niukempia aikoja. Tavoitteena on myös vielä jäljellä olevien maksuttomien peruspalvelujen maksullisuus ja kaupallistaminen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut nousevat jo elokuun alussa 16,6 prosentilla. Maksut sidotaan indeksiin, mikä tarkoittaa käytännössä kahden vuoden välein tapahtuvaa automaattista maksujen korottamista. Automaatin pyöritys alkaa vuoden 2010 aikana.

Terveydenhuollon maksukorotukset rokottavat eniten terveyskeskusten käyttäjiä. Esimerkiksi reseptin uusiminen tai yleislääkärillä käynti maksaa elokuusta alkaen 12,80 euroa. Erikoislääkärillä käynti kallistuu sekin 25,60 euroon. Korotuksia on tulossa muihinkin terveyskeskusten maksullisiin palveluihin. Näin vuonna 1972 voimaan tulleen kansanterveyslain henkikin on nyt lopullisesti katoamassa. Maksuttomasta koko kansan terveyden- ja sairaanhoidosta ei ole enää tietoakaan.

Lapsiperheiden päivähoitomaksuihin on myös luvassa roimia korotuksia. Hallitus joutui kuitenkin kansalaisten kiivaan vastustuksen yllättämänä luopumaan päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta. Tämä perääntyminen tapahtui jo ennen eduskunnalle tehtyä asiakasmaksujen korotusesitystä. Nollamaksuluokan romuttamisesta ei ole silti luovuttu. Suunnitteilla on jo uusi esitys, jolla maksuttomuus poistettaisiin harkinnanvaraisuuden käyttöön ottamisella. Kuin pisteeksi iin päälle aikoo porvarihallitus periä kunnilta takaisin maksujen korotuksista kertyvät 60 miljoonaa euroa. Näillä vähävaraisimmilta kiskotuilla rahoilla paikataan valtion kassavajetta, joka aiheutuu rikkaiden varallisuus- ja perintöverojen poistamisesta.

alkuun

Työkansan Sanomat 15/2007 19.12.2007

Outokumpu, Rautaruukki ja Kemira kapitalistien käsiin Eduskunta hyväksyi viime perjantaina valtion yhtiöomistusta ja omistajaohjausta koskevan uuden lain. Se mahdollistaa jo ensi vuoden alusta maamme valtionyhtiöiden myynnin loppuun viemisen. Näin Vanhasen porvarihallituksen ohjelmaan ja oikeiston ideologisiin tavoitteisiin kuuluva kansallisuusvarallisuuden hävittäminen etenee uuteen vaaralliseen vaiheeseen. Eduskunnan päätös antaa hallitukselle valtakirjan Outokummun, Rautaruukin ja Kemiran myymiselle kapitalistien ja suurpääoman käsiin. Suomen perusteollisuuden, alueellisen kehityksen sekä työpaikkojen turvaamiseksi perustetut ja vuosikymmenien aikana rakennetut valtionyhtiöt joutuvat armotta keinottelun ja työpaikkojen alasajon kohteiksi. Hallituksen myyntilistalle kaavailemissa kolmessa valtionyhtiössä oli viime vuoden lopussa noin 31 000 työntekijää. Lisäksi vahvat yhtiöt ovat mahdollistaneet alihankintatyössä ja palvelualoilla työskenteleville tuhansia muita työpaikkoja. Vanhasen porvarihallituksen ja eduskunnan päätökset ovat jatkoa Ahon ja Lipposen hallitusten toimille, joilla aikanaan aloitettiin kansallisvarallisuutemme haaskaaminen. Eikä yksityistämisessä ole menetetty vain varallisuutta. Samassa rytäkässä on hävitetty myös kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia pysyviä teollisuuden työpaikkoja. Nyt parikymmentä vuotta sitten aloitetut hankkeet viedään seurauksista piittaamatta päätökseen. Kaiken lopputuloksena pörssiin viedyistä valtionyhtiöistä näyttää jäävän jäljelle vain Finnair, Fortum ja Neste. Nekin pelastuvat lopulliselta yksityistämiseltä ja myynniltä vain siksi, että ostajina olisivat venäläiset suuryhtiöt. Ja sehän ei nykytilanteessa sovi Venäjän vastaista revanssia hautoville oikeistovoimille.

alkuun

TYÖKANSAN SANOMAT 12/2007 17.10.2007

Vakavia iskuja Suomen maataloudelle

Suomen maatalous ja viljelijät ovat saaneet taas ikäviä uutisia EU:lta ja sen komissiolta. Sokerijuurikkaan viljely ja sokerin tuotanto halutaan lopettaa Suomessa. EU:n tavoitteena on myös estää eteläisen Suomen maatalouden kansallisen tuen maksaminen. Se tietäisi todella vakavaa iskua koko maataloustuotannolle.

EU:lle ja sen monopoliyhtiöitä tukeville päättäjille ei riittänyt suomalaisen sokerijuurikkaan viljelyn leikkaaminen 40 prosentilla ja Sucroksen Salon tehtaan alasajo. Nyt juurikkaan koko viljely halutaan nollata ja lakkauttaa myös vielä jäljellä oleva Säkylän sokeritehdas, jonka pääomistaja on tanskalainen jättiyhtiö Danisco.

Sokerijuurikkaan noin kahta tuhatta viljelijää houkutellaan romuttamaan koneensa luopumiskorvauksilla. Daniscolle on luvassa 40 miljoonan euron kultainen kädenpuristus Säkylän tehtaan piippujen kylmentämisestä. On tietenkin selvää, että Suomen sokerimarkkinat vallattuaan yhtiö ottaa rahansa ja keskittää tuotantoa Ruotsin sekä Tanskan tehtailleen.

Eteläsuomalaisille maanviljelijöille maksettavasta kansallisesta vakavien vaikeuksien eli 141-tuesta sovittiin Suomen EU-jäsenyysneuvotteluissa. Viljelijöille vakuutettiin, että kysymys on pysyvästä tuesta. 141-tuki on kuitenkin nyt katkolla vuoden lopussa. Lisäksi on käynyt ilmi, että EU-komissio antoi neuvottelujen jälkeen salaisen lausuman, jossa tuki todettiin määräaikaiseksi.

Suomen EU-jäsenyyttä ajaneen Esko Ahon hallituksen, eduskunnan valtapuolueiden ja muiden suurpääoman edusmiesten puheet Suomen maatalouden turvaamisesta ja omavaraisuuden säilyttämisestä ovat osoittautuneet suuren luokan huijaukseksi. Sitä saavat nyt todistaa vuorollaan suomalaiset viljelijät ja maaseudun työväestö.

alkuun

TYÖKANSNAN SANOMAT 9/2007 15.8.2007 Hannu Tuominen

Ay-johto johto runnoo sopimuksia kapitalistien ehdoilla

Juhannuksen jälkeisellä viikolla mitätöitiin jälleen lukuisten työpaikkojen ja ammattiosastojen esittämien palkankorotusvaatimusten toteutuminen ja työehtojen parantaminen. Kemianliiton kesäkuun alussa hyväksymät heikkotasoiset työehtosopimukset saivat jatkoa Metalliliiton valtuustossa. Siellä liiton johto runnoi hyväksyntään kapitalistien ehdoilla tehdyn työehtosopimuksen.

Metallin sopimuskausi on vielä pitempi kuin kemian, huhtikuun 2010 loppuun asti. Solidaarisuutta matalapalkkalaisia kohtaan ei metallinkaan sopimuksessa ole. Kahden ensimmäisen vuoden palkankorotukset ovat pääasiassa prosenttipohjaisia ja noudattelevat kemian sopimuksen linjaa ollen 7-8 prosentin välillä. Tästäkin olisi 2,6 prosenttiyksikköä jaettava yrityskohtaisena korotuksena paikallisesti sopien ja tietenkin työnantajan haluamalla tavalla. Kolmannen vuoden korotuksista neuvotellaan myöhemmin, mutta jo nyt on kirjattu paikallisen erän olevan siinä vähintään 40 prosenttia. Korotukset ovat täysin alakanttiin.

Metallikourien työpaikoilla paikallinen sopiminen lisääntyy palkoista sopimisen lisäksi myös muissa asioissa ja sopimusteksteihin on runnottu useita kapitalistien haluamia heikennyksiä. Työpaikoilla on jo katkerana arvosteltu sopimusta. Metallin kentässä on paljon pieniä työpaikkoja, joissa ei ole luottamusmiestä, joten paikallinen sopiminen koetaan torppariaikaisen isäntävallan palauttamiseksi. Todennäköisesti osa paikallisesta erästä jää useassa tällaisessa yrityksessä jakamatta. Luottamusmiesten asemaan ei myöskään tullut todellisia parannuksia.

Metallin sopimuksen neuvottelukunta hyväksyi neuvottelutuloksen yksimielisesti, mutta sen verran kentän kiukku pääsi vaikuttamaan, että liiton johto sai puhuttua hyväksyminen vasta toisessa valtuuston kokouksessa ja äänestyksen jälkeen luvuin 33–24. "Minitupo-kierroksen" avanneessa kemiassa liiton sd-vas johto ei sen sijaan uskaltanut päästää sopimusta samanaikaisesti koolla olleen valtuuston käsittelyyn, vaan se teetätti likaisen työn yksinomaan liiton hallituksella.

Palkankorotukset hukkuvat hintojen korotuksiin jo alkumetreillä

Kemian ja metallin palkankorotukset ovat täysin alimitoitettuja, vaikka liittojen johto kehuukin niitä hyviksi. Sopimuksiin sisältyvillä noin 300 euron kertasummilla ei ole mitään tekemistä palkkapolitiikan kanssa eivätkä ne siten nosta palkkaa.

Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi toukokuusta 2006 toukokuuhun 2007 2,5 % ja nousu on jyrkällä kasvu-uralla tästä eteenpäinkin. Pitkien sopimusten 7-8 prosentin korotukset on viety jo tästäkin syystä heti alussa. Kaiken lisäksi hallituksen budjettiesitys 2008 enteilee mittavia korotuksia moniin työväestön elintasoon vaikuttaviin asioihin. Jo nyt tiedetään, että sähkön ja muun energian hintoihin on tulossa valtavia korotuksia. Lisäksi edellisellä sopimuskaudella 2005-2007 palkankorotukset mm. kemian sopimuksissa olivat yhteensä vajaa 4,5 prosenttia, kun sen sijaan kuluttajahintojen nousu tammikuusta 2005 kesäkuuhun 2007 on ollut tilastokeskuksenkin mukaan 5,7 prosenttia. Samanaikaisesti keinottelijat, kapitalistit ja johtajat ovat lihottaneet pankkitilejään jättivoitoilla, miljardiosingoilla ja optioilla. Tehokasta työmarkkinapolitiikkaa ay-liikkeen sd-vas johdolta?

"Minitupon" törkeän alhaisesta tasosta johtuen ei alkusyksystä neuvottelevien liittojen työehtosopimuksista ole odotettavissa työntekijöille parempia sopimuksia.

Matalapalkka-alat jäävät yksin

Julkisen puolen matalapalkka-alojen naiset odottavat liitoiltaan konkreettisia toimenpiteitä porvarien vaalien aikana antamien tasa-arvolupausten toteuttamiseksi. Liittokohtaisena etenevän "minitupon" seurauksena näiden alojen palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaaminen jää kuitenkin alan työntekijöiden yksin ajettavaksi. Muiden liittojen johdolta tuskin löytyy sanahelinän lisäksi tasa-arvovaatimuksille solidaarisuutta, kun johto on sitoutunut omiin sopimuksiinsa ja kilpailukyvyn pönkittämiseen.

Selvää on myös se, että matalapalkka-alojen liittojen johdon hyvällä tahdolla ja asiallisen korrektilla keskustelulla alan asioita ei voida kapitalismissa saada jäsenistöä tyydyttävään ratkaisuun. Korotukset on otettava joukkovoimalla ja se vaatii jäsenistön kuulemista, konkreettista toimintaa vaatimusten puolesta ja ennen kaikkea liittojen keskinäistä solidaarisuutta. Siis on aika tekojen puheiden sijasta.

Sosialidemokraattinen ja vasemmistoliittolainen johto vastuuseen

Ay-johdon läpi runnomien sopimusratkaisujen taso osoittaa röyhkeää ja välinpitämätöntä suhtautumista ay-liikkeen perusajatukseen, jäsenistön etujen puolustamiseen. Ammattiliittojen sd-vas johto on täydellisesti mukautunut kapitalistien hokemaan yhteen hiileen puhaltamiseen ja ujuttanut ay-liikkeen tehtäväksi kapitalistien kilpailukyvyn puolustamisen. Tämän seurauksena jäsenistö ei luota johdon kykyyn ja haluun puolustaa jäsenistöä kapitalistien hyökkäyksiltä. Liittojen olematon tuki työpaikkatasolle on johtanut käytännössä siihen, että sadoilta työpaikoilta puuttuu edelleen luottamusmies.

Ammattiyhdistysliikkeen sosialidemokraattinen ja vasemmistoliittolainen johto kantavat täyden vastuun ammattiyhdistysliikkeen taisteluvalmiuden romuttamisesta sekä liikkeen uskottavuuden ja toiminnallisuuden tuhoamisesta. Ammattiosastoissa ja työpaikoilla on nyt syytä vakavasti keskustella siitä, miten ay-liike voidaan palauttaa alkuperäiseen tarkoitukseensa. On vihdoinkin noustava kapitalisteja vastaan.

alkuun

Porvarihallituksen ohjelma - lisää keppiä työväestölle

Vanhasen viime viikolla aloittanut kakkoshallitus jatkaa samaa oikeistopolitiikkaa, jolla Suomen työväestöä on kuritettu jo parikymmentä vuotta. Porvarihallituksen ohjelma, jota oikeistovoimia tukeva media tietenkin ylistää, tarjoaa entistäkin kovempaa keppiä työväestölle. Rahakkaat porkkanat on suunnattu hyväosaisille.

Suurpääomaa ja rikkaita suosivaan tulonjakopolitiikkaan ei ole tulossa muutosta ja tuloerojen kasvulle ei aseteta mitään esteitä. Hallitusohjelmassa avataan ovet kansainvälisen kilpailukyvyn nimissä yhteisö- ja pääomaverotuksen alentamiselle. Osinkoverotusta on jo luvattu lieventää ja yhtiöveron prosenttialennus on vain ajan kysymys.

Ovet on avattu myös perintö- ja lahjaverojen vähittäiselle poistamiselle. Avaus tehdään luopumalla kokonaan yritysten sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdoksien verosta. Nämä päätökset ovat suoraa jatkoa jo aikaisemmin toteutetulle varallisuusveron poistolle.

Ansiotulojen lievät veronkevennykset suosivat nekin eniten jo ennestään hyvätuloisia. Lapsiperheille kolmannesta lapsesta maksettava 10 euron lisä, kansaneläkkeen saajille tarjottu 20 euroa ja opiskelijoille luvatut pienet opintorahan korotukset ovat pelkkää oikeiston vaalipropagandan jälkeistä kosmetiikkaa. Todellisia tasokorotuksia, puhumattakaan köyhyyttä vähentävän perusturvan toteutumisesta, ei ole luvassa.

Tuloerot kasvavat - yksityistäminen jatkuu

Valtion tuloverojen kevennykset, elintarvikkeiden arvonlisäverokannan viiden prosentin alentaminen ja vähäiset sosiaalisten panosten korotukset otetaan takaisin muuta verotusta sekä maksuja korottamalla. Tiedossa on jo kunnallisverojen ja veroluonteisten sosiaalivakuutusmaksujen nousu. Korotuslistalla ovat lisäksi terveydenhuollon, päivähoidon ja vanhushoivan palvelumaksut. Lisälaskuja on tulossa myös lämmityksestä, polttoaineista ja joukkoliikenteestä.

Puheet tasa-arvotuposta ja ketään ei jätetä yksin lupaukset, ovat irvokkaita, kun samaan aikaan vaaditaan palkkaerojen kasvattamista, pätkätöiden-, työvoiman jouston lisäämistä, maan sisäisen siirtolaisuuden nopeuttamista, sekä köyhyyden hyväksymistä osana normaalia hyvinvointiyhteiskuntaa.

Porvarihallituksen ideologisista valinnoista kertoo paljon myös suhtautuminen maamme kansallisvarallisuuteen ja valtion omistukseen. Suunnitteilla on miljardien eurojen arvosta valtioyhtiöiden ja osakkeiden myyntiä. Hälyttävintä tässä yksityistämisvimmassa on hanke tuoda eduskunnalle esitys, joka antaisi hallitukselle valtuudet luopua kansallisesti tärkeistä valtion energia- ja liikenneyhtiöiden enemmistöomistuksista.

Oikeistopolitiikan jatkaminen vaatii kurin, kepin ja porkkanan lisäksi mittavaa propagandaa. Viimeksi mainittu toteutetaan tiedotusvälineiden ja puoluetukien avulla. Vanhasen hallitus ei aikaillutkaan sopiessaan ohjelmassaan eduskuntapuolueiden tuen korottamisesta yhteensä 18 miljoonaan euroon. Yhtä suurella rahalla tuetaan myös valtapuolueiden lehtiä. Korotukset toteutetaan pikaisesti jo tänä vuonna. Eduskuntapuolueiden yhteenlaskettujen tukien määräksi arvioidaan nyt jopa 40 miljoonaa euroa. Kaikki on kansalta kerättyä verorahaa.

Suomi EU:n ja Naton otteessa

Vanhasen hallituksen ja eduskunnan valtapuolueiden tärkeimmät ulkopoliittiset hankkeet ovat sitoutuminen yhä kiinteämmin Euroopan unioniin ja sotilasliitto Natoon.

EU:ta ei puhuta enää pelkkänä talous- ja rahaliittona. Hallitusohjelman mukaan EU on nykyisellään Suomen tärkein toimintaympäristö ja vaikutuskanava. Siksi oikeisto vaatii, että EU:n ulkopoliittista roolia on vahvistettava, sen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa on kehitettävä ja kriisinhallintaa taistelujoukkoineen parannettava.

Hallitus ilmoittaa toimivansa aloitteellisesti ja aktiivisesti EU:n perussopimusten uudistamiseksi jo kertaalleen hylätyn perustuslain pohjalta. Tämän selvemmin Suomen itsenäisen päätösvallan näivettymistä ja EU:n ylivallan kasvua ei voi ilmaista.

Myös sotilasliitto Natoon on otettu selkeän myönteinen kanta. Samalla hallituksen ohjelmaan on kirjattu mahdollisuus hakea Naton jäsenyyttä. Jäsenyyttä ennakoiden puhutaan avoimesti transatlantisesta yhteistyötä muun muassa USA:n kanssa. Samalla lisätään kaikenkaista yhteistyötä Naton sotilashankkeissa. Suunnitteilla on esimerkiksi osallistuminen Naton NRF-taistelujoukkojen toimintaan.

Porvarihallituksen ohjelmassa ei peitellä Suomen puolueettomuuspolitiikan lopullista hylkäämistä ja liittoutumista imperialistisen kapitalismin sotilaallisiin hankkeisiin. Siksi ei ole myöskään syytä vaieta niistä vaaroista, joita kansalla on edessään Suomen perinteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan muutoksessa.

Työkansan Sanomat N:o 6 21.4.2007

alkuun

Helmikuun lopussa 400 000 työtöntä


Työministeriön viimeksi julkistaman
työllisyyskatsauksen mukaan joukkotyöttömyys
jatkuu lähes entisellään. Työvoimatoimistoissa
oli helmikuun lopussa 400 000 työtöntä
työnhakijaa. Mitään merkkejä työttömyyden
poistumisesta tai edes sen puolittumisesta ei ole
näkyvissä, vaikka Lipposen ensimmäisen
sateenkaarihallituksen puolittumislupauksista on kulunut jo kaksitoista vuotta.

Vanhasen punamultahallitus ei sekään kyennyt
täyttämään suuria lupauksiaan uusista
työpaikoista. Neljässä vuodessa tapahtunut
nettotyöpaikkojen lisäys jäi vuosittain noin
kymmeneen tuhanteen. Niistäkin suurin osa on
erilaisia pätkä- ja määräaikaistöitä, joiden
varassa elävät ihmiset joutuvat poikkeuksetta
turvautumaan sosiaalisiin avustuksiin.

Kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden
ennätyksellisen suuri irtisanomisten ja
yt-neuvottelujen määrä kertoo osaltaan
oikeistopolitiikan työväestölle aiheuttamasta
tuhosta. Yt-neuvottelujen alainen henkilöstömäärä
on yli kolmenkymmenen hengen yrityksissä jo 10
000. Lopputiliä odottavien listalla on 5 000 työntekijää.

Joukkotyöttömyyden pysyvyys ja jatkuvat
irtisanomiset näkyvät alhaisena työllisyytenä.
Työllisyysaste on jämähtänyt kansantalouden
kannalta huolestuttavaan alle 70 prosentin
lukemaan. Tilastokeskuksen mukaan helmikuun lopun
tarkka työllisyysaste oli 68,1 prosenttia.

Työkansan Sanomat
4.4.2007 n:o 5.

Vuosi Irakin sotaa - miehitys ja tappaminen jatkuvat
Rauno Lintunen

USA imperialistisesta hyökkäyksestä Irakia ja sen kansaa vastaan on kulunut pian vuosi. Sota, miehitys, talouden ryöstä ja irakilaisten demokraattisten oikeuksien polkeminen jatkuvat eikä loppua ole näkyvissä. Hyökkäystä perusteltiin aikanaan Irakin joukkotuhoaseilla ja niiden aiheuttamalla uhalla. Aseväitteet ovat nyt osoittautuneet täydeksi valheeksi ja koko asetarkastusnäytelmää ollaan hautaamassa vähin äänin USA:n keskustiedustelupalvelu CIA:n arkistoihin.

Sodan ja miehityksen seurauksena ihmisuhrien ja inhimillisten kärsimysten määrä on hirmuinen. Luotettavien arvioiden mukaan kuolleita ja haavoittuneita on kymmeniä tuhansia. Valtaosa näistä uhreista on irakilaisia. Jo ennen 19. maaliskuuta viime vuonna alkanutta hyökkäystä YK:n talouspakotteet, USA:n laittomat ilmapommitukset ja muut tuhotyöt olivat vaatineet runsaan kymmenen vuoden aikana miljoonien siviilien hengen.

Sodan aiheuttamat taloudelliset vahingot ovat nekin valtavia. Irakin talous, teollinen tuotanto ja yhteiskunnan perusrakenteet on tuhottu. Jälleenrakennuksen nimissä käynnistetty öljyteollisuus on sekin suurissa vaikeuksissa. Amerikkalainen suurpääoma ei ole päässyt vielä rahastamaan ryöstösaalistaan ja vaatii siksi USA:n liittolaismaita liittymään miehitykseen sekä sen aiheuttaman laskun maksamiseen.

Joukkotuhoaseita ei ollut

Vuoden 1991 alussa käydyn Persianlahden sodan seurauksena Irak joutui YK:n talouspakotteiden ja USA:n jatkuvien sotilaallisten hyökkäysten kohteeksi. Saman vuoden huhtikuussa perustettiin myös YK:n asetarkastusryhmä UNSCOM, jonka johtoon nousi amerikkalainen Scott Ritter. YK:n päätöslauselma 687, jolla UNSCOM synnytettiin, rajoitti myös Irakin aseistusta ja kielsi siltä joukkotuhoaseet.

Ritter johti asetarkastajia vuosina 1991 - 1998. Irak oli vuoden 1998 loppuun mennessä riisuttu perin pohjin aseista. Joukkotuhoaseista oli todistettavasti tuhottu 90 - 95 prosenttia. Joulukuussa 1998 USA:n johto komensi asetarkastajat ulos Irakista ja aloitti päiväkausia kestäneet pommitukset, joilla tuhottiin Irakin perusteollisuutta ja jäljelle jääneitä sotilaallisia kohteita.

Joulukuussa 1999 YK perusti uuden UNMOVIC asetarkastusryhmän. Sen johtoon nousi kokenut ruotsalainen Hans Blix. Irakin johto kutsui vuoden 2002 puolivälissä Blixin Bagdadiin neuvottelemaan asetarkastuksista. Ne aloitettiinkin saman vuoden elokuussa uudelleen.

Hans Blix totesi myöhemmin, että vaikka Irakin toimissa ja sen antamissa tiedoissa oli puutteita, niistä ei voinut vetää sellaista johtopäätöstä, että maalla olisi joukkotuhoaseita. Viime vuonna Blix sanoi suoraan, että kiellettyjä aseita ei ollut ja että joukkotuhoaseet olivat tekosyy USA:n hyökkäykselle Irakiin.

CIA:n lavastus epäonnistui

Presidentti George W. Bushin hallinto, keskustiedustelupalvelu CIA ja USA:n äärioikeisto taloudellisine tukijoukkoineen ovat Irakin sodan ja miehityksen pääarkkitehteja. Sodan valmistelu aloitettiin jo 1990 luvulla. Sen oikeutus aiottiin todistaa lopullisesti vuoden 2003 loppuun mennessä. Tätä tarkoitusta palvelemaan perustettiin viime kesänä USA:n oma lähes 2000 hengen asetarkastusryhmä, jonka johtoon asetettiin David Kay.

Kay on entinen YK:n asetarkastaja ja tiesi varmasti jo ennen miehitysvallan tilaamia tarkastuksia, että toimeksianto johtaisi varmasti Bushin hallinnon ja CIA:n aselavastusten paljastumiseen. Näytelmä oli kuitenkin näyteltävä ja vietävä loppuun.

Puolen vuoden työn jälkeen David Kay erosi ja lähes kaikki amerikkalaiset asetarkastajat kotiutettiin. Kay kertoi raportissaan ja omana käsityksenään, että Irakilla ei ollut väitettyjä joukkotuhoaseita ja että USA:n hallitus oli tästä täysin tietoinen. Bushin hallinto on nyt hautaamassa koko asian ja nostanut sodan syyksi Saddam Husseinin diktatuurin ja todistamattomat yhteydet terrorismiin.

Sodan virallisten syiden saattohoito viedäänkin nyt läpi muodollisella asetarkastusten jatkolla ja arvostelemalla CIA:n epätarkkuuksia. Todellisuudessa keskustiedustelupalvelu saa jatkaa rajoituksetta myyräntyötään ja sen johtaja Richard Tenet lavastuksiaan.

Sodan uhreista ei piitata

YK:n talouspakotteet sekä USA:n ja sen liittolaisten vuosia jatkunut hyökkäys Irakissa on vaatinut valtavan määrän ihmisuhreja. Luotettavien arvioiden mukaan 1,5 miljoona irakilaista on vuoden 1991 jälkeen kuollut nälkään, tauteihin ja pommituksissa. Kuolleista suurin osa on lapsia ja naisia. Tämän kansanmurhan vastuulliset on saatava aikanaan kansainvälisen oikeuden tuomittaviksi.

Amerikkalaisten ja muiden miehitysjoukkojen tappiot ovat myös suuria. Viime vuoden maaliskuun 20. jälkeen noin tuhat miehittäjää on saanut surmansa. Sinkkiarkkujen virta Yhdysvaltoihin on ollut katkeamaton. Irakissa surmattujen amerikkalaisten sotilaiden hautajaisia ei saakaan propagandasyistä kuvata ja näyttää esimerkiksi televisiossa. Haavoittuneita on myös tuhansia ja amerikkalaisten sotilassairaalat ovat täyttyneet Euroopassakin.

Irakilaisten menetykset ovat miehittäjiin verrattuna kymmenkertaisia. Sodan alkamisen jälkeen kuolleita on noin 15 000 ja haavoittuneita monin verroin enemmän. Irakilaisista kuolleista ei kerrota julkisuudessa, eikä uhreista piitata ja siksi todelliset luvut ovat todennäköisesti huomattavasti suurempia. Joka tapauksessa kysymys on hirvittävistä inhimillisistä menetyksistä.

Aseteollisuudella onnen päivät

Irakin sota on kallis maksettava USA:n ja sen liittolaismaiden työväestölle. Viime vuoden aikana paloi sotimisessa ja miehityshallinnon tukemisessa lähes 100 miljardia dollaria. Tälle ja ensi vuodelle rahantarve on yhteensä samaa suuruusluokkaa. USA:ssa rahoitus hoidetaan lisäbudjettien avulla, jotta sotilasmenojen valtava kasvu saataisiin peiteltyä.

USA:n rahamenot Irakissa ovat tällä hetkellä noin 4 miljardia dollaria kuukaudessa. Lisänä on sotiminen myös Afganistanissa, mikä maksaa kuukausittain 1,5 miljardia. Nämäkin menot rahoitetaan lainoilla ja alijäämäisellä budjettipolitiikalla, mikä heiluttaa koko kapitalista järjestelmää ja heikentää kehitysmaiden talouksia.

Se mikä on kansojen ja työväestön vahingoksi, on suurpääoman ja aseteollisuuden eduksi. USA:n sotilasmenot ovat kasvaneet seitsemän perättäistä vuotta. Ensi vuoden menot ovat yli 400 miljardia dollaria ja kasvua on tähän vuoteen verrattuna 7 prosenttia. On huomattava, että näissä luvuissa eivät ole mukana Irakin ja Afganistanin sodat. Todellinen sotilasmenojen kasvu onkin noin 20 prosenttia.

Demokraattien senaattori Edward Kennedy totesi USA:n vuoden 2005 budjetista ja sotilasmenojen kasvusta: "Se on modernin ajan perhevastaisin, työläisvastaisin, terveydenhuoltovastaisin ja koulutusvastaisin budjetti".

Imperialistiset sodat on pysäytettävä

Kommunistisen työväenpuolueen Imperialistiset sodat ja työväenliike asiakirjassa on arvioitu Irakin sotaa, sen syitä ja seurauksia. Asiakirjassa todetaan näin: "Irakin valloitus ja miehitys ja sitä seuraavat tapahtumat ovat selvästi imperialistinen hyökkäyssota vieraiden maiden valloittamiseksi, vallan lujittamiseksi alueella ja öljyn ryöstö. Aloitettua ryöstösotaa ei voida puolustella USA:n kansallisilla eduilla ja turvallisuusvaateilla. Se on rikos…"

Ja edelleen: "Jo nyt maailmassa kuolee ihmisiä nälkään, tauteihin ja puhtaan veden puutteeseen enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historian aikana. Tämä on seurausta kapitalistisesta yhteiskuntajärjestelmästä. Sotaan ja sen varusteluun käytetyt varat olisivat hyvin riittäneet edellä mainittujen ongelmien poistamiseen maailmasta".

Satojen miljoonien ihmisten kurjuus ja kuolema ei herätä imperialistisen politiikan toteuttajissa minkäänlaisia humanitäärisiä ja empatian tunteita. Sotien luokkaluonteen arviointi ja paljastaminen ei ole tietenkään kapitalistien etujen mukaista toimintaa. Siksi se on kommunistien tehtävä. Käytännön työ ja toiminta rauhan puolesta on sitten kaikkien meidän yhteinen kamppailu.

Rauno Lintunen

alkuun

EU-vaalilla hyväksytetään kansanvastainen politiikka
Hannu Harju

Suomen paikkamäärä tulevassa EU-parlamentissa tulee vähenemään kuudestatoista neljääntoista. Kilpailu parlamenttipaikoista tuleekin EU:ta kannattavien puolueiden kesken voimistumaan. Parhaillaan useissa puolueissa on käynnissä ehdokkaiden asettaminen kesäkuussa pidettäviin vaaleihin. Tunnettuja poliitikkoja ja julkisuudessa olleita henkilöitä haalitaan listoille. Kansalle pyritään välittämään kuva demokraattisesta vaalista, jolla on suuri vaikutus Euroopan tulevaisuuteen. Mieluiten vaaliin osallistujat haluavat luoda kuvaa, että kysymyksessä on kansojen Euroopan luominen. Kaikkeen vedotaan, jopa siihen, että työväenliike on taistellut äänioikeuden jota EU-vaalissakin tulee käyttää. Näiltä esittäjiltä arvio EU:sta on jäänyt tekemättä, tai ainakin asettamatta on jäänyt se kysymys, kuinka Suomi irrotetaan EU:sta jos hyväksymme kansojen itsemääräämisoikeuden. EU-kriittisyys näyttää johtavan ainoastaan EU:n hyväksymiseen.

EU ja sen "vapaudet" palvelevat suurpääomaa

Euroopan Unionin muodostamisessa on takana pitkä tie, eikä ajatus ole uusi luoda Eurooppaan liittovaltio. Ratkaisevan potkun eteenpäin Euroopan Unionin muodostamiseksi loi Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan kansandemokraattisten valtioiden sosialististen talousjärjestelmien kaataminen vastavallankumouksellisten voimien toimesta. Euroopassa nykyinen kehitys on nyt edennyt niin pitkälle, että esitykset liittovaltiosta ovat lähellä toteutumista.

EU-alueella toteutetaan yhteistä talous -ja yhteiskuntapolitiikkaa, joka otettiin käyttöön neljän periaatteen pohjalta. Vapauden nimissä pääomalla, tavaroilla, työvoimalla ja palveluilla pitää olla rajoittamaton oikeus kulkea EU-maiden rajojen yli. Tämän poliittisen linjan avaajina Suomessa toimivat 80-luvun lopulla toimineet pääministeri Sorsan ja Holkerin hallitukset. Viimeisen kymmenen vuoden aikana pääoman rajoittamaton "vapaus" liikkua on merkinnyt yli 25 miljardin euron pois siirtämistä Suomesta. Rahoja ei ole haluttu käyttää Suomessa investointeihin, jolloin vaikutus olisi ollut myönteinen Suomen kansantaloudelle ja työllisyyttä olisi voitu ratkaisevasti parantaa.

Myöskin tavaroiden tuonnin rajoittamaton "vapaus" on aiheuttanut vahinkoa Suomen kansantaloudelle. Maahan on tuotu tarpeettomasti tavaroita ja raaka-aineita, joita täällä pystytään tuottamaan tai joita on täällä. Elintarvikkeiden ja niiden raaka-aineiden tuonti on vahingoittanut maataloustuotantoa, joka osaltaan on johtanut maatalouden kannattamattomuuteen ja tilojen tuotannon lopettamiseen ja samalla luonut tilanteen elintarvikkeiden omavaraisuudesta luopumiselle.

Työvoiman "vapaa" liikkuminen EU-maiden välillä on tänään arkipäivää pienessä mittakaavassa. Eestin liittyminen ensi Vappuna EU:hun tuo lisää ulkomaisen työvoiman tarjontaa suomalaisille työpaikoille. Vierastyövoiman kyseessä ollen, ay-liikkeen kirjaama periaate, samasta työstä sama palkka jää vaikeasti valvottavaksi. Kymmeniin miljooniin yltävä työttömyys EU-alueella ei tule täyttämään EU-kansalaisen toiveita työpaikasta omassa maassa tai jossakin toisessa EU-maassa. Ja olisiko ulkomaille työhön menoon haluakaan, ellei ole pakko.

EU-maiden rajoja ylittävä palvelujen "vapaus" tulee esille ennen kaikkea monikansallisten yhtiöiden, lähinnä tietoverkoissa tapahtuvana töiden siirtona toisesta maasta toiseen ja valmiiden töiden siirtona takaisin lähettäjämaahan. Kysymyksessä on ennen kaikkea halvemman työvoiman käyttö. Jo nykyisellään suuryhtiöt siirtävät toistuvia toimisto ja suunnittelutöitä esimerkiksi Intiaan.

Todelliseksi uhkaksi palvelujen "vapaus" käy yhteiskunnan toimesta järjestetyille ja yhteiskunnan toimesta toteutetuille palveluille EU:n perustuslain hyväksymisen jälkeen. Perustuslakiin ajateltu sisältö kilpailun avaamisesta ja sallimisesta terveyden -ja sairaanhoidon, koulutuksen, vanhustenhoidon ym. palveluiden kohdalta, tulee jättämään kansan köyhimmän osan ilman palveluja. Samalla työväenliikkeen ajama, yleisesti hyväksytty käsitys yhteiskunnan vastuusta yksilöä kohtaan häivytetään pois.

EU:ssa yksityinen valta syrjäyttää kansalaiset

Euroopan Unionissa tehdyt päätökset sitovat jokaista jäsenmaata toteuttamaan ne. Tämä on merkinnyt Suomessa eduskunnan aseman murentumista. Yli 80 % päätöksistä on EU-sidonnaisia. Vaikka me äänestäjät, joka neljäs vuosi valitsemme edustuksellisen demokratian puitteissa kansanedustajat, eivät edustajat vastaa päätöksistään enää kansalle vaan ylikansalliselle EU:lle. EU-hallinto on tuonut mukanaan kansanedustajien äärettömän kansanvastaisen asenteen ja piiloutumismahdollisuuden EU-päätösten taakse. Suomessa kaikki eduskunnassa olevat puolueet ovat porvarillisen, kapitalistisen yhteiskunnan kannattajia ja sen puolustajia. Ne tekevät sen hieman eri vivahtein, mutta niitä kaikkia yhdistää porvarilliset aatteet. Siksi eduskunnasta ei löydy yhtään kansanedustajaa, eikä oppositiota nyt toteutettavalle EU:n uusliberalistiselle politiikalle. EU:ssa kansallisvaltion politiikka "kyselemättä" yhdistyy maailmanlaajuiseen kapitalismin globalisaatiopolitiikkaan.

Tämän politiikan keskeinen tavoite on kansalaisten poliittisen vallan irrottaminen taloudellisesta vallasta. Toiseksi, sen tehtävä on kasvattaa yksityisomistukseen perustuvaa taloudellista valtaa ja laajentaa sen toiminta-alue yhteiskunnalliselle alueelle. Näin yhteiskunnan toiminta-alue, jonka saavutukset on rakennettu työväenliikkeen ja kansan demokraattisen vallan toimesta, revitään alas.

EU-politiikan "saavutuksiin" kuuluu yksityistäminen, jota Suomessa ovat toteuttaneet Ahon, Lipposen ja Vanhasen hallitukset. Yksityistämisessä liikkeelle lähdettiin yksityistämällä valtion yrityksiä ja kuntien tuottavimmat liikelaitokset. Nyt yksityistäminen on laajennettu yhteiskunnan palvelualoille mm. vanhusten hoitoon, koulutukseen ja terveydenhuoltoon ja säädetty näitä toimia koskeva laki. Kansanedustajat ovat hyväksyneet EU-lait ja tehneet päätöksiä, jotka merkitsevät kansanedustajien vallan rajoittamista taloutta koskevissa asioissa. Tätä EMU-järjestelmää, toteutetaan EU:n yhteisellä politiikalla, yhteisellä rahalla ja yhteisellä julkishallintoa koskevalla talouskurilla. Tästä kurista ovat Euroopan suuret maat kylläkin luistaneet ylittäessään julkiselle taloudelle asetetun korkeintaan 3% budjettivajeen bruttokansantuotteesta. EU:ssa tavoitteena on julkisen talouden osuuden pienentäminen koko kansantaloudessa.

EU:n ulko -ja turvallisuuspolitiikka ohjaa Suomea

Vaikka Suomi taisteli Saksan rinnalla toisessa maailmansodassa ja hävisi myös sodan Saksan rinnalla, takasi sodan lopputulos Suomelle itsenäisyyden, jota vahvisti Pariisin rauhansopimus, sekä Neuvostoliiton kanssa solmittu YYA-sopimus. Suomen asema vahvistui itsenäisten maiden joukossa puolueettomana ja liittoutumattomana maana. Suomen paikka idän ja lännen yhtymäkohdassa, sekä Suomen itäinen raja sosialismin ja kapitalismin välisenä rajana vakautti Pohjois-Euroopan turvallisuutta. Näin hyvin tilanne ei ole tänään, koska Suomi noudattaa EU:n ulko, - turvallisuus ja puolustuspolitiikkaa, joka on merkinnyt luopumista itsenäisen maan asemasta ja kansallisen edun asettamista toissijaiseksi. Suomi on nyt mukana toteuttamassa EU:n imperialistista maailmanvaltapolitiikkaa suhteessa mm. Venäjään. Suomesta on tullut EU:n puskuri Venäjää vastaan. Tämä asema korostuu kun muistetaan, että EU-hyväksyi vuonna 1997 Pohjoisen ulottuvuuden politiikakseen. Siinä EU määritteli Venäjän luoteisen alueen strategisesti tärkeäksi. EU haluaa tulevaisuudessa turvata sieltä itselleen ennen kaikkea kaasua, öljyä ja puutavaraa.

Tätä toisen maan alueelle ulottuvaa EU:n politiikkaa, on Suomessa tuettu "puolustuksen" osalta lisäämällä ennätysmäisesti rahamääriä armeijan puolustusvalmiuteen ja aseisiin. Tämä hyökkäysvalmiuden rakentaminen on "Pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa" niin kuin liittoutuminen sotilasliitto Natoon rauhankumppanuussopimuksella. Osallistuminen EU:n oman "puolustuksen" luomiseen kuuluu samaan yhteyteen, jossa tavoitteena on EU:n vallan ja EU:n etujen edistäminen kaikkialla maailmassa samalla tavalla kuin USA:kin sen tekee.

Luotamme kansaan ja siksi sanomme "Irti EU:sta"

Suomessa vuoden 1999 EU-vaalissa äänioikeuttaan käyttäneiden määrä oli 31,4%. Kommunistinen Työväenpuolue ei asettanut ehdokkaita vaaliin. Vaalin tulos osoitti, ettei kansa seurannut niitä puolueita, jotka ehdokkaita olivat asettaneet. Kansa oli nahoissaan saanut tuntea jo sitä ennen, että EU ei tuonut lisää työpaikkoja ja sosiaalista perusturvaa purettiin. EU ei myöskään vahvistanut Euroopan rauhantilaa, demokratiaa ja vakautta joista vakuuteltiin silloin kun Suomea ajettiin EU:n jäseneksi. Kävi päinvastoin. Euroopan vakaus horjui, tuli sotia ja kansalaisten demokraattiset oikeudet ovat kaventuneet. Miksi siis kansa äänestäisi EU-vaalissa ja mukautuisi sortajiensa edessä. EU-vaalissa ääni annetaan ylikansalliselle EU:n parlamentille, jolla ei kuitenkaan ole valtaa. Jos parlamentin valta kasvaa EU:n perustuslain hyväksymisen johdosta, vähenee EU-maiden parlamenttien valta entisestään.

Euroopan Unioni on Eurooppalaisten valtioiden ja suurten kapitalististen monopolien sopimukseen perustuva väliaikainen liitto. Euroopan Unionin ylikansallinen olemus kuvastaa imperialistisen kapitalismin tilaa, joka on saavuttanut pääomien keskittymisessä, yhteen kokoontumisessa ja aseistuksen voimassaan uuden vaarallisemman vaiheen Euroopassa. Edessä ei ole kansojen Euroopan luominen vaan kapitalististen maiden ja ryhmittymien kriisien, ristiriitojen ja sotilaallisten konfliktien lisääntyminen.

On sanottu, ettei vaaleihin osallistuminen kommunisteilla perustu valittavan parlamentin vallan määrään vaan siihen, että kommunistit käyttävät sitä puhujalavana,- saavat sitä kautta yhteyden kansaan ja edelleen,- sitä kautta liittolaisia. Vaaleilla ja vaalilla on kuitenkin eronsa. Kuten vuoden 1999 vaali osoitti kansa vastusti EU:ta, eikä välittänyt saapua puhujalavan ympärille.

Porvariston puolueiden vaaliin osallistumisen ymmärtää, koska niille kansallinen itsenäisyys ja maan itsemääräämisoikeus ei ole koskaan merkinnyt mitään. Ne puolustavat ensisijaisesti rahanvallan oikeuksia ilman rajoja. Työväenluokkaa edustavalle Kommunistiselle Työväenpuolueelle EU-vaaliin osallistuminen merkitsisi, että olisimme mukauttamassa työväenluokkaa ja kansaa hyväksymään Euroopan Unioni. Työväen luokkataistelu on kansainvälistä, mutta jokaisen maan työväenluokka kantaa siitä itse vastuun. Kommunisteilla tavoitteena on työväenluokan taistelun johdattaminen riistosta vapaaseen sosialistiseen yhteiskuntaan. Se on yhteiskunnallinen muutosprosessi kansallisissa puitteissa yhdistyneenä työväenluokan kansainväliseen taisteluun.

EU-vaaliin ehdokkaiden asettaminen ja äänestäminen vaalissa on mukautumista EU:n ylivaltaan. Se on este, joka hidastaa kansan tahdon muodostumista voimakkaampana EU:ta vastaan. Keneen me vetoamme vaatiessamme nykyisen kansaa kurjistavan ja Suomea sotapolitiikkaan sitovan talous -ja yhteiskuntapolitiikan muuttamista. Euroopan Unioniinko? Ei, me vetoamme suomalaisiin työläisiin, naisiin ja miehiin, koko työväenluokkaan.

On lähdettävä liikkeelle yksilöinä ja kasvavin joukoin sellaisen poliittisen suunnan muutoksen puolesta, joka ottaa huomioon työväen ihmisten toimeentulon, terveydenhoidon, nuorten opiskelun mahdollisuudet ja vanhuusväestön huolenpidon. Kapitalistisessa yhteiskunnassa vaalit eivät milloinkaan tuo muutosta politiikan suuntaan ilman jatkuvaa ja voimistuvaa kansalaisten toimintaa politiikan suunnan muuttamiseksi. Ainoastaan työväenluokka ja kansa on se voima, joka voi irrottaa Suomen Lipposten ja Vanhasten hallitusten ajamasta suurpääoman EU:n poliittisista kahleista ja irrottaa Suomen EU:sta. Tunnuksen "Irti EU:sta" nostavat vain ne, jotka hyväksyvät kansan oikeuden ja luottavat sen kykyyn hallita tätä maata. Siksi Kommunistisessa Työväenpuolueessa sanomme; EU-vaali boikottiin.

Hannu Harju

alkuun

Suomen kohtalon hetket talvella 2004

Maamme poliittiset puolueet ja jokainen kansalainen on asetettu nyt valinnan eteen. Tehdyt valinnat vaikuttavat ratkaisevasti Suomen kansan lähitulevaisuuteen. Valinkauhassa on sulamassa eri käsityksistä päätös, mikä voi tehdä suomalaisista alkuperäiskansan, joka elää reservaatissa nimellä Pohjoinen alue Euroopassa. Toinen vaihtoehto on, että vahvistamme kansamme mahdollisuuksia vaikuttaa omiin ratkaisuihin ja palautamme Suomen itsenäisyyden ja ryhdymme ratkaisemaan yhteiskunnallisia asioita työtätekevän kansamme etujen mukaisesti, mikä palvelee myös kansojen välistä rauhanomaista yhteistoimintaa kaikilla elämän aloilla.

Tulevaisuuden ratkaisun avainsanat ovat nyt EU:n perustuslaki ja Sotilasliitto. On aina nähtävä, että jos tänään tehdään perustuslaki, joka syrjäyttää voimassa olevan Suomen perustuslain, vaikkapa vain osittain ja se kompromissina hyväksytään, jopa kansan äänestyksessä, se vahvistaa Euroopassa niitä voimia, jotka ovat rakentamassa EU:sta suurenrahan ja oikeistolaista yhteiskuntapolitiikkaa harjoittavan maailmanmahdin. Tätä valtaa laajennetaan Euroopan entisten siirtomaaherrojen hallitsemien alueiden ja rikkauksien palauttamiseksi entisille haltijoille, sekä Euroopan työväenliikkeen merkittävien demokraattisten ja taloudellisten uudistusten mitätöimiseksi. Uudistukset saatiin alulle toisen maailman sodan päätyttyä oikeistovoimien tappioon. Mutta on myös syytä nähdä se tosiasia, että nyt tehtävää EU:n perustuslakia voidaan edellä mainittujen taantumuksellisten voimien toimesta muuttaa Euroopan työtätekeviä väestöryhmiä alistavaan suuntaan.

Suomen kohdalta peruskysymys ei suinkaan olekaan kansanäänestys tai eduskunnan päätös. Kansanäänestys ei ole sitova, joten se voidaan jättää huomioon ottamatta. Toisaalta eduskunnan kokoonpano on sellainen, että se on edelleenkin sitoutunut EU:n kehittämiseen liittovaltioksi ja sotilasliitoksi, sekä on valmis luovuttamaan itsenäisyyttämme Eurooppalaiselle oligarkialle (harvainvalta). Luonnollisesti kansalaisten on osallistuttava kansanäänestykseen ja painostettava eduskuntaa kansamme etujen mukaiseen ratkaisuun. On vaadittava päätöksiä, joilla kansamme vapautetaan EU:n valtarakenteista, jollaista Hitlerin tuhatvuotisen valtakunnan mallin mukaan yritetään nyt jälleenrakentaa. Marssin tahdin takana on samoja taloudellisia ja poliittisia voimia kuin 20-30 luvuilla. Suomen työtätekevän kansan tehtävä on toimia sen puolesta että itsenäisyytemme takaamiseksi tunnus " IRTI EUROOPAN UNIONISTA " toteutuu. Jokainen askel, joka nyt otetaan EU:n perustuslain tai sotilasliiton suuntaan, merkitsee vaarallisen kehityksen voimistumista.

Euroopan Unionin tapahtumien suunta on nähtävä, sillä vain sen perustalta voimme arvioida, mihin todennäköisesti päädytään. Todennäköisesti EU:n poliittiset voimasuhteen muuttuvat entistä oikeistolaisempaan suuntaan. Erilaisissa äänestyksissä oikeistopuolueet ovat vahvistaneet asemiaan esim. Saksassa, Italiassa. jne. Kuitenkin vaarallisin oikeistovoimien kasvu tulee ns. uusien EU:hun keväällä liittyvien maiden kautta( Puola, Unkari, Baltian maat). Näissä maissa on valtaan astuneet poliittiset voimat, jotka toisen maailman sodan jälkeen pakenivat kotimaistaan ulkomaille, tai painuivat hiljaisuuteen, peläten seuraamuksia yhteistyöstään Hitlerin armeijan ja SS joukkojen kanssa.

Suomessa on jo pitkään voimistunut oikeistolainen yhteiskuntapolitiikka ja sen vauhdin kiihdyttämisen näkee eräistä valtaeliitin (taloudellinen ja poliittinen) lausunnoista ja toiminnasta. Miksi yhtäkkiä tulee kiire liittää Suomi Eurooppaa käsittävään sotilasliittoon, kun aiemmin puhuttiin, että aikaa asian harkinnalle on vuosia. Asiasta presidentti Halonen lausui hiljattain, että Suomen on tehtävä liittymispäätös keväällä 2004. Samansuuntaisen ajatuksen esitti pääministeri Vanhanen, lisäyksellä liittymisestä suoraan Natoon. Tosin sota-asuun sonnustautunut Kokoomuksen puheenjohtaja on asiaa kiirehtinyt uhkaamalla hallitusta välikysymyksellä vielä tänä vuonna, jos hallitus ei käsittele ja päätä liittymis-asiaa välittömästi. Epäilystä ei ole siitä, että Kokoomus vaatii Natoon liittymistä. Saksalainen sotilaskypärä on kaivettu kokoomuspuolueen komeron hämäristä esille. Oikeiston avuksi on kiirehtinyt myös eduskunnan puhemies Lipponen. Häneltä kysyttiin, mitä mieltä hän on Natosta. Vastaus oli vastakysymyksen muodossa " Mitä vikaa Natossa on". Selvä sotaliiton kannatus sisältyy vastaukseen. Ehkä tältä suunnalta löytyy vastaus myös niihin tapahtumiin, mitkä johtivat pääministeri Jääteenmäen erottamiseen ja pääministeri Vanhasen valintaan. SAK:n puheenjohtaja Ihalainen on liittynyt myös tukemaan oikeistolaisia tunnuksia esittämällä, että nyt on perustettava uusi pääoman ja työn liitto. Lukijan pitää muistaa että samanlainen tunnus oli jo fasisteilla Euroopassa 30-luvulla, aikana jolloin työläisnuoret vietiin sotaan tykin ruuaksi Suomessa tunnus tunnettiin ns." tammikuun kihlauksena". Vielä on syytä todeta toimenpiteet, joita armeijan ja hallituksen piirissä valmistellaan tunnuksella "kodinturvajoukot" Jälleen on muistettava, että Suomessa perustettiin" kodinturvajoukot" jo luokkasodan jälkeen nimellä "Suojeluskunnat". 2004 näihin joukkoihin arvioidaan tarvittavan satatuhatta sitoutunutta henkilöä." Helsingin Reservin Sanomat" kertoo avoimesti näistä suunnitelmista. Suurjakeluun tullut lehden numero ei jätä sotaisuudessaan lukijaa tietämättömäksi siitä, missä nyt liikutaan. 30-luvun lopulla Sosialidemokraattinen Puolue kehotti mm. sosialidemokraattista nuorisoa liittymään suojeluskuntiin. Tuleeko samanlainen kehotus vuonna 2004.

Edellä esitetyille näkökohdille löytyy perusteet siitä tapahtumaketjusta, jolla suomalaisia vähitellen, kuin salaa, liitetään yhä tiiviimpään yhteyteen Euroopan Unioniin ja sotilasliitto Natoon. Tähän kehitykseen kuuluvat keskeisten teollisuustuotannon alojen alasajo ja vienti suuremmille ulkomaalaisille markkinoille. Lisäksi EU:n ja Suomen hallituksen edustajien kesken on tehty maataloudesta sopimuksia, joilla suomalaisista maatalouden harjoittajista jo nyt 100 000 tilaa on lopettanut maittensa viljelyn. Viimeiset sopimukset tarkoittavat sitä, että vielä n.40 000 tilaa lopettaa maanviljelyn. EU:hun liittymisen jälkeen" itsenäisiä" maatalouksia on enää jäljellä 1/3 osa. 2/3 osaa on lopettanut maataloustuotannon ja isännät on siirretty entisten talonpoikien joukkoon.

Pakko on vielä todeta, että Suomen liityttyä EU:n jäseneksi, on sen jälkeen 50 000 pienyritystä tehnyt konkurssin, tai lopettanut toimintansa. Väitetään usein, että kommunistit aiheuttavat pienyritysten vaikeudet. Kuitenkin kommunistit ovat ainoa poliittinen suuntaus, joka on toiminut kuvattua kehitystä vastaan, pienyritysten puolesta. Puutteena on se, että kansalaisten tuki tälle toiminnalle ei ole ollut kyllin laajaa. Pienyritysten harjoittajat ovat joutuneet ahdinkoon hallitus- ja eduskunta puolueiden toimin.

Tapahtumien myötä seurauksena on ollut työttömyyden ja osapäivä- ja pätkätyöläisten määrän jatkuva kasvu. Yli 1,5 miljoonaa palkkatyöläistä on tässä joukossa. Eli noin puolet koko palkkatyöläisten määrästä joutuu sinnittelemään erittäin pienellä palkalla. Se on vain puolet ns. keskipalkasta. Tästä on seurauksena tavallisten työntekijöiden kokonaispalkkaosuuden jatkuva supistuminen kansantulosta. Viralliset tilastot väittävät, että palkkatyöläisten keskiansio on n.2000 euroa/kk. Todellisuudessa keskimääräinen kuukausipalkka on vain n. 800 euroa/kk. Todellista palkkatilastoa rasittaa myös se, että siihen lasketaan mukaan Sailakset ja kumppanit 40 000 - 80 000 euron vuosipalkat. Tämä palkattu joukkio on sitä väkeä, joka jatkuvasti suunnittelee ja puhuu televisiossa, miten vaarallista on pienipalkkaisten työntekijöiden pyrkimykset parantaa palkkojaan. Näin keinotellaan ja kasvatetaan suurpääoman omistajien osuutta kansan työn tuloksesta. Tänä aikana, jolloin kaikilta elämän alueilta vaaditaan määrärahojen supistamisia ja ajetaan lisää työntekijöitä pois työelämästä, pörssikeinottelijat lisäävät voittojaan. Liike-elämä ja teollisuus jakaa jatkuvasti kasvavia osinkoja, jopa eräät jakavat lisäosinkoja. Pieni osa, muutama prosentti kansasta, viettää kulta - aikaa, maassa vallitsevan puutteen keskellä. Hallituksen juuri tekemä esitys pääomaverotuksen alentamiseksi ei avaa uusia työpaikkoja tai lisää kulutuskysyntää, mutta lisää keinottelu tarkoituksessa ulkomaisiin kohteisiin verottomasti sijoitettujen varojen määrää. Nämä varat ovat pois kotimaan markkinoilta. Vuosikymmenen ajan näin sijoitettuja varoja ulkomaalaisiin kohteisiin on vuosittain viety n.11 miljardin euron arvosta. Näillä toimilla lisätään "suhteellista liikatuotanto pulaa". Kansalaisilla ei ole varaa ostaa tuotteita vaikka tavaraa on kaikilla aloilla tarjolla. Seurauksena työttömyyden kasvu.

Eduskunnan vuonna 2000 hyväksymästä perustuslaista poistettiin kohta, jonka mukaan " työvoima on valtiovallan erikoisessa suojeluksessa ja valtiovallan tehtävä on tarvittaessa järjestää kansalaisille työtä" Tapahtumat osoittavat, että käytännössä tilalle on tullut kohta jonka mukaan pörssikeinottelijat, suurituloiset ja suurpääoma on nykyisen eduskunnan ja hallituksen erikoisessa suojeluksessa.

Tämä kehityksen suunta voidaan katkaista vain Suomen kansan itsenäisen päätäntävallan palauttamisella, eikä sitä kaventamalla, jota merkitsisi Euroopan Unionin perustuslain hyväksyminen ja sotilasliitto Natoon liittyminen.

Kommunistinen Työväen Puolue esittää kansalaisille vaihtoehdon "IRTI EUROOPAN UNIONISTA . EI EU:n perustuslaille ja sotaliitolle. KYLLÄ KANSAN EDUILLE RAUHALLE JA SUOMEN TULEVAISUUDELLE.

alkuun

KTP:N ELÄKEPOLIITTINEN JAOSTO EDUSKUNNASSA:
Miksi kansalaisten toimeentuloa kuristetaan?

Tilastot osoittavat, miten pienituloisten, työttömien, opiskelijoiden, lasten ja pienviljelijöiden toimeentuloa on jatkuvasti ajettu alas. Sitä on tehty julkisesti ja salaa kymmenen vuotta Esko Ahon ja nyt Lipposen johtaman hallituksen aikana. On väitetty, että se tapahtuu säästämistarpeiden vuoksi. Tähän kuoroon ovat yhtyneet melko yksimielisesti eduskunta, kaikki hallituspuolueet, ammattiyhdistysliikkeen johtoportaat, jopa sen keskiportaan edustajat.

Myös suurenrahan edusmiehet ja heidän vaikutuspiiriinsä kuuluvat valtion virkamiehet, ns. sailaslaiset, esiintyvät aina hallituksen ja suurenrahan vaatimusten mukaan: on säästettävä tai vähintään käytettävä ns. juustohöylää. Nämä säästäjät ovat kuitenkin nostaneet palkkojaan moninkertaisesti yli tehtyjen palkkasopimusten, heidän joukoistaan löytyy kultaisten kädenpuristusten saajat ja optioiden vastaanottajat.

Mikä on ollut tuloksena? Esimerkiksi Euroopan mitassa sosiaaliturvan tasossa Suomi on 11. sijalla. Ruotsin, Norjan ja Tanskan sosiaalikustannukset ovat keskimäärin asukasta kohden vuodessa n. 5841 euroa, Suomessa vain 4498 euroa. Tämän säästökamppailun aikana on ollut varaa tuhlata 50 miljardia markkaa pankkitukeen, ja 24 miljardia markkaa on hukattu Sonera-kauppoihin. Sotavarusteluun riittää miljardeja toisensa perään. Edes sodan aikana ei käytetty näin suuria summia aseisiin. Lisäksi ulkomaalaisiin sijoituksiin on käytetty 11 miljardia euroa vuodessa.

Nyt vaalien lähestyessä on ryhdytty puhumaan veronalennuksista, jopa pääministeri on luvannut lapsilisiin korotusta. Eivät tavalliset veronmaksajat vastusta veronalennusta. Siihen tarvitaan vain eduskunnan päätös alentaa esimerkiksi elintarvikkeiden arvonlisäveroa vaikkapa EU:n keskitasolle, tai poistaa vero 840 euron kuukausiansioista. Näin lisättäisiin kansalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta oikealla osoitteella. Tämä ei kuitenkaan ole valtaa pitävien "säästäjien" tavoite: He pyrkivät jatkamaan sitä veronalennuslinjaa, jolla varakkaiden ja suurituloisten veroalea on toteutettu koko 90-luvun ajan. Pääomaverotus on alentunut 1990-luvulla lähelle 10 %.

Samanaikaisesti yritysten voitot ovat kolminkertaistuneet. Parikymmentä vuotta sitten valtionveroista teollisuus- ja liiketoiminta maksoi vielä n. 50 %. Nyt siis kasvaneesta kansantulosta ja voitoista huolimatta enää n. 10 %. Tätä vuosia jatkunutta veroalea ei ole käytetty Suomen rakentamiseen, vaan tämä ylimääräinen veroale on käytetty suomalaisten ulkomaisiin sijoituksiin. Näiden varallisuudenhaltijain pääomat ovat 1990-luvulla vuosittain kasvaneet keskimäärin n. 11 miljardia euroa.

Palauttamalla yritys- ja pääomaverotus ennalleen sekä verottamalla kolminkertaistuneet voitot, muodostuisivat mahdollisuudet rahoittaa ne kohteet, joita nyt ollaan ajamassa edelleen alas. "Säästäjien" tavoite on kuitenkin verotuksen edelleen siirtäminen pieni- ja keskituloisten kannettavaksi, sillä jo nyt valmistellaan mm. kiinteistö- ja kunnallisverotuksen lisäämistä. Nämä ovat jo yksinään mitätöimässä nyt tehtyä palkka- ja työehtosopimusta.

Köyhyys ja yhteiskunnalliset epäkohdat kuitenkin lisääntyvät vaalien jälkeen, jos nykyiset eduskunta- ja hallituspuolueet jatkavat 1990-luvulla valitsemallaan tiellä. Eduskunta ja hallitukset ovat suosineet pääomavaltaista vientiteollisuutta ja ulkomaista tuontia. Sen seurauksena 50.000 pienyritystä ja 100.000 maatilaa on lopettanut toimintansa. Tästä on seurannut se, että Suomen omavaraisuutta on kavennettu kolmanneksella. Tästä aiheutuu, että miljardi työtuntia on käyttämättä, 500.000 ahertajaa työttömänä. Samalla on siirrytty palkkatyöläisiä rasittavaan ja köyhyyttä jatkuvasti lisäävään osa-aika- ja pätkätöihin. Helsingissä on jo 40.000 kotitaloutta toimeentulotuen varassa. Se merkitsee, että pääkaupungissamme elää n. 125.000 kansalaista köyhyydessä. On muistettava, että vain työllä voidaan tuottaa hyvinvointia. Samalla on todettava, että ahkerien käsien jättäminen käyttämättä on todellista tyhmyyttä ja vahingollista kansallemme. Tämä on todellista tuhlausta kansantalouden kannalta, vaikka se ei yksityisen pääoman etuja ajavan ministerin tai kansanedustajan yöunta häiritse.

Edellä esitetyn perusteella vaadimme:

  • että eläke- ja sosiaaliturvan sekä terveyden-, sairaan- ja vanhustenhoidon leikkaukset peruutetaan niin, että ne vastaavat vähintään vuoden 1992 laatua ja tasoa.
  • että työllisyyden parantamiseksi talouden omavaraisuusaste nostetaan entiselle tasolle.
  • että pääomaverotus palautetaan entiselle tasolle ja elintarvikkeiden arvonlisävero alennetaan.
  • että kansalaisten verottomaksi perustuloksi säädetään 840 euroa kuukaudessa.
  • että sairauskulujen omavastuu poistetaan verotuksesta samoin terveyskeskusmaksut.
  • että eläkekassojen varat n. 100 miljardia euroa otetaan pois pörssikeinottelusta.
  • että Eduskunta sanoo ei USA:n sotilaallisille hyökkäyksille ja uhkauksille.

alkuun

 

Työkansan Sanomat

 

  


 ktp@ktpkom.fi