| | Asiakirjat
|
Irti nykyisestä talouspolitiikasta (1998)
Rauhan ja Sosialismin puolesta - Kommunistinen Työväenpuolue 10.edustajakokous
Sisältö:
Kommunistinen Työväenpuolue on perustamisestaan lähtien korostanut, että
yhteiskunnan uudistamisen perusteena tulee olla työväenluokan maailmankatsomus.
Yhteiskunnan uudistamisen perusteet löytyvät marxilaisuuden kapitalismin kritiikistä,
tieteellisestä sosialismin teoriasta ja sen pohjalta kehittyneestä leniniläisyydestä.
Tavoitteena on sosialistinen yhteiskunta, joka merkitsee suunnitelmallisuuden ja
kansanvallan yhdistämistä. Siinä kaikkien ratkaisujen lähtökohtana on kansalaisten
hyvinvointi, joka syntyy työstä.
Kysymys on yhteiskunnan voimavarojen käytöstä niin, että kaikista yhteiskunnan
jäsenistä huolehditaan.
Kansalaisten hyvinvointi toteutetaan voimavarojen järkevällä ja säästäväisellä
käytöllä niin, että voimavarat ovat myös tulevien sukupolvien käytettävissä.
Tämä merkitsee ihmisyhteiskunnan toiminnan sopeuttamista luonnossa tapahtuvaan
toimintaan.
Lähtökohtana on ihmisten fyysisten ja henkisten perustarpeiden tyydyttäminen. Tämä
merkitsee asunnon, koulutuksen, työn terveydenhoidon, vanhuudenturvan takaamista
kaikille.
Kaikille luodaan mahdollisuus osallistua oman työnsä kautta yhteiskunnan
rakentamiseen. Tätä kautta syntyy ihmisten välinen uusi solidaarisuus ja yhteistyö.
Suomen tulee harjoittaa ehdotonta rauhanpolitiikkaa.
Yksipuolisesti vientiin ja tuontiin perustuvasta talouden sijaan vahvistetaan
omavaraisuutta luonnonvarojen antamien mahdollisuuksien puitteissa ja ulkomaankauppa
huolehditaan kauppaa käyvien molemminpuolisen edun pohjalta.
Kansallistaminen on ajankohtainen avainkysymys. Kansallistaminen on edellytys sille,
että kansainvälisyys voidaan rakentaa kansojen tasa-arvoiselle yhteistyölle.
Tämä ohjelma on luonteeltaan yleisdemokraattinen niin, että siihen sisältyy
sosialismin näköala. Sellaisena se mahdollistaa yleisdemokraattisen yhteistyörintaman
rakentamisen työtätekevien ja pienituloisten etujen puolustamiseksi, kansallisen
päätösvallan ja tasa-arvoisuuteen rakentuvan kansainvälisyyden turvaamiseksi ja
ekologisesti kestävän kehityksen edistämiseksi.
alkuun
Tulonjaon oikaisu on peruskysymys
Kysymys tulonjaosta on yhteiskuntamme peruskysymys. Elämme kapitalistisessa Suomessa,
jossa valta on pääomalla ja luokkavastakohdat ovat kärjistyneet ja eriarvoisuus on
jyrkästi lisääntynyt. Tämä on merkinnyt sitä, että pääoma kaappaa yhä suuremman
osan kansantuotteestamme. Työläisen työn luomasta arvosta työläinen saa palkkana yhä
pienemmän osuuden. Tämä suuntaus on johtanut työväenluokan elintason jyrkkään
alenemiseen. Tämä on pääsyy 1990-luvun lamaan ja joukkotyöttömyyteen. Tulonjaon
vääristyminen johti ostokyvyn romahtamiseen ja sitä kautta liikatuotantoon. Talouden
nousun hedelmät ovat jääneet pääasiassa pääoman omistajille.
Vastustamme suurpääoman ja hallitusten politiikkaa, jossa mukana ovat olleet
Kokoomus, Keskustapuolue, RKP, Kristilliset, Vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto, jotka ovat
suorittaneet rakennemuutoksen, jolla Suomi vietiin Euroopan Unionin jäseneksi ja Suomen
markka lopetettiin EMUun mukaanmenon kautta. Osoitimme tulossa olevan EU-ratkaisun haitat
jo vuosia ennen jäsenyysratkaisua. Varoitimme noudatetun talouspolitiikan suistavan maan
talouden vaikeuksiin ja lamaan jo ennen 1990-luvun talouslamaa. Samoin paljastimme ennen
vuoden 1995 eduskuntavaaleja tulossa olevat kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset, joita
muut ovat vasta jälkikäteen kritisoineet, kun ne on jo toteutettu. Noudatettu
poliittinen linja on merkinnyt pääomien voimakasta keskittymistä ja
ulkomaalaisomistuksen voimakasta lisääntymistä Suomessa. Se on merkinnyt kansalaisten
toimeentuloon leikkauksia perus -ja sosiaaliturvaan, julkisen hallinnon ja toimintojen
supistusta ja purkamista. Yhteiskunnallinen varallisuus, joka on kansan työllä koottu on
jo osittain annettu yksityisille yhtiöille ja muille voitontavoittelijoille.
alkuun
Irti Euroopan Unionin jäsenyydestä ja EMU:sta
Suomen jäsenyys Euroopan Unionissa on merkinnyt työläisten, työtätekevien
viljelijöiden ja ilman ansiotuloja olevan väestönosan alistamista voimakkaammin
rahavallan tahtoon. Nykyinen EU-jäsenyys on toteutettu vastoin Suomen perustuslakia.
Samoin EMU-ratkaisu on tehty äänestyttämällä eduskuntaa hallituksen tiedonannosta ja
tekemällä tästä hallituksen luottamusäänestys.
Oma valuutta on on keskeinen itsenäisyyden kulmakivi eikä tälläinen menettely ole
perustuslain mukainen. Kansa syrjäytettiin EMU-ratkaisusta, vaikka EU-jäsenyydestä
toteutetun kansanäänestyksen yhteydessä annettiin ymmärtää, että kansanäänestys
ei koske EMUa. Suomi liitettiin Saksasta johdettuun EMUun ainoana pohjoismaana
Englanninkin jättäydyttyä ulkopuolelle.
EMU on suuri harppaus kohden liittovaltiota, jota EU:sta ollaan tekemässä. Se myös
alistaa talouspolitiikan Euroopan keskuspankin EKP:n johtamaksi vahvan euron, korkean
koron ja inflaation rajoittamisen politiikaksi. Tämä talouspolitiikka vaarantaa
työllisyyden parantamisen, syrjäyttäen työllisyyden hoidon ja perusturvan
kehittämisen toisarvoiseen asemaan, johtaen yksityistämisen kiihdyttämiseen. Siitä
meillä on kokemusta kovan markan politiikan ajalta, joka suisti Suomen rauhan ajan
syvimpään lamaan 1990-luvun alussa. Ratkaisut merkitsevät oikeistolaisen
talouspolitiikan, ns. monetarismin vakiinnuttamista EU:n talouspolitiikaksi.
Sitoutuminen euroon merkitsee, että talouskriisin oloissa talouspolitiikkaa
kiristetään, kuten tehtiin 1970-luvun ja 1990-luvun alun laman aikana ja palkkoja
alennetaan devalvaation ollessa poissuljettu. Samalla se merkitsee sitä, että
metsäteollisuus, elektroniikkateollis ja monet työvaltaiset kotimarkkina-alat
turvatakseen asemansa vahvaa euroa vastaan siirtävät tuotantoa euroalueen ulkopuolelle.
EU-kehitys on johtamassa Suomen maksuvelvollisuuden kasvattamiseen. EU:n laajentuminen
tekee Suomesta entistä suuremman maksuosuuden maksajan. Tämä lisää paineita
talouspolitiikan kiristämiseen Suomessa ja maataloustuotannon alasajoon.
EU:n talous -ja yhteiskuntapolitiikka lisää eriarvoisuutta väestön keskuudessa.
Epädemokraattiset toimintatavat yleistyvät hallinnossa ja yhteiskunnassa yleensä. EU:n
yhteiskuntapolitiikka merkitsee myös pienten kansojen kulttuurin ja kielen säilymiselle
vaaraa.
EU-politiikan seurauksena työantajat yhä voimakkaammin vaativat työpaikkakohtaisten
sopimusjärjestelmien käyttöönottoa. Ammattiyhdistysliikkeen johto on vastannut
hyväksyvästi työnantajien toiveisiin ja hyväksynyt tes.sopimuksiin kohtia joustojen
toteuttamiseksi työajoissa ja palkoissa. Vastakkaisuuksien lisääntyessä turvaudutaan
koveneviin otteisiin lakko-oikeuden kieltämisineen esimerkkinä Tanskan yleislakon
lopettaminen lailla työnantajien tarjoustakin heikommin ehdoin.
EU-hanke, ETA ennen sitä EU:n eteisenä ja EMU ovat osa kehitystä, jossa
kansainväliset pääomaliikkeet, työvoiman liikkuvuus ja tavaroiden ja palvelujen
liikkuvuus vapautetaan kansainvälisesti. Tämä johtaa ennenkokemattomaan pääomien
keskittymiseen ja monopolisoitumiseen Euroopan tasolla ja maailmanlaajuisesti.
Kansainvälinen kauppajärjestö WTO pyrkii viemään tätä kehitystä eteenpäin
maailmalaajuisesti. Suomessa se uhkaa johtaa tärkeimpien yhtiöiden ja talouden
keskeisten osien ajautumiseen ulkomaisen pääoman omistukseen ja hallintaan. Pääomien
keskittyminen varsinkin EMU-jäsenyyden vaikutyksesta johtaa voimistuvaan työväenluokan
riistoon ja pysyvään suurtyöttömyyteen, joka nykyisellään koskettaa jo 1,5 miljoonaa
suomalaista perheenjäsenet mukaan lukien.
EU-alue on ylikansallisten yhtiöiden hallitsema. Ne ovat muodostaneet uhan Euroopan ja
koko maailman kansojen tasavertaisuuteen perustuvalle yhteistyölle. Pahimmoillaan tämä
merkitsee ristiriitojen kärjistymistä sodiksi, joissa menestymiseksi asejärjestelmien
kehitystä ja militarisoitumista kiihdytetään. Suomen kohdalla EU:ssa mukana olo
merkitsee tosiasillista sotilaallista liittoutumista ja se voi merkitä Suomen sitomista
suurvaltojen välisiin sotilaallisiin selkkauksiin.
Helmikuussa 1999 tulee kuluneeksi 100 vuotta Venäjän keisarin helmikuun manifestista,
jolla kumottiin Suomen autonomia. Se käynnisti laajan kansanliikkeen autonomian
palauttamiseksi. Tapahtuma on rinnasteinen Suomen EU-jäsenyydelle ja vuoden 1999 alusta
perustettavalle EMU:lle, jotka kumoavat Suomen eduskunnan päätösvallan ja Suomen
itsenäisen aseman valtiona valtioiden joukossa.
Kehityksen kääntäminen edellyttää Suomen itsenäisyyden palauttamista ja
irtautumista EMU:sta. Suomen markan asema tulee palauttaa itsenäisen valuutan asemaan ja
irtautua EU:n jäsenyydestä. Suomen ei tule hyväksyä kansainvälisen kauppajärjestön
WTO:n ajamaa kansainvälisten investointien vapauttamista tarkoittavaa MAI-sopimusta, joka
avaisi portit kehitysmaiden alistamiselle maailman suurimpien yhtiöiden valtaan. Nämä
ovat keskeiset edellytykset talous -ja yhteiskuntapolitiikan suunnan muuttamiselle
työkansan ja pienituloisten etujen mukaiseksi.
Kommunistinen Työväenpuolue on perustamisestaan lähtien suhtautunut kielteisesti
Euroopan Unioniin ja Suomen siihen liittymiseen.
Keskeiset tavoitteet irtaannuttaa Suomi EU:un ja EMUun liittyvästä talous -ja
yhteiskuntapolitiikasta merkitsee:
- Suomen itsemääräämisoikeuden palauttamista ja markan aseman palauttamista
itsenäisenä valuuttana.
- Pääomaliikkeiden -ja ulkomaalaisomistuksen rajoittamista ja tärkeimpien
suuryhtiöiden kansallistamista.
- Yhteiskunnan julkisten toimintojen lisäämistä ja yksityistämisen lopettamista.
- Palkkojen osuuden lisäämistä kansantulosta,- työllisyyspolitiikkaa tavoitteena
täystyöllisyys,- työajan lyhentämistä 35 viikkotuntiin ansiotasoa alentamatta ja
muutosta tulonjaossa niin, että kaikki saavat turvatun toimeentulon.
alkuun
Rauha, aseistariisunta ja ulkopolitiikka
Pariisin rauhansopimuksessa määriteltiin Euroopan valtioiden rajat. Nämä
vahvistettiin ETY-asiakirjassa. Emme hyväksy Pariisin rauhansopimuksen mitätöimistä.
Suomen tulee olla puolueeton suurvaltojen eturistiriitojen suhteen ja pysyä
sotilaallisesti liittoutumattomana. Ulkomaisia sotajoukkoja ei saa tuoda Suomen
maaperälle ja merille eikä suomalaisia sotajoukkoja käyttää sotilaallisiin tai ns.
rauhaanpakottamistehtäviin maan rajojen ulkopuolella.
Vastustamme kaikkia pyrkimyksiä rajojen muuttamiseksi. Ahvenanmaan asema
demilitarisoituna alueena tulee säilyä.
Tavoitteemme on maailma, jossa yhteiskunnan ongelmia ei ratkota aseilla eikä
väkivallalla. Suomen tulee tukea kehitystä, joka johtaa yleiseen ja samanaikaiseen
aseiden riisuntaan kaikissa maissa ydinaseiden, kemiallisten ja biologisten aseiden sekä
maamiinojen hävittämiseen ja niiden kehittämisen lopettamiseen. Uusien pommikoneiden
hankinnat tulee keskeyttää ja luopua sotilaallisiin tarkoituksiin tarkoitetuista
kuljetushelikoptereista. Armeijan menoja on supistettava niin, että jäljelle jää vain
rajavartiosto.
Sotilasliitto NATO on ulottanut rauhankumppanuussopimusten kautta toimintansa
itämerenalueelle, Suomen aluevesille ja rauhankumppanuusmaiden maa-alueille. Suomen tulee
irtaantua sotilasliitto NATOsta ja EU:n sotilaallisista organisaatioista, kuten WEU:sta.
Suomi ei lisää turvallisuuttaan asita kalistelemalla, vaan tukeutumalla
rauhanpolitiikkaan. Ensiarvoisen tärkeää Suomelle on säilyttää sotilaallinen
liittoutumattomuus, puolueettomuus ja ystävälliset suhteet naapurimaihin.
Rauhankasvatus tulee vakiinnuttaa osaksi päiväkotien ja koulujen opetusohjelmaa ja
lopettaa lasten ampumaharjoitukset.
Uudelleen perustettujen suojeluskunta- ja lottajärjestöjen toiminta tulee Pariisin
rauhansopimuksen nojalla estää. Aseellisten siviilijärjestöjen toiminta tulee
kieltää, eikä tällainen toiminta saa tapahtua edes armeijan yhteydessä.
Sotilasaseiden hallussapito on kiellettävä siviileiltä.
Sodan ja rauhan kysymyksissä Suomi ei voi olla puolueeton vaan rauhan puolella sotaa
sotaa vastaan. Suomen tulee edistää pyrkimystä luoda ETYKistä koko Euroopan kattava
yhteistyöelin, joka kattaa turvallisuuskysymykset. ETYKin päätöksenteko tulee
toteuttaa kansojen tasavertaisuuden perustalta. Sille tulee luoda pysyvät toimielimet.
alkuun
Markkinatalous ei ole ratkaisu
Aikanaan sosialistiset maat tukivat kehitysmaiden vapautusliikkeiden taistelua ja
kapitalististen maiden työväenluokan kamppailua itsenäisyyden ja oikeudenmukaisuuden
saavuttamiseksi. Tällä hetkellä kehitysmaita ryöstetään yhä voimallisemmin. Myös
kapitalistimaiden työtätekevien riisto on tehostunut ja jäljellä olevat sosialistiset
maat pyritään eristämään muista maista.
Kapitalistien markkinavoimat ja perustuotantovälineiden yksityinen omistus eivät tule
ratkaisemaan aikamme perusongelmia kansantaloudessa. Maassamme harjoitettava
talouspolitiikka on muutettava työllistäväksi. Valuuttakeinottelu on estettävä ja
palattava valuuttasäännöstelyyn.
alkuun
Asunto kuuluu jokaiselle
Asunto on taattava jokaiselle perusturvaan liittyvänä kansalaisoikeutena.
Asumisväljyyttä tulee parantaa, että jokaisella perheenjäsenellä on oma huone.
Asuntopulan poistamiseen tarvitaan valtion ja kuntien vuokra.asuntotuotannon lisäämistä
omistusasunto tuotannon vaihtoehtona. Vuokran korotusperusteissa ei saa laskea tuottoa
pääomalle. Vuokria on alennettava.
Vuokra-ja hintasäännöstely on palautettava. Asuntotuotantoon on lisättävä valtion
ja kuntien budjettivaroja. Valtion ja pankkien asuntolainojen korot tulee laskea kolmeen
(3) prosenttiin. Asuntolainojen laina.ajat tulee nostaa 45 vuoteen. Erityisesti nuorten.ja
opiskelijoiden asuntotilannetta tulee parantaa.
Eläkeläisille ja vammaisille on saatava lisää valtion rahoittamia
palveluasuintaloja ja muita asumismuotoja, joissa voi elää ja asua normaalisti omassa
taloudessa. Itsenäisen asumisen turvaamiseksi tarvitaan monipuolisia palveluja.
Yksityisen henkilön asunnon asuntolainojen takaajille tulee taata
velkasaneerausmahdollisuus joutuesssaan velalliseksi tai velka tulisi siirtää
pitkäaikaiseksi valtion myöntämäksi lainaksi. Myös henkilökohtainen konkurssi tulisi
olla mahdollista tehdä.
alkuun
Täystyöllisyys tavoitteeksi - perusoikeus työhön ja toimeentuloon jokaiselle
Yhteiskunnan perusristiriita on työn ja suurpääoman etujen vastakkaisuus.
Kansantuloa on jaettu pääomatulojen ja omaisuuksien hyväksi ansiotason alennuksilla ja
muutoin heikolla ansiokehityksellä, suorin tulonsiirroin pääomalle sekä verotustapojen
ja asteikkojen muutoksilla.
Oikeus työhön ja toimeentuloon on jokaisen kansalaisen luovuttamaton perusoikeus.
Yhteiskunnan tavoitteena tulee olla täystyöllisyys. Työllistämällä työttömät
lisätään ostovoimaa yhteiskuntaan ja poistetaan työttömyydestä johtuvat monet muut
ongelmat. Suunnattomia ja epäoikeudenmukaisia tuulesta temmattuja osake- ja suurten
tulojen tuloverotuksen kiertämiseksi maksettuja optiovoittoja tulee verottaa nuorten,
pitkäaikaistyöttömien ja ikääntyvien työllistämisen rahoittamiseksi.
Työttömien työnhakijoiden määrä kuvaa työttömyyden kehitystä. Laajempi
työttömyyden käsite pitää sisällään myös työttömyyseläkeläiset, heikoilla
etuuksilla tukityöllistetyt ja työllisyyskurssilaiset. Emme hyväksy sitä, että EU:n
tilastointikäytäntöön vedoten kymmeniä tuhansia työttömiä työnhakijoita ei
merkitä työttömiksi tilastokeskuksen tilastoissa. Emme hyväksy myöskään suuntausta,
jossa työkykyisiä työttömiä karsitaan pois kortistoista ja jätetään ilman
työttömyysturvaa.
Työ on yhteiskunnallisen hyvinvoinnin perusta. Työllisyyden parantaminen ja
verotuksen rakenteen korjaaminen siirtämällä verotusta työn verotuksesta pääoman
verotukseen ovat perusedellytyksiä sosiaaliturvan ja eläketurvan rahoituksen
turvaamisessa.
Irtisanomis- ja lomautussuojaa tulee parantaa. Ikääntyvien työttömyys- ja
eläketurvan heikentäminen irtisanomisilla tulee lopettaa. Nuorten ja työttömien
käyttö ilmaistyövoimana ja määräaikaisten työsuhteiden käyttö työehtojen
heikentämiseen sekä keinottelu lomautuksilla tulee lopettaa. Pätkätyöt tulee muuttaa
normaalityösuhteiksi. Opiskeluaikaan liittyvä työharjoittelusta saada korvattavaksi
kunkin alan työehtosopimuksen mukaisena.
Verovaroista maksettava noin 5000 markan työllistämistuki kuukaudessa (ns.
yhdistelmätuki) pitkäaikaistyöttömille tulee muuttaa maksuksi työntekijöille. Siihen
tulee liittää työnantajalle pysyvä työllistämisvelvoite ja velvoite maksaa oma
osuutensa niin, että palkkaus vastaa työehtosopimuksia.
Työaika tulee lyhentää 35 viikkotyötuntiin ansiotasoa alentamatta. Vuorotyössä
työajan lyhennys tulee toteuttaa vastaavassa suhteessa. Työaikalain määräysten tulee
suojella työntekijöitä ruumiillisen -ja henkisen työn liialliselta rasittavuudelta.
Lain tulee estää työaikajoustojen käyttö.
Kaikista töistä tulee maksaa vähintään työehtosopimusten mukainen palkka.
Palkkasumma aikuiselle työntekijälle tulee olla kuukaudessa vähintään 6700 markkaa.
Palkkojen ostovoiman säilymisen turvaamiseksi on ne sidottava elinkustannusindeksiin ja
niitä on lisäksi korotettava työn tuottavuuden noustessa ja palkkatulojen osuuden
lisäämiseksi kansantulosta. Samasta työstä tulee olla sama palkka sukupuoleen
katsomatta.
alkuun
Tukea lapsiperheille, nuorille ja opiskelijoille
Maamme lapsiperheiden, nuorten, opiskelijoiden ja koululaisten arkea on asumisen
kalleus, työttömyys, taloudellinen ahdinko, asuntopula, perheen perustamis. ja
lastenhoito.ongelmat ja julkisten palvelujen riittämättömyys. Lapsiperheiden ja nuorten
taloudellinen ahdinko voidaan poistaa vähentämällä asumis.kustannuksia ja
kaksinkertaistamalla lapsilisät. Lapsilisät tulee poistaa rikkailta ja korottaa
vastaavasti pienituloisten lapsiperheiden lapsilisiä.
Lapsiperheille tärkeät verovähennykset on palautettava. Kaikille alle
kouluikäisille lapsille on taattava oikeus yhteiskunnan järjestämään päivähoitoon.
Koululaisille on taattava iltapäivähoitopaikka sitä tarvitseville 10 ikävuoteen
saakka. Kustannukset kattava maksullisuus tulee rajata suurituloisiin.
Nuorille tulee taata sellaiset opiskelumahdollisuudet joilla voi tulevaisuuttaan
suunnitella. Opintoavustuksen tulee olla suuruudeltaan samanlainen kuin muukin
perustoimeentulon turvaava tuki eli 4500 mk. kuukaudessa verottomana. Opintolainojen korot
tulee rinnastaa asuntovelkoihin, jolloin korko on enintään kolme prosenttia.
Opiskeluaikana korkoa ei tule periä. Yhteiskunnan on turvattava opiskelunsa
päättäneille työpaikka.
alkuun
Eläkkeitä ja vanhusten palveluja parannettava
Kaikilla 35 työssäolovuotta työelämässä olleilla, heidän niin halutessaan tulee
olla mahdollisuus siirtyä eläkkeelle. Työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyn
vaikeuttamisesta tulee luopua. Yleinen eläkeikäraja tulee alentaa 60 vuoteen.
Työttömyyseläkkeen ikäraja on alennettava 55 vuoteen. Vanhuuseläkkeen ikärajan
korottamista 65 vuodesta emme hyväksy.
Vapaaehtoisten eläkevakuutuksien verovähennysoikeus tulee poistaa ja käyttää näin
saadut varat pienten eläkkeiden korottamiseksi.
Eläkkeiden on vastattava sitä perusturvaa minkä jokainen tarvitsee toimeentuloonsa
eli vähintään 4500 markkaa kuukaudessa verottomana. Eläkkeet tulee sitoa
ansioindeksiin ostovoiman säilyttämiseksi.
Eläke- ja sosiaaliturvan tulee karttua työttömyysaikana, kotiäideille ja
peruskoulun jälkeisen koulutuksen aikana. Varhaiseläkkeille jääminen ei saa huonontaa
vanhuuseläkettä.
Työkykyisyyden ylläpitämiseen ja rasittavuusvammojen ennalta ehkäisyyn tarvitaan
tiukkaa työsuojelua ja työterveydenhuoltoa. Se vähentää oikealla tavalla tarvetta
eläkkeisiin työkyvyttömyyden takia.
Eläkejärjestelmät on maassamme on yhdenmukaistettava. Eduskunnan on päätettävä,
että kaikki eläkkeet siirretään maksettaviksi Kansaneläkelaitoksen kautta.
Eläkemiljardit ja työeläkerahastot tulee siirtää yksityisiltä vakuutusyhtiöiltä
Kansaneläkelaitokseen ja yhteiskunnan demokraattiseen valvontaan. Eläkevarojen
automaattinen takaisinlainaus on lopetettava.
On toteutettava toimeentulon turvaava peruseläkejärjestelmä, jolloin peruseläke on
työn laadusta, ammatista tai virasta riippumatta kaikille samansuuruinen. Pienimmät
nykyisin voimassa olevat eläkkeet tulee kaksinkertaistaa ja maksaa verottomina. N.s.
kansaneläke uudistuksen neljäs vaihe tulee toteuttaa, siten, että puoliso. ja
laitoksissa olevien eläkkeet maksetaan täysimääräisinä. Laitoshoidossa olevien
työssähankittujen asuntojen ja pienomaisuuden ottamista yhteiskunnalle maksujen
katteeksi emme hyväksy. Viime vuosina tehdyt huononnukset eläkkeisiin on peruttava.
Kansaneläkkeen perusosa tulee palauttaa kaikille eläkeläisille sekä poistetut
lapsikorotukset ja muut etuudet. Eläkkeiden verotuksen lisäykset viime vuosilta tulee
peruuttaa ja maksamattomat indeksikorotukset maksaa taannehtivasti. Ansioeläkkeen tulee
olla vähintään 60 prosenttia palkasta ja karttua 1,7 prosenttia vuodessa. Ylisuurille
eläkkeille on säädettävä eläkekatto 12 000 mk kuukaudessa.
Vanhusten tarvitsemia sosiaalipalveluja on kehitettävä sosiaalityöntekijöiden,
kodinhoitajien ja kotiavustajien ym. määrää ja käytettävissä olevia varoja
lisäämällä. Valtion kunnille osoittamissa valtionosuusmäärärahoissa
vanhustenhuoltoon myönnettävä osuus tulee olla selkeästi kirjattu.
Vanhustenhuoltoa on kehitettävä joustavana ja vanhusten tarvitsemia palveluja on
lisättävä ja tehostettava.
alkuun
Sosiaalinen perusturva taattava perustulouudistuksella
Yhteiskunnan kehittyneisyyttä mitataan sillä, miten se huolehtii heikommassa asemassa
olevista kansalaisistaan. Perusturva tulee perustuslaissa määritellä vastaamaan
toimeentulon tarpeita. Yhteiskunnalta on saatava riittävä huomio satojen tuhansien
heikossa asemassa olevien kansalaisten toimeentulon turvaamiseen ja heidän hoitonsa
järjestämiseen.
Perusturvaan liittyy sosiaalinen ja terveydellinen perusturvallisuus.
Maassamme hyväksytty kansanterveyslaki on kansalaisten oikeus riittäviin kunnallisiin
terveyspalveluihin. Kansanterveyslain mukainen ilmaisperiaate tulee palauttaa
alkuperäistavoitteen mukaisena käyttöön.
Oikea sosiaalipolitiikka on oikeudenmukaista, tasa-arvoista ja solidaarista varsinkin
köyhille ja pientuloisille. Tulee toteuttaa perustulouudistus, jossa
vähimmäisperusturva on 4500 markkaa verottomana sidottuna ansioindeksiin. Sairaus- ja
äitiyspäiväraha, eläkkeet ja opintotuki tulee korottaa samalle tasolle.
Terveydenhuollon väestövastuun toteutuminen ei saa merkitä neuvoloiden tai muiden
olemassa olevien palveluiden lopettamista. Jokaista 8000 asukkaan aluetta kohden on
perustettava kunnallinen maksuton terveysasema.
Terveydenhuollon supistussuunnitelmat ja hoidon antaminen priorisoinnin perusteella
tulee torjua. Vastustamme hoidon tasoa uhkaavia säästöjä. Sairaalahoitopiirien
supistamisesta, sairaaloiden lakkautuksista ja henkilökunnan keskittämisestä vain
suursairaaloihin tulee luopua. Kaikille tulee taata terveys-, sairaala,- sosiaalipalvelut.
Näiden tulee olla yhteiskunnan antamia peruspalveluja.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto tulee palauttaa kuuteen kuukauteen
ja muut heikennykset työttömyysturvaan perua. Työttömyyspäiväraha ja
työmarkkinatuki tulee korottaa 200 markkaan päivässä ja ulottaa täysimääräisenä
kaikkiin 16 vuotta täyttäneisiin työttömiin. Oikeus työttömyysturvaan on taattava
kaikille työttömille.
alkuun
Työläisten ja vähävaraisten verotusta alennettava
Yhä enemmän välilliseen verotukseen siirtyminen on merkinnyt mm. ympäristöverojen,
kiinteistöveron ja arvonlisäveron muodossa verotaakan lisäämistä pienituloisille.
Samanaikaisesti suurituloisien tuloverotusta on pienennetty. Asuntorakentamista ja
asumista on rangaistu lukuisille uusilla veroilla ja maksuilla, joilla on vaikeutettu
asumisen ongelmien ratkaisemista.
Arvonlisäverolla on siirretty verotusta suurpääomalta ja varakkailta köyhien ja
vähävaraisten maksettavaksi. Arvonlisävero tulee poistaa elintarvikkeilta, asunnoilta
ja joukkoliikenteestä.
Asumiseen kohdistettu kiinteistövero tulee poistaa.
Vesi- ja jätevesimaksuja ei saa käyttää välillisenä verotuksen muotona.
Kunnallinen verotus tulee säätää progressiiviseksi, kunnallisverosta vapaa tuloraja
tulee nostaa 54.000 markkaan (12x4500) vuodessa. Lisäksi valtion tuloveroa tulee alentaa.
Pääomavaltaiselle korkean teknologian teollisuudelle tulee määrätä ALV:n lisäksi
robottivero, koska uusi tekniikka usein syö työpaikkoja ja aiheuttaa verotulojen
vähenemistä. Suurpääoman tulo.ja omaisuusverotusta on korotettava vastaamaan niiden
yhteiskunnalta saamia palveluksia, tukiaisia ja avustuksia. Yhtiöiden tulo.ja
pääomatulojen veroprosentti tulee palauttaa ensivaiheessa 43 prosenttiin. Kirkollisvero
tulee poistaa pienyrityksiltä ja yhteisöiltä. Valtio ja kirkko tulee erottaa
toisistaan. Kirkon tulee periä omat veronsa itse.
Suuryritysten kunnallisverot tulee palauttaa toimintapaikkakunnalle. Nykyisen
käytännön ne maksetaan vain pääkonttoripaikkakunnalle.
alkuun
Koulutus tasa-arvoiseksi
Kaikilla tulee olla mahdollisuudet maksuttomaan koulutukseen.
Työssäolevan aikuisväestön tulee saada työajasta käyttää keskimäärin
kymmenesosa koulutukseen.
Tasa-arvo edellyttää kaikille taloudellisista tai muista yhteiskunnallisista
taustoista riippumatonta mahdollisuutta osallistua opiskeluun.
Oppivelvollisuustavoitteita ei saa purkaa, eikä perustaa eliittikouluja, joita monissa
kunnissa jo suunnitellaan. Peruskoulutuksen tulee olla samantasoinen kaikille.
Oppimisvaikeuksista kärsivien lasten erityiopetusta tulee laajentaa.
Päiväkodeista tulee muodostaa ilmainen esikoulu-järjestelmä, johon kaikki lapset
voivat osallistua.
Korkeakoulujen tutkimusresurssit eivät saa olla yksityisten tai yhtiöiden tilauksista
riippuvaisia, eikä niiden omaisuutta, vaan julkisia kaikille. Tieteellinen tieto tulee
olla kaikkien käytettävissä.
Kouluissa tulee antaa totuudenmukaista tietoa maamme työväenluokan kamppailujen
historiallisesta merkityksestä. Koululaitos on erotettava kirkon holhouksesta.
Elämänkatsomustieto tulee ottaa koulujen opetusohjelmaan koskemaan kaikkia lapsia.
Kouluista tulee poistaa uskonnolliset aamunavaukset.
Koulun tulee ohjata oppilaita tieteellisen ja humanistisen maailmankuvan
muodostamiseen. Emme hyväksy tunnustuksellista uskonnon opetusta tai epähumanistista tai
epätieteellistä ideologiaa. Päinvastoin tällaistä vastaan ihmisten on pystyttävä
puolustautumaan, kun niitä esimerkiksi ylikansallisen viihteen avulla tarjotaan lapsille.
Vastustamme koulutusta koskevaa säästölinjaa. Opettajien pakkolomautukset tulee
koulutyötä vahingoittavana lopettaa välittömästi.
alkuun
Joukkoliikennettä parannettava
Työmatkat joukkoliikennevälineissä sekä eläkeläisten, vammaisten, työttömien ja
opiskelijoiden joukkoliikennematkat tulee saada täysin maksuttomiksi. Työmatkaliikenteen
verovähennys tulee palauttaa täysimääräiseksi.
Rautatie -ja linja-autoliikenteen palvelut ovat kansalaisten peruspalveluja, jotka
tulee lailla turvata kaikissa osissa maata.
Ratojen kuntoa tulee kiireisesti parantaa suur-onnettomuuksien välttämiseksi.
Raideliikenteen turvallisuus on huolehdittava turvaamalla henkilöstön ja muiden
resurssien riittävyys ja koulutus.
Sähköinen raideliikenne on ympäristölleen saasteeton ja raideliikenne poistaa
maanteiden ruuhkia ja saastuttamista. Raideliikenteen kehittäminen tekee tarpeettomaksi
suunnitelmat rakentaa uusia moottoriteitä.
Tavarakuljetuksia raiteilla pitkillä matkoilla tulee lisätä. Ei ole taloudellisesti
kannattavaa siirtää kuormia autolla etelästä pohjoiseen, kun juna vie kymmeniä
autokuormia kerrallaan. Myös henkilöliikennettä rautateillä on kehitettävä ja
lisättävä.
Valtion raideliikenteen yhtiöittäminen ja yksityistäminen on torjuttava.
Vesiliikennettä tulee kehittää ympäristöystävällisenä vaihtoehtona
saastuttavammille liikennemuodoille. Satamatoimintoja on kehitettävä alueellisen
kehittymisen turvaamiseksi myös sisä- Suomeen. Satamat tulee olla yhteiskunnan
omistuksessa ja valvonnassa. Satamien ahtaus -ja huolintatoimet tulee olla kuntien
harjoittamaa liiketoimintaa.
Ulkomaan ilmailuliikenne tulisi saattaa mahdolliseksi useilla lentokentillä. Lyhyillä
matkoilla lentoliikennettä tulee korvata rautatieliikenteen kehittämisellä.
alkuun
Edistykselliseen demokratiaan ja todelliseen kansanvaltaan
Suomessa hallitsee rahanvalta, jonka asemaa vahvistavat edustuksellisen demokratian
puutteet. Nykyinen vaalijärjestelmämme on epädemokraattinen. Raha ratkaisee liian
suuressa määrin vaalituloksen. Postiäänestykseen ja yksipäiväisiin vaaleihin
siirtyminen on vahvistanut vaalien epädemokraattisuuta. Yksipäiväisyydellä
vähennetään osallistumista vaaleihin.
Eduskuntavaalit tulee palauttaa kaksipäiväisiksi, toteuttaa äännestys kaikilla
asuma-alueilla ja järjestää ennakkoäänestykseen demokraattinen valvonta.
Vaalipiirijaolla on nostettu äänikynnystä suuria puolueita suosivaksi. Vaalilakia tulee
muuttaa niin, että puolueen saama kansanedustajapaikkojen määrä määräytyy puolueen
koko maassa saaman suhteellisen ääniosuus mukaan.
Vaaleihin osallistuville puolueille tai valitsijayhdistyksille on taattava
tasavertainen oikeus esitellä tavoitteitaan televisiossa ja radiossa.
Nykyinen valtion rahoittama puoluetukijärjestelmä on purettava ja siirryttävä
demokraattiseen kansalaisvalvontaan. On tuettava kansalaisten omaehtoista toimintaa.
Kaikilla puolueilla tulee olla oikeus päästä esiintymään TV:n ja radioon muulloinkin
kuin vain vaalien aikana. Joukkotiedotusvälineet on demokratisoitava.
Suuret kaupalliset lehtimonopolit on hajautettava ja paikallis. radio -ja
televisiotoiminta sallittava vain ei kaupallisille ohjelmien tekijöille.
Eduskunnan ja kunnanvaltuustojen asemaa tulee vahvistaa toimeenpanoelinten ja
virkakoneiston kustannuksella. Siirtymiseksi presidentti -ja hallituskeskeisestä
järjestelmästä eduskuntakeskeiseen järjestelmään presidentin vaali tulee siirtää
eduskunnalle.
Kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia on parannettava.
Korkeakouluissa, lukioissa, ammatillisessa koulutuksessa, yläasteilla päätöksenteko
on demokratisoitava. Se edellyttää kouluyhteisöissä työskenteleville ja opiskeleville
tasavertaista osallistumisoikeutta päätöksentekoon ja demokraattisia
valintamenettelyjä.
Kuntien ja kaupunkien johtajien ja muiden huippuvirkoja pitävien valinta tulee saada
määräaikaiseksi.
On tuettava ja kehitettävä työväenluokan kansallista kulttuuria vastapainoksi
suuren rahan roskakulttuurille ja väkivaltaa ihannoiville elokuville.
Kuntien valtionosuusrahoitusta tulee lisätä eikä vähentää. Asuma.alueille tulee
perustaa neuvostot, jotka valitaan yleisillä vaaleilla ja joille siirretään
päätösvaltaa asuma.aluekohtaisissa kysymyksissä. Lääninhallitukset tulee korvata
yleisillä vaaleilla valittavilla maakunnallisilla ja seutuvaltuustoilla.
Lainsäädännöllä on taattava kaikille riittävät peruspalvelut.
Määrävähemmistösuoja on palautettava eduskuntaan.
Lainsäädännöllä on taattava, että kaikille saadaan riittävät peruspalvelut.
Tulee luoda kansanäännestysjärjestelmä, jossa keskeiset yhteiskunnalliset
kysymykset voidaan ratkaista kansalaisaloitteesta tai eduskunnan päätöksellä
toteutettavalla kansanäännestyksellä.
Edistyksellisessä osuustoimintaliikkeessä on eräs kansalaisten itsehallinnollisen
demokratian siemen asuma-alue- ja kyläkohtaisen sekä työpaikkademokratian rinnalla
parlamentaarisen demokratian riittämättömyyden täydentämiseksi. Osuustoimintaliikkeen
rappio on pitkä taka-askel vuosikymmenten kehitystyössä. On elvytettävä työväen ja
edistyksellisen osuustoimintaliikkeen perinne ja annettava tälle yhteiskunnan tuki.
alkuun
Työtätekevien pienyrittäjien toimeentulo turvattava
Pienyritysten asema tulee turvata siirtämällä verotuksen painopiste tavalliselta
yritystoiminnalta pääomavaltaisille suuryrityksille ja parantamalla pienten ja
keskisuurten yritysten asemaa rahoituksessa ja muilla tavoin. Pienyrittäjät ja
ammatinharjoittajat on vapautettava arvonlisäverosta. Yritysverotus on porrastettava
niin, että pienyritysten verotus kevenee. Yritysrahoituksen ehtoja tulee muuttaa
pienyrityksiä suosivaksi. Nämä keinot ovat vaihtoehto sellaiselle työreformille, joka
tähtää työehtosopimusten yleissitovuuden murentamiseen. Sitä emme hyväksy.
Yleissitovuus on tarpeen työntekijöiden etujen ja oikeuksien turvaamiseksi ja
alipalkattujen matalapalkkaryhmien syntymisen estämiseksi.
alkuun
Työtätekevien viljelijöiden puolesta
Elintarvikkeiden hintoja on alennettava poistamalla niistä kaikki verot, leikkaamalla
välitysportaan voittoja ja tukemalla keskeisimpien elintarvikkeiden viljelyä valtion
varoin. Näin voidaan turvata osaltaan kotimaisen elintarvikkeen raaka-aineen tuotanto
Suomessa.
Elintarvikehuollon perustuminen pelkästään markkinavoimien ja tuonnin varaan on
edesvastuutonta politiikkaa. Laajan ympäristökatastrofin tai vaikean kansainvälisen
kriisin sattuessa maailman elintarviketilanne saattaa hyvin nopeasti ja dramaattisesti
heikentyä. Tällaista tilannetta varten on järkevää varautua toteuttamalla riittävän
omavaraista ja monipuolista elintarviketuotantoa.
Elintarvikeomavaraisuuden romahtaminen Suomessa johtaisi maaseudun autioitumiseen ja
rinnakkaiselinkeinojen häviämiseen ja lisääntyvään työttömyyteen.
Maataloustuotteiden vapaakaupan toteuttaminen on lyhytnäköistä politiikkaa, koska se
johtaa maatalouden lakkauttamiseen kannattamattomana suurilla alueilla ja tämän
seurauksena maataloustuotteiden hintojen nousuun. Maataloustuki tulee kohdistaa pien. ja
keskisuurille tiloille tilakohtaisena pinta.alaan sidottuna niin, että se suurilta
tiloilta poistuu.
EU-maatalouspolitiikka on johtanut pientilojen toiminnan lopettamiseen
kannattamattomina kymmenillä tuhansilla maatiloilla. Maatilojen määrä on enää noin
90000, kun se muutama vuosi sitten oli noin 200000 ja määrä vähenee edelleen nopeasti.
EU.kysymyksessä työtätekevien viljelijöiden etu on liittyä työväenluokan rinnalle
suuren rahan valtaa vastaan.
Liittyminen Euroopan Unioniin on vaikuttanut kohtalokkaasti maamme maatalouteen ja
köyhimpään kansanosaan.
Työväen ja edistyksellisen osuustoimintaliikkeen elvyttäminen antaa mahdollisuuksia
tuottajien ja kuluttajien, viljelijöiden ja kaupunkien työtätekevien ja pienituloisten,
yhteistoiminnan kehittämiseen niin, että välittäjäportaan voitot voidaan eliminoida
tuotteiden hinnoista.
Maaseutu tulee säilyttää elävänä, siksi maaseudun peruspalveluja ei tule
heikentää. Emme pidä perusteltuna maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelua. Elävä
maaseutu, joka tukeutuu elinvoimaisiin alue- ja paikalliskeskuksiin, turvaa tasapainoisen
alueellisen kehityksen ja mahdollistaa maan kaikkien osien turvaamisen asuttuna.
alkuun
Maan ja rantojen siirtäminen sijoittajille tulee lopettaa
Grynderien ja suurten liikeyritysten maaomaisuudet tulee ottaa yhteiskunnalle.
Yhteiskunnan omistamat maat tulee pitää yhteiskunnallisessa omistuksessa. Niitä ei tule
myydä, vaan ainoastaan vuokrata. On lopetettava yhtiöiden ja gryndereiden maan
kaavoittaminen ja siirryttävä yhteiskunnan haltuunsa hankkimien maiden kaavoittamiseen.
Maan ansiottomasta arvonnoususta gryndereille tuleva hyöty tulee leikata ja käyttää
asuntojen hintojen alentamiseen, kunnalliseen maan hankintaan ja peruspalvelujen
rahoittamiseen.
alkuun
Ympäristöhaitat ja energiaongelmat ratkaisuun kestävän kehityksen turvaamiseksi
Elinympäristön säilyttäminen viihtyisänä, saasteettomana ja terveydenkannalta
puhtaana vaatii kansalaisten tiivistä yhteistyötä ja laajaa demokratiaa. Kommunistit
edellyttävät tekoja valtiolta, kunnilta, teollisuudelta ja suurten kiinteistöjen
omistajilta asuinviihtyisyyden parantamiseksi. Viihtyvyyttä voidaan lisätä mm.
kaavoituksella, liikennejärjestelyillä, rakennelmilla, ja istutuksilla. Viihtyvyyden
parantamiseksi asukkaiden on itse saatava päättää mitä heidän ympäristössään
tehdään.
Ympäristön pilaajat on saatava täysimääräisesti vastuuseen teoistaan.
Teollisuutta ja liike-elämää kontrolloivia ympäristönormeja on tiukennettava.
Saastuttaja maksaa -periaatetta on noudatettava kaikessa toiminnassa.
Suuntaus, jossa kotitalouksien energiaverotusta kiristetään ja samalla suuryhtiöiden
energiaverotusta kevennetään on väärä energiansäästön kannalta ja lisää
tulonjaon vääristymiä. Suuryhtiöiden energiaverokevennyksistä tulee luopua.
Kasvihuoneilmiön lisääntymisen estäminen ja kestävä kehitys on otettava
keskeiseksi ohjenuoraksi toimintoja suunniteltaessa. Kasvihuoneilmiöön vaikuttavat
liikennejärjestelyt, energiaratkaisut jne. Ympäristövaikutusten arviointia on
lisättävä merkittävien ympäristöä muuttavien toimenpiteiden yhteydessä.
Puhtaan veden turvaaminen myös tulevaisuudessa on noussut entistä tärkeämmäksi
ympäristökysymykseksi. pohjavesialueilla tielaitoksen omistamat ja yksityiset tiet tulee
pitää puhtaina eikä niille tule rakentaa uusia teitä. Teiden suolauksesta tulee
asteittain luopua.
Kaavoituksella ja rakennussäädöksillä on estettävä luonnon ja elinympäristön
pilaantuminen. Suunnittelussa tulee voida huomioida ajoratojen reitit, voimalinjojen
reitit, asuinalueiden sijoittaminen, teollisuus -ja liikekeskukset jne. niin, että ne
mahdollisimman vähän muuttavat ympäristöä ja mahdollisimman vähän saastuttavat.
Vesialueiden rakentamattomat rannat tulee rantaviivasta 100 - 300 metriin ulottuvana
vyöhykkeenä säilyttää rakentamattomana missä toteutuu jokamiehen oikeus, oikeus
kulkea vapaasti. Vain yhteiskunnallisesti välttämättömiä toimintoja varten voidaan
suojavyöhykkeelle rakentaa.
Jätehuollon on perustuttava mahdollisimman tarkkaan kierrätykseen. Huoltomaksun on
kannustettava kuluttajia kierrätykseen. Suomen maaperään ei tule tuoda ydinjätteitä
ulkomailta.
Energiaratkaisuissa on suosittava uusiutuvia energianlähteitä ja energian
säästämistä. Uusiutumattomia energialähteitä (kuten kivihiili, öljy, maakaasu ja
turve) käyttävät voimalaitokset on varustettava parhaimmalla käytettävissä olevalla
puhdistustekniikalla. Maakaasun, joka on fossiilisista polttoaineista puhtainta,
käyttöä on lisättävä, kunnes uusiutuvat energiaratkaisut ovat käyttökelpoisia.
Saasteettomien, uusiutuvien energianlähteiden käyttöönoton mahdollistaa tieteen ja
teknologian suunnitelmallinen kehittäminen.
alkuun
Pankkituista luovuttava - keinottelu aisoihin
Kasinotalouden ja keinottelun laskujen maksaminen verovaroin pankkitukien muodossa on
lopetettava. Pankkituet tulee palauttaa valtiolle. Talousrikollisuuteen osallistuneet on
saatava vastuuseen rikollisesta toiminnastaan.
Tukimiljardien jako teollisuudelle on lopetettava. Työllistämistuki on suunnattava
siten, etteivät yritykset voi keinotella tuella.
alkuun
Kansalliset arvot kunniaan
Yhä suuremmassa määrin tulee kiinnittää huomiota suomenkielen säilymiseen.
Maahamme on syntynyt vierasperäisillä nimillä toimivia kulttuuri, tuotenimet,
kauppaketjut ja teollisuutta. Kulttuuriministeriön ja kouluhallinnon tulee kiinnittää
huomio tähän epäterveeseen kehitykseen ja käynnistää kampanja Suomalaisen kulttuurin
ja kielen käytön vahvistamiseen.
alkuun
Kansallistaminen ajankohtaista
Suuryhtiöiden ja pankkien kansallistaminen on välttämättömyys yhteiskunnan
demokratisoinnin ja sosialismiin siirtymisen perusteiden luomiseksi. Kansallistamisen
tulee koskea talouden avainsektoreita, energian tuottamista, pankkeja ja
vakuutusyhtiöitä, lääketeollisuutta ja lääkkeiden maahantuontia, apteekkeja,
metsäteollisuuden suurmonopoleja, metalli-ja elektroniikkateollisuutta, suuria
rakennusteollisuusyrityksiä -ja liikkeitä.
Maamme valtioyhtiöitä tulee vahvistaa ja luoda niille hyvät toimintamahdollisuudet
laajentumiseen. Posti, valtion rahalaitokset ja monet valtion yritykset ovat keskeisessä
asemassa yhteiskunnan vakauteen vaikuttamassa. Valtion ja kuntien yhtiöiden myyntiä
yksityisille ei voi hyväksyä missään muodossa. Kansallisen omaisuuden yksityistäminen
ja yhtiöittäminen tulee peruuttaa ja palauttaa kansalliseksi omaisuudeksi.
alkuun
VUODEN 1999 EDUSKUNTAVAALEISTA UUSI SUUNTA 2000-LUVULLE: KESKEISIÄ TAVOITTEITA
- Suomi on irrotettava Euroopan Unionista valtalailla ja EMU:sta.
- Työaikaa on lyhennettävä 35 viikkotyötuntiin ansiotasoa alentamatta.
- Työstä maksettavan alimman palkan tulee olla suuruudeltaan vähintään 80 000 mk
vuodessa (12x6700 mk).
- Maahan on saatava täystyöllisyys.
- Kotimaisten investointien elvyttämiseksi:
-- Tavaroiden ja palvelusten kansantaloudelle vahingollista liikkumista on rajoitettava
väestön toimeentulon ja talouselämän turvaamiseksi.
-- Pääomien maastavientiin tulee asettaa 22 % arvonlisävero ja erikoislupa.
-- Pörssi -ja osakekaupoille tulee asettaa 22 arvonlisävero.
- Pääomatulojen (voitto,osinko,korkotulot) verotus tulee nostaa 43%.
- Kunnallinen verotus on muutettava progressiiviseksi.
- Asuntojen vuokria tulee alentaa.
- Perustuloksi 4500 mk kuukaudessa verottomana.
- Kansaneläkelaitoksesta on muodostettava kaikki eläkkeet kattava vakuutuslaitos.
- Eduskuntapuolueiden puoluetukijärjestelmät on purettava.
- Yhteiskunnan päätösten on perustuttava kansalaisten oikeuksien parantamiseen.
- Teollisuus tulee sopeuttaa raaka-aineiden luonnonmukaiseen kiertoon.
- Uusien valta -ja moottoriteiden rakentamisesta tulee luopua ja raide- ja
joukkoliikennettä kehittää.
- Suomessa ei tarvita miehistön kuljetus ja taisteluhelikoptereita. On luovuttava uusien
aseiden hankinnasta. Yhteiskunnan militarisointi tulee lopettaa.
- NATOn kanssa solmittu rauhankumppanuussopimus on irti sanottava.
- Kansalaisten lähettäminen Suomen rajojen ulkopuolelle sotilaallisiin tehtäviin tulee
kieltää.
- Uudistuksilla voidaan saada parannuksia työtätekevien ja pienituloisten asemaan.
Sosialistinen yhteiskuntatavoite on avainkysymys kansalaisten hyvinvoinnin
järjestämiseksi kestävällä tavalla.
alkuun
| Asiakirjat |
|