EDUSKUNTAVAALIOHJELMA
14. edustajakokous 25. - 26.5.2002, HAUHO
#alku
Kommunistinen Työväenpuolue on perustamisestaan lähtien korostanut,
että yhteiskunnan uudistamisen perusteena tulee olla työväenluokan maailmankatsomus.
Yhteiskunnan uudistamisen perusteet löytyvät marxilaisuuden kapitalismin kritiikistä,
tieteellisestä sosialismin teoriasta ja sen pohjalta kehittyneestä leniniläisyydestä.
Tavoitteena on sosialistinen yhteiskunta, joka merkitsee suunnitelmallisuuden ja
kansanvallan yhdistämistä. Siinä kaikkien ratkaisujen lähtökohtana on kansalaisten
hyvinvointi, joka syntyy työstä.
Kaikille luodaan mahdollisuus osallistua oman työnsä kautta yhteiskunnan
rakentamiseen. Tätä kautta syntyy ihmisten välinen uusi solidaarisuus ja yhteistyö.
Lähtökohtana on ihmisten fyysisten ja henkisten perustarpeiden tyydyttäminen. Tämä
merkitsee asunnon, koulutuksen, työn, terveydenhoidon ja vanhuudenturvan takaamista
kaikille.
Kysymys on yhteiskunnan voimavarojen käytöstä niin, että kaikista yhteiskunnan
jäsenistä huolehditaan.
Kansalaisten hyvinvointi toteutetaan voimavarojen järkevällä ja säästäväisellä
käytöllä niin, että voimavarat ovat myös tulevien sukupolvien käytettävissä.
Tämä merkitsee ihmisyhteiskunnan toiminnan sopeuttamista luonnossa tapahtuvaan
toimintaan.
Yksipuolisesti vientiin ja tuontiin perustuvan talouden sijaan vahvistetaan
omavaraisuutta luonnonvarojen antamien mahdollisuuksien puitteissa. Ulkomaankaupassa
huolehditaan kauppaa käyvien molemminpuolisen edun toteutumisesta.
Suomen tulee olla edistämässä rauhaa edistämällä ristiriitojen rauhanomaisia
ratkaisuja tarttumalla ongelmien syihin ja torjumalla väkivallan käyttö
kansainvälisissä suhteissa. Suomen tulee olla ulkopolitiikassaan puolueeton suurvaltojen
eturistiriidoissa, muttei sodan ja rauhan kysymyksissä, vaan rauhan puolesta sotaa
vastaan.
Kansallistaminen on ajankohtainen avainkysymys. Kansallistaminen on edellytys sille,
että kansainvälisyys voidaan rakentaa kansojen tasa-arvoiselle yhteistyölle.
Tämä ohjelma on luonteeltaan yleisdemokraattinen niin, että siihen sisältyy
sosialismin näköala. Sellaisena se mahdollistaa yleisdemokraattisen yhteistyörintaman
rakentamisen työtätekevien ja pienituloisten etujen puolustamiseksi, turvaten
kansallisen päätösvallan ja tasa-arvoisuuteen rakentuvan kansainvälisyyden. Samalla se
edistää ekologisesti kestävää kehitystä.
#alku
Tänä päivänä rauhan jatkumiseen tai sodan syttymiseen
vaikuttaa ratkaisevasti pääoman ja ylikansallisten monopoliyhtiöiden asema.
Pääoman ja monopoliyhtiöiden ylikansallisessa toiminnassa käy esiin
monopoliryhmittymien kasvaneet ristiriidat. Monopoliyhtiöitä tukevien valtioiden ja
monopoliliittoutumien keskinäiset sopimukset näkyvät siinä, etteivät teollisuusmaiden
väliset jännitteet ole purkautuneet avoimiksi keskinäisiksi konflikteiksi. Ne ovat
vielä yhdessä sotineet muilla alueilla pyrkien hyödyntämään ja vahvistamaan
monopoliryhmittymien tai niitä tukevien valtioiden strategisia etuja.
Kansainvälinen pääoma ja ylikansalliset monopolit, niitä tukevien valtioiden
kanssa, eivät pyri sosiaalisten ja eriarvoisuuden ongelmien ratkaisemiseen kansojen
etujen mukaisella tavalla, vaan monopoliliittojen etujen mukaisen hyödyn saamiseen. Näin
toimiessaan ne ovat valmiit sytyttämään sotia tavoitteidensa toteuttamiseksi. Siksi
onkin välttämätöntä rajoittaa niiden toimintaa ja purkaa kansainväliset
monopoliliittoutumat ja monopolit sekä poistaa kansainvälisesti niiltä poliittinen tuki
rauhantilan vakiinnuttamiseksi.
Toisen maailmansodan jälkeen Pariisin rauhansopimuksessa määriteltiin Euroopan
valtioiden rajat. Nämä vahvistettiin ETY-asiakirjassa. Emme hyväksy Pariisin
rauhansopimuksen mitätöimistä. Suomen tulee olla puolueeton suurvaltojen
eturistiriitojen suhteen ja pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana. Ulkomaisia
sotajoukkoja ei saa tuoda Suomen maaperälle, ilmatilaan ja merialueille, eikä
suomalaisia sotajoukkoja käyttää sotilaallisiin tai ns. rauhaan pakottamistehtäviin
maan rajojen ulkopuolella.
Vastustamme kaikkia pyrkimyksiä rajojen muuttamiseksi. Ahvenanmaan asema
demilitarisoituna alueena tulee säilyä
Tavoitteemme on maailma, jossa yhteiskunnan ongelmia ei ratkota aseilla eikä
väkivallalla. Suomen tulee tukea kehitystä, joka johtaa yleiseen ja samanaikaiseen
aseiden riisuntaan kaikissa maissa ydinaseiden, kemiallisten ja biologisten aseiden sekä
maamiinojen hävittämiseen ja niiden kehittämisen lopettamiseen. Uusien pommikoneiden
hankinnat tulee keskeyttää ja luopua sotilaallisiin tarkoituksiin tarkoitetuista
kuljetus-, ja taisteluhelikoptereista. Armeijan menoja on supistettava niin, että
jäljelle jää vain rajavartiosto.
Sotilasliitto NATO on ulottanut rauhankumppanuussopimusten kautta toimintansa
Pohjois-Eurooppaan, Itämeren alueelle, Suomen aluevesille, maamme ilmatilaan ja
maa-alueille. Suomen tulee irtaantua sotilasliitto NATOsta ja EU:n sotilaallisista
organisaatioista, kuten WEU:sta. Suomen tulee irtaantua kriisinhallinnan nimisenä
toimivasta EU-armeijasta.
Suomi ei lisää turvallisuuttaan aseita kalistelemalla, vaan tukeutumalla
rauhanpolitiikkaan.
Ensiarvoisen tärkeää Suomelle on palauttaa puolueettomuus, sotilaallinen
liittoutumattomuus ja säilyttää ystävälliset suhteet naapurimaihin.
Rauhankasvatus tulee vakiinnuttaa osaksi päiväkotien ja koulujen opetusohjelmaa ja
lopettaa lasten ampumaharjoitukset.
Uudelleen perustettujen suojeluskunta-, ja lottajärjestöjen toiminta tulee Pariisin
rauhansopimuksen nojalla estää. Aseellisten siviilijärjestöjen toiminta tulee
kieltää, eikä tällainen toiminta saa tapahtua edes armeijan yhteydessä.
Sotilasaseiden hallussapito on kiellettävä siviileiltä.
Sodan ja rauhan kysymyksissä Suomi ei voi olla puolueeton vaan rauhan puolella sotaa
vastaan. Suomen tulee edistää pyrkimystä luoda ETYJ:stä pohjalta koko Euroopan kattava
NATO:sta ja muista sotilasliitoista vapaa yhteistyöelin, joka kattaa
turvallisuuskysymykset. ETYJ:n päätöksenteko tulee toteuttaa kansojen tasavertaisuuden
perustalta. Sille tulee luoda pysyvät toimielimet.
#alku
Aikanaan sosialistiset maat tukivat kehitysmaiden vapautusliikkeiden taistelua ja
kapitalististen maiden työväenluokan kamppailua itsenäisyyden ja oikeudenmukaisuuden
saavuttamiseksi. Tällä hetkellä kehitysmaita ryöstetään yhä voimallisemmin. Myös
kapitalistimaiden työtätekevien riisto on tehostunut ja jäljellä olevat sosialistiset
maat pyritään eristämään muista maista.
Suomen on järjestelmällisesti edettävä tavalla, jossa Suomen kehitysmäärärahat
nousisivat YK:n suosittelemalla tavalla vaihtoehtona Maailmanpankin ja Valuuttarahaston
kehitysmaihin kohdistamaan taloudelliseen painostukseen.
Kapitalistinen talousjärjestelmä ja perustuotantovälineiden yksityinen omistus
eivät tule ratkaisemaan aikamme perusongelmia kansantaloudessa. Kapitalismin voimistunut
ote maailmassa on johtamassa yhä syvempiin kansallisiin ja kansainvälisiin
ristiriitoihin johtaen elintason laskuun suurimmalle osalle ihmisiä. Samalla
kansainvälinen suurpääoma yhdessä sitä tukevan poliittisen vallan kanssa on
syöksemässä maailman sotaan taistelussa luonnonvaroista, markkinaalueista ja vallasta.
Ainoa kestävä ratkaisu kansakuntien oikeudenmukaiselle elämälle ja riittävälle
toimeentulolle voi luoda poliittinen suunta kohti sosialismia.
#alku
Suomen jäsenyys Euroopan Unionissa on merkinnyt työläisten, työtätekevien
viljelijöiden ja ilman ansiotuloja olevan väestönosan alistamista voimakkaammin
rahavallan tahtoon. Nykyinen EU-jäsenyys on toteutettu vastoin Suomen perustuslakia
kansainvälisenä sopimuksena vaikka kyse on Suomen täysvaltaisuuden eli itsenäisyyden
kumoamisesta keskeisissä asioissa. Markan lopettamista ja Suomen Pankin alistamista EU:n
keskuspankille EKP:lle tarkoittavan vuoden 1998 rahalaissa päätettiin, että se tulee
voimaan Suomen liittyessä EU:n talous-, ja rahaliittoon EMU:uun. EMU-ratkaisusta ei
kuitenkaan ole tehty päätöstä eduskunnassa. Asiaa vuonna 1998 käsiteltäessä
eduskunta ainoastaan äänesti hallituksen tiedonannosta ja teki tästä hallituksen
luottamusäänestyksen. Tässä yhteydessä ei siten EMU:sta päätetty eikä missään
yhteydessä sen jälkeen eikä sitä ennen. Siten euron käyttöönotto on laiton
toimenpide.
Oma valuutta on keskeinen itsenäisyyden kulmakivi eikä tällainen menettely ole
perustuslain mukainen. Kansa syrjäytettiin EMU-ratkaisusta, vaikka EU-jäsenyydestä
toteutetun kansanäänestyksen yhteydessä annettiin ymmärtää, että kansanäänestys
ei koske EMUa. Suomi liitettiin Saksasta johdettuun EMUun ainoana pohjoismaana
Englanninkin jättäydyttyä ulkopuolelle.
EMU on suuri harppaus kohden liittovaltiota, jota EU:sta ollaan tekemässä. Se myös
alistaa talouspolitiikan Euroopan keskuspankin EKP:n johtamaksi vahvan euron, korkean
koron ja inflaation rajoittamisen politiikaksi. Tämä talouspolitiikka vaarantaa
työllisyyden parantamisen, syrjäyttäen työllisyyden hoidon ja perusturvan
kehittämisen toisarvoiseen asemaan, johtaen yksityistämisen kiihdyttämiseen. Siitä
meillä on kokemusta kovan markan politiikan ajalta, joka suisti Suomen rauhan ajan
syvimpään lamaan 1990-luvun alussa. Ratkaisut merkitsevät oikeistolaisen
talouspolitiikan, ns. monetarismin vahvistamista talouspolitiikassa.
Sitoutuminen euroon merkitsee, että talouskriisin oloissa talouspolitiikkaa
kiristetään, kuten tehtiin 1970-luvun ja 1990-luvun alun laman aikana ja palkkoja
alennetaan devalvaation ollessa poissuljettu. Samalla se merkitsee sitä, että
metsäteollisuus, elektroniikkateollisuus ja monet työvaltaiset kotimarkkina-alat
turvatakseen asemansa vahvaa euroa vastaan siirtävät tuotantoa euroalueen ulkopuolelle..
Tuore esimerkki yhteisvaluutan vaikutuksista pahimmillaan on Argentiinan kriisi, jonka
keskeinen aiheuttaja oli luopuminen omasta valuutasta ja sitoutuminen pysyvästi
Yhdysvaltojen dollariin. Ylivahva dollari ajoi maan talouskriisiin ja sen ratkaisemiseen
kovakouraisella talouspolitiikalla, joka aiheutti kansan vastarinnan. Vastaavalla tavalla
Suomen sitoutuminen euroon aiheuttaa, että valuutan arvo ei määräydy enää Suomen
talouden olosuhteiden mukaan. Se on pitkään ollut liian heikko ja voi jossain
tilanteessa olla liian vahva. Vastaavassa tilanteessa ovat muut euroon sitoutuneet maat,
mutta ongelma on suurin pienien talouksien kannalta, koska suuret määräävät tahdin.
Valuutan arvo ei ota huomioon maiden talouksien erilaisuutta eikä erilaista kehitystä.
EU-kehitys on johtamassa Suomen maksuvelvollisuuden kasvattamiseen. EU:n laajentuminen
tekee Suomesta entistä suuremman maksuosuuden maksajan. Tämä lisää paineita
talouspolitiikan kiristämiseen Suomessa ja maataloustuotannon alasajoon.
EU:n talous -, ja yhteiskuntapolitiikka lisää eriarvoisuutta väestön keskuudessa.
Epädemokraattiset toimintatavat yleistyvät hallinnossa ja yhteiskunnassa yleensä. EU:n
yhteiskuntapolitiikka merkitsee myös pienten kansojen kulttuurin ja kielen säilymiselle
vaaraa.
EU-politiikan seurauksena työantajat yhä voimakkaammin vaativat työpaikkakohtaisten
sopimusjärjestelmien käyttöönottoa. Ammattiyhdistysliikkeen johto on vastannut
hyväksyvästi työnantajien toiveisiin ja hyväksynyt tes-sopimuksiin kohtia joustojen
toteuttamiseksi työajoissa ja palkoissa. Vastakkaisuuksien lisääntyessä turvaudutaan
koveneviin otteisiin lakko-oikeuden kieltämisineen.
EU-hanke, ETA ennen sitä EU:n eteisenä ja EMU ovat osa kehitystä, jossa
kansainväliset pääomaliikkeet, työvoiman liikkuvuus ja tavaroiden ja palvelujen
liikkuvuus vapautetaan kansainvälisesti. Tämä johtaa ennen kokemattomaan pääomien
keskittymiseen ja monopolisoitumiseen Euroopan tasolla ja maailmanlaajuisesti.
Kansainvälinen kauppajärjestö WTO pyrkii viemään tätä kehitystä eteenpäin
maailmalaajuisesti. Suomessa se uhkaa johtaa tärkeimpien yhtiöiden ja talouden
keskeisten osien ajautumiseen ulkomaisen pääoman omistukseen ja hallintaan. Pääomien
keskittyminen varsinkin EMU-jäsenyyden vaikutuksesta on johtanut voimistuneeseen
työväenluokan riistoon ja vaikeaan suurtyöttömyyteen, joka nykyisellään koskettaa jo
1,5 miljoonaa suomalaista perheenjäsenet mukaan lukien.
EU-alue on ylikansallisten yhtiöiden hallitsema. Ne ovat muodostaneet uhan Euroopan ja
koko maailman kansojen tasavertaisuuteen perustuvalle yhteistyölle. Pahimmillaan tämä
merkitsee ristiriitojen kärjistymistä sodiksi, joissa menestymiseksi asejärjestelmien
kehitystä ja militarisoitumista kiihdytetään. Suomen kohdalla EU:ssa mukana olo
merkitsee tosiasiallista sotilaallista liittoutumista ja se voi merkitä Suomen sitomista
suurvaltojen välisiin sotilaallisiin selkkauksiin.
Kehityksen kääntäminen edellyttää Suomen itsenäisyyden palauttamista ja
irtautumista EMU:sta. Suomen markan asema tulee palauttaa itsenäisen valuutan asemaan ja
irtautua EU:n jäsenyydestä. Kansainväliset pääomapiirit etsivät torjutun
kansainvälisten investointien vapauttamista tarkoittavan MAI-sopimuksen tilalle uusia
saman suuntaisia toimia, joilla on tarkoitus avata portit kehitysmaiden alistamiselle
maailman suurimpien yhtiöiden valtaan. Suomen ei tule hyväksyä kansainvälisen
kauppajärjestön WTO:n ajamaa kansainvälisen kaupan, palveluiden ja sijoitusten
vapauttamista monopolien etujen mukaisella tavalla. Nämä ovat keskeiset edellytykset
talous-, ja yhteiskuntapolitiikan suunnan muuttamiselle työkansan ja pienituloisten
etujen mukaiseksi.
Kommunistinen Työväenpuolue on perustamisestaan lähtien suhtautunut kielteisesti
Euroopan Unioniin ja Suomen siihen liittymiseen.Keskeiset tavoitteet irtaannuttaa Suomi
EU:un ja EMUun liittyvästä talous-, ja yhteiskuntapolitiikasta merkitsee:
* Suomen itsemääräämisoikeuden palauttamista ja markan aseman palauttamista
itsenäisenä valuuttana.
* Pääomaliikkeiden -, ja ulkomaalaisomistuksen rajoittamista ja tärkeimpien
suuryhtiöidenkansallistamista.
* Yhteiskunnan julkisten toimintojen lisäämistä ja yksityistämisen lopettamista.
* Palkkojen osuuden lisäämistä kansantulosta,- työllisyyspolitiikkaa tavoitteena
täystyöllisyys,- työajan lyhentämistä 35 viikkotuntiin ansiotasoa alentamatta ja
muutosta tulonjaossa niin, että kaikki saavat turvatun toimeentulon.
#alku
Kysymys tulonjaosta on yhteiskuntamme peruskysymys. Elämme kapitalistisessa Suomessa,
jossa valta on pääomalla ja luokkavastakohdat ovat kärjistyneet ja eriarvoisuus on
jyrkästi lisääntynyt. Tämä on merkinnyt sitä, että pääoma kaappaa yhä suuremman
osan kansantuotteestamme. Työläisen työn luomasta arvosta työläinen saa palkkana yhä
pienemmän osuuden. Tämä poliittinen linja johti 1990- luvun alussa työväenluokan
elintason jyrkkään alenemiseen. Tämä on pääsyy 1990-luvun talouden taantumaan ja
joukkotyöttömyyteen. Tulonjaon vääristyminen johti ostokyvyn romahtamiseen ja sitä
kautta liikatuotantoon. Taloustaantuman ja EU:n avulla luotiin rakenteet, jotka ovat
aiheuttaneet, että 1990-luvun jälkipuoliskon noususuhdanteen tuoma hyöty valui
pääomapiireille ja rikastutti rikkaita. Työkansa ja pienituloiset jäivät tästä
paljolti osattomiksi ja työttömyys säilyi korkeana. Suuryhtiöiden, keinottelun ja
väärän talouspolitiikan aiheuttama lasku maksatettiin näin tavallisilla suomalaisilla,
jotka eivät sitä aiheuttaneet.
Talouden nousun hedelmät ovat jääneet pääasiassa pääoman omistajille.
Vastustamme suurpääoman ja hallitusten politiikkaa, jossa mukana ovat olleet
Kokoomus, Keskustapuolue, RKP, Kristilliset, Vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto, jotka ovat
suorittaneet rakennemuutoksen, jolla Suomi vietiin Euroopan Unionin jäseneksi ja Suomen
markka lopetettiin. Osoitimme tulossa olevan EU-ratkaisun haitat jo vuosia ennen
jäsenyysratkaisua.
Varoitimme noudatetun talouspolitiikan suistavan maan talouden vaikeuksiin jo ennen
1990-luvun talouslamaa. Samoin paljastimme ennen vuoden 1995 eduskuntavaaleja tulossa
olevat kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset, joita muut ovat vasta jälkikäteen
kritisoineet, kun ne on jo toteutettu. Noudatettu poliittinen linja on merkinnyt
pääomien voimakasta keskittymistä ja ulkomaalaisomistuksen voimakasta lisääntymistä
Suomessa. Se on merkinnyt kansalaisten toimeentuloon leikkauksia perus-, ja
sosiaaliturvaan, julkisen hallinnon ja toimintojen supistusta ja purkamista.
Yhteiskunnallinen varallisuus, joka on kansan työllä koottu on jo osittain annettu
yksityisille yhtiöille ja muille voitontavoittelijoille.
#alku
luovuttamaton perusoikeus.
Kansantuloa on jaettu pääomatulojen ja omaisuuksien hyväksi ansiotason alennuksilla
ja muutoin heikolla ansiokehityksellä, suorin tulonsiirroin pääomalle sekä
verotustapojen ja asteikkojen muutoksilla.
Yhteiskunnan tavoitteena tulee olla täystyöllisyys. Työllistämällä työttömät
lisätään ostovoimaa yhteiskuntaan ja poistetaan työttömyydestä johtuvat monet muut
ongelmat. Suunnattomia ja epäoikeudenmukaisia osake-, ja suurten tulojen tuloverotuksen
kiertämiseksi maksettuja optiovoittoja tulee verottaa nuorten, pitkäaikaistyöttömien
ja ikääntyvien työllistämisen rahoittamiseksi.
Työttömien työnhakijoiden määrä kuvaa työttömyyden kehitystä. Laajempi
työttömyyden käsite pitää sisällään myös työttömyyseläkeläiset, heikoilla
etuuksilla tukityöllistetyt ja työllisyyskurssilaiset. Emme hyväksy sitä, että EU:n
tilastointikäytäntöön vedoten kymmeniä tuhansia työttömiä työnhakijoita ei
merkitä työttömiksi tilastokeskuksen tilastoissa. Emme hyväksy myöskään suuntausta,
jossa työkykyisiä työttömiä karsitaan pois kortistoista ja jätetään ilman
työttömyysturvaa.
Työ on yhteiskunnallisen hyvinvoinnin perusta. Työllisyyden parantaminen ja
verotuksen rakenteen korjaaminen siirtämällä verotusta työn verotuksesta pääoman
verotukseen ovat perusedellytyksiä sosiaaliturvan ja eläketurvan rahoituksen
turvaamisessa.
Vuoden 1988 työllisyyslaki velvoitti työllistämään kaikki vuoden - nuorten
kohdalla puoli vuotta - työttömänä olleet. Tämä perusteltiin hallitusmuodon 6 §:n
mukaisen työn oikeuden toteuttamisella edes tältä osin. Tämä lakkautettiin talouden
taantuman aikana ja vuoden 2000 perustuslaista myöskin poistettiin kohta, jonka mukaan
kansalaisen työvoima on valtiovallan erikoisessa suojeluksessa ja valtiovallan tehtävä
on tarvittaessa järjestää kansalaisille työtä. Tilalle otettiin kohta, joka ei ole
valtiovaltaa velvoittava.
Tukityöllistäminen laajeni laman aikana, mutta viime vuosina tasoa on voimakkaasti
alennettu, vaikka työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys ovat korkealla tasolla.
Tukityöllistämiseen käytettäviä varoja on voimakkaasti lisättävä. Samalla on
korjattava järjestelmään sisältyviä epäkohtia. Tukityö on tarkoitettu työttömien
työelämään palaamisen helpottamiseksi. Siksi tulee turvata, että pysyvä
työllistyminen todella tapahtuu eivätkä työttömät joudu tukitöiden, pätkätöiden,
työvoimakoulutuksen ja toistuvan työttömyyden jatkuvaan kierteeseen.
Tukityöllistettyjä ei tule osoittaa tehtäviin, jotka muutoinkin tehtäisiin, vaan
tällöin on edellytettävä pysyvää työllistämistä. Työnantajien palkatessa uusia
työntekijöitä pysyviin työsuhteisiin, tähän on sisällytettävä velvoite palkata
tukityöllistettyjä. Yhteiskunnan tulee turvata tukityöllistetyille jatkotyöpaikat
tukityön jälkeen. Tukea tulee maksaa pysyvänä silloin, kun kyse on vajaakuntoisista.
Tukityöllistämisen tulisi olla täysipäiväistä 8 tuntia/päivä työntekijän niin
halutessa. Tukityössä tulee työnantajalla olla velvoite maksaa oma osuutensa niin,
että palkkaus vastaa työehtosopimuksia. Työharjoittelusta tulee maksaa asianmukainen
palkka. Nuorten työllistymistä on tuettava ja nuorten henkilöiden yrityksiä tuettava
alkuvaiheessa. Tukityöllistetyille ja työvoimapoliittisessa koulutuksessa oleville
matkakorvaus todellisten kulujen mukaan.
Työvoimaviranomaisten osoittaessa työtöntä työnhakijaa työllisyystoimenpiteeseen
tulisi hänelle antaa arvio toimenpiteen vaikutuksesta hänen sosiaaliseen asemaansa.
Työvoimakoulutusta tulee uudistaa ja laajentaa:
* Työttömien koulutus suunnata niin, että se hyödyttää
ammatillisia valmiuksia. Elämänhallintakoulutukset ovat asia erikseen.
* Täsmäkoulutusta tulee kohdistaa niille aloille, joissa on näkyvillä
työvoimapulaa.
* Koulutustasoa on nostettava tarvetta vastaavaksi.
* Koulutukseen tulee sisällyttää enemmän vapaaehtoisuutta osallistujille.
* Koulutusjakson pituus tulee määritellä opiskelijan tarpeista käsin.
* Palkallista oppisopimuskoulutusta on käytettävä ja tuettava entistä enemmän.
* Työvoimakoulutuksen työharjoittelu tulee saada palkalliseksi sekä työssäoloa
vastaavaksi työttömyyskorvauksen työssäoloehtoa määriteltäessä. Harjoitteluajalta
voidaan maksaa koulutustukea. Työharjoitteluun tulee saada 5 euron (n. 30 mk) kulukorvaus
päivältä.
* Työnantajien mahdollisuutta käyttää koulutettavia työntekijöinä
työharjoittelunimikkeellä on rajoitettava.
Julkiset investoinnit
työllistävät Julkiset investoinnit ovat tärkeässä
osassa työllisyyden hoidossa. Tärkeitä kohteita ovat
* julkisten rakennusten akuutit rakennuskorjaukset, kuten
kosteus-, ja homevauriokorjaukset
* koulujen, kirjastojen, terveyskeskusten ja julkisten rakennusten tai niiden
lisätilojen rakentaminen
* kuntien asuntorakentaminen
* perusliikenneväylien rakentaminen ja kunnostaminen, kattaen mm.-maantie-, ja
rautatieyhteydet-paikallisteiden kunnostaminen -tieliikenteen turvallisuuden kehittäminen
-vesiliikenteen väylät ja kanavat
Palvelut työllistävät
Kuntapalveluja tulee kehittää työllisyyden ja palveluiden
parantamiseksi. Kuntapalvelujen merkitys kuntalaisille on yhteiskunnallisten palvelujen
mielekkään saannin lisäksi turvatumman työpaikan turvaaminen palvelualan
työntekijöille. Kuntapalvelut tuleekin säilyttää suorana kunnan tarjoamana palveluna
kuntaan työsuhteessa olevalla henkilöstöllä. Tämä edellyttää jo paikoin alkaneen
yksityistämisen välitöntä lopettamista ja palvelutoimintojen palauttamista kunnan
tehtäviksi. Erityisesti kunnan peruspalveluiden, kuten esim. terveys- päiväkoti-, ja
vanhustenhuollon tulee olla hoidettu kunnan omalla henkilöstöllä.
Työllisyyden hoidon rahoittamiseksi ja työllisyyden edistämiseksi
* Automaatio verolle
* Valuutansiirtovero jokaisesta siirrosta
* Suurten tulojen verokevennyksistä tulee luopua
* Asehankinnoista tulee luopua
#alku
1990-luvulla työtulot ovat jääneet voimakkaasti jälkeen työn tuottavuuden
noususta. Samoin työllisyys on alentunut. Tämä näkyy työtulojen kansantulo-osuuden
painumisena historiallisen alhaiselle tasolle. Työpaikoilla ylityöt ovat lisääntyneet
ja kokoaikaisten työaika pidentynyt ja työtahti kiristynyt. Samalla yhä pienempi osa
työssäkäyvistä on säännöllisessä kokoaikatyössä, suuri osa osa-aikatyössä,
määräaikaisissa työsuhteissa tai muutoin lyhytkestoisissa työsuhteissa. Tuloerot ovat
kääntyneet kasvuun. Huipputuloisten tulon kasvu on huikeaa samalla kun toisessa
päässä työelämän hierarkiaa eletään heikoissa epämääräisissä työsuhteissa
tai työharjoittelussa, joka ei turvaa edes minimitoimentuloa.
Ay-liikkeen tehtävä on parantaa jäsenistönsä palkka-, ja työehtoja. EU-politiikan
seurauksena työantajat vaativat yhä voimakkaammin työpaikkakohtaisten
sopimusjärjestelmien käyttöönottoa. Ammattiyhdistysliikkeen johto on vastannut
hyväksyvästi työnantajien toiveisiin ja hyväksynyt työehtosopimuksiin kohtia
joustojen toteuttamiseksi työajoissa ja palkoissa. Työnantajat ja maan hallitus yhdessä
ay-liikkeen johdon kanssa sitovat ay-liikkeen porvarillisen talouspolitiikan vangiksi.
Kommunistinen Työväenpuolue toimii tavalla, jossa ammattiyhdistysliikkeen
itsenäisyyttä valtiollisesta politiikasta ja poliittisista puolueista varjellaan.
Emme voi hyväksyä, että ylhäältä ohjatuilla tulopoliittisilla
kokonaisratkaisuilla aiheutetaan ay-liikkeen jäsenistölle tilanne, jossa sen omien
etujen ajaminen on vaikeaa. Kaiken lisäksi ratkaisuilla ajetaan enimmäkseen työssä
olevien asioita, joten työttömien ja muiden väliinputoajien lukumäärä kasvaa ja
toimeentulo heikkenee.
Työaikalain mukaista työaikaa on lyhennettävä 35 viikkotyötuntiin ansiotasoa
alentamatta. Vuorotyössä työajan lyhennys tulee toteuttaa vastaavassa suhteessa.
Työsuojelun tasoa on nostettava: nyt se heikkenee koska työtahti, työn henkinen ja
fyysinen rasittavuus lisääntyvät. Työaikalain määräysten tulee suojella
työntekijöitä ruumiillisen ja henkisen työn liialliselta rasittavuudelta. Lailla tulee
estää työnantajien yksipuolisesti ajama työaikajoustojen käyttö.
Kaikista töistä tulee maksaa vähintään työehtosopimuksen mukainen palkka.
Palkkasumma aikuiselle työntekijälle tulee olla kuukaudessa vähintään 1177 euroa (n.
7 000 mk). Palkkojen ostovoiman säilymisen turvaamiseksi on ne sidottava
elinkustannusindeksiin ja niitä on lisäksi korotettava työn tuottavuuden noustessa ja
palkkatulojen osuuden lisäämiseksi kansantulosta. Samasta työstä tulee olla sama
palkka sukupuoleen katsomatta.
Työnantajien pyrkimykset työpaikkojen siirtämiseksi ulkomaille on estettävä.
Irtisanomis-, ja lomautussuojaa tulee parantaa. Ikääntyvien työttömyys-, ja
eläketurvan heikentäminen irtisanomisilla tulee lopettaa. Nuorten ja työttömien
käyttö ilmaistyövoimana ja määräaikaisten työsuhteiden käyttö työehtojen
heikentämiseen sekä keinottelu lomautuksilla tulee lopettaa. Työntekijällä tulee olla
halutessaan oikeus kokoaikatyöhön. Pätkätöiden määrää on vähennettävä.
Pätkätyöt tulee muuttaa normaalityösuhteiksi. Opiskeluaikaan liittyvästä
työharjoittelusta tulee saada korvaus kunkin alan työehtosopimuksen mukaisena.
Lakko-oikeus on perusoikeus eikä sen minkäänlaista rajoittamista tai lakko-oikeuden
käytön rankaisemista tule hyväksyä.
#alku
Kapitalistinen yhteiskunta käyttää ja ylläpitää sukupuolten välistä
epätasa-arvoa. Tämä näkyy räikeimmin naisvaltaisten alojen palkkauksessa, mainonnassa
ja seksipalvelujen tuottamisessa.
Yhteiskunnan rakenteita on muutettava siten, että edistetään tasa-arvon toteutumista
sukupuolten välillä:
*Täystyöllisyyden kautta on varmistettava sukupuolten tasavertainen oikeus työhön,
ja luotava siihen edellytykset:
- Kunnollinen yleinen palkkataso ja samapalkkaisuus samanarvoisesta työstä.
- Työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi on kehitettävä palkallisia
perhevapaita, joilla taataan molempien vanhempien tasapuolinen mahdollisuus vapaiden
käyttöön,
- Kunnallista päivähoitoa on lisättävä ja parannettava huomioiden myös
vuorotyöntekijät.
- Lasten hoitaminen kotona ei saa heikentää eläke- eikä muuta sosiaaliturvaa.
- Kaupalliset seksipalvelut loukkaavat sukupuolten välistä tasa-arvoa ja alentavat
ihmisarvoa. Ne tulee kieltää lailla.
#alku
Pienyritysten asema tulee turvata siirtämällä verotuksessa painopiste tavalliselta
yritystoiminnalta pääomavaltaisille suuryrityksille ja parantamalla pienten ja
keskisuurten yritysten asemaa rahoituksessa ja muilla tavoin. Pienyrittäjät ja
ammatinharjoittajat on vapautettava arvonlisäverosta. Yritysverotus on porrastettava
niin, että pienyritysten verotus kevenee. Yritysrahoituksen ehtoja tulee muuttaa
pienyrityksiä suosivaksi. Nämä keinot ovat vaihtoehto sellaiselle työreformille, joka
tähtää työehtosopimusten yleissitovuuden murentamiseen. Sitä emme hyväksy.
Yleissitovuus on tarpeen työntekijöiden etujen ja oikeuksien turvaamiseksi ja
alipalkattujen matalapalkkaryhmien syntymisen estämiseksi.
#alku
Elintarvikkeiden hintoja on alennettava poistamalla niistä kaikki verot, leikkaamalla
välitysportaan voittoja ja tukemalla keskeisimpien elintarvikkeiden viljelyä valtion
varoin. Näin voidaan turvata osaltaan kotimaisen elintarvikkeen raaka-ainetuotanto
Suomessa.
Elintarvikehuollon perustuminen pelkästään markkinavoimien ja tuonnin varaan on
edesvastuutonta politiikkaa. Laajan ympäristökatastrofin tai vaikean kansainvälisen
kriisin sattuessa maailman elintarviketilanne saattaa hyvin nopeasti ja dramaattisesti
heikentyä. Tällaista tilannetta varten on järkevää varautua toteuttamalla riittävän
omavaraista ja monipuolista elintarviketuotantoa.
Elintarvikeomavaraisuuden romahtaminen Suomessa johtaisi maaseudun autioitumiseen ja
rinnakkaiselinkeinojen häviämiseen ja lisääntyvään työttömyyteen.
Maataloustuotteiden vapaakaupan toteuttaminen on lyhytnäköistä politiikkaa, koska se
johtaa maatalouden lakkauttamiseen kannattamattomana suurilla alueilla ja tämän
seurauksena maataloustuotteiden hintojen nousuun. Maataloustuki tulee kohdistaa pien-, ja
keskisuurille tiloille tilakohtaisena pinta-alaan sidottuna niin, että se suurilta
tiloilta poistuu.
EU-maatalouspolitiikka on johtanut pientilojen toiminnan lopettamiseen
kannattamattomina kymmenillä tuhansilla maatiloilla. Maatilojen määrä on enää noin
90000, kun se 1980-luvulla oli noin 200 000 ja määrä uhataan vähentää 40 000:een
kuluvalla vuosikymmenellä. EU-kysymyksessä työtätekevien viljelijöiden etu on
liittyä työväenluokan rinnalle suuren rahan valtaa vastaan.
Liittyminen Euroopan Unioniin on vaikuttanut kohtalokkaasti maamme maatalouteen ja
köyhimpään kansanosaan.
Työväen ja edistyksellisen osuustoimintaliikkeen elvyttäminen antaa mahdollisuuksia
tuottajien ja kuluttajien, viljelijöiden ja kaupunkien työtätekevien ja pienituloisten,
yhteistoiminnan kehittämiseen niin, että välittäjäportaan voitot voidaan eliminoida
tuotteiden hinnoista.
Maaseutu tulee säilyttää elävänä, siksi maaseudun peruspalveluja ei tule
heikentää. Emme pidä perusteltuna maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelua. Elävä
maaseutu, joka tukeutuu elinvoimaisiin alue-, ja paikalliskeskuksiin, turvaa tasapainoisen
alueellisen kehityksen ja mahdollistaa maan kaikkien osien turvaamisen asuttuna.
#alku
Kommunistinen Työväenpuolue toimii aina ja kaikkialla köyhien ja vähävaraisten
puolesta.
Kommunistit ovat useaan otteeseen todenneet, ettei köyhyys johdu siitä, ettei
yhteiskunnassa ole rahaa köyhyyden poistamiseen, vaan siitä ettei hallitseva
kapitalistiluokka halua poistaa köyhyyttä ja vähävaraisuutta. Kapitalistien etuja ja
porvarillista politiikkaa ajavat kansanedustajat muun muassa pyrkivät kaatamaan sosiaali-
-, ja terveyshuollon julkiset palvelut. Vähävaraisilla ja köyhillä ei kuitenkaan ole
varaa yksityisiin palveluihin niiden kalleuden vuoksi.
Köyhyyden poistaminen edellyttää puuttumista pääoman etuihin. Tulonjakoa on
muutettava pääomalta työlle, rikkailta köyhille.
Yhteiskunnan kehittyneisyyttä mitataan sillä, miten se huolehtii heikommassa asemassa
olevista kansalaisistaan. Perusturva tulee perustuslaissa määritellä vastaamaan
toimeentulon tarpeita. Yhteiskunnalta on saatava riittävä huomio satojen tuhansien
heikossa asemassa olevien kansalaisten toimeentulon turvaamiseen ja heidän hoitonsa
järjestämiseen.
Perusturvaan liittyy sosiaalinen ja terveydellinen perusturvallisuus.
Maassamme hyväksytty kansanterveyslaki sisältää kansalaisten oikeuden riittäviin
kunnallisiin terveyspalveluihin. Kansanterveyslain mukainen ilmaisperiaate tulee palauttaa
alkuperäistavoitteen mukaisena käyttöön.
Sosiaalipolitiikan tulee olla oikeudenmukaista, tasa-arvoista ja solidaarista varsinkin
köyhille ja pientuloisille. Tulee toteuttaa perustulouudistus, jossa kuukausittainen
vähimmäisperusturva (perustulo) on 840 euroa (n.5000 mk) verottomana sidottuna
ansioindeksiin. Sairaus-, ja äitiyspäiväraha, eläkkeet ja opintotuki tulee korottaa
samalle tasolle ja niiden tulee vastata vähintään vähimmäisperusturvan määrää.
Asumistuki ja lääkekorvaukset tulevat tämän lisäksi.
Terveydenhuollon väestövastuun toteutuminen ei saa merkitä neuvoloiden tai muiden
olemassa olevien palveluiden lopettamista. Jokaista 8000 asukkaan aluetta kohden on
perustettava kunnallinen maksuton terveysasema.
Terveydenhuollon supistussuunnitelmat ja hoidon antaminen priorisoinnin perusteella
tulee torjua. Vastustamme hoidon tasoa uhkaavia säästöjä. Sairaalahoitopiirien
supistamisesta, sairaaloiden lakkautuksista ja henkilökunnan keskittämisestä vain
suursairaaloihin tulee luopua. Kaikille tulee taata terveys-, sairaala-, ja
sosiaalipalvelut. Näiden tulee olla yhteiskunnan antamia peruspalveluja. Terveydenhuollon
yksityistäminen tulee estää.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto tulee palauttaa kuuteen kuukauteen
ja muut heikennykset työttömyysturvaan perua. Työttömyyspäiväraha ja
työmarkkinatuki tulee korottaa 39 euroon (n.232 mk) päivässä ja ulottaa
täysimääräisenä kaikkiin 16 vuotta täyttäneisiin työttömiin. Oikeus
työttömyysturvaan on taattava kaikille työttömille. Työttömyyskorvauksen
alkukarenssit tulee poistaa, samoin tahattomasti aiheutuneet poikkeamat
työttömyyskorvaukseen liittyvissä velvoitteissa.
Työttömyysturvan ansiopäivärahan saajien osuus työttömistä on laskenut
lamavuosien jälkeen, kun taas heikompaa työmarkkinatukea saavien määrä ei ole
laskenut juuri lainkaan. Tämä on heikentänyt työttömien keskimääräistä
toimeentuloturvaa
Toisen puolison ollessa töissä ja toisen työttömänä, voi käydä niin, ettei
työtön saa ollenkaan työmarkkinatukea. Puolison tulot eivät saa vaikuttaa toisen
puolison työmarkkinatukeen.
#alku
Maamme lapsiperheiden, nuorten, opiskelijoiden ja koululaisten arkea on asumisen
kalleus, työttömyys, taloudellinen ahdinko, asuntopula, perheen perustamis-, ja
lastenhoito-ongelmat ja julkisten palvelujen riittämättömyys. Lapsiperheiden ja nuorten
taloudellinen ahdinko voidaan poistaa vähentämällä asumiskustannuksia ja
kaksinkertaistamalla lapsilisät. Pienituloisten lapsiperheiden lapsilisiä tulee
korottaa.
Lapsiperheille tärkeät verovähennykset on palautettava. Kaikille alle
kouluikäisille lapsille on taattava oikeus yhteiskunnan järjestämään päivähoitoon.
Koululaisille on taattava iltapäivähoitopaikka sitä tarvitseville 10 ikävuoteen
saakka. Kustannukset kattava maksullisuus tulee rajata suurituloisiin.
Nuorille tulee taata sellaiset opiskelumahdollisuudet joilla voi tulevaisuuttaan
suunnitella. Opintoavustuksen tulee olla suuruudeltaan samanlainen kuin muukin
perustoimentulon turvaava tuki eli 840 euroa (n.5000 mk) kuukaudessa verottomana
lukukausien ajalta vanhempien asunnosta muuttaneille. Vanhempien luona asuvien tukia ja
muita opintotukia tulee korottaa vastaavassa suhteessa. Opintolainojen korot tulee
rinnastaa asuntovelkoihin, jolloin korko on enintään kolme prosenttia. Opiskeluaikana
korkoa ei tule periä. Yhteiskunnan on turvattava opiskelunsa päättäneille työpaikka.
#alku
Kaikilla 35 työssäolovuotta työelämässä olleilla, heidän niin halutessaan, tulee
olla mahdollisuus siirtyä eläkkeelle. Ansioeläkkeen tulee olla vähintään 60
prosenttia palkasta.
Emme hyväksy vanhuuseläkkeen ikärajan korottamista; tulee olla mahdollisuus siirtyä
eläkkeelle 60-vuotiaana.
Eläkkeiden on vastattava sitä perusturvaa minkä jokainen tarvitsee toimeentuloonsa
eli vähintään 840 euroa (n.5000 mk) kuukaudessa verottomana. Eläkkeet tulee sitoa
ansioindeksiin ostovoiman säilyttämiseksi.
Työttömyyseläkkeen ikäraja on alennettava 55 vuoteen.
Työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyn vaikeuttamisesta tulee luopua.
Emme hyväksy syksyn 2001 työmarkkinaratkaisujen varhaiseläke-, ja
työttömyyseläkejärjestelmän lakkauttamista.
Samaan aikaan, kun tehdään esityksiä eläkeiän nostamiseksi, ylläpidetään
hyvätuloisia suosivaa vapaaehtoisten eläkevakuutuksien verovähennysoikeutta, joka
mahdollistaa näiden pääsyn eläkkeelle muita nuorempana. Tämä etuoikeus tulee poistaa
ja käyttää näin saadut varat pienten eläkkeiden korottamiseksi.
Eläke-, ja sosiaaliturvan tulee karttua työttömyysaikana, kotiäideille ja
peruskoulun jälkeisen koulutuksen aikana. Varhaiseläkkeelle jääminen ei saa huonontaa
vanhuuseläkettä.
Työkykyisyyden ylläpitämiseen ja rasittavuusvammojen ennalta ehkäisyyn tarvitaan
tiukkaa työsuojelua ja työterveydenhuoltoa. Se vähentää oikealla tavalla tarvetta
eläkkeisiin työkyvyttömyyden takia.
Työkyvyttömien tulee päästä eläkkeelle. Eläkevakuutusyhtiöiden päättäjät
eivät saa tehdä kieltävää ehdotusta ennen kuin potilas on tutkittu
henkilökohtaisesti.
Eläkejärjestelmät on maassamme yhdenmukaistettava.
Eduskunnan on päätettävä, että kaikki eläkkeet siirretään maksettaviksi
Kansaneläkelaitoksen kautta. Eläkemiljardit ja työeläkerahastot tulee siirtää
yksityisiltä vakuutusyhtiöiltä Kansaneläkelaitokseen ja yhteiskunnan demokraattiseen
valvontaan.
Eläkevarojen automaattinen takaisinlainaus on lopetettava.
On toteutettava toimeentulon turvaava peruseläkejärjestelmä, jolloin peruseläke on
työn laadusta, ammatista tai virasta riippumatta kaikille samansuuruinen.
Pienimmät nykyisin voimassa olevat eläkkeet tulee kaksinkertaistaa ja maksaa
verottomina.
Puoliso-, ja laitoksissa olevien eläkkeet tulee maksaa täysimääräisinä.
Laitoshoidossa olevien aikanaan työssä hankittujen asuntojen ja pienomaisuuden ottamista
yhteiskunnalle maksujen katteeksi emme hyväksy.
Viime vuosina tehdyt huononnukset eläkkeisiin on peruttava.
Kansaneläkkeen perusosa tulee palauttaa kaikille eläkeläisille sekä poistetut
lapsikorotukset ja muut etuudet. Eläkkeiden verotuksen lisäykset viime vuosilta tulee
peruuttaa ja maksamattomat indeksikorotukset maksaa taannehtivasti. Ansioeläkkeen tulee
olla vähintään 60 prosenttia palkasta. Ylisuurille eläkkeille on säädettävä
eläkekatto 2522 euroa
(n.15000 mk) kuukaudessa.
Vanhusten tarvitsemia sosiaalipalveluja on kehitettävä sosiaalityöntekijöiden,
kodinhoitajien ja kotiavustajien ym. määrää ja käytettävissä olevia varoja
lisäämällä. Valtion kunnille osoittamissa valtionosuusmäärärahoissa
vanhustenhuoltoon myönnettävä osuus tulee olla selkeästi kirjattu.
Vanhustenhuoltoa on kehitettävä joustavana ja vanhusten tarvitsemia palveluja on
lisättävä ja tehostettava. Vanhustenhuolto on säilytettävä suorana kunnan hoitamana
peruspalveluna.
#alku
Asunto on taattava jokaiselle perusturvaan liittyvänä kansalaisoikeutena.
Asumisväljyyttä tulee parantaa, että jokaisella perheenjäsenellä on oma huone.
Asuntopulan poistamiseen tarvitaan valtion ja kuntien vuokra-asuntotuotannon lisäämistä
omistusasuntotuotannon vaihtoehtona. Vuokran korotusperusteissa ei saa laskea tuottoa
pääomalle. Vuokria on alennettava. Asumistuen omavastuuosuutta tulee vähentää.
Vuokra-, ja hintasäännöstely on palautettava. Asuntotuotantoon on lisättävä
valtion ja kuntien budjettivaroja. Valtion ja pankkien asuntolainojen korot tulee laskea
kolmeen (3) prosenttiin.
Asuntolainojen laina-ajat tulee nostaa 45 vuoteen.
Erityisesti nuorten-, ja opiskelijoiden asuntotilannetta tulee parantaa.
Eläkeläisille ja vammaisille on saatava lisää valtion rahoittamia
palveluasuintaloja ja muita asumismuotoja, joissa voi elää ja asua normaalisti omassa
taloudessa. Itsenäisen asumisen turvaamiseksi tarvitaan monipuolisia palveluja.
Yksityisen henkilön asunnon asuntolainojen takaajille tulee taata velkasaneeraus
mahdollisuus joutuessaan velalliseksi tai velka tulisi siirtää pitkäaikaiseksi valtion
myöntämäksi lainaksi. Myös henkilökohtainen konkurssi tulisi olla mahdollista tehdä.
#alku
Yhteiskunnan kehittäminen perustuu keskeisesti taitoihin ja
osaamiseen sekä tietoon. Osaamisen turvaaminen kaikille luo perustan tasa-arvoiselle
yhteiskuntakehitykselle. Kaikilla tulee olla mahdollisuudet maksuttomaan koulutukseen.
Työssä olevan aikuisväestön tulee saada työajasta käyttää keskimäärin
kymmenesosa koulutukseen. On luotava kaikille mahdollisuus aikuiskoulutuksen kautta
kehittää ammattitaitoaan saamalla opintoajalta riittävä toimeentulo.
Koulutusvakuutusjärjestelmässä opintotuen taso tulee nostaa työttömyysturvan
ansiopäivärahan tasolle. Vuorotteluvapaa-järjestelmä tulee säilyttää
koulutusvakuutuksen rinnalla ja hyväksyä siinä itsensä kehittäminen ilman
oppilaitosmuotoiseen koulutukseen sitoutumista.
Tasa-arvo edellyttää kaikille taloudellisista tai muista yhteiskunnallisista
taustoista riippumatonta mahdollisuutta osallistua opiskeluun.
Oppivelvollisuustavoitteita ei saa purkaa, eikä perustaa eliittikouluja, joita monissa
kunnissa jo suunnitellaan.
Peruskoulutuksen tulee olla samantasoinen kaikille. Oppimisvaikeuksista kärsivien
lasten erityisopetusta tulee laajentaa.
Päiväkodeista tulee muodostaa ilmainen esikoulujärjestelmä, johon kaikki lapset
voivat osallistua.
Korkeakoulujen tutkimusresurssit eivät saa olla yksityisten tai yhtiöiden tilauksista
riippuvaisia, eikä niiden omaisuutta, vaan julkisia kaikille.
Tieteellinen tieto tulee olla kaikkien käytettävissä.
Kouluissa tulee antaa totuudenmukaista tietoa maamme työväenluokan kamppailujen
historiallisesta merkityksestä. Koululaitos on erotettava kirkon holhouksesta.
Elämänkatsomustieto tulee ottaa koulujen opetusohjelmaan koskemaan kaikkia lapsia.
Kouluista tulee poistaa uskonnolliset aamunavaukset.
Koulun tulee ohjata oppilaita tieteellisen ja humanistisen maailmankuvan
muodostamiseen. Emme hyväksy tunnustuksellista uskonnon opetusta tai epähumanistista tai
epätieteellistä ideologiaa. Päinvastoin tällaista vastaan ihmisten on pystyttävä
puolustautumaan, kun niitä esimerkiksi ylikansallisen viihteen avulla tarjotaan lapsille.
Vastustamme koulutusta koskevaa säästölinjaa. Opettajien pakkolomautukset tulee
koulutyötä vahingoittavana torjua.
#alku
Verotuksen painopistettä on osana viime vuosien ja vuosikymmenien talouspoliittista
linjaa siirretty suuryhtiöiltä työvoimavaltaisille yrityksille, työntekijöille ja
sosiaaliturvan piirissä oleville.
Yhä enemmän välilliseen verotukseen siirtyminen on merkinnyt mm. ympäristöverojen,
kiinteistöveron ja arvonlisäveron muodossa verotaakan lisäämistä pienituloisille.
Samanaikaisesti suurituloisien tuloverotusta on pienennetty. Asuntorakentamista ja
asumista on rangaistu lukuisilla uusilla veroilla ja maksuilla, joilla on vaikeutettu
asumisen ongelmien ratkaisemista.
Suurten tulojen verotusta ei tule keventää. Arvonlisäverolla on siirretty verotusta
suurpääomalta ja varakkailta köyhien ja vähävaraisten maksettavaksi. Arvonlisävero
tulee poistaa elintarvikkeilta, asunnoilta ja joukkoliikenteestä.
Asumiseen kohdistettu kiinteistövero tulee poistaa.
Vesi-, ja jätevesimaksuja ei saa käyttää välillisenä verotuksen muotona.
Kunnallinen verotus tulee säätää progressiiviseksi, kunnallisverosta vapaa tuloraja
tulee nostaa 10080 euroon (n.60000 mk eli 12 x 840 euroa) vuodessa. Lisäksi valtion
tuloveroa tulee alentaa.
Pääomavaltaiselle korkean teknologian teollisuudelle tulee määrätä ALV:n lisäksi
robottivero, koska uusi tekniikka usein syö työpaikkoja ja aiheuttaa verotulojen
vähenemistä. Suurpääoman tulo-, ja omaisuusverotusta on korotettava vastaamaan niiden
yhteiskunnalta saamia palveluksia, tukiaisia ja avustuksia. Yhtiöiden tulo-, ja
pääomatulojen veroprosentti tulee palauttaa ensivaiheessa 43 prosenttiin porrastaen vero
niin, että työvoimavaltaisten pienyritysten veroprosentti ei nouse. Kirkollisvero tulee
poistaa pienyrityksiltä ja yhteisöiltä. Valtio ja kirkko tulee erottaa toisistaan.
Kirkon tulee periä omat veronsa itse.
Suuryritysten yhtiöveroista suurempi osa tulee palauttaa yrityksen
toimintapaikkakunnalle, missä on työpaikkoja.
On pysäytettävä kehitys, jossa yritysten omistus ja pääkonttorit siirretään
ulkomaille ja samalla myös yritysverotulot.
#alku
Vuosia voimakkaana ja vahingollisena jatkunut muuttoliike Etelä-Suomen kasvukeskuksiin
on seurausta markkinoiden vapaudesta, yksityistämisestä ja yhteiskunnalliseen
suunnittelemattomuuteen perustuvasta politiikasta. Se voidaan pysäyttää koko maan
elinkelpoisena pitävillä valtion ja kuntien toimenpiteillä. Tämä edellyttää
harjoitetun oikeistopolitiikan tilalle kansan eduista lähtevää politiikkaa.
Keskeinen osa kansalaisten tasa-arvoa, turvallisuutta ja luonnonläheistä elämää on
maan tasapainoinen kehittäminen pitämällä koko maa elinkelpoisena ja asuttuna. Tämän
tavoitteen toteuttaminen edellyttää yhteiskunnalta maan pohjoisten, itäisten ja muiden
harvaanasuttujen alueiden kehittämisen suunnittelua ja investointeja tuotannolliseen
toimintaan ja yhteiskunnan perusrakenteisiin.
Maahan tarvitaan alueiden suunnittelu -, ja toteuttamisohjelma. Harvaanasuttujen
alueiden kehittämiseksi on toteutettava seuraavia toimenpiteitä:
* Valtion on perustettava ja kehitettävä omaa tuotannollista toimintaa luonnonvarojen
hyödyntämiseksi ja jalostamiseksi ottamalla huomioon maamme eri alueiden tasapainoinen
kehittäminen.
* Työllisyyden lisäämiseen on suunnattava lisää valtion varoja. Valtion on myös
tuettava kuntia taloudellisella lisäeduilla silloin kun työpaikkoja on pystytty
lisäämään.
* Yhteiskunnan on huolehdittava liikenne -, ja tietoliikenne yhteyksien rakentamisesta
maan kaikkiin osiin.
* Kunnille on lisättävä valtionapumäärärahoja peruspalvelujen kuten
terveydenhoidon, vanhuksienhoidon, päivähoidon, koulutuksen ja koulumatkojen
kustannuksiin.
* Työmatkakustannusten vähennysoikeus verotuksessa tulee toteuttaa
täysimääräisenä.
* Työtulo -, ja pienyritysverotusta on kevennettävä harvaan asutuilla alueilla.
* TE-keskusten kunnalle tai kunnan alueelle myöntämät investointi-, ja
kehittämisrahat tulee siirtää suoraan valtion maksamiin avustuksiin, joita kunta on
hakenut ja joiden jaosta se päättää.
#alku
Työmatkat joukkoliikennevälineissä sekä eläkeläisten, vammaisten, työttömien ja
opiskelijoiden joukkoliikennematkat tulee saada täysin maksuttomiksi. Työmatkaliikenteen
verovähennys tulee palauttaa täysimääräiseksi.
Rautatie -, ja linja-autoliikenteen palvelut ovat kansalaisten peruspalveluja, jotka
tulee lailla turvata kaikissa osissa maata.
Ratojen kuntoa tulee kiireisesti parantaa suuronnettomuuksien välttämiseksi.
Raideliikenteen turvallisuudesta on huolehdittava turvaamalla henkilöstön ja muiden
resurssien riittävyys ja koulutus.
Sähköinen raideliikenne on ympäristölleen saasteeton ja raideliikenne poistaa
maanteiden ruuhkia ja saastuttamista. Raideliikenteen kehittäminen ja uusien
raideliikenneyhteyksien rakentaminen tekee tarpeettomaksi suunnitelmat rakentaa uusia
moottoriteitä.
Tavarakuljetuksia raiteilla pitkillä matkoilla tulee lisätä. Ei ole taloudellisesti
kannattavaa siirtää kuormia autolla etelästä pohjoiseen, kun juna vie kymmeniä
autokuormia kerrallaan. Myös henkilöliikennettä rautateillä on kehitettävä ja
lisättävä.
Valtion raideliikenteen yhtiöittäminen ja yksityistäminen on torjuttava.
Vesiliikennettä tulee kehittää ympäristöystävällisenä vaihtoehtona
saastuttavammille liikennemuodoille. Satamatoimintoja on kehitettävä alueellisen
kehittymisen turvaamiseksi myös sisäsuomeen. Satamien tulee olla yhteiskunnan
omistuksessa ja valvonnassa. Satamien ahtaus -, ja huolintatointen tulee olla kuntien
harjoittamaa liiketoimintaa.
Ulkomaan ilmailuliikenne tulisi saattaa mahdolliseksi useilla lentokentillä. Lyhyillä
matkoilla lentoliikennettä tulee korvata rautatieliikenteen kehittämisellä.
#alku
kehityksen turvaamiseksi
Elinympäristön säilyttäminen viihtyisänä, saasteettomana ja terveyden kannalta
puhtaana vaatii kansalaisten tiivistä yhteistyötä ja laajaa demokratiaa. Kommunistit
edellyttävät tekoja valtiolta, kunnilta, teollisuudelta ja suurten kiinteistöjen
omistajilta asuinviihtyisyyden parantamiseksi. Viihtyvyyttä voidaan lisätä mm.
kaavoituksella, liikennejärjestelyillä, rakennelmilla, ja istutuksilla. Viihtyvyyden
parantamiseksi asukkaiden on itse saatava päättää, mitä heidän ympäristössään
tehdään.
Ympäristön pilaajat on saatava täysimääräisesti vastuuseen teoistaan.
Teollisuutta ja liike
elämää kontrolloivia ympäristönormeja on tiukennettava. Saastuttaja
maksaa -periaatetta on noudatettava kaikessa toiminnassa. Suuntaus, jossa
kotitalouksien energiaverotusta kiristetään ja samalla suuryhtiöiden energiaverotusta
kevennetään on väärä energiansäästön kannalta ja lisää tulonjaon vääristymiä.
Suuryhtiöiden energiaverokevennyksistä tulee luopua.
Kasvihuoneilmiön lisääntymisen estäminen ja kestävä kehitys on otettava
keskeiseksi ohjenuoraksi toimintoja suunniteltaessa. Kasvihuoneilmiöön vaikuttavat
liikennejärjestelyt, energiaratkaisut jne. Ympäristövaikutusten arviointia on
lisättävä merkittävien ympäristöä muuttavien toimenpiteiden yhteydessä.
Puhtaan veden turvaaminen myös tulevaisuudessa on noussut entistä tärkeämmäksi
ympäristökysymykseksi. Pohjavesialueilla tielaitoksen omistamat ja yksityiset tiet tulee
pitää puhtaina eikä niille tule rakentaa uusia teitä. Teiden suolauksesta
pohjavesialueilla tulee luopua välittömästi.
Kaavoituksella ja rakennussäädöksillä on estettävä luonnon ja elinympäristön
pilaantuminen. Suunnittelussa tulee voida huomioida ajoratojen reitit, voimalinjojen
reitit, asuinalueiden sijoittaminen, teollisuus -, ja liikekeskukset jne. niin, että ne
mahdollisimman vähän muuttavat ympäristöä ja mahdollisimman vähän saastuttavat.
Vesialueiden rakentamattomien rantojen rakentamista tulee rajoittaa rantaviivasta 100 -
300 metriin ulottuvalla vyöhykkeellä niin, että säilyy rakentamattomia rantoja missä
toteutuu jokamiehen oikeus, oikeus kulkea vapaasti. Yhteiskunnallisesti
välttämättömiä toimintoja varten voidaan suojavyöhykkeelle rakentaa.
Jätehuollon on perustuttava mahdollisimman tarkkaan kierrätykseen. Huoltomaksun on
kannustettava kuluttajia kierrätykseen. Suomen maaperään ei tule tuoda ydinjätteitä
ulkomailta.
Energiaratkaisuissa on suosittava uusiutuvia energianlähteitä ja energian
säästämistä. Uusiutumattomia energialähteitä (kuten kivihiili, öljy, maakaasu ja
turve) käyttävät voimalaitokset on varustettava parhaimmalla käytettävissä olevalla
puhdistustekniikalla. Maakaasun, joka on fossiilisista polttoaineista puhtainta,
käyttöä on lisättävä, kunnes uusiutuvat energiaratkaisut ovat käyttökelpoisia.
Ydinvoiman lisärakentamiseen ei ole tarvetta. Sen sijaan on suuntauduttava
saasteettomien, uusiutuvien energianlähteiden käyttöönoton mahdollistavaan tieteen ja
teknologian suunnitelmalliseen kehittämiseen.
#alku
Grynderien ja suurten liikeyritysten maaomaisuudet tulee ottaa yhteiskunnalle.
Yhteiskunnan omistamat maat tulee pitää yhteiskunnallisessa omistuksessa. Niitä ei tule
myydä, vaan ainoastaan vuokrata. On lopetettava yhtiöiden ja gryndereiden maan
kaavoittaminen ja siirryttävä yhteiskunnan haltuunsa hankkimien maiden kaavoittamiseen.
Maan ansiottomasta arvonnoususta gryndereille tuleva hyöty tulee leikata ja käyttää
asuntojen hintojen alentamiseen, kunnalliseen maan hankintaan ja peruspalvelujen
rahoittamiseen.
#alku
Yhä suuremmassa määrin tulee kiinnittää huomiota suomenkielen säilymiseen.
Maahamme on syntynyt vierasperäisillä nimillä toimiva osakulttuuri, tuotenimet,
kauppaketjut sekä teollisuutta. Opetusministeriön ja opetushallinnon tulee kiinnittää
huomio tähän epäterveeseen kehitykseen ja käynnistää kampanja suomalaisen kulttuurin
ja kielen käytön vahvistamiseen.
On tuettava ja kehitettävä työväenluokan kansallista kulttuuria vastapainoksi
suuren rahan roskakulttuurille ja väkivaltaa ihannoiville elokuville.
#alku
1980-luvulta alkaen talouspolitiikka on merkinnyt kiihtyvää yksityistämislinjaa.
Vielä vuonna 1990 valtion yhtiöissä oli työssä 100 000 henkilöä. Vireillä olevien
suunnitelmien jälkeen valtion yritystoiminta lakkaisi lähes kokonaan. Valtion muita
toimintoja on liikelaitostettu, yhtiöitetty ja sitten yksityistetty. Tällä tavoin
valtion budjettitalouden henkilöstöä on vähennetty 100 000 henkilöllä. Kuntasektori
on käynnistänyt vastaavan suuntauksen yksityistämällä puhelinlaitoksia,
energiayhtiöitä ja linja-autoliikennettä. Yhteiskunnallisten toimintojen sijaan on
kasvavassa määrin siirrytty ostopalveluihin. Suurimmat yksittäiset tappiot
yksityistämisestä aiheutuivat Soneran yksityistämisestä.
Yksityistäminen etenee yhä uusille aloille. Englannin raideliikenteen
yksityistämisen katastrofaalisista kokemuksista ja suuren mittaluokan konkurssista
huolimatta puuhataan raideliikenteen yksityistämistä. Yksityistämistä pyritään
laajentamaan myös terveys-, ja sosiaalipalveluiden alueilla. Yleisradio-, ja
TV-toiminnassa liiketoiminnalle on annettu kasvava jalansija - pahimpana uhkana
Yhdysvaltojen kaltainen tilanne, jossa koko TV-, ja radiotoiminta on muutettu yksityiseksi
liiketoiminnaksi. Turvallisuussektorilla yksityisen toiminnan osuus on kasvanut julkisten
menosäästöjen takia. Samalla yksityistettyjen yritysten parhaiden osien omistus on
siirtymässä ylikansallisen pääoman käsiin, joka tekee tällä tavoin Suomesta
siirtomaata. Tätä kehitystä voimistaa suomalaisen yksityisen yritystoiminnan ja vähin
erin myös maan ja metsien merkittävien osien ajautuminen ulkomaisiin käsiin.
Suuryhtiöiden ja pankkien kansallistaminen on välttämättömyys yhteiskunnan
demokratisoinnin ja sosialismiin siirtymisen perusteiden luomiseksi. Kansallistamisen
tulee koskea talouden avainsektoreita, energian tuottamista, pankkeja ja
vakuutusyhtiöitä, lääketeollisuutta ja lääkkeiden maahantuontia, apteekkeja,
metsäteollisuuden suurmonopoleja, metalli-, ja elektroniikkateollisuutta, suuria
rakennusteollisuusyrityksiä -, ja liikkeitä.
Maamme valtionyhtiöitä tulee vahvistaa ja luoda niille hyvät toimintamahdollisuudet
laajentumiseen.
Posti, valtion rahalaitokset ja monet valtion yritykset ovat keskeisessä asemassa
yhteiskunnan vakauteen vaikuttamassa. Valtion ja kuntien yhtiöiden myyntiä yksityisille
ei voi hyväksyä missään muodossa.
Kansallisen omaisuuden yksityistäminen ja yhtiöittäminen tulee peruuttaa ja
palauttaa kansalliseksi omaisuudeksi.
Kasinotalouden ja keinottelun laskujen maksaminen verovaroin on lopetettava. Pankkituet
tulee palauttaa valtiolle. Talousrikollisuuteen osallistuneet on saatava vastuuseen
rikollisesta toiminnastaan.
Tukimiljardien jako teollisuudelle on lopetettava.
Työllistämistuki on suunnattava siten, etteivät yritykset voi keinotella tuella.
#alku
todelliseen kansanvaltaan
Kansanvalta ei voi toteutua edes siedettävällä tasolla ilman avoimuutta ja siihen
liittyvää kansalaisten mahdollisuutta valita edustajiaan eri päätöksentekotasoille.
Tämä on perusta, mutta se ei riitä. Sen lisäksi pitää olla mahdollisuus saada
äänensä kuuluviin välittömästi ja suoraan ilman välikäsiä ja edustajia. Molemmat
edellä mainitut asiat ovat tärkeitä ja mahdollisia vaikuttamiskanavia ja muotoja.
Suomessa hallitsee rahanvalta, jonka asemaa vahvistavat edustuksellisen demokratian
puutteet. Nykyinen vaalijärjestelmämme on epädemokraattinen. Raha ratkaisee liian
suuressa määrin vaalituloksen. Postiäänestykseen ja yksipäiväisiin vaaleihin
siirtyminen on vahvistanut vaalien epädemokraattisuuta. Yksipäiväisyydellä
vähennetään osallistumista vaaleihin.
Eduskuntavaalit tulee palauttaa kaksipäiväisiksi, toteuttaa äänestys kaikilla
asuma-alueilla ja järjestää ennakkoäänestykseen demokraattinen valvonta.
Vaalipiirijaolla on nostettu äänikynnystä suuria puolueita suosivaksi. Vaalilakia tulee
muuttaa niin, että puolueen saama kansanedustajapaikkojen määrä määräytyy puolueen
koko maassa saaman suhteellisen ääniosuuden mukaan. Vaaliliitto-oikeus puolueiden
välillä tulee säilyttää ja laajentaa niin, että puolueet ja valitsijayhdistykset
voivat tehdä vaaliliittoja.
Vaaleihin osallistuville puolueille tai valitsijayhdistyksille on taattava
tasavertainen oikeus esitellä tavoitteitaan televisiossa ja radiossa.
Nykyinen valtion rahoittama puoluetukijärjestelmä on purettava ja siirryttävä
demokraattiseen kansalaisvalvontaan. On tuettava kansalaisten omaehtoista toimintaa.
Kaikilla puolueilla tulee olla oikeus päästä esiintymään TV:hen ja radioon
muulloinkin kuin vain vaalien aikana. Joukkotiedotusvälineet on demokratisoitava.
Suuret kaupalliset lehtimonopolit on hajautettava ja paikallisradio -, ja
televisiotoiminta sallittava vain ei-kaupallisille ohjelmien tekijöille.
Eduskunnan ja kunnanvaltuustojen asemaa tulee vahvistaa toimeenpanoelinten ja
virka-koneiston kustannuksella. Siirtymiseksi presidentti -, ja hallituskeskeisestä
järjestelmästä eduskuntakeskeiseen järjestelmään presidentin vaali tulee siirtää
eduskunnalle.
Kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia on parannettava.
Korkeakouluissa, lukioissa, ammatillisessa koulutuksessa ja yläasteilla
päätöksenteko on demokratisoitava. Se edellyttää kouluyhteisöissä työskenteleville
ja opiskeleville tasavertaista osallistumisoikeutta päätöksentekoon ja demokraattisia
valintamenettelyjä.
Kuntien ja kaupunkien johtajien ja muiden huippuvirkoja pitävien valinta tulee saada
määräaikaiseksi.
Kuntien valtionosuusrahoitusta tulee lisätä eikä vähentää.
Asuma-alueille tulee perustaa neuvostot, jotka valitaan yleisillä vaaleilla ja joille
siirretään päätösvaltaa asuma-aluekohtaisissa kysymyksissä.
Lääninhallitukset tulee korvata yleisillä vaaleilla valittavilla maakunnallisilla ja
seutu-valtuustoilla.
Määrävähemmistösuoja on palautettava eduskuntaan.
Lainsäädännöllä on taattava kaikille riittävät peruspalvelut.
Tulee luoda kansanäänestysjärjestelmä, jossa keskeiset yhteiskunnalliset kysymykset
voidaan ratkaista kansalaisaloitteesta tai eduskunnan päätöksellä toteutettavalla
kansanäänestyksellä.
Edistyksellisessä osuustoimintaliikkeessä on eräs kansalaisten itsehallinnollisen
demokratian siemen asuma-alue-, ja kyläkohtaisen sekä työpaikkademokratian rinnalla
parlamentaarisen demokratian riittämättömyyden täydentämiseksi. Osuustoimintaliikkeen
rappio on pitkä taka-askel vuosikymmenten kehitystyössä. On elvytettävä työväen ja
edistyksellisen osuustoimintaliikkeen perinne ja annettava tälle yhteiskunnan tuki.
#alku
KTP:n KESKEISIÄ TAVOITTEITA:
* Suomi on irrotettava Euroopan Unionista ja EMU:sta valtalailla.
* Työaikaa on lyhennettävä 35 viikkotyötuntiin ansiotasoa alentamatta.
* Työstä maksettavan alimman palkan tulee olla vuositasolla suuruu deltaan
vähintään 14127 euroa (n.84000 mk). Toisin sanoen vuodessa 12 kk x 1177 euroa ( 12 kk x
n. 7000 mk).
* Maahan on saatava täystyöllisyys.
* Kotimaisten investointien elvyttämiseksi:
- Tavaroiden ja palvelusten kansantaloudelle vahingollista liikkumista on rajoitettava
väestön toimeentulon ja talouselämän turvaamiseksi.
- Valuuttakeinottelu on estettävä ja palattava valuuttasäännöstelyyn.
- Pääomien maastavientiin tulee asettaa 22 % arvonlisävero sekä erikoislupa.
- Pörssi -, ja yritysosakekaupoille tulee asettaa 22 % arvonlisävero.
* Pääomatulojen (voitto, osinko, korkotulot) verotus tulee nostaa 43 prosenttiin.
* Verotuksen rakennetta tulee muuttaa yrityssektorin sisällä niin, että
työvoimavaltaisten työllistävien yritysten verotusta tulee keventää
* Kunnallinen verotus on muutettava progressiiviseksi.
* Asuntojen vuokria tulee alentaa.
* Perustuloksi 840 euroa (n.5000 mk) kuukaudessa verottomana. Asumistuki ja korvaukset
lääkehoitokuluihin tulee määritellä tämän lisäksi. Kaikkiin sosiaaliturvaetuuksiin
tulee asettaa 2522 euron
(n.15 000 mk) kuukausikatto /henkilö.
* Kansaneläkelaitoksesta on muodostettava kaikki eläkkeet kattava vakuutuslaitos.
* Eduskuntapuolueiden puoluetukijärjestelmät on purettava.
* Yhteiskunnan päätösten on perustuttava kansalaisten oikeuksien parantamiseen.
* Teollisuus tulee sopeuttaa raaka-aineiden luonnonmukaiseen kiertoon.
* Uusien valta -, ja moottoriteiden rakentamisesta tulee luopua ja raide-, ja
joukkoliikennettä kehittää.
* Suomessa ei tarvita miehistön kuljetus-, ja taisteluhelikoptereita.
* On luovuttava uusien aseiden hankinnasta. Yhteiskunnan militarisointi tulee lopettaa.
* NATOn kanssa solmittu rauhankumppanuussopimus on sanottava irti.
* Kansalaisten lähettäminen Suomen rajojen ulkopuolelle sotilaallisiin tehtäviin
tulee kieltää.
* Suomen tulee irtaantua kriisinhallinnan nimisenä toimivasta EU-armeijasta.
* Uudistuksilla voidaan saada parannuksia työtätekevien ja pienituloisten asemaan.
* Sosialistinen yhteiskuntatavoite on avainkysymys kansalaisten hyvinvoinnin
järjestämiseksi kestävällä tavalla.
#alku |