
|
Keskusteluasiakirja - Kommunistisen puolueen tehtävät ja kommunistisen liikkeen
yhtenäisyyden palauttaminen Suomessa
KTP:n 18.edustajakokous 1.6.2008
Kaikille toisen maailmansodan jälkeen kommunistiseen
ja kansandemokraattiseen liikkeeseen osallistuneille on selvää, että kommunistisen
liikkeen vakava kriisi on jatkunut jo vuosikymmeniä. Sen sijaan epäselvyyttä ilmenee
niiden toimenpiteiden sisällöstä ja tavoitteista, joilla kommunistisen liikkeen
yhtenäinen toiminta, työväen maailmankatsomuksen mukaisesti, palautetaan maassamme.
Tämä epäselvyys nakertaa monen toverin mieltä, koska he tuntevat, että Suomen
kommunistinen liike on työskennellyt heidän itsensä ja kaikkien työtätekevien sekä
vähävaraisten etujen puolesta. He kokevat ja näkevät, että kaikki eduskuntapuolueet
ovat nykyisin valmiit heikentämään vähävaraisten ihmisten asemaa ja vaarantamaan
maamme ja kansalaisten tulevaisuuden osallistumalla kiihtyvään aseistautumiseen. He
ymmärtävät kokemukseensa perustuen, että eduskunta ja valtapuolueet valmistautuvat
yhtymään suurvaltojen sotilaallisiin liittoutumiin ja selkkauksiin. Epäselvyyden
poistamiseksi, luokkataistelun tehtävien ymmärtämiseksi ja uusien voimien kokoamiseksi
on kommunistisen liikkeen arvioita toistuvasti ja avoimesti nykyistä tilaansa.
Yhtenäisyyden palauttamisen tehtävässä onnistuminen edellyttää menneen ajan oikeaa
erittelyä, sillä nykyinen tilanne on menneen ajan tulos. Tapahtumien osittainenkin
peittely johtaa tehtävien määrittelyssä harhateille. Keskustelu nostaa varmasti esille
suuren joukon asioita, joita tässä esityksessä ei ole käsitelty. Näin kehitetään
lisää edellytyksiä löytää yhtenäisyyden rakennuspuita.
SKP:ssä ja sen liepeillä, muun muassa SKDL:ssä, alkoi 1960-luvulla esiintyä avoimesti
ja järjestyneesti ryhmittymä, jonka toiminnassa ilmeni oikeistolaisen revisionismin
suuntauksen tunnusmerkit. Tämä näkyi erityisesti kommunistien kanssa läheisessä
yhteistyössä olleissa järjestöissä ja kansandemokraattisen liikkeen lehdistössä.
Ryhmittymän tukena oli joukko ammattiyhdistysliikkeessä, kunnallispolitiikassa ja
eduskuntatoiminnassa mukana olleita kansandemokraattisen liikkeen johtohenkilöitä ja
kansandemokraattisen lehdistön monia Yleiseen lehtimiesliittoon kuuluvia toimittajia. He
esittivät tunnuksen, " Puolueen johdosta on erotettava Moskovan koulun
käyneet". Tavoitteena oli tehdä SKP:stä torso, proletaarisesta
internationalismista ja sosialismista luopuva, nykyisen Vasemmistoliiton kaltainen puolue.
1960-luvun lopulla SKP:n Lapin piirikomitean ehdotuksessa keskuskomitealle esitettiin
puolueen ja SKDL:n lopettamista sekä niiden ja muiden kansandemokraattisten järjestöjen
yhdistämistä. Tilalle esitettiin uudentyyppisen puolueen perustamista. Esityksen
allekirjoittajana oli piirisihteeri Arvo Aalto. Tämä suuntaus sai tukea toiminnalleen
oikeistolta, sosialidemokraattiselta puolueelta ja porvarilliselta lehdistöltä. Annettu
tuki on monin käytännön esimerkein todettavissa. Esittäjät nimettiin hyviksi ja
yhteistyökykyisiksi "kommunisteiksi".
Tässä toteutuivat jo ne suunnitelmat, jotka vahvistettiin myöhemmin eduskunnassa
puoluelakien hyväksynnän yhteydessä. Lailla toteutettiin puolueiden sitominen osaksi
valtiokoneistoa. Sitomista vauhditettiin lisäämällä puoluelakiin puolue- ja
lehdistötuki. Tätä verorahoista maksettua tukea on jaettu jo satoja miljoonia.
Puolueiden ja ammattiyhdistysten johtohenkilöt eivät ole enää riippuvaisia
jäsenistöstään vaan valtiosta. Näin voidaan vaikuttaa yksisuuntaisesti
"alaspäin" ja estetään ammattiyhdistysliikkeen ja eduskuntapuolueiden
jäsenten vaikutus "ylöspäin". Kommunistisen liikkeen osalta sitominen
toteutettiin liikkeen sisältäpäin tapahtuneella hajotustyöllä.
Osa SKDL:n eduskuntaryhmässä vastusti puoluelakia, mutta se hyväksyttiin ryhmän
enemmistön päätöksellä. Jo silloin osoitettiin, että valtakoneistoon kehittyy
korporatiivisen järjestelmän piirteet. Kommunistisen puolueen hajottamisen jälkeen ei
ollut vaikeutta yhdentää ja alistaa työväenliikkeen järjestöjä, ennen kaikkea
ammattiliittoja, kapitalistiseen yhteiskuntajärjestelmään. Muodostui "työn ja
pääoman liitto", jota SDP:n johtohenkilöt mainostavat toimintansa perustaksi ja
jota SAK:n johto nykyisin avoimesti puolustaa. Tämä liitto runnoi vuoden 2004 syksyllä
lähes kolmivuotisen miinusmerkkisen tuposopimuksen ja sen jatkoksi liittokohtaiset
minitupot, jotka päättyvät vasta vuoden 2010 alussa. Sopimusten anti ja reaalipalkkojen
nousu on mitätöity jatkuvilla hintojen ja maksujen korotuksilla. Jäsenten vaikutus ei
siis ulotu enää työväenjärjestöjen johtotasolle. Ylätason harjoittama hallinnointi
sekä johtaja- ja virkavaltaisuus ovat vallassa työväen järjestöissä. Tämän
valtakoneiston toiminnan ja rahoituksen turvin toteutettiin palkkatyöväen osalta
Euroopan Unioniin liittyminen.
SKP:n periaatteista luovuttiin harkitusti
Oikeistorevisionistisen ryhmittymän toiminnan lopputulos oli Suomen Kommunistisen
Puolueen konkurssi ja kansandemokraattisen rintaman järjestöjen hajottaminen.
Ryhmittymä ja hajottajat saivat tietenkin muilta puolueilta ja vuorineuvosten taholta
runsaasti kiitosta, yhteiskunnallista nostetta ja palkkiovirkoja. Kaikki tämä vahinko
pääsi tapahtumaan, vaikka jo varhaisessa vaiheessa 1960-luvun lopulla osoitettiin
konkurssin olevan edessä, mikäli puolueen oikeistolaisen ryhmittymän valitsema
kommunistisista ja työväenluokan periaatteista luopuva poliittinen suuntaus voittaa.
Tieteelliseen sosialismiin sitoutuneen puoluejohdon jäsenten syrjäyttäminen ja
erottaminen kesti kuitenkin lähes kolmekymmentä vuotta. Ajan pituuteen vaikutti
jäsenistön vastarinta, periaatteellisuus ja luokkataistelun kehittämä tietoisuus.
Ensimmäiset tapahtumat alkoivat vuonna 1966 puolueen 14. edustajakokouksessa. Silloin
puolueen vastainen ryhmittymä, joka oli todennäköisesti muodostettu jo 1960-luvun
alussa, esiintyi ensi kerran edustajakokouksessa. Puolueen keskuskomitean
järjestöosaston vastaava esitti jo vuosia aikaisemmin monille puolueen jäsenille
ryhmään osallistumista. Mitkä mahdolliset yhteydet tämän organisaation johdolla oli
puolueen ulkopuoliseen, vihamieliseen joukkoon, ei ole tiedossa. Tällainen organisaatio
voi olla perua jopa 1930-luvulta. SKP:n 14. edustajakokouksessa ryhmä esiintyi avoimesti
järjestyneenä puoluevastaisena ryhmänä. Sen tavoitteena eivät olleet vain
henkilövaihdokset, vaikka keskuskomitea ei enää valinnutkaan puheenjohtajaksi Aimo
Aaltosta, vaan tähtäimessä oli myös puolueen periaatteiden muuttaminen.
SKP:n konkurssi oli sarja tapahtuma, joka osoittaa oikeistorevisionismin syylliseksi
hajaantumiseen. Syy ei ollut sosialismin teorioissa tai kommunistisen puolueen
organisaatioon liittyvissä asioissa, eikä niissä ulko- tai sisäpolitiikkaan
liittyvissä kamppailuissa, joita puolue toteutti ja kansa tuki laajasti. Tämän
politiikan oikeutuksen todistavat ne monet taistelut, joita sodan jälkeisenä aikana on
käyty kansalaisten oikeuksien ja elämän edellytysten parantamiseksi. Esimerkkeinä
voitokkaista kamppailuista ovat lapsilisät, viisipäiväinen työviikko, lomalait,
palkkatason merkittävä korottaminen, sosiaali- ja terveydenhoidon kehittäminen,
asuntotuotannon vauhdittaminen, koulu-uudistuksen toimeenpano, maauudistukset,
demokraattisten oikeuksien laajentaminen Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti ja
asehankintojen supistaminen. Tämä kaikki toteutui sosialismin teorian ja käytännön
kokemuksien sekä puolueen poliittisen taistelun avulla.
Kommunistinen puolue ei ole mikä tahansa puolue. Sen tarkoitus määritellään myös
KTP:n säännöissä tarkasti. "Rauhan ja Sosialismin puolesta - Kommunistinen
Työväenpuolue (KTP) on työväenluokan puolue. Puolue on vuonna 1918 perustetun
kommunistisen puolueen seuraaja kaikessa siinä, missä puolue toimi tieteellisen
sosialismin, marxismi-leninismin perustalta. Kommunistinen Työväenpuolue kutsuu
riveihinsä Suomen työtätekevää kansaa: työläisiä, toimihenkilöitä,
viljelijäväestöä, henkisentyöntekijöitä, ammatinharjoittajia, pienyrittäjiä,
eläkeläisiä, opiskelijoita ja kaikkia niitä riistetyn väestön osia, jotka elävät
eläketuloilla, opintotuella tai avustuksilla. Tämän väestön toimeentulo ja edut
perustuvat pääasiassa omaan työhön ja siitä saatavaan toimeentuloon. Se muodostaa
vahvan perustan näiden ihmisten yhteistyölle työväenluokan ja kapitalistiluokan
luokkajakoon perustuvassa yhteiskunnassa". Kommunistisella puolueella ei ole, eikä
tule olemaan työväenluokan eduista poikkeavaa etua. Siksi se puolustaa Suomen
työtätekevää kansaa. Luopuminen näistä periaatteista aloitti SKP:n ja
kansandemokraattisen liikkeen kuihtumisen ja vaalitappioiden kierteen.
SKP:n johdossa unohtuivat periaatteet ja johdonmukaisen työväen etujen mukaisen
politiikan puolustaminen. Johdossa alettiin etsiä ratkaisuja hallinnollisilla toimilla,
kun olisi pitänyt poistaa ideologiset ja poliittiset virheet. Näin toimimalla olisi
estetty vaalitappiot ja vahvistettu laajemmassakin mielessä puolueen politiikan
kannatusta. Hallinnolliset ratkaisut tuottivat kiihtyvän alamäen, jonka päätepisteenä
oli puolueen poliittinen konkurssi ja työtätekevän kansan jääminen ilman poliittista
ja yhteiskunnallista vaikutusmahdollisuutta. Virheellinen valinta näkyi selkeästi
hallitukseen osallistumisessa ja miten puolueen periaatteet siinä hylättiin. Puolueen
oikeistolainen johto mukautui hallituksen toteuttamaan kansan etujen vastaiseen
porvarillis-sosialidemokraattiseen hallituspolitiikkaan.
Viime vuosina tämä oikeistolinja on "kukkinut" kommunistisen puolueen ja
kansandemokraattisen liikkeen perustalle perustetun Vasemmistoliiton hallitus- ja
eduskuntapolitiikassa. Pidemmälle vietynä se näkyy osallistumisena EU:n politiikkaan ja
mukautumisena sen sotaliittoihin ja aseistautumiseen. EU:n taistelujoukkojen perustaminen,
Suomen osallistuminen niiden toimintaan ja rauhanturvalain hylkääminen ovat saaneet
Vasemmistoliiton johdolta tuen, jota työväestö ja rauhanliike eivät hyväksy.
Rauhanturvalain korvaaminen uudella kriisinhallintalailla poistaa sotilaallisilta
operaatioilta aikaisemmin tarvitun YK:n valtuutuksen ja antaa sotilaille avoimen oikeuden
asevoiman käyttöön. Mitä muuta tästä täydellisestä takinkäännöstä puuttuu kuin
sotilasliitto Naton jäsenyys ja hyökkäyssodan hyväksyminen? Suomen itsenäisyys
myynnissä
Kommunistisen puolueen ja kansandemokraattisen liikkeen hajaantumisen jälkeen poliittisen
toiminnan ja joukkovoiman saavutuksia on riisuttu rajusti. Tapahtumat ovat johtaneet myös
Suomen eduskunnan päätäntävallan siirtämiseen EU:lle, sen komissaareille ja
virkamiehille. Lainsäädännöstä jo lähes 90 prosenttia tapahtuu Suomen eduskunnan
ulkopuolella. Eduskunta on enää postikonttori, jossa toimii "postin
leimauskone". Ja siinä on vain teksti, hyväksytään. Koko eduskunta on antanut
tukensa tälle toiminnalle. EU-jäsenyyden oloissa Suomen lainsäädäntövalta ei ole
enää vaaleilla valitulla eduskunnalla. Siksi jäsenyyden aikana tehdyt eduskunnan
päätökset eivät ole syntyneet perustuslaillisessa järjestyksessä. Näin
päätöksillä ei ole Suomen kansalaisten antamaa laillista oikeutusta. Tämä laittomuus
vain lisääntyy osallistumalla EU:n parlamenttivaaleihin, hyväksymällä EU:n
perustuslaki ja liittymällä sotilasliittoihin. EU:n osalta tilanne kehittyy yhä
huonompaan suuntaan. Vuoden 2004 parlamenttivaalien jälkeen on valmisteltu EU:n uusi
perustuslakisopimus, joka avaa tietä Euroopan liittovaltion perustamiselle. Sopimuksen
allekirjoittivat Suomen puolesta pääministeri ja ulkoministeri. Eduskunta hyväksyi
itsenäisyyspäivän alla 2006 unionin perustuslain valtiosopimuksena. Mistään
kansanäänestyksestä ja suomalaisten mielipiteen kuulemisesta ei ollut puhettakaan.
Näin toimimalla halveksittiin myös ranskalaisten ja hollantilaisten
kansanäänestyksiä, joissa EU:n perustuslaki hylättiin selvällä äänten
enemmistöllä. Kun Ranska ja Hollanti hylkäsivät yksimielisyyttä edellyttäneen
unionin perustuslain, alkoi EU-eliitti Saksan johdolla ajaa vanhalta pohjalta uutta
lakisopimusta. Tämä ns. Lissabonin kakkosversio hyväksytetään unionin jäsenmaiden
parlamenteissa. Sitä ei enää uskalleta päästää kansojen käsittelyyn. Suomen
eduskunta antaa kesällä 2008 hallitukselle sopimuksen ratifiointiluvan ja EU saattaa sen
voimaan vuoden 2009 aikana. Näin maamme kansallisen itsenäisyyden,
itsemääräämisoikeuden ja kansanvaltaisen päätöksenteon kumoaminen vain jatkuu ja
EU:n liittovaltiokehitys sinetöityy varmuudella. EU:n sotilasliittovalmistelut etenevät
nekin nopeaa tahtia. Suomen rauhanturvalaki on korvattu kriisinhallintalailla, jossa
Suomen puolueettomuuden määritelmä on poistettu. Uusi laki mahdollistaa YK:n
päätöksistä poikkeavan Suomen osallistumisen sotiin kaikilla maailman kolkilla, joille
Euroopan entiset siirtomaaisännät haluavat palauttaa taloudellisen ja poliittisen
valtansa. Kriisinhallintalaki hyväksyttiin eduskunnassa lähes yksimielisesti pysyvänä
poikkeuslakina. Päätös lain kiireelliseksi julistamisesta tehtiin sitten jo täysin
yksimielisesti. Vasemmistoliitto ja kaikki sen kansanedustajat olivat hyväksymässä
kriisinhallintalain kiireellisyyttä. Näiden päätösten seurauksena suomalaiset
sotilaat ja aseet ovat jo mukana hyökkäyssodissa, joiden todellinen toimeenpanija on
Yhdysvaltain hallitus, sen presidentti ja kansainvälinen suurpääoma.
Uudet asehankinnat sekä päätökset EU:n ja sotilasliitto Naton taistelujoukkoihin
osallistumisesta ovat suurpääoman ja oikeistovoimien militaristisia hankkeita. Niillä
tuetaan USA:n johtaman imperialistisen kapitalismin hyökkäystä maailman luonnonvarojen,
kansojen, työvoiman ja markkinoiden uudelleenjakamiseksi. Tälle tappavalle politiikalle
eduskunnan sosialidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset antavat enemmän tai vähemmän
avoimen tukensa.
On selvää, että kansainvälinen tilanne kulkee kiihtyvällä vauhdilla kohti pahenevaa
kaaosta. Suomi on nyt vedetty mukaan sotaan valmistautumiseen. Yhdysvallat, Britannia ja
Israel ovat ottaneet käyttöön tunnuksen, "me teemme mitä tahdomme". EU ja
Venäjän valtaeliitti tukevat toimillaan samaa tunnusta. Jatkossa ne saavat seuraa myös
Kiinasta ja Japanista. Näyttää siltä, että maailman taloutta, tuotantoa,
raaka-aineita ja sotilaallista varustautumista hallitsevat poliittiset ja taloudelliset
voimat pyrkivät mitätöimään YK:n sellaisena järjestönä, joksi se perustamisensa
yhteydessä ja peruskirjassaan määriteltiin. Tämä kehitys johtaa imperialistisen
kapitalismin entistä syvempiin ristiriitoihin, väliaikaisiin liittoumiin ja
valloitussotiin. Maamme vanhat, eri puolueissa toimivat oikeistolaiset piirit, ovat myös
heränneet kumpujen yöstä ja haistaneet vuosikymmeniä odotetun "uuden
oikeistoajan" nousun. Siksi ne tukevat kansamme ja itsenäisyytemme etujen vastaista
EU:n ja Naton yhteistä, työväestön ja rauhan vastaista politiikkaa. Oikeistopiireistä
on tuettu aina vaatimusta YK:n sivuuttamiseksi valtioiden välisten ristiriitojen
sovittelijana ja vaadittu yhä äänekkäämmin rauhansopimusten mitätöimistä ja
Venäjän Karjalan palauttamista Suomelle. Revanssihenki ei ole maamme etujen mukaista.
Presidentin ja ulkopoliittisen johdon taipuminen näiden oikeistolaisten voimien
vaatimuksiin, mikä paljastui vuoden 2006 presidentinvaalien yhteydessä, on tulevaisuuden
kannalta erittäin vaarallista politiikkaa.
Historian kokemuksesta tiedämme, että sotien jälkeen kommunistien ja suomalaisten
suuren enemmistön tuella harjoitettu naapuriystävyyteen ja luottamukseen perustunut
Paasikiven - Kekkosen ulkopoliittinen linja on turvannut maassamme yli kuudenkymmenen
vuoden ajan rauhaa ja demokratiaa. Tämä rauhan ja luottamuksen linja kaatoi
Ryti-Tanner-Hitler akselin, joka oli aiheuttanut Suomen kansalle suuren surun ja
onnettomuuden. Historiasta vuodelta 1947 on syytä muistaa myös tämän päivän
tilanteeseen sopiva Neuvostohallituksen ilmoitus Suomelle: "Sellaisiakin saattaa
olla, jotka haluavat keinotella suurvaltojen välisillä erimielisyyksillä. Me emme
suosittele naapurillemme Suomelle, että se antaisi sellaisten suunnitelmien houkutella
itseään tai antautuisi sen suuntaiseen painostukseen. Kokemus siitä, millaista oli olla
välikappaleena voimakkaiden valtioiden käsissä, oli Suomelle surullinen. Sitä ei saa
unohtaa". Paluu menneisyyden poliittiseen pimeyteen ja sotiin on estettävä.
EU-jäsenyys tuhoaa maaseutua ja taloutta Euroopan unionin jäsenyydestä on ollut
seurauksena maamme pienviljelmävaltaisen maatalouden tuhoaminen. Jo tehdyt ja vielä
edessä olevat EU:n maatalouspoliittiset päätökset johtavat siihen, että maahamme
jää enää vain noin 30 000 maata viljelevää suurehkoa taloutta. Vuoden 1995 jälkeen
suurin osa entisistä itsenäisistä isännistä on siirretty isäntien varjojen joukkoon.
Loput ovat usein yksin eläviä EU:n ja teollisuuden "vuokraviljelijöitä".
Samalla kansamme on suuren uhan edessä, sillä maamme omavaraisuus maataloustuotteiden
osalta on lopetettu. Omavaraisuus oli maamme sodanjälkeisen ajan maatalouspolitiikan
keskeinen tavoite. Se antoi työtä ja toimeentulon syrjäseuduille ja maaseudun
työväestölle. Puolen vuosisadan ajan pienetkin kylät olivat täynnä elämää, lapsia
ja luottamusta tulevaisuuteen. Nyt suuret alat pohjois- ja itä- Suomesta autioituvat,
työpaikat katoavat, juna- ja linja-autovuorot lakkautetaan, tiesuunnitelmat karsitaan ja
maat jäävät kesannolle tai metsittyvät. Voiko tällaista maatalouden kehityksen
suuntaa kehua hyvin hoidetuksi maataloudeksi, tai torjuntavoitoksi, kuten pääministeri
ja keskustapuolue väittävät. Voimme vain ihmetellä, miksi maanviljelijät itse tukevat
johtohenkilöidensä maatalouden raatajien vastaista toimintaa. On myös aiheellista
kysyä, missä ovat luonnonsuojelijat, saasteiden vastustajat, lähiruuasta puhujat,
vihreät ja "pehmoarvojen" puolestapuhujat, kun nykylinja on johtanut
tehomaatalouteen, satojen kilometrien pituisiin kuljetuksiin ja energian järjettömään
haaskaukseen.
Palkkatyöväestö ei ole päässyt viljelijöitä helpommalla. EU:hun liittymisen
seurauksena maassamme on pysyvä, satojentuhansien työttömien joukko. Tätäkin suurempi
työläisten armeija sinnittelee köyhyysrajan alittavilla tuloilla pätkätöissä. Eikä
edessäpäin ole muuta näköalaa kuin palkkatyöntekijöiden aseman edelleen
heikentyminen. Nyt esitetään jo avoimesti palkkojen alentamista, työaikojen
pidentämistä, eläkeiän korottamista ja elinaikaisen työajan venyttämistä. Samaan
aikaan rikkaiden ja hyvätuloisten verotusta on alennettu ja samassa hengessä esitetään
myös valtionverotuksessa tuloeroja kasvattavaan tasaveroon siirtymistä. Vuoden 2004
lopulla solmitun tulopoliittisen sopimuksen yksi osa oli yhtiöiden verotuksen alentaminen
ja kaikkein rikkaimpien varallisuusveron poistaminen.
Valtaosa eläkeläistä kituuttaa pienellä eläkkeellä, mikä ei turvaa
elinmahdollisuuksia nykyisellä hintatasolla. Muutaman euron kuukausikorotuksilla ei
paranneta pienten eläkkeiden saajien hyvinvointia. On myös syytä pohtia, mitkä ovat
elämän edellytykset, kun edellä mainitut pätkätyöläiset ja työttömät siirtyvät
aikanaan eläkkeelle. Heidän eläkkeensä ovat vain puolet nykyisistä eläkkeistä,
koska he eivät ole ansainneet todennäköisesti kuin puolet työehtosopimusten mukaisesta
kokoaikatyön palkasta. Voi vain kysyä, missä ovat "viisaat" kansanedustajat,
professorit, tohtorit ja tilastonikkarit tämän todellisen eläkepommin nyt syntyessä.
Samaa voi kysyä myös ammattiyhdistysliikkeen johtajilta. Miksi puolet kansasta, entiset
ammattiliittojen jäsenet ja rakentajat, unohdetaan päätettäessä maamme keskeisistä
talouspoliittisista ratkaisuista.
Suomen EU-jäsenyyden aikana iso osa kotimaan markkinoille suunnatusta tuotannosta on
lopetettu ja siirrytty kulutustavaroiden tuontiin maista, joissa lapsityöntekijät ovat
tehtaissa orjan asemassa, eikä vanhemmillakaan ole minkäänlaisia palkka- ja työehtoja
turvanaan. Tämän huonon kehityksen sekä pääomien maastaviennin vuoksi Suomessa on
pysyvä joukkotyöttömyys ja sosiaalinen hätä. Myös pienen yritystoiminnan
harjoittajat ovat joutuneet ahdinkoon hallitus- ja eduskuntapuolueiden politiikan vuoksi.
On perusteltua ja oikein sanoa, että ne puolueet, joita maatalouden harjoittajat,
pienyrittäjät, sekä osa työttömistä ja eläkeläisistä ovat äänestäneet, ovat
myös aiheuttaneet edellä mainittujen väestöryhmien merkittävät taloudelliset sekä
muut vaikeudet.
EU:n komennossa on nyt edetty teknologialtaan eturivissä olevien suurten ja maallemme
tärkeiden teollisuuslaitoksien siirtämiseen pois Suomesta. Tuottavia tehtaita suljetaan
ja ajetaan kansainvälisten suursijoittajien omistukseen. Yksi esimerkkitapaus olkoon
Wärtsilän dieselmoottoritehtaan siirto Italiaan. Tehdas oli maailman mitassa korkean
teknologian ja ammattitaidon hankkinut laitos, jota on tuettu verovaroilla nykytasoiseksi,
kilpailukykyiseksi ja tuottavaksi tehtaaksi. Hankitulla teknologialla ja työntekijöiden
ammattitaidolla ei ollut mitään merkitystä siirrosta päätettäessä, vaikka ne ovat
olleet ainoat lisäarvoa tuottaneet tekijät tehtaan tuotantoprosessissa. Myös metsä- ja
paperiteollisuuden tulevaisuus Suomessa on uhattuna. Siitä ovat osoituksena Kemijärven,
Summan ja lukuisten muiden suurten sellu- ja paperitehtaiden sulkemiset. Samaan aikaan
suuren rahan omistajat ostavat vanhaa ja rakennuttavat uutta tuotantoa ulkomailla. Tällä
menolla Suomessa olevien paperitehtaiden jatkuvat alasajot ja investointien lopettaminen
ovat vääjäämättä edessä.
EU:n komennosta kertoo myös se, että suurin rakennustyömaamme on alistettu
täydellisesti Euroopan suuryritysten tahtoon. Ranskalainen rakennusyhtiö sai Olkiluodon
ydinvoimalan rakennusurakan, vaikka uuden voimalan piti olla suomalaisella tietämyksellä
ja työvoimalla rakennettava kohde. Merkittävät ja suuret valtion sekä kuntien
hankinnat, jopa armeijan satojen miljoonien aikaisemmin kotimaiset tilaukset, ovat
siirtyneet ulkomaille. Pääministeri on vain todennut, että nykyoloissa ei voida tehdä
mitään. Tähän on siis tultu, vaikka maamme pitäisi olla itsenäinen ja
päätäntävaltainen, omista ja kansalaistensa eduista huolehtiva valtio. Tässä näkyy,
miten alistetussa asemassa kansa EU-suomessa nykyisin elää. On myös muistettava, että
meitä suomalaisia on vain viisi miljoonaa. EU:hun kuuluu pian viisisataa miljoonaa
kansalaista. Näin voi syntyä helposti tilanne, jossa Suomen nykyiselle alueelle kehittyy
reservaatti, missä eletään isojen ehdoilla ja tukiaisten armoilla.
Kommunistinen puolue takasi rauhan
Kansan enemmistön etua puolustavien on pakko todeta, että asiat eivät voi olla Suomessa
hyvin, kun maan työvoimasta puolet on syrjäytetty normaalista työelämästä. Huono
tilanne yritetään peittää presidentin, eduskunnan ja hallituksen toivepuheilla
paremmasta tulevaisuudesta. Eikö rehellisempää olisi sanoa, että maassa vallitsee
kaaos. Aikoinaan jo 60 000 työtöntä sai presidentti Kekkosen julistamaan
"hätätilahallituksen" ja esittämään työttömien aseman parantamista.
Silloin työväenliike, jopa ammattiyhdistysliike, vaati ja toimi työttömyyden
poistamiseksi. Ehkä pelättiin myös kommunistisen liikkeen voimistumista ja siksi oli
välttämätöntä tehdä työllisyyttä lisääviä päätöksiä.
Nykyiseen alennustilaan on jouduttu, kun kansallinen lainsäädäntövalta on perustuslain
vastaisesti päätetty luovuttaa EU:n instituutioille ja koneistolle. Ne saavat edelleen
lisää valtaa, kun unionin uusi perustuslakisopimus kansan vastustuksesta huolimatta
hyväksytään 2008 kesällä eduskunnassa, ja hallitus saa valtuudet sopimuksen
ratifioimiseksi. Eduskunnan porvareiden, sosialidemokraattien ja vasemmistoliittolaisten
vaatimuksesta hyväksytty sotilaallinen liittoutuminen on myös kansallisen
päätäntävallan ja itsenäisyyden rajoittamista. Kyseiset päätökset lisäävät
selvästi tulevaisuuden uhkakuvia ja sodan vaaraa. Eikö valtion perustuslaillisten
elinten aika olisi jo lopettaa Suomen alasajo ja tehdä paluu puolueettomaksi maaksi. Se
olisi oikea teko kansamme tulevaisuuden turvaksi ja hyvien naapurisuhteiden rakentamiseksi
Pariisin rauhansopimuksen ja YK:n periaatteiden perustalle.
Rauhan ja yhteistoiminnan sopimusten aikana juuri kommunistien liike ymmärsi Suomen
kansallisen edun syvimmän ja rakentavan suuntauksen. Se muotoutui koko kansan linjaksi,
koska se vastasi kansan sekä Suomen kansallisia ja itsenäisyyden etuja. Kommunistinen
puolue muodostui maamme ulkopolitiikkaa suuntavaksi voimaksi. Tämä linja pyrittiin
murtamaan oikeiston ja SDP:n yhteistoiminnalla jo vuonna 1948 ja myöhemmin vuoden 1956
presidentinvaaleissa. Nämä yritykset epäonnistuivat kommunistisen puolueen
puheenjohtajan ja poliittisen johdon valitseman oikean periaatelinjan ansiosta. Valitun
ulkopoliittisen linjan ympärille rakentui laaja kansanrintama. Heinäkuussa 1958
eduskuntavaaleissa SKP ja SKDL saavuttivat vaalivoiton ja kansandemokraattien
eduskuntaryhmästä tuli eduskunnan suurin. Samalla vaalit osoittivat kansalaisten
luottamuksen kasvaneen puolueen harjoittamaa ulko- ja sisäpolitiikkaa kohtaan.
Oikeisto ja SDP:n johto tekivät kansan mielipiteistä välittämättä vuoden 1962
presidentinvaaleissa uuden hyökkäyksen Suomen valitsemaa ulkopoliittista linjaa vastaan,
kun oikeistovoimat rakensivat pahamaineisen Honka-liiton. Sen romahduksen seurauksena SDP
menetti vaaleissa kolmanneksen äänistään ja vielä eduskuntavaaleissa vuonna 1962 se
sai historiansa alhaisimman äänimäärän. Vasta vuoden 1982 presidentinvaalien jälkeen
oikeisto ja SDP saivat yhteisvoimin puretuksi sotapolitiikasta luopuneen Paasikiven -
Kekkosen linjan. Presidentti ja eduskunta irtaantuivat yksipuolisesti osasta
sodanjälkeisiä sopimuksia ja keskustelut aloitettiin sotilaallisesta liittymisestä
Natoon, EU:hun, Natoon sekä niiden sotilaallisiin hankkeisiin.
Kommunistinen puolue ja kansandemokraattinen liike menettivät erimielisyyksiensä
seurauksena otteen ulkopolitiikasta ja poliittinen voima hupeni vaaleissa vähitellen yli
20 prosentista 13 prosenttiin. Vaalien tulos osoitti, miten työväen joukkoliike hylkäsi
puolueen niin sanotun enemmistön valitseman poliittisen linjan seurauksena. Nykyisen
Vasemmistoliiton täysin aatteeton, porvarillista politiikkaa myötäilevä toiminta
karkottaa vain lisää äänestäjiä. Kannatus on pudonnut jo alle yhdeksään
prosenttiin. Ehkä entisille kansandemokraattisen liikkeen äänestäjille alkaa
vähitellen selkeytyä, millaista politiikkaa se on ollut tukemassa. Harha maamme
hyvästä tilanteesta
Menneet ja nykyiset tapahtumat osoittavat kiistatta, miten valtaosa kansastamme on ajettu
tehtyjen perusvirheiden takia pahaan ahdinkoon. Se rasittaa kaikkia työtätekeviä
väestöryhmiä - palkkatyöläisiä, maaseudun väestöä, pienyrittäjiä,
eläkeläisiä, työttömiä, pätkätyön tekijöitä, opiskelijoita, lapsia ja sairaita.
Harhama maamme hyvästä tilanteesta syntyy kaiken kattavasta porvarillisesta
propagandasta ja epärehellisestä tilastopelistä, joilla annetaan epätodellinen ja
pettävä kuva, että Suomi elää vakaassa tasapainossa. Kaikki arvostelu ja
vaihtoehtoinen politiikka on suljettu pois tiedotusvälineistä, koska ne valtaeliitin
mielestä johtaisivat hallitsemattomaan kriisiin. Todellisuudessa elämme jo nyt
jatkuvasti syvenevän kansallisen kapitalismin kriisin ja talouden anarkian keskellä.
Suurin yhteinen uhka maanviljelijöille, niin entisille kuin vielä jäljellä oleville,
sekä palkkatyöntekijöille ja pienyrittäjille on kuitenkin se muutos maan
ulkopolitiikassa, jolla Suomea sidotaan EU:n sotilaspoliittisiin suunnitelmiin ja
sotilasliitto Natoon. Suomen armeijan kenraalit ovat omaksuneet selkeän kannan ja myös
ajavat sitä, että Suomi liittyy Natoon. Kenraalien puheet ilmaisevat sen muodossa:
"Suomen armeijan varustukset tulevat yhdenmukaiseksi ja vastaavat Naton aseistusta
muutaman vuoden kuluttua". Esimerkiksi Hyrylän varuskunnan lopettamisen todellinen
syy oli ilmeisesti se, että nykyisten ohjusten vaihtaminen Naton ohjuksiksi on jo
käynnissä. Hallitus ja puolustusministeri ovat tukeneet ohjusten vaihtamista.
Presidentti Halonen puolestaan vain toteaa, että Nato-jäsenyys ei ole nyt ajankohtainen,
mutta se on optio ja jäsenyyttä on vakavasti harkittava. Viimeinen muotoilu on kuitenkin
jo myönnytys sotapolitiikalle. Entinen presidentti Ahtisaari puolestaan esittää Natoon
liittymistä, USA:n toivomuksesta. On vain ajan kysymys, kun sosialidemokraatit kammetaan
virallisesti Nato-jäsenyyden taakse. Kokoomuspuolue on jo aikaisemmin aloittanut avoimen
kamppailun Natoon liittymisen puolesta.
USA:n johdon sotilaalliset toimet osoittavat, miten kansainvälisessä politiikassa ollaan
kulkemassa väärään suuntaan. Tälle sotapolitiikalle tarjoaa sivustatukea Suomen
entinen sosialidemokraattinen presidentti Ahtisaari. Hän hyväksyi Suomen ensimmäisellä
EU:n puheenjohtajakaudella Naton hyökkäys- ja pommitusiskut Jugoslavian alueelle.
Tämän seurauksena tuhansia ihmisiä kuoli pommituksissa ja merkittäviä
teollisuuslaitoksia tuhottiin maan tasalle. Myös yksi tv- ja radiokeskus toimittajineen
pommitettiin murskaksi. Tuhoiskun perusteluna kerrottiin, että asema oli lähettänyt
länsimaiden ja Naton vastaista propagandaa. Pommituksissa käytettyjä "köyhdytetyn
uraanin ydinaseita" ei ole virallisesti tuomittu EU-maissa. Siksi myös Irakissa
kemiallisten aseiden käyttö on laajentunut ilman merkittäviä vastalauseita.
Hyökkäyssodan aloittanut USA eurooppalaisine liittolaisineen on käyttänyt toistuvasti
"valkoiseksi valoksi" kutsuttua kemiallista fosforiasetta.
"Rauhankonsultti" Ahtisaari toimi myöhemmin rauhanneuvottelujen vetäjänä
Kosovossa. Neuvottelujen aikana kävi selväksi, että Jugoslavian pommitusten hyväksyjä
ja lännen imperialististen etujen ajaja ei saanut kaikkien kiistan osapuolten
hyväksyntää ja luottamusta. YK:n turvaneuvosto hylkäsikin Ahtisaaren esitykset. YK:n
päätöksistä ja kansainvälisen lain määräyksistä välittämättä USA ja EU
aloittivat kuitenkin Kosovon yksipuolisen ja väkivaltaisen irrottamisen Serbiasta.
Ahtisaari suositteli myös hyökkäyssotaa Irakiin ja maan miehittämistä. Kovin
korkealle ei kansainvälistä Nobelin rauhanpalkintoa näytetä arvostettavan, jos
palkinto Ahtisaarelle joskus myönnettäisiin.
EU:n sotilaalliset suunnitelmat ja toimet myötäilevät ja etsivät syitä käyttää
asevoimia unionin politiikan tukena. Tavoitteet on määritelty nykyisellään niin, että
EU:n sotilaalliset operaatiot voidaan suorittaa kaikkialla maailmassa yhteistyössä USA:n
ja Naton joukkojen kanssa. Saksa on muuttanut perustuslakinsa, joka kielsi aikaisemmin sen
armeijalta toiminnan oman maan rajojen ulkopuolella. Sosialidemokraattisen puoleen johtama
Saksan hallitus ja liittopäivät poistivat maan perustuslaista tämän kiellon. Nyt
Saksan joukkoja on jo Afganistanissa, Balkanilla ja Afrikan maissa. Myös Japanin hallitus
ja parlamentti ovat tehneet vastaavat muutokset maan perustuslakiin. Japanilaisia on
Irakissa miehittäjien apuna. Japanin poliitikot ja sotilaspiirit uhkaavat tauotta myös
Pohjois-Koreaa.
Kaksi Hitlerin akselin sotajoukkoihin kuulunutta voimakkainta armeijaa on näin uudelleen
liikekannalla. Kun nämä armeijat lähtivät liikkeelle 1930-luvulla, alkoi
kapitalististen maiden välinen taistelu maailman rikkauksien sekä vallan uudelleen
jaosta ja toinen maailmansota syttyi. Imperialistisen Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon
ja Suomen liittyminen osaltaan fasismin liittolaiseksi muutti myöhemmin sodan koko
luonteen. Sota fasismia vastaan oli taistelua kansojen itsenäisyyden, rauhan ja
demokratian turvaamiseksi. Puna-armeija ja Neuvostokansa olivat kyllin voimakkaita ja
murskasivat fasistiset voimat. Neuvostoliiton voitto turvasi Suomellekin kuudenkymmenen
vuoden rauhankauden, joka on nyt vakavasti uhattuna.
Militaristiset ja oikeistolaiset voimat ovat vahvistuneet EU:ssa ja äänekkäät
vaatimukset ennalta ehkäisevän sotilaallisen voiman käytöstä lisääntyvät koko
ajan. Suomikin on lähettänyt sotilaitaan Afganistanin miehityssotaan, Balkanin alueelle
ja Afrikkaan. Suomalaisia sotilaita ja poliiseja on eri koulutustehtävissä USA:n
perustamissa koulutuskeskuksissa Euroopan uusissa Nato-maissa ja Jordaniassa.
Tarkoituksena on Irakin miehittäjien ja miehitysvallan avustaminen. Kokoomuspuolueen
johto vaati jo hyvissä ajoin tulevaa käytäntöä ennakoiden lainmuutosta, jolla
sallittaisiin maailmanlaajuinen suomalaisten taistelujoukkojen aseellinen toiminta.
Yhteiseen sotavalmistelukuoroon on nyt yhtynyt myös Vasemmistoliitto sekä vihreät,
sosialidemokraattisen puolueen mallia seuraillen.
EU:n sotilaalliset liittoutumiset ja aseistuksen lisääminen etenevät nopeaa vauhtia.
Suomea pyritään mukauttamaan tähän sotilaallisen varustautumisen tahtiin. Tämän
vuoksi Suomen puolueettomuudesta on luovuttu. Sen tilalle tulee sotilaallisiin
selkkauksiin osallistuminen alueilla, joille entiset EU:n siirtomaiden isännät haluavat
palauttaa valtansa. EU on muodostanut tehtävää varten nopeat iskujoukot, joissa jatkona
on myös Suomen osasto tai osastoja. Iskujoukoissa on perusta myöhemmin
järjestettävälle EU:n omalle armeijalle.Ulko- ja sisäpolitiikan haaksirikko Pariisin
rauhansopimuksessa ja YYA- sopimuksessa oli keskeisenä ajatus, että Suomen pyrkimys on
pysyä syrjässä suurvaltojen välisistä eturistiriidoista. Suomi harjoitti
rauhantahtoista ja riippumatonta ulkopolitiikkaa, mikä vastasi maamme todellisia
kansallisia etuja. Sopimukset edistivät oleellisesti tilanteen vakiintumista Itämeren
alueella ja koko Euroopassa. Tällä periaatteella maamme presidentit työskentelivät
aina vuoteen 1982 saakka. Suomi menestyi hyvin ja saavutti merkittäviä tuloksia ulko- ja
talouspolitiikassa sekä porvarillisen demokratian osa-alueilla. On syytä palauttaa
mieliin muutamia kannanottoja silloisten presidenttien lausunnoista. Paasikivi totesi:
"Sopimuksen johdannossa on julkilausuttu tärkeä periaate, että Suomen
pyrkimyksenä on pysyä suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella - periaate,
jonka Suomen kansa yksimielisesti hyväksyy ja joita useimmat pienet valtiot koettavat
noudattaa". Kekkonen puolestaan sanoi vuonna 1963: "Jos kansainvälisissä
suhteissa pysyteltäisiin yleensäkin sillä tiellä, jolla me olemme saavuttaneet Suomen
ja Neuvostoliiton välisen luottamuksen ja ystävyyden, niin uskoakseni voitaisiin luoda
edellytykset hedelmällisille neuvotteluille niistä vaikeista ja monipuolisista
ongelmista, joiden ratkaisemattomuus aiheuttaa jännitystä ja epävarmuutta kaikkialla
maailmassa". Lisäksi Kekkonen totesi vuonna1969: "Paras keino taata
Pohjois-Euroopan turvallisuus olisi se, että alueen maat pidättäytyisivät
sotaliitoista" ja " Olisi väärin ummistaa silmänsä siltä liikkeeltä, että
ystävyyden vastustajat laskisivat aseensa vaan ne jatkavat tämän ystävyyden
tuhoamista".
Erittäin merkittävää oli Suomen ja Neuvostoliiton yhteneväinen näkemys, että YK:n
peruskirjan tavoitteiden ja periaatteiden tinkimätön noudattaminen sekä sen
päätösten johdonmukainen toteuttaminen käytännön kansainvälisissä
turvallisuuskysymyksissä ovat ehdottomia. Tämä linja on edellytys myös YK:n sekä sen
järjestöjen tehokkuuden lisäämiselle. YK on puutteistaan huolimatta edelleenkin
tärkeä maailmanrauhan turvaamisen välikappale. Siksi on erittäin vaarallista, että YK
on nykyisin sivuutettu jo useasti USA:n sotavoimien toiminnan tieltä. Tämän suuntainen
kehitys on tosiasia myös EU:ssa, sillä monet EU-maat ovat lähettänyt sotavoimia
Irakiin. Maamme hallituksessa ja eduskunnassa hyväksytty uusi kriisienhallintalaki antaa
Suomellekin "viralliset valtuudet" sivuuttaa päätöksissään YK ja sen
periaatteet. Tämä on ehdottomasti vastoin kansamme etuja ja lisää selvästi sodan
vaaraa.
On todennäköistä, että kenraalien vaatimus hankkia Suomelle miehistön kuljetukseen ja
hävittäjien tankkaukseen sopivia lentokoneita perustuu Suomen puolueettomuuden
periaatteen kumoamiseen. Koneilla voitaisiin kuljettaa tuhansien kilometrien päähän
suomalaisia sotilasjoukkoja. Tällainen lento ylittäisi vanhan tavoitteen Uralista ja
voisi jatkua vaikkapa Siperian suuriin teollisuuskeskuksiin. Tällä alueella sijaitsevat
mittaamattomat raaka-ainelähteet ja energiavarat. Euroopan suuromistajat ovat
tavoitelleet jo vuosisatoja näitä rikkauksia. Enteileekö EU:n ja Naton
taistelujoukkojen toimintasuuntaa se, että maavoimien esikunnan siirto Mikkeliin on
sotatilanteen johtamisen kannalta, kuten kerrotaan, jälleen parhaalla paikalla -
tarpeeksi kaukana ja lähellä rintamaa.
Sotilaallisen toiminnan julkinen, jatkuva ja moninainen esilläolo on saavuttanut
laajemmat mittasuhteet kuin ennen toista maailmansotaa. Esimerkiksi televisiossa pyörii
vuorokauden ympäri tauoton sota ja lapsia opetetaan hyväksymään ase kädessä riehuvat
hirviöt. Tappamisesta on tehty viihdettä ja normaalia arkista selviytymispeliä. Nyt
aseita tyrkytetään jo koteihinkin, sillä vuoden 2008 alusta aloittaneet maakuntajoukot
ja niiden taisteluharjoitukset merkitsevät käytännössä entisen
suojeluskuntajärjestelmän uudelleen perustamista. Maakuntajoukkoja tarvitaan
todellisuudessa vain maan "sisäistä toimintaa" varten, mutta niillä on myös
merkittävä osuus sotaa käyvän maan armeijan alimman johtajiston kouluttamisessa.
Nämä muutamat esimerkit kertovat kommunistisen puolueen ja kansandemokraattisen liikkeen
hajaannuksen jälkeisestä maamme kehityksestä sen, miten vakavilla seurauksilla
työtätekeviä Suomen kansalaisia on koeteltu. Tämä kaikki on ollut mahdollista sen
jälkeen, kun kommunistinen puolue ja kansandemokraattiset järjestöt tuhottiin
oikeistorevisionistisilla virtauksilla ja vieraiden poliittisten voimien tuella. Näin
avautui oikeistolle ja suurelle rahalle edellytykset katkaista sodan jälkeinen kehitys,
mikä oli maamme historian rauhanomaisinta, demokraattisinta ja taloudellisesti
myönteistä myös kansalaisten suurelle enemmistölle.
Nyt tulonjakoa on muutettu edulliseksi keinottelijoille ja taloutta hallitseville
piireille. Tämän joukon voitot ovat nyt kaikkien aikojen suurimmat, minkä myös
tilastot osoittavat vakuuttavasti. Suuryritysten voitot ja jättiosingot eivät kuitenkaan
riitä rikkaille. Niiden päälle jaetaan vielä ylimääräisiä lisäosinkoja ja
optioita. Vuosittain tuo rahapotti on miljardeja euroja. On vaikeaa edes kuvitella,
millaisilla lapioilla EU:n alueella toimivat suuryhtiöt ovat riistonsa euroja kahmineet.
Ja voi vain ihmetellä eduskunnan ja hallituksen yksimielisyyttä niiden väittäessä,
että asioille ei voida tehdä mitään, koska EU kieltää. Valtavat voitot voitaisiin
yksinkertaisesti leikata korottamalla alhaisia palkkoja tai valtion verotuksella. Suuret
yritykset on tosiasiassa lähes vapautettu valtion verosta. Tulot kunnallisverosta
kasvaisivat merkittävästi, jos pienempien tulojen verotuksen alarajaa nostettaisiin ja
suurempien tulojen veroprosenttia korotettaisiin. Oikeistopuolueiden ja SDP:n johdon
esitys tasaveroksi merkitsisi verorakenteen muutosta ja se kohdistuisi pääasiassa pieni-
ja keskituloisiin. Suurituloiset pääsisivät yhteiskunnallisista velvoitteista
entistäkin kevyemmällä verotuksella. Harjoitetun oikeistopolitiikan seurauksena
työtätekevien kansalaisten elämä on vaikeutunut ja talouden kasvusta huolimatta
työväestön tulojen osuus kansantulosta on laskussa. Pitkäaikaiset tulopolitiikan
rakenteita myötäilevät työehtosopimukset sitovat työntekijät politiikkaan, mikä
tulee alentamaan reaalipalkkoja. SAK:n johdossa olevat SDP:n ja Vasemmistoliiton edustajat
ovat antaneet täyden tukensa tälle työehtojen huonontamiselle. Oikeiston ja
työantajien vaatimuksiin mukautuminen lisää jatkossakin rikkaille muhkeita osinkotuloja
ja palkkatyöläisille reaalisesti ansioiden laskua. Pienet, ilman indeksisuojaa saadut
palkankorotukset mitätöityvät hintojen ja maksujen yleisen nousun oloissa. Lähivuodet
merkitsevätkin huomattavaa työväestön elintason laskua, joukkoirtisanomisia ja
suurtyöttömyyden jatkumista. Työttömät, pätkätyöläiset sekä pienille
eläkkeillä ja sosiaalisilla avustuksilla elävät syrjäytetään kasvavaan köyhien
joukkoon. Sulautuminen porvarilliseen politiikkaan
Suomen Kommunistisen Puolueen konkurssiin ajanut johto avasi helpon tien edellä kuvatulle
kehitykselle. Se harjoitti järjestöperiaatteita rikkovia toimia "enemmistön"
hankkimiseksi jäsenistön tahtoa ja puolueen periaatteita vastaan. Kansainvälistä
kommunistista liikettä varoitettiin oikeistolaisuuden vaarasta jo vuonna 1960. Silloin
pidettiin kommunististen ja työväenpuolueiden neuvottelukokous, johon osallistui yli
sata puoluetta. Päätöslauselmassa pidettiin oikeistorevisionismia päävaarana koko
työväenliikkeessä. Siinä todettiin: "Vääristelemällä marxismi-leninismiä,
karistamalla pois sen vallankumouksellisen hengen, revisionismi, oikeisto-opportunismi,
heijastaa porvarillista ideologiaa teoriassa ja käytännössä, pyrkii lamaannuttamaan
työväenluokan vallankumouksellista tahtoa, riisumaan "aseista" työläisiä ja
työtätekeviä joukkoja, tekemään ne haluttomiksi taistelemaan imperialistien ja
riistäjien harjoittamaan sortoa vastaan, rauhan, demokratian, kansallisen vapautuksen ja
sosialismin voiton puolesta". Tähän keskeiseen syyhyn sortuivat myös sosialismia
rakentaneet maat.
Valitettavasti edellä kuvattu sulautuminen porvarilliseen politiikkaan toteutui myös
Suomen Kommunistisessa Puolueessa. Kun Forssan kokouksessa vuonna 1903 tärkein päätös
oli irti porvaristosta, mikä myös toteutettiin, niin mukautuminen porvarilliseen
politiikkaan merkitsi liittoa porvariston kanssa. Tämän liiton sosialidemokraattinen
liike toteutti jo luokkasodan jälkeen. Silloin Suomessa oleva Saksan keisarin armeijan
esikunta antoi toimintaoikeuden oikeistosuuntaiselle sosialidemokraattiselle puolueelle,
jota suuntausta nimitettiin myöhemmin myös "tannerilaisuudeksi".
Tannerin vuosina 1926-27 pääministerinä johtama ensimmäinen sosialidemokraattinen
hallitus on esimerkki siitä, kuinka silloin sulauduttiin porvarillisen politiikan
takuumieheksi. Lainaus Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmän
yhteenvedosta vuodelta 1928: "Viimevuoden toukokuun 16 p:nä - joka päivä muuten on
kansalaissodan jälkeen ollut voitolle päässeen lahtarismin veristen muistojen
elvyttämisen päivä - nähtiin sosdem. hallituksen pääministeri Tanner ja
sotaministeri Heinonen Helsingissä Nikolainkirkon rappusilla n.s.
"pääskytakkeihin" puettuna. U. S. kertoi tapauksesta 17.5. seuraavaa:
Pääministeri Tanner otti vastaan ohimarssin, tervehtien joukko-osastoja, ja paljastetuin
päin niiden lippuja. Herra ministeri sosialidemokraatti Heinonen huudatti eläköötä
näille riemujuhliin kokoontuneille suojeluskunnille". Tämän jälkeen
sosialidemokraattinen hallitus hyväksyi valtion budjettiin 53 miljoonan markan
määrärahan suojeluskuntien toiminnan edistämiseen. Silloin toteutettiin
sisällöltään samaa oikeistolaista sisä- ja ulkopolitiikka kuin tänäänkin.
Vasemmistoliiton johto ja eduskuntaryhmä tukevat nykyisin tätä uusvanhaa politiikkaa.
Mukana Vasemmistoliitossa ovat myös entiset Tiedonantaja-liikkeen kansanedustajat.
Tähän tilanteeseen johtanut kehitys alkoi jo 1960-luvulta. Silloin kansainvälisesti
toiminut suurteollisuus ja oikeistolaiset puolueet havaitsivat, että kommunistista
liikettä ei voiteta iskemällä sitä suoraan "otsaan". Alkoi kiertoliike,
jolla pyrittiin liittämään kommunistiset puolueet ja muut edistykselliset voimat osaksi
porvarillista hallintokoneistoa. Tässä hankkeessa ei ollut kysymys työtätekevien
tavoitteiden toteuttamisesta, joiden puolesta kommunistit sodan päättymisen jälkeen
toimivat ja pyrkivät poliittisen joukkoliikkeen avulla vaikuttamaan myös hallitukseen.
Silloin kommunisteille tarjottiin hallituspaikkoja porvarillisen politiikan
toteuttamiseksi. Tämän tavoitteen esitti presidentti Kekkonen pitäessään vuonna
1967kuuluisan Ostrobotnian puheen. Hän ilmaisi selkeästi, että kommunistit ovat
tasa-arvoisia kansalaisia ja yhteiskuntakelpoisia kaikissa asioissa. Heidät kelpuutettiin
virallisesti hallitusruotuun. Tämän jälkeen SKP:n oikeistosuuntausta kannattaville
avautuivat uudet edellytykset työläisjoukkojen harhauttamiselle.
Oikeistosuuntaus SKP:ssä esitti kaikissa mahdollisissa tilanteissa aina väittämän,
että hallituksesta käsin voidaan paremmin vaikuttaa asioiden hoitamiseen kuin sen
ulkopuolelta. Hallituskysymystä käsiteltäessä on kuitenkin aina muistettava, että
siihen liittyy ensimmäisenä tavoite porvarilliseen politiikkaan mukauttamisesta ja sen
kautta pyrkimyksestä erottaa kommunistit joukoista. Ilman näitä tavoitteita porvareilla
ja sosialidemokraateilla ei ole mitään tarvetta ottaa kommunisteja hallitukseen. Nämä
tavoitteet ovat olemassa silloinkin, kun kommunistien poliittinen voima kasvaa niin
suureksi kuin vaikkapa vuonna 1944, jolloin kommunistit oli pakko ottaa hallitukseen.
Muutamia tuona aikana saavutettuja tuloksia on vieläkin voimassa, koska myöhemmät
hallitukset, joissa Vasemmistoliittokin on ollut mukana, eivät ole saaneet mitätöityä
aivan kaikkea.
Erään sosialidemokraatin arvio myöhempien hallitusten toiminnasta, joihin SKP:n
edustajat ovat osallistuneet, on paljon kertova: ".kommunistit eivät ole koskaan
asettaneet hallitukseen tulonsa ehdoksi mitään merkittäviä kynnyksiä, eikä
sosialidemokraattien ja kommunistien välille ole syntynyt mitään merkittävää
pyrkimystä joidenkin yhteisten laadullisten tavoitteiden ajamiseksi .Kommunisteja
tarvittiin kipeästi hallitukseen 1960-luvun lopulla, kun tehtiin vaikeita taloudellisia
ratkaisuja, ja heitä tarvittiin kipeästi 1970-luvulla, kun jälleen ovat edessä vaikeat
ajat". Tämä lainaus voisi jatkua samalla linjalla näin. Vasta vuosina 1980-2003
tarvittiin todella kipeästi ensin kansandemokraattisen liikkeen ja myöhemmässä
vaiheessa Vasemmistoliiton osallistumista hallitukseen, vaikeiden ratkaisujen tekoon.
Kipeät ja vaikeat ratkaisut koskevat aina työtätekevää kansaa. Suurelle rahalle
hallitukset ovat aina tehneet avokätisiä ja anteliaita ratkaisuja.
Porvarillinen politiikka on onnistunut täydellisesti tavoitteissaan. Vanha Suomen
Kommunistinen Puolue on hajotettu porvariston toimin ja kansandemokraattinen liike
sulautettu suuren rahan ja sotapolitiikan, ennen muuta EU:n politiikan kannattajiksi.
Toisaalta on myös toteutunut tärkein porvariston tavoite, kommunistisen puolueen
erottaminen ja eristäminen kansanjoukoista. Tämän kehityksen osoittavat kaikki
yhteiskunnan mittarit, jos ei vain sokaistu ja sulje silmiään tapahtuneelta
kehitykseltä. Rauhantilasta sotien valmisteluun Edellä kuvatun kehityksen tulokset
näkyvät todella selkeästi eduskunnan toiminnassa, jossa on nykyisin enää vain
"yksi puolue". Kaikki puolueet toteuttavat talousmahtien määrittelemää yhden
vaihtoehdon politiikkaa, Euroopan unionin monopolien tahtoa, mistä kehitys voi johtaa
vain entistä oikeistolaisempaan, jopa fasistiseen suuntaan. Tätä arviota puoltaa se,
että oikeistovoimat ovat vahvistuneet useissa EU:n jäsenmaissa. Vaaleissa virta on
vienyt jopa äärioikeistolaiseen suuntaan. Lisäksi uudet EU:hun liittyneet Keski- ja
Itä-Euroopan maat ovat uusoikeistolaisten, jopa entisten fasistien johtamia. Esimerkiksi
Latviassa kommunistisen puolueen toiminta on kielletty, mutta entiset ja uudet fasistit
toimivat ja marssivat avoimesti kaduilla. Baltian maissa on kaikkiaan lähes miljoona
ihmistä, joilla ei ole edes äänioikeutta. Eestin asukkaista noin kolmannes ei saanut
äänestää maan liittymisestä Euroopan unioniin. Tämä osoittaa miten kaukana EU on
demokratiasta hyväksyessään kovalla kiireellä jäsenikseen uusia
"yhteistyöhaluisia" valtioita. Tässäkin näkyy suurpääoman ja
oikeistovoimien pukin sorkka. EU:n rajan siirto itään merkitsee sitä, että siitä
tulee myös sotaliittojen raja. Turkin jäsenyys EU:ssa on tämän vuoksi oikeistolle
erittäin tärkeä tavoite. Ukrainassa vuoden 2004 syksyllä käyty mafiaryhmien taistelu
vallasta oli itse asiassa taistelua siitä, missä on lännen sotaliiton raja. Tämä raja
ei tule olemaan Euroopan tilannetta vakauttava, vaikka Suomessa porvarilliset puolueet ja
sosialidemokraatit niin vakuuttavat. Eestin hallituksen edustaja sanoi 30. tammikuuta 2004
Suomen televisiossa selvästi, ei peitellen kuten suomalaiset poliitikot, että
neuvotteluja käydään jo Naton hankkeesta rakentaa lentotukikohta Eestiin ja suuri
sotilaskeskus Liettuaan. Tätä ei tietenkään olisi saanut sanoa ääneen, koska USA:n
taholta ilmoitettiin, ettei sellaista päätöstä ole vielä tehty. Kuitenkin jo nyt
Naton lentokoneet partioivat entisten kansandemokraattisten maiden ilmatilassa. Kovin
kaukana ei ole tilanne, jolloin samat koneet valvovat myös Ukrainan alueita. Silloin
ollaan jo Volgograd-Stalingradin, Moskovan ja Pietari-Leningradin porteilla. Tämä sama
menetelmä oli Saksan poliitikkojen ja armeijan käytössä jo 1930-luvulla, kun ne
valmistelivat hyökkäystä Venäjälle. Saksan sotakoneisto vyöryi vähitellen
lähemmäksi Venäjän ja Suomen rajoja. Panssarit muuttivat lopulta paperisilpuksi kaikki
hyökkäämättömyys- ja puolueettomuustakuut sekä julistukset. Tätä suunnitelmaa
tukivat aikanaan poliittisesti ja taloudellisesti ennen kaikkea Englanti, Yhdysvallat ja
Ranska. Baltian maiden tukikohdat merkitsevät suurten asevarastojen rakentamista lähelle
Suomen etelärannikkoa sekä Helsinkiä, ja vain sadan kilometrin päähän
Pietari-Leningradista. Näissä tukikohdissa tulee olemaan hyvin todennäköisesti myös
raskasta ydinaseistusta tai ainakin USA:n korkeimman johdon mainostamia
"pieniä" taktisia ydinkärkiä. Joka tapauksessa on varauduttava siihen, että
Vuosaaren syväsatamaan saapuvissa USA:n sotalaivoissa on ydinaseet. Eräät asiantuntijat
ovat esittäneet saman näkökohdan kuin KTP jo vuosien ajan - Vuosaaren satama ei ole
tarpeellinen Helsingin kaupungille tai Suomelle. Uudet tiedot tukevat enemmänkin arviota,
että satama kuuluu yhtenä osana suurempiin sotasuunnitelmiin.
EU-jäsenyyden ja Nato-liittolaisuuden myötä syntyy väistämättä tilanne, jossa on
turhaa enää puhua Itämerestä ja Suomenlahdesta rauhan merenä. Jo nyt näillä
alueilla on joka vuosi suuria sotaharjoituksia, niin maalla, merellä kuin ilmassa.
Kasvava asevarustelu, sotatukikohdat, sotatarviketeollisuus ja polttoainekuljetukset
tulevat saastuttamaan merialueita entistäkin enemmän. Arvioitavaksi jää katastrofi,
mikä tapahtuisi todellisen sodan oloissa.
Kansainvälisen kommunistisen liikkeen hajaannuksen tila on tehnyt edellä osoitetun
kehityksen mahdolliseksi. Siksi tulevaisuuteen suuntautuvien ratkaisujen tekeminen vaatii
pääkysymysten oikeaa asettamista. Se edellyttää näkökulman ulottamista riittävän
perusteellisesti edellä kuvatun kehityksen tapahtumiin kommunistisessa liikkeessä ja
kattavasti yhteiskunnan ja kansainvälisen kehityksen vaiheisiin. Jos näin ei tehdä
esimerkiksi pyrkimyksissä kommunistisen liikkeen yhtenäisyyden rakentamiseksi, syntyy
siitä kikkailun ja ylätason pelin ummehtunut haju. Nykyisessä keskustelussa voimme
kuulla usein kyseleviä muotoiluja: "oletko yhtenäisyyden puolesta vai sitä vastaan
" ja "haluatko sulkeutuneen klikin vai joukkoyhteyksiä tai "miksi kolme
kommunistien nimellä järjestäytynyttä organisaatiota". Selvyyden vuoksi
todettakoon, että Kommunistinen Työväenpuolue perustettiin vuonna 1988 jatkamaan
kommunistisen liikkeen periaatteita. Suomen Kommunistinen puolue on perustettu uudelleen
1997 ja Kommunistien liitto yhdistys 2003.Edellä mainittujen kysymysten kaltaisilla
näennäisillä vastakkainasetteluilla ei synny lähtökohtia suuntautumisessa takaisin
yhtenäisen puolueorganisaation ja ideologisesti työväenluokan maailmankatsomukseen
perustuvan kommunistisen puolueen rakentamiselle. Emme tarvitse puoluetta, jonka nimi on
kommunistinen ja toiminta on jotain muuta. Sellainen SKP meillä oli jo 1960-luvun lopulta
alkaen. Kokemukset varmaankin vakuuttavat, että paluuta sellaiseen ei ole.Kommunistinen
liike hajaantuu
On yhä uudelleen tarkasteltava kommunistisen liikkeen hajaantumisen syitä ja sitä miten
uuden SKP:n nykyjohto on eri vaiheissa toiminut. Tällainen yhteinen arvio on tehtävä
Tiedonantaja-liikkeen yhtenäisyyden rikkoutumisen ajalta ja sen jälkeiseltä kaudelta.
Ilman rehellistä ja tosiasioihin perustuvaa arviota ei voi syntyä myönteisiä
edellytyksiä kommunistisen liikkeen yhtenäisyyden rakentamiselle. Eikä periaatteiden
mukainen tulevaisuus rakennu niin kauan, kun yhtenäisyyden ajatellaan tapahtuvan
henkilöratkaisuin tai puolueiden johdon sopimuksin. Tästä antaa vakuuttavan kokemuksen
vuosikymmeniä jatkunut "enemmistön" ja "vähemmistön" linjataistelu
vanhassa SKP:ssä. Lisäkokemusta on saatu vielä siitä kahdestakymmenestä vuodesta,
mikä on kulunut Tiedonantaja-liikkeen hajoamisen tapahtumista.
Siksi asiallisesti tehty arvio menneistä tapahtumista ja nykymenosta on enemmän kuin
paikallaan. Ehkä siitä löytyy joitakin lähtökohtia ja opittavaa nykyisille sekä
uusille tuleville puoluejäsenille, jotta kommunistisen liikkeen yhtenäisyyden
kehittämiselle avautuisi aatteellisesti ja toiminnallisesti tervettä perustaa. Asia ei
etene tunnuksella: "tulkaa meidän vaalilistalle tai jäseneksi ". Tällaisiin
tunnuksiin ei myöskään sisälly mitään kommunistisia periaatteellisia tai
järjestöpoliittisia näkökohtia. Vain oikean, rehellisen ja konkreettisen tilannearvion
tekeminen on tulevan kehityksen edellytys ja lähtökohta.
Yhtenäisyyttä edistävinä toimina eivät käy ratkaisut, joilla heikennetään
työväen maailmankatsomuksen ideologista yhtenäisyyttä tai järjestöllistä
toiminnallisuutta. Näiden perustekijöiden kustannuksella saavutettava
näennäisyhtenäisyys ei anna kestävää perustaa voimien kokoamiselle. Yhtenäisyyden
nimissä ei saa muodostua toimintatunnusta, jolla sivuutetaan aatteellista ja
järjestöllistä puoluetoimintaa koskevien ongelmien käsittely. Tärkein kysymys on,
miten rakennetaan marxilais-leniniläisten katsomusten voimistumisen edellytykset. Voimme
sanoa melkoisella varmuudella, että yhtenäisyyden rakentaminen vaatii laajan ja
selkeyttävän puoluekeskustelun käymistä SKP:n ja KTP:n perusjärjestöissä.
Torikokouksilla asioita ei edistetä. Tällainen keskustelu ei luonnollisesti ratkaise
yhtenäisyyden ongelmia. Se voisi kuitenkin muodostaa ensi askeleen arvioida yhteisesti ja
kommunistisen maailmankatsomuksen periaatteiden mukaisesti yhtenäisen organisaation
suurta merkitystä.
Kootessamme uudelleen kommunistisen liikkeen käytettävissä olevia voimavaroja, pitäisi
keskustelussa pystyä aluksi käsittelemään ainakin marxilais-leniniläisen puolueen
luonne ja tehtävät, Suomen kommunistisen liikkeen kokemukset ja sen menetyksiin
johtaneet tapahtumat aina Tiedonantaja-liikkeen hajaantumisen syihin saakka. Lisäksi
keskustelun aihepiiriin pitäisi kuulua lähiajan tehtävien ja sosialistiseen
päämäärään tähtäävien tavoitteiden yhdistämiseen pyrkivän strategian
kehittäminen. Esitettyjen tavoitteiden perustalta on luotava kommunistien
liittolaispolitiikka ja sen tavoitteet poliittisten voimasuhteiden kääntämiseksi
työtätekevien etujen suuntaan.
SKP:n 15. edustajakokous
Tässä yhteydessä on tarpeetonta toistaa tapahtumia ennen SKP:n 15. edustajakokousta.
Sen jälkeinen kehitys lienee aikaa, mikä johti nykyiseen tilanteeseen. Siksi tapahtumat
15. edustajakokouksen ja uuden SKP:n perustamisen väliseltä ajalta on syytä ottaa
erityiseen tarkasteluun.
SKP:n 15. edustajakokouksen aikana ilmeni asioita, joilla oli vaikutusta myöhemmälle
kehitykselle Tiedonantaja-liikkeessä. Tiedonantaja lehden perustamisen jälkeen vuonna
1968 muotoutui tavoitteeksi palauttaa puolue ohjelmallisesti ja käytännön politiikassa
vuoden 1958 hyväksyttyjen periaatteiden mukaiseksi. Nämä periaatteet oli kirjattu myös
kansainvälisen kommunististen ja työväenpuolueiden kokouksen asiakirjaan. Tämän
toteuttamiseksi Tiedonantaja lehden tueksi perustettiin tukiorganisaatio. Aluksi se
muodostui SKP:n Uudenmaan piiriä käsittäväksi. Jopa eräät puolueen piirit, jotka 15.
edustajakokouksen jälkeen liittyivät kahdeksan SKP:n puoluepiirin muodostamaan
toimintaan, suhtautuivat aluksi kielteisesti valtakunnallisen kommunistisen lehden
perustamiseen. Perustamisen tarpeellisuus oli seurausta siitä, että silloinen Kansan
Uutiset lehti kieltäytyi julkaisemasta jäsenten ja piirijärjestön kannanottoja ja
kirjoituksia. Lehti jopa palautti maksulliset juhla- ja kokousilmoitukset ja julkaisi
jatkuvasti kirjoituksia, joissa puolusteltiin oikeistorevisionistisia katsomuksia.
Kansan Uutisten toimittajat osallistuivat SKP:n rinnakkaisjärjestöjen perustamiseen muun
muassa Uudellemaalle ja Turkuun. Lehti jatkoi myös hyökkäyksiä SKP:n edustajakokousten
hyväksymää aatteellista ja poliittista linjaa vastaan. Tämä oli seurausta virheestä,
joka tehtiin vuonna 1956, kun silloin ilmestynyt Työkansan Sanomat lakkautettiin ja
kommunistinen puolue jäi ilman omaa poliittista päivälehteä. Tätä päätöstä ei
hyväksytty Uudenmaan kommunistien keskuudessa, eikä monella muullakaan alueella.
Tiedonantaja lehti sai valtakunnallisen poliittisen jalansijan ja vaikuttamisen
mahdollisuuksia. Tämä avasi tien järjestäytyä ja torjua oikeiston hyökkäys 15.
edustajakokouksessa niin, että oli järjestettävä ylimääräinen edustajakokous. On
kuitenkin muistettava, että sama tulos, ehkä parempikin, olisi saavutettu jo
15.edustajakokouksessa, jos kahdeksan piirijärjestön toiminta olisi ollut kokouksen
aikana yhtenäisempää. Esimerkiksi käy selkeimmin se, että muun muassa SKP:n Tampereen
piirin kokousedustajista vai yksi toveri osallistui 15. edustajakokouksen aikana Koiton
talossa pidettyyn kokoukseen. Muut edustajat osallistuivat keskustalaisten kanssa
oikeistovoimien johdolla jatkuvaan 15. edustajakokoukseen.
On syytä todeta, että kun Kulttuuritalon elokuvateatterissa syntyi päätös siirtyä
Koiton taloon kokoukseen, eivät tämän päätöksen puolesta toimineet tunnetut puolueen
johtohenkilöt, vaan he arvostelivat päätöstä ja olivat valmiit alistumaan
oikeistosuuntauksen painostukseen. Tämä menettely rohkaisi oikeistolaisia voimia ja
heikensi puolueen terveiden voimien mahdollisuuksia. Tapahtuneen voisi tulkita niin, että
yhtenäisyyttä etsittiin silloin ja jo aikaisemmin vain henkilöratkaisuin, ei puolueen
periaatteiden ja politiikan yhtenäisyyden kautta. Näin avattiin oikeistovoimille
edellytykset erottaa jo 14. edustajakokouksessa puheenjohtaja ja 15. edustajakokouksessa
pääsihteeri ja puolet poliittisen toimikunnan sekä keskuskomitean jäsenistä.
Puolueeseen alkoi muodostua keskustalaisuuden ryhmä, jota myöhemmin kutsuttiin myös
"suoksi". Ryhmä kuvitteli oikeistoilmiön ohimeneväksi eikä nähnyt
hajotustoiminnan taustavoimien osuutta. Tämä oli varmasti se syy, miksi tunnetuille
kommunistisen liikkeen toimihenkilöille oli SKP:ssä vaikea osallistua päättäväiseen
toimintaan oikeistolaisuutta vastaan ja toteuttaa vuonna 1960 pidetyn kommunististen ja
työväenpuolueiden kansainvälisen kokouksen päätöksiä. Todennäköisesti se vaikutti
myös siihen, että NKP:n silloinen valtuuskunta ei nähnyt eikä ymmärtänyt 15.
edustajakokouksen aikana syntynyttä vaaratilannetta. Koiton talon kokoukseen lähteneiden
ilmoitus poistumisesta 15. edustajakokouksesta vastaanotettiin NKP:n valtuuskunnan taholta
hyvin torjuvasti.
Tällä kaikella oli se vaikutus, että oikeistosuuntaus arveli voivansa erottaa jo vuonna
1969 puolueesta sen 15. edustajakokouksessa kahdeksan piirijärjestön edustajat, niin
kuin sitten tapahtuikin. Tilanne voitiin silti korjata nopeasti ja päädyttiin
ylimääräiseen edustajakokoukseen. On kuitenkin todettava, että Koiton kokoukselle
valmistettiin, asioiden varmentamiseksi, uuden puolueen perustamista varten säännöt ja
periaateohjelma sekä ehdotus muodostaa maan käsittävä puolueorganisaatio. Koiton
kokous teki päätöksen myös järjestötoiminnan aloittamisesta. Se merkitsi 15.
edustajakokouksen päätöksistä ja oikeistovoimista riippumattoman valtakunnallisen
puoluetoiminnan aloittamista. Muilta osin esiintyi liiaksi epävarmuutta.
Koiton kokouksen vetoomuksessa puolueen jäsenille todettiin: "Toverit! Puolueemme on
historiansa vakavimmassa kriisitilassa. Olemme vakuuttuneet siitä, että valittu
toimikunta tulee oikealla tavalla valmistelemaan kokouksen ja tekemään sille esityksiä,
jotka luovat edellytykset marxilais-leniniläisen kommunistisen puolueen toiminnan
jatkamiselle maassamme". Tämä päätös oli merkittävä. Myöhemmät tapahtumat
ovat osoittaneet sen oikeaksi arvioksi.
Eräs kielteinen vaikutus ylimääräisellä kokouksella oli siinä, että sen
päätöksellä suostuttiin lakkauttamaan maata käsittävä puolueorganisaation johto ja
tilalle tuli Tiedonantaja lehden levikkijärjestelmä. Kävikö niin, ettei tosiasioita
rohjettu katsoa perusteellisesti ja kaukonäköisesti, vaikka ne osoittivat, että
näköala puolueen eheyttämiseksi marxilais-leniniläisellä perustalla alkoi loitota.
Suostuttiinko puolueessa keskustalaisuuden ja kansainvälisten kommunististen voimien
painostukseen tilanteessa, jossa ei enää voitu toteuttaa työväenluokan
maailmankatsomuksen mukaisesti yhtenäisyyden tunnusta. Kuitenkin yhtenäisyyden nimissä
ryhdyttiin ratkaisemaan periaatteellisia ja poliittisia erimielisyyksiä
henkilökysymyksillä, erottamisilla ja ylätason päätöksin. Tälle toiminnalle
etsittiin kansainvälistä tukea, josta muodostuikin perustunnus ja sisäisen
kädenväännön voimanlähde. Jos esitti muita kuin edellä mainittuja vaihtoehtoja
yhtenäisyyden perusteille, joutui yhtenäisyyden vastustajien listalle.
Tiedonantaja-liike menetti vähitellen kasvonsa. Ja se alkoi sopeutua virheelliseen
yhtenäisyyden tilaan. Muodostui sisältöä vailla oleva yhtenäisyystunnus. Siirryttiin
taistelevasta tunnuksesta keskustalaiseksi mukautumiseksi oikeistolaisuuteen. Eräät
toverit etsivät jopa henkilökohtaista mukavuutta. Tästä esimerkiksi käyköön se,
että kaikki Tiedonantaja-liikkeen seitsemän kansanedustajaa ovat saaneet myöhemmän
"herätyksen" ja hylänneet työväenluokan maailmankatsomuksen sekä siirtyneet
Vasemmistoliittoon, kommunistisen toiminnan kilpailijoiksi ja vastavoimiksi. Tästä voisi
paljonkin jossitella, mutta se ei enää muuta tapahtumasarjaa, joka lopulta johti SKP:n
konkurssiin.
Näin KTP:n nykyiseen johtoon kuuluvat toverit arvioivat jo kuusikymmentäluvun lopulla
tilannetta sekä aatteellispoliittista linjaa, jota puolueen 15. edustajakokouksessa
vuonna 1969 valittu johto jatkoi ylimääräisen edustajakokouksen jälkeenkin. Eräät
tutkijat kirjoittavat täytenä totuutena, että näinä vuosina puolueen johto ja
Neuvostoliiton Kommunistinen puolue olisivat suunnitelleet Suomessa sosialistista
vallankaappausta. Ottaen huomioon puolueen hajaannuksen tilan, ei voi muuta kun naurahtaa
tutkijoiden "totuuksille". Puolueen johdon oli täysin mahdotonta päästä
yhtenäiseen käsitykseen näin merkittävästä asiasta. Lisäksi poliittisen toimikunnan
jäsenet tietävät, että tällaisia suunnitelmia ei missään vaiheessa ole ollut.
Tapahtumat ylimääräisen edustajakokouksen jälkeen
Ylimääräinen edustajakokous ei kuitenkaan merkinnyt puolueen luokkakantaisesta,
aatteellisesta, poliittisesta ja järjestöpoliittisesta luonteesta käytävän taistelun
päätepistettä, pikemminkin tämän taistelun kiihtymistä. Vaikka 1980-luvun vaihteessa
oli selvää, että puolueen oikeistovoimat tulevat viemään SKP:n konkurssiin, olivat
Tiedonantaja-liikkeen levikkiorganisaation johto ja levikkipiirit kykenemättömiä
tekemään ratkaisuja, joiden edessä olimme olleet jo kerran Koiton kokouksessa.
Vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1986, juuri ennen Tampereella pidettyä Hervannan
kokousta, etsittiin epätoivoisia ratkaisuja perustamalla Demokraattinen vaihtoehto
vaalipuolue. Tämä oli viimeinen vaihe, jossa Tiedonantaja-liikkeen johdon olisi pitänyt
näyttää suunta jäsenistölle ja perustaa uusi kommunistinen puolue ja lähteä
vaaleihin kommunistisin tunnuksin. Siten olisi kerätty kommunisteja ja
kansandemokraattista liikettä tukeva väki vaikutuspiiriimme, eikä jätetty 400 000
äänestäjää epävarmuuden tilaan. Vaalipuolue tai jokin Vasemmistoliiton kaltainen
puolue ei voi koskaan täyttää kommunistisen puolueen tehtävää yhteiskunnallisessa
taistelussa.
Hervannan kokouksen aikainen tila ei ollut syntynyt yllätyksenä. Se oli seuraus vuoden
1978 SKP:n 18. edustajakokouksesta kehittyneestä taitekohdasta, josta alkaen
Tiedonantaja-liikkeen menetelmät sekä tilannearviot alkoivat hämärtyä ja näköalat
katosivat. Taistelutehtävien sijalle tulivat kasvavassa määrin henkilökysymykset. Ne
johtivat toimintaa koskevan itsekritiikin kieltämiseen. Puolueen 18. edustajakokouksessa
muodostui eräänlainen "yhtenäisyysvoimien" kompromissi, jolla uhrattiin
puoluejohdosta "äärilaidat". Näiden "yhtenäisyysvoimien" sopimus
sisälsi myös yhtenäisyyttä vahingoittavana tekona oman organisaation kehittämisen.
Ensisijaiseksi tehtäväksi muodostui puoluerauhan rakentaminen SKP:n sisälle.
Kiellettiin ideologisen ja poliittisen taistelun käyminen. Koskaan ei tehty selvitystä,
missä oli päätetty ja mistä sovittu neuvotteluissa toisen osapuolen kanssa. Tämä oli
Tiedonantaja-liikkeen johtoportaan salaista "diplomatiaa". Samalla se osoitti
johtoportaan poliittisesti väsyneeksi ja rohkeutensa menettäneeksi. Tässä vaiheessa
sijoitettiin SKP:n keskustoimistoon "vähemmistön" toimitsijoita, joiden
tehtäväksi annettiin mukauttaa Tiedonantaja-liikkeen voimavarat SKP:tä hallinneen
"enemmistön" yhteyteen ja samalla sivuuttaa kommunistisen liikkeen terveet
voimat. Tavoitteena oli muodollisen yhtenäisyyden saavuttaminen.
Vuosina 1981 ja 1984 puolueen 19. ja 20. edustajakokouksen aikana Tiedonantaja-liikkeen
johto menetti lopullisesti tilanteen hallinnan. Tämä oli seurausta siitä, että
taisteleva tunnus yhtenäisyydestä puolueen tervehdyttämiseksi
marxilais-leniniläiseltä perustalta alkoi muuttua sisällyksettömäksi. Yhtenäisyyden
nimissä piti luopua ideologisten mielipiteiden esittämisestä. Sen nimissä piti suostua
työväestön edun vastaisiin hallituspoliittisiin ja ammattiyhdistysliikkeen johdon
tekemiin ratkaisuihin. Sen nimissä piti purkaa yhtenäisyyskamppailun aikana muodostettu
organisaatio. Sen nimissä piti luopua Tiedonantaja lehden valtakunnallisesta asemasta tai
tehdä siitä "sylikoira".
Tämän taktiikan mukaan edellä mainituista asioista voitaisiin käynnistää toiminta
vasta yhtenäisyyden saavuttamisen jälkeen. Miten yhtenäisyys rakennetaan ilman
marxilais-leniniläisen kommunistisen puolueen periaatetta? Näiden tekijöiden
kustannuksella ei voida saavuttaa missään oloissa kuin näennäinen yhtenäisyys.
Tämän todistaa lähes 30 vuotta jatkunut SKP:n sisäinen taistelu puolueen
päälinjasta. Tämä ongelma elää tänäänkin kommunistisessa liikkeessä.
Yhtenäisyydestä ei saa muodostua tunnusta, jonka nimissä sivuutetaan aatteellista ja
järjestöllistä terveyttä koskevien ongelmien käsittely. On vältettävä keskustelun
ajautuminen näennäisen yhtenäisyyden kysymyksiin. Tärkeintä on, miten voidaan luoda
mahdollisuudet työväenluokan maailmankatsomuksen perustalta käynnistää uudelleen
kommunistien tehokas yhtenäisyyteen perustuva työskentely.
SKP:n keskuskomitean 10.11.1983 pidetyssä kokouksessa valittiin lehdistötyöryhmä. Sen
oli tehtävä 15.1.1984 mennessä esitys 20. edustajakokoukselle. Ehdotuksen sisältönä
piti olla neljä kertaa viikossa ilmestyvän puoluelehden perustaminen ja Tiedonantaja
lehden yhdistäminen siihen. Tämän esityksen hyväksyminen olisi merkinnyt
valtakunnallisen kommunistisen lehden lopettamista toistamiseen. Samalla vaadittiin
kaikenlaisen rinnakkaisorganisaatiotoiminnan lopettamista, eli olemassa olevan
kommunistisen toiminnan lakkauttamista. Samaan aikaan Tiedonantaja lehden levikkijaostossa
valmisteltiin 20. edustajakokouksen henkilövalintoja. Tässä vaiheessa
keskustalaisuudella oli jo merkittävä vaikutus edustajakokouksen valmistelussa.
Tiedonantaja-liikkeen johto oli hylännyt ne periaatteet, joita olimme aiemmin
puolustaneet. Se oli valmis riisumaan kommunistisen toiminnan muodollisen
yhtenäisyystunnuksen varjossa. Puolueen sisäinen tilanne oli jo ratkaisevasti
huonontunut ja Tiedonantaja-liike oli hajoamassa. Tätä roikkumistaktiikkaa jatkamalla
rohkaistiin edelleen oikeistovoimia SKP:ssä ja heikennettiin kommunistisia terveitä
voimia. Roikkumistaktiikan vahingollinen jatkaminen auttoi oikeiston lopulta lopettamaan
Suomen Kommunistisen Puolueen. Viimeistään tässä vaiheessa olisi pitänyt irrottaa
käsi "suohon" kulkevien keskustalaisten kädestä sekä pelastaa
"suohon" joutumiselta puolueen terveet voimat ja Tiedonantaja lehti.
SKP:n varapuheenjohtajan puheenvuorossa 20. edustajakokouksessa vakuuteltiin voimakkaasti
oikeiston edustajille, että tiedonantajalaiset eivät kättään irrota. Tässä
vaiheessa viimeistään selvisi, että SKP:n yhtenäisyystaistelu oli menetetty. Se, että
taistelussa ei onnistuttu, johtui siitä, että osassa SKP:n kahdeksan
"vähemmistöpiirin" johtoa yhtenäisyystunnusta ei enää käsitetty sen
alkuperäisessä, taistelevassa mielessä. Puoluetyössä ja politiikassa siirryttiin
"matalaan profiiliin". Päättävä irtautuminen ylimääräisen
edustajakokouksen roikkumistaktiikasta ja suuntautuminen kommunististen voimien
kokoamiseen sekä paluu omaan politiikkaan puolueriitelyn sijaan olisi antanut vielä
edellytykset uuteen nousuun. Tästä tehtiin kyllä aloitteita, mutta Tiedonantaja lehti
ja levikkijaosto olivat kuuroja näille esityksille.
Kaapattuaan lehden Tiedonantajan toimitus otti käyttöön samat menetelmät kuin
aikaisemmin Kansan Uutiset 1960-luvulla. Se kieltäytyi julkaisemasta puoluejärjestöjen
kirjoituksia, joissa esitettiin ja vaadittiin puoluetoiminnan voimistamista eikä alasajoa
oikeiston ja kolmaslinjalaisten edessä. On aina muistettava, että kommunistisessa
puolueessa on silloinkin tuotava esille asioiden oikea ja todellinen tilanne, kun ne
tuntuvat sattuvan kipeästi. Asioihin ja erimielisyyksiin on suhtauduttava aina
periaatteellisesti. 0n pyrittävä käsittelemään esiin nousseet asiat vaikka niiden
käsittely tuottaa kipuja. Tärkeätä on tuoda myös esiin se, missä työväen eduista
luopuminen on tapahtunut. Tämän tilanteen vuoksi perustettiin Uudenmaan Työkansa
niminen lehti. Se alkoi julkaista kirjoituksia, joita ei saatu enää Tiedonantaja
lehteen. Selvyyden vuoksi todettakoon, että tässä vaiheessa vuoden 1985 lopulla oli jo
muodostettu kolmaslinjalaisten ja Tiedonantajan kesken
"yhtenäisyystoimikunta".SKP(y) piti alkuvuodesta 1987 puolueen 21.
edustajakokouksen Dipolissa Espoossa. Edustajakokouksessa Uudenmaan piirijärjestön
edustajistoryhmän edustaja teki esityksen, että valittavalle keskuskomitealle annetaan
tehtäväksi uuden kommunistisen puolueen perustamisen valmistelu. Esitystä ei
hyväksytty. Sivuuttaakseen edustajistoryhmän valtaenemmistön hyväksymän esityksen
piirijärjestön puheenjohtaja kutsui koolle kokouspaikalle Uudenmaan piirikomitean
syrjäyttääkseen edustajien mielipiteen. Uudenmaan edustajistoryhmässä uusi
piirisihteeri vaati, ettei uuden puolueen perustaminen saa tulla esille tässä
kokouksessa, koska NKP on tähän kokoukseen osallistumisensa ehdoksi laittanut sen, ettei
uuden puolueen perustaminen tule esille.Mainittakoon tässä yhteydessä, että Dipolin
kokoukseen osallistui myös jäseniä, jotka olivat myöhemmin näkyvästi perustamassa
Vasemmistoliittoa. Vuonna 2005 Vasemmistoliittoon kuuluvina samat henkilöt esittivät sen
yhdistämistä sosialidemokraattiseen puolueeseen. Kuten nyt tiedämme, SDP on ajettu
oikeistopolitiikan toteuttajaksi ja Vasemmistoliitto aatteettomaksi sosialidemokraattien
apupuolueeksi niin eduskunnassa kuin ay-liikkeessäkin. Vasemmistoliittoa tarvitaan
ainoastaan puskurina, estämään työläisten kannatuksen siirtyminen Kommunistiselle
Työväenpuolueelle. Syksyllä 1987 Matinkylän pirtillä Espoossa kokoontui noin 150
kommunistia käsittelemään kommunistisen puolueen toiminnan jatkamista. Kokous päätti
vuoden 1988 alusta aloittaa kommunistisen lehden julkaisemisen. Lehti sai sitten nimekseen
Työkansan Sanomat. Kokous valitsi työryhmän valmistelemaan uuden kommunistisen puolueen
perustamista. Keväällä 1988 Tikkurilassa Vantaalla perustettiin Rauhan ja Sosialismin
puolesta - Kommunistinen Työväenpuolue jatkamaan Moskovassa vuonna 1918 perustetun
Suomen Kommunistisen Puolueen rikasta taisteluperinnettä.
"Yhtenäisyystoimikunta" ja SKP:n lakkauttaminen
Neuvostoliiton Kommunistinen Puolue (NKP) antoi tukensa
"Yhtenäisyystoimikunnan" toiminnalle. Oli kuitenkin selvää, että Suomessa
tarvitaan uusi kommunistinen puolue jatkamaan Suomen Kommunistisen Puolueen perinteitä.
SKP:n suunnan muuttamiselle ei enää ollut mahdollisuuksia. Todelliseen tilanteeseen
liittyviä vastaväitteitä ei edes esitetty. Väitettiin vain aina, että kansainvälinen
kommunistinen liike ei ymmärtäisi uuden puolueen perustamista Suomessa. Tiedonantaja
julkaisikin useita kirjoituksia otsakkeella "Pravda kirjoitti ja meille on
kerrottu". Näin unohdettiin kokonaan kunkin puolueen itsenäisen toiminnan
perusteet. On myös todettava, että NKP:n silloinen johto oli pääsihteerinsä toimesta
valinnut "perestroikan" uudeksi linjaksi, mikä johti vuonna 1991 NKP:n
lakkauttamiseen. Näin jälkeenpäin näemme jo selvästi, että tilanne oli kiirehtinyt
Pravda lehden ohitse. On huomattava myös se, että tässä vaiheessa SKP oli ollut
hajotetussa tilassa jo vuosikymmeniä. Ilmassa oli vaatimus luopua vanhasta ja siirtää
katse kommunistisen puolueen tulevaisuuteen.
SKP:n johto jatkoi puolueen alasajoa ja sen omaisuutta "yksityistettiin". Koiton
talo huijattiin, Kulttuuritalo velkaannutettiin ja puolueen liiketoiminta myytiin
hyväveli systeemillä. Samaan aikaan erotettiin perusjärjestöjä, puolueen jäseniä,
piirijärjestöjä, lakkautettiin lehtiä ja mukautettiin kansandemokraattisen liikkeen
muita osia myös lopettamistilaan. Samaan aikaan kehitettiin suunnitelmia sellaisen
puolueen perustamiseksi, joka ei nojautuisi työväenluokan maailmankatsomukseen, eikä
mitenkään kuuluisi sosialismin tulevaisuutta tukevaan voimaan. Oltiin siis valmiita
lopullisesti kuohimaan kommunistinen puolue sekä kansandemokraattinen liike ja muuttamaan
se sosialidemokraattisen ja porvarillisen politiikan yhteistyökumppaniksi. Samalla
varmistettiin, että uusi järjestäytymisen muoto sopisi hyvin sosialidemokraattisen
puolueen valta-asemien vahvistamiseen. Näillä eväillä perustettiin sitten
Vasemmistoliitto. Näin toteutui Arvo Aallon esitys 60-luvulta.Vaikka oli selvää, että
SKP:n johto tulee toteuttamaan kaikki vahingolliset suunnitelmansa, SKP(y):n eli
Tiedonantaja liikkeen johto - josta nykyisinkin on henkilöitä mukana vuonna 1997
uudelleen perustetun SKP:n keskus- ja piiriorganisaatioissa - jatkoi edelleen
roikkumistaktiikkaansa. Se antoi tuen Vasemmistoliiton synnyttämiselle ja oli mukana sen
perustamisvalmisteluissa. Mutta kun selvisi, että entiset Tiedonantajan tukijat eivät
kelpaa Vasemmistoliiton johtoon ja heidät heitettiin sivuun, katkesivat yhteydet
liittolaisiin. Vasemmistoliitossa mukana ollessaan SKP(y):n johto ja Tiedonantaja lehti
vastustivat kommunistien itsenäistä toimintaa ja hyökkäsivät Kommunistista
Työväenpuoluetta vastaan. Sama taktiikka jatkuu nykyisinkin.
Voidaan todeta oikeutetusti, että tahtoen tai tahtomattaan, uusi SKP on saanut
käyttöönsä nimen vanhan SKP:n hajottajilta. Tuskin nämä hajottajat ajattelivat
kommunistisen liikkeen voimistamista. Tavoitteena oli sen heikentäminen. Uuden SKP:n
tehtäväksi annettiinkin Kommunistisen Työväenpuolueen toiminnan vaikeuttaminen.
Tähän viittaavat ne toimintatavat, joita puoluettamme vastaan on suunnattu uuden SKP:n
johdon taholta. KTP on puolestaan jo 20 vuotta esittänyt rakentavia yhteistyön
tavoitteita, jotka SKP:n johto on pääasiassa torjunut.
Samankaltainen kehitys on ollut vallalla myös kansainvälisessä kommunistisessa
liikkeessä. Näin tapahtui muun muassa Venäjällä sen jälkeen, kun vuonna 1991
presidentti Jeltsinin ukaasilla Neuvostoliiton Kommunistinen Puolue lakkautettiin. Vaikka
NKP:n korkein johto oli lakkautuspuuhassa mukana, ei se estänyt puolueen perusjoukkoja
rakentamasta puoluetta uudelleen Venäjän Kommunistisen Työväenpuolueen nimellä.
Tapahtumista Suomessa on kulunut vuosia, ja jokainen vuosi vahvistaa niitä esityksiä,
joita ratkaisevina vuosina KTP:ssä olevien toimesta esitettiin. Tähän aikaan sisältyy
muitakin SKP(y):n päätöksiä, jotka vaurioittivat kommunistisen toiminnan tunnettuja
periaatteita niin kansalaisten kuin jäsenistön mielissä. Kun Neuvostoliitossa alkoi
ilmetä hajaantumista Gorbatshovin tultua valituksi NKP:n pääsihteeriksi, Tiedonantaja
lehti ja SKP(y):n johto tukivat niitä esityksiä, joita Gorbatshov teki. Esimerkiksi
käyköön vaikkapa hänen lausuntonsa, että "kapitalistinen järjestelmä on
muuttunut humaaniksi". Tällainen ajatus on käsittämätön aikana, jolloin ihmisiä
kuolee nälkään enemmän kuin koskaan tuntemamme historian aikana. Sairaudet ja
lapsikuolleisuus ovat järkyttävän suurissa luvuissa, kun kärsivä lapsi kuolee
ennenaikaisesti joka kolmas sekunti. Köyhien määrä kasvaa ja rikkaat lisäävät
voittojaan. Samaan aikaan sotimiseen käytetään niin paljon rahaa, että se riittäisi
sairauksien ja köyhyyden poistamiseen koko maailmasta.
NKP:n johdon esitykset ja niiden tukeminen eivät voi perustua kommunistiseen rehelliseen
tilannearvioon. Niillä pyrittiin tietoisesti vapauttamaan kapitalistinen järjestelmä
sen historian saatossa kielteisistä ja tämän päivän ongelmista, jotka ovat
sisäänrakennettu kapitalistiseen yhteiskuntajärjestelmään. Tässä vain yksi syy,
miksi Gorbatshovista tehtiin kapitalistisissa maissa niin suosittu " hyvä
kommunisti", jota kuninkaat, presidentit, ministerit sekä mahtavat talousjohtajat
kumarsivat ja kehuivat. Vielä vuonna 1989 Gorbatshovin Suomen vierailun aikana SKP:n ylin
johto, joista jotkut ovat nykyisessä uudessa SKP:ssä, oli mukana valmistelemassa
Gorbatshovin kunniaksi suurta kansanjuhlaa. Kommunisteille olisi pitänyt jo silloin olla
selvää, että Gorbatshov avasi ovet niille voimille, jotka kaatoivat Neuvostoliiton ja
lakkauttivat NKP:n. Oikeistovoimien tie oli auki kapitalistiseen yhteiskuntajärjestykseen
Neuvostoliitossa ja lähes kaikkialla sosialistisissa maissa.
Tämä kommunisteille vieras ja epärehellinen suuntaus perustui haihatteluun
"sosialismin teorian ja työväenliikkeen yhdistämisestä molempien kehityksen
uudessa vaiheessa". Tähän perustuen myös SKP:n johto siirtyi
"perestroikaan" ja kehitti muka aikaa vastaavan uudentasoisen sosialismin
rakennelman. Tähän periaatteeseen rakentuivat SKP:n asiakirjat vielä niin myöhään
kuin vuonna1989. Siitä tuli kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä
kolmaslinjalaisten ja revisionistien taistelutunnus. Samaan aikaan Suomessa puhuttiin
hallitusta rakennemuutoksesta, millä tarkoitettiin elinkeinoelämän kilpailukyvyn
tehostamista, pääomien keskittymistä sekä yritysten ja pääoman kansainvälistä
liittoutumista. Tämän valinnan seurauksia nyt elämme.
Neuvostoliiton lakkauttaminen ei ole kuitenkaan pelastanut kapitalistisia
yhteiskuntajärjestelmiä syvenevästä kriisistä. Kansainväliselle suurpääomalle
avautui kuitenkin entistä vapaammat mahdollisuudet harjoittaa oikeistolaista
riistopolitiikkaa ja aloittaa vanhojen siirtomaapolitiikan muotojen uudelleenkäyttö.
Sosialistinen maailmanjärjestelmä ei ole enää yli kahteenkymmeneen vuoteen vaikuttanut
tienraivaajana ja rauhanvoimana maailman tapahtumiin. Sodat, turvattomuus, taloudellisen
eriarvoisuuden lisääntyminen, ympäristön saastuminen ja monet muut vakavat ongelmat
ovat imperialistisen kapitalismin etenemisen tulosta. Tällä tiellä kulkien maailman
kansoja kohtaa kauhistuttava tulevaisuus. Moni kansa on jo vuodattanut katkerat
kyyneleensä, ja monella on vielä edessäpäin sama kohtalo, jos kapitalismin
mätänevän vaiheen, imperialistisen kapitalismin, taloudellista mahtia, sotilaallisia
hyökkäyksiä ja valtioterroria ei onnistuta torjumaan. Missä nyt näkyy kapitalistinen
humanismi?
Myös uuden SKP:n johto on ollut yhtenä vaikuttajana mukana kansan vastaisessa
rintamassa, tukemassa Suomen eduskunnan ja oikeiston linjaa maamme liittämiseksi
eurooppalaisen suurpääoman ja imperialistien johtamaan Euroopan tulevaan liittovaltioon
ja sotilasliittoon. Tämä kehityslinja osoitettiin jo syksyn 1994 EU-kansanäänestyksen
aikana. Nyt arviot ja varoittelu ovat toteutumassa. Edellä mainituista tosiasioista
huolimatta uusi SKP on osallistuntu EU:n vaaleihin. Se on asettanut ehdokkaita muun muassa
EU:n parlamenttivaaliin. Näin annetaan kansalaisille väärä kuva siitä, että
vaaleilla muka voidaan vaikuttaa EU:n tulevaan kehitykseen. Tämä on yhtä vääristynyt
kanta kuin se väite, että osallistumalla hallitukseen voidaan paremmin vaikuttaa Suomen
asioihin. Kommunistinen Työväenpuolue ei ole tietenkään voinut luopua työväenluokan
maailmakatsomuksesta, eikä samaistua tässäkään asiassa
porvarillis-sosialidemokraattiseen politiikkaan.EU on kapitalistisen mädännäisyyden
kauden tuote
Euroopassa kapitalistinen järjestelmä on kehittänyt monopolien, kartellien ja
konsortioiden verkoston, joka isännöi tuhansien miljardien eurojen pääomia. Tämä
varallisuus tunkeutuu kiertämättömästi kaikkialle yhteiskunnassa - politiikkaan,
sotilaallisiin suunnitelmiin ja yksittäisten valtioiden pieniinkin päätöksiin.
Pääomien kietoutumisesta yhteiskunnan elämään seuraa yhä suuremmat taloudelliset ja
poliittiset rikokset sekä erimuotoinen lahjonta. Lahjonnalla sidotaan valtioiden ja
kuntien päättäjiä ja virkailijoita toimimaan suuren rahan tahdon mukaisesti. EU on
talousrikosten ja lahjonnan suuri keskittymä.
Hallitakseen etunsa Euroopan kapitalistien liittoutuminen on nopealla vauhdilla kehittynyt
Euroopan unioniksi. Näiden todellisten tavoitteiden ja tehtävien peittämiseksi EU on
puettu porvarillisen demokratian kaapuun. Koko EU:n kehitys teräs- ja hiilikartellista
liittovaltioksi omine perustuslakeineen ja sotajoukkoineen on seurausta kapitalistisen
pääoman yhteen kokoontumisesta ja keskittymisestä. Tästä seuraa myös
kansainvälisesti epätasapainoinen alueellinen kehitys, kuten esimerkiksi teollisuuden
nopea siirtäminen halpatyövoiman maihin. Suomenkin teollisuutta siirretään parhaillaan
vauhdilla suuremmille markkina-alueille. Kapitalistiliittojen välisten taistelujen ja
sopimusten muoto ja sisältö voivat muuttua, mutta sen luokkasisältö ei niin kauan kun
luokat ovat olemassa. Tämän perustotuuden on EU:n historia todistanut ja unionin tuleva
kehitys sen myös vahvistaa.
Globalisoituva maailma on kapitalismin mädännäisyyden imperialistiseen kauteen
liittyvä ilmiö. Mikään strateginen suunnitelma ei tee siitä itsenäistä,
kapitalismista riippumatonta voimaa. Hyväntahtoiset kansalaisjärjestöt ja kansalaiset,
jotka tukevat ja uhraavat runsaasti aikaa humanitaariseen toimintaan, eivät voi poistaa
maailmaa ravistelevaa kriisitilannetta. Kaikkien on havahduttava näkemään, että
imperialistinen kapitalistinen politiikka on niiden kauheuksien aiheuttaja, joita
humanitaarisella toiminnalla yritetään nyt paikata. Suomen presidentin niin kuin
muidenkin "hyvän tahdon työn" merkityksen omaksuneiden olisi syytä lukea
kirjanen " Imperialismi kapitalismin korkein aste". Vaikka kirjasella on
vanhaksi eläneen ihmisen ikä, tapahtumat nykyajassa vain vahvistavat sen
ajankohtaisuutta. Tähän liittyen on julkaistu vuonna 2004 KTP:n 16. edustajakokouksessa
hyväksytty laaja asiakirja Imperialistiset sodat ja työväenliike.
Imperialistinen kapitalismi on kapitalistisen yhteiskunnan korkein aste, jolloin se on
ehtinyt muuttua edistyvästä kapitalismista lainmukaiseksi, lahoavaksi kapitalismiksi.
Imperialismi on kuolevaa kapitalismia. Näistä perusteluista ja päätelmistä on tullut
työtätekevien yhteiskunnallisen vallankumouksen kynnys, joka on ylitettävä ja
siirryttävä yhteiskunnallisessa kehityksessä eteenpäin. Osallistumalla EU:n vaaleihin
liittoudutaan mätänevän kapitalismin kanssa Euroopan kansoja vastaan. Uusi SKP toistaa
väärää menettelyään ja tekee virhearvion vuoksi karhunpalveluksen kommunistiselle
liikkeelle ja työtätekeville kansalaisille. Tulevat tapahtumat vahvistavat jälleen
tämänkin oikeaksi.
Lähimenneisyydessä on kapitalististen maiden kesken tehty paljon erilaisia sopimuksia ja
sotilasliittoja. Esimerkkinä mainittakoon 1980-luku. Silloin solmittiin USA:n ja Saddam
Husseinin kesken sotaliitto, joka kesti lähes kymmenen vuotta. Jo tuolloin, kuten
tänäänkin, USA:n näköpiirissä välkkyi Lähi-idän öljy. Sotaliiton toimesta
kaivettiin satojen tuhansien ihmisten joukkohautoja Iranin ja Irakin alueelle.
Persianlahden sodan aikana ja sen jälkeen USA:n pommituksissa syntyi lisää tuhansien
ihmisten joukkohautoja. YK:n pakotteiden aikana Irakissa kuoli satojatuhansia lapsia. Nyt
viisi vuotta jatkuneen USA:n hyökkäyssodan ja miehityksen aikana joukkohautoja syntyy
vain lisää. Kuolleiden siviilien määrä arvioidaan jo miljoonaksi. Näistä asioista
Suomen eduskunta, hallitus ja tiedotusvälineet vaikenevat ja estävät julkisen
arvostelun.
Nykyisessä tilanteessa kapitalistiliittojen ja kansainvälisen suurpääoman kesken
syntyy maailman taloudelliseen jakoon perustuvia sopimuksia. Samalla tässä yhteydessä
muodostuvat valtioiden välille poliittiset ja sotilaspoliittiset liitot maailman
uudelleenjaon toteuttamiseksi. Tämä on nykyisen tilanteen keskeinen kansainvälinen
kysymys. Kautta historian on sodassa hävinnyt puoli uudestaan ja uudestaan yrittänyt
ottaa takaisin menetykset. Nykypäivänä juuri Japanin ja Saksan imperialistiset
taustavoimat ovat tyytyväisiä ja toiveikkaita, kun kahdessa maailmansodassa niiden
tukemat hävinneet sotajoukot ovat jälleen liikekannalla.
EU:sta yritetään antaa kuva, että se olisi rauhan ja kansojen liiton perusta
kapitalismin aikana. Kansalaisille uskotellaan, että unionin päätöksillä ja
taloudellisilla toimilla monopolit yhdistettäisiin sellaiseen eurooppalaiseen
politiikkaan, joka ei olisi imperialistista, väkivaltaista, vallanhaluista ja sotaista.
Tämän mukaan maailman uudelleenjako, joka on parhaillaan toteutumassa, voisi liittyä
politiikkaan, joka olisi ristiriidassa imperialistisen kapitalismin tavoitteiden kanssa.
Tällainen tulkinta EU:sta johtaa porvarilliseen reformismiin marxilaisuuden asemesta.
Lisäksi ajatus on teoreettisesti puhdasta pötyä ja pahimmanlaatuisen opportunismin
epärehellinen puolustuskeino. Sillä jos ei kosketa ja rajoiteta finanssipääomien
taloudellista ja poliittista valtaa, mitä EU:ssa ei nyt tehdä, edellä mainitusta
tulkinnasta muodostuu verhottua ja vaarallista mukauttamispropagandaa imperialistisen EU:n
hyväksi.
Lörpöttelemällä demokratiavajeesta, "vaikuttamalla" EU:n vaaleissa ja
unionin byrokratian sisällä, unohdetaan tärkein asia, eli vastakohtien koko syvyys ja
imperialistisen kapitalismin asettamat tehtävät EU:lle. Reformistiset ja opportunistiset
kommunistiset puolueet, sosialidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset sekä
byrokratisoituneet ammattiyhdistykset tukevat todellisuudessa Euroopassa imperialistista
kapitalistista sota- ja ryöstöpolitiikkaa, kun ne antavat tukensa EU:lle. Näin niistä
on tullut vallankumouksellisen työväenliikkeen luokkataistelun jalkarautoja, joissa on
EU:n rahaleima. Näitä jalkarautoja tullaan lähitulevaisuudessa varmasti vahvistamaan.
EU:n parlamentissa ja Euroopan Neuvostossa on jo käsitelty takautuvia kommunistilakeja.
Näin kommunististen puolueiden ja puoluejäsenten toimintaa pyritään vaikeuttamaan.
Yrityksiä on tehty jopa koko kommunistisen puoluetoiminnan kieltämiseksi.
Finanssipääoman voima on Euroopassa nyt niin voimakas, että se voi taloudellisissa
sekä kansainvälisissä asioissa alistaa täydellistä itsenäisyyttä ja poliittista
riippumattomuutta nauttivat valtiot oman tahtonsa toteuttamiseen. Tästä Suomi on
valitettavana esimerkkinä. EU:n finanssipääomalle tärkeätä ovat jo löydetyt, mutta
myös mahdolliset uudet raaka-ainelähteet. Uudella nopeasti kehittyvällä tekniikalla
voidaan vielä kelpaamattomat maat tehdä huomenna rikkauksia tuottavaksi. Mitä
kehittyneempi kapitalismi on, sitä suurempi on raaka-aineiden tarve, ja sitä
kärjistyneempää on kamppailu uusien alueiden haltuun ottamiseksi. Euroopan
finanssipääoma on aina, suurien voittojen saamiseksi, suuntautunut itään ja Afrikkaan.
Esimerkiksi todettakoon, että Etelä-Afrikka tuottaa vuosittain 70 - 80 prosenttia
maailman kullasta, mikä toimitetaan pääasiassa Eurooppaan. Samanaikaisesti mainitun
alueen kansat elävät köyhyydessä. Euroopan Unioni on alistettu myös tälle
tehtävälle.
Luokkaviha ja harhaanjohtava kaiken kattava tiedotustoiminta saattavat sokaista ihmisiä
tavalla, että he lakkaavat näkemästä aivan tavallisia asioita. Tämän havaitsee
Suomessa nyt valta-asemissa olevista ihmisistä, mutta myös työvaatteissa ahertavista
työläisistä. Osallistumalla EU:n vaaleihin annetaan kuva, ettei EU olekaan
imperialistisen politiikan toteuttamista varten muodostettu kapitalistien liittoutuma. Ei
vaikka se uhkaa avoimesti rauhanomaista kehitystä, toimii suuren rahan etuja noudattaen,
varustautuu valtavilla asemäärillä ja uusilla liitoilla sotaan. Eikä vielä
sittenkään, vaikka se saastuttaa aseillaan, tuhlaa raaka-aineita ja maksattaa lopulta
koko laskun Euroopan kansoilla. Historia kyllä tuomitsee ankarasti nykyiset
sotaseikkailijat, mutta se tapahtuu vasta sitten, kun raketit ja pommitukset ovat
möyhentäneet ihmiskunnan työn tuloksia pelkiksi raunioiksi.
Lähi-idässä ja Palestiinassa tehdään USA:n tuella ja YK:n päätöksistä
piittaamatta kansanmurhaa. Irakissa tuhotaan ihmiskunnan historiallisia kohteita,
kaupunkeja ja kyliä, murhataan ja kidutetaan ihmisiä. Suomen poliittinen johto on jo
mukana vastaavassa kansanmurhassa Afganistanissa. Vielä olisi kuitenkin mahdollista
estää koko maailmaa ravistelevan sodan syöksykierteeseen joutuminen, mutta se
edellyttäisi kansalaisten asettumista teoissa rauhan ja edistyksen rintamaan. Rauha
voidaan säilyttää ja palauttaa vain sillä edellytyksellä, että kaikki ne joille
rauha on tärkeä, yhdistävät toimintansa ja tehostavat valppauttansa sodan lietsojia
vastaan. On tajuttava loppuun saakka, että rauhanpuolustajan velvollisuutena on lujittaa
taistelua uhanalaiseksi joutuneen rauhan pelastamiseksi.
On vaadittava kilpavarustelun lopettamista, sillä kasvava aseistus lisää varmuudella
sodan vaaraa. On vaadittava sotilaallisten liittoutumien ja sotilastukikohtien
rakentamisen lopettamista. On vaadittava, etteivät Euroopan sydämessä uudelleen
aseistautuneet Saksan militaristit lähetä joukkojaan rajojensa yli. On vaadittava
imperialistien sotilaallisen toiminnan lopettamista Lähi- ja Keski-idässä. On
vaadittava kaikkien ydinaseiden hävittämistä. Taistelu jatkuu - ketä vastaan
Kommunistinen Työväenpuolue on perustamisestaan vuodesta 1988 saakka pitänyt
tärkeänä tehtävänä arvioida marxismi-leninismiin perustuen yhteiskunnallisen
kehityksen tapahtumat. Tämä periaate toimi vanhassa SKP:ssä Tiedonantaja-liikkeen
osalta aina 1970-luvun puoliväliin, jonka jälkeen hajaantumista edistäneet ilmiöt
syrjäyttivät periaatteet. Asioita ryhdyttiin ratkaisemaan henkilökysymyksillä,
keskustason "diplomatialla" sekä periaatteettomien kompromissien avulla.
Me kommunistit KTP:ssä olemme vakuuttuneet siitä, että kansojen taistelu edistyksen,
demokratian, rauhan ja sosialismin puolesta onnistuu vain siten, että kommunistinen liike
niin maailmanlaajuisesti kuin myös Suomessa kokoaa voimansa yhtenäisen työväenluokan
maailmankatsomuksen perustalta vastaiskuun taantumuksen ja imperialistisen kapitalismin
pysäyttämiseksi. Kommunistien avoin esiintyminen on tie, joka palauttaa luottamuksen ja
yhdistää hajaantuneet voimavarat. Ketä vastaan Kommunistinen Työväenpuolue sitten
taistelee? Haluamme lainata Venäjän Kommunistisen Työväenpuolueen julistuksesta
vuodelta 2003 seuraavaa: "Lyhyesti sanottuna ihmisten jakoa vastaan. Jakoa herroihin
ja orjiin, palvelijoihin ja isäntiin, riistettyihin ja niihin, jotka elävät toisten
kustannuksella. Tätä halventavaa jakoa vastaan taistelee puolue. Me nojaudumme niihin
ihmisiin, jotka työllään tuottavat aineelliset ja henkiset kotimaan rikkaudet, niihin
jotka eivät riennä herroiksi eivätkä myöskään riennä hännystelijöiksi. Meitä
työtätekeviä on Venäjällä (tähän voisi liittää sanat myös Suomessa) paljon. Kun
kokoonnumme ja järjestäydymme, meistä tulee kaikkein vahvin".Yhtenäisen puolueen
järjestöllisen toiminnan lujuudessa on kysymys vallankumouksellisesta
järjestäytymisestä, minkä avulla työväenluokka taistelee päivänkohtaisten etujen
puolesta, ja viimekädessä pyrkii sosialismin edellytysten kehittämiseen. Kommunistisen
puolueen selvitystyön on myös toimittava demokraattisen rintaman rakentamiseksi.
Kommunistien vuosikymmenten aikana jatkuneen suuntataistelun jalkoihin tukahtunut
toiminta, jolla olisi sidottu kommunistien toiminnan lähimmät tehtävät ja
sosialistinen päämäärä toisiinsa, ei ole onnistunut. Siksi yhtenäisyyden
rakentaminen edellyttää laajan puoluekeskustelun aloittamista perusjärjestöissä.
Keskustelu ei ratkaise ongelmia, mutta ehkä se aloittaa toimintayhtenäisyyden
kehittämisen vähiten kiistanalaisista kysymyksistä sekä työläisten tärkeimpien
vaatimusten toteuttamisesta.
Toimintayhteyksien edistäminen ja parantaminen ay-liikkeessä, vaaleissa,
joukkotapahtumissa sekä kansalais- ja perinneliikkeissä ovat niitä ensi askeleita,
joiden kautta voidaan edellyttää kommunistisen maailmankatsomuksen perusteiden
lujittuvan niin, että yhtenäisyys toteutuu vähitellen. Tie yhtenäisyyteen kulkee
yhteisten tavoitteiden puolesta käytävän kamppailun kautta. Yhtenäisyyden
rakentamisella ja kaikella puolueen toiminnalla on oltava konkreettinen sisältö ja
konkreettiset muodot. Kommunistinen Työväenpuolue on aina ollut ja on jatkossakin
tältä perustalta valmis työskentelemään kommunistisen liikkeen yhdistämiseksi.
Kuluneiden vuosien aikana käydyt monet poliittiset kamppailut osoittavat, että
kommunisteilla ei ole omissa periaatteissaan mitään hävettävää, eivätkä
äänestäjämme ole tehneet vääriä valintoja tukiessaan kommunistien aloitteita
kansalaisten elinehtojen parantamiseksi. Tulevaisuus yhdistää meitä ja työväestöä
uudelleen demokraattisten uudistusten ja sotapolitiikan vastaisen toiminnan voimaksi.
Puoluekeskustelun aikana tulisi kyetä käsittelemään muun muassa seuraavia asioita.
- Marxismi-leninismiin rakentuvan kommunistisen puolueen ohjelman ja
järjestöperiaatteiden luonne ja tehtävät.- Kansanrintaman rakentaminen ja kommunistien
liittolaispolitiikan perusteet.
- Ajankohtaisten tehtävien ja sosialistiseen päämäärään tähtäävien tavoitteiden
yhdistämiseen pyrkivän päämäärän kehittäminen.
Edessä olevien yhtenäisyyteen pyrkivien tehtävien perustaksi on voitava kehittää
arvio puolueen taistelusta oikeistorevisionismia vastaan. On uskallettava tehdä arvio
myös vanhassa SKP:ssä puolueen terveiden voimien toiminnasta, niiden hajaantumisen
vaiheista ja keskustalaisuuden vaikutuksesta siihen.
ETUSIVULLE |