Kansantanssinuorten Liitto ry
Finnish Youth Folklore Association

www: www.kansantanssinuoret.fi

sähköposti:
ktnl at kansantanssinuoret.fi
  Toimisto: Döbelninkatu 5 B 21
00260 HELSINKI
puh/faksi (09) 441 803
puvusto puh. (09) 441 702


TIEDOTE 1/2003

7.1.2003

 

JÄSENYHDISTYKSILLE
 

Hyvää kansanomaisten kädentaitojen teemavuotta 2003!
Teemavuoden tarkoituksena on tuoda esille kädentaitoja kansanmusiikissa ja -tanssissa. Aihetta voi korostaa myös omissa tilaisuuksissa esimerkiksi esittelemällä meille läheistä pukuperinnettä.
 

TOIMINTATIETOLOMAKE

On taas aika täyttää toimintatietolomake viime vuodelta. Lomakkeeseen on lisätty kohta: Kansainvälinen toiminta. Tarvitsemme kaikki tiedot Opetusministeriötä varten, joten on tärkeää, että kaikki kohdat täytetään huolella ja lomake palautetaan viimeistään 31.1.2003 toimistoon.
 

TANHUVIESTI 2003

Tanhuviestin tilauslistat pitää palauttaa toimistoon 15.1.2003. Tämä on myös maksupäivä.
Vuoden ensimmäinen lehti ilmestyy viikolla 10. Olethan hankkinut paljon uusia tilauksia ja varmistanut jokaisen entisen tilauksen.
 

KOULUTUS

TANHUOHJAAJAN PERUSKOULUTUS alkaa 24.-26.1.2003 Varalassa. Ilmoittautumisaika päättyy näinä päivinä, mutta jos joku innostuu asiasta vasta nyt, niin voi heti soittaa Sinikka Mäkelälle (03) 344 3030 ja varmistaa mukaan pääsemisen.

KANSANTANSSINOPETTAJATUTKINTO
Koulutus alkaa tulevana pääsiäisenä ja koulutusjaksoja on neljä. Tarkempi koulutusohjelma ja aikataulu selviävät oheisesta esitteestä. Hakuaika päättyy 28.2.2003. Hakulomakkeita saa Varalan Urheiluopistosta, jonka yhteystiedot ovat esitteessä.
Turvatkaa yhdistyksenne jatkuvuus innostavalla koulutuksella!

LOHJAN ALUEKURSSI 2.2.2003
Kurssilla voi vielä opetella Bastioni Polskan ja Nordlek-juhlan ohjelmistoa. Lisätietoja saa Eila Uleniukselta, puh. (019) 321 381.
 

KANSANTANSSIA TELEVISIOSSA

Ylen Opetusohjelmat on tuottanut uuden kansantansseja esittelevän ohjelmasarja Kansantanssi.
Ohjelmat lähetetään Taito-TV:ssä sunnuntaisin klo 9.45 alkaen 16.2.2003 ja uusinnat keskiviikkoisin klo 14.45. Sarjassa on viisi osaa ja osan kesto on 15 minuuttia. Katso!
 

Toiminnallista talvikautta pakkasten paukkuessa!

Tuija Koskinen
 

Postissa lähetetyn tiedotteen liitteinä:  Toimintatietolomake, Kansantanssinopettajatutkinnon esite


KTNL:n aikaisemmat tiedotteet: Tiedote 1/2002, Tiedote 2/2002, Tiedote 3/2002, Tiedote 4/2002,
Tiedote 5/2002, Tiedote 6/2002, Tiedote 7/2002, Tiedote 8/2002, Tiedote 9/2002, Tiedote 10/2002,
Tiedote 11/2002

Takaisin KTNL:n etusivulle.


Matti Lankinen (matti.lankinen at kansantanssinuoret.fi) 6.4.2003