KANSAN RADIOLIITTO RY.
Viides linja 3 A 1
00530 HELSINKI
p. 7013300, fax 7011033
Valtiovallan tuki
kansalaisviestinnälle olisi perusteltua
1.
Yhteisö- ja kansalaisradiotoiminnan tuen aloittaminen
Kansan Radioliiton mielestä valtiovallan tulisi alkaa tukea maassamme
kansalaisaktiviteettiin perustuvaa yhteisö- ja kansalaisradiotoimintaa. Yhteisöradiotoiminta
on varsin laajaa eri puolilla maailmaa, mm. monissa Amerikan ja Euroopan maissa
(ks. http://www.amarc.org). Ruotsissa tällä pohjalla toimiva Närradio saa
yhteiskunnan tukea varsinkin lähetys- ja tuotantotekniikkaan.
Suomessa on muutama yhteisö- ja
kansalaisradiotoimintaan painottunut paikallisradio, kuten Lähiradio Helsingissä
ja Radio Robin Hood Turussa. Ne eivät saa toistaiseksi mitään yleisavustusta
toimintaansa, vaikka ne tarjoavat kansalaisjärjestöille ja -ryhmille sekä
yksityisille kansalaisille ohjelma-aikaa sekä neuvontapalveluja omaehtoisten
ohjelmien tekemiseen ja vaikka tämä toiminta edistää viestintädemokratiaa
ja mediakasvatusta.
Tällaiseen luonteeltaan epäkaupalliseen
radiotoimintaan sopiva tuen myöntäjä on Radiorahasto, johon sillä on uuden
lain mukaan täydet mahdollisuudet. Myös Opetusministeriön ja Viestintäministeriön
yleis- ja kohdeavustukset tällaiseen toimintaan ovat perusteltuja.
2.
Viestintäyhteisöjen toimintatuki
Kansan Radioliitto ihmettelee viestintäyhteisöjen julkisen toimintatuen äärimmäistä
niukkuutta maassamme. Liikenneministeriö avustaa vuosittain viestintäjärjestöjen
projekteja mm. viestintäkasvatukseen yhteensä vain noin 50 000 eurolla.
Ministeriön samassa yhteydessä jakama liikennemuseoiden rakentamisavustus on
siihen verrattuna moninkertainen summa. Onko asioiden arvotus ja painotus
oikeassa suhteessa?