Erkki Haapalainen MIELIPIDE
Maalinauhantie 7 a 18
01280 VANTAA
p. 3921369(k), 68253696(t) 9.4.1997

Demari
"Yleisön osasto"

Presidentti Ahtisaari puuttui oikeaan asiaan

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari kiinnitti maaliskuussa 1997 julkisuudessa huomiota yksityisten kansalaisten sananvapauteen käytännössä liittyviin ongelmiin ja esitti keskusteluun myös joitakin ehdotuksia tilanteen parantamiseksi. Ahtisaari totesi muun muassa, että joukkotiedotus, media on noussut vaikuttajavoimaksi yhteiskunnassa, että yksilö on mediassa heikommassa asemassa kuin instituutiot ja yritykset ja että mediarakenteita ohjaavaan mediatalouteen ja viestintäpolitiikkaan tulee suhtautua vakavasti.

Ahtisaari muistutti, että sananvapauden "omistajana" on kansalainen ja raamina demokraattinen kansalaisyhteiskunta – ei media sinänsä. Ahtisaari piti tärkeänä, että media palvelisi kansalaisyhteiskuntaa, että mediakulttuurin kehittäminen demokratian ja tietoyhteiskunnan näkökulmasta on haaste, että media voisi painottaa yleissivistävää ja kansalaisia palvelevaa lähtökohtaansa, että tarvitaan uutta journalistista kulttuuria ja mediakritiikkiä, jota ammatti-aan itsekriittisesti pohtivat ja uudistavat journalistit toteuttavat kimpaantumatta arvostelusta.

Presidentti totesi, että "voisimme ottaa ehkäpä oppia Ruotsista, missä istuu pysyvä toimikunta median monipuolisuutta tutkimassa". Hän palasi myös ajatukseensa alueellisista medianeuvostoista ja mediakohtaisista asiamiehistä, joiden tarkoituksena olisi tukea sananvapautta kansalaisen perusoikeutena eikä rajoittaa sanavapautta. Ahtisaari piti myös tärkeänä, että Yleisradio toimii koko kansan radiona ja televisiona.

Näitä ajatuksia voi hyvin tukea. Ne nojaavat myös Suomen hallitusmuotoon, jonka 10 §:n mukaan "Jokaisella on sananvapaus.".

Samalla kuitenkin on syytä kiinnittää huomiota siihen, että helmikuussa 1997 yksimielisenä julkaistu Sananvapaustoimikunnan mietintö (1997:3) ei valitettavasti juurikaan tarkastellut näitä kysymyksiä eikä tehnyt ehdotuksia, miten jokaisen yksilön käytännön sananvapautta voitaisiin edistää. Poikkeuksena tässä suhteessa voi todeta ehdotuksen vastineoikeuden ulottamisesta radioon ja televisioon.

Toimikunnan mietintöön sisältyvä lakiehdotus toki uudistaisi sananvapauslainsäädäntöä poistamalla siitä auttamattomasti vanhentunutta sääntelyä. Samalla toimikunta pysyttäytyy vanhassa näkökulmassa, jonka mukaan sananvapauden ensisijainen haltija on tiedotusväline. Tämän ajattelutavan mukaan jokainen, joka ei ole tyytyväinen esimerkiksi paikkakunnan valtamedian tapaan käsitellä asioita, voi perustaa itse oman julkaisun. Näin jokaisella olisi sananvapaus ja kaikki olisi kunnossa.

Mediatalouden ehdoista johtuen ei yksilö eikä edes laaja väestöryhmä voi käytännössä paikata sananvapauttaan riittävästi, vaikka se tulisi pitkäänkin kohdelluksi kaltoin vallitsevassa asemassa olevassa mediassa. Sen vuoksi on oikeutettua kohdistaa huomiota siihen, miten erityisesti poliittisesti sitoutumattomiksi ja moniarvoisiksi julistautuneet mediat kohtelevat kansalaisia ja väestöryhmiä sekä miten ne palvelevat kansalaisyhteiskuntaa.

Ei ole pelkästään kuluttajansuojakysymys, jos puolueettomuutta mainostanut lehti yhtäkkiä alkaisikin kampanjoida esimerkiksi NATO:n tai EMU:n puolesta tai niitä vastaan. Toisaalta yhteiskunnassa edelleenkin tarvitaan myös mielipidekanavia, joissa nimenomaan ollaan jonkun puolesta tai jotain vastaan.

Kansan Radioliiton taholta halutaan kiinnittää erityistä huomiota radioiden ja televisioiden toimilupiin. Niissä tulee kanavien lisääntyessäkin yhä edellyttää "tasapuolisuutta erilaisten näkemysten käsittelyssä" niin että esimerkiksi radio "edistää paikallista kulttuuria ja kansalaisten avointa keskustelua", kuten lukee Kansan Radioliiton saamassa toimiluvassa (Helsingin Lähiradioon, 100,3 Mhz).

Yhteisö- ja kansalaisradiotoiminnassa tulee luonnollisesti tukea erilaisten mielipiteiden esilletuloa mielipidesuuntien omissa ohjelmissa, mutta kokonaisten radio- tai televisioasemien ei tule jatkossakaan muuttua jonkun poliittisen tai ideologisen suunnan äänitorveksi. Emme tarvitse Berlusconeja eikä muitakaan rahalla ratsastavia mediaruhtinaita sähköiseen ja esimerkiksi digitaaliseen joukkoviestintään. Tähän voi yhteiskunta vaikuttaa viestintäpolitiikalla.

Esa Ylikoski
Kansan Radioliiton puheenjohtaja