Jorma Mäntylän DX-sivut

Mitä on dx-kuuntelu?  
Se on radioamatööritoiminnan sukulaisharraste.  Ero amatööreihin on kuuntelussa.  DX-kuuntelija yrittää kuulla radioasemia -  mitä kaukaisempia ja harvinaisempia, sen parempi.  Kohteena ovat tavalliset yleisradioasemat, joita me kaikki kuuntelemme.  DX-kuuntelijalla ei ole radiolähetintä, vaan hän kommunikoi radioaseman kanssa kirjeitse tai nykyään sähköpostitse yrittäen saada kuuntelustaan tositteen eli QSL-kortin tai -kirjeen, jossa vahvistetaan aseman kuuleminen.  Asemalle lähetetään kuuluvuusraportti, jossa kerrotaan kuuntelutapahtumasta ja -laitteista sekä kerrotaan yksityiskohtia ohjelman sisällöstä tunnistamista varten.
Näille sivuille on koottu virtuaalinen QSL-kokoelma, jonne on valittu runsaat 250 QSL-korttia ja kirjettä 34 vuoden ajalta.
Aloitin DX-kuuntelun vuonna 1967. Olin 14-vuotias koulupoika Jyväskylän lyseossa. Kirjoitin ylioppilaaksi 1973 ja pääsin opiskelemaan Tampereelle, missä asuin sitten peräti 21 vuotta. Vuosina 1985-86 olin töissä Porissa. Vuosi 1995 meni Helsingissä ja vuodet 1996-97 livahtivat Torniossa. Nykyinen kotikunta on Kangasala.
Muutot ovat vaikuttaneet kovasti DX-kuunteluun, koska Suomen eri osissa kuuluu erilaisia asemia.
Ensimmäiset pari vuotta menivät 4-putkisen ASA-radion kera tavanomaisten lyhytaaltoasemien raportoinnissa, mutta monet QSL:t ovat mielenkiintoisia historiallisia dokumentteja. Näillä sivuilla olevassa virtuaalisessa QSL-kokoelmassa on muistoja siltäkin ajalta. Valitettavasti kiinnostuin keskiaaltokuuntelusta vasta vuonna 1970, mutta imu vei mukaansa, kun ostin kesätyörahoillani ensimmäisen liikennevastaanottimeni (Eddystone 750). Aasialaiset  keskiaaltoasemat kuuluivat Jyväskylässä hyvin. Muutto Tampereelle tuli vuonna 1973. Samalla DX-kuuntelu muuttui, sillä aasialaisten asemien kuuluvuus oli Länsi-Suomessa heikompi. Kuuntelun painopiste siirtyi puoliväkisin länteen ja lattareihin - kuuluvuus kun oli Tampereen seudulla Jyväskylää parempi.
Oikeastaan tämä on harmittanut, vaikka samoihin aikoihin alkoivat DX-peditionit Lappiin, missä saattoi keskiaalloilla hyvin antennein kuulla lähes mitä tahansa. DX-peditioneilla olen ollut lähinnä Tampereen kaupungin retkeilyalueella Posiolla, hieman napapiirin eteläpuolella, mikä onkin ollut erinomainen Aasia-kuuntelupaikka. Muutaman kerran kävin kuuntelemassa Helsingin yliopiston koetilalla Kaamasen Muddusniemessä. Vain kahdesti olen käynyt Lemmenjoen dx-mekassa.
Nykyinen koti-QTH on Kangasala. Tarkka sijainti Haapaniemessä näkyy kartasta, missä on myös kiinteä antennivarustus (3 kpl mini-Beverageja 130-220 metriä). Vastaanotin oli 15 vuotta Icom IC-R71E (+ Ilpo Leppäsen kaikki mahdolliset modifikaatiot).
Se oli mielestäni hyvä laite, mutta pari vuotta sitten innostuin ja vaihdoin sen Icom IC-R8500-vastaanottimeen (kuvassa).  Laite on mielestäni ylimainostetun JRC-NRD -vastaanottimen veroinen (malli 525), mutta lisäksi Icom on herkkä ja dynamiikaltaan hyvä VHF-FM-vastaanotin sekä skanneri kelitarkkailua varten.  Pari vuotta sitten rakensin VFH-asemien kuuntelua varten 11-metrisen antennimaston, jossa on 8- ja 4-elementtiset yagi-antennit.

Jorma Mäntylä (JM)
YTL, toimittaja
Tanhuanpääntie 25
36200 KANGASALA
03-3765860, 0400-333575
E-mail: jmantyla@kaapeli.fi


[ Etusivulle | jmantyla@kaapeli.fi ]