"Tilanteissa, jolloin yhtäkkiä siteet läheisiin, sukulaisiin ja ystäviin katkeavat, kun tutut yhteydet katoavat, kun et voi enää käyttää äidinkieltä, jonka avulla kommunikoit ympäristösi kanssa, kun arvojärjestelmä, joka sinulle on muotoutunut ja johon kuuluit, katoaa, kun lopulta kaikki sinulle tuttu ja arvokas, jonka osa sinä olit ja joka oli osa sinua, katoaa, kohtaat kuoleman... siirtolaisuuden" 
(Andrij Satsevskij, ukrainalainen taiteilija, asuu Suomessa)

Suurimmat Suomessa vakinaisesti asuvat ulkomaalaisryhmät koostuvat entisen Neuvostoliiton alueelta, erityisesti Venäjältä (16 411) ja Virosta (10 215), tulleista. Heistä yli puolet on inkerinsuomalaisia. Sen jälkeen tulevat Ruotsista Suomeen muuttaneet (7 718), joista suurin osa on paluumuuttajia. Seuraavaksi eniten on pakolaisina tai turvapaikanhakijoina tulleita. Suomessa asuu tällä hetkellä noin 5 500 somalialaista, ja osa odottaa vielä turvapaikkapäätöstä.

Maahanmuuton virittämä keskustelu on ollut hyvin polarisoitunutta: ulkomaalaiset on koettu joko mahdollisuudeksi tai uhaksi. Osa keskustelijoista on pitänyt maahanmuuton lisääntymistä myönteisenä kansainvälistymisenä ja kulttuurisena rikkautena ja maahanmuuttajia puolestaan väestöllisenä ja taloudellisena resurssina. Osa taas on kokenut ulkomaalaiset lähinnä taakaksi; maamme on sanottu saavan vain lisää elätettäviä. On myös tahoja, jotka ovat pitäneet maahanmuuttajia uhkana. On puhuttu työttömyyden ja rikollisuuden lisääntymisestä tai pelätty suomalaisen kulttuurin olevan vaarassa.

Yleisesti voimme määritellä maahanmuuttajaksi henkilön, joka elää väliaikaisesti tai pysyvästi maassa, jossa hän ei ole syntynyt mutta johon hän on luonut merkittäviä sosiaalisia siteitä. Siten esimerkiksi turismi tai opiskelijavaihto jää maahanmuuton ulkopuolelle.

Perustuu Monikan/PKAMK:n tekstiin.