Suomi ja EIT: 6 artiklan loukkaukset

Kerojärvi-tapaus 19.7.1995 -  L-tapaus 27.4.2000 - Kuopila-tapaus 27.4.2000 - Nuutinen-tapaus 27.6.2000 - Launikari-tapaus 5.10.2000 - K.P.-tapaus 31.5.2001 - Hirvisaari-tapaus 27.9.2001 - Türkiye Is Bankasi -tapaus 18.6.2002 - Posti ja Rahko -tapaus 24.9.2002 - Pietiläinen-tapaus 5.11.2002 - Suominen-tapaus 1.7.2003 - The Fortum Corporation -tapaus 15.7.2003

Kerojärvi-tapaus, antopäivä 19.7.1995

Oliko oikeudenkäynti oikeudenmukainen, kun vakuutusoikeus oli ratkaissut sotilasvammalain mukaisia korvauksia koskeneen valituksen antamatta viranomaisten sille lähettämiä asiakirjoja tiedoksi valittajalle ja kun korkein oikeus oli hylännyt tästä tehdyn valituksen ryhtymättä mihinkään tiedoksiantoon?

Kerojärvi teki vuoden 1988 tammikuussa tapaturmavirastolle korvaushakemuksen sodassa saamistaan vammoistaan. Päätökseen tyytymätön Kerojärvi valitti vakuutusoikeuteen. Tapaturmavirasto ja sotilaspiiri antoivat oikeudelle asiakirjoja, joita ei kuitenkaan annettu Kerojärvelle tiedoksi. Vakuutusoikeus hylkäsi vaatimukset lokakuussa 1989. Korkein oikeus piti voimassa vakuutusoikeuden päätöksen kesäkuussa 1990 antamallaan päätöksellä.

Koska EIT voi käsitellä vain sopimuksen ratifioinnin jälkeisiä asioita, se antoi päätöksensä vain korkeimman oikeuden toiminnasta. EIT katsoi että oikeudenkäynti ei ollut korkeimmassa oikeudessa lainmukainen, koska Kerojärvi ei ollut saanut tietoja häntä koskeneista asiakirjoista.

L-tapaus, antopäivä: 27.4.2000

Olisiko lasten huostaanoton ja sen jatkamisesta pitänyt pitää lääninoikeudessa suullinen käsittely?

Mieshenkilön L poika ja tytär oli huostaanotettu tammikuussa 1992. L teki useita valituksia sekä yksin että psykiatriseen hoitoon joutuneen vaimonsa kanssa sosiaalilautakunnan tekemistä huostaanotoista ja tapaamisoikeuksien rajoituksista. Lisäksi L:n ottovanhemmat valittivat samoista asioista.

EIT katsoi, että oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu, kun huostaanottoa ja tapaamisoikeuksia koskeva valitus oli käsitelty lääninoikeudessa ilman suullista käsittelyä. EIS:n 6 artiklaa oli siten loukattu.

Sen sijaan EIT totesi ettei tapaamisoikeuksista ja huostaanotoista päätettäessä oltu loukattu EIS 8 artiklaa. EIT katsoi myöskin että lasten isällä ja isoisällä ollut tapauksessa käytettävissään tehokas oikeussuojakeino, eli EIS 13 artiklaa ei oltu loukattu.

Kuopila-tapaus, antopäivä: 27.4.2000

Olisiko rikosasian vastaajalle pitänyt antaa tiedoksi syyttäjän hovioikeudelle toimittama lisätutkintapöytäkirja?

Taidekauppias Kuopila oli saanut toimeksiannon myydä aidoksi väitetty taulu vuonna 1990. Myytyään taulun hän kavalsi kauppahinnan, 250 000 markkaa. Kuopila tuomittiin kihlakunnanoikeudessa vankeuteen vuonna 1992. Kuopila valitti päätöksestä hovioikeuteen ja pyysi syyttäjää tutkimaa taulun aitouden. Taulu osoittautui kansallismuseon todistuksen mukaan väärennökseksi, ja sen arvoksi tuli 2000 markkaa. Hovioikeus piti tuomion eikä sen päätöksessä mainittu aitoustodistuksesta mitään. Myöskään Kuopille ei kerrottu todistuksesta.

EIT:n mielestä Kuopilalla olisi pitänyt olla oikeus tutustua aitoustodistukseen. EIT katsoi, ettei valittaja ollut saanut osapuolen tasa-arvon periaatteen mukaisesti osallistua asian käsittelyyn hovioikeudessa.

Nuutinen-tapaus, antopäivä: 27.6.2000

Oliko lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskenut oikeudenkäynti kokonaisuudessaan kestänyt kohtuuttoman pitkän ajan, kun asia oli ollut vireillä yli 5 vuotta?

Maaliskuussa 1992 Nuutisen tyttöystävä synnytti tyttären, jonka vankilasta vapautunut Nuutinen yritti tunnustaa omakseen marraskuussa 1992. Nuutisen aiemmin pahoinpitelemä tyttöystävä kieltäytyi hyväksymästä tunnustamista eikä myöskään sallinut Nuutisen tavata tytärtään. Perustelussaan hän mainitsi pelkäävänsä useista väkivaltarikoksista tuomitun Nuutisen vahingoittavan tytärtään. Pitkällinen taistelu tapaamisoikeudesta päättyi lopulta helmikuussa 1999, kun korkein oikeus epäsi Nuutilalta valitusluvan.

EIT katsoi, että vaikka tapaus oli monimutkainen ja Nuutinen omalla käytöksellään oli vaikeuttanut sitä, oli oikeudenkäynti kestänyt kohtuuttoman kauan ja EIS:n 6 artiklaa oli loukattu.

Sen sijaan EIT katsoi äänin 4-3, että viranomaiset olivat riittävin keinoin pyrkineet takaamaa Nuutiselle tapaamisoikeuden ja ettei EIT 8 artiklaa oltu loukattu. Vähemmistöön jääneet korostivat sitä, etteivät tuomioistuimet antaneet määräystä siitä, että Nuutisen tyttöystävän olisi pitänyt tuoda lapsi tapaamisiin. Tämä oli taas aiheuttanut sen että lapsi ei tuntenut isäänsä ja sen perusteella tapaamisoikeudet oli estetty.

Launikari-tapaus, antopäivä: 5.10.2000

Kysymys oli valtion velvollisuudesta organisoida oikeusjärjestyksensä siten, että yksityisluonteisia oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva riita voidaan ratkaista lopullisesti kohtuullisessa ajassa.

Kirkon ulkomaa-asian keskuksen johtajana toiminut Launikari irtisanottiin vuonna 1987. Launikari haki korkeimmalta hallinto-oikeudelta päätöksen purkamista lokakuussa 1991, ja tammikuussa 1993 KHO palautti asian kirkkohallitukselle. Tuomiokapituli käsitteli asiaa vuonna 1995, ja lopulta KHO kesäkuussa 1996 piti päätöksen voimassa.

EIT käsitteli asiaa vain sopimuksen ratifioinnin jälkeiseltä ajalta. EIT katsoi että oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa oli loukattu. EIT mukaan mikään yksittäinen prosessi ei sinänsä loukannut sopimusta, mutta kirkkohallituksen vuoden 1993 päätöksen virheellinen valitusosoitus aiheutti huomattavaa viivytystä asian käsittelylle.

K.P.-tapaus, antopäivä: 31.5.2001

Olisiko päiväraha- ja eläkeasioissa tehtyjen valitusten johdosta hankituista lausunnoista tullut antaa tieto valittajalle?

Valittaja oli saanut liikenneonnettomuudessa niskavamman. Hän sai vakuutusyhtiöltä päivärahaa, jonka maksaminen kuitenkin päättyi koska vakuutusyhtiö katsoi työkyvyttömyyden johtuvan aiemmista sairauksista. Valittaja haki myöhemmin korvauksia tapaturmalautakunnalta sekä työkyvyttömyyseläkettä.

Käsittelyihin hankittiin lausunnot vakuutusyhtiöltä ja sosiaaliturvalaitokselta, mutta näitä lausuntoja ei annettu tiedoksi valittajalle eikä niistä tehty yhteenvetoa päätöksiin.

EIT totesi, että asianosaisten tulee saada tietoonsa kaikki tuomioistuimen päätökseen vaikuttamista varten jätetyt lausunnot ja lausua oma mielipiteensä niistä.

Hirvisaari-tapaus, antopäivä: 27.9.2001

Oliko työkyvyttömyyseläkkeestä tehtyjä päätöksiä perusteltu riittävästi, kun vakuutusoikeus oli vain hyväksynyt eläkelautakunnan epäjohdonmukaiselta vaikuttavat lyhyet perustelut?

Hirvisaarelle myönnettiin vuonna 1992 täysimääräinen työeläke, joka kuitenkin vuonna 1997 muutettiin osaeläkkeeksi. Hirvisaari valitti eläkelautakunnan päätöksestä vakuutusoikeudelle. Eläkelautakunnan päätöksessä esiteltiin vain yleisiä säännöksiä ja hyvin lyhyesti mainittiin valittajan terveydentilan muutokset.

EIT:n mukaan lautakunnan päätös ei täyttänyt oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia ja vakuutusoikeuden olisi pitänyt tuoda esiin omat perustelunsa.

Türkiye Is Bankasi -tapaus, antopäivä: 18.6.2002

Kestikö takaussaatavasta nostettu oikeudenkäynti kohtuuttoman kauan, kun hovioikeudessa asia oli vireillä yli 4 vuotta?

Turkkilainen valittajapankki nosti kanteen takausriidasta KOP:tä vastaan Helsingin raastuvanoikeudessa 1989 ja kanne hyväksyttiin marraskuussa 1990. KOP vei asian hovioikeuteen. Asia otettiin kuitenkin esille vasta joulukuussa 1993, kun molemmat osapuolet olivat antaneet siitä useita lausumia ja kiirehtineet sen käsittelyä. Asialle määrättiin käsittelijä helmikuussa 1992, ja joulukuussa 1994 hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen. Valituslupa korkeimpaan oikeuteen evättiin toukokuussa 1995.

EIT katsoi, että asian käsittely oli kestänyt hovioikeudessa kohtuuttoman kauan ja käsittely olisi nopeutunut, mikäli asialle olisi määrätty esittelijä aiemmin. Nyt esittelijän määräämiseen kului vuosi ja kaksi kuukautta.

Posti ja Rahko -tapaus, antopäivä: 24.9.2002

Kysymys oli mahdollisuudesta turvautua tehokkaasti tuomioistuimiin, kun asetuksella perustettuja kalastusrajoituksia väitettiin valtion kanssa kalavesistä vuokrasopimuksen tehneiden kalastajien oikeuksia loukkaaviksi.

Kalastajat olivat riitauttaneet vuonna 1991 annetun kalastusoikeutta rajoittavan asetuksen. Korkein hallinto-oikeus jätti valituksen kuitenkin tutkimatta. Saman sisältöinen asetus annettiin myös vuosina 1994, ja se korvattiin jälleen saman sisältöisellä vuosina 1996 ja 1998. EIT tutki vain vuosien 1996 ja 1998 asetuksia, sillä vuoden 1994 osalta valitus oli tehty liian myöhään.

EIT totesi, että koska korkein hallinto-oikeus oli jättänyt vuoden 1991 valituksen tutkimatta, ei se todennäköisesti olisi tutkinut myöskään uudempia valituksia. EIT katsoi, ettei valittajilla ollut saatavilla riittävää oikeussuojaa. EIS:n 6 artiklaa oli loukattu.

Kysymys oli myös omaisuuden suojasta ja syrjinnästä sen yhteydessä. EIT katsoi että puuttuminen valittajien omaisuudeksi katsottavaan kalastusoikeuteen oli ollut oikeutettua kalakantojen säilymisen vuoksi ja että valittajat olivat saanet korvausta kalastusoikeuden rajoituksen johdosta. Siten EIS 1 lisäpöytäkirjan 1 artiklaa ei oltu loukattu. Kalastusoikeuksien rajoitusta ei voitu myöskään EIT mukaan pitää syrjivänä, joten myöskään EIS 14 artiklaa ei oltu loukattu.

Pietiläinen-tapaus, antopäivä: 5.11.2002

Loukattiinko oikeudenkäynnin kohtuullista aikaa koskevaa vaatimusta siihen nähden, että rikosasia jätettiin todistajan haastamisessa ilmenneiden vaikeuksien vuoksi uuden ilmoituksen varaan?

Valittajaa vastaa aloitettiin esitutkinta veropetoksista vuoden 1987 alussa. Kyseessä oli Saksasta tuotujen autonosien verojen maksun laiminlyönti. Pietiläinen korosti, että hän oli tehnyt teot saksalaismiehen kanssa ja että hän oli tämän asiantuntemuksen ja kielitaidon varassa. Ensimmäinen oikeudenkäynti pidettiin Helsingin raastuvanoikeudessa marraskuussa 1990. Koska saksalaismiestä ei saatu haastetuksi oikeuteen, vuosien 1992 ja 1994 välillä asia jätettiin vain uuden ilmoituksen varaan. Pietiläinen ei siten voinut etukäteen tietää, koska asia tulisi uudelleen oikeuteen. Saksalaismies saatiin oikeuteen vasta syksyllä 1994, jolloin alin oikeusaste antoi päätöksensä. Pietiläinen valitti hovioikeuteen, jonka päätöksestä hän ei marraskuussa 1996 enää saanut valituslupaa eteenpäin.

EIT katsoi päätöksessään, että vaikka asia olikin jossain määrin monimutkainen, oli oikeudenkäynti alimmassa oikeusasteessa kestänyt liian kauan. EIT totesi myös, ettei yksityishenkilöä vastaan nostettua syytettä saa koskaan jättää vain uuden ilmoituksen varaan.

Suominen-tapaus, antopäivä: 1.7.2003

Oliko oikeudenkäynti oikeudenmukainen, kun todisteiden epäämisestä ei tehty perusteltua kirjallista päätöstä?

Valittajan pankki vaati vuonna 1995 Suomisen lainojen maksua käräjäoikeudessa nostamallaan kanteella. Suominen sai valmisteluistuntoon kutsun, jossa häntä kehotettiin ilmoittamaan kaikki todisteensa ja jättämään kirjalliset todisteet. Suomisen mukaan hän sai valmisteluistunnossa tammikuussa 1996 jättää oikeuteen kuitenkin vain laatimansa asiakirjaluettelon ja kaksi asiakirjaa. Suominen väitti, että hänelle oli annettu lupa tuoda muut todisteet pääkäsittelyyn. Pääkäsittelyssä ei uusia todisteita otettu vastaan ja pankin vaatimukset hyväksyttiin. Suominen valitti hovioikeuteen, joka kuitenkin katsoi, että valittaja oli saanut esittää kaikki asiakirjat käräjäoikeudessa. Hovioikeus ei ottanut vastaa sille jätettyjä, alunperin käräjäoikeuteen jätetyn asiakirjaluettelon mukaisia todisteita.

EIT katsoi, että oikeudenkäynti ei ollut oikeudenmukaista. Oikeus ei ollut ottanut vastaan valittajan esittämiä todisteita. Perustelujen puuttumisen johdosta valittaja ei myöskään ollut voinut valittaa todisteiden epäämisestä.

The Fortum Corporation -tapaus, antopäivä: 15.7.2003

Kysymys oli oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä kilpailuasiassa, kun valvontaviranomaisen oikeudelle jättämiä muistioita ei ollut annettu tiedoksi vastaajayhtiölle lausuman antamista varten.

Valituksen oli alunperin tehnyt Neste Oy. Sulautumisten jälkeen siitä tuli Fortum-yhtiö. Suomalaisen Energiaosuuskunnan (SEO) tekemien ilmoitusten johdosta kilpailuvirasto vaati lokakuussa 1993 kilpailuneuvostolta päätöstä siitä, että Nestettä kiellettäisiin käyttämästä väärin määräävää markkina-asemaansa. Kilpailuviraston mielestä Neste rikkoi hinnoittelullaan vuoden 1992 lakia kilpailunrajoituksista. Kaikki osapuolet valittivat päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kilpailuvirasto jätti kaksi Nestettä koskevaa muistiota KHO:lle, mutta se ei antanut niitä Nesteelle tiedoksi.

EIT katsoi päätöksessään, että KHO ei ollut antanut Nesteelle tilaisuutta antaa lausumaa muistioista ja näin ollen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu.

Perustuu tekstiin Lehdonmäki: Katsaus EIT:n Suomea koskeviin päätöksiin.