Ihmisoikeuksien yleismaailmallisella julistuksella ("Universal Declaration of Human Rights"), joka hyväksyttiin 10.12.1948 Yhdistyneiden Kansakuntien yleisistunnossa, on ollut suuri merkitys kansainvälisten ihmisoikeusnormien kehittämisessä. Julistus on saanut lähes kaikkien valtioiden hyväksynnän. Siinä mainitut oikeudet ovat antaneet pohjan yli 90 kansainväliselle sopimukselle, julistukselle ja muille asiakirjoille pelkästään YK-järjestelmässä. Sitä voidaan perustellusti kutsua tärkeimmäksi asiakirjaksi ihmisoikeuksien saralla. 

Ihmisoikeuksien julistus on kansainvälisen yhteisön antama julistus, joka ei sinänsä ole laillisesti sitova. Sen sitovuudesta ollaan kuitenkin kahta eri mieltä. Ensimmäisen näkökulman mukaan ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus on tullut osaksi tavanomaista kansainvälistä lakia, joten se sitoo valtioita ja on siten saavuttanut yleismaailmallisen hyväksynnän. Lisäksi julistuksen periaatteet on vahvistettu muissa kansainvälisissä sopimuksissa, joten niistä on tullut sitovia ainakin sopimuksien allekirjoittajille. Toinen näkökulma painottaa sitä, että vaikka ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus on liitetty useiden maiden perustuslakeihin, se ei kuitenkaan ole tullut kaikkialla käytäntöön eikä sen vuoksi ole laillisesti sitova.  

Ihmisoikeuksien julistuksessa on johdannon lisäksi 30 artiklaa. Johdannossa ilmaistaan muun muassa halu edistää sosiaalista kehitystä. Ensimmäinen artikla vahvistaa kaikkien tasa-arvon ja vapauden. Toisen artiklan mukaan jokainen on oikeutettu kaikkiin julistuksessa mainittuihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.

Seuraavat artiklat (3–16) keskittyvät niin sanottuihin yleisiin kansalaisoikeuksiin. Artikla 17 antaa jokaiselle oikeuden omistaa omaisuutta ja omaisuuden suojan. Artikla 18 keskittyy ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Seuraavat artiklat liittyvät mielipiteen- ja sananvapauteen (artikla 19) sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen (artikla 20), jotka ovat edellytyksenä poliittisille osallistumisoikeuksille (artikla 21). Taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ovat artiklojen 22–27 kohteena. Artikla 28 viittaa niin sanottuihin kolmannen sukupolven oikeuksiin eli kansoille kuuluviin oikeuksiin.