KANSOJEN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS ON KESKEISIN YHTEISÖILLE KUULUVISTA OIKEUKSISTA. TAVALLAAN SE ON KAIKKIEN MUIDEN KOLLEKTIIVISTEN OIKEUKSIEN PERUSTA. ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS ON PERUSTAVANLAATUINEN MYÖS SIKSI, ETTÄ SE ON YKSI YK:N PERUSKIRJAN PERUSPERIAATTEISTA.

YK:n syntymän aikoihin kansojen itsemääräämisoikeuden ajateltiin tarkoittavan vain jo olemassa olevien valtioiden oikeutta päättää itse omista asioistaan. Siirtomaajärjestelmän vähitellen purkautuessa 1950–1970-luvuilla oikeus ulotettiin koskemaan uusia itsenäisiä valtioita. Tällöinkin ajatuksena oli kuitenkin säilyttää valtioiden rajat entisellään.

Itsenäistyessään siirtomaat kasvattivat nopeasti YK:n jäsenmäärää, ja paljolti niiden vaikutuksesta kansojen itsemääräämisoikeus on kirjattu kaksoissopimusten (kansalais- ja poliittisten oikeuksien sopimuksen sekä taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimuksen) ensimmäiseen artiklaan.

Kaksoissopimusten ensimmäisessä artiklassa todetaan: "Kaikilla kansoilla on itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden nojalla ne määräävät vapaasti poliittisen asennoitumisensa ja harjoittavat vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä."

Nykypäivänä siirtomaajärjestelmä on historiaa, Länsi-Saharan ja Palestiinan poikkeuksellista asemaa lukuun ottamatta. Bangladeshin itsenäistyminen Pakistanista ja Eritrean eroaminen Etiopiasta sekä Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamisen jälkeen syntyneet uudet valtiot ovat myös esimerkkejä kansojen itsemääräämisoikeuden toteutumisesta. Ne ovat myös esimerkkejä siitä, ettei uusien valtioiden syntyminen käy kivuttomasti.

Vaikka kansojen itsemääräämisoikeutta on usein pyritty tulkitsemaan laajasti, sen ei katsota tarkoittavan esimerkiksi saamelaisten, baskien tai muiden kansallisten vähemmistöjen oikeuksia itsenäistyä. Tämänkaltaisia ryhmiä koskevat sen sijaan vähemmistöjen tai alkuperäiskansojen oikeudet.

Perustuu tekstiin Parkkari: Kansojen itsemääräämisoikeus ja muut kollektiiviset oikeudet. Ihmisoikeudet 2000-luvulla.