Kansainväliset kauppasopimukset sitovat valtioita alueilla, jotka ovat perinteisesti kuuluneet valtioiden omaan toimivaltaan. WTO-sopimusten ylikansallinen riitojenratkaisujärjestelmä on tehokkaampi kuin mitkään kansainvälisen oikeuden aiemmat menetelmät. WTO-sopimuksissa on ollut edistyksellistä etenkin niiden toimeenpano ja valvonta. Juuri tämä on ollut kansainvälisten ihmisoikeussopimusten heikkous.

Kauppasopimukset ovat tärkeitä ihmisoikeuksien kannalta, koska WTO-järjestelmää pyritään laajentamaan koskemaan mm. tekijänoikeuksia ja julkisia palveluja, kuten terveydenhoitoa ja koulutusta. Jos esimerkiksi koulutuksesta tulee puhtaasti kauppatavaraa, vaarantuu ihmisten tasa-arvoinen oikeus peruskoulutukseen.

WTO-sopimusten laajeneminen tekijän- ja patenttioikeuksiin herättää erityistä huolta alkuperäiskansojen ja perinteisten elinkeinojen harjoittajien oikeuksista. Yhteisöjen elinkeinot ovat usein riippuvaisia luonnon monimuotoisuudesta ja perustuvat kollektiiviseen perinnetietoon. Kasvilajien tai henkisten tekijänoikeuksien patentoiminen ja niiden kansainvälinen säätely tekee paikallisyhteisöistä suurten kansainvälisten yritysten kilpakumppaneita. Se on käytännössä kuolinisku yhteisöjen perinteiselle elämäntavalle, joka on aikojen saatossa osoittautunut elinympäristöön sopivaksi ja olisi siten kestävän kehityksen pohja myös tulevaisuudessa.

Kauppasopimusten sisältö on ristiriidassa useiden ympäristö- ja ihmisoikeussopimusten kanssa, eikä eri sopimusten ensisijaisuudesta ole selvyyttä. Lähes kaikki WTO:n jäsenet ovat kuitenkin hyväksyneet tärkeimmät ihmisoikeussopimukset, ja WTO-sopimuksia tulkittaessa pitäisikin aina ottaa myös ihmisoikeudet huomioon.