IHMISOIKEUKSIA KOSKEVIEN NÄKEMYSEROJEN SYNTYMISEN TAUSTALLA ON IHMISOIKEUKSIEN POLITISOITUMINEN 1960-LUVULLA.

Koko kulttuurirelativismin idea voidaan jäljittää vuoteen 1947 ja Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen valmisteluihin. Julistusta valmisteltaessa kysyttiin eri tahoilta mielipiteitä, ja joissakin lausunnoissa arvosteltiin voimakkaasti ihmisoikeuksien universaalisuutta. Länsimaiden rinnalla julistusta oli muokkaamassa joukko Latinalaisen Amerikan valtioita, Intia ja Pakistan. Suurin osa afrikkalaisista valtioista oli silloin vielä siirtomaita, eikä niillä sen vuoksi ollut mahdollisuutta ottaa osaa julistuksen muovaamiseen. Siksi Ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta on pidetty sekä aikansa että laatijoidensa lapsena, joka edustaa länsimaista ajattelua.

Muidenkin kuin vain länsimaiden sanotaan silti hyväksyneen ihmisoikeuksien universaalisuuden. Perusteluna on käytetty muun muassa sitä, että useiden näiden maiden perustuslait sekä alueellisten järjestöjen peruskirjat sisältävät Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen arvot ja oikeudet. Toisaalta monet entiset siirtomaat ovat ottaneet perustuslakinsa mallin emämaastaan ja tehneet sen yhdessä heidän kanssaan. Myös esimerkiksi Latinalainen Amerikka oli voimakkaasti Yhdysvaltojen vaikutusvallan alainen, kun Amerikan yhtenäisjärjestö perustettiin vuonna 1948.

Sitovat ihmisoikeussopimukset laadittiin kylmän sodan ilmapiirissä 1960-luvulla. Tuolloin voitiin erottaa kolme eri ryhmittymää: (1) länsimaat, jotka korostivat perinteisiä kansalais- ja poliittisia oikeuksia sekä sananvapautta, (2) sosialistiset maat, jotka painottivat taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia, sekä (3) kehitysmaat, jotka painottivat oikeutta kehitykseen. Pian sosialistiset maat ja kehitysmaat liittyivät yhdeksi rintamaksi.