Euroopan unioni on kehittänyt 1990-luvun puolivälistä alkaen yhdessä lähtö-, kauttakulku- ja kohdemaiden kanssa kattavaa ja monialaista lähestymistapaa ihmiskaupan ehkäisemiseksi.
EU:n ihmiskaupan vastaisen toiminnan ohjenuorana on ollut kolme pääperiaatetta: ihmiskaupan ehkäiseminen, uhrien suojeleminen ja tukeminen sekä ihmiskauppiaiden tehokas syytteeseen asettaminen. Myös viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjen välistä yhteistyötä on pyritty tehostamaan.
Ihmisoikeusjärjestöjen mielestä EU:n ongelma on, että se painottaa liiaksi toimia, joilla maahantulokontrollia voitaisiin lisätä ja laitonta siirtolaisuutta estää. Huomiota pitäisi enemmän kiinnittää ihmiskaupan uhrien auttamiseen ja turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten suojeluun. Uhrien suojelusta ei myöskään saisi tehdä ehdollista.
Suomessa hyväksyttiin elokuussa 2005 ihmiskaupanvastainen toimintasuunnitelma, jossa eri hallintoalojen yhteistyötä pyritään lisäämään. Erityistä huomiota kiinnitettiin uhrien asemaan. Toimintasuunnitelmassa annettiin ohjeita, miten uhrit tunnistetaan ja miten heitä autetaan ja suojellaan.
Myöhemmin syksyllä 2005 sisäasiainministeriö teki ehdotuksen oleskelulupamenettelystä, jossa oleskelulupa myönnettäisiin ”henkilölle, jonka voidaan perustellusti epäillä joutuneen ihmiskaupparikoksen uhriksi ja joka on valmis tekemään yhteistyötä viranomaisten kanssa kyseisen rikoksen selvittämiseksi”.
Ehdotus vahvistettiin laiksi heinäkuussa 2006 Suomen ensimmäisen ihmiskauppa-oikeudenkäynnin yhteydessä.
Myös EU-tasolla on säädetty direktiivi, jonka mukaan oleskelulupa voidaan tietyin edellytyksin myöntää sellaiselle kolmannen valtion kansalaiselle, joka on ihmiskaupan uhri ja joka tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa. Kyseinen direktiivi ei kuitenkaan määrittele, mitä viranomaisten kanssa tehtävällä yhteistyöllä varsinaisesti tarkoitetaan.
