Tavoitteen saavuttamiseksi hyväksyttiin Amsterdamin sopimuksen (2000) yhteydessä ns. yhdenvertaisuus direktiivi, joka kieltää kaikenlaisen syrjinnän tai häirinnän rotuun tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen ja sukupuoliseen suuntautumiseen perustuen. Direktiivissä säädetään myös, että kunkin jäsenvaltion on perustettava elin edistämään yhdenvertaista kohtelua. Määräaika direktiivin voimaansaattamiseksi päättyi heinäkuussa 2003.

Rasismin ja muukalaispelon torjunnasta on viime vuosina tullut myös yksi unionin ulkosuhdepolitiikan avainkysymyksistä. On ymmärretty, että jos halutaan toimia vakuuttavasti kansainvälisesti, on varmistettava, että rasismia ja muita suvaitsemattomuuden muotoja vastaan taistellaan tehokkaasti myös EU:n rajojen sisällä.

Positiivisesta kehityksestä huolimatta myös päinvastaista kehitystä on ilmennyt: siirtolaisten ja vähemmistöjen oikeuksia rajoitetaan ja maahanmuutto- ja kansalaisuussäädöksiä tiukennetaan. Esimerkki erilaisuuden tukahduttamisesta on myös näkyvien uskonnollisten tunnusten käytön rajoittaminen.

Myös rasistisesta rikollisuudesta kerätyn tiedon määrä ja laatu eroavat toisistaan tuntuvasti. Uusien unionin jäsenmaiden joukosta ainoastaan Tšekin tasavalta, Unkari, Puola ja Slovakia keräävät tietoa rasistisesta väkivallasta ja rikollisuudesta.

Suomessa rikoksen mahdollinen rasistinen motiivi on selvitettävä rikosilmoitusta kirjattaessa. Poliisin velvollisuus on varmistaa, että teon mahdollinen rasistinen motiivi selvitetään, sillä se on rangaistuksen koventamisperuste.

Suomessa kuten muuallakin unionissa rasistisen rikoksen uhri on usein pakolainen tai turvapaikanhakija. Usein myös romanit joutuvat rasististen rikosten uhreiksi. Vuonna 2004 poliisin selvityksen mukaan Suomessa ilmoitetuista rasistisista rikoksista oli 15 prosentissa uhrina romani.