Euroopan unionin jäsenyys edellyttää tiettyjen kriteerien täyttämistä. Vuonna 1993 voimaan tulleen Maastrichtin sopimuksen mukaan jokainen Euroopan valtio, joka kunnioittaa vapautta, kansanvaltaa, ihmisoikeuksia ja perusvapauksia koskevia periaatteita, voi hakea unionin jäsenyyttä.

Eurooppa-neuvosto hyväksyi samana vuonna ns. Kööpenhaminan kriteerit: hakijamaan täytyy saavuttaa sellainen institutionaalinen vakaus, jossa toteutuu kansanvalta ja oikeusvaltionperiaate ja jossa kunnioitetaan ja suojellaan ihmisoikeuksia ja vähemmistöjen erityisasemaa. Lisäksi jäsenvaltiolla täytyy olla toimiva markkinatalous, joka kykenee selviytymään kilpailusta ja markkinavoimien paineista. Maan pitää myös huolehtia jäsenyyden mukanaan tuomista velvoitteista, joihin kuuluu muun muassa unionin tavoitteiden tukeminen. Uusilla jäsenvaltioilla on oltava julkinen hallinto, joka kykenee soveltamaan EU:n lakeja.

Liittymisehtojen täyttäminen voi olla työlästä ja aikaa vievää. Uusien jäsenten on muun muassa omaksuttava kaikki voimassa olevat määräykset ja säännöt, jotka käsittävät yli 80 000 sivua lainsäädäntöä. Jäsenyysneuvotteluissa sovitaan ehdoista, joilla kukin maa liittyy unioniin: miten ja missä aikataulussa hakijamaat voivat siirtää yhteisölainsäädännön osaksi omaa lainsäädäntöään, miten se pannaan toimeen ja miten sitä valvotaan.

Neuvosto hyväksyy EU:n yhteisen neuvottelukannan komission ehdotuksen pohjalta. Komissio vuorostaan käy jäsenyysneuvottelut ja valvoo kriteerien toteutumista kirjaamalla havaitsemansa puutteet vuotuisiin lähestymisraportteihin. Raporttien ”poliittisia kriteerejä” käsittelevässä osiossa tarkastellaan hakijamaan senhetkistä ihmisoikeustilannetta ja annetaan parannusehdotuksia. Ennen kuin yksikään maa voi liittyä Euroopan unioniin, on parlamentin annettava puoltava lausunto liittymisen lopullisista ehdoista.