Näköisyyksiä
Peter von Bagh

Elokuva on yhdeltä kantiltaan vastaus sen omaa ikää - vaivaiset 100 vuotta - paljon vanhempiin tarpeisiin, joista yksi velloo varsinkin nykymaailmassa useilla muillakin alueilla ja jo täysin kontrollittomasti: julkisuus, elämän yläpuolelle kohotetut eduskuvat - kuninkaalliset. Sitä mukaa kun kuningashuoneet ovat harventuneet ja niiden edustajien ristikkäisissä naimakaupoissa on alkanut olla liikkeellä enemmän vettä kuin verta, ilmiö on menettänyt merkitystään (edes kaikki naistenlehdet eivät enää suhtaudu ilmiöön uskovaisesti) ja muiden elämänalueiden keulakuvat ovat perineet kuninkaallisten rooliin suuntautuvia odotuksia ja tehtäviä.

Elokuva on tätäkin kautta aina ollut naimisissa ilmiön kanssa. Kun Mary Pickford meni naimisiin Douglas Fairbanksin kanssa - molemmat olivat aikansa, 20-luvun taitteen, ykköstähtiä - heitä alettin oitis nimittää "Hollywoodin kuninkaallisiksi". Sen mukaisesti he sitten käyttäytyivätkin. Heidän Pickfordiksi ristitty ylellinen kotinsa oli itsestäänselvä keskuspaikka, kun Euroopan ruhtinaat, raharikkaat tai kirjallimellisesti kuninkaalliset vierailivat unelmakaupungissa.

Vielä varhaisemmin elokuvan ensi vuosien kruunaavat hetket liittyivät mahdollisuuteen tuoda uutiskamerat kruunajaisiin. Näin sitä suuremmalla syyllä, kun sen suuruusluokan tapahtumia oli harvassa. Kun tsaari Nikolai II kruunattiin, kamerat olivat paikalla ja tallensivat suunnattoman sekasorron ja ties kuinka monen ihmisen kuolemaan johtavan paniikin; niitä kuvia ei koskaan nähty. Ja aivan erityisen kiihkeästi odotettiin sitä kruunajaistapahtumaa, jonka myötä aikakausi vaihtui Englannissa vuosisadan alussa: kuningatar Viktorian hallituskausi oli kestänyt kuusi vuosikymmentä.

Asialla oli itse Georges Méliès, joka pienoismallien, lavasteiden ja näyttelijöiden avulla toteutti vuonna 1902 elokuvan Edward VII:n kruunajaisista. Nyt vain "dokumentaristimme" harmiksi Edward sairastui. Mikä ettei, sellaista tapahtuu. Niin sitten elokuva kruunajaisista valmistui ja esitettiin ennen itse tapahtumaa. Se todettiin hyväksi ja päähenkilötkin säpsähtivät jutun "autenttisuutta". Fiktion esittäminen dokumentaarina häiritsi perin harvan sävelkorvaa: vasta maailmansotien myötä syntyi tietoisuus ja vaatimus fiktion ja dokumentin pitämisestä erillään.

Siitä lähtien kuninkaita ja kuninkaallisia on ihailtu valkokankaalla: he ovat satujen itseoikeutettuja päähenkilöitä. Käsittelytavan kaari on tietysti helposti aavisteltavissa. Tässä numerossa esillä olevat elokuvat ja elokuvasarjat - englantilainen elokuva 30-luvulla, Sissi-elokuvat 50-luvun Saksassa - suhtautuivat aiheeseensa pieteetillä, jota pahimmillaan väritti pieni ironia. Aivan yhtä selvää on, että nykyiset kuvaukset valkokankaalla ovat enimmäkseen raadollisia. Kuninkaallisten palvonta on siirtynyt aikakauslehtiin ja televisiosarjoihin - ja säilyttänyt kaikkien ristiriitaisuuksien keskellä "todellisuudessa" hämmästyttävän ja vitaalisen uskonvoiman.

Kukaties pelissä on jotain surumieltä jumalallisten kohteiden ja jumaluuksien katoamisesta, kaiken raaistumisesta ja maallistumisesta. Joka tapauksessa Dianan kuolema - jossa marttyyrin ylle sälytettiin se arvovalta ja pyhimyshohto, jonka itse kuningashuone näytti menettäneen - täytti kaikki fantastisen fiktion tuntomerkit ja ulottuvuudet, aivan kuten JFK:n kuolema 34 vuotta aikaisemmin. Se oli toisin sanoen kokonaistapahtuma, väkevästi nimenomaan tiedotusvälineistä silmillemme ja aisteillemme ammuttu, johon fiktiolla ei ole enää mitään sanomista. Mitäpä, JFK:n tapauksesta puhuttaessa, lahjakkaalla Oliver Stonella olisi ollut lisättävää siihen kompleksiseen ja "katutodellisuuden" ja mediatodellisuuden tosi tasoja nuuhkivaan dokumenttiin, jonka Emile de Antonio yhdessä juristi Mark Lanen kanssa toteutti jo kolme vuosikymmentä aikaisemmin?

Sinänsä on muuten helppo nähdä, mistä syystä kuninkaalliset ovat olleet antoisa aihe elokuvalle jopa ohitse romanttisen lisäarvonsa. Kun "biopicin", elämäkertaelokuvan, ongelma kerta kerran jälkeen on muistuttavuuden ja sisäisen uskottavuuden välinen dialektiikka, ja kun tämän yhtälön kohteena on liian hyvin tunnettu ja ennen kaikken liian persoonallinen - vielä täsmällisemmin: jäljittelemättömän, ainutlaatuisen persoonallinen - hahmo, läpsähdykset ovat väistämättömiä. Ei tarvitse kuin muistella niitä kiusallisia hetkiä, jotka tv-sarjojen B-näyttelijät, tai vastaavan tason elokuvatähdet, ovat tuottaneet imitoidessaan Clark Gablen, Mae Westin tai Jean Harlowin tapaisia unohtumattomia persoonia. Ja oudosti tilanne ei paljon muutu, onpahan vain eri tavalla kiusallinen, kun Faye Dunaway "on Joan Crawford" tai Rod Steiger "on W.C.Fields".

Laji on siten perusluontoisesti kiusallinen tai ongelmallinen - ja tavallaan minimoidusti niin, kun kohteena on kuninkaallinen. Vaikka tämän kasvot ja olemus tunnettaisiin ja olisi vuosikertansa puolesta kansan ja katsojakunnan muistissa, haasteena persoonallisuus on yleensä vähemmän leimallinen ja väkevä kuin "omilla ansioillaan" julkisuuden hankkineiden henkilöiden tapauksessa. Kangas on paljaampi, näyttelijä voi tehdä merkintöjään ja siveltimenvetojaan vapaammin ja luovemmin, vaikka kohde ei olisikaan nobody: fiksunkin hallitsijan kohdalla rooli, joka taas sellaisenaan on persoonaton, nielee siinä määrin henkilön, että tulkinnan elintila on virittävä.

Edes edellytyksistä ei kukaan tai mikään taho tunnu piittaavan pätkääkään. Rähisin jo pari vuotta sitten, että elokuva-arkisto on jo täyden vuosikymmenen laiminlyönyt totaalisesti venäläisen ja neuvostoelokuvan esittelyn - eikä lehtikään liikahda. Mikä elokuva voisi olla kiintoisampaa, loputtoman ristiriitaisuutensa, mutkikkaan sisäisen historiikkinsa, formaalisten pyrkimyksien ja tekemisen edellytyksien väkivaltaisten kohtaamisten puolesta? Ja mikä on tekijöiden - Eisensteinista lähtien - paikka "suuren taiteen" ja "totaalisen valheen" välimaastossa?

Toisaalta vain yksi on välttämätön: Tilaa Filmihullu! Vuodesta tulee kova! Ja jokainen numeromme sisältää hupia ja virityksiä ja asiaa kirjan verran! Naurettava on vain väkivaltaiseen kuoppaan poljettu tilaushinta: 180 markkaa (opiskelijoilta 150 markkaa), mieluiten suoraan PS-tilille 800014-515582).