Neuvostoliiton merkitys ihmiskunnalle, osa I
Heikki Männikkö
Lokakuun vallankumous v. 1917 muutti maailman perusteellisesti. Kapitalismi
oli saanut kilpailijan, sosialismin. Niin suuri oli kapitalistin pelko,
että se näki välttämättömäksi kerätä
interventiojoukkoja kapitalistien ja tilanherrojen tueksi. On kerrottava
totuus Neuvostoliitosta, koska historiansa aikana maa saavutti kaikkialla
maailmassa vaikuttavan voiman. Oli tapana sanoa, että siellä,
missä työläiset ja kapitalistit istuivat yhdessä neuvottelupöytään,
istui siihen myös kolmas näkymätön neuvottelija, Neuvostoliitto.
Sosialismi muodosti perustan, jonka turvin siirtomaiden kansat vapautuivat
siirtomaaisännistään ja teollistuneiden kapitalistimaiden
työväenluokka loi oman hyvinvointivaltionsa. Neuvostoliitosta
tulee kertoa, koska kesällä tulee 60 vuotta siitä, kun Puna-
armeija tuhosi maailmanvalloitukseen pyrkineen kapitalistisen saksan ja
vapautti ihmiskunnan fasismista.
Esittelemme lehdessämme Neuvostoliiton historiaa useammassa peräkkäisessä
lehdessämme. Tässä numerossa aiheena on Neuvostoliiton alkuvuosikymmenet.
Imperialistit sytyttivät kansalaissodan
Neuvostovalta oli tekemässä ensimmäisiä päätöksiään
talouden ja politiikan alueella kun Saksalais- Itävaltalaiset joukot
aseleposopimuksesta huolimatta helmikuussa 1918 miehittivät mm. suuren
osan Valko- Venäjää, Ukrainaa ja uhkasivat Pietaria. Nuori
Puna- armeija pysäytti vihollisen hyökkäyksen Pietariin 23.2.1918.
Siitä päivästä tuli puna- armeijan syntymäpäivä.
Neuvostovalta joutui solmimaan Brestin rauhan 3.3.1918, ja Saksalaiset jäivät valloittamilleen alueille. Keväällä ja kesällä 1918 puolestaan Entente- valtioiden joukot nousivat maihin pohjoisessa, idässä ja etelässä aloittaen etenemisen maan sisäosiin tsaarin kenraalien johtamien valkokaartilaisten kanssa. Kesällä 1918 oli 3/4 maasta miehittäjien ja vastavallankumouksellisten hallussa.
Kommunistinen puolue organisoi puolustuksen ja sotilaskoulutuksen. Siirryttiin yleiseen asevelvollisuuteen ja muodostettiin työläisten ja talonpoikain puolustusneuvosto. Puna-armeijan vahvuus lähenteli miljoonaa. Syyskesällä luotiin itäinen -, eteläinen - ja pohjoinen rintama ja puna- armeija saavutti vihollisesta ensimmäiset voittonsa vapauttaen alueita kaikilla kolmella rintamalla.
Samaan aikaan maailmansota päättyi Saksan tappioon. Brestin rauhansopimus mitätöitiin ja puna- armeija vapautti saksalaisten hallitsemat alueet. Mutta tämän jälkeen Entente- vallat voimistivat interventiotaan, tulivat Ukrainaan ja Taka- Kaukasiaan saksalaisten tilalle ja lähettivät lisää joukkoja Jäämerelle, kauko-itään, Mustalle merelle sekä Itämerelle. Joulukuussa 1918 Koltsakin valkoarmeija aloitti itäisellä rintamalla hyökkäyksen pyrkien yhtymään Arkangelin suunnalta hyökkäävien maahantunkeutujien kanssa tarkoituksenaan suunnata isku Moskovaan. Mutta vuoden 1919 alussa puna- armeija torjui Koltsakin joukot Permin seudulla.
Ententen kolme sotaretkeä ja neuvostovallan voitto
Entente- vallat organisoivat vuosina 1919-20 kolme sotaretkeä. Idästä varustettiin uudelleen Koltsakin (550.000 miestä) armeija. Etelästä käsin organisoitiin Denikinin armeija (100.000 miestä) ja Baltian suunnasta Judenitsin armeija. Keväällä Koltsakin joukot yhdessä Ententen kanssa aloittivat hyökkäyksen vallaten Uralin alueen pyrkien yhdistymään Volgan suunnalla majailevien Denikinin joukkojen kanssa. Rintama venyi 2000 km mittaiseksi.
Vaaran hetkellä talonpojat alkoivat liittyä puolueeseen. Puolue,
nuorisoliitto ja ammattiliitot suorittivat jäsentensä mobilisoinnin
yhteensä 110.000 sotilasta. Neuvostotasavaltojen kesken syntyi sotilaspoliittinen
liitto 1.6.1919.
Leninin johtama puolustusneuvosto ja puolueen keskuskomitea järjestivät
vihollisen lyömiseksi suunnatun toiminnan. Keväällä
1919 itärintaman eteläinen ryhmä löi Koltsakin pääjoukot
ja sen seurauksena Uralin alue ja Länsi-Siperia vapautettiin. Koltsakin
armeija kärsi lopullisen tappion v. 1919 lopulla. Suomalaiset valkokaartit
ja Judenitsin armeija torjuttiin elokuussa.
Tässä vaiheessa Neuvostovallan avuksi tuli USA:ssa työläisten “Kädet irti Neuvosto- Venäjästä” liike. Imperialistit olivat pakotettuja vetämään joukkojaan pois Venäjältä. Sotaa jatkettiin antamalla valkokenraaleille massiivista materiaalista apua.
Toinen Ententen sotaretki perustui etelässä majailevan Denikinin armeijan tukemiseen. Sen Moskovaan suuntautuva hyökkäys alkoi 3.7.1919. Rintama ulottui Dnepriltä Volgalle. Denikinin armeijaa tukivat Puolan tilanherrojen armeija lännessä ja Judenitsin armeija luoteessa. Hyökkääjät saavuttivat menestystä. Etelärintama sai miehistötäydennystä n. 70.000 sotilasta ja siitä erotettiin erikseen kaakkoisrintama. Kahden rintaman hyökkäys Denikinin armeijaa vastaan alkoi 11.10.1919 ja valkokaartilaiset kärsivät Voronetsin ja Orelin luona ratkaisevan tappion. Budjonnyin johtama ratsuväkiarmeija tuhosi lopullisesti Denikinin armeijan v. 1920 alussa Etelä- Ukrainassa. Marraskuussa 1919 murskattiin Judenitsin armeija Pietarin lähistöllä ja vuoden 1920 alussa voitettiin valkokaartilaisjoukot lopullisesti Pohjois- Venäjällä sekä vallattiin Arkangeli ja Muurmansk.
Ententen kolmannen sotaretken runkona olivat Krimillä majaileva kenraali Wrangelin armeija ja tilanherrojen Puolan armeija, jotka tunkeutuivat keväällä 1920 Valko- Venäjälle ja Ukrainaan. Mutta nyt Neuvostomaan puolustukseen saatiin apua muilta rintamilta ja kesä- heinäkuussa muodostetun länsirintaman joukot vapauttivat Ukrainan ja Valko- Venäjän. Lokakuussa punaisen armeijan joukot tuhosivat Kenraali Wrangelin armeijan Krimillä. Vuoden 1920 loppuun mennessä hyökkääjien perusvoimat oli tuhottu. Vuoden 1922 alkupäivinä valkosuomalaiset häädettiin lopullisesti Karjalasta. Kansalaissodan viimeiset taistelut käytiin, kun vihollisen viimeinen linnake Vladivostok vapautettiin 25.10.1922.
Kansalaissota ja ulkomaisten interventio oli aiheuttanut mittaamattomat vahingot ja riistänyt yli 7 miljoonan neuvostomaan ihmisen hengen. Vasta nyt uusi Neuvostomaa oli valmis aloittamaan rauhanomaisen rakennustyön sosialismin kehittämiseksi.
Mitä merkitsi voitto kansalaissodassa?
Voitolla oli neuvostovallalle sekä koko maailman työväenluokalle suuri merkitys. Yhteisessä taistelussa ulkoista maahantunkeutujaa vastaan laskettiin perusta Neuvostoliiton muodostamiselle. Kommunistisen puolueen jäsenmäärä kasvoi ja luotiin puna- armeija nopeutetussa tahdissa. Kun v. 1918 puna-armeijassa oli 30.000 puolueen jäsentä, niin v. 1920 alkupuolella heitä oli jo 300.000. Puolueeseen tulivat työläiset, talonpojat ja vanhan armeijan sotilaat.
Neuvostovaltio organisoitiin yhdeksi suureksi taisteluleiriksi. Tämä
asetti uuden neuvostovaltion yhtenäisyyden ja valtiollisen organisointikyvyn
koetukselle. Neuvostovalta kesti tämän vahvistaen samalla asemaansa.
Kansainvälinen luokkataistelu ja työläisten solidaarisuus
saivat uuden asteen. “Kädet irti Venäjästä”
kampanja oli yhteistä maailmanlaajuista luokkataistelua, joka pakotti
imperialisteja irtaantumaan interventiosodasta.
Sotakommunismi ja uusi talouspolitiikka
Kaikki voimat oli keskitettävä vihollisen torjuntaan. Talouden alalla suoritettiin uudelleenjärjestely, jota sanottiin sotakommunismiksi. Perustettiin kansantalouden elimiä, joilla oli laajat oikeudet rintaman varustamisen vuoksi. Taisteluihin rintaman puolesta keskitettiin koko teollisuus ja kansantalous. Kansallistettiin kaikki suuret ja pienet teollisuuslaitokset ja tavaranvaihto oli kielletty. Kaikki työssäkävijät saivat samansuuruisen erän elintarvikkeita ja vaatteita kortilla. Maanviljelijöiden tuli luovuttaa käytännössä ilmaiseksi kaikki ylimääräiset elintarvikkeet. Lenin painotti, että tämä epänormaali sotakommunismin aika voi olla vain väliaikainen. Tämä vaihe koetteli työläisten ja talonpoikain liittoa.
Sota heikensi teollisuutta. Kun v. 1913 suurteollisuuden palveluksessa oli 2,6 miljoonaa työläistä, oli luku v. 1921 vain 1,2 miljoonaa. Tämä epäsuhde oli selkeä uhka proletariaatin diktatuurin luokkapohjalle. Sodan oloissa talonpojat ymmärsivät pakkoluovutuksen, mutta ei enää sodan jälkeen.
Tiedettiin että siirtyminen kapitalismista sosialismiin tarvitsee
siirtymä-ajan, jonka pituus määräytyy kunkin valtion
olosuhteiden perusteella ja Neuvostomaassa toimi useita erilaisia talousmuotoja.
Tämän vuoksi Venäjän Kommunistisen puolueen 10. edustajakokous
teki maaliskuussa 1921 päätöksen siirtymisestä uuteen
talouspolitiikkaan (NEP). Säädettiin lakeja joiden perusteella
mm. elintarvikkeiden luovutusvelvollisuus muutettiin luontaisveroksi, jolle
määrättiin yläraja. Hyväksyttiin asetukset vapaan
tavaranvaihdon ja rahatalouden sallimisesta sekä suotiin ulkomaisille
yrityksille oikeus toimia neuvostomaassa. Kapitalistiset ainekset lisääntyivät
yhteiskunnassa, mutta valtiovalta ja kaikki kansantalouden avainasemat pidettiin
neuvostovaltion käsissä.
Siirtymävaiheen muotona NEP- politiikka oli välttämätön.
NEP- politiikkaa toteutettiin kunnes sosialistisesta talousmuodosta tuli
vallitseva vuosiin 1936-37 saakka.
Goelro ja jälleenrakentaminen
Neuvostovalta torjui vihollisen, mutta v. 1920 teollisuustuotanto oli
vain n. 13,8 % sotaa (v. 1913) edeltävästä tasosta. Sota
ei ollut vielä kunnolla päättynyt, kun joulukuun lopulla
1920 neuvostojen yleisvenäläinen edustajakokous käsitteli
maan jälleenrakentamista ja sähköistämissuunnitelmaa
(GOELRO). Lenin totesi: “Kommunismi on sama, kuin koko maan sähköistäminen”.
Goelro oli tärkein osa jälleenrakentamista ja se edellytti 30
yhteisteholtaan 1,5 miljoonaa kw kehittävien höyry- ja vesivoimalaitoksen
voimalaitosten rakentamista 10-15 vuoden aikana. Teollisuustuotannon tuli
nousta 80-100 % sodanedelliseen tasoon verrattuna.
Tämä jälleenrakennus- ja sähköistämissuunnitelma
oli ensimmäinen neuvostovaltion pitkän tähtäimen ajanmukaiseen
tekniikkaan perustuva kansantalouden kehittämis-ohjelma. Uuden talouspolitiikan
ansiosta v. 1921 teollisuustuotanto saavutti 31 % sotaa edeltävästä
tasosta. GOELRO:n toteuttaminen alkoi v. 1921-22, kun alettiin rakentaa
mm. Volhovin, Balahnan, Saturan ja Stretovkan voimalaitoksia.
Vuosi 1922 muodostui ylimenokaudeksi ja neuvostovalta sai lujan otteen maan
kehittämisestä. Jälleenrakennuskauden lopulla v. 1926 maan
kansantalous ja ihmisten toimeentulo ylittivät sotaa edeltävän
tason ja GOELRO- suunnitelma eteni menestyksellisesti. Saatiin valmiiksi
mm. Saturan, Taskentin, ja Jerevanin voimalaitokset ja alettiin rakentaa
mm. Dneprin voimalaitosta.
Vallankumouksen 10- vuotispäivänä Neuvostoliitossa oli tuotettu ensimmäiset kotimaiset traktorit, kuorma- autot, hyökkäysvaunut ja lentokoneet. Maan sähkövoiman tuotanto ylitti 2,5 kertaisesti vallankumousta edeltäneen Venäjän ja teollisuuden osuus kansantulosta kohosi 42 prosenttiin.
Ensimmäinen viisivuotiskausi ja maatalouden kollektivisoiminen
NKP:n 15. edustajakokous määritteli joulukuussa 1927 1. viisivuotissuunnitelman yleiset ohjeet. Samaan aikaan teollisuustuotanto saavutti v. 1928 jo 132 % vuoden 1913 tasosta. Myös maataloustuotanto saavutti sotaa edeltävän tason.
Yksityistalous oli maataloudessa vielä vallitseva talousmuoto ja 25 miljoonaa pientilaa eivät kyenneet myymään viljaa markkinoille. Kulakit taasen kieltäytyivät myynnistä ja markkinoille tulevan viljan määrä oli vain 1/4 sotaa edeltävästä tasosta. Oli tultu tilanteeseen, jossa sosialistinen teollistaminen ei voinut kehittyä yksityistalouteen perustuvan maatalouden pohjalta. Siksi NKP:n 15. edustajakokous otti suunnan maatalouden kollektivisoimiseen.
Neuvostojen viides edustajakokous hyväksyi ensimmäisen viisivuotissuunnitelman v.1929. Sen mukaan koko teollisuustuotannon tuli lisääntyä 1,5 kertaiseksi ja koneenrakennustuotannon 3,5 kertaiseksi ja sähköntuotannon 4 kertaiseksi.
Suurta huomiota kiinnitettiin neuvosto- ja kollektiivitilojen pohjalta tapahtuvaan maatalouden kehittämiseen. Viisivuotissuunnitelmaa vauhdittamaan syntyi iskuri- työläisten liike. Rakennettiin mm. Dneprin vesivoimalaitosta, Rostovin maatalouskonetehdasta, Moskovan ja Gorkin autotehtaita, Uralin koneenrakennustehdasta ja paljon muita. Vuonna 1929 alkoi kollektiivitalouksien perustaminen. Pientalonpoikaiston ohella kollektiiveihin liittyivät myös keskivarakkaat talonpojat. Neuvosto- ja kollektiivitalouksien yhteyteen perustettiin ensimmäiset kone- ja traktoriasemat. Samana vuonna kollektiivitilat tuottivat jo markkinoille viljaa huomattavasti kulakkitalouksia enemmän. Tammikuussa 1930 kollektiivitalouksiin kuului jo 5 miljoonaa taloutta (22 % kaikista talouksista). Vuonna 1930 sosialistinen sektori oli saanut valta- aseman kansantaloudessa ja teollisuuden osuus kokonaistuotannosta ylitti 53 %.
Kesällä 1930 valmistui Turkestanin- Siperian rata ja käynnistyi
Volgogradin 40.000 traktoria vuodessa tuottava tehdas, sekä Rostovin
maatalouskonetehdas, joka tuotti mm. 24 - rivisiä traktorikylvökoneita.
Työläisten keskuudessa syntyi liike “Viisivuotissuunnitelma
neljässä vuodessa”. Ensimmäinen viisivuotissuunnitelma
toteutettiin vuoden 1933 alkuun mennessä. Oli pantu käyntiin 1500
uusimmalla koneistolla varustettua tuotantolaitosta. Uusina teollisuuden
lajeina oli synnytetty traktori-, auto-, lentokone-, työstökone-,
raskas koneenrakennus-, maatalouskone-, rauta- ja teräs- sekä
kemianteollisuus. Useita uusia teollisuuskeskuksia oli synnytetty ja ennen
kaikkea GOELRO- suunnitelma oli ylitetty huomattavasti. Työläisten
määrä oli noussut lähes kaksinkertaiseksi 22,6 miljoonaan.
Maataloudessa oli kollektivisoinnin piirissä 61,5 % talouksista ja
77,7 % viljelysmaasta. Ennen takapajuinen maatalous sai käyttöönsä
121000 traktoria ja lukemattoman määrän maatalouskoneita.
Sosialismin vastavoimat heräävät
Maatalouden kollektivisointi oli tuntematon ja vaikea tehtävä. Jotkut paikalliset viranomaiset syyllistyivät kollektivisoinnin kiirehtimiseksi puolueen ohjeiden vastaisiin laittomuuksiin. Syntynyttä vastarintaa käyttivät kulakit hyväkseen. NKP:n keskuskomitea teki 14.3.1930 päätöksen näiden virheiden korjaamisesta. Todettiin, että “vasemmistolaisella äkkijyrkkyydellä ei ole mitään tekemistä puoluelinjan kanssa”. Kollektivisointi jatkui menestyksellisesti. Sosialismin voitot maataloudessa ja teollisuudessa johtivat vastavallankumouksellisten vastahyökkäykseen. Kulakkien, entisten teollisuuskapitalistien, “nepmannien” ja ulkovaltojen yhteistyöllä syntyi voimakasta tuholaistoimintaa. Vastavoimat soluttautuivat kollektiivitalouksiin ja teollisuuslaitoksiin yrittäen sisältä käsin murtaa niiden toimintaa.
Tammikuussa 1933 NKPn keskuskomitea teki päätöksen poliittisten osastojen muodostamisesta kone- ja traktoriasemien yhteyteen ja maaseudulle lähetettiin näiden osastojen yhteyteen puoluetyöntekijöitä. Vastustajia oli kaikkialla ja heitä vastaan käytiin ankaraa taistelua.
Neuvostoliiton ulkopoliittinen merkitys oli kasvanut ja maa oli solminut diplomaattiset suhteet ja hyökkäämättömyyssopimuksia useiden valtojen kanssa. Kapitalistista maailmaa koetteli 30- luvun alussa voimakas talouskriisi ja työttömyys.
Imperialistivallat ja sisäiset vastavoimat eivät tässä tilanteessa katsoneet suopeasti Neuvostoliiton etenemistä. Pääomapiirit suuntautuivat maailman uudelleenjakoon. Japani hyökkäsi 1931 Mantsuriaan. Saksassa fasistit nousivat valtaan tammikuussa 1933 ja aloittivat amerikkalaisen pääoman turvin uuden varustautumisen. Neuvostoliitossa valmistauduttiin toiseen viisivuotiskauteen, kun oli jo tiedossa, että Saksa liittolaisineen suuntautuu omaan ristiretkeensä Neuvostoliittoa vastaan.
Sota kypsyi kapitalistisen maailman sisällä, osa 2
Neuvostoliitto ei ehtinyt viedä loppuun kolmatta viisivuotissuunnitelmaa (1938-42) maan joutuessa hyökkäyksen kohteeksi. Aivan valmistautumattomana sotaan ei jouduttu. Teollisuustuotanto ylitti vallankumousta edeltäneen tasoon 8,5-kertaisesti. Maatalouden kollektivisointi oli suoritettu loppuun. Kolhoosit ja sovhoosit kykenivät turvaamaan elintarvikehuollon. Kun Saksa liittolaisineen (Suomi, Unkari, Romania) hyökkäsi 22.6.1941 Neuvostoliittoon, oli 2000 km pitkälle rintamalle keskitetty mm. 5 miljoonaa sotilasta, 5000 lentokonetta ja 3500 tankkia. Kun monet imperialistien äänitorvet tänäänkin esittävät Neuvostoliiton syypääksi toiseen maailmansotaan, on syytä kerrata sotaan johtaneita tapahtumia.
Imperialistisen sodan siemenet kypsyvät
Maailmansotien syistä Lenin totesi, että imperialismin kaudella
suurten monopoliryhmittymien taloudellinen kehitys tapahtuu epätasaisesti.
Maailman taloudellista ja poliittista jakoa monopolien välillä
pyritään kuitenkin toteuttamaan voimasuhteiden mukaan. Mikäli
jotkut monopoliliitot jäävät tässä jaossa vähemmälle,
mitä heidän voimasuhteensa edellyttää, pyrkivät
ne uudelleenjakoon poliittisten keinojen loppuessa vaikka aseiden avulla.
Versaillesin rauhan vahvistettua kapitalistisen maailman uuden järjestyksen,
kokivat voittajiin kuuluneet Japani ja Italia jääneensä vähemmälle.
Saksa, joka ennen 1. maailmansotaa oli kehityksessään voittajavaltioita
edellä, tunsi kärsineensä myös vääryyttä.
Lisäksi syntyi uusi tilanne, kun Eurooppaan muodostui sosialistinen
Neuvostoliitto. Toisaalta Saksan ja Japanin taloudet kasvoivat Ranskaa,
USA:ta ja Englantia nopeammin. Imperialististen maiden välille muodostuivat
voimasuhteet, jotka eivät enää vastanneet maailman taloudellista
ja alueellista jakoa.
Saksa, Italia ja Japani nostivat esiin uuden maailmanjaon kysymykset. Myös
USA ja Englanti toivoivat voivansa kukistaa japanilaiset ja saksalaiset
kilpailijansa, joita eivät kyenneet voittamaan taloudellisessa kamppailussa.
Ranskan monopolien laajentumishalu ilmeni v. 1923 toteutetulla väliaikaiseksi
jääneellä Ruhrin alueen miehityksellä. Kaiken ohella
30- luvun laman saattelemana muodostui tilanne, jossa kaikki kapitalistipiirit
pyrkivät Neuvostoliiton murskaamiseen ja liittämään
sen alueet omaan valtapiiriinsä.
Monopolit ja finanssipiirit nostivat fasismin
Saksa aloitti uuden sodan valmistelut sotaministeriön kokouksissa 14.6. ja 5.9.1917. Silloin todettiin, että “Saksan tulee kehittää nopeasti rauhan ajan taloutta ja mukauttaa sitä sotatarkoituksiin”. Italiassa pystytettiin monopolien tuella v. 1922 fasistihallinto. Sotaan valmistautuvat maat pystyttivät fasistihallinnon tukahduttaakseen sodanvastustajien ja työläisten vastarinnan. Tämä onnistui monopolien suurilla tukisummilla. Fasistien keinoina olivat terrori ja demagogia. Saksassa muodostui yhteinen finanssipääoman, upseeriston, maanomistajien ja oikeistososialidemokraattien rintama, jonka avulla suoritettiin fasistien vallankaappaus 30.1.1933 ja nimitettiin Hitler valtakunnankansleriksi. Heti seuraavana päivänä aloitettiin talouden militarisointi. Kruppin tehtaat keskittyivät uudelleen sotatarvikkeiden tuotantoon. Vanhoja sotatarviketehtaita ajanmukaistettiin ja laajennettiin. Kun v. 1932 Saksan kaikki pääomasijoitukset olivat 2590 milj. mk, josta sotateollisuuden osuus oli 620 milj. mk, niin v. 1934 vastaavat luvut olivat 3760 milj. mk/3300 milj. mk ja v. 1938 luvut olivat 21030 milj. mk/15500 milj. mk. Kun v. 1932 saksan maavoimissa oli 10 divisioonaa, niin v. 1935 maavoimien vahvuus oli jo 31 divisioonaa.
Anti- Komintern sopimus ja taistelu kommunisteja vastaan
Sotavarustelut aloitti 20- luvun alussa myös Japani, missä fasismin korvasi sokea perinteinen usko keisarin jumalalliseen alkuperään. Japanin sotavoimat tunkeutuivat Mantshuriaan (Koillis-Kiinaan) syyskuussa 1931. Tavoitteena oli Kiinan valtauksen jälkeen hyökätä Neuvostoliittoon ja täydentää maan niukkoja raaka-ainevaroja sekä päästä eroon Japanin monopolien ja tilanherrojen vihaamasta Neuvostoliitosta. Hitleriläiset pitivät myös suurimpana vihollisenaan kommunisteja. Valtaannousunsa jälkeen hitleriläiset järjestivät valtiopäivätalon tuhopolton, josta fasistien propaganda syytti kommunisteja. Näin fasistit saivat aiheen suunnata terrori kommunisteja kohtaan. Myöhemmin 25.11.1936 solmivat Saksa ja Japani ns. antikomintern-sopimuksen vahvistaen maiden liiton taistelussa maailmanherruudesta. Sopimus velvoitti yhteisiä toimia Kommunistista Internationaalia vastaan. Sopimuksen salainen osa edellytti yhteistä taistelua Neuvostoliittoa vastaan. Kolmen hyökkääjävallan liitto syntyi, kun sopimukseen 6.11.1937 liittyi myös Italia. Sen yksi tärkeä tavoite oli antaa USA:n, Englannin ja Ranskan hallituspiireille kuva sopimusmaiden tulevasta sodasta ainoastaan Neuvostoliittoa vastaan.
Neljän vallan sopimus
USA ja Englanti toimittivat Saksalle taloudellista tukea ja myös Japanin varustautuminen nojautui USA:n toimituksiin. Englannin konservatiivit pitivät läheisiä yhteyksiä fasisteihin, eivätkä uskoneet Saksan muodostavan maalleen minkäänlaista vaaraa. USA:n pääomapiirit uskoivat, että lähestyvä sota ei ulotu heidän maaperälleen ja toivoivat Saksan liittolaisineen kukistavan Neuvostoliiton. Lisäksi amerikkalaiset pankit tukivat ratkaisevalla panoksella hyökkääjävaltioita. Ranskassa natsien revanssihenki huoletti laajoja yhteiskuntapiirejä, mutta Englannin hallitus halusi lähentymistä Saksan kanssa ja veti mukaansa tähän myös Ranskan. Sitten Britannia ja Ranska solmivat Saksan ja Italian kanssa 15.7.1933 ns. neljän vallan sopimuksen, joka julisti hurskaasti tavoitteekseen “rauhan säilymisen”. Tosiasiassa sovittiin yhteistyöstä kaikkia Eurooppaa koskevissa kysymyksissä syrjäyttämällä Neuvostoliitto ja Euroopan pienet valtiot. USA:ssa sopimusta pidettiin “hyvänä enteenä”. Euroopan pienet valtiot huolestuivat, koska sopimuksesta kuulsi Ranskan ja Englannin aikomus Euroopan pikkuvaltioiden kustannuksella ostaa itsensä vapaiksi Saksan ja Italian aluevaatimuksista tarkistamalla Versaillesin sopimusta ja näin se jäi lopuksi ratifioimatta.
Mieluimmin fasistien miehitys, kuin Neuvostoliiton apu
Neljän vallan sopimukseen oli tyytymätön myös Puola, jonka yhteiskuntapiirit olivat varmoja Saksan Puolalle aiheuttamasta uhasta. Neuvostoliitto pyrki herättämään Saksan uhkaamissa Baltian maissa vastarintaa Saksan valloituspyrkimyksiä vastaan. Neuvostoliitto esitti Puolalle 14.12.1933 yhteistä julkilausumaa maiden pyrkimyksestä puolustaa rauhaa Itä-Euroopassa. Puolan hallitus vastasi, että se ei periaatteessa vastusta ehdotusta. Mutta Puolan hallitsevilla piireillä oli omia laajentumishaluja mm. Neuvostoliiton alueiden suhteen. Tätä hyväksikäyttäen natsit ilmoittivat valmiutensa antaa puolalaisille sitoumus, että eivät hyökkää Puolaan. Puolan porvarit ja tilanherrat tarttuivat heti Saksan epämääräisiin lupauksiin. Saksan ja Puolan hyökkäämättömyyssopimus allekirjoitettiin 26.1.1934. Helmikuun alussa Puola kieltäytyi Neuvostoliiton kanssa minkäänlaisesta sopimuksesta, jolla pyrittäisiin takaamaan Itäisen Euroopan maiden riippumattomuus. Puolan ja Saksan sopimus heikensi rauhanvoimia, teki tyhjäksi Ranskan ja Puolan liiton ja heikensi Ranskan asemaa. Hitler totesi myöhemmin, että ilman Puolan tukea Itävallan ja Tšekkoslovakian miehitys ei olisi onnistunut.
Neuvostoliitto rauhantyön eturintamassa
Jo 20 luvulla Neuvostoliitto normalisoi suhteensa lähes kaikkiin naapurivaltioihinsa, sekä USA:ta lukuun ottamatta kaikkiin suurvaltoihin. Hyökkäämättömyyssopimus kirjoitettiin Ranskan kanssa 1932. Neuvostoliitto solmi v. 1933-35 diplomaattiset suhteet monien uusien valtioiden mm. Belgian, Unkarin, Espanjan, Romanian, USA:n ja Tšekkoslovakian kanssa. Joulukuussa 1933 Neuvostoliitto teki aloitteen Euroopan kollektiiviseksi turvallisuusjärjestelmäksi tarkoituksenaan muodostaa rauhantahtoisten valtioiden Saksan vastainen yhteisrintama. Neuvostoliitto liittyi Kansainliittoon syyskuussa 1934, mutta kieltäytyi ottamasta vastuulleen sen aiempia virheitä. Kansainliitossa Neuvostoliitto pyrki viemään eteenpäin Euroopan kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän ajatusta, mutta tässä ei päästy puolinaisia ja tehottomia päätöksiä pidemmälle.
Länsivallat estivät kollektiiviset turvatakuut
Monet Ranskan poliitikot olivat huolestuneita natsien suunnitelmista ja vaativat Ranskaa neuvottelemaan Neuvostoliiton kanssa kollektiivisesta turvallisuusjärjestelmästä. Niitä käytiin vuosina 1933-34. Ilmeni, että ranskalaiset kannattivat Neuvostoliiton ja Ranskan keskinäisen avunannon sopimusta, mutta eivät halunneet rikkoa suhteitaan Englantiin. Siksi syntyi ajatus kahdesta sopimuksesta. Ensimmäisen ns. “Itäsopimuksen” osapuoliksi kaavailtiin Neuvostoliittoa ja Itäisen Euroopan valtioita, joiden tuli taata toistensa rajojen rikkomattomuus ja antaa apua osapuolelle, joka joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Toinen Neuvostoliiton ja Ranskan välinen sopimus sisälsi sitoumuksen keskinäisestä avunannosta hyökkäyksen torjumiseksi. Puolan ja Saksan vastustuksesta huolimatta itäsopimus olisi voinut onnistua, mikäli vastustajien joukkoon ei olisi liittynyt myös Englanti. Lisäksi saksalaisagentit murhasivat ranskalaisen Itäsopimuksen puolestapuhujan, Ranskan ulkoministerin Barthoun. Hänen seuraajansa Laval puolestaan esitti hitleriläismielistä roolia. Itäsopimuksen kariuduttua Neuvostoliitto esitti Neuvostoliiton ja Ranskan sekä toisaalta Neuvostoliiton ja Tšekkoslovakian kahdenkeskisiä sopimuksia keskinäisestä avunannosta hyökkäyksen sattuessa. Ranskan yhteiskuntapiirien painostuksesta sopimukset allekirjoitettiin toukokuussa 1935. Mutta Tšekkoslovakian presidentin Benesin vaatimuksesta Neuvostoliiton ja Tšekkoslovakian väliseen sopimukseen tehtiin varaus, jonka mukaan keskinäisen avunannon sitoumukset säilyttävät voimansa vain ehdolla, että Ranska auttaa syntyneessä tilanteessa jompaa kumpaa osapuolta. Näin Tšekkoslovakia ennakkoon varmisti mahdollisuuden olla täyttämättä Neuvostoliiton kanssa solmimaansa sopimusta.
Fasistit etenevät länsivaltojen laittamatta “tikkua ristiin”
Fasistien siirtyminen 30- luvun puolivälissä aseellisen toimintaan, ei vaikuttanut eurooppalaisten päättäjien asenteisiin. Italia aloitti laajentumisen hyökkäämällä 5.12.1934 Etiopialaisten joukkojen kimppuun. Samalla se tutki länsimaiden reaktioita. Vain Neuvostoliitto Kansainliitossa vastusti Italian toimia. Ranska tuki Italiaa, koska hyökkäys heikensi Englannin asemia Afrikassa. Englannin reaktio oli myönteinen, koska Italia oli tukenut Englantia sen Ranskan ja Neuvostoliiton vastaisissa toimissa. USA otti “puolueettoman kannan” kieltäen sotatarvikkeiden viennin sotiviin maihin. Italian ja Etiopian voimasuhteista johtuen tämä laki oli tuki Italialle. Hyökkäyssodan Italia aloitti 3.10.1935 ja Etiopian vakinaisten joukkojen vastustus murrettiin vuoden 1937 alussa.
Heinäkuussa 1936 alkoi Francon organisoima fasistien kapina Espanjassa tasavaltaa vastaan. Italia ja Saksa lähettivät Francon tueksi aseita ja joukkoja. Länsivaltojen harjoittama “puolueettomuuspolitiikka” esti tasavaltalaisia ostamasta aseita ja oli tuki fasisteille. Ainoastaan Neuvostoliitto tuki suurin materiaalitoimituksin tasavaltaa. Maailmassa syntyi laaja fasisminvastainen rintama, joka lähetti vapaa- ehtoisia tasavaltalaisten tueksi. Mutta Saksa ja Italia saivat kokeilla Espanjassa sodankäyntimenetelmiään Englannin ja Ranskan seuratessa sivusta. Ja kun tasavaltalaisten asema muodostui vaikeaksi, Englanti ja Ranska tunnustivat Francon fasistisen hallinnon.
Hitleriläiset pakottivat 11.7.1936 Itävallan sopimukseen, missä se lupautuu sopimaan ulkopolitiikastaan Saksan kanssa. Sitten 24.6.-37 Saksan sotaministeriö vahvisti ohjeet Itävallan valtauksesta (Anschluss). Tässäkin tapauksessa Länsivaltojen kannan määräsi ainoastaan ajatus liitosta Neuvostoliittoa vastaan. Englannin hallituspiirien muistiossa todettiin, että jos Saksa ei uhkaa Lännen etuja Englanti voi suostua Anschlussiin ja Saksan taloudelliseen ja poliittiseen herruuteen Itä-Euroopassa. Ranskalaiset ilmaisivat kantanaan toivovansa jonkinlaista sopimusta Saksan kanssa. Helmikuuhun 1938 mennessä Englanti ja Ranska olivat kääntäneet selkänsä Itävallalle ja 12.3.1938 Saksa miehitti Itävallan. Ainoastaan Neuvostoliitto tuomitsi Itävallan valloituksen ja esitti samalla kollektiivisen vastarinnan järjestämistä Saksaa vastaan.
Kaukoidässä Japani valtasi uusia alueita Kiinalta. Neuvostoliitto auttoi Kiinaa lainoilla ja sotatarvikkeilla. Japani uhkasi siellä Englannin etuja, mutta Englanti antoi periksi. Toukokuussa Japani yritti vallata Mongolian alueita, jolloin sopimustensa mukaisesti Neuvostoliitto lähetti Japania vastaan sotilaallista voimaa. Kesällä 1939 käytiin ankaria taisteluja. Yhdessä Mongolialaisten joukkojen kanssa Neuvostoliittolaiset tuottivat kenraali Zhukovin johdolla Japanilaisille hyökkääjille Halhin-Golilla raskaan tappion.
Münchenin sopimus ja Tšekkoslovakian jako
Itävallan valloituksen jälkeen Hitler määräsi valmistelut Tšekkoslovakian valtaamiseksi (Grün). Tšekkoslovakia oli hyvin varustautunut. Siksi Saksa pyrki eristämään sen ulkopoliittisesti ja mitätöimään sen Ranskan ja Neuvostoliiton kanssa tekemät sopimukset. Aihe Saksan ja Tšekkoslovakian selkkaukselle järjestettiin esittämällä maan saksalaisen väestön (sudeettisaksalaisten) toimesta vaatimuksia, jotka olisivat merkinneet maan hajoamista. Neuvostoliitto ilmoitti olevansa valmis täyttämään Tšekkoslovakialle antamansa turvatakuut. Ranska puolestaan ilmaisi voivansa täyttää Tšekkoslovakialle antamansa turvatakuut vain, jos Englanti olisi mukana ja perui näin Tšekkoslovakialle antamansa sitoumukset.
Tšekkoslovakian hallitsevat piirit alkoivat vaipua antautumismielialaan. Saksalle näytettiin vihreää valoa. Se alkoi nopeasti keskittää joukkoja Tšekkoslovakian rajalle 19-20.5.1938. Mutta yllättävästi Tšekkoslovakia suoritti armeijansa liikekannallepanon tarkoituksenaan antaa hyökkääjälle vastaisku ja Ranskan oli pakko ilmoittaa tukevansa Tšekkoslovakiaa. Englanti puolestaan ilmoitti, että selkkauksen sattuessa sen on seurattava Ranskaa. Saksa perääntyi väliaikaisesti. Kesän aikana Englanti ja Ranska painostivat Tšekkoslovakian hallitusta antautumaan Saksalaisille. Syyskuun alussa Neuvostoliitto esitti Ranskalle ja Englannille yhteisiä toimia Grün-suunnitelman vastustamiseksi. Tätä Neuvostoliiton esitystä ei Ranskan ja Englannin hallituspiireissä virallisesti käsitelty.
Syyskuun aikana Ranska ja Englanti sopivat tukevansa sudeettialueiden luovuttamista Saksalle ja antoivat Tšekkoslovakialle 19.9.-38 uhkavaatimuksen sudeettialueensa luovuttamisesta Saksalle. Saksan, Italian, Ranskan ja Englannin kesken alettiin puhua konferenssin koollekutsumisesta, joka järjestettiinkin Münchenissä 29-30.9.1938. Tässä konferenssissa sovittiin häikäilemättömästi Tšekkoslovakian jaosta. Se merkitsi Englannin ja Ranskan lopullista irtaantumista kollektiivisen turvallisuuden ajatuksesta. Englannin ja Ranskan tavoitteena oli suojata oma maansa ja suunnata fasistien hyökkäys Neuvostoliittoon. Samalla päätettiin 30.9.-38, Englannin ja Saksan hyökkäämättömyyssopimuksesta.
Englantilaisten pääneuvottelija pääministeri lordi Neville Chamberlain palasi neuvotteluista Hitlerin kanssa sanoen:"Me olemme neuvotelleet rauhan." Mikään ei olisi voinut olla kauempana totuudesta. Vähän myöhemmin samanlaisen sopimuksen allekirjoitti myös Ranska, mitätöiden samalla kaikki Neuvostoliiton kanssa v. 1935 tekemänsä sopimukset.
Vielä tässä vaiheessa Neuvostoliitto esitti Tšekkoslovakian hallitukselle valmiutensa auttaa maata vaikka ilman Ranskaa ja ryhtyi samalla konkreettisiin sotavalmisteluihin, mutta Tšekkoslovakia piti parempana antautumista.
Länsimaat vesittävät Saksan vastaisen sopimuksen
Lontoossa oletettiin Saksan nyt suuntaavan ensi-iskunsa Neuvostoliittoon. Näin uskoi myös Ranskan hallitus sen jälkeen, kun 6.12.39 allekirjoitettiin Ranskan ja Saksan hyökkäämättömyyssopimus. Toisin kuitenkin kävi. Sopimuksista välittämättä valtasi Saksa 15.3.-38 koko Tšekkoslovakian ilman, että Ranska ja Englanti tekivät mitään Tšekkoslovakialle Münchenissä antamiensa turvatakuiden eteen. Saksalla oli nyt tie auki koko itäiseen Eurooppaan ja sen voima kasvoi kaiken aikaa. Vaikka esitykset Saksan vastaisesta rintamasta olivat valuneet hiekkaan, teki Neuvostoliitto vielä yhden aloitteen. Ranskan ja Englannin hallituksille jätettiin 17.4.1939 Neuvostoliiton huolellisesti valmisteltu esitys Saksan agression vastaisen kolmiliiton muodostamisesta. Ranskan ja Englannin hallitukset suostuivatkin neuvotteluihin, mutta todellisuudessa he “pelasivat vain aikaa”. Ensin neuvotteluja käytiin diplomaattiteitse, mutta syyskesällä 1939 maiden sotilasasiamiesten kesken Moskovassa. Mutta neuvottelut eivät edenneet ja ne keskeytettiin, että länsimaiden edustajat saisivat hallituksiltaan lisäohjeita. Sitten 21.8.-39 kävi lopullisesti selväksi, että mitään uusia ohjeita ei ollut eikä tullut.
Neuvostoliiton ja Saksan sopimus
Jo Münchenin sopimuksen aikaan Saksa oli tehnyt päätöksen
aloittaa maailmansota hyökkäämällä Puolaan, koska
tiesivät, että länsivallat eivät puuttuisi asiaan. Neuvostoliittoon
natsit suhtautuivat toisin. Kokemukset Tšekkoslovakian, Kaukoidän,
Espanjan yms. tapahtumien osalta todistivat, että Neuvostoliitto on
pyydettäessä valmis sotilaallisiin toimiin, jos Saksan hyökkäyksen
kohteeksi joutuneet sitä pyytävät.. Neuvostoliitto oli myös
koko 30-luvun ajan varustautunut tulevan sodan varalle. Saksa näki,
että hyökkäys Neuvostoliittoon tulee valmistella paremmin.
Tehtiin päätös hoitaa sotatoimet muualla Euroopassa ennen
hyökkäystä Neuvostoliittoon.
Kokemuksesta tiedettiin, että vastarinta Länsi-Euroopassa tulee
olemaan puolinaista. Tässä mielessä Ranskan ja Englannin
taktiikka koki täydellisen haaksirikon. Samasta syystä Saksa tunnusteli
maaperää toukokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen
solmimiseksi Neuvostoliiton kanssa ja teki tästä virallisen esityksen
3.8.1939. Neuvottelut Ranskan ja Englannin kanssa olivat kesken ja Neuvostoliitto
ilmoitti pitävänsä ehdotusta sopimattomana. Toukokuussa 1939
Neuvostoliitto teki vielä Puolalle ehdotuksen kahdenkeskisestä
sopimuksesta mutta sen Puola torjui.
Elokuussa 1939 Neuvostoliitto joutui tekemään valinnan. Jatkaako Ranskan ja Englannin kanssa kariutuneita toivottomia neuvotteluja vai suostuako Saksan esittämään hyökkäämättömyyssopimukseen. Elokuussa 1939 syntyi sotilaallisen Neuvostovastaisen rintaman uhka. Münchenin sopimus asetti Neuvostoliiton Saksan hyökkäyksen kohteeksi ja Neuvostoliitolla oli käynnissä Japanin vastaiset taistelut Kaukoidässä. Neuvostoliitto oli “kuolemanvaarassa” ja kaikki muut Euroopan suurvallat olivat jo tehneet hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa. Neuvostoliitto ei yksinään kyennyt ehkäisemään sotaa ja tarvitsi aikaa varustautua paremmin Saksan tulevaa hyökkäystä vastaan. Hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton ja Saksan välillä solmittiin 23.8.1939.
Neuvostoliiton ja Saksan sopimuksen seuraukset
Sopimuksen ansiosta Münchenin rintama hajosi. Englannin, Ranskan ja USA:n oli hyvin vaikea sopia enää Saksan kanssa ja kapitalistinen maailma jakaantui kahtia. Neuvostoliiton onnistui pysäyttää väliaikaisesti fasistien eteneminen itään. Se kykeni myös siirtämään puolustuslinjansa lännemmäksi, millä oli ratkaiseva merkitys tulevassa suursodassa. Kaikki ne, jotka toivoivat voivansa suunnata Saksan hyökkäyksen ensinnä Neuvostoliittoa vastaan, pettyivät katkerasti. Heidän suuttumuksensa on koko sodanjälkeisen ajan ollut suunnaton. Huolimatta siitä, että länsimaat olivat itse syypäitä sotaan, kieltäytymällä Saksan vastaisesta rintamasta, ei taistelu neuvostoliittolais-saksalaisen hyökkäämättömyyssopimuksen ympärillä ole hälvennyt, vaan on ideologisen taistelun keskiössä tänäänkin. Kaikki tahtovat unohtaa sen tosiasian, että sota kypsyi kapitalistisen maailman sisällä.
Neuvostoliiton merkitys ihmiskunnalle, osa 3
Kansan äänen numerossa 1/05 aloitimme artikkelisarjan “Neuvostoliiton merkitys ihmiskunnalle”. Vaikeista alkuvaiheista: ulkomaiden interventiosta ja kansalaissodasta huolimatta talouselämä saavutti vuoteen -26 mennessä sotaa edeltäneen tason. Traktoreiden, autojen, lentokoneiden, maatalous- ja työstökoneiden tuotanto aloitettiin 30- luvun alkuvuosina. Goelro- suunnitelmaa (sähköistämissuunnitelmaa) ja maatalouden kollektivisointia toteutettiin menestyksellisesti ja Neuvostoliiton ulkopoliittinen merkitys kasvoi. Mutta sosialismin vastavoimat heräsivät ja fasistien aloittama maailmansota pakotti neuvostovallan jälleen siirtymään sotatalouteen.
Neuvostomaa muuttui laadullisesti
Toisen viisivuotissuunnitelman aikana (1933-1937) Neuvostoliitto kehittyi
sosialistiseksi teollisuusvaltioksi. Tämän kauden tärkein
tehtävä oli kansantalouden tärkeimpien alojen uudelleenrakentaminen.
Sähkövoiman tuotanto lisääntyikin viisivuotiskaudella
2,6-kertaiseksi. Maa saavutti 30- luvulla suurta edistystä kaikilla
elämänalueilla. Entisistä syrjäseuduista kehittyi teollistuneita
sosialistisia tasavaltoja, kun toisen viisivuotissuunnitelman aikana kiinnitettiin
huomio näiden alueiden kehittämiseen. Tärkeä merkitys
oli tietoliikenne- ja kulkulaitoksen uudelleenrakentamisella. Rakennettiin
rautateitä, vesireittejä sekä maanteitä, jolloin kyettiin
järjestämään yhteys maan tärkeimpien keskusten
välille. Kehitettiin rautametallurgiaa rakentamalla mm. Magnitogorskin
ja Makejavkan tehtaat ja siirryttiin käyttämään pääsääntöisesti
omaa metallia.
Tällä kaudella valmistui 4500 uutta suurta tuotantolaitosta. Näitä
olivat mm. konepajat Uralilla ja Kramatorskissa, Tsheljabinskin traktoritehdas
sekä Jefremovskin kautsutehdas. Erittäin voimakkaasti kehittyi
koneenrakennus. Tämä loi perustan maatalouden kehittämiselle
ja v. 1937 kolhooseilla oli 450.000 traktoria ja 129.000 leikkuupuimuria
ja maatalouden kollektivisointi saatettiin loppuun. Samana vuonna maatalouden
kokonaistuotanto oli yli 1,5-kertainen vuoden 1932 tasoon nähden.
Neuvostoliitosta johtava Euroopan teollisuusmaa
Kolhoosilaisten ja työläisten palkat kohosivat toisella viisivuotiskaudella runsaasti, vähittäistavaranvaihto kasvoi vuoteen 32 verrattuna kolminkertaiseksi ja tuotteiden säännöstelystä luovuttiin v. 1934. Syntyi uusi tilanherroista vapaa kollektiivitalonpoikaisto sekä teknisesti osaava työväenluokka.
Korkeakouluissa opiskeli 542.000 opiskelijaa, mikä oli runsaat viisinkertainen määrä vuoteen 1913 verrattuna ja enemmän kuin Englannin, Saksan, Ranskan ja Italian korkeakouluissa. Nopeimmin kehittyivät entiset Venäjän keisarikunnan syrjäseudut. Esimerkiksi Kazahstanin, Tadzhikistanin, Turkmenian, Uzbekistanin, Kirgisian, Azerbaidzanin, Armenian, Moldavian, Liettuan ja Valko- Venäjän alueilla ei aiemmin ollut korkeakouluja, mutta v. -40 näiden maiden korkeakouluissa opiskelijoita oli lähes 100.000. Vuoteen 1938 Neuvostoliitosta tuli teollisuuden suhteen johtava maa Euroopassa ja toinen maa koko maailmassa.
Kolmas viisivuotiskausi sodan varjossa
Euroopassa imperialismi valmisteli sotaa ja Neuvostoliitto kävi kilpajuoksua ajan kanssa. Tärkeintä oli nostaa maatalous ja raskas teollisuus tasolle, joka kestää imperialistien hyökkäyksen. Tämän ymmärsi koko neuvostokansa.
Puolueen 18. edustajakokous hyväksyi kolmannen viisivuotissuunnitelman (1938-1942). Suurta huomiota kiinnitettiin puolustusteollisuuden kehittämiseen. Vuosina 1934-39 puna-armeijan miesvahvuutta lisättiin kaksinkertaiseksi ja aseistusta kehitettiin määrän ja laadun osalta.
Vuonna 1940 sähkön tuotanto oli kasvanut vuoteen 1913 nähden 24-kertaisesti ja koneenrakennus- sekä metalliteollisuus 35-kertaisesti. Työläisten määrä lisääntyi 34 miljoonaan. Maatalous kehittyi ja v. 1940 kollektiivi- ja valtiontiloilla oli 531.000 traktoria, 182.000 leikkuupuimuria ja 22.000 kuorma-autoa. Kolmannella viisivuotiskaudella v. 1940 Neuvostoliitto oli voimakas teollisuus- ja maatalousvaltio. Maa oli saavuttanut kansainvälisissä suhteissaan hyvin merkittävän aseman.
Tätä edesauttoi Neuvostoliiton laaja diplomaattinen toiminta Fasismin vastaisen liiton luomiseksi. Kolmatta viisivuotissuunnitelmaa ehdittiin toteuttaa kolme vuotta, kun Saksa liittolaisineen (Italia, Suomi, Romania ja Unkari) 22.6.1941 hyökkäsi Neuvostoliittoon.
Maan talouden kääntäminen sotataloudeksi ja siirto itään
Neuvostoliiton viholliset olivat sodan syttyessä vahvempia. Mutta Neuvostoliitolla oli sosialistinen talousjärjestelmä ja se teki mahdolliseksi mobilisoida maan taloudelliset resurssit vastaamaan sota- ajan vaatimuksia.
Viikon kuluttua sodan alkamisesta hyväksyttiin sota-ajan taloussuunnitelma vuoden 1942 loppuun saakka ja tuotantovoimien perusta siirrettiin itään. Metallurgiaa sekä muuta raaka-ainetuotantoa oli jo sijoitettu maan itäosiin. Luotiin hyvin järjestetty suunnitelmallinen sotatalous.
Neuvostoliiton itäisistä alueista tuli puolustuksen tukialueita, jotka toimittivat rintamalle aseita, ampuma- ja elintarvikkeita. Maan itäosiin evakuoitiin rautateitse rintaman läheisyydestä 1960 suurta tehdasta sekä rakennettiin 3500 puolustuksen kannalta merkittävää tuotantolaitosta. Puolueen keskuskomitea ja valtion puolustuskomitea huolehtivat paikallisten puolue-, neuvosto-, ammattiliitto- ja nuorisojärjestöjen avulla kansantalouden organisoimisesta sota- ajan vaatimuksia vastaaviksi. Monet tuotantolaitokset evakuoitiin ja asennettiin paikoilleen jopa 1-2 kuukaudessa ja niiden teollisuustuotanto saavutti sodan alkamista edeltävän tason 3-4 kuukaudessa. Kun parhaassa työiässä olevat miehet ja naiset lähtivät rintamalle, palasivat tehtaisiinsa eläkkeellä olevat veteraanityöläiset.
Heidän johdollaan omaksuivat työläisen ammatin naiset ja nuoret, jotka eivät olleet rintamalla. Kansantalouden siirtäminen sodan oloihin suoritettiin vuoden 1942 puoliväliin mennessä. Vihollisen miehittämällä alueella sijaitsi ennen sotaa 50 % maataloudesta sekä 33 % teollisuudesta. Kolhoosilaiset raivasivat Siperiaan 11 miljoonaa hehtaaria uutta viljelysmaata, jolla korvattiin miehitettyjä viljelysmaita.
Sodan ensimmäiset kuukaudet ja salamasodan loppu
Voimakkaan armeijansa turvin Saksa suoritti valloituksensa Euroopassa nopeasti. Hyökätessään Neuvostoliittoon Saksa sai huomata sodan ensi tunneista lähtien, että nyt vastassa oli erilainen vihollinen. Neuvostojoukot taistelivat jokaisesta metristä viivyttäen vihollista.
Länsi Eurooppaan hyökätessään saksan sodanjohto luotti siihen, että aina löytyi ns. “viides kolonna”, joka asettui tukemaan fasistista hyökkääjää. Sellaista ei Neuvostoliitosta löytynyt. Saksan sotatalous luotiin kauan ennen sodan alkua ja siksi fasisteilla oli ylivoimainen sotakoneisto. Tilanne oli neuvostojoukoille hyvin epäedullinen ja vihollinen eteni nopeasti itää kohti. Ensimmäinen tehtävä oli vihollisen pysäyttäminen. Kaikilla fasistien etenemissuunnilla rakennettiin portaittain puolustuslinjoja, joilla kyettiin ratkaisevasti hidastamaan vihollisen etenemistä. Rakennustöihin osallistui 10 miljoonaa ihmistä, mutta näin voitettiin aikaa. Neuvostojoukot tarvitsivat aseistusta ja siinä vaiheessa tehtaat olivat “pyörien päällä”.
Vihollinen eteni kaikilla pääsuunnilla Leningradin, Moskovan ja Kiovan suuntaan. Leningradiin hyökkäävällä vihollisella oli suuri ylivoima. Ankarien taistelujen jälkeen se pääsi lähelle Leningradia, mutta ei onnistunut murtamaan kaupungin puolustuslinjoja. Hyökkääjälle jäi ainoaksi keinoksi piirittää kaupunki tarkoituksenaan sen näännyttäminen nälkään ja murskaaminen voimakkaalla tykistö- ja ilmatulella.
Moskovan suunnalla vihollinen pysäytettiin 10.7.-41 Smolenskin länsipuolelle
ja ns. Smolenskin taisteluja käytiin 10.9.-41 saakka. Smolenskissa
puna-armeija kykeni ensi kerran pysäyttämään saksalaisjoukot
ja pakottamaan ne puolustukseen. Näissä taisteluissa neuvostojoukot
suorittivat monia menestyksellisiä vastahyökkäyksiä.
Kiovan suunnalla vihollisen suuret moottoroidut joukot pääsivät
Kiovan läheisyyteen 11.7.-41. Ankaria taisteluja käytiin 70 päivää.
Saksalaiset kykenivät saartamaan kaupungin pohjoisesta ja etelästä,
jolloin Ukrainan pääkaupunki luovutettiin viholliselle. Saksan
etenemisestä huolimatta nämä sodan ensi kuukaudet osoittivat,
että vihollinen voidaan pysäyttää
Taistelu Moskovasta
Nopea voitto näytti karkaavan fasisteilta käsistä. Siksi he päättivät suunnata ratkaisevan iskun Moskovaa vastaan. Tästä muodostui yksi toisen maailmansodan suurimmista taisteluista
Moskovaan suunnattua hyökkäystä varten fasistit keskittivät 77 divisioonaa (n.1,1 milj. sotilasta), mistä 14 oli panssari- ja 8 moottori divisioonaa. Aseistuksenaan fasisteilla oli 14.000 tykkiä ja kranaatinheitintä, 1700 panssarivaunua ja 950 lentokonetta.
Puna- armeijalla oli tätä voimaa vastassa 95 neuvostoliittolaista divisioonaa (800.000 sotilasta), 680 tykkiä ja kranaatinheitintä, 780 panssarivaunua (joista 140 raskasta) sekä 540 lentokonetta. Saksalaisten Moskovaa vastaan suunnattu “Taifun”- hyökkäys alkoi 2.10.-41.
Ylivoimallaan saksalaiset joukot mursivat puna- armeija puolustuksen tärkeimmällä suunnalla ja pääsivät noin 80-100 km päähän Moskovasta. Moskovaa puolusti kaupungin koko aikuinen väestö. Lyhyessä ajassa rakennettiin 1500 km panssariesteitä sekä rakennettiin 30.000 tulikorsua ja betonipesäkettä. Paikallisissa ilmatorjuntayksiköissä palveli 600.000 ihmistä.
Fasistit aloittivat uuden hyökkäyksen 15.-16.11.-41. Taistelut olivat hyvin ankaria ja fasistien panssarikiilat raivasivat esteiden lävitse tietä joukoilleen. Moskovan puolustajilla oli asettaa panssareita vastaan useinkin vain käsikranaatteja, polttopulloja ja panssarintorjuntakiväärejä. Mutta vihollinen menetti huomattavan osan panssarivaunuistaan ja jalkaväestään ja fasistien hyökkäys sammui Moskovan porteille.
Välittömästi tässä vaiheessa neuvostojoukot
siirtyivät suoraan vastahyökkäykseen ja ratkaisivat vaikean
sotateoreettisen kysymyksen siirtyä ilman strategista taukoa puolustuksesta
vastahyökkäykseen.
Moskovan lähellä aloitettiin fasistijoukkojen nujertaminen. Se
toteutettiin menestyksellisesti, fasisteille aiheutettiin raskaita tappioita
ja se työnnettiin 120-350 km päähän pääkaupungista.
Käänne sodassa
Fasistien voittamattomana pidetty armeija kärsi Moskovan luona ensimmäisen
suuren tappion toisessa maailmansodassa. Se aiheutti Hitlerin esikunnassa
pakokauhua. Salamasodan suunnitelma oli haudattu.
Voitto Moskovan edustalla kehittyi puna- armeijan yleiseksi hyökkäykseksi
koko rintamalla jatkuen huhtikuuhun 1942. Sen aikana puna- armeija vapautti
vihollisista Moskovan, Tulan ja Rjazanin alueet sekä saavutti menestystä
Leningradin, Kalinin, Orelin, Kurskin ja Harkovan alueilla sekä Krimillä.
Syksyn -41 ja kevättalven -42 taistelut muodostivat käänteen
sodassa.
Tärkeintä on kuitenkin huomata, että voitto Moskovan luona ei ollut sattuman tulosta vaan sen perustana oli Neuvostoliiton sosialistinen järjestelmä. Sota fasistista miehittäjää vastaan oli sotaa, johon osallistui koko kansa.
Neuvostoliiton merkitys ihmiskunnalle, osa 4
Kolmannella viisivuotiskaudella 1938-42 Neuvostoliiton tuotantovoimien perusta siirrettiin itään ja kansantalouden suunnittelu saatettiin vastaamaan sota-ajan vaatimuksia. Maa muutettiin yhtenäiseksi (yhdeksi) sotaleiriksi. Naiset, lapset ja veteraanityöläiset työskentelivät tehtaissa, jotka tuottivat rintamalle aseita ja materiaalia.
Vaikka fasistien valloitusten johdosta maan viljelyala jyrkästi supistui ja oli huutava puute maatalouskoneista, kykeni Neuvostoliiton maatalous näissäkin oloissa turvaamaan elintarvikehuollon. Näinä vuosina sosialismi osoitti valtavan voimansa. Yllätys fasisteille ja koko kapitalistiselle maailmalle oli, että loppuvuodesta 1941 Neuvostoliitto kykeni torjumaan Moskovan edustalla yli miljoonan sotilaan fasistiarmeijan ja teki lopun fasistien salamasotataktiikasta.
Neuvostotalouden kehittyminen sodan aikana turvasi voiton
Sotavuosina Neuvostoliiton talous ja teollisuus kykeni tuottamaan armeijan aseistukseen sotatekniikkaa kaksi kertaa Saksaa enemmän. Moskovan edustalla saavutetun voiton varmistaminen oli kuitenkin vuodenvaihteessa 1941-42 sotataloudellisista syistä mahdotonta. Kesti kevääseen 1942 saakka ennen kuin Neuvostoliiton kansantalous saatiin täydellisesti siirrettyä sotakannalle.
Vuoden 1942 lopulla maassa toimi hyvin järjestetty sotatalous. Tämä oli toisen maailmansodan kulussa tapahtuneen käänteen taloudellinen edellytys. Mutta tämä kaikki alkoi vaikuttaa täysipainoisesti vasta vuoden 1942 lopulla ja vielä kesällä 1942 puna-armeija koki kaluston puutetta. Tätä puutetta eivät ollenkaan korvanneet toimitukset USA:sta ja Englannista. Sotakaluston tuotannon kehitystä kuvaavat seuraavat luvut: Panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä toimivalla armeijalla oli käytössään joulukuussa -41 1731 kpl, marraskuussa -42 6014 kpl ja heinäkuussa -43 9580 kpl. Vastaavat luvut ajanmukaisten lentokoneiden osalta olivat 2495 kpl, 3088 kpl ja 8293 kpl sekä tykkien osalta 21983 kpl, 72505 kpl ja 98790 kpl. Näistä vuoden 1941 lukuja voi verrata siihen tietoon, että hyökätessään Neuvostoliittoon kesällä 1941, oli fasistiarmeijalla varustuksenaan 4940 lentokonetta ja 3410 panssarivaunua.
Taistelu strategisesta aloitteesta
Talven -41-42 menestyksellisten vastahyökkäysten jälkeen puna- armeija siirtyi puolustukseen ja vuoden 1942 sotatapahtumien ytimenä oli taistelu strategisesta aloitteesta. Vihollisella oli vielä ylivoima. Neuvostoliiton sodanjohto tiesi, että vain pysäyttämällä saksalaisten joukkojen hyökkäys ja tuottamalla niille tappio puolustustaisteluissa, voidaan murtaa vihollisen ylivoima ja vallata lopullisesti aloite. Saksalaiset keskittivät kesällä -42 suuria voimia rintaman etelä- sivustalle. Vastahyökkäys toukokuussa täällä epäonnistui ja saksalaiset löivät Voronetshin alueella neuvostojoukot, pääsivät valtaamaan Donetskin laakion teollisuusalueet ja etenivät Don- joen mutkan rajoittamalle alueelle lähelle Stalingradia. Täältä fasistit suuntasivat iskunsa kahteen suuntaan, Stalingradiin ja Kaukasiaan suunnitelmanaan Bakun ja Kaspianmeren öljy- alueiden haltuunotto. Viiden kuukauden ajan neuvostojoukot perääntyivät raskaita puolustustaisteluja käyden ja tuottaen viholliselle koko ajan suuria tappioita. Näillä Kaukasian puolustustaistelulla oli suuri merkitys sodankäynnille. Vihollinen heikennettiin ja pysäytettiin Kaukasus- vuorten reunoille, eikä se koskaan päässyt näkemään Kaspianmerta. Vihollinen toivoi Kaukasian eri kansojen liittyvän fasistien puolelle. Kaukasian koko väestö osallistui kuitenkin yksimielisesti puolustustaisteluihin.
Fasistien eteneminen pysähtyi Stalingradiin
Hitleriläisten suunnitelma oli murtautua pysähtymättä Volgalle. Vihollisen hyökkäys Stalingradiin alkoi 17.7.-42. Fasisteilla oli noin kaksinkertainen ylivoima: 250000 sotilasta, 740 panssarivaunua, 1200 lentokonetta ja 7500 tykkiä ja kranaatinheitintä. Saksalaiset tekivät rynnäkön kaupunkiin 23.8.-42 ja pommittivat silmittömästi kaupunkia. Stalingrad joutui liekkien valtaan ja talot muuttuivat rauniokasoiksi. Mutta Volgan taakse neuvostojoukot eivät perääntyneet. Suurtaistelua käytiin talo talolta ja kerros kerrokselta useiden kuukausien ajan. Lokakuun puolivälissä -42 kaupungin puolustajat pysäyttivät vihollisen lopullisesti ja sitoivat Stalingradin alueelle 50 Saksalaisten valiodivisioonaa. Sitten alkoi taistelun toinen vaihe, jota fasistit eivät olleet ennakoineet. Puna- armeijan sodanjohto oli muodostanut reserveistä selustaan vastahyökkäystä varten voimaryhmittymän, jonka strategisena tavoitteena oli yhtyviltä suunnilta annetuilla voimakkailla iskuilla murtaa vihollisen perusryhmän puolustus molemmilla sivustoilla, saartaa vihollinen ja tuhota se lopullisesti. Miesvahvuuden suhteen neuvostojoukoilla ei ollut ylivoimaa ja aseistuksen suhteen ylivoima oli vain keskimäärin 1,3:1. Sotilaallisen ylivoiman sijaan sotatoimi perustui sen tarkkaan suunnitteluun ja iskun kohdistamiseen Stalingradin alueelle keskittyneen vihollisen perusryhmittymään.
Aloite siirtyy puna-armeijalle
Neuvostojoukkojen vastahyökkäys alkoi 19.11.-42 7000 tykin ja kranaatinheittimen yhteistulella, jonka jäljessä lähtivät liikkeelle jalkaväki ja panssarivaunut. Vihollisen puolustusasemat murrettiin nopeasti ja saartorengas sulkeutui jo 23.11.-42. Saartorenkaan sisään jäi Pauluksen johtama 6.armeija sekä osa 4:ttä panssariarmeijaa, joihin kuului 330000 miestä. Saksalaiset tekivät raivokkaita yrityksiä saarron murtamiseksi. Muodostettiin Mansteinin johtama armeijaryhmä “Don”, johon kuului 30 divisioonaa. Sen hyökkäys alkoi 12.12.-42 ja kolmessa päivässä se eteni 45 kilometriä. Mutta eteneminen tyrehdytettiin ja “Don” armeijaryhmä lyötiin hajalle. Sen rippeet perääntyivät länteen ja rintamalinja loittoni Stalingradin motista n. 250 km. Motin tuhoaminen alkoi 10.1.43 ja viimeiset saksalaiset antautuivat 2.2.-43. Saksa menetti 19.11.-42 alkaneen neuvostojoukkojen hyökkäyksen aikana 2.2.-43 mennessä mm. 800000 miestä, 2000 panssarivaunua ja 3000 lentokonetta. Mutta näiden tappioiden lisäksi fasistit kärsivät suurimman tappionsa: He menettivät strategisen aloitteen 2. maailmansodan kaikilla rintamilla.
Kurskin taistelu ratkaisi lopullisesti puna-armeijan voiton
Stalingradin taistelut aloittivat 11 rintamalla Puna- armeijan suuren talvihyökkäyksen, joka päättyi maaliskuun lopulla -43. Koska rintamalinjaa työnnettiin monilla lohkoilla 600-700 km länteen, piti Neuvostoliitto sotatoimissaan kolmen kuukauden tauon joukkojensa uudelleen ryhmittämiseksi. Sotaa ei oltu vielä ratkaistu. Saksan sotilasmahti oli vielä suuri ja se halusi aloitteen takaisin. Talvella 43 Kurskin kohdalla Neuvostojoukot etenivät muuta rintamalinjaa nopeammin ja tähän muodostui ns. Kurskin mutka. Hitleriläiset alkoivat suunnitella Kurskin kielekkeellä olevien huomattavien neuvostojoukkojen saartamista ja tuhoamista, uskoen tällä palauttavansa aloitteen itselleen.
Hitler antoi 15.4.43 käskyn “Zitadelle”- operaation valmistelemiseksi.
Muodostettiin kolme iskuryhmää: pohjoisesta Orelin suunnasta,
etelästä Harkovin alueelta sekä lännestä. Hyökkääviin
voimiin kuului 50 divisioonaa: 900000 sotilasta, 10000 tykkiä, 2700
panssaria ja 2000 lentokonetta. Neuvostoliiton sodanjohto oli reaaliaikaisesti
selvillä fasistien suunnitelmista ja poikkeuksellisesti alueella päätettiin
siirtyä väliaikaisesti puolustustaktiikkaan. Ajatus oli, että
kielekkeen sisällä olevat joukot puolustustaisteluissa näännyttävät
vihollisen ja vasta tämän jälkeen kielekkeen pohjois- ja
eteläpuolella olevien reservien kanssa kehitetään voimakas
vastahyökkäys, joka laajennetaan yleiseksi hyökkäykseksi
koko eteläisellä rintamakaistalla.
Tätä varten keskitettiin todella suuret joukot. Kielekkeen sisällä
Keski- rintamalla ja Voronetsin rintamalla oli 1,3 miljoonaa sotilasta,
20000 tykkiä, 3600 panssarivaunua ja 3000 lentokonetta. Lisäksi
olivat Arorintaman joukot voimakkaana reservinä. Kurskin alueen asukkaat
kaivoivat yksistään 5000 km taisteluhautoja. Neuvostoliiton tiedustelu
oli selvillä hyökkäyksen ajankohdasta (5.7.-43). Tuntia ennen
saksalaisten hyökkäystä avattiin fasisteja vastaan voimakas
tykistötuli. Syntynyt taistelu oli yksi sotahistorian kiivaimmista.
Sen yhteydessä käytiin maailman suurin panssarivaunutaistelu,
johon osallistui kummallakin puolella 1200 panssarivaunua. Fasistit kykenivät
etenemään pohjoisesta Orelin suunnalta 9-15 km ja etelästä
Harkovan suunnalta 15-35 km. Sitten vihollisen hyökkäys pysähtyi.
Puna- armeijan vastahyökkäys alkoi 12.7.-43. Se kehittyi yleiseksi
hyökkäykseksi kahdeksalla eri rintamalla, jota tuki tärkeäksi
muodostunut partisaanien toiminta. Pohjoisessa neuvostojoukot etenivät
500 km ja etelässä 1300 km, vapauttivat Donetskin laakion, siirtyivät
Dnepr- joen länsipuolelle ja vapauttivat Kiovan 6.11.-43.
Neuvostoliiton lopullinen vapauttaminen
Neuvostoliiton vuoden 1944 hyökkäyssuunnitelma käsitti sarjan perättäisiä iskuja koko Leningradin ja Krimin välisellä rintama- alueella. Tammi- helmikuussa Leningradin- Novgorodin alueen operaatioilla murrettiin Leningradin saarto ja vapautettiin koko Leningradin alue. Läntisen Ukrainan vapauttaminen aloitettiin jo vuoden -43 lopussa. Täällä fasisteilla olivat suurimmat voimat. Hyökkäystä varten muodostettiin neljä Ukrainan rintamaa, joiden toiminta perustui panssarivaunujen joukkomittaiseen käyttöön. Hyökkäystä haittasivat kevätkelirikot. Ukrainan vapautuksen aikana suoritettiin useita suurten vihollisosastojen saarto- operaatioita. Romanian raja saavutettiin 26.3.44. Ukrainan vapauttaminen antoi mahdollisuudet Krimin niemimaan vapauttamiseen, jonne oli paennut saksalaisia joukkoja Ukrainasta. neuvostojoukkojen nopean hyökkäyksen johdosta fasistit eivät ehtineet evakuoida voimiaan merelle ja 12.5.-44 Krim oli neuvostojoukkojen käsissä.
Kesän -44 sotatoimet alkoivat hyökkäyksellä Karjalan kannaksella, jossa Suomen armeija kärsi vakavan tappion. Tästä alkoivat aseleponeuvottelut Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Merkittävin kesällä -44 suoritettava operaatio oli kuitenkin Valko- Venäjän vapauttaminen. Siellä sijaitsi vihollisen “Mitte” armeijaryhmä: 1,2 milj. sotilasta, 9000 panssarivaunua ja 1350 lentokonetta.
Valko- Venäjän operaatiota varten Neuvostoliitto keskitti suuret voimat: 2 milj. sotilasta, 5000 tankkia ja 5000 lentokonetta. Tällaisen voiman keskittäminen oli todella suuri tehtävä ja sinne tuotiin voimia myös Suomen rintamalta. Voimien suuruus johtui siitä, että alueella sijaitsivat Saksaan ja Puolaan johtavat tiet. Valko-Venäjän vapautus alkoi 23.6.-44, vain vajaat kaksi viikkoa Karjalan Kannaksella aloitetun hyökkäyksen jälkeen laajalla alueella partisaanien hyökkäysoperaatiolla. Operaation 10 ensimmäisen päivän aikana saarrostettiin ja tuhottiin useita vihollisen ryhmittymiä. Minskin lähellä saarrettiin 100000 vihollissotilaan ryhmittymä. Valko-Venäjän operaatiossa “Mitte” armeijaryhmä tuhoutui. Taisteluun osallistuneista 110 divisioonasta 70 tuhottiin ja 57000 vankia kuljetettiin itään. Valko-Venäjän operaation jälkeen vapautettiin Baltian neuvostotasavallat saksalaisista ja lokakuussa -44 Karjalan rintaman- ja Pohjoisen laivaston joukot vapauttivat Neuvostoliiton napapiirin takaiset alueet. Näin vihollinen ajettiin Neuvostoliiton alueelta.
Edistyksellisen ihmiskunnan voitto
Suuri Isänmaallinen sota muodostaa vaiheen, joka osoittaa kiistattomasti sosialismin paremmuuden kapitalismiin nähden. neuvostoliiton voitolla oli suuri kansainvälinen merkitys. Se vahvisti työväenluokan taistelua ja kehitti kansojen yhteistyötä. Neuvostoliittoa on syytetty monista virheistä. On sanottu, että uhrattiin liian paljon ihmishenkiä Leningradin, Moskovan ja Stalingradin puolustamiseen. Väitetään, että olisi ollut parempi luovuttaa Stalingrad. Nämä ihmiset eivät tiedä mistä puhuvat. Sota oli alussa puolustussotaa, koska Neuvostoliitto ei ehtinyt varustautua. Neuvostoliitto ei voinut sodan alussa ottaa Saksan hyökkäystä vastaan koko voimallaan, koska silloin Saksa olisi kyennyt näiden tuhoamiseen. Piti perääntyä ajan voittamiseksi samalla heikentäen vihollista. Leningrad, Moskova ja Stalingrad muodostivat voimakeskittymät, joiden turvaamiseksi varustettiin voimakkaimmat puolustustaistelut. jos olisi peräännytty, mikä olisi ollut seuraava paikka, johon pysähtyä? Ja vihollinen pysäytettiin puolustustaistelussa juuri Leningradiin, Moskovaan ja Stalingradiin sekä Kaukasus vuoriston reunalle. Viivytystaktiikka piti siihen saakka, että oli koottu materiaalia ja voimaa vastahyökkäykseen. Vihollinen ei ottanut huomioon sosialismin voimaa eikä Neuvostoliiton alueen laajuutta. Neuvostoliiton alueen vapautuksen jälkeen fasistien tuhoaminen jatkui maan rajojen ulkopuolella Euroopassa, mutta samaan aikaan jälleenrakennustyö vihollisen tuhoamilla kotimaan alueilla oli jo täydessä käynnissä.
Neuvostoliitto, osa 5
Olemme seuranneet Neuvostoliiton historiaa jo neljässä aikaisemmassa numerossa. Me olemme tehneet tämän palauttaaksemme mieliin Neuvostoliiton saavutukset ja sosialismin tulevaisuuden yhteiskuntana. Sosialismi kesti Neuvostoliitossa yli 70 vuotta. Puuttumatta vielä niihin syihin, mihin sosialismi Neuvostoliitossa kaatui, se ehti jättää pysyvän jäljen maailmanhistoriaan. Olemme varmoja, että Neuvostoliiton kokemuksista tulee olemaan suurta hyötyä siinä vaiheessa, kun sosialismi ihmiskunnan kehityksen valtaväylänä joudutaan uudelleen kaivamaan historian ullakolta esiin.
Jälleenrakennustyön ensi askeleet otettiin jo sodan aikana
Neuvostoliiton valtionrajat palautettiin ennalleen v. -44 lopulla ja
välittömästi aloitettiin jälleenrakennustyöt. Sodasta
kärsineiden alueiden jälleenrakennus muodostui Neuvostoliiton
yhteiseksi asiaksi. Maan itäisillä alueilla oli sotavuosina rakennettu
2250 uutta suurta teollisuuslaitosta, joiden ansiosta puna- armeija saattoi
vuosina 1944-45 tukeutua yhä enemmän kasvavaan kansantalouteen,
mikä nopeutti sodan päättymistä.
Jälleenrakennuksen päästyä vauhtiin lisääntyi
vuoden 1944 kuluessa raudan ja teräksen, työkoneiden ja traktorien
tuotanto huomattavasti. Käynnistettiin kymmeniä masuuneja ja tehokkaita
valssauskoneita. Raunioista nostettiin tehtaita ja kunnostettiin veden varaan
joutuneita kaivoksia. Mutta taistelu fasismin lyömiseksi jatkui Neuvostoliiton
rajojen ulkopuolella ja siksi osa talouselämästä joutui edelleen
työskentelemään fasismin lopulliseksi lyömiseksi.
Sodasta rauhaan
Sota viivytti vuosikymmenellä Neuvostoliiton kehitystä. Miehittäjät raunioittivat yli 1700 kaupunkia, polttivat 70.000 kylää ja hävittivät 32.000 teollisuuslaitosta. Maatalouden piirissä sodassa tuhoutui 100.000 kolhoosia, valtiontilaa sekä kone- ja traktoriasemaa. Saksaan oli kuljetettu 17 miljoonaa nautaa ja kymmeniä miljoonia sikoja. Kodittomiksi jäi 25 miljoonaa ihmistä. Työläisten ja toimihenkilöiden määrä laski 5,4 miljoonalla vuoteen 1940 verrattuna. 26 miljoonaa neuvostokansalaista menetti henkensä. Jälleenrakentaminen oli mutkikas ja vaikea tehtävä, mutta jo keväällä 1945 alettiin Neuvostoliiton kansantaloutta uudistaa rauhanomaisia tarpeita vastaavaksi. Tarvittiin työvoimaa.
Pian Saksan antautumisen jälkeen 23.6.1945 hyväksyttiin laki kolmentoista eri ikäluokkiin kuuluvien sotilaiden kotiuttamisesta. Samaten palautettiin kotimaahan yli 5 miljoonaa neuvostokansalaista, jotka fasistit olivat siirtäneet Saksaan orjatyövoimaksi. Valtakunnan puolustuskomitea lakkautettiin ja hallitustehtävien hoito palautettiin kansankomissaarien neuvostolle. Neuvostoliiton korkeimman neuvoston vaalit pidettiin 10.2.1946 ja sen ensimmäinen istunto pidettiin 12-18.3.1946. Sen yhteydessä kansankomissaarien neuvosto muutettiin Neuvostoliiton ministerineuvostoksi (Neuvostoliiton hallitus) ja suoritettiin ministerineuvoston valinta. Sotatalous siirrettiin rauhanajan raiteille ja päähuomio kiinnitettiin talouselämän tärkeimpien alojen kehittämiseen ja jälleenrakentamiseen. Monet sota- ajan erityistoimenpiteet lopetettiin: palautettiin 8-tuntinen työpäivä, lopetettiin ylityöt ja otettiin käyttöön uudelleen työläisten ja toimihenkilöiden lomat. Suuressa osassa teollisuuslaitoksista lopetettiin sotilaallinen tuotanto ja alettiin valmistaa kansantalouden tarvitsemia koneita ja laitteita. Teollisuus oli perusosiltaan siirretty rauhan ajan raiteille vuoden 1946 loppuun mennessä.
Neljäs viisivuotissuunnitelma
Korkein neuvosto päätti istunnossaan 12.-18.3.1946 neljännestä viisivuotissuunnitelmasta vuosille -46-50. Sen päätehtäväksi muodostui kansantalouden jälleenrakentaminen sekä sotaa edeltävän (v. 1940) tuotantotason ylittäminen teollisuuden osalta 48 % sekä maatalouden osalta 27 %. Painopiste oli raskaan teollisuuden ja rautatieliikenteen kehittämisessä. Erityisesti suunnitelma edellytti opiskelijoiden määrän kasvua kaikilla opetuselämän aloilla. Teollisuuden uudelleenjärjestäminen, siirrettäessä talouselämä rauhan ajan raiteille saatiin päätökseen v. -46 kansantalouden kaikilla aloilla.
Dneprin ja monien muiden alueiden voimalaitosten korjaus alkoi välittömästi näiden alueiden vapauduttua miehityksestä. Ja sähkön tuotanto ylitti vuoden -40 tason jo ennen vuotta 50. Jälleenrakennuksen kivijalka oli kuitenkin niillä alueilla, jotka eivät kärsineet miehityksestä. Näiden alueiden hiili- ja öljytuotanto lisääntyivät huomattavasti ja mm. Kaspianmerellä otettiin käyttöön uusia öljykenttiä. Tehtaat, jotka sodan aikana tuottivat panssareita, tykkejä ja konetuliaseita, tuottivat nyt työstökoneita, moottoreita, turbiineja ja öljynporauskalustoa. Talouselämän alueella tapahtui paljon edistystä. Sotaa edeltäneeseen tasoon verrattuna kansantulo kasvoi 64 % ja teollisuustuotanto 73 %. Viisivuotiskauden aikana valtion vähittäishintoja alennettiin kolme kertaa, palkkoja kohotettiin tuntuvasti ja korttijärjestelmästä luovuttiin v. 1947.
Maatalouden jälleenrakentaminen
Ensimmäisen rauhan vuoden -46 maatalouden jälleenrakentamista vaikeutti kuivuus keskeisillä viljantuotantoalueilla. Oli huutava puute koneista ja työvoimasta. Kansantalouden jälleenrakennuksen keskeiset voimavarat kohdistettiin teollisuuteen ja maataloudelle osoitettiin vain 16 % kaikista investoinneista. Vuonna 1947 puolueen keskuskomitea teki päätöksiä maatalouden jälleenrakennustyön edistämisestä, huolimatta kaikista vaikeuksista mm. vetokaluston puutteesta. Kylvöalaa saatiinkin v. -47 lisättyä 5,8 miljoonaa hehtaaria ja kaikkien viljakasvien sato parani. Puolueen aloitteesta ryhdyttiin v. 1950 yhdistämään pieniä kollektiivi- ja valtiontiloja suuremmiksi ja tilojen määrä supistui 123.700:een kun niitä aiemmin oli 236.900. Maatalous uudistui ja sen aineellinen perusta lujittui. Kolhoosien ja valtiontilojen käytössä oli v. -50 jo 600.000 traktoria ja 211000 leikkuupuimuria, mikä ylitti sotaa edeltävän tason. Kylvöala lähestyi v. 1950 sotaa edeltävää tasoa.
Neuvostoliiton talouselämän kehitys vuosina 1950-1970
Näinä vuosina Neuvostoliiton talous- ja yhteiskuntaelämän kehitys oli ennennäkemätöntä ja ylitti nopeudessa tärkeimpien kapitalististen maiden kehityksen. Vuosina 1951-55 (5. viisivuotinen) valmistui 3200 uutta suurta teollisuuslaitosta ja useita vesivoimalaitoksia mm. Volgalle Kuibyseviin. Vuonna 1952 valmistui tavara- ja matkustajaliikenteen kannalta merkittävä Donin ja Volgan yhdistävä kanava. Neuvostotieteen kehitystä osoittaa se, että maailman ensimmäinen atomivoimala valmistui v. 1954. Maan sähköistäminen jatkui kiihtyvällä vauhdilla vuosina 1956-60 (6.viisivuotinen). Näinä vuosina valmistui Neuvostoliiton Euroopan puoleisen osan yhtenäinen voimatalousjärjestelmä ja alettiin rakentaa Keski-Siperian yhtenäistä voimatalousjärjestelmää.
Vuosi 1956 oli viimeinen vuosi, kun valmistettiin höyryvetureita. Silloin aloitettiin rautatieliikenteen uudistaminen ja alettiin tuottaa pelkästään moottori- ja sähkövetureita. Tieteen alueella merkittävä saavutus oli ensimmäisen tekokuun lähettäminen avaruuteen v. 1957. Maassa olikin v. 1960 4196 tieteellistä tutkimuslaitosta joissa työskenteli 354.000 tutkijaa. Vuosina 1961-65 (7. viisivuotinen) rakennettiin mm. maailman suurin vesivoimalaitos Bratskiin Angarajoelle. Tieteen kehitystä osoittaa se, että v. 1961 Neuvostoliitto lähetti avaruuteen maailman ensimmäiset miehitetyt avaruusalukset. Kuljetus- ja liikenneyhteyksiä kehitettiin myös rakentamalla laivaliikennekelpoinen Volgan-Itämeren kanava, jolla oli yhteys maan syviin sisävesijärjestelmiin, jotka kanava- ja jokiverkoston avulla yhdistivät Vienan-, Barentsin-, Asovan-, Mustan-, Kaspian- ja Itämeren toisiinsa. Näin saatiin valmiiksi Neuvostoliiton Euroopan puoleisen osan yhtenäinen syväväyläjärjestelmä ja Moskovasta tuli kuuden meren satamakaupunki.
Vuosina 1966-1970 (8. viisivuotinen) alkoi talousuudistus. Pieniä laitoksia yhdistettiin ja muodostettiin ja muodostettiin suuria tietyn teollisuusalan yhteenliittymiä. Ylhäältäpäin annettujen tavoitteiden määrää supistettiin. Suunnittelun puolella tärkeimmiksi tavoitteiksi määriteltiin: (1) suunnittelun tieteellisen tason kohottaminen, (2) tuotantolaitosten taloudellisen omavastuun laajentaminen ja (3) taloudellisten kannustimien lisääminen käyttämällä hintaa, voittoa, palkkioita ja lainoja.
Vuosina 65-67 alettiin siirtyä uuteen järjestelmään taloudenhoidossa. Tulokset olivat rohkaisevia. Ensimmäistä kertaa ylitettiin teräksentuotannossa 100 miljoonan tonnin vuosituotanto ja päästiin lähelle USA:n tasoa. Pystytettiin maailman suurin masuuni. Näinä vuosina kulutustarvikkeiden tuotantoa tehostettiin ja saatiin käyttöön valtion laatumerkki. Voimatalouden alueella otettiin käyttöön Dneprin voimalaitoksen tehon ylittävät yksittäiset turbiinit. Neuvostoliiton Euroopan puoleisen osan ja Uralin sähköjärjestelmät sulautettiin yhdeksi voimajärjestelmäksi. Sosialismi osoitti voimansa ja Neuvostoliitto kaksinkertaisti kansantulonsa 1960- luvulla.
Maatalouden kehitys vuosina 1950-1970
Maatalouden piirissä saavutettiin vuoden 1940 taso vasta v. 1953. Samaan aikaan teollisuuden kokonaistuotanto lisääntyi kolmikertaisesti. Maataloustuotanto ei kyennyt tyydyttämään kasvavaa kysyntää. Vuonna 1953 NKP:n keskuskomitea päätti toimenpiteistä maatalouden kehittämiseksi. Päätettiin ottaa käyttöön uudismaita mm. Kazakstanissa ja Siperiassa. Myös sijoitukset maatalouteen kasvoivat. Vuosina -54-55 maatalous sai mm. 400.000 uutta traktoria ja 80.000 puimuria. Vuonna 1957 lähes kaikki valtion kone- ja traktoriasemat sekä sovhoosit olivat sähköistettyjä, mutta kolhooseista vasta n. 33 %. Suuri muutos oli päätös, että kolhoosit ostavat itse koneensa, kun v. 1958 saakka kaikki kolhoosien konepalvelut saatiin valtion kone- ja traktoriasemien kautta. Kolhoosit saivat velkaa kone- ja traktoriasemien kaluston ostamiseen.
Vuosina 55-59 maatalouden kokonaistuotanto kasvoi vuosittain 7,6 %. Jatkuvan kasvun edellytyksiä ei kuitenkaan uusinnettu. Kolhooseja yhdistettiin edelleen suuremmiksi ja osasta tehtiin valtiontiloja. Siksi maataloustuotanto kasvoi vuosina 59-65 yhteensä vain 10 %. Hitaaseen kehitykseen oli syynä mm. vääristynyt hintapolitiikka ja johtojärjestelmä. Vuonna 1965 NKP:n kk käsitteli edelleen toimenpiteitä maatalouden kehittämiseksi. Maataloustuotteiden hankintahintoja kohotettiin ja suunnitelman ylittävältä osalta mm. vehnästä ja rukiista maksettiin korkeampi hinta. Kollektiivitilojen itsenäistä päätöksentekoa laajennettiin. Vuonna 1966 tehtiin päätöksiä mm. maan hedelmällisyyden lisäämisestä, kastelun parantamisesta sekä suoja- istutusten rakentamisesta.. Lähes kaikki kolhoosit saatiin sähköistettyä ja maatalouden perustyöt: kyntö- kylvö ja sadonkorjuu koneellistettua.. Tuloksia alkoi syntyä. Näinä vuosina maataloustuotanto lisääntyi vuosittain 21 %. Viljan keskimääräinen vuosituotanto kohosi 1,3-kertaiseksi ja v. -70 tuotettiin jo ennätysmäärä 186 tonnia viljaa.