Sata vuotta Pietarin verisunnuntaista

Ensi tammikuussa tulee sata vuotta siitä, kun Pietarin työläiset 22.1.1905 pappi Georgi Gabonin johdolla marssivat Talvipalatsille viemään tsaari Nikolai II:lle anomusta lakiasäätävän kokouksen koollekutsumisesta. Anomuksessa esitettiin mm. kirkon erottamista valtiosta, progressiivisen tuloveron aikaansaamista, työsuojelulainsäädännön aikaansaamista ja Japanin sodan lopettamista. Marssijoita Pietarin kaduilla oli yhteensä 140.000. Bolshevikit varoittivat etukäteen marssijoita, mutta turhaan. Kun marssi sitten lähti, oli bolshevikkienkin oltava marssissa mukana, etteivät olisi pettäneet muita marssijoita ja kansaa.

Tsaari ei ottanut vastaan marssijoita. Hän itse ei edes viitsinyt olla paikalla, vaan oli matkustanut erääseen maaseutulinnaansa. Marssijat otettiin vastaan aivan toisella tavalla; vastassa oli sotaväkeä kivääreineen. Kukaan ei osannut odottaa, että sotilaat voisivat avata tulen rauhanomaisia marssijoita vastaan. Yhtäkkiä ammunta kuitenkin alkoi ja tuon verisunnuntain seurauksena toista tuhatta marssijaa surmattiin ja useita tuhansia haavoitettiin.

Verisunnuntain taustalla oli useita asioita, ajankohtaisimpana Venäjän käymä Japanin sota. Sota oli alkanut vuotta aikaisemmin helmikuun 8. 1904 Japanin hyökkäyksellä Port Arthuriin. Syynä sotaan oli Japanin ja Venäjän kiistat Kiinan ja Mantshurian alueista. Sota koitui Venäjälle hyvin kalliiksi paitsi sotilaallisesti, myös taloudellisesti. Hinnat alkoivat nousta pilviin, josta aiheutui suuria levottomuuksia ja lakkoja ympäri Venäjää. Noina vuosina oli kapitalismi ja sitä seuraten myös työväenliike alkanut juurtua Venäjälle. Venäjä tarvitsi kipeästi poliittisia uudistuksia ja edustuksellisen demokratian luomista, mutta ”jumalalta valtansa saanut” itsevaltias tsaari katsoi, ettei mitään uudistuksia tarvita.

Palatsinaukiolla tapahtuneen verilöylyn on musiikin keinoin ikuistanut Dmitri Šhostakovitš vaikuttavassa 11. sinfoniassaan.

Verilöylyn seurauksena työväestön kuohunta kasvoi entisestään ja muuttui vallankumoukselliseksi tarkoituksena demokraattisten uudistusten toteuttaminen ja tsaarin vallan kaataminen. Noin 440.000 työläistä osallistui välittömästi verisuunnuntain jälkeen lakkoihin. Samaan aikaan sodassa Japania vastaan Venäjällä meni yhä huonommin. Sen Tyynen meren laivasto murskattiin maaliskuun alussa japanilaisen amiraali H.Togon johdolla. Laivaston avuksi riensi Venäjän Itämeren laivasto toukokuussa, mutta Togo upotti tämänkin laivaston. Tapahtumat johtivat kapinoihin Venäjän laivastossa kuuluisimpana näistä kesäkuussa kapina Odessan edustalla olevalla panssarilaiva Potjomkinilla.

Elokuun 6. Venäjän hallitus julkaisi manifestin neuvottelevan valtakunnanduuman perustamisesta. Tämän ns. Bulyginin duuman koollekutsumisessa hallituksen tarkoituksena oli vallankumouksen heikentäminen. Se muodostettiin sellaisen vaalilain perusteella, joka ei antanut tälle omalaatuiselle parlamentille mitään lainsäädännöllisiä oikeuksia, vaan ainoastaan neuvotteluoikeudet. Lenin kehotti boikotoimaan aktiivisesti duumaa, sillä duumaan osallistuminen vallankumouksen nousun aikana olisi vetänyt joukkojen huomion päätehtävästä joka oli taistelu tsaarin itsevaltiutta vastaan.

Kuohunta jatkui ja lokakuussa 1905 puhkesi yleislakko koko Venäjän valtakunnassa. Yleislakkoon otti osaa yli 2 miljoonaa työläistä. Tämä sai tsaarin vihdoin taipumaan. Tsaarin hallitus julkaisi lokakuun 30. päivänä manifestin, jossa ulkokultaisesti myönnettiin poliittisia vapauksia ja luvattiin kutsua koolle lakiasäätävä Valtakunnanduuma.

Yleislakon ansiosta työläiset valtasivat, vaikkakin vain pieneksi ajaksi itselleen ja koko kansalle sanan-, paino- ja ammattiyhdistysvapauden, joita ei ennen ollut koskaan Venäjällä ollut.

Vallankumouksen kuluessa syntyi myös omalaatuinen joukkojärjestö, kuuluisat työläisten edustajien neuvostot, kaikista tehtaista valittujen edustajien kokoukset, joiden yhtenä päävaatimukseksena oli 8-tuntisen työpäivän toteuttamisen.

Samanaikaisesti tsaarin manifestin julkaisemisen kanssa nimitettiin ministerineuvoston puheenjohtajaksi liberaalina pidetty S.J.Witte. Bolshevikit Leninin johdola varoittivat, että manifestin julkaisemisella tsarismi vain yrittää voittaa aikaa voimien järjestelyjä varten. Tsaarin hallitus alkoi muodostaa vallankumouksellisen liikkeen nujertamiseksi mustasotnialaisia järjestöjä, joiden avulla se suoritti joukkoväkivaltaa, petomaisia pieksäjäisiä ja vallankumouksellisten murhia.

Vuoden 1905 vallankumousyritys alkoi hiipua Moskovan verilöylyyn joulukuussa, jolloin tsaari kukisti aseellisen kapinan ja palautti menettämäisillään olevan valtansa takaisin itselleen. Tsaari päätti sallia duuman kokoontumisen, mutta sitä varten julkaistiin epädemokraattinen vaalilaki, joka turvasi tilanherrojen ja porvariston valtaenemmistön duumassa. Ensimmäiset duuman vaalit pidettiin helmi-maaliskuussa 1906 poliisivainojen oloissa. Bolshevikit julistivat vielä nämä Witten duuman vaalit boikottiin, mutta vallankumouksellisen vaiheen mentyä ohi heidän kantansa muuttui. Leninin mukaan ”bolshevikkien julistama duuman boikotti v. 1906 oli jo virhe. Mitä vakavin ja vaikeasti korjattava virhe oli boikotti vuosina 1907 ja 1908 ja sitä seuraavina vuosina. Tuon kokemuksen sokea, jäljittelevä, epäkriittinen soveltaminen toisenlaisissa oloissa ja toisenlaisessa tilanteessa on mitä suurin virhe.”

Toukokuussa 1906 duuma kokoontui, mutta sen työskentely jäi lyhytaikaiseksi. Kun se aikoi antaa julistuksen Venäjän kansalle, tsaari hajotti duuman heinäkuussa. Tsaari katsoi, ettei kellään muulla ollut oikeutta antaa mitään julistuksia kansalle kuin vain hänellä itsellään.

Duuman hajottamisen jälkeen vallankumous nosti vielä päätään Venäjän laivastossa, kun heinäkuussa 1906 matruusit nousivat kapinaan Kronstadtissa ja Viaporissa, nykyisessä Suomenlinnassa.
Duuman hajottamisen jälkeen tsaari ryhtyi vainoamaan vallankumouksellisia. Pääministeriksi nimettiin Petr Arkadevits Stolypin, joka aloitti voimakkaat sortotoimet kaikkia edistyksellisiä lehtiä ja työväenjärjestöjä kohtaan.

Entä mitä tapahtui pappi Gabonille? Hän pakeni tammikuun verilöylyn jälkeen Sveitsiin. Kun hän palasi sieltä takaisin seuraavana vuonna, hän otti yhteyttä salaiseen poliisiin ja lupasi luovuttaa vallankumouksellisten tietoja suurta rahasummaa vastaan. Pian sen jälkeen hänet vallankumouksen petturina surmattiin.

Myös Leninin oli lähdettävä nyt jo toistamiseen maanpakoon Venäjältä. Ensimmäisen kerran hän lähti pakoon v. 1900 melko pian sen jälkeen, kun hän oli vapautunut karkoituksetaan Siperiasta. Hän tuli takaisin maanpaosta marraskuussa 1905 vallankumouksellisen liikkeen ollessa vahvimmillaan.
Kun tsarismi pääsi takaisin voitolle Lenin etsintäkuulutettuna haluttiin vangita. Lenin piileskeli tsaarin virkavaltaa Suomessa. Maa alkoi kuitenkin polttaa jalkojen alla ja vuoden 1907 lopulla hän pakeni ensin Ruotsiin ja jatkoi sieltä Sveitsiin.

Hänen pakomatkansa oli värikäs. Lenin oli piileskellyt Helsingin Oulunkylässä. Sieltä hän matkusti junalla Turkuun aikomuksenaan ehtiä Ruotsiin menevälle laivalle. Hän myöhästyi laivasta, mutta kun hänen takaa-ajajansa olivat hänen kintereillään, hän päätti jatkaa pakomatkaansa Paraisista jäiden yli laivareitin varrella oleville saarille. Hän joutui piileskelemään yli viikon Turun saaristossa odotellen jäiden vahvistumista. Joulun jälkeen hänet sitten voitiin opastaa heikkojen jäiden yli paikkaan, josta hän saattoi nousta laivaan.
Takaisin Sveitsistä Lenin palasi toiselta maanpakolaisuudeltaan vasta huhtikuussa 1917, kun uusi vallankumous oli kuukautta aikaisemmin maaliskuussa jo alkanut Venäjällä.

Leninin mukaan vuoden 1905-1907 vallankumous oli vuoden 1917 Lokakuun suuren sosialistisen vallankumouksen esinäytös ”kenraaliharjoitus”, jossa työväenluokan luokkatietoisuus ja organisoitumiskyky kehittyivät olennaisesti.

Reijo Katajaranta

Näin nyky-Venäjä ”kunnioittaa” vallankumouksellista historiaansa

Venäjän duuma teki tiistaina 23.11.2004 päätöksen lopettaa lokakuun 1917 vallankumouksen vuosipäivästä johtuneen yleisen vapaapäivän, jota on juhlittu 7. marraskuuta. Sen sijaan marraskuun 4. julistettiin vapaapäiväksi, jolloin muistellaan Moskovan vapautumista puolalaisista miehittäjistä v. 1612.

Voimme olla varmoja, ettei Venäjän kansa vallankumouksiaan unohda, vaikka duuma unohtaisikin. Kansa ei tule hyväksymään, että pieni ja useimpien unohtama sotaselkkaus 1600-luvulta nostetaan Lokakuun Suuren Sosialistisen vallankumouksen edelle.
Lokakuun vallankumous tai vuoden 1905 vallankumous ei Putinin Venäjälle kelpaa esimerkiksi, koska nämä vallankumoukset olivat anti-imperialistisia ja vaativat työläisten ja ns. tavallisen kansan aseman parantamista. Puolalaisten ajaminen Moskovasta v. 1612 taas palvelee paremmin Venäjän nykyisiä suurvaltapyrkimyksiä.

Duuma olisi kyllä voinut juhlapäivää siirtäessään huomata myös suomalaiset. Olihan ”Laiska-Jaakko”, Jaakko de la Gardie marssinut v. 1610 tsaari Vasili Suiskin pyynnöstä Moskovaan myös karkottamaan pois puolalaisia. Palkkioksi karkottamisesta Suiski oli luvannut Ruotsi-Suomelle Käkisalmen läänin.

Sotaa siis aletaan juhlia Venäjällä, ei vallankumouksia. Suomessakin itsenäisyyspäivänä esille nostetaan kaikki aseiden kalistelijat eturivissä Mannerheim, Ryti ja Ehrnrooth, kun muistella pitäisi Suomen vallankumouksellista tilannetta v. 1917 ja v. 1918 kansalaissotaa.