SAK haluaa rakentaa työn ja pääoman liittoa

Yritysten toteuttamat irtisanomiset ja niistä kertovat yt-neuvottelut ovat koko kuluvan vuoden tyrmistyttäneet kansaa. Irtisanomisuutiset ovat olleet lähes päivittäisiä. Tuotantoa on siirretty Kiinaan kuten Kemijärveläinen Salcomp tai sitten työntekijöitä on vähennetty, että omistajat olisivat yrityksen kurssikehitykseen ja osinkoihin tyytyväisiä. Lista irtisanovista yrityksistä on pitkä: Elisa, Pohjola, Salcomp, Nokia, Finnair, Orion, M-real, VTT, .. Teollisuudessa työ on vähentynyt vuosina 2001–2003 laskelmien mukaan noin 30.000 henkilötyövuodella.

Kaikkien luulisi jo tietävän, että irtisanomiset ovat puhdasoppista kapitalismia, jota globalisaatio kiihdyttää. Syyt irtisanomisiin tulevat sekä ulkomailta että omien kapitalistien toimesta. Suurin osa suomalaisista pörssiyhtiöistä on siirtynyt ulkomaiseen omistukseen esimerkiksi Nokiasta ulkomaiset omistavat jo n. 90%. Ulkomaisilla, eikä juuri suomalaisillakaan, omistajilla ole edes pieniä haluja pitää tuotantoa Suomessa, jos firma saa vaikkapa Kiinassa tuotettua tavaran halvemmalla tuoden siten suuremmat voitot. Samoilla lyhytaikaisen voiton maksimoinnin tavoitteilla omistajat ovat valmiita heittämään työväkeä ulos yrityksen pörssikurssien (näennäisen yrityksen arvon) nostamiseksi.

Kotimaiset kapitalistit taas painottavat, ettei vaihtoehtoja globaalissa kapitalismissa ole. He sanovat, ettei ole olemassa vaihtoehtoista politiikkaa. Tuotantoa on siirrettävä halpatuontimaihin ja porukka irtisanottava, koska kansainvälinen kilpailu (voittojen suuruudesta) vaatii sitä. He eivät kerro, että kaikki varallisuus, kaikki pääomat ja yritysten ennätysmäiset voitot ovat syntyneet palkkatyöläisten työstä. He eivät kerro, kuinka syntyivät mahdollisuudet tehdä suuria investointeja ulkomaille. Sen ovat taanneet poliitikkojen päätökset, palkkojen alhaisuus ja pätkätyöt. Sen todistavat myös kansainväliset tutkimukset, jossa Suomi todetaan maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi.

Ihalainen uskoo kapitalistien valitteluja

Tässäkin tilanteessa SAK edelleen tekee esityksiä työn ja pääoman liitosta. Siinä ei sinänsä ole mitään yllättävää. Näinhän demarit ovat tehneet jo Tannerin ajoista alkaen. Työn ja pääoman liitolla pyritään välttelemään työväenluokan taistelua, esim. lakkoja, kapitalistien etujen turvaamiseksi, vaikka nähdään ja nahoissa tunnetaan, että kapitalistit käyvät jatkuvaa ja raakaa taistelua palkkatyöläisten saavutusten mitätöimiseksi. Irtisanomisilla ja kurjuuden lisäämisellä on myös poliittinen, työläisiä lamauttava merkitys. Säännöllisillä irtisanomisilla kapitalistit varmistavat, että työläiset pysyvät nöyrinä ja arkoina, eivätkä nosta päätään pelätessään, että työnantajalta tulee heti napit otsaan.

Lisääntyneestä kurjuudesta huolimatta Ihalainen kehtaa esittää kapitalisteille yhteistyötä elinkeinopolitiikassa: SAK:n mielestä työnantajajärjestöjen ja ammattiliittojen olisi pikaisesti laadittava kullekin toimialalle oma elinkeinopoliittinen strategiansa. SAK:n ja Ihalaisen mielestä työmarkkinaosapuolten olisi pian saatava aikaan yhteinen näkemys siitä, miten eri toimialoilla pitäisi menetellä, että muka estettäisiin irtisanomiset ja työpaikkojen siirtyminen ulkomaille.

SAK:n aloite on suorastaan naiivi. Eivät kapitalistit moisiin yhteistyöhankkeisiin lähde sillä he ovat kapitalisteja ja toimivat juuri niin kuin Karl Marx Pääomassaan meille selvitti; voittoja on joka hetki ja lakkaamatta kasvatettava! Ihalaisen aloitteesta näkyy, ettei hän ole koskaan kuullutkaan Pääomasta eikä sen vuoksi ymmärrä kapitalismin raadollisuutta ja palkkatyöläisten taistelun välttämättömyyttä.

Ihalaisen aloitteelle tyly vastaanotto

Työnantajat ampuivat Ihalaisen aloitteen alas heti lennosta. TT:n työmarkkinajohtaja Seppo Riski totesi heti, että eivät ammattijärjestöt voi puuttua asioihin, kuten irtisanomisiin, joista päättäminen kuuluu yksinomaan yrityksen omistajille. Alakohtaisesta elinkeinopolitiikasta Nokian pääjohtaja Jorma Ollila puolestaan totesi, että kiitos vaan, mutta Nokialla ei ole tarvetta uusiin poliittisiin strategioihin.

Ihalaisen ehdotuksen sijaan työnantajat tarjosivat omaa elinkeinopoliittista ”kasvustrategiaansa”; jossa ytimenä on, että matalapalkkaista työtä on lisättävä. TT:n Seppo Riskin mukaan ensimmäiseen työpaikkaansa tulevalle nuorelle pitäisi voida paikallisesti sopimalla maksaa työehtosopimuksia alempaa palkkaa.
TT:n yhtenä keskeisenä tavoitteena on myös siirtyminen mahdollisimman suuressa mitassa pelkkiin paikallisiin sopimuksiin. Työnantajat haluavat irti työehtosopimusten yleissitovuudesta.

Matti Vanhanenkin työnantajan linjoilla

Äskettäin tuli esiin myös pääministeri Matti Vanhanen esittelemällä omia näkemyksiään työllisyyden parantamiseksi. Hänen mukaansa asiaa auttaa, kun työnantajien eläke- ja sosiaaliturvamaksuja alennetaan, veroja pienennetään ja osa-aika- ja pätkätöitä lisätään. Siitä huolimatta Vanhasen mukaan teolliset työpaikat on auttamatta menetetty halpamaihin. Teollisia työpaikkoja ei Suomeen synny. Siksi työpaikat voivat syntyä vain matalapalkkaisille palvelualoille.

Kapitalistit ja mm. Matti Vanhanen kiertävät talouspolitiikan peruskysymykset yhteiskunnallisesta tulonjaosta ja haluavat esittää asiat sellaisina, että nykyiselle talouspolitiikalle ei ole vaihtoehtoja. Tällaisella vaihtoehdottomuudella Suomi joutuu turmioon. Kun ostovoiman perusta, teollisuudessa syntyvät palkat ja lisäarvo puuttuvat, palvelusektorikaan ei voi toimia. Se vain lisää työttömyyttä. Samalla julkiselta sektorilta vedetään jalat alta, kun veroja ei kerry niiden palvelujen tuottamiseen.

Mitä olisi tehtävä?

Ensiksikin Suomessa on turvattava kansan ostovoima korottamalla oleellisesti työläisten palkkoja, eläkeläisten eläkkeitä ja työttömien työttömyysturvaa. Näiden suhteen Suomi on jo EU:n tilastojen häntäpäässä. Toiseksi Suomessa on yrityksille langetettava rankat sakot perusteettomista irtisanomisista. Nyt yritykset huutavat kurkku suorana työntekijöiden laittomista lakoista ikään kuin niiden toimeenpanemat irtisanomiset olisivat yhtään sen laillisempia, moraalista puhumattakaan. Taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä ei tarkoiteta enimmäisvoittojen kasvun turvaamista. Siksi eduskunnassa pitäisi pikaisesti selventää lakia niin, että sellaisista irtisanomisista, joille ei ole ehdottoman pakottavaa syytä, langetettaisiin reilunpuoleinen sakko. Kolmanneksi olisi tuontia rajoitettava sellaisten tuotteiden osalta, jotka osaamme itsekin tehdä. Neljänneksi maassa syntyneiden pääomien maastapako olisi estettävä kotimaisten investointien lisäämiseksi. Mutta mitähän EU tai WTO sanoisi moisesta itsemääräämisoikeudesta ja itsenäisyydestä? Kas siinä on kysymys!

Suomi voi elää vain pitkäjänteisellä itsenäisellä talouspolitiikalla ja ihmisten tuottavasta työstä. Pätkätöistä on päästävä irti. Vain säännöllisen työajan ja vakinaisen työn omaava voi rakentaa elämäänsä ja hyödyttää samalla työllään koko suomalaista yhteiskuntaa.

Onko meillä varaa vaihtoehtoon?

Entä onko meillä varaa tällaiseen talouspolitiikkaan? Kyllä on. Siihen tarvitaan vain poliittista tahtoa ja voimaa. Kun meillä on ollut varaa investoida ja työllistää Suomen ulkopuolella 300–400 000 ihmistä suomalaisella työllä tehdyillä pääomilla ja kun tähän mennessä maasta on viety pääomia sadanviidenkymmenen miljardin euron edestä, meillä on varaa parantaa myös suomalaista yhteiskuntaa, jota globaalin kapitalismin uusliberalistisen talouspolitiikan syöpä nakertaa.

Reijo Katajaranta