Leningrad, 7.11.2003

Venäjällä pidettiin duuman vaalit joulukuun 7. Kirjoittajamme Ville Rahikainen osallistui ennen vaaleja KTP:n ryhmän mukana Pietarissa järjestetyille perinteisille Lokakuun vallankumouksen vuosipäivän juhlille. Hän tutustui matkallaan Venäjän Kommunistisen Työväenpuolueen arvioihin Venäjän tilanteesta ja meneillään olevasta vaalikamppailusta.

Joulukuun 7. päivän vaaleja varten Viktor Tjulkinin johtama Venäjän Kommunistinen Työväenpuolue liittoutui Gennadi Tjuganovin johtaman Venäjän Federaation kommunistisen puolueen kanssa. Liittolaispuolueen opportunistisesta luonteesta johtuen on VKTP:n keskuudessa esiintynyt eripuraisuutta, mutta poliittisen tilanteen Venäjällä häilyessä porvarillisen demokratian ja diktatuurin välillä he ovat katsoneet yhteistyön tärkeämmäksi.

Vaalilista tulee jakautumaan samalla tavalla kuin vuoden 1999 vaalitulos, jolloin VKTP sai puoli miljoonaa ääntä ja VFKP 15 miljoonaa ääntä. He ovat aikaisemmin esittäneet duumassa kansanäänestystä seuraavista neljästä aiheesta: yksityistämisestä, maanmyynnin rajoittamisesta, minimipalkan korottamisesta ja asuntojen vuokran säännöstelystä. Esityksen tultua hylätyksi, on syntynyt ajatus esittää nämä samat kysymykset liittoutuneiden vasemmistopuolueiden yhteisenä vaaliteemana. Vierailumme osui kaikkein herkimpään hetkeen, koska Lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä 7.11. alkoi virallisesti vaalitaistelu, jolloin vallankumousmarssi toimi myös heidän ensimmäisenä vaalitilaisuutenaan.

Vladimir Putinia tukeva Yhtenäisyyspuolue pelkää selvästi ideologiaa, sillä se on kieltäytynyt esiintymästä TV:n vaaliväittelyissä. Yhtenäisyyden johdossa on miliisipäällikkö, siinä on mukana muutaman ministeriön väkeä ja armeijan päällystöä, vaikka laki kieltääkin virkamiesten kuulumisen puolueeseen. He esiintyvät erilaisissa tapahtumissa ja TV:ssä kehottaen kansaa äänestämään Yhtenäisyyttä. Kun VKTP:n kahdelta jäseneltä evättiin oikeus rekisteröityä ehdokkaaksi näiden kuuluessa erinäisiin organisaatioihin, kysyttiin virkailijoilta miksi Yhtenäisyyden virkamiesten ehdokkuus on sitten sallittu. Vastaukseksi saatiin, että kyseiset herrat ovat puolueen johtoa, eivät vaaleissa työpaikkojensa virkailijoita.

Venäjän Kommunistisen Työväenpuolueen pyrkimyksenä, Venäjän Federaation Kommunistiseen puolueeseen verrattuna, on paneutua parlamentin ulkopuoliseen työhön. Heidän, eli VKTP:n kansanedustajan alueella Viipurin selluloosatehtaalla oli äskettäin tapahtunut aseellinen kapina. Tehtaalla on nyt uudet omistajat, jotka yrittävät myydä tehdasta. He ovat yksinkertaistaneet tuotantoprosessia valmistaakseen vain selluloosaa. Myyntiyritystä vaikeuttaa edellisen myyntiyrityksen epäselvyydet, mutta siitäkin huolimatta VKTP:n edustaja jatkaa taistelua tehtaan puolesta ja heillä onkin kolminkertainen kannatus Viipurin alueella muuhun maahan verrattuna. Neuvostoaikaan verrattuna tehtaalla on nyt vain neljäsosa työntekijöitä, eli 700 entisen 3000 sijasta. Keskipalkka on 100 dollaria, mutta tehdas on myös paikkakunnalla ainoa työpaikka. Leningradin alueen teollisuustyöntekijän keskipalkka on noin 170 dollaria. Onhan se edistystä verrattuna siihen, että aikaisemmin Jeltsinin kaudella työläiset eivät saaneet palkkaa ollenkaan, joten luonnollisesti Putin esittelee tätä nousua palkoissa saavutuksenaan.

Ennusteiden mukaan VKTP ei tulisi saamaan samaa kannatusta kuin vuoden 1999 vaaleissa, he tulisivat kuitenkin saamaan muutaman paikan ja he voisivat jatkaa työtä.
Paljon on puhuttu myös Naton lähentymisestä Venäjän rajoille. Jos tarkoitetaan Venäjän kansaa, niin se ei välitä asiasta, koska sillä on riittävästi ongelmia omastakin takaa. Putin katsoo uuden imperialistisen Venäjän valtion syntyneen ja Venäjän valtio taistelee hyvin kiivaasti osastaan maailmankartalla. Vasemmistolaiset vastustavat tietenkin NATO:n itälaajentumista, mutta eivät halua sortua nationalismiin. Putinia ja Ukrainan presidentti Kutzmania sen sijaan yhdisti välikohtauksen järjestäminen Venäjän ja Ukrainan välisellä hiekkatörmällä Krimillä. Annettuaan kummankin maiden nationalistien kiihkoiltua aikansa, välikohtaus on varmastikin auttanut molempia presidenttejä lujittamaan suosiotaan kohta edessä olevissa Venäjän ja Ukrainan presidentinvaaleissa.

Tällä hetkellä Venäjän ay-liike on ulkoisesti Euroopan vahvin. Virallisen tilastojen mukaan sillä on 40 miljoonaa jäsentä. Se on iso ja hyvin organisoitunut ja sillä on rahaa ja omaisuutta, mutta käytännössä ay-liike ei asetu valtion tielle, vaan toimii vain valtion laulukuorona. Neuvostoliitossa sekä työntekijät että työnantajat toimivat samoissa liitoissa, mikä oli tietenkin ymmärrettävää, sillä omistihan kansa itse teollisuuslaitoksetkin. Ay-liikkeelle muodostui Neuvostoaikana 5 miljardin dollarin omaisuus esimerkiksi virkistyslaitoksina. Neuvostoliiton hajottua uudet vallanpitäjät ostivat ay-johdon uskollisuuden säilyttämällä ay-liikkeen omaisuuden ay-liikkeen käsissä. Neuvostoaikana valtio oli vastuussa palkoista, terveydenhuollosta yms. ja ammattiyhdistysten tehtävänä oli valvoa että tämä myös toteutui. Kun siis neuvostoaikana valtio ja ay-liike rakensivat ja huolehtivat kaikesta, eivät ihmiset ymmärtäneet miksi Neuvostoliiton hajottua he eivät enää saaneetkaan itsestäänselvyyksiksi muodostuneita asioita. Mutta juuri se, ettei ay-liikkeen neuvostoaikana tarvinnut protestoida, vaan keskittyä pelkästään huolehtimaan jäsenistään, aiheutti myös sen, etteivät ihmiset nyt osaa protestoida.

Viktor Tjulkinin esitelmän pohjalta,
Ville Rahikainen