Elanto osuustoiminnan edelläkävijänä

Maailmanlaajuisesti on osuustoimintaliikkeen palveluksessa töissä 800 miljoonaa ihmistä. Eli on kysymys erittäin merkittävästä asiasta. Mistä osuustoiminta Suomessa oikein lähti liikkeelle? Suomessa syntyi paljon osuuskuntia 1900-luvun alussa. Helsingin seudulla Elanto on ollut keskeinen lähtökohdiltaan työväen osuuskunta.

Elannon perustivat helsinkiläiset leipurit vuonna 1905. Aluksi se oli aivan pieni, vain 19 jäsenen muodostama kulutusyhdistys, mutta siitä se kehittyi nopeasti kaikki yhteiskuntapiirit kattavaksi laitokseksi, jossa työväen rooli on aina ollut erittäin keskeinen. Se on ollut tärkeä osa helsinkiläistä, pääseutukaupunkilaista ihmisten elämää. Helsinkiläisten työläisten kulutusyhdistykset Haagasta, Malmista jne. liittyivät vähitellen Elantoon ja siitä kehittyi pohjoismaiden suurin kulutusosuuskunta.

Elanto kuului välillä SOK:oon, mutta yhteiskunnallisten olojen vastakkaisuus vei työväen osuusliikkeen omille raiteilleen. Elanto oli myös tuottaja. 1900-luvun alun työväelle ruisleivän hinta oli tärkeä. Tavoitteena tuottaa hyvää ja hinnaltaan edullista leipää perustettiin Elannon leipomo 1907 vastapainoksi silloisen yksityisen leipomotoiminnan piirissä vallitseville epäkohdille. Sen peruja oli kuuluisa Elannon leipätehdas.

Leipurit perustivat Elannon

Leipätehtaan tehokas koneistus ja valveutuneet työläiset olivat elintarviketeollisuuden kärjessä puolustettaessa parempia palkkoja ja työehtoja. Heidän esimerkillään ja solidaarisella tuellaan myöskin elintarviketeollisuuden matalapalkkaisen naistyövoiman työehtoja saatiin parannettua. Leipätehtaalaisten yhtenäisyyttä eivät murentaneet yleislakkovuoden ratsupoliisit eivätkä kylmän sodan aikaiset yritykset hajottaa työväenliikettä.

Elanto levittäytyi myös esim. meijeripuolelle, ettei Valiolla olisi monopolia maitoasioissa, mutta myös monelle muulle elintarvikesektorin alueelle, jossa Elannolla oli paljon tehtaita. Se oli erittäin tärkeä työllistäjä Helsingin seudulla.

Elannon johdossa oli pitkään Väinö Tanner, joka sai ministerivuosiltaan tuomion sotasyyllisyydestä. Tanner ei kuitenkaan ollut työväen mielissä sama asia kuin Elanto, jota aina haluttiin kehittää edistyksellisenä työväen osuusliikkeenä. Elantoon liittyminen on ollut jäsenille tärkeä asia, joka muistetaan.

Elannon toimintaa alettiin hajottaa 1980-luvulla

Työväen osuustoiminnan tueksi perustettiin tukkuliikkeeksi OTK. SDP:n johdossa päätettiin 1980-luvun alussa muuttaa se Eero Rantalan johtamaksi EKA:ksia. Suunnitelmana oli lakkauttaa kaikki itsenäiset työväen osuuskunnat ja liittää ne EKA:aan, josta on nyt tehty Tradeka. Muualla maassa tämä onnistuikin, mutta Elannon jäsenet ja työtekijät käynnistivät liikkeen itsenäisen Elannon puolesta ja SDP:n johdossa käynnistetty hanke onnistuttiin torjumaan yli puoluerajojen ylittävällä toiminnalla.

Vastaisku tuli, kun EKA tuli kilpailemaan pääkaupunkiseudulle Elannon alueelle. Siinähän tietysti hukkaantui varoja kummaltakin. EKA ajautui konkurssin partaalle ja velkasaneeraukseen. Ilman liittymistä EKA:aan monet itsenäiset työväen osuuskunnat olisivat selvinneet hyvin, koska ne olivat vakavaraisia. Vakavaraisen Elannon varat säästyivät, kun kaappaus osaksi EKA:aa onnistuttiin torjumaan.

Pankit veivät Elannon konkurssin partaalle

Mutta sitten ajautui konkurssi partaalle myös Elanto. Kriisi puhkesi sillä tavoin, että keväällä 1994 alkoi Elannon säästökassasta virrata rahaa ulos. Omaisuutta oli, mutta kassasta loppuvat rahat. KOP oli lainoittanut Elantoa, mutta lopettikin vippaamisen Elannolle. Syy oli se, että tällä välin Suomen Yhdyspankki oli nielaissut KOP:in eikä se enää antanut Elannolle lainaa. Tiaisen edustajistossa tekemä kysely paljasti, että KOP:n rahoituslupauksesta ei ollut mitään mustaa valkoisella, vaan kyseessä oli aamukahvilla KOP:n pääjohtaja Voutilaisen Elannon johdolle antama suullinen lupaus! Ensin KOP-SYP:stä tuli Merita ja sitten osa Nordeaa.

Elannon henkilöstö- ja säästökassatalletusten nostot estettiin. Monen Elanto-uskollisen pitkäaikaiset säästöt jäivät nalkkiin. Oltiin kuin vuoden 2001 lopun Argentiinassa, jossa rahat jäädytettiin pankkitileille ja kaksi presidenttiä kaatui, kun kansa lähti kaduille. Mutta Elannossa säästöt saimme taistelua vapaiksi, vaikkakaan luvattuja korkoja ei saatu ja osa varoista myönnettiin ostokortteina.

Elannon kriisin syistä

Elannon kriisin puhkeamiseen vaikutti ilman muuta 1990-luvun alun lama. Toinen keskeinen tekijä on SDP:n johdossa 1980-luvun alussa käynnistetty operaatio itsenäisen Elannon lopettamiseksi ja sulauttamiseksi OTK:sta perustettuun EKA:aan ja kun tämä ei onnistunut, kilpailun käynnistäminen Elantoa vastaan pääkaupunkiseudulla. Mutta tämä ei yksistään selitä Elannon vaikeuksia. Matkan varrella erottuu hyvin kohtalokkaita virheitä, joita Elannon johdossa on tehty.

Edustajiston enemmistö päätti 1970-luvulla myydä Elannon meijerit Valiolle. Tarvetta suurempiin yksiköihin perusteltiin EEC-vapaakaupan aiheuttamalla kilpailulla. Näin tehtiin, vaikka meijeritoiminta perustettiin aikoinaan juuri siksi, että Valio ei saisi monopolia. 2000-luvun alussa itsenäisen Elannon lopettamista kokonaan perusteltiin kansainvälisellä kilpailulla ja esimerkkinä käytettiin Lidlin myymää halpaa maitoa. Miksei Elanto itse myynyt maitoa halvalla? 1990-luvun alkuvuosina teimme tästä aloitteen, mutta se torjuttiin perusteluna, että maitoa menee niin paljon, että se alentaisi liikaa tuloja! Meijereiden tilalle Elanto sai baareja, joita sitten on myynyt.
1980-luvun alussa Elannon edustajiston enemmistö (jälleen äänestäen) päätti myydä Backaksen tilan maat Hakalle ja Polarille raakamaan hinnalla. Nyt näillä alueilla ovat Vantaan Portin liikekeskukset ja tontin hinta on moninkertainen verrattuna Elannon saamaan hintaan. Nämäkin rahat oli menetettiin 1980-luvun lopun kasinotaloushuumaan. Ostetut huonekaluliikkeet ym. Elannon johto joutui sitten myymään halvemmalla pois. Elannon omistama Backaksen tila oli aikoinaan ollut Suomen suurin karjatila, joka tuotti Elannon tuotantolaitoksille kaikkea tarpeellista.

Hakan konkurssissa Elanto menetti ison summan varojaan. Oliko Backaksen myynti Hakalle ja Polarille jo ollut niiden pönkitystä Elannon varoin? Mikä oli tässä itsenäisen Elannon lopettamisen läpivieneen toimitusjohtaja Arto Ihton rooli, koska hän oli aiemmin Hakassa ja sitten Polarissa? Mitä oli takana, kun Elannon edustajiston enemmistö antoi tukensa hänen tälle toiminnalleen? Mihin muuhun ylimääräiseen Elannon varoja on käytetty?
Kun Elannon säästökassojen varoihin tuli nostokielto, Ilta-Sanomat paljasti, että eräät johdon jäsenet nostivat varansa pois kun vielä ehtivät. Toimitusjohtaja Palmroth palautti, minkä nosti. Kuinka yleistä tämä sisäpiirin omista eduista huolehtiminen oli?

Johto menetti Elannon varoja ostamalla KOP:n osakkeita, kun KOP piti saada jaloilleen, että se kelpaisi SYP:lle. Tätä ei johto ymmärtänyt, vaan luuli tämän auttava sitä, että KOP sitten lainoittaisi Elantoa – ei lainoittanut, toisin kävi.

Vastustimme Elannon omaisuuden myyntiä alihintaan 1990-luvun puolivälissä ja sen jälkeen perustellen, että hinnat ovat nousussa. Siksi omaisuutta kannattaa myydä vasta myöhemmin, jos on aivan pakko. Perusteluja ei kuunneltu. Hätäilyssään johto menetti Elannon varoja puoli miljardia markoissa laskien. Siinä menivät asunnot ja vuokria korotettiin. Pääkonttorikorttelista myytiin suurin osa ja paljon muuta. Hyötyjiä olivat ne, jotka saivat Elannon omaisuutta halvalla, kuten pankit ja vakuutusyhtiöt.

Tämä oli sitä ”laiskana” makaavien pääomien irrottamista ”tuottavampiin” sijoituksiin. Mutta mitä ne olivat? Vuonna 1999 sanoin ”Näillä näkymillä näyttäisi siltä, jos ei Elanto mokaa pahemman kerran, että se selviää tästä kriisistä. Mutta se on tehnyt suuria investointisuunnitelmia, Herttoniemen Elanto uusii myymälän, ja Leppävaaran Maxi, mikä vie paljon rahaa muun uudistamis- ja investointitoiminnan lisäksi. Jos tulee taloustaantumaa, on vaara, että Elannolle käy köpelösti. Olen ainakin omalta osaltani koettanut varoittaa, ettei tehtäisi samoja mokauksia, kuin tehtiin 80-luvun lopulla.” Saman varoituksen esitin, kun Elannon johto lisäsi listaan Matinkylään Ison Omenan, josta on arvioitu, ettei siitä edes voi tulla kannattavaa. Varoituksia ei kuunneltu. Taloustaantuma tuli. Kauppaliikkeet olivat tehneet liikaa investointeja pääkaupunkiseudulle ja Elanto muiden mukana. Omaisuuden alennusmyynnistä tulleita varoja hukattiin kyseenalaisella tavalla.

Edustajiston enemmistö päätti lopettaa jäsentoimikunnat. Se oli osa jäsenvallan kaventamista. Linja oli, että kanta-asiakkaille annetaan samat edut kuin jäsenille. HOK menetteli toisin ja sai lisää jäseniä, mitä on sitten käytetty perusteena, että HOK on vahvempi ja siksi siihen pitää muka liittyä.

Elannon johto valitsi myös lähimyymälöiden lopettamisen linjan. Ravintoloihin keskittynyt HOK ja S-liike käyttivät tilannetta menemällä tilalle. Ne kasvoivat kaupan puolella Elantoa suuremmaksi ja tätä taas on käytetty perusteena Elannon liittämiselle HOK:iin. Lähimyymäläverkoston supistaminen etäännytti Elantoa tavallisista asukkaista.

Henkilöstöä irtisanottiin ja vähennettiin kustannusten säästämiseksi jo 1990-luvun alkuvuosina kolmannekseen aiemmasta. Henkilöstö on muutettu osa-aikaiseksi. Keskusvaraston lopettaminen ja tukkuostojen siirtäminen TUKO:lle aiheutti rajun henkilöstöleikkauksen ja ketjureaktiona keskusvaraston henkilökunnan irtisanomiset. Isot irtisanomiset aiheutuivat kuljetuksissa, kiinteistö- ja autohuollossa sekä pääkonttorihenkilöstössä. Irtisanomiset ja huono henkilöstöpolitiikka aiheuttivat katkeruutta ja se heikensi Elantoa. Velkaisen TUKO:n pönkittämistä vaati KOP.

Pisteenä i:n päälle Elannon sydän, leivän teko ja leipätehdas, myytiin Cultorille, entiselle valtionyhtiö Suomen Sokerille. Sen taas osti Suomen pörssissä hetken viivähtänyt tanskalainen Danisco.

Itsenäisen Elannon lopetus

Kaikista johdon virheistä huolimatta jäsenistö nosti Elannon jaloilleen 2000-luvun alussa. Vuonna 2002 Elanto lopetti velkasaneerauksen vuoden etuajassa. Alkoi vaihe, jossa Elantoa voitiin alkaa uudelleen kehittämään edistyksellisenä osuusliikkeenä työväenliikkeen parhaiden perinteiden pohjalta hyvänä lähtölaukauksena Elannon 100-vuotisjuhla v. 2005.

Esitys itsenäisen Elannon lopettamisesta esiteltiin 22.4.2003 edustajistolle täytenä yllätyksenä. Kokouksessa Pekka Tiainen, Olli Salin ja Kalevi Wahrman jättivät aloitteen jäsenäänestyksen järjestämisestä. Historiallisessa 3.6.2003 pidetyssä kokouksessa äänestettiin ensin asian palautuksesta uudelleen valmisteltavaksi ja sitten itsenäisen Elannon lakkautusesityksestä. Palautuksen ja itsenäisen Elannon jatkamisen puolesta ainoina äänestivät Pekka Tiainen, Yrjö Hakanen ja Olli Salin.

Elanto oli arvokas jäsenilleen. Taseen mukaan oma pääoma oli v. 2002 noin 100 miljoonaa euroa ja eräät osuudet mukaan lukien ylikin. Se on aktiivijäsentä kohden noin 700 euroa (n. 4000 mk), kun jäsen maksaa osuudestaan 35 euroa (n. 200 mk). Lisäksi kiinteistöt ovat käyvin hinnoin vielä arvokkaampia. Kyse on myös monista arvokkaista kauppapaikoista. Siksi osuuden arvo on 20-30-kertainen eli 700-1000 euroa jäsentä kohden. Osuuden arvoa kasvattaa lisäksi Elannon nimi ja jäsenten sitoutuminen siihen eli kun jäsenet ja asiakkaat osataan ottaa mukaan kehittämiseen, arvo on aivan eri kertaluokkaa kuin em. luvut

Elannon johto oli valinnut väärän linjan irrottaessaan Elannon juuristaan, edistyksellisestä työväen osuustoiminnasta. Jäsenistölle ei annettu mahdollisuutta ratkaista asiaa vaalien yhteydessä eikä jäsenäänestyksessä. Tämä ja jäsenistön syrjäyttäminen osuuskunnan kehittämisestä oli valinta, joka tehtiin, koska johto ei olisi saanut vietyä muuten hankkeitaan läpi. Historia kertoo sarjasta pahoja virheitä, jotka olisi pitänytkin voida estää.

Huom! 1930-luvun laman aikana Elanto ei irtisanonut lainkaan työntekijöitä.

Pekka Tiainen