Tuotantovoimat yhteiskuntakehityksen perusta

Vapaa Suomi- lehdessä Nr. 7/03 yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Kari Alhonen väittää artikkelissaan “Neuvostoliitto ei ollutkaan tie maailmanvaltaan”, että Vapaamuurarit, joiden tavoitteena on yhdistää maailman rikkaudet yhden hallituksen alaisuuteen ovat Yhdysvaltain ja EU:n nykyisen politiikan taustalla. Kirjoituksen kärki suuntautuu kuitenkin sosialismia vastaan, kun hän esittää, että myös Lenin ja Neuvostoliitto olivat vapaamuurarien salajuoni tavoitteidensa toteuttamiseksi.

Ideologioilla ja aatteilla “sosiaalinen tilaus”

Aivan aluksi hän väittää, että protestanttinen etiikka johti työn tuottavuuteen ja pääoman muodostukseen ollen näin kapitalismin perusta. Tässä kuten monessa muussakin yhteydessä syy ja seuraus heittävät Alhosella häränpyllyä.. Tästä hyvä esimerkki on Eurooppa, jossa kapitalistiset tuotantosuhteet syntyivät feodalismin sisällä. Feodalismi sitoi maahan kaiken työvoiman ja tämä muuttui kapitalismin kehityksen jarruksi estämällä tehtailijoita saamasta tarvitsemaansa työvoimaa. Siksi kapitalistit olivat pakotettuja käymään taistelua yhteiskunnallisesta vallasta feodaaliaateliston kanssa. Katolinen kirkko oli feodalismin vankka tukipilari. Siksi kapitalistit antoivat tukensa niille ajatuksille, jotka parhaiten palvelivat heidän etujaan. He asettuivat tukemaan ns. protestanttisten arvojen levittämistä ja kehittämistä tarpeittensa mukaisiksi ja antoivat tukensa uskonpuhdistukselle. Ensin syntyivät tuotantovoimien kehityksen tuloksena kapitalistiset tuotantosuhteet ja sen jälkeen kapitalistien tuella uudistettiin kirkkoa tukemaan näitä tuotantosuhteita. Aivan samalla tavalla Rooman valtakunnan keisarit valitsivat kristinuskon monien aatteiden joukosta soveliaimmaksi arvoperustaksi, jonka avulla he kykenivät parhaiten hallitsemaan Rooman kasvavaa imperiumia.

Yhteiskuntakehitys ei selity salaseuraisuudella

Neuvostoliitto ja EU eivät selity vapaamuurarien salajuonella, vaan ovat seurausta yhteiskuntakehityksen omista lainalaisuuksista. Yhteiskunnassa tuotantovoimat ovat alati kehittyvä osa. Tuotantovoimien kasvaessa yli omien raamiensa eivät kapitalisteille riitä enää kansalliset markkinat, vaan he pyrkivät muodostamaan laajempia EU:n ja USA:n kaltaisia kapitalistiblokkeja, jotka puolestaan pyrkivät valtaamaan mahdollisimman ison osuuden maailman taloudellisista resursseista. Vastavoiman puuttuessa kova markkinatalous synnyttää politiikan, joka polkee maahan yksityisten ihmisten ja kokonaisten kansojen oikeudet. Kapitalismi on synnyttänyt ison verkoston organisaatioita ja järjestöjä tukemaan tavoitteitaan. Tärkeimpiä näistä ovat suuryritysten johto, kapitalistien politiikkaa toteuttavat hallitukset sekä kauppaa ja taloutta ohjaavat kansainväliset organisaatiot. Vapaamuurarit - salaseura on pieni tekijä tässä kuviossa. Heidän jäsenkuntansa koostuu joidenkin pääomanomistajien ohella kapitalistisen yhteiskunnan eliitistä. Yksi vapaamuurariuden funktio kapitalistiluokalle on pitää heitä palveleva eliitti “kurissa ja herran nuhteessa”.

Yhteiskuntakehitys on luokkataistelua

Alhosen ajatus siitä, että sosialistinen maailmanjärjestelmä olisi ollut tietoinen vapaamuurarien ohjaama valinta kapitalistien suunnitelmissa ei kestä tieteellistä kritiikiä. Sillä on merkitystä vain Alhoselle itselleen, koska sen avulla hän kykenee piirtämään kaaren sosialismista nykyiseen EU:iin ja Amerikkaan.. Koottujen teostensa 25.000:lla sivulla Lenin ei mainitse mitään vapaamuurareista, mutta monessakin kohdassa tuomitsee kaikki salaseurat yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinona. Yhteiskuntakehityksen alkuperäisenä syynä on tuotantovoimien jatkuva kehitys. Mutta koska ihmisten väliset tuotantosuhteet ovat yhteiskunnassa pysyvämpiä rakenteita tapahtuu tuotantosuhteiden muuttuminen vastaamaan uusia kasvaneita tuotantovoimia hyppäyksittäin ihmisryhmien välisen etutaistelun kautta. Neuvostoliitto ja sosialistinen maailmanjärjestelmä on nähtävä yhtenä osana työväenluokan taistelua, jonka tavoitteena on luoda kapitalististen tuotantosuhteiden tilalle sosialistiset tuotantosuhteet. USA:n ja EU:n nykyinen politiikka taasen on nähtävä suurten kapitalistipiirien yritykseksi saattaa kapitalistiset tuotantosuhteet paremmin vastaamaan suurten kapitalistipiirien etuja.

Mitä seuraa kun markkinat jylläävät ilman vastavoimaa?

Alhosen ajatusten taustalla näkyy kaipuu poliittiseen demokratiaan, jonka vastakohtana hän näkee tänään USA:n ja EU:n sekä aikaisemmin Neuvostoliiton ja sosialismin. Sodan jälkeen kapitalistisissa maissa harjoitettiin hyvinkin menestyksekkäästi kapitalismin sääntelyn politiikkaa, jonka puitteissa toteutettiin oikeudenmukaisempaa tulonjakoa ja vältyttiin Afganistanin, Irakin ja Jugoslavian kaltaisilta valloitussodilta. Alhonen ei huomaa sitä, että tätä kapitalistit eivät tehneet vapaaehtoisesti, vaan heillä oli kova vastavoima, Neuvostoliitto ja sosialistinen maailmanjärjestelmä, johon kapitalististen maiden demokraattinen- ja työväenliike vaatimuksissaan tukeutuivat. Silloin kapitalistit olivat pakotettuja perääntymään ja saimme nähdä, että ilman voittojen maksimointiakin voidaan tulla toimeen. Kun yhteiskuntakehitys johti sittemmin sosialismin perääntymiseen, merkitsi se myös, että kapitalismin imperialistisella kehityksellä ei ole tänään vastavoimaa. ja siksi kapitalismin demokraattisen kehitysvaiheen tilalle ovat astuneet puhtaat markkinatalouden lait, jotka Alhonen yrittää selittää vapaamuurarien maailmanvalloituspolitiikalla.

Kapitalistien valta tulee eliminoida ikuisiksi ajoiksi

Alhosen ajatuskuvioon sisältyy peitellysti eräs merkittävä asia, jota hän itsekään tuskin huomaa. Protestanttisilla ihanteilla, tarkoituksenmukaisella kulutuksella ja poliittisella demokratialla voimme olettaa hänen tarkoittavan senkaltaista kapitalismin tilaa, jossa kapitalismin kielteisiä piirteitä kyetään säätelemään. Mutta kuten aikamme kehitys on osoittanut, demokraattisinkaan vaihe kapitalismin kehityksessä ei ole pysyvä, koska alati kehittyvät tuotantovoimat edellyttävät yhteiskunnallisten suhteiden muuttumista vastaamaan tuotantovoimien uutta tasoa. Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä saatettiin silloisissa suotuisissa oloissa ylläpitää kapitalismin demokraattista kehityslinjaa, mutta siellä taustalla eli koko ajan suurten kapitalistien pyrkimys palauttaa tilanne heille edulliseksi ja siinä he onnistuivatkin. Toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa yhteiskuntakehitys yhä enenevässä määrin yhteiskunnan sääntelyyn. Kun tähän ei silloin kyetty niin sen seurauksena elämme nyt äärimmäisen kovaa kapitalismia. Alhosen ajatus kapitalismin demokraattisesta vaiheesta on meidän kaikkien yhteinen tavoite. Mutta sen ylläpitäminen vaatii loppukädessä toimenpiteitä, joilla eliminoimme ikuisiksi ajoiksi suurten kapitalistien mahdollisuuden päästä takaisin valtaan.

Heikki Männikkö