Länsiliittoutuneet ja toisen rintaman ongelma

Viime kesäkuun alussa Ranska, Britannia ja USA juhlivat näyttävästi 60 vuotta sitten tapahtunutta Normandian maihinnousua. Olipa juhliin päästetty myös entisen vihollismaan Saksan liittokansleri Schröder. Komeilla juhlamenoilla haluttiin viestittää maailmalle, että Normandian maihinnousu olisi ollut toisen maailmansodan ratkaiseva ja käänteen tekevä tapahtuma. Tämä on kuitenkin tyypillistä historian vääristelyä. Toinen maailmansota oli jo ratkennut Neuvostoliiton toimesta. Saksa oli itärintamalla jo kokenut ratkaisevat tappiot. Länsiliittoutuneet tekivät maihinnousunsa vasta sen jälkeen, kun ne olivat tajunneet, että Neuvostoliito voittaa sodan ilman heidän apuaankin. Neuvostoliitto oli esittänyt toisen rintaman avaamista Eurooppaan jo vuonna 1942 ja vaati sen jälkeen toistuvasti maihinnousua Ranskaan, mutta länsiliittoutuneet vetkuttelivat maihinnousua aina kesäkuulle 1944.
Tässä kirjoituksessaan Ville Rahikainen selvittelee länsiliittoutuneiden toisen rintaman ongelmaa.

Churchillin sotilaspoliittinen välistäveto
Molotovin toukokuisen Washingtonin vierailun aikana (-42 ) länsiliittoutuneet allekirjoittivat tiedonannon, jossa he lupautuivat muodostamaan toisen rintaman Eurooppaan tuolle vuodelle (Operaatio Sledgehammer ). Kuitenkin kesällä –42 Churchill sai taivutettua Rooseveltin hyväksymään Ranskaan suunnitellun maihinnousun korvaamisen Pohjois-Afrikan maihinnousulla (Operaatio Torch). Se tehtiinkin. Ensin Britannia vahvisti Egyptissä olevia joukkojaan ja nimitti näiden ylipäälliköksi kenraali Montgomeryn. Marraskuun 7.-8.-42 britit ja USA laskivat maihin suuria joukkoja Algeriaan ja Marokkoon. Vaikka saksalais-italialaiset voimat olivatkin vetäytyneet nopeasti El-Alameinista Tunisiaan ja Yhdysvaltain armeija oli edennyt lännestä päin kohti Tunisian rajaa, kesti toukokuuhun –43 asti ennen kuin saksalais-italialaiset joukot antautuivat Tunisiassa. Sisilian (heinäkuussa) ja Italian (syyskuussa) maihinnousujen jälkeen saksalaiset onnistuivat hidastamaan tehokkaasti länsiliittoutuneiden etenemistä Italiassa.

Teheranin kokous: Operaatio Overlord versus Balkan-seikkailu
Teheranin kokouksessa (marraskuu 28.- joulukuu 1. 1943) Stalin vaati voimakkaasti länsiliittoutuneiden maihinnousua Ranskaan. Churchill sen sijaan tarjosi erityisen innokkaasti Balkan-seikkailu ehdotustaan. Eikä ihme, sillä Neuvostovoimien mätkiessä saksalais- ja sen liittolaisvoimia Kurskissa sekä Donin ja Dnjeprin välillä, alkoivat sekä Itä-Euroopan saksalaisliittolais- että Lontoon Itä-Euroopan pakolaishallitukset ( erityisesti Puolan ) nytkähdellä hermostuneesti. Niinpä brittien Balkan-seikkailun laajempana tarkoituksen olikin asettua vetäytyvän Saksan asevoimien ja neuvostoarmeijan väliin ja siten suojella Itä-Euroopan taantumuksellisia hallituksia näiden maiden edistyksellisten valtaannousulta, joka puolestaan onnistuisi neuvostoarmeijan työntäessä saksalaiset Itä-Euroopasta.

Teheranin kokoukseen tultaessa oli Yhdysvaltain edustajille käynyt selväksi se, että he olivat tuhlanneet yhden vuoden ja hukanneet kaksi maihinnousua Ranskaan seuratessaan brittien poliittisia tarkoitusperiä. Ja kun maihinnousukalustokin oli vielä tuolloin määrällisesti rajallinen (Yhdysvaltain laivasto oli joutunut katkerana luopumaan osasta telakkojen valmistuskapasiteettia vuoden –42 lopulta –43 alkuun maihinnousulaivaston rakentamiseksi vuoden –43 maihinnousua varten ), oli täysin mahdollista että suostuminen vielä Balkan-seikkailuunkin peruisi seuraavaksi vuodeksi suunnitellun maihinnousun Ranskaan (Operaatio Overlord ). Niinpä jenkeillä ei juurikaan esiintynyt enää innostusta venyttää sotaa turhaan brittien takia.

Länsiliittoutuneiden sotilaallinen vaikutus Saksan armeijaan

Saksalaisten tappiot Pohjois-Afrikassa ja Italiassa marraskuun –44 loppuun mennessä olivat 247.887 miestä kaatuneina ja kadonneina 45 kuukauden aikana. Pohjois-Afrikan rintama sitoi 3-4 saksalaisdivisioonaa ( joista kaksi panssaridivisioonaa ). Vasta vuoden –42 lopulla ruvettiin Afrikan rintamalle lähettämään lisää saksalaisdivisioonia. Italian rintama sitoi pyöreät 30 saksalaisdivisioonaa.

Ilmapommitukset
Britit
Brittien Bomber Command omasi sodan syttyessä kaksi ongelmaa. Ensinnäkin se oli varustettu kevyillä ja keskiraskailla pommikoneilla, jolloin se ei kyennyt aiheuttamaan pysyvää tuhoa Saksan sotalaitoksille ja sen sotateollisuudelle.
Toiseksi Bomber Commandin lentokalusto ei kyennyt puolustamaan itseään Saksan ilmatilassa, jolloin sen oli siirryttävä yöpommituksiin vain muutaman sotakuukauden jälkeen. Yöpommitusten heikkous oli osumatarkkuudessa, jonka D. M. Buttin raportti elokuussa –41 osoitti ( alle kolmasosa iskusta lähestyi tähtäyspistettä 5 mailin säteellä ja vain 10 % pommeista tippui kohdealueelle). Niinpä vuoden –41 lopulla nousi kysymykseksi se, jatketaanko tehottomia pommituksia sotilaskohteisiin vai siirrytäänkö kaupunkien pommittamiseen (Area Bombing), josta Ilmailuministeriö antoi päätöksensä siviilikohteiden pommittamiseen siirtymisestä 14. Helmikuuta –42.

Jo ennen sotaa olivat Brittien lentokonetehtaat alkaneet kehittelemään strategiseen pommittamiseen soveltuvia koneita, mutta tekniset syyt hidastivat tuotannon siirtämistä niihin. Siten myös Bomber Commandin siirtyminen raskaaseen pommikonekalustoon kesti pitkään: Helmikuussa –42 952 Bomber Commandin koneesta vain 210 oli raskaita ( 22 % ), heinäkuussa 771 koneesta 340 ( 44 % ), vuotta myöhemmin heinäkuussa –43 1005 koneesta 854 ( 85 % ) ja lopulta joulukuussa –43 1134 koneesta 1093 ( 96 % ). Huolimatta siitä, että Bomber Command olisi kyennyt kalustonsa puolesta aiheuttamaan pysyvää tuhoa kesästä –43 Saksan sotateollisuudelle ja sotilaslaitoksille, yöpommittamiseen liittyvät osumisongelmat pakottivat Bommer Commandin pysymään kaupunkien siviilikohteiden pommittamisessa.

Jenkit
Jo alusta lähtien Yhdysvaltain sotilasedustajat tajusivat, että vain Saksan teollisuuden tuhoamisella ilmapommituksin olisi jotain merkitystä. Koulutukselliset ja tuotannolliset tekijät veivät kuitenkin oman aikansa ja vuoden –42 loppuun mennessä oli Yhdysvaltain ilmavoimilla käytössä yhteensä 10 ¾ Grouppia (lentolaivuetta, kussakin n. 45 konetta) Välimeren ja Englannin kentiltä pudottaen vuoden –42 aikana 4964 tonnia pommeja. Vuoden –43 aikana Grouppien määrä kasvoi tasaisesti, joulukuussa niiden määrän ollessa jo 33 ½ (pudotettuja pommitonneja joulukuussa 20329) ja saavuttaen huhtikuussa –44 määrän 60 Grouppia, jollaisena se jotakuinkin säilyi 13 kuukauden ajan.

Tämä luonnollisesti heijastui pudotettuihin pommitonneihin. Kun maaliskuun –44 loppuun mennessä oli tiputettu yhteensä 183.964 tonnia pommeja, tiputettiin sodan viimeisellä 14 kuukautena 912.830 tonnia, keskimäärin 65.000 tonnia kuukaudessa.

Yhteenveto
Länsiliittoutuneiden ilmaoffensiivin heikot saavutukset ennen Normandian maihinnousua ovat nähtävissä myös saksalaisten tuotantotilastojen valossa:
Vuonna –41 hyökkäysvaunuja 3226, lentokoneita 11 776, S-veneitä 196
Vuonna –42 hyökkäysvaunuja 4412, lentokoneita 15 409, S-veneitä 244
Vuonna –43 hyökkäysvaunuja 5677, lentokoneita 24 807, S-veneitä 270
Vuonna –44 hyökkäysvaunuja 8016, lentokoneita 39 807, S-veneitä 387
Synteettisen öljyntuotannon puolella on selvästi tunnistettavissa tuotannon tipahtaminen (vuonna –43 5,7 milj. tonnia, vuonna –44 3,8 milj. tonnia ), mutta asiaan vaikutti myös Romanian siirtyminen Neuvostoliiton leiriin elokuussa –44.
Siten on nähtävissä, ettei länsiliittoutuneiden ilmaoffensiivi onnistunut estämään sotatarvikkeiden tuotantoa eikä niiden lähettämistä itärintamalle ennen Normandian maihinnousua.

Itärintama
Ennen hyökkäystään Neuvostoliittoon Saksa kasvatti panssaridivisiooniensa määrän kymmenestä 21:een, ja vuonna –42 koottiin vielä 6 panssaridivisioonaa.
Saksan panssarivaunutappiot itärintamalla olivat vuoden –41 itäreissun kahden ensimmäisen kuukauden aikana PsDivisioonille 970 vaunua, vuoden –42 aikana 1932 vaunua ja pelkästään vuoden –43 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 2152. Näistä tappioista johtuen Saksalla ei ollut enää kykyä muodostaa laajemmassa määrin uusia panssaridivisiooneja, sen sijaan panssaridivisiooneja muodostettiin joko erikoisyhtymille (Waffen SS) tai ”puolikkaina” (panssarikrenatööridivisioonat).
Neuvostojoukkojen menestys oli nähtävissä toistakin kautta. Puolustukseen paremmin soveltuvien rynnäkkötykkien ja panssaritorjuntavaunujen tuotanto kasvoi Saksassa seuraavasti: -41 557, -42 1624, -43 4359 ja –44 8855. Siten on selvästi nähtävissä Saksan asevoimien siirtyminen puolustukseen vuodesta –43 lähtien. Tämä näkyy näistä aseteollisuuden luvuista, mutta käytännössä se näkyi neuvostoarmeijan suurina voittoina ja rintaman siirtymisenä nopeasti kohti länttä.

Lopuksi
Tultaessa vuoden –44 puoliväliin olivat neuvostoarmeijat onnistuneet murskaamaan Saksan hyökkäysvoiman ja neuvostoarmeijan voiman kasvu oli pakottanut Saksan siirtymään puolustukseen. Kuitenkin Saksan sotavoiman kuoret olivat vielä kookkaat ja komeat, mutta niistä alkoi jo tyhjyys kumista. Normandian maihinnousun jälkeen saksalaiset onnistuivat hidastamaan länsiliittoutuneiden etenemistä 2 kuukautta, kunnes länsiliittoutuneiden maihinnousu Etelä-Ranskaan 15. elokuuta –44 pakotti saksalaiset aloittamaan vetäytymisensä Ranskasta. Vertailun vuoksi todettakoon, että samaan aikaan kun liittoutuneet onnistuivat viidessäkymmenessä päivässä valtaamaan 100 km leveän ja 50 km syvän sillanpääaseman Normandiasta, neuvostojoukot etenivät Valko-Venäjällä 600 km. Saksalaisten miehistötappiot Ranskassa marraskuun loppuun –44 kaatuneina ja kadonneina oli 405 199 miestä.
Asiaan liittyen suomalaiset pullistelevat tällä hetkellä Suomen armeijan saavuttamasta torjuntavoitosta Ihantalassa, Viipurinlahdella ja Vuoksensalmella. Kysyä sopii olisiko Suomen armeija ollut niin paljon Saksan armeijaa parempi, että samaan aikaan kun neuvostoarmeija pysäytti hyökkäyksensä Kannaksella Saksan armeija puolestaan joutui neuvostoarmeijan hyökkäyksen takia vetäytymään 600 km Valko-Venäjällä. Olisikohan torjuntavoitto selitettävissä yleisemmillä sotapoliittisilla seikoilla?

Normandiaan ja Etelä-Ranskaan tehtyjen maihinnousujen merkitystä ei voi kieltää. Saksalaisten puolustuksen varsin nopea mureneminen Ranskassa osoitti kiistattomasti Stalinin olleen oikeassa hänen väittäessään Ranskan olevan Saksan puolustuksen heikko kohta verrattaessa sotilasoperaatioiden hidasta edistymistä Euroopan ”Pehmeällä Vatsapuolella”. Vaikka maihinnousut Ranskaan merkitsivät lopun alkua, ei pidä kuitenkaan erehtyä luulemaan että se olisi ollut Saksan sotilaallisen voiman romahtamisen syy ja seuraus. Neuvostoarmeijan saavutukset Kurskissa, saksalaisten työntäminen Donilta Dnjeprille, Leningradin vapauttaminen, suomalaisten potkiminen pois Karjalan kannakselta ja neuvostoarmeijan suuret motitukset ja voitot saksalaisista Valko-Venäjällä osoittavat kiistattomasti, että Stalingradin neuvostovoitto ei ollut vain vahinko saksalaisten puolelta vaan että neuvostoarmeija kykeni lyömään saksalaiset taistelukentällä jatkossakin, vaikka länsiliittoutuneet olisivatkin jatkaneetkin näpertelyään Italiassa.

Stalinin lohkaisu Vorosiloville ja Molotoville Teheranin neuvottelujen kärjistyttyä äärimmilleen toista rintamaa koskevassa kysymyksessä kuvasti hyvin kuinka Neuvostoliitto kantoi sodan raskainta taakkaa: ”Mennään, meillä ei ole täällä mitään tekemistä. Meillä on paljon huolia rintamalla— ”. Eikä ihme että Roosevelt ja Churchill tunsivat olonsa tukalaksi, sillä merkitsihän itärintama pelkästään miehistötappioina Saksalle marraskuun loppuun –44 kaatuneina ja kadonneina 2 416 784 miestä.

Ville Rahikainen

Lähteet: Berezkov: Näin tehtiin historiaa, Deborin: 30-Vuotta suuresta voitosta, Lenz: Panzer Gruppen, USAAF Statistical Digest, www.feldgrau.com, www.axishistory.com, www.raf.mod.uk.