Työttömyys meillä ja muualla
Saksan Agenda 2010 - hyvästit hyvinvointivaltiolle

Syksyn aikana Saksassa on käyty kiivasta sisäpoliittista keskustelua työmarkkina- ja sosiaalipolitiikan uudistamisesta. Liittokansleri Gerhard Schröder on ajanut Agenda 2010:n nimellä tunnettua uudistuspakettia, jota on kuvattu hyvästeiksi sosiaalivaltiolle. Toteutuessaan Schröderin ehdottamassa muodossa Agenda 2010 merkitsee mm. eläkkeiden ja työttömyysturvan leikkausta. Työttömän pitää jatkossa ottaa vastaan mikä työ tahansa, jos haluaa pysyä työttömyysavustuksen piirissä.

Saksassa maksetaan nyt työttömyyskorvausta 60-70 % palkasta kahden vuoden ajan. Uudistus lyhentäisi maksuajan yhteen vuoteen ja yli 55-vuotiailla 1,5 vuoteen. Sen jälkeen saisi joko työttömyysavustusta tai sosiaaliapua. Työttömyys- ja sosiaalituki yhdistetään.

Sosiaalidemokraatti Peter Hartz on tämän Saksan mallin - sosiaalivaltion alasajon - keskeinen suunnittelija.
Työttömyys- ja sosiaaliturvan heikennyksiä koskevat, ns. HARTZ IV-lait, merkitsevät työttömyyskorvausjärjestelmän radikaalia alasajoa ja pitkäaikaistyöttömien pitkälle menevää nöyryyttämistä.

Työttömien tuki tarveharkintaiseksi
Uudistuspaketti muuttaa yli vuoden työttöminä olleiden tuen samalla tavalla tarveharkintaiseksi kuin toimeentulotuen. Pitkäaikaistyöttömälle voidaan maksaa 300-400 euroa kuukaudessa. Muutos koskettaa omakohtaisesti noin 3 miljoonaa saksalaista.

Pitkäaikaistyöttömien pitää täyttää 16-sivuinen kysymyslomake, jonka avulla anotaan työttömyystukea. Hakijan elinolot ja omaisuus selvitetään lomakkeella, jonka yksityiskohtaisuus on aiheuttanut runsaasti suuttumusta. On vaikea ymmärtää tällaisen simputuksen mielekkyyttä. Tuki voi jäädä saamatta paitsi oman varallisuuden myös puolison, lasten tai muiden samassa taloudessa asuvien tulojen vuoksi.
Joka ei alistu kyselyn ja työvoimatoimiston “läpivalaisuun”, ei saa tukea. Työttömyysraha on harkinnanvarainen: jos hakijalla on yli 13.000 euron säästöt tai eläkevakuutus tai jos hänen elinkumppaninsa tulot ylittävät 662 euroa kuukaudessa, rahaa ei tipu.

Työvoimaviranomaisilla on oikeus suorittaa kotietsinnän kaltainen kontrollikäynti. Heillä on oikeudet kaikkiin avustusta saavien tietokantoihin - mm. pankkien, eläke- ja sairaskassojen tietoihin, jotta annettuja vastauksia voidaan “verrata” todelliseen tilanteeseen.

Saksan malli - uhka sosiaalivaltiolle
Agenda 2010:n puitteissa toteutetun työttömyys- ja sosiaaliturvan muutosten (ns. HARTZ IV) merkitys. Saksan uutta “työttömyysraha”-järjestelmää pidetään monilla tahoilla tienä todelliseen köyhyyteen, jollaista Saksassa ei ole nähty sitten Weimarin tasavallan loppuaikoja. Erityisesti arvioidaan lapsiköyhyyden dramaattista lisääntymistä. Samaan aikaan sosiaalidemokraattien ja vihreiden hallitus alentaa suurtuloisten verotusta 3 %, mikä merkitsee 4 miljardin tulonsiirtoa suurtuloisille. Kaikkiaan Schröderin politiikan sosiaalikonservatiivisesta luonteesta kertoo jotain se, että “kriisivuoden” 2003 aikana yksityinen rahaomaisuus on kasvanut lähes 200 miljardia euroa eli 5% kuten Saksan pankki kesäkuussa ilmoitti. Investitointifirma Merrill&Lynchin mukaan Saksan 756 000 euromiljonääriä (noin prosentti väestöstä) omistavat yhteensä 2 913 miljardia euroa, joka on lähes 70 % maan eli 80 miljoonan ihmisen koko rahaomaisuudesta. Nyt liittokansleri Gerhard Schröderin hallituksen politiikka lupaa näille lähes miljoonalle euromiljonäärille lisähelpotuksia omaisuusveroon ja samalla aikaa tuntuvia kiristyksiä noin 4 miljoonalle työttömälle.

Saksa on nyt sosiaalijärjestelmän osalta pikku hiljaa palaamassa tilanteeseen, jossa Saksa oli vuonna 1929, jolloin edistyksellistä vuoden 1927 työttömyys- ja sosiaalilainsäädäntöä alettiin heikentää. Saksassa ollaan palattu Weimarin tasavallan ajan loppuajan käytäntöön, jolloin työvoima- ja sosiaalivirkailijat saivat tunkeutua tuensaajan kotiin milloin halusivat ja tehdä täydellisen kotitarkastuksen.

Kristillisdemokraatit vaativat lisäheikennyksiä
Joiden kristillisdemokraattien tulilinjalla on nyt irtisanomissuoja, jonka purkamista vaaditaan. Schröderin ja Blairin hallitusten politiikka on lopun alkua sosiaalidemokraattiselle liikkeelle. Historioitsijat voivat tulevaisuudessa vielä ihmetellä Schröderin-Fischerin hallituksen “saavutuksia”. He ovat murtamassa toisen maailmansodan jälkeisen sosiaalivaltion perusteet pysyvästi. Vihreät voivat vielä Fischerin johdolla pelastautua hallitusyhteistyöhön CDU:n kanssa, mutta yhteiskunnalliset reseptit nykykehityksen pysäyttämiseksi ovat kaikilta poliittisilta voimilta kadonneet. Kaaosta ja yhteiskunnallisen kurjistumisen lisääntymistä odottaa äärioikeisto hyvissä lähtökuopissa, koska vakavasti otettavaa vasemmistolaista vaihtoehtoa ei näköpiirissä ole. Kaikkiaan Schröderin hallituksen politiikka on epäsosiaalista, luokkayhteiskuntaa palauttavaa ja yhteiskunnalliselta vaikutuksiltaan todella pelottava.

Maantantaimielenosoitukset punavihreän hallituksen sosiaalivaltion alasajopolitiikkaa kohtaan jatkuvat
Mielenosoituksiin on osallistunut kymmeniä tuhansia ihmisiä. HARTZ IV-lait ovat synnyttäneet mahtavan vastalauseiden aallon. Saksassa järjestetään viikottain mielenosoituksia sosiaalivaltion alasajoon tähtääviä lakeja vastaan. Suurimmat mielenosoitukset ovat olleet Magdeburgissa, Dresdenissä, Leipzigissa, Hallessa ja Rostockissa.

Hallitseva poliittinen ja taloudellinen eliitti on muuttamassa suhtautumistaan maanantaimielenosoituksiin.
SPD:n entinen johtaja ja valtiovarainministeri Oskar Lafontaine osallistuu mielenilmauksiin ja tuomitsee selvin sanoin uusliberalistisen politiikan, vaatii pääomasiirtojen valvontaa ja keskuspankkisäännöstön uudistamista. Lafontaine tiivistää uusliberalismin ytimen seuraavasti: “Kansantalous kukoistaa, kun ihmisillä menee surkeasti”. Hänen mukaansa “Gerhard Schröderin politiikkaa pohjaa yrityspamppujen ikivanhoihin vaatimuksiin” ja ”Uusliberalismi ei vähennä työttömyyttä – pikemminkin päinvastoin”.

Parlamentin puhemies Wolfgang Thierse (SPD) ilmaisee “ymmärryksensä” prostesteja kohtaan ja hänen puoluetoverinsa Matthias Platzeck (SPD), Brandenburgin osavaltion pääministeri toteaa, että “Hartz IV-lait on tehty Länsi-Saksan olosuhteitavarten.”

Saksin osavaltion pääministeri Georg Milbradt (CDU) on ilmoittanut harkitsevansa mielenosoituksiin osallistumista. CDU:n varapuheenjohtaja on jopa esittänyt vaatimuksen lakien “täydellisestä revisiosta”. Näin kristillisdemokraatit yrittävät kalastaa sosialidemokraateista lähtevien äänestäjien ääniä. Demokraattisten sosialistien puolue, PDS, on osallistunut aktiivisesti maanantaimielenosoituksiin vaatimuksella lakien kumoamisesta. Mielenosoitukset saivat Schröderin rummuttamaan tärkeimmät ministerinsä koolle kesken kesälomien. Istunnossa päätettiin muutamasta pienestä lievennyksestä uudistuksiin.

Monet merkit viittaavat siihen, että mielenosoitukset tulevat jatkumaan ja laajenemaan. Tilanne muistuttaa Saksan liittotasavallan tilannetta vuonna 1979, jollin SPD/FDP-hallituksen varustelu- ja säästöpolitiikan vastaisten mielenosoitusten tuloksena syntyi vihreät. Nyt monet toivovat mielenosoitusten ja SPD alamäen myötä syntyvän uuden valtakunnallisen uuden vasemmistopuolueen, joka saisi 15-20 % kannatuksen.

Vastarintaan ja kansalaistottelemattomuuteen HARTZ IV- lakeja vastaan
Taistelulippua heiluttaa berliiniläinen politiikan professori Peter Grottian. Hän on laatinut 16 kohdan ohjelman. Yksittäiset protestimielenosoitukset eivät riitä. Hän vaatii kaupunkien infrastruktuurin lamauttamista ja mm. työvoimatoimistojen valtaamista. Työvoimatoimistot ovat menettäneet Saksassa funktionsa, koska ne eivät enää välitä työtä. Saksan ay-liikkeen järjestämät mielenosoitukset - huolimatta mm. 500.000 osallistujasta - ovat enemmänkin osoitus voimattomuudesta ja hän vaati kehitettäväksi uusia vastarinnan muotoja.

Saksassa suunnitellaan 6.11. valtakunnallista mielenosoitusta sosiaalivaltion alasajoa vastaan. Grottianin mielestä olisi pyrittävä mm. työministeriön saartamiseen. Lisäksi tulisi lisääntyvä köyhyys tehdä näkyväksi kaupungissa. Tulisi järjestää “ryysymielenosoituksia” silloin kun valtakunnan silmäätekevät juhlivat (hyviä tilaisuuksia ovat myös parlamentin avajaistilaisuus, suuret messut, valtiovierailut jne). Sen lisäksi pitää rohkaista työvoimatoimistoissa työskenteleviä siviilivastarintaan epäsosiaalista lainsäädäntöä vastaan. Massiivisten ja monimuotoisten protestien lisäksi tulisi esittää konkreettisia vaihtoehtoja vallitsevaan työmarkkina- ja sosiaalipolitiikkaan.

AGENDA 2010:n vaikutus puoluekenttään
Saksan sosiaalidemokraattinen puolue SPD on täydellisessä kriisissä. Schröderin hallituksella on raju sosiaalivaltion alasajoprojekti meneillään. Samalla puolue on joutunut toisen maailmansodan jälkeiseen pahimpaan kriisiin. Ala-Saksissa ja Hessenissä SPD menetti yli 10 % äänistä. SPD:n ydinryhmä on menettänyt yhteyden työväestöön. SPD menetti v 2002 vaaleissa 8 % työläisten äänistä. Konservatiivinen kristillisdemokraattinen puolue, CDU, on tällä hetkellä Hampurissa, Hessenissä, Saksissa ja kolmessa muussa osavaltiossa suurin “työväenpuolue”. Mitä nuorempi työläinen, sitä etäämpänä SPD:stä. Schröderin aikana puolueen on jättänyt 125.000 jäsentä. SPD:n ydinalueella, Dortmundissa, puolueella on enää 1/3 jäsenistöstään verrattuna v 1969 tilanteeseen. Bremenissä ja Hampurissa SPD on menettänyt 50% jäsenistään. Samalla puolueen järjestökenttä on täysin murentunut. Perusjärjestöjen toiminta on olennaisesti heikentynyt.

Schröderin ajama uudistus, joka on aivan muuta kuin mitä hän 2002 vaalikampanjassa esitti, on romahduttanut SPD kannatuksen. Puoluetta kannattaa mielipidemittauksissa enää noin 25 %, kun kristillisdemokraattien kannatus on 50 % tuntumassa. Syyskuun vaaleissa Saksin osavaltiossa SPD:lle povataan alle 10% äänistä.
SPD:n menettäessä kykyään olla hallituspuolue on Saksan vihreät reivaamassa Suomen vihreiden tavoin kurssiaan kohti hallitusyhteistyötä konservatiivien kanssa.

Saksassa on muodostumassa uusi vasemmistopuolue ”Wahlalternative Arbeit und Soziale Gerechtigkeit” (vaalivaihtoehto työ ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus), jolle povataan 15- 20 % äänistä. Potsdamin maapäivien vaaleissa vasemmistopuolue PDS:lle ennustetaan jopa 30% äänisaalista.

Globaali kehitys
Maailmanlaajuisesti on käynnissä sosiaalipoliittisten saavutusten murentaminen. 1980-luvulta lähtien pääoma- ja finanssiryhmät ovat valloittaneet sosiaalivaltion solmukohtia kääntääkseen jakokoneiston yhteiskunnan vähävaraisten sosiaalisen turvan takaamisesta päinvastaiseksi. Samalla kansallisvaltiot ovat olleet pakotettuja veroalennuksiin. Sosiaalivaltion sijasta valtion menoja lisätään sortokoneiston kasvattamiseen.
Tämä muutos on ollut mahdollinen, koska kaikki parlamentaarisesti edustetut puolueet ja ryhmät ovat alistuneet uuskonservatiiviselle strategialle. Kaikkiaan kehitys on johtamassa keskipitkällä aikavälillä edustuksellisen demokratian murentumiseen, jolla saattaa olla vaarallisia seurauksia.

Suomen hallitus haluaa myös kunnat työmarkkinatuen maksajiksi
Matti Vanhasen hallituksessa “opiskellaan” Saksan mallia valtiosihteeri Raimo Sailaksen ja työllisyysohjelman vetäjä Harri Skogin johdolla. Skog on antanut viitteitä tästä jo mm. UP:n ja Helsingin Sanomien haastatteluissa.
Skogin mukaan hallitus haluaa selvittää valtion ja kuntien välisen jaon työmarkkinatuen maksamisessa. ”Asia on kirjattu hallituksen työllisyysohjelmaan”.

Käytännössä hallitus haluaa kunnat mukaan työllistämistalkoiden maksumiehiksi. Tavoite on sinänsä täysin järjetön: kunta ei pysty vaikuttamaan valtion – tai EU:n ja Euroopan keskuspankin – toteuttamaan talous- ja työllisyyspolitiikkaan eikä sitä kautta työllisyyteen.

Asia onkin ymmärrettävä saalistajien yhteiskunnan rakentamisen ideologiasta käsin. Valtion verotus on - onneksi -progressiivista; siksi valtio pyrkii siirtämään työmarkkinatuen kuntien vastuulle. Kustannusten siirto kunnille palvelisi myös harppausta Saksan mallin eli työttömyysturvan rapauttamisen suuntaan. Valtionosuuksien leikkaukset ja kuntien talouden kiristäminen pakottaisi kunnat tarveharkintaisen työttömyysrahan maksamiseen, jolloin ihmiset tippuisivat entistä useammin kuntien toimeentulotuen asiakkaiksi. Jo tällä hetkellä kuntien toimeentulotuen saajista puolet on työttömiä.

Raimo Sailaksen lisäksi Nokian pääjohtaja Jorma Ollila käy apinan raivolla hyvinvointipalveluja vastaan. Hän arvostelee kirpeästi ”ansiosidonnaisia suojaverkkoja”. Ollilan mukaan ansiosidonnainen turva syntyi 2-2,5 % työttömyysasteen Suomessa metallityöläisille, jotka olivat keskimäärin 2-3 kuukautta vailla työtä. ”Nyt on tilanne aivan toinen, hän julistaa.

“Valtiosihteeri Raimo Sailas haluaisi rajoittaa oikeutta kunnalliseen päivähoitoon...” “Sailas laittaisi yliopisto-opinnoille aikarajan…” Sailas sysii akateemista nuorisoa elämään lainarahalla, vaikka köyhien perheiden lapsille opiskelu tekee tiukkaa jo nyt...” Tällaisia juttuja luemme päivittäin sanomalehdistä. Sailaksen Suomesta kertoo paljon se, että teollisuuden ison pojan, vuorineuvos Casimir Ehrnroothin silmissä Sailas on “valtakunnan viisain mies” (HS 15.2.99).

Pelottavinta Sailaksen kauniissa maailmassa on, ettei kukaan tosissaan kyseenalaista ylipapin näkemyksiä.
Liian usein tiedotusvälineissämme menee lävitse väite, että hyvinvointipalveluiden alasajo ja veronalennukset lisäävät taloudellista toimeliaisuutta ja parantavat työllisyyttä. Elämme yhden totuuden maailmassa, jossa yhteisvastuun politiikalle ei muka enää ole sijaa.

Juhani Tanski
puluesihteeri
Vaihtoehtoväki rp