Palestiinan historiaa

Palestiina peittää maa-alueen, jota nyt kutsutaan Israeliksi, ja sen miehittämät alueet. Rajanaapurit ovat pohjoisessa Libanon, idässä Syyria ja Jordania, etelässä Saudi-Arabia ja Egypti sekä lännessä Välimeri. Arabit perustivat Jerikon 10 000 vuotta sitten eli 8000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua (eaa). Palestiinalaiset ovat kansa, jonka juuret ovat satojen vuosien ajan olleet Palestiinassa.

Kanaanilaiset asuttivat 3000 eaa Palestiinan ja ympäröivät 2500 eaa Jerusalemia, jonka kanaanilainen heimo jebusilaiset perusti. Profeetta Ibrahim eli Abraham muutti 2000 eaa Palestiinaan. Jerusalem mainitaan ensi kerran 1842 eaa egyptiläisessä tekstissä. Egyptin hallitsijat hyksot pitivät 1700-1500 eaa vallassaan Jerusalemia.

Jerusalem mainitaan ensi kerran kaupunkivaltiona 1350 eaa egyptiläisessä Tel Amarna-kirjeessä. Profeetta Mussa eli Mooses johti 1250 eaa kansansa Egyptistä. Kreikkalainen filistealaisten heimo miehitti 1200 eaa Kaanaan maan ja luultavasti Jerusalemin, jota he hallitsivat vain 40 vuotta. Jebusilaiset hallitsivat 1200-1020 eaa Jerusalemia.
Profeetta Daud eli David voitti taistelussa filistealaiset ja perusti vanhan Israelin. Profeetta Sulayman eli Salomon seurasi 965 eaa Daudia Israelin kuninkaana. Sulaymanin kuoleman jälkeen 922 eaa Israelin kuningaskunta jakautui Juudeaksi Jerusalem pääkaupunkinaan ja Israeliksi, jonka babylonialaiset tuhosivat.

Egyptiläiset miehittivät 926 eaa Jerusalemin, mutta antoivat Davidin huoneen kukoistaa, ja sitten assyrialaiset 701 eaa, jotka tekivät Juudeasta alistetun verovelvollisen maan. Babylonian kuningas Nebukadnessar hävitti 587 eaa Jerusalemin Sulaymanin temppeleineen. Kaikki juutalaiset joko tapettiin, ajettiin maanpakoon tai otettiin vangiksi. Israelin loppu tuli runsaan 400 vuoden jälkeen sen perustamisesta.

Persian kuningas Kyyros valloitti 538 eaa Jerusalemin babylonialaisilta ja salli juutalaisten palata kansalaisinaan. He jälleenrakensivat Sulaymanin temppelin. Aleksanteri Suuri valloitti 332 eaa Jerusalemin. Aleksanterin valtio hajosi 301 eaa, ja Ptolemaiosten Egypti hallitsi Palestiinaa.

Syyrialaiset seleukidit valloittivat 200 eaa Jerusalemin. Seleukidien kuningas Antokius kielsi 169 eaa juutalaisuuden harjoittamisen. Juutalaiset makkabealaiset kapinoivat 167 eaa. Syyrialaiset valtasivat 134 eaa Jerusalemin, ja Rooman armeijan päällikkö Pompeius valtasi 63 eaa sen.

Roomalainen kenraali Titus hävitti 70 jaa Sulaymanin temppelin ja karkotti juutalaiset maasta. Keisari Hadrianus valloitti 135 Jerusalemin ja nimesi sen: Aelia Capitolina. Hän karkotti jäljelle jääneet juutalaiset. Kristinuskosta tuli 300-luvulla Rooman valtionuskonto, ja Jerusalemissa alkoi kristitty kausi.

Persialaiset valloittivat 614 Jerusalemin, ja roomalaiset 628. Kalifi Umar vapautti 638 Jerusalemin. Ristiretkeläiset valloittivat 1099 Jerusalemin, ja Sal’audeen, Salah al-Din eli Saladdin valtasi 1187 sen takaisin. Jerusalem luovutettiin 1229 sopimuksella 10 vuodeksi ristiretkeläisille, joten muslimit saivat 1239 jälleen vallan.

Mongolit tunkeutuivat 1243 Jerusalemiin. Ottomaanimuslimit hallitsivat 1517 alkaen Jerusalemia, mutta antautuivat 1917 englantilaisille, jotka tekivät Jerusalemista ja Palestiinasta mandaattialueensa. Suurhävitys Al Nakba tapahtui 1948, kun englantilaiset tyhjensivät ja juutalaiset hävittivät Palestiinan kyliä ja Israelin valtio perustettiin. Israel valvoi Länsi-Jerusalemia ja Jordania Itä-Jerusalemia, kunnes Israel 1967 miehitti Itä-Jerusalemin ja Länsirannan.

Vanha Israelin kuningaskunta kesti vain 98 vuotta hajoamiseensa asti. Pohjoinen kuningaskunta kesti pari sataa vuotta ja eteläinen Juudea 335 vuotta. Suppean historiallisen tarkastelun perusteella voin todeta, että ainoastaan sionistit saattavat puhua Palestiinasta juutalaisille kuuluvana alueena eli juutalaisten luvattuna maana.

Hannu Kautto