Kenelle kuuluu Forssan kokouksen perintö?

Kansan äänen edellisessä, kesäkuun numerossa oli laaja Heikki Männikön kirjoitus Forssan kokouksen merkityksestä. Kun Forssan kokousta juhlitaan monella taholla, on vielä kerran syytä muistuttaa, miten Forssan kokouksen perintöön on suhtauduttava. Kenelle Forssan perintö kuuluu?

Vuosisata sitten 17.–20.8.1903 kokoontui Forssassa Suomen Työväenpuolueen kokous, joka laati yhden merkittävimmistä poliittisista ohjelmista Suomessa. Samalla kokous päätti muuttaa nimensä ’Sosialidemokraattiseksi puolueeksi Suomessa’.

Miksi niin monet haluavat omia Forssan perinnön?

Tänään vuosisadan takaista Forssan kokousta juhlitaan monella taholla. Se osoittaa, että Forssan kokousta ei mikään taho halua unohtaa historiastaan. Kyse onkin tulkinnasta. Kuinka esim. kokouksen alkuperäiset tavoitteet ja ohjelma ovat toteutuneet? Vasemmistoliitto piti juhliaan Forssassa viikonvaihteessa 16–17.8. Viikkoa myöhemmin asialla olivat demarit. SKP juhlii Forssan kokousta elokuun lopussa viikkoa demareita myöhemmin viettäessään samalla SKP:n perustamisen 85-vuotisjuhlia. Myös KTP on huomioinut Forssan kokouksen lehdessään Työkansan Sanomat. Samoin tekee lehtemme Kansan ääni. Lisäksi lusikkansa soppaan on heittänyt ”Suomen erkkolainen työväenliike”, Helsingin Sanomat, joka Lasse Lehtisen suulla esittelee oikeistodemareiden näkemyksiä Forssan kokouksesta.

Forssan kokous ei syntynyt tyhjästä

Kun Forssan perintöä aletaan jakamaan, tulee ensin selvittää Forssan kokouksen taustat. Kokous ei ilmestynyt mistään tyhjästä. Forssan kokous oli seurausta kansainvälisen työväenliikkeen vaikutuksesta suomalaiseen työväenliikkeeseen. Tuolloin vaikutteet tulivat vahvimmin Saksan ja Itävallan sosialidemokraattisilta puolueilta sekä kansainvälistä työväenliikettä johtavalta II internationaalilta.

Sosialidemokratia oli marxilaista liikettä

Vallitseva suuntaus kansainvälisessä työväenliikkeessä oli marxilaisuus. Forssan ohjelma perustui Saksan sosialidemokraattisen puolueen v. 1892 hyväksymään ja Karl Kautskyn kirjoittamaan Erfurtin ohjelmaan. Tämä ohjelma oli varmastikin jo kokouksen aikoihin käännetty, mutta ei vielä julkaistu suomeksi. J.K. Karin suomennos ohjelman 5. saksankielisestä painoksesta on vuodelta 1907. Erfurtin ohjelman sisältönä oli läpeensä marxilainen luokkataistelulinja. Siinä päävaatimuksena oli kapitalismin kumoaminen ja sosialistiseen yhteiskuntaan siirtyminen. Erfurtin ohjelman vaatimuslista oli samantyyppinen kuin jo Kommunistisessa manifestissa: tasa-arvoinen luokaton yhteiskunta, joka turvaa kaikkinaiset kehityksen mahdollisuudet kaikille jäsenilleen.

Eduard Bernstein oli oikeistososialidemokratian isä

Oikeistososialidemokratia oli tuohon aikaan 1800-ja 1900 lukujen vaihteessa jo syntynyt. Sen isänä oli Eduard Bernstein, joka pian Friedrich Engelsin kuoltua 1895 kirjoitti sanomalehdessä ja myöhemmin kirjana julkaistun kirjoitussarjansa ”Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät”. Näissä kirjoituksissaan Bernstein marxilaisuuden kehittämisen nimissä ”kaatoi” kaikki tärkeimmät marxismin väittämät. Bernstein kumosi mm. Marxin arvolain, dialektisen metodin ja historiallisen materialismin. Tämä marxilaisuuden vääristely johti suureen riitaan II internationaalissa. Lenin etunenässä asettui heti alusta asti puolustamaan marxilaisuutta Bernsteinin esittämää revisionismia vastaan.

Marxismia ei vielä tunnettu laajasti

Erfurtin ohjelman kautta Forssan kokous v.1903 edusti Suomessa selkeästi marxilaista työväenliikettä, vaikka puolueessa oltiin vasta alkutaipaleella marxilaisuuden opiskelussa. Olihan työväenliike vain joitakin vuosia aikaisemmin tehnyt pesäeron wrightiläiseen porvariston johtamaan työväenliikkeeseen. Marxilaista kirjallisuutta saatiin suomennettua suhteellisen verkkaisesti. Kommunistinen manifestikin ilmestyi suomeksi vasta muutamia vuosia Forssan kokouksen jälkeen. Marxin Pääoman I-osan suomennokset ovat sitäkin myöhäisempiä. Todennäköisimmin ensimmäinen Pääoman suomennos saatiin Neuvostoliiton kautta vasta 1930-luvulla. Joka tapauksessa Päoman III-osa julkaistiin suomeksi niinkin myöhään kuin 1976! Tämä vain osoittaa, kuinka nuori ja ohut marxilainen perintö Suomessa on ollut, etenkin kun Erkko ym. suurporvaristo on yrittänyt tukahduttaa sitä valhein ja vääristelyin kuin isompaakin metsäpaloa. He väittävät, että marxismi on kuollut ja sen aika on takanapäin. Päinvastoin, marxilaisuuden aika ei ole vielä edes kunnolla alkanut. Sen aika on tukevasti edessäpäin! Todennäköisimmin suurin osa niistä, jotka nyt suureen ääneen vakuuttavat tai uskovat marxismin olevan menneisyyttä, eivät ole koskaan lukeneet sivuakaan Marxia tai Leniniä. Ovatko edes nähneet marxismin klassikoiden kirjoja?

Työväeliike hajosi I-maailmansodan yhteydessä kahteen osaan

Työväenliikkeessä ristiriita marxilaisuuden ja bernsteinilaisuuden välillä johti ensimmäisen maailmansodan kuluessa II internationaalin lopulliseen välirikkoon, kun Karl Kautsky siirtyi Marxin linjoilta Bernsteinin linjoille hyväksymällä ensimmäisen maailmasodan sillä verukkeella, että jokaisen maan työläisten velvollisuus onkin sodassa puolustaa oman maansa kapitalisteja.

Tällaisessa ristiriitatilanteessa kansainvälinen työväenliike hajosi nykyiseen sosialidemokraattiseen ja kommunistiseen liikkeeseen. Suomessa hajoaminen tapahtui vuoden 1918 luokkasodan yhteydessä. Bernsteinilaisilla linjoilla ollut Väinö Tanner oli sivussa luokkasodasta ja siirtyi kannattamaan yhteistyötä kapitalistien kanssa. Yrjö Sirola ja O-W Kuusinen taas siirtyivät Venäjälle ja perustivat siellä Suomen kommunistisen puolueen v. 1918 elokuun lopulla.
Työväenliikkeen hajaannuksen jälkeen sosialidemokraatit alkoivat myötäillä kapitalisteja kannattaen jopa sotapolitiikkaa, jos se tuki ”omien kapitalistien päämääriä”. Samalla näistä uusista sosialidemokraateista tuli kommunismin, Neuvostoliiton ja reaalisosialismin vannoutuneita vihamiehiä. Tanner meni niin pitkälle, että antoi tukensa Hitlerin hyökkäykselle Neuvostoliittoon. Viimeisin osoitus tästä demareiden kapitalisteja myötäilevästä linjasta saatiin, kun Paavo Lipponen meni pääministerin ominaisuudessa viime joulukuussa paiskaamaan kättä USA:n presidentti George W. Bushin kanssa tämän kootessa liittolaisia tulevaan sotaansa Irakia vastaan.

Oikeistososialidemokratia teki pesäeron marxilaisuuteen ja sosialismiin

1950-luvulla sosialidemokraatit tekivät lopullisen pesäeron marxilaisuuteen ottamalla sosialismin pois ohjelmistaan. Jäljelle jäi vain puolueen kunniakas nimi, Suomen Sosialidemokraattinen puolue. Forssan ohjelman keskeisen sisällön he olivat heittäneet jo paljon aikaisemmin ikkunasta ulos.

Friedrich Engels totesi Marxin kuoltua maaliskuussa 1883 kirjeessään Adolph Sorgelle, että ”paikallissuuruudet ja pienet lahjat, jolleivät peräti huijarit saavat vapaat kädet. Lopullinen voitto pysyy varmana, mutta harha-askeleet, väliaikaiset ja paikalliset hairahdukset – täysin vääjäämättömiä jo sinänsä – saavat nyt aivan toiset mittasuhteet.” Nykyinen sosialidemokraattinen liike - oli se sitten kuinka vääjäämätön sinänsä - edustaa tällaista Engelsin tarkoittamaa harha-askelta. SDP ei edusta Tannereineen, Ahtisaarineen, Lipposineen ja Lasse Lehtisineen työväenliikkeen marxilaista vaan bernsteinilaista kehityslinjaa. Siten se ei edusta myöskään Forssan kokouksen perintöä.

Myös Lenin on osa Forssan kokouksen perintöä

Forssan kokouksen perintöön tulee liittää myös Lenin. Lenin on yhä hämmästyttävän ajankohtainen, vaikka hänenkin kuolemastaan tulee kuluneeksi kohta 80-vuotta. Lenin on kiertämätön osa työväenliikkeen marxilaista perintöä. Tästä ei taida olla tietoinen mm. nykyinen Marxilainen Työväenliitto, joka toteaaa yhdeksi lähtökohdakseen ”taistelun välttämättömyyden kaikkia demokraattisen porvariston kanssa solmittavia kansanrintamia vastaan, luokkien väliseen yhteistyöhön tähtääviä rintamia vastaan, jotka johtavat vääjäämättömästi proletariaatin ja sen puolueen liittämiseen pääomaan”.
Forssan perintö kuuluu niille, jotka kantavat Suomessa marxilaisuuden, leninismin ja internationalismin perintöä.

Reijo Katajaranta